Rassemblement Nationale-puolueen (RN) johtajan Marine Le Penin mahdollinen tuomio on käynnistänyt Ranskassa keskustelun presidentinvaalien 2027 ehdokasasettelusta. Taustalla on kyse RN:n poliittisesta perinnöstä, populismin valtavirtaistumisesta sekä toisaalta tyytymättömyydestä nykyiseen politiikkaan ja talouden haasteet. Ranskassa puhutaan jo ”seismistä”. On selvää, että tulevat vaalit vaikuttavat Eurooppaan.  

Le Penin mahdollinen poisjääminen seuraavista Ranskan presidentinvaaleista jättää jälkeensä miljoonia protestiääniä. Joidenkin tutkijoiden mukaan puolueen äänestäjät pysyvät uskollisena puolueelle. On myös huomattavaa, että Le Pen on ollut suositumpi kuin puolueensa ja saanut ennen kaikkea naisten ääniä. Viime vaaleissa Le Pen sai 40,47 % äänistä. Seuraavien vaalien mahdollinen yllättäjä saattaa tulla politiikan ja puolueiden ulkopuolelta ja saada taakseen kansanliikkeen.

”30 vuotta olen taistellut puolestanne. 30 vuotta olen taistellut epäoikeudenmukaisuutta vastaan”, totesi Le Pen saatuaan tuomion, joka voi estää hänen presidenttiaikeensa. Päätös saadaan kesällä 2026.  

Tuomio on otettu vastaan ristiriitaisesti, Le Pen esittää itsensä noitavainon ja systeemin uhrina. Aikaisemmin hän on syyttänyt että ”systeemi on mätä”.

Taustalla voi nähdä myös populismin mekaniikan, joka pyrkii luomaan sanoilla salatun sisäpiirin erona ”eliittiin” ja korostaa kansan asemaa. Myös Le Pen puhuu pelosta ja ”oikeusvaltion tuhosta”.  

Tuomio on myös herättänyt huomiota ja keskustelua muissa Euroopan äärioikeistolaisissa liikkeissä. Monet näistä liikkeiden johtajista kuten Unkarin Viktor Orban ja Italian Matteo Salvini ovat ilmaisseet tukensa Le Penille ja käyttäneet tilannetta hyväkseen vahvistaakseen omaa narratiiviaan siitä, että heitä vainotaan poliittisesti. Uhriutumisen strategia voi lisätä heidän kannatustaan ja mobilisoida heidän tukijoitaan.  

Poliittisen kulttuurin murros

Poliittiset puolueet eivät ole tällä hetkellä kovin suosittuja Ranskassa. Sosialistipuoluetta on kutsuttu elefanttien tanssiksi. Puolueiden ohi markkinoidaan dynaamisia uudistajia. Presidentti Nicolas Sarkozy ajoi ”läpinäkyvyyttä” ja ”muutosta” ”changement” ja ”la rupture” Ranskaan. Sarkozy sai sittemmin syytteen lahjonnasta, kuten presidentti Jacques Chirac, jonka pelasti vankilalta korkea ikä. Poliittisen kulttuuriin on ajettu muutosta ja viime vaalien kärkiehdokkaat esittivät kaikki itsensä ”systeeminvastaisina”. 

Marine Le Pen on ollut Ranskassa erittäin suosittu poliitikko. Taustalta löytyy ”dediabolisation”-projekti, joka on tähdännyt puolueeseen liittyvän stigman häivyttämiseen. Esimerkiksi retoriikkaa on muokattu pehmeämmäksi ja puolueen agendalla on niin ympäristöasioita kuin feminismiäkin.  

Le Pen ei ole marginaalissa, vaan hän on osa vakiintunutta ranskalaista poliittista järjestelmää. Laitaoikeiston normalisoituminen näkyy vaaliteemoina ja ajankohtaisessa julkisessa keskustelussa.

Le Pen ei ole marginaalissa, vaan hän on osa vakiintunutta ranskalaista poliittista järjestelmää. Tutkija Gilles Ivaldin mukaan laitaoikeiston normalisoituminen näkyy vaaliteemoina ja ajankohtaisessa julkisessa keskustelussa. 

Ranskalaiset haluavat arvojaan puolustettavan ja ”tavallista kansalaista” kuultavan. Hymyilevä Le Pen on korostanut tavallisuuttaan ja ranskalaisuuttaan, ja haluaan suojella ranskalaisia. Hän on saanut taakseen niin kotimaisuutta ajavia maanviljelijöitä kuin nuoria ja perheenäitejäkin. 

Presidentinvaalit 2027 – ehdokasasettelu

Marine Le Pen on valittanut tuomiostaan eikä hänen kohtalonsa ole selvä. Joissain pääkirjoituksissa presidentinvaalit 2027 oli jo ehditty julistaa ”Plan B:n”, eli Jordan Bardellan vaaleiksi. Rassemblement Nationalen puheenjohtaja Bardellaa on kaavailtu puolueen ehdokkaaksi, jos Le Penin syytteitä ei kumota. Le Monde -lehden mukaan puolue ei kuitenkaan täysin tue häntä ehdokkaaksi, koska se saattaisi saada Le Penin näyttämään syylliseltä.  

Bardella on kerännyt suosiota TikTok-videoillaan ja toisaalta häntä on syytetty kokemattomuudesta. Bardellan etuna on, ettei hänen sukunimensä ole Le Pen, eikä häneen liity yhden suvun leimaa. Viime presidentinvaaleissa Marine Le Penin nimestä oli häivytetty Le Pen pois, näin isän ja suvun painolastia kevennettiin ja hän oli pelkkä Marine. Toisaalta Bardella olisi ensimmäinen ei-Le Pen sitten vuoden 1972, joka olisi ehdolla puolueesta.

Le Penin tukijoukoissa on nähty myös sisarentytär Marion Marechal-Le Pen, joka tuki viime vaaleissa Eric Zemmouria. Olisiko Marechalista nousijaksi? Marechalin näkemykset esimerkiksi avioliitosta ja abortista ovat konservatiivisempia kuin Le Penin.  

Euroopan äärioikeiston tuki ja Trump 

Le Peniä ovat rientäneet tukemaan Euroopan oikeistopopulistit, kuten Matteo Salvini, Victor Orban sekä Yhdysvaltain presidentti Donald Trump. Trump on Ranskassa erittäin epäsuosittu oikealla ja vasemmalla. Le Pen taas haluaa vältellä oikeistopopulistin leimaa, joten ulkomaisten populistien tuki on hänelle epäedullista. Näyttäytymällä systeemin uhrina hän saattaa saada kannattajia liikkeelle. Le Pen käytti tuomionsa julistuksen myötä trumpilaista retoriikkaa ja vertasi itseään Trumpin tavoin kansalaisoikeustaistelija Martin Luther Kingiin.  

Presidentti Emmanuel Macronin seuraajasta käydään hiljaista kamppailua vallan kulisseissa. Les Republicains-puolueesta mahdollinen on entinen pääministeri Edouard Philippe, joka voi myös olla kansanliikkeiden ehdokas. Entinen ulkoministeri Dominique de Villepin on myös ilmaissut kiinnostuksensa . Macronin nostama Gabriel Attal saattaa myös olla mahdollinen, samoin pääministeri Francois Bayrou. Mielipidemittaukset ovat nostaneet esiin myös ekologistien vihreää Marine Tondelieria ja EU-parlamentaarikko Raphael Glucksmannia.

Poliittiset puolueet ovat tällä hetkellä Ranskassa niin epäsuosittuja, että ”systeemin” ulkopuolelta tuleva ehdokas on vahvoilla.

Useiden entisten presidenttien tapaan Macronin mukaan on nimetty oma isminsä, macronismi, ja hänen esimerkkinsä on Le Monden mukaan innoittanut yritysmaailman johtajia. Uusi presidentti saattaisi tulla politiikan ulkopuolelta ja yritysmaailmasta.

Poliittiset puolueet ovat tällä hetkellä Ranskassa niin epäsuosittuja, että ”systeemin” ulkopuolelta tuleva ehdokas on vahvoilla. Professori Philippe Marliéren mukaan RN:n suosiossa on kyse ennen kaikkea samasta tyytymättömyydestä, joka selitti hänen mukaansa Macronin nousun. 

Tulevat vaalit ovat tärkeät ennen kaikkea Ranskan ja Euroopan yhtenäisyyden kannalta. Kotimaassaan epäsuosittu Macron on ollut aloitteellinen Euroopan turvallisuuspolitiikassa. Samalla Ranskan tilanne antaa näkökulman populismin valtavirtaistumiseen. 

Laura Parkkinen on tutkija, joka on erikoistunut Ranskaan ja populismiin. Parkkinen työstää väitöskirjaa ja työskenteli vuosina 2018–20 Sorbonnen yliopistossa.

Artikkelin kuvituskuva: Michael McKay / Unsplash

Julkaisu Ranskan presidentinvaalit 2027 ja tapaus Marine Le Pen ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Ranskassa puhutaan demokratian kriisistä presidentti Emmanuel Macronin ajettua itsevaltaisesti eläkeiän uudistuksen läpi ilman parlamentin hyväksyntää. Eläkeikä nostettiin 64 vuoteen, ja täyteen eläkkeeseen vaaditaan 43 vuotta työelämää. Muutokset toteutetaan vuoden 2023 aikana. Laki ei saanut parlamentin hyväksyntää, mutta se meni läpi perustuslaillisella 49/3 poikkeuslailla. Parlamentin ohittaminen ei ole kovin yleistä ja sitä on kritisoitu epädemokraattisena.

Tämä sai kansan kadulle. Kansan poliittiset – ja politiikkaa vastaan – suunnatut protestit eivät ole Ranskassa harvinaisia. Viime vuosina kansainväliseen uutiskuvastoon ovat päässeet niin kutsutut keltaliivit tai keltaisten liivien liike (ransk. Mouvement des gilets jaunes), jotka ovat protestoineet muun muassa polttoaineen hinnankorotuksia.

Kattilat toivottivat Muskin tervetulleeksi

Protestin symboleiksi ovat tällä kertaa kohonneet pannuja ja kattiloita soittavat mielenosoittajat eli les casserolades. Mielenosoittajat olivat vastaanottamassa näyttävästi Macronin Versailles’n palatsiin Ranskan vienninedistämisohjelma Choose Francen tapahtumaan kutsumaa 500 yritysjohtajaa. Macronin henkilökohtainen panostus tapahtumaan oli merkittävä, Ranskaan mahdollisesti investoivien vierailevien sijoittajien joukossa oli esimerkiksi sähköautoyhtiö Teslan ja viestipalvelu Twitterin omistaja Elon Musk.

Kattiloilla ja pannuilla on aikaisemmin vastustettu esimerkiksi vuonna 1973 oikeistodiktaattori Augusto Pinochetin hallitusta Chilessä. Ranskassa niitä käytettiin Algerian sodassa: kattiloita hakattiin ja huudettiin ”Algerie francaise” puolustaen ranskalaista Algeriaa, eli Algerian itsenäisyyttä vastaan.

Tälläkin kertaa vastakkain on kansa,  le peuple, ja eliitit, les elites, kun tavalliset ranskalaiset ovat kokoontuneet kaupungintaloille osoittamaan mieltään.

Ranskassa les casseroladisien historia juontaa 1800-lukua kauemmas aina keskiajalle: kattiloiden paukutuksella oli tapana häpäistä julkisesti yhteisön jäsentä epämoraalisista teoista, kuten esimerkiksi leskimiestä, joka oli nainut nuoren tytön.

Jokaisesta kodista löytyvistä keittiötarvikkeista syntyy paljon melua, joten ne sopivat oivallisesti kansanomaiseen mielenilmaisuun. Tälläkin kertaa vastakkain ovat kansa, le peuple, ja eliitit, les elites, kun tavalliset ranskalaiset ovat kokoontuneet esimerkiksi kaupungintaloille osoittamaan mieltään.

Macronia on aiemminkin arvosteltu siitä, ettei hän kuuntele kansaa. Keltaliivien kriisissä vuonna 2018–19 oli kyse samasta populistisesta vastakkainasettelusta. Keltaliivit tosin vastustivat johtajuutta ja eliittiä lopulta siinä määrin, että olivat kelvottomia johtamaan myös itseään. Liike hajosi sisäisiin riitoihin. Keltaiset huomioliivit sopivat kuitenkin hyvin arkipäiväisyytensä mutta näkyvyytensä vuoksi kansanomaiseen protestiin samoin kuin kattiloiden paukutus.

Presidentti Macron ja demokratian kriisi?

Useat politiikan ja historian tutkijat kuten Jean Garrigues ovat analysoineet nykyistä tilannetta jopa Ranskan viidennen tasavallan (1958–) historian pahimmaksi kriisiksi. Heidän mukaansa Macronin itsevaltaisessa toiminnassa on kyse suoranaisesta demokratian kriisistä (ransk. crise de democratie).  Tämä saattaa olla hieman liioitteleva tulkinta: kyseessä ei välttämättä ole Ranskan tasavallan kriisi, vaan ennen kaikkea Macronin johtajuuden kriisi. Eläkkeistä lähtenyt kritiikki on laajentunut Macronin itsevaltaiseen johtamistyyliin ja ilmeisen oikeistolaiseen talouspolitiikkaan.

Kun Macronista tuli presidentti, hän oli suuren kansainvälisen kiinnostuksen kohde, lehdistön lemmikki ja uudistaja. Suosio alkoi kuitenkin repeillä, esimerkiksi Benalla-tapauksen ja muiden kohujen myötä. Ranskalaisten mielikuvissa Macronia pidetään usein ylimielisenä eliitin edustajana.

Kritiikistä huolimatta Macron ei vaikuta perääntyvän. Hän on luonnehtinut eläkeuudistusta ”välttämättömäksi”, ja on käytännössä laittanut koko presidentin instituution arvovallan peliin sen puolesta. Alun perin Macron laski saavansa uudistuksen taakse parlamentin enemmistön, mutta varsin hajanainen parlamentti ei antanut kannatusta. Myös Macronin oman puolueen riveissä on hajaannusta, eikä Renessaince-puolueella ei ole enemmistöä parlamentissa.

Macronin vastavoimien parlamentissa on paljon EU-kriittisiä puolueita.

Ranskassa EU henkilöityy nykyisellään ehkä liikaa Macroniin. Ranskan parlamentti esimerkiksi äänesti voimaan lain, jonka mukaan yli 1500 asukkaan kaupungeissa ei tarvitse pitää EU:n lippua kaupungintalon edessä. Päätös on ehkä pieni, mutta symbolinen. Macronin vastavoimien parlamentissa on paljon EU-kriittisiä puolueita, sillä noin puolta ranskalaisesta vasemmistosta voidaan pitää EU-skeptisenä tai sille suorastaan vihamielisenä. Oikealta taas Marine Le Penin Rassemblement Nationale tarjoaa yhä merkittävän haasteen.

Väreilyä EU-tasolla

Euroopan unionin tasolla Macron ei myöskään saa juuri tukea politiikalleen. Häntä on myös kritisoitu liiasta ”sooloilusta” esimerkiksi Ukrainan kriisissä ja Euroopan unionin ohi toimimisessa. Macronin omapäinen toiminta uhkaa kuluttaa EU:n tulevien uudistusten kannalta tärkeää poliittista pääomaa ainakin kotimaassa, mutta myös liittolaisten kanssa.

Macron on äärimmäisen EU-myönteisten eurofiilien ranskalaisten sukupolvea, johon jäi jälki Ranskan vuoden 2005 EU:n perustuslakiäänestyksessä, jossa ranskalaisten enemmistö jokseenkin yllättäen sanoi ei EU:n perustuslaille. Macron ymmärtää, että EU:hun suhtaudutaan Ranskassa kriittisesti, esimerkiksi vuonna 2018 hän pohti avoimesti Britannian yleisradioyhtiö BBC:n haastattelussa Ranskan EU-eron, eli Frexitin mahdollisuutta. Frexit ei ole ajankohtainen, mutta esimerkiksi ranskalaiset tuottajat korostavat kotimaisuuttaan, ”ranskalaista Ranskaa” ja useat mielipidetutkimukset kannattavat ranskalaisuutta – esimerkiksi työpaikkojen siirtymisestä Kiinaan ollaan huolissaan.

Ranskalaisten EU-skeptismi ei ole hidastanut Macronia. Hänen kunnianhimoisena tavoitteenaan on ollut tehdä avauksia presidentti François Mitterrandin hengessä ja kunnostautua Saksan ja Ranskan välisissä suhteissa.

Ranskalaisten EU-skeptismi ei kuitenkaan ole hidastanut Macronia. Hänen kunnianhimoisena tavoitteenaan on ollut ja on tehdä avauksia presidentti François Mitterrandin hengessä ja kunnostautua Saksan ja Ranskan välisissä suhteissa, mutta Saksan uusi liittokansleri Olaf Scholz ei ole ollut Macronille yhtä vastaanottavainen kuin edeltäjänsä Angela Merkel.

Scholz siteerasi Eurooppa-päivän puheessaan ranskalaista kirjailijaa Paul Valerya, jonka mukaan Eurooppa on vain pieni saareke Aasian mantereella. Viittauksessa havaittiin Saksassa selvästi pieni piikki Macronia ja tämän edustamaa suurellista Eurooppa-politiikkaa vastaan.

Saksalla ja Ranskalla ovat erilaiset – ja erkaantuvat – visiot Euroopan tulevaisuudesta, ja siitä mikä maa tätä kehitystä johtaa. Jännite ei suinkaan ole uusi, mutta Macronin aseman ja EU-politiikan suunnanmuutokset ja keskustelut uusista EU-tason talousuudistuksista Ukrainan tukemisesta puhumattakaan, ovat synnyttäneet syystä huolta tulevasta. Kotimaassa soraäänet hyödyttävät ennen kaikkea Marine Le Peniä.

Laura Parkkinen on Ranskan politiikkaan perehtynyt tutkija.

Artikkelikuva: RGY23 / Pixabay

Julkaisu Macronin johtajuus on kriisissä – mielenosoittajat soittavat kattiloita ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

”Puhun kaikille naisille”, totesi keskustaoikeistolaisen Les Républicains- puolueen presidenttiehdokas Valérie Pécresse levittäen kätensä kuin syleilläkseen yleisöään marraskuussa 2021, kun hänet valittiin puolueen presidenttiehdokkaaksi. Pécressen retoriikassa sukupuoli on myös keino näyttäytyä puolueen uudistajana, sillä hän on ensimmäinen puolueen naispuolinen presidenttiehdokas. Sukupuolella on myös uutuusarvoa vaaleissa, joissa keskeinen sana on ollut muutos (changement).

Naisehdokkaat vasemmalta oikealle argumentoivat feminismin keinoin.

Yksi Ranskan huhtikuussa 2022 järjestettävien presidentinvaalien keskeisistä ja kantavista teemoista on ennen kaikkea sukupuoli. Naisehdokkaat vasemmalta oikealle argumentoivat feminismin keinoin. Pécressen feminismiä on moitittu vaalistrategiaksi ja opportunismiksi, sillä esimerkiksi Francois Fillonin hallinnon opetusministerinä hän ei ollut erityisen kiinnostunut tasa-arvosta tai naisten oikeuksista.

Vaaleissa perinteinen oikeisto-vasemmistolinja ei ole selvä ja kiivasta kamppailua käydään ennen kaikkea naisten ja katolisten äänistä. Maata vuosikymmeniä hallinneen sosialistipuolueen Le Parti Socialisten jatkuvaa alamäkeä pidetään merkkinä siitä, että perinteinen asetelma on muuttunut. Vuoden 2017 vaaleissa Macron esitti itsensä uudistajana, järjestelmän ulkopuolisena ehdokkaana. Presidentinkauden jälkeen tämä ei enää kävisi järkeen, joten Macron hyödyntääkin mielikuvaa itsestään menestyksekkäänä kriisijohtajana.

Pääehdokkaina kolme naista

Kevään 2022 Ranskan presidentinvaaleissa pääpuolueiden ehdokkaina on ensi kertaa kolme naista. Sosialistipuolue Le Parti Socialistea edustaa Pariisin pormestari Anne Hidalgo, keskustaoikeistolaista Les Républicains-puoluetta (suom. republikaaneja) edellä mainittu Valérie Pécresse ja kansallisoikeistolaista Rassemblement Nationalea (kansallinen rintama) kansainvälisestikin tunnetumpi Marine Le Pen. Esimerkiksi sanomalehti Le Figaron tuoreessa mielipidemittauksessa Pecressen kannatusluku on 16.5 % ja Le Penin 17 %, kun taas Hidalgon kannatus vain 2–3 %. Hidalgoa onkin painostettu jättämään vaalit alhaisen kannatuksensa vuoksi.

Alhaisen kannatuksen syy ei ole Hidalgon sinänsä, vaan hajonneen vasemmiston. Hollanden hallituksen oikeusministeri Christiane Taubira on asettautunut yhdistyneen vasemmiston ehdokkaaksi. Radikaalivasemmiston edustaja Taubira yrittää yhdistää hajanaista vasemmistoa, mutta samalla vetää sitä kauemmaksi Hildalgosta ja Parti Socialistesta.

Vahvojen naisten esiinmarssille ranskalaisessa politiikassa loi tärkeää pohjaa vuonna 2007 presidentinvaaleissa ehdolla ollut sosialistien Ségolène Royal, joka pääsi tuolloin toiselle kierrokselle asti Nicolas Sarkozyn vastaehdokkaana. Royal tunnetusti hävisi Sarkozylle, jonka myöhempiä poliittisia ja rikosoikeudellisia vastoinkäymisiä käsiteltiin aiemmassa artikkelissa.

Puhumalla naiseudestaan vanhan puolueen edustaja pystyy osoittamaan sukupuolellaan olevansa muutos ja raikas tuulahdus ja tuovansa uutta.

Usein ei kuitenkaan muisteta, että ensimmäinen naispuolinen presidenttiehdokas Ranskassa oli Lutte ouvrière -puolueen (Työläisten taistelu) trotskilainen kommunisti Arlette Laguieller jo vuonna 1974. Hän oli ehdolla tämän jälkeen vielä vuosien 1981, 1995, 2002 ja 2007 vaaleissa. Vuonna 2002 hän sijoittui 5,72 prosentilla äänistä viidenneksi, mikä jäi hänen parhaaksi saavutuksekseen. Ranskalaisen laitavasemmiston hajaannuksesta kielii sekin, että sama puolue asetti ehdokkaan, Nathalie Arthaudin, tämänkin vuoden presidentinvaaleihin.

Sukupuolen ja feminismin näkyminen osana modernia ranskalaista poliittista kampanjointia voidaan katsoa kuitenkin alkaneen juuri Royalin ehdokkuudesta. Ranskalainen politiikan ja populismin tutkija Pierre-André Taguieff on kuvannut Royalin tavasta tehdä politiikkaa sanoilla “naispopulismi” ja ”glamourpopulismi”, jolla hän tarkoittaa tämän tarkoituksenmukaista argumentointia sukupuolella. Taguieffin mukaan Royal korosti kampanjansa jokaisessa käänteessä naiseuttaan keskeisenä piirteenään, viitaten esimerkiksi ”naisen auktoriteettiin”.

Vastaavaa argumentointia on kuultu vahvasti nytkin, sillä esimerkiksi Les Républicains -puolueen Pécresse on korostanut olevansa nainen, ajavansa tasa-arvoa ja puolustavansa naisten asemaa. Kyseessä on retorinen strategia, jolla vallitsevaa systeemiä edustavan vanhan puolueen edustaja pystyy osoittamaan sukupuolellaan olevansa muutos ja raikas tuulahdus ja tuovansa uutta.

Niin ikään Le Pen korostaa äitiyttään ja sen tuomaa perspektiiviä politiikkaansa. Hän esimerkiksi haluaa ”suojella” maataan, kertoo olevansa yksinhuoltaja, joka tietää mitä äitiys ja kärsimys on.

Kriisijohtaja Macron

Presidentti Emmanuel Macron johtaa tällä hetkellä presidentinvaalien mielipidemittauksia. Vaikka Macron ei virallisesti hän ei ole ilmoittautunut ehdokkaaksi, hän on esiintynyt vahvasti EU-puheenjohtajuuden myötä dynaamisena ja aloitteellisena johtajana. Macronin puolue ei ole kuitenkaan saanut hänen presidentinkautensa aikana taakseen vahvaa kansansuosioon nojaavaa mandaattia.

Voidaankin sanoa, että Macron on parhaimmillaan tilanteessa, jossa hän pystyy esiintymään vastauksena kriisiin – edellisissä presidentinvaaleissa hän oli ”vanhan poliittisen järjestelmän ulkopuolinen” vaihtoehto. Koronakriisi on antanut Macronille tilaisuuden esiintyä vakuuttavasti ja tehdä eroa hänen presidentinkampanjaansa vuonna 2017. Tuolloin Macron profiloitui tarkoituksellisesti ”humanitääriseksi” ehdokkaaksi, mutta nyt näkemykset erityisesti maahanmuuttoa kohtaan ovat koventuneet, ja talouspolitiikka on ollut selvemmin oikeistolaista.

Macron on parhaimmillaan tilanteessa, jossa hän pystyy esiintymään vastauksena kriisiin.

Macron on usein joutunut kritiikin keskiöön. Macronin kaudesta muistetaan varmaankin ennen kaikkea Les Gilets Jaunes, eli Keltaliivit, jotka protestoivat bensiinin korotusta ja kansalaisten ostovoiman laskua vastaan. Keltaliivit nousivat näkyväksi Macronin politiikan vastaliikkeeksi, mutta mielenosoituksen hiipuivat liikkeen hajanaisen johdon ja henkilöristiriitojen takia. Koronapandemian vastaiset rajoitukset johtivat mielenilmaisujen katoamiseen katukuvasta. Keltaliiveillä on kuitenkin edelleen satunnaisia mielenosoituksia ja he asettanevat presidentinvaaleihin oman ehdokkaansa.

Vasemmiston hajaannus

Maata vuosikymmeniä johtanutta sosialistipuoluetta Parti Socialistea on kutsuttu ranskalaisessa mediassa “elefanttien hautausmaaksi” ja sen korahduksia ”elefanttien valssiksi”. Vanhoja puoluetta edustaneita ja ranskalaista politiikkaa hallinneita mieshahmoja, kuten pääministeri Lionel Jospinia tai François Mitterrandia on nimitetty elefanteiksi – harmaiksi, jähmeiksi, vakiintunutta valtaa edustaviksi ja ajastaan jääneiksi. Politiikassa mielikuvat ovat vahvoja.

Ranskalaisen vasemmiston epäyhtenäisyydestä kielii se, että vasemmisto ei saanut sovittua yhteistä ehdokasta presidentinvaaleihin. Anne Hidalgo herättää persoonana ja Pariisin pormestarina voimakkaita negatiivisia mielikuvia ja häntä on painostettu jättämään vaalit väliin, jotta vasemmisto voisi yhdistää ääniään esimerkiksi Jean-Luc Mélenchonin tai Taubiran taakse. Hidalgoa pidetään elitistisenä vasemmistovihreänä. Vian sanotaan kuitenkin olevan puolueessa ja poliittisessa järjestelmässä ja sen korostetussa oikeisto-vasemmisto-jakolinjoissa, kuin Hidalgossa itsessään.

Hidalgon kanssa samoista äänistä kilpailee myös vihreiden Yannick Jadot, joka on pidetty ja suosittu EU-parlamentaarikko. Jadot ajaa lähtökohtaisesti myös feminististä politiikkaa ja sai ääniä vihreille edellisissä EU-vaaleissa. Jadot vetoaa ja kohdistaa kampanjaansa erityisesti opiskelijoihin. Vihreitä menestyksekkäästi luotsannutta Jadotia on vasemmistossa kuitenkin kutsuttu boboksi (boheemi porvari) ja liian liberaaliksi, eli toisin sanoen oikeistolaiseksi.

Lisäksi osa vasemmiston äänestäjistä kannattaa vasemmistopuolue La France Insoumisen (Alistumaton Ranska) veteraanipoliitikko Jean-Luc Mélenchonia, joka on ollut ehdolla vasemmiston ehdokkaana presidentinvaaleissa vuodesta 2012 alkaen. Vaikka puolueen suosio ei anna viitteitä suuresta suosiosta tänäkään vuonna, Mélenchon on ehdolla nytkin. Mélenchonin suosio perustuu hänen henkilöhahmoonsa ja hänen kannattajansa ovat varmoja valinnastaan.

Oikeiston uudet tuulet

Les Républicains -puolueen Pécresse taistelee samoista äänistä kuin Macron ja hänen uumoillaan olevan kovin vastus istuvalle presidentille. Marine Le Penin vetovoima on vähitellen hieman hiipunut. Tämän sanotaan johtuneen siitä, että muut puolueet ovat ottaneet RN:n teemoja ja Le Pen on pehmentänyt retoriikkaansa. Le Penin suosion esteenä on yhtäältä hänen sukunimensä taakka, ja toisaalla uudet liikkeet ranskalaisessa poliittisessa oikeistossa.

Le Penin kanssa samoista äänistä taistelee uuden äärioikeistoon asettuvan Reconquête-puolueen perustanut Éric Zemmour. Zemmour, jonka maahanmuuttovastaisen puolueen nimi viittaa kristittyjen Iberian niemimaan ”takaisinvaltaukseen” 1400-luvulla, ei ole vielä virallisesti saanut ehdokkuutta. Zemmour on kiistelty ja poleeminen hahmo, joka entisenä televisiotoimittajana osaa ottaa mediatilan haltuunsa. Hänen machomainen miehisyyttä korostava esiintymisensä on kuin vastakohta feministiselle otteelle.

Ranskalaisissa vaaleissa merkitystä on myös katolilaisuudella ja siihen sitoutuneesta identiteetistä.

Le Penin kampanjan entinen tiedottaja siirtyi vastikään Zemmourin organisaatioon, kuin myös Le Penin puolueen Rassemblement Nationalen EU-parlamenttiavustaja. Heidän viestinsä oli, ettei Le Pen voisi voittaa vieläkään vaaleja. Le Pen on ollut jo ehdolla 2012 ja 2017 presidentinvaaleissa, ja vaikka hän on päässyt toiselle kierrokselle, voittoa hän ei ole saavuttanut. Le Penin johdolla puolue on tehnyt kasvojenkohotuksen, mutta ranskalainen kansallismielinen oikeisto saattaa etsiä uutta liikevoimaa toisaalta.

Lopuksi täytyy muistaa, että ranskalaisissa vaaleissa merkitystä on myös katolilaisuudella ja siihen sitoutuneesta identiteetistä. Moni katolilainen äänestäjä jätti äänestämättä vuoden 2017 presidentinvaaleissa, kun Les Republicainsin ehdokas ja entinen pääministeri François Fillon jäi kiinni ”fiktiivisistä työntekijöistä”. Pécressen uudet feministiset painotukset saattavat olla liian modernia retoriikkaa edustamaan katolisia perhearvoja.

Rokotepopulismi tarttuu teknokraattiinkin

Kuten usein, Ranskan presidentinvaalit saattavat ratketa äänestysprosentin kautta: kuka pystyy puhuttelemaan äänestäjiä niin, että uurnille lähdetään? Presidentti Macron on tehnyt maltillista vaalikampanjaa kulisseissa jo pitkään, mikä on istuvan presidentin etu.

Mielenkiintoista on, että eliittiä edustava ja aluksi jopa teknokraatiksi käsitetty presidentti on muuttanut puhetyyliään. Tästä kenties näkyvin ja tuorein esimerkki on Macronin alatyylinen ilmaisu kansalaisista, jotka eivät ole suostuneet ottamaan koronarokotetta.  Voidaan ajatella, että vaalien alla karkeudesta huolimatta Macron käytti voimakasta kieltä harkiten: näin haluttiin osoittaa, että presidentti osaa puhua suoraan, kansan kielellä.

Pitkittynyt koronatilanne pelaa Macronin vahvuuksiin käsitettynä poikkeusajan vahvana johtajana. Macronin on kuitenkin voitettava parlamenttivaalit kesäkuussa 2022, jotta hänen valtansa pysyisi vahvana.

VTM, FM Laura Parkkinen on tutkija, joka on erikoistunut Ranskaan ja populismiin. Parkkinen työstää väitöskirjaa ja työskenteli 2018–2020 Sorbonnen yliopistossa.

Julkaisu Kuka voittaa kevään presidentinvaalit Ranskassa? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Vuonna 2011 Marine Le Pen valittiin oikeistopopulistisen Rassemblement National -puolueen puheenjohtajaksi. Tuolloin myös puolueen kieltä siistittiin ja sitä muutettiin: populistipuolueen johtajan sukupuolen vaihtuminen muuttaa myös sen retoriikkaa ja painotuksia. Puolueen keulakuvan ja kielen muuttuessa voidaan aiemmin miehistä kuvaa luonut populismi tuoda lähemmäksi keskiluokkaa ja naisia. Voidaan puhua myös ”salonkikelpoisuudesta”.

Marine Le Penin edeltäjän – ja isän – Jean-Marie Le Penin jotkin ilmaisut, kuten ”chambre a gaz”, kaasukammio, jäivät historiaan. Le Pen tuolloin viittasi natsi-Saksan kaasukammoihin vain historian yksityiskohtana provosoiden tietoisesti huomiota medialta. Jean-Marie Le Pen puhui Verdunin taistelusta ja toisen maailmansodan anekdooteista, mutta hänen tyttärensä tuottaa puhetta 1980-luvulla syntyneille.

Puolueen retoriikassa ei viitata enää historiallisiin, vaan ajankohtaisiin mediatapahtumiin. 1600-luvun näytelmäkirjailijan Molièren sijaan siteerataan mediaseksikkäitä filosofeja ja kirjailijoita kuten Michel Houllebecqia.

Maskuliinisuuden tilalle äitiys

Naispopulistien tapaa käyttää kieltä ja retoriikkaa ei ole juuri tutkittu, mikä johtunee siitä, että nykyisten, etenkin oikeistopopulististen puolueiden ensimmäiset johtajat ovat olleet miehiä. Stanfordin romanisten kielten professorin Cecile Alduyn ja Pariisin Creteil-yliopiston viestinnän professorin Stephane Wahnichin kirja Marine Le Pen prise par les mots (Marine Le Penin sanat) on eräs harvoista yrityksistä analysoida systemaattisesti naispopulismin kieltä. Wahnich ja Alduy muistuttavat, että Rassemblement Nationalen historia vuodesta 1972 on samalla sanojen historiaa.

Siinä missä Jean-Marie Le Pen oli korostanut viriilisyyttä ja maskuliinisuutta, näiden tilalle tuli Marine Le Penin johtamassa puolueessa äitiys ja tavallisuus. Samalla useita kiistanalaisia naisten oikeuksiin liittyviä teemoja, kuten aborttia, vältettiin. ”Hän on kuten me”, huokasivat useat naiset kirjasta tehdyn televisiodokumentin mukaan, joille Marine Le Pen puhui maahanmuutosta, mutta myös esiintyi tavallisena naisena, joka kävi töissä ja oli huolissaan perheiden turvallisuudesta.

Siinä missä Jean-Marie Le Pen oli korostanut viriilisyyttä ja maskuliinisuutta, näiden tilalle tuli Marine Le Penin johtamassa puolueessa äitiys ja tavallisuus.

Tavallisuuteen yhdistyi samalla johtajuus. Cecile Alduyn mukaan hän esiintyi ”huonosti kammattuna Jean D´Arcina”. Marine Le Pen perusteli maahanmuuttovastaisuuttaan tilastoilla ja luvuilla, jotka antoivat perehtyneen kuvan. Lisäksi hän käyttää retoriikassaan merkittävästi taloussanastoa, jolla hän perustelee maahanmuuttovastaisuuttaan.

Stephane Wahnich huomauttaa kuitenkin kirjassa Les Mots pris par Marine Le Pen, että Le Penin luvuilla ei ollut välttämättä tekemistä todellisuuden kanssa. Lukujen siteeraaminen lisää kuitenkin retoriikan uskottavuutta. Koronakriisin aikana Marine Le Pen on käyttänyt klassista systeeminvastaista populistista retoriikkaa. Hän esimerkiksi väitti Valeurs Actuelles -lehdessä, että hallitus tuottaa valeuutisia pandemiatilanteesta.

Uskonto, laïcité – vaalien avainkysymys?

Le Pen puhuu kristillisistä arvoista vastakohtana islamille, mutta hän ei puhu henkilökohtaisesta uskostaan isänsä tavoin. Le Penin johdolla puolueen kielenkäyttö uudistui myös kattamaan ranskalaisen uskonnollisen tunnuksettomuuden ja uskontojen pluralismiin viittaavan laïcitén käsitteen, jonka Le Pen toi mukaan puolueen ohjelmaan.

Le Penin tulkinta laïcitéesta korostaa sitä maallisuusperiaatteena samantyylisesti kuin entinen presidentti Nicolas Sarkozy. Uskonnollisuutta poliittisessa retoriikassa käyttää vahvemmin Marine Le Penin siskontytär Marion Marechal-Le Pen, joka on tätiään konservatiivisempi. Le Penin nimellä on merkitystä.

Toisin kuin isänsä, Marine ei käytä nostalgiaan nojaavaa retoriikkaa. Marine Le Penin oikeistopopulismi syleilee nykyaikaa.

Ranskalainen Mediapart-lehti arvioi viime toukokuussa, että  jos Marine Le Pen kykenee huomioimaan ranskalaiset katolilaiset äänestäjät, hän voi voittaa vuoden 2022 presidentinvaalit. Marine Le Penin on kohdennettava sanansa oikein, sillä viime vaaleissa Francois Fillonin putoamisen jälkeen useat niistä katolilaisista, joille Macron oli liian liberaali, jättivät äänestämättä. Marine Le Pen onkin esiintynyt hiljattain katolisessa Les Valeurs Actuelles -lehdessä avaamassa politiikkaansa.

Myös Le Pen käyttää ilmausta ”islamisaatio” kuten monet oikeistopopulistiset puolueet. Hän kuitenkin välttää tekemästä suoria syytöksiä muslimeita tai islamia vastaan, vaikka hän nostaa ”islamisaation” vastakohdaksi länsimaisen sivistyksen. Kuulijat voivat kukin tulkita Le Penin viestiä haluamallaan tavalla.

Hän puhuu myös välittämisestä ja haluaa pitää huolta heikommista. Marine Le Pen on tuonut puolueen lähemmäksi keskiluokkaa ja nuoria sekä naisia. Le Peniä äänestäjistä viime vaaleissa jo 25 prosenttia oli nuoria alle 35-vuotiaita. Toisin kuin isänsä, Marine ei käytä nostalgiaan nojaavaa retoriikkaa. Marine Le Penin oikeistopopulismi syleilee nykyaikaa.

Semanttinen käänne

”Entä jos vastakkain ovat he kaksi”, otsikoi Le Monde viime toukokuussa ja povasi Marine Le Peniä ja Emmanuel Macronia tuleviin presidentinvaaleihin. Vuoden 2017 vaalien jälkeen, jotka Macron siis voitti, Marine Le Pen oli vetäytynyt ja näyttäytynyt harvakseltaan julkisuudessa. Samaten puolueen nimi muuttui. Vuonna 2022 pidettäviin Ranskan presidentinvaaleihin on kuitenkin toistaiseksi asettunut ehdolle vain Marine Le Pen. Marine Le Pen on sittemmin ollut Ranskassa jatkuvasti julkisuudessa.

Macronin presidenttiys on uudistanut politiikan sanastoa. Cecile Alduyn mukaan Macron korostaa edistyksellisyyttä ja dynaamisuutta korostavia sanoja, mutta niiden tarkoitus jää ontoksi. Yhtä epämääräiseksi on osoittautunut jopa Macronin puolueen nimi La République En Marche! (Tasavalta eteenpäin!) – liikettä ilman tietoa suunnasta tai keinoista.

Marine Le Pen on ollut Ranskassa jatkuvasti julkisuudessa.

Yleisemmin presidentit puhuvat perinteisistä arvoista, mutta Macron keskittyy optimistisen ja dynaamisen liikkeen kuvaamiseen. Kun myös Le Pen puhuu nykyajasta ja varoo kiistanalaisia aiheita, arvokeskustelu tuntuu jääneen taustalle.

Naispopulistien kieli

Venla Kiukkanen on pro gradu -tutkielmassaan tutkinut perussuomalaisten europarlamentaarikon Laura Huhtasaaren retoriikkaa ja populistista tyyliä. Kiukkasen lähtökohtana on Benjaminin Moffittin populismikäsite, jonka mukaan populismi ei ole ideologia, vaan politiikan tekemisen tapa, jossa asetetaan ”kansa” ja ”eliitit” vastakkain, unohdetaan poliittinen korrektius ja hyvät tavat sekä käytetään hyväksi kriisejä ja uhkia.

Kiukkasen mukaan Moffittin käsitteen huonot tavat näkyvät Huhtasaarella esimerkiksi värikkäänä kielenä. Moderni naispuolinen populisti osaa myös käyttää mediaa hyväkseen: media nostaa heitä vahvasti esiin ja liittää heihin monia piirteitä. Esimerkiksi Marine Le Pen on ennen kaikkea tytär mutta myös äiti.

Siinä missä Jean-Marie Le Pen ei osallistunut edes televisioväittelyihin, hänen tyttärensä silittelee kissojaan Instagramissa.

Naispuoliset populistiset johtajat rakentavat tarkoituksellisesti seuraajiensa odotuksiin räätälöidyn identiteetin, jossa käytetään sekä tyypillisesti maskuliinisen, aggressiivisen kielen että naisellisten, äidillisten ominaisuuksien yhdistelmää. Populismin kieli ei silti välttämättä muutu, vaikka puolueen johtaja muuttuu.

VTM, FM Laura Parkkinen on tutkija, joka on erikoistunut Ranskaan ja populismiin. Parkkinen työstää väitöskirjaa ja työskenteli 2018–2020 Sorbonnen yliopistossa.

Artikkeli pohjautuu väljästi kirjoittajan graduun sekä aiemmin tänä vuonna pidettyyn Språkets Funktion -esitelmään.

Julkaisu Populismin sukupuoli ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Ranskan entinen presidentti Nicolas Sarkozy sai viime vuonna tuomion lahjonnasta Pariisissa. Sarkozya odottavat myös uudet syytteet vaalirahoitusrikkeistä myöhemmin tässä kuussa.

Sarkozyn tuomio koskettaa ennen kaikkea Ranskan presidentti-instituutiota. Ranskan poliittisen järjestelmän ongelmat kiteytyivät keltaliivien protesteissa. Mielenosoittajien keltaliiveillä, jonka mukaan he saivat nimensä, oli ennen kaikkea symboliarvoa, sillä ne vastustivat elitismiä ja ”poliittista luokkaa”.

Presidentti Hollande perusti vuonna 2013 PNF:n eli Parquet National Finacieren valvomaan julkista rahankäyttöä. Sarkozyn rahankäyttö tuli PNF:n tutkittavaksi.

Edes entinen presidentti ei ole koskematon lain edessä.

Sarkozyn tuomiolla onkin tarkoitus osoittaa, että laki on kaikille sama ja edes entinen presidentti ei ole koskematon lain edessä. Tuomion asettamisella juuri nyt voi olla pyrkimys säilyttää Ranskan kansalaisten usko poliittisiin instituutioihinsa, ja osoittaa, että valtionpäämies on kansalainen siinä missä muutkin. Osansa on myös keltaliiveillä, jotka ovat tuoneet kritiikin näkyväksi.

Valtionpäämiehet oikeudessa

Ranskan valtionpäämiehistä tuomion lahjonnasta on aiemmin vuonna 2011 saanut aiemmin esimerkiksi presidentti Jacques Chirac. Ranskassa istuvaa valtionpäämiestä ei voi asettaa syytteeseen, joten syytesuojansa menetettyään Chirac sai syytteen lahjonnasta kausiltaan 1977-1995 Pariisin kaupunginjohtajana. Terveydellisistä syistä entinen valtionpäämies ei joutunut vankilaan.

Nicolas Sarkozyn lähipiiristä syytteen rahan salakuljetuksesta on saanut muun muassa diplomaatti Boris Boillon, jonka lempinimi oli ”Sarko Boy” ja hänen entinen pääministerinsä Francois Fillon.

Ranskalaiset valtionpäämiehet eivät toki ole tässä suhteessa poikkeus kansainvälisesti. Lahjonnasta syytteen ovat saaneet esimerkiksi Israelin Benjamin Netanyahu ja Italian Silvio Berlusconi. Berlusconi ei joutunut istumaan tuomiotaan korkean ikänsä ja vanhentuneiden syytösten takia. Vaikka presidentti Donald Trump välttyi kongressin virkasyytteiltä kahdesti, hänellä on todennäköisesti edessä useampi kanne siviilioikeudessa.

Sarkozylla ei paluuta politiikkaan

Sarkozy oli Jacques Chiracin nuori sisäministeri 2002–2007, joka halusi sanojensa mukaan laittaa lähiöt kuriin Kärcher-painepesurilla. Sarkozyn presidentinvaalikampanja oli dynaaminen ja hän sai esimerkiksi kilpailevan Parti Socialiste -puolueen (PS) jäsenet kuulostamaan ajastaan jääneiltä. Sarkozy flirttaili avoimesti kansallismielisen Front Nationalen kanssa ja ehdotti myös DNA-testejä siirtolaisille. Hänen aikanaan Ranskaan tuli esimerkiksi burkakielto.

Presidentinvaaleissa 2007 hän käytti sanaa ”rupture”, repeämä, kuvaamaan murrosta, joka lisäisi ranskalaisen poliittisen kulttuurin avoimuutta. Sarkozy puhui avoimuudesta ja halusi tuulettaa kabinettipolitiikkaa.

Presidentti sai nopeasti vuonna 2007 lehdistössä lempinimet ”Sarko le americaine” ja ”bling-bling”-presidentti, koska katsottiin, että hän halusi taata lähinnä etuudet maan rikkaille ja että hän hengaili uusrikkaiden kanssa. Presidentinvaalien 2007 voiton jälkeen hän kertoi menevänsä mietiskelemään luostariin, mutta menikin miljonääriystävänsä huvijahdille.

Sarkozy puhui avoimuudesta ja halusi tuulettaa kabinettipolitiikkaa.

Sarkozy kuitenkin toimeenpani useita uudistuksia ja uudisti sisäministerinä 2003 esimerkiksi Ranskan islamia koskevia instituutioita sekä organisoi esimerkiksi ensi kertaa Ranskan tasavallan muslimien neuvoston, joka päättää esimerkiksi imaamien koulutuksesta.

Sarkozylla oli puolueensa sisällä omat kannattajansa. Vuosina 2014–2016 Sarkozy johti puolueensa uudistusta, jossa UMP-puolue – Union pour un Mouvement Populaire, suomalaisittain Kansanliikkeen unioni – vaihtoi nimensä muotoon Les Republicains, tasavaltalaisiksi.

Sarkoberlusconismi

Ranskalainen sosiologi Pierre Musso on luonnehtinut Sarkozyn tyyliä ”sarkoberlusconismiksi”, jolla tarkoitetaan tietynlaista eliitin sulkeutunutta hallitsemistapaa ja henkilökultin korostuneisuutta sekä Yhdysvaltojen ihailua. Termi yhdistää sekä Sarkozyn että Italian entisen ja pahamaineisen pääministerin Silvio Berlusconin. Musso katsoo, että sekä Sarkozy että Berlusconi edustavat tietynlaista bonapartismia, minän ylivaltaa, jossa yhdistyy sekä katolisuus että toisaalta yrittäjyys sekä henkilökohtainen kultti. Sarkosismiksi luonnehdittiin Sarkozyn johtamistapaa, joka teki hänestä Ranskan eniten kansaa jakaneen presidentin.

Sarkozy ja Berlusconi toivat median ja kuvat sekä television poliittisen vallan ytimeen.

Professori Musso on analysoinut sarkoberlusconismia kolmessa kirjassaan. Yksi näistä käsittelee sitä, miten Sarkozy ja Berlusconi toivat median ja kuvat sekä television poliittisen vallan ytimeen. Musso puhuu telepopulismista, joka tarkoittaa sitä, miten todellisuutta hallittiin kuvilla ja se saatiin näyttämään halutulta. Musson mukaan molemmat ovat populisteja, joilla on vankat kannattajansa, joilla on usko johtajaansa. Tätä kuvaa esimerkiksi se, että Sarkozyn kannattajat menivät televisiostudioihin tuomion julistamisen jälkeen ja Berlusconin kannattajat valtasivat maistraatin.

Pipolisation ja Paris Match

Sarkozy toi kuvienhallinnan ja tarinankerronnan ranskalaisen poliittisen vallan ytimeen. Hänen neuvonantajanaan toimi Henri Guaino, joka kopioi idean Hollywoodista. Christian Salmon on kutsunut tekniikkaa nimellä storytelling – tarinankerronta. Sarkozy nähtiin kättelemässä ihmisiä maatalousnäyttelyssä, lenkillä ja vaimonsa kanssa viettämässä iltaa sekä ajelemassa vespalla.

Tarinankerronta oli esillä esimerkiksi silloin, kun Sarkozy toi vuonna 2007 esiin naisystävänsä Carla Brunin Disneylandissa. Paikka oli tarkkaan harkittu, sillä Sarkozyn kannatus oli alamaissa ja Ranska hiljentyi jouluun eikä suuria uutisaiheita ollut. Parista muodostui onnistunut mediakuva, vaikka Sarkozya kritisoitiin amerikkalaisuudesta Disneylandin valitsemisen vuoksi.

Pipolisationilla viitataan yksityisyyden julkisuuteen, eli poliitikot esitetään julkisuuden henkilöinä yksityisyytensä kautta. Tämä oli uutta Ranskassa, jossa poliitikoilla oli korkea yksityisyydensuoja ja varsinaista keltaista lehdistöä ei ollut.

Presidenttinä Sarkozystä oli usein mittavia kuvatarinoita Paris Match -lehdessä, joka on nyt noussut puolustamaan häntä. Lehti oli mukana luomassa Sarkozystä eräänlaista presidenttikulttia ja käytti hänestä esimerkiksi ilmaisua ”star”, tähti.

Sarkozyn politiikasta puhuttiin yleisesti termillä ”pipolisation”, joka tulee englannin sanasta people (lausutaan ranskalaisittain pipol) ja viittaa People-lehteen. Pipolisationilla viitataan yksityisyyden julkisuuteen, eli poliitikot esitetään julkisuuden henkilöinä yksityisyytensä kautta. Tämä oli uutta Ranskassa, jossa poliitikoilla oli korkea yksityisyydensuoja ja varsinaista keltaista lehdistöä ei ollut.

Sarkozyn median käyttö ja näyttävä elämäntyyli loi ”superpresidenttiyttä”, joka meni kansan mielestä liian pitkälle — lopulta yleisö kyllästyi Sarkozyn jatkuviin tempauksiin.

Seuraavan presidentin Francois Hollanden suurin ansio vaaleissa vaikutti olevan, että hän oli muihin ehdokkaisiin nähden ”vähiten Sarkozy” ja ”normaali”. Hollande sai kansan piirissä lempinimen ”Flan”, jolla kuvattiin vanukasta.

Les Republicains -puolue kriisissä

Sarkozyn tuomio on ennen kaikkea isku Les Republicains -puolueelle. Vuoden 2017 vaaleissa saman puolueen Francois Fillon jäi vaimonsa kanssa kiinni ”fiktiivisistä työntekijöistä”. Samasta asiasta syytteeseen ovat joutuneet Marine Le Pen ja Chirac. Palkkaa on siis maksettu työntekijöille, jotka eivät ole oikeasti olemassa.

Myöhemmin tässä kuussa Sarkozya syytetään yli 50 miljoonan euron käyttämisestä vuoden 2012 presidentinvaalikampanjaan, jonka hän hävisi Hollandelle niin kutsutussa Bygmalion-tapauksessa. Summa on yli kaksinkertaisesti enemmän kuin on sallittua.

Sarkozysta toivottiin aiemmissa skandaaleissa ryvettyneen puolueensa pelastajaa.

Sarkozyn nimi oli aiemmin pysynyt pinnalla puolueen kabinettineuvotteluissa ja hänestä toivottiin pelastajaa puolueelle ja mahdollista presidenttiehdokasta vuonna 2022.

Ennen kaikkea Fillonin jääminen kiinni lahjonnasta oli isku puolueen katoliselle siivelle. Ranskassa on niin sanottuja , joille ei ole löytynyt ehdokasta. Zombie-katoliset ovat sosiologi Emmanuel Toddin mukaan katolisia, jotka eivät käy kirkossa, mutta toteuttavat katolisia arvoja elämässään ja heidän on kasvatettu katolisiin arvoihin. Heille Macron oli liian liberaali ja osa jätti juuri tämän takia äänestämättä viime vaaleissa.

Uusi poliittinen kulttuuri

Sarkozyn tuomio enteilee ennen kaikkea ranskalaisen poliittisen kulttuurin – etenkin vastuuvelvollisuuden – uudistumista. Se tarkoittaa myös, että keltaliivien asettama haaste on kuultu. Toisaalta kun ennen avoimen poliittisen kulttuurin ja meritokratian puolesta puhunut presidentti tuomitaan lahjonnasta, Sarkozyn tuomio osoittaa keltaliivien olleen ainakin osin oikeassa eliitinvastaisuudessaan.

Tuomio heittää varjon myös presidentti Macroniin. Miesten läheisistä väleistä kertoo se, että Sarkozy esimerkiksi edusti Macronia ja siten virallisesti Ranskaa Georgian presidentin virkaanastujaisissa. Molemmille presidenteille on yhteistä se, että he ovat Algerian sodan (1958) jälkeisen Ranskan viidennen tasavallan presidenttejä, joilla on vahva asema.

Keltaliivien asettama haaste on kuultu.

Toisaalta Ranskan lehdistön vahvistunut asema näkyy siinä, että aiemmin ”herrasmiessopimuksin” silotellut eliitin skandaalit tulevat julki. Siinä missä presidentti Francois Mitterrandin aviotonta tytärtä suojeltiin julkisuudelta vuoteen 1997 asti ennen hänen täysi-ikäisyyttään, vuonna 2008 Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n johtaja Dominique Strauss-Kahn, josta uumoiltiin sosialistien presidenttiehdokasta, sai erota virastaan seksiskandaalin myötä.

Vaalit 2022

Vuoden 2022 presidentinvaaleihin on tällä hetkellä runsas vuosi. Virallisesti ehdokkuutensa on ilmoittanut vain Rassemblement National -puolueen Marine Le Pen. Le Penin puolue uudistui kesällä 2018, jolloin se uudisti nimensä Front National (FN) nykyiseen muotoonsa häivyttääkseen siihen liitettyä stigmaa.

Istuva presidentti Emmanuel Macron puolustanee virkaansa. Hänen puolueensa La République En Marche! (LREM) on tosin alamaissa ja mahdollisesti Macron saa taakseen toisen liikkeen.

Mikäli vaaleista tulee Le Penin ja Macronin välinen kaksinkamppailu, se voi lisätä kahtiajakoa Ranskassa entisestään ja moni voi jättää äänestämättä. Äänestysprosentti on muutenkin jäänyt viime aikoina matalaksi.

Mikäli vaaleista tulee Le Penin ja Macronin välinen kaksinkamppailu, se voi lisätä kahtiajakoa Ranskassa entisestään ja moni voi jättää äänestämättä.

Varteenotettavia ehdokkaita ovat myös vasemmiston Anne Hidalgo ja laitavasemmiston edellisistä presidentinvaaleistakin tuttu Jean-Luc Melenchon.

Myös odottamatonta voi tapahtua – viimeksi presidentinvaaleja pidettiin valmiiksi Fillonin ja Le Penin kaksinkamppailuna, mutta asetelmat muuttuivat juuri Fillonin lahjontasyytösten vuoksi. Silloin esiin rynnisti oikeisto-vasemmisto-asetelman takaa juuri Emmanuel Macron.

VTM, FM Laura Parkkinen on vapaa toimittaja ja tutkija, joka on erikoistunut Ranskaan ja populismiin. Parkkinen työstää väitöskirjaa ja työskenteli 2018–2020 Sorbonnen yliopistossa.

Julkaisu Minä en ole valtio – mitä Nicolas Sarkozyn tuomio merkitsee? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Ranskassa opettaja Samuel Patyn murha lokakuussa 2020 on herättänyt toistuvan keskustelun tasavallan arvoista. Patyn murhasi 18-vuotias tsetseeni tämän näytettyä oppilailleen sarjakuvalehti Charlie Hebdon kiistanalaiset kuvat profeetta Muhammedista.

Kysymys laïcité-periaatteen ja islamin suhteesta on erityisen ajankohtainen joulukuussa, kun periaatteen julistamisesta tulee täyteen 115 vuotta joulukuun yhdeksäs päivä 2020. Samana päivänä esitetään presidentti Emmanuel Macronin mietintö uudesta separatismi-laista ministerineuvostolle.

Ennen kaikkea ranskalaiset pohtivat tasavallan, islamin ja laïcitén kompleksista suhdetta, joka juontaa juurensa maan siirtomaamenneisyyteen. Ranskan tapahtumat ovat herättäneet laajaa keskustelua myös Suomessa. Näissä kuitenkaan ei ole aina huomioitu Ranskan erityistä kontekstia.

Islam, laïcité ja kansallisuus

Nykyisen Ranskan tasavallan tunnuslause liberté, égalité, fraternité – vapaus, veljeys, tasa-arvo – on kirjoitettu Ranskassa jokaisen koulun eteen. Koulujen tehtävä on Ranskassa opettaa tasavallan arvoja ja kasvattaa tasavaltalaisia. Kouluilla on tärkeä tehtävä esimerkiksi maahanmuuttajien integraatiossa. Ranska tai sen kansalaisuus ei perustu etnisyydelle tai alkuperälle, vaan tarkoittaa ennen kaikkea tasavallan arvojen hyväksymistä.

Kuuluisa laïcité-periaatteen tutkija Jean Bauberot erottelee sille jopa seitsemän erilaista tulkintaa, kuten laïcité identitairen, joka tarkoittaa sitä, että laïcité on osa ranskalaista identiteettiä. Tulkinta saattaa tosin usein peittää sen, että kristinusko on silti eräänlaisena lähtökohtaisena oletuksena taustalla ranskalaisessa yhteiskunnassa. Siksi ilmaisua laicite identitaire käyttävät yleensä pääasiassa oikeistopopulistit, mutta myös Nicolas Sarkozy herätti presidenttinä kohua toteamalla että ”Ranskan juuret ovat kristilliset”.

Ajan myötä jokainen laïcitén ympärillä käyty parlamentaarinen keskustelu on synnyttänyt uudenlaisen tulkinnan.

Ajan myötä jokainen laïcitén ympärillä käyty parlamentaarinen keskustelu on synnyttänyt uudenlaisen tulkinnan.

Lisäksi Marie-Claude Lutrandin ja Behdjat Yazdekhastin vuonna 2011 julkaistun tutkimuksen mukaan islam on auttanut nuoria tuntemaan itsensä enemmän ranskalaiseksi. Eräs tutkimukseen haastatelluista nuorista naisista toteaa, ettei voi olla hyvä muslimi, jos ei ole hyvä kansalainen.

Tutkimukset muistuttavat, että islamia harjoitettiin 1970-luvun alkuun asti enimmäkseen yksityistiloissa, jolloin rinnakkaiselo oli sopuisaa lähinnä siksi, että islam ei näkynyt ranskalaisessa julkisessa tilassa. Maahanmuuttajat asuivat halvoissa hotelleissa ja lähiöissä (banlieus) ja säilyttivät tiiviit suhteet kotimaihinsa, joihin heidän oli tarkoitus palata.

Nykyiset ristiriidat liittyvät juuri julkisissa tiloissa näkyviin uskonnollisiin symboleihin, kuten hijab-huiviin. Vuonna 1989 kahden koulutytön hijabista kärjistyi kiista, jonka perusteella uskonnolliset symbolit, kuten hijab kiellettiin julkisissa tiloissa lailla vuonna 2004.

Hajanainen islam ja erityistapaus Ranska

Suurin osa ranskalaisista muslimeista on kotoisin Algeriasta, Marokosta tai Tunisiasta, mitä selittää maan siirtomaaperinne. Poliittisesti ranskalaiset muslimit eivät ole järjestäytyneitä. Heitä löytyy useista puolueista, mutta ennen kaikkea puoluepolitiikan ulkopuolelta. Suurin osa koulutukselliseen eliittiin kuuluneista muslimeista ei näe itseään ensisijaisesti muslimina.

Ranskalaisten muslimien kompleksisesta suhteesta politiikkaan kertoo esimerkiksi se, että oikeistolaisessa ja kansallismielisessä Rassemblement Nationale -puolueessa oli alkuaikoina mukana useita Algerian ranskalaisia, harkeja. Harkit tulivat vuonna 1962 Ranskaan Algerian itsenäistyttyä Ranskan siirtomaavallasta verisen sodan jälkeen.

Algerian sodan veteraani ja puolueen johtaja Jean-Marie Le Pen vastusti esimerkiksi 1980–1990-luvuilla vietnamilaisia ja afrikkalaisia maahanmuuttajia, muttei pohjois-afrikkalaisia tai islamia yleensä. Hänen tyttärensä, niin ikään puolueen johtoon noussut Marine Le Pen on ajanut esimerkiksi kansallisuutta Algerian harkeille. Hänen entinen puolisonsa, puolueen jäsen Louis Aliot on taustaltaan harki.

Tasavallan islam

Ensimmäisen yrityksen yhdistää Ranskan muslimit hallinnollisesti teki Nicolas Sarkozy sisäministerinä 2003. Sarkozy vahvisti useiden muslimiorganisaatioiden sateenvarjo-organisaation Le Conseil français du culte musulman (CFCM) perustamisen.

Ranskassa esimerkiksi katolisilla ja juutalaisilla on oma hallinnollinen organisaationsa. CFCM oli tärkeä hallinnollinen uudistus, sillä sen myötä Ranskan valtio tunnusti islamin osaksi yhteiskuntaa. CFCM:n tehtävä on yhtenäistää Ranskan islamia, muun muassa päättämällä juhlapyhistä, moskeijoiden rakentamisesta ja halal-lihasta. Se toimii myös muslimien virallisena edustajana hallituksen välillä.

CFCM:ää on kritisoitu siitä, että se ei kerää taakseen kaikkia muslimeja. CFCM ei ole onnistunut täyttämään tehtäväänsä ja toimimaan aitona sateenvarjo-organisaationa, sillä esimerkiksi vaikutusvaltainen Pariisin moskeijan edustajisto erosi siitä muun muassa uskonnollisten pyhien tulkintaerojen takia.

Sekä presidentti Nicolas Sarkozy että presidentti Francois Hollande ovat yrittäneet muodostaa erityistä tasavallan islamia.

Myöhemmin presidenttinä Sarkozy sekä presidentti Francois Hollande ovat osaltaan yrittäneet muodostaa erityistä tasavallan islamia. Tämä tarkoittaa sitä, että ei ole islamia Ranskassa, vaan erityinen Ranskan tasavallan islam, joka sopeutuu tasavaltaan. Esimerkiksi imaamit koulutettaisiin Ranskassa ja varmistettaisiin, että moskeijat eivät saisi ulkopuolista rahoitusta.

Hollanden yritys kaatui esimerkiksi Marokossa koulutettaviin imaameihin. Myös nykyinen presidentti Emmanuel Macron on pyrkinyt edistämään asiaa asiantuntijoiden kuulemisella vuodesta 2018. Macron esittää uutta lakia, jonka tarkoitus on suitsia radikalismia. Ongelmalliseksi on koettu, että muslimit itse eivät ole osallistuneet keskusteluun islamin tulevaisuudesta Ranskassa. Useat muslimit eivät halua tulla nähdyksi uskonsa kautta ja useiden organisaatioiden välillä on ristiriitoja.

Macron esittää mietintönsä tasavallan islamista ja separatistista toimintaa määrittelevästä laista joulukuussa 2020. Lain keskeinen tarkoitus on kansallinen koheesio. Nyt terrori-iskujen myötä esimerkiksi CFMC:n tulee hyväksyä se, että imaamit tulee lisensioida, jotta radikalisaatiota voidaan ehkäistä. Lisäksi CMFC:n tulee sitoutua tasavallan arvoihin.

Macronin separatismin ehkäisemiseen pyrkivässä mietinnössä yritetään vähentää radikalisaatiota esimerkiksi siten, että imaamit koulutetaan Ranskassa.

Mietinnössä yritetään vähentää radikalisaatiota esimerkiksi siten, että imaamit koulutetaan Ranskassa. Mietintöä on moitittu etukäteen siitä, että jos valtio puuttuu liikaa uskonnon harjoittamiseen, se puuttuu samalla laïcité-periaatteeseen.

Samalla esimerkiksi tunnettu islamin tutkija professori Olivier Roy kritisoinut Macronin näkemystä, jonka mukaan radikalisaatio tulee ulkoa. Royn mukaan ranskalaiset muslimit radikalisoituvat esimerkiksi netissä. Muslimit ovat kritisoineet esitystä, sillä se edellyttää islamin rakenteellista uudistusta.

Esimerkiksi nykyisin Ranskassa työskentelevät imaamit, joiden juuret ovat ulkomailla ja joiden palkka voidaan maksaa ulkomailta, esimerkiksi Turkista, joutuisivat jättämään paikkansa, koska he eivät ole saaneet koulutustaan Ranskassa. Tämä tietäisi uskonnollisille yhteisöille uusia kulueriä.

Macronin viestintä ja laïcitén politisointi

Laïcité-periaate esiintyi harvakseltaan Macronin puheissa vuoden 2017 presidentinvaalien jälkeen. Tuolloin hän kannatti liberaalia visiota uskonnon ja yhteiskunnan suhteesta.

Sosiologi Raphael Ligeurin mukaan Macron on liittänyt laïcité-keskusteluun esimerkiksi separatismin käsitettä vasta vuodesta 2019 lähtien. Ligeurin mukaan Macron on tietoisesti politisoinut laïcité-periaatetta. Monet journalistit ja tutkijat pitävät tätä taktikointina, sillä tämän vuoden joulukuussa Macron tulee esittämään mietinnössään laïcité-periaatteeseen liittyvien käytäntöjen päivittämistä.

Esitystä ovat valmistelleet sisäministeri Gerald Darmanin sekä kansalaisasioiden vastaava virkahenkilö Marlene Schiappa. Parlamentin keskusteluun päivitetty periaate-esitys tulee alkuvuodesta 2021.

Presidentti Macron on profiloitunut Ranskan arvojen ja laïcitén puolustajana. Tämän voidaan katsoa kohottaneen hänen suosiotaan: Macronin suosio marraskuussa 2020 oli ranskalaisittain poikkeuksellisen korkea 41 prosenttia, eli reilusti enemmän kuin hänen edeltäjillään samassa vaiheessa presidenttiyttään.

Useissa keskusteluissa on ehdotettu laïcitén uudelleen määrittelyä.

Macronin viestintää on kritisoitu populismista ja osoittelevaisuudesta. Esimerkiksi tutkija Emmanuel Todd on huomauttanut, että Macronin on saatava myös kansallisen rintaman ja kristillisen oikeiston ääniä tullakseen valituksi vuonna 2022. Näin Macronin nykyisen asemoitumisen voidaan katsoa olevan osa hänen vaalistrategiaansa.

Financial Times arvosteli Macronia siitä, että tämän toiminta stigmatisoi Ranskan islamia ja polarisoi sitä. Macron avasi vastauksessaan artikkeliin omaa käsitystään ja tarkensi sanavalintojensa merkityksiä niin, että hän oli puhunut islamistisesta terrorismista, ei islamista itsestään. Sen sijaan Macron korosti, että Ranska on sekularistinen eli maallinen maa, joka arvostaa islamin saavutuksia.

Professori Roy osallistui myös tähän keskusteluun. Roy huomautti, että laïcité-periaate on alun perin esitetty vuonna 1905, jolloin vallalla olivat konservatiiviset kristilliset arvot. Esimerkiksi naisilla ei ollut oikeutta äänestää ja homoseksuaalisuus oli kielletty. Macronin ajamat arvot ovat taas liberaaleja 1960-luvun arvoja sisältäen sekä tasa-arvon että homoseksuaalisuuden sallimisen. Roy kysyy haastavasti, että mikä Macronin arvoissa on erityisen ranskalaista.

Ranskan keskustelussa on kyse viidennen tasavallan identiteetistä ja siitä, mikä muslimien asema siinä.

Ranskalaiset intellektuellit ovat vuodesta 1989 lähtien puhuneet uudesta laïcitésta. Useissa keskusteluissa on jopa ehdotettu laïcitén uudelleen määrittelyä. Esimerkiksi entinen valtiosihteeri ja juristi Benoist Apparu on puhunut uuden lain mahdollisuudesta.

Periaatteen avaaminen ja uudelleenmäärittely olisi kuitenkin erittäin poikkeuksellinen prosessi, koska kyse on perustuslakiin vuonna 1946 kirjatusta periaatteesta.

Macronin pyrkimyksellä tasavallan islamista on varmistaa kansallinen yhteenkuuluvuuden tunne ja islamin rakenteellinen uudistus sisältäpäin. Liika puuttuminen esimerkiksi islamiin on nähty paradoksaalisesti tasavallan arvojen – laïcitén –vastaisena. Ranskan keskustelussa on kyse viidennen tasavallan identiteetistä ja siitä, mikä muslimien asema siinä.

Keskustelua hämmentää myös laïcitéhen yhdistetty käsite sananvapaus, joka ymmärretään myös varsin väljästi. Erityisesti Euroopassa populismi on ladannut tähän uusia merkityksiä.

VTM, FM Laura Parkkinen on vapaa toimittaja ja tutkija, joka on erikoistunut Ranskaan ja populismiin. Parkkinen työstää väitöskirjaa ja työskenteli 2018-2020 Sorbonnen yliopistossa.

Julkaisu Islam, laïcité, Macron ja tasavallan arvot ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Ranskalais-algerialainen 21-vuotias opiskelija Imane Bounouh jakoi suosittuja ruokaohjeita Instagramissa ja teki videoblogeja siitä, miten valmistaa halpoja, opiskelijabudjettiin sopivia ruokia pienessä asunnossa ilman uunia. Ranskalainen televisiokanava BFM TV haastatteli Bounouhia keittiössään 11.9. Päässään hänellä oli sinapinvärinen hijab-huntu.

Sanomalehti Le Figaron toimittaja Judith Waintraub twiittasi kuvat hastagilla #11septembre, jolla hän paheksui Bounouhin huntua ja yhdisti hänet näin terrorismiin ja islamismiin – syyskuun yhdennentoista päivän terrori-iskuihin. Waintraub kuvailee itseään Twitterissä republikaaniksi, eli tasavaltalaiseksi, viitaten oikeistolaiseen Les Républicains -puolueeseen, sekä liberaaliksi. Waintraub paheksui sitä, miksi julkisuudessa esitettiin hijab-huntuinen nainen juuri 11. päivänä syyskuuta.

Toimittaja paheksui hijab-huntuisen naisen tuomista julkisuuteen juuri 11. päivänä syyskuuta.

Viikkoa myöhemmin presidentti Emmanuel Macronin puolueen La République en Marchen (LREM) kansanedustaja Anne-Christine Lang  käveli ulos joidenkin kollegojensa kanssa Ranskan senaatista vastalauseena Ranskan opiskelijajärjestö Unefin edustajan Maryane Pougetouxin hijabille. Pougetoux oli puhumassa siitä, miten koronaviruskriisi vaikutti nuoriin. Lang perusteli vastalausettaan sillä, että huntu on alistumisen merkki. Anne-Christine Langin mielipiteeseen yhtyi myös entinen sosialistien presidenttiehdokas Ségolène Royal.

Huntukeskustelu jakaa Ranskaa

Ranskassa syyskuussa 2020 alkanut Charlie Hebdo -lehden toimitusta vastaan vuonna 2015 tehdyn terrori-iskun oikeudenkäynti on lisännyt islamfobiaa. Ennen oikeudenkäyntiä Charlie Hebdo julkaisi uudestaan 2006 Jyllandspostissa ilmestyneet pilakuvat. Emme anna periksi, oli lehden viesti. Syyskuun 25. päivänä lehden toimituksen edustalla tapahtui puukotus, joka liittyi pilakuvien julkaisemiseen.

Islamiin liittyvät viharikokset ovat kasvaneet 54 prosenttia vuodesta 2019. Tässä kontekstissa ei liene ihme, että keskustelu leimahti Twitterissä ja julkisuudessa, mikä osoitti, miten vahvoja ennakkoluuloja hijab-huntuun ja toisaalta islamiin yhä liittyy Ranskassa. Keskustelu levisi pian arabiankielisille kanaville. Hunnun käyttöä puolustavat kysyivät julkisessa keskustelussa, eikö huntua käyttävää nuorta opiskelijaa saisi näyttää positiivisessa valossa julkisuudessa.

Mutta kun anonyymi Twitter-tili tviittasi uhkauksen Waintraubia kohtaa nostaen esiin tämän juutalaisen taustan, nimekkäät poliitikot, kuten entinen pääministeri Manuel Valls ja sisäministeri Gérald Darmanin riensivät puolustamaan Waintraubia.

Hunnun käyttöä puolustavat kysyivät julkisessa keskustelussa, eikö huntua käyttävää nuorta opiskelijaa saisi näyttää positiivisessa valossa julkisuudessa.

Äärioikeistolainen lehti Les Valeurs Actuelles puolestaan viittasi Bounouhin islamistina, koska tämä on kerännyt rahaa esimerkiksi vähävaraisille muslimeille rukousmattoihin ja Koraaniin.

Lopulta käytiin myös uskontojen välistä sovittelevaa vuoropuhelua, jossa esimerkiksi rabbi Gabriel Fahri kertoi valmistavansa omenasosetta Bounouhin ohjeen mukaisesti.

Hijab-kohu vaikutti noudattavan tuttua kaavaa, jossa kulttuurillisesti ja uskonnollisesti latautuneita tilanteita ei käsitellä, vaan tilanne pyritään rauhoittamaan aina seuraavaan kohuun asti. Nämä kohut kuitenkin koskettavat – etenkin laajentuessaan – koko ranskalaista yhteiskuntaa Instagram-persoonista sisäministeriin.

Liberté, egalité, laïcité

Kun Ranskassa käydään keskustelua hunnusta, käydään samalla keskustelua kulttuurillisesta kuulumisesta ja tasavallan arvoista. Valtiotieteilijä Vincent Geisser linkittää yhteen hijabfobian ja islamofobian  tarkoittaen, että edellinen on jälkimmäisen arkipäiväinen ilmaisu. Geisserin mukaan erityisesti ranskalainen eliitti näkee hijabin uhkana. Tätä tukevat kansanedustajien reaktiot.

Hunnun ja uskonnollisten symbolien, kuten juutalaisen kipan, käyttö on ollut kiellettyä Ranskassa julkisissa tiloissa, kuten kouluissa ja senaatissa, vuonna 2004 säädetystä laista lähtien. Useiden tutkimusten mukaan ranskalaiset muslimit kokevat hunnun käytön tärkeäksi identiteetilleen ja valtion rajoittavan sitä.

Laki maallisuudesta ja uskonnonvapaudesta on monimutkainen ja linkittyy neljään uskontoon, jotka yleisesti hyväksyttiin vuonna 1905: katolilaisuus, reformoitu protestanttisuus, luterilainen protestanttisuus ja juutalaisuus.

Ranskassa on voimassa laïcité-periaate vuodelta 1905, joka tarkoittaa sitä, että valtio ei tunnusta mitään uskontoa. Laki maallisuudesta eli sekulaarisuudesta ja uskonnonvapaudesta on monimutkainen ja linkittyy neljään uskontoon, jotka yleisesti hyväksyttiin vuonna 1905: katolilaisuus, reformoitu protestanttisuus, luterilainen protestanttisuus ja juutalaisuus. Voidaan myös ajatella, että näitä uskontoja on ajateltu ”lähtökohtina” modernin ranskalaisen kulttuurin pohjaksi.

Näin siis huolimatta Ranskan melko kattavasta siirtomaavallasta; harva esimerkiksi tietää, että ennen itsenäisyyttään vuona 1962 Algerian rannikkoseudut olivat vuodesta 1848 lähtien virallinen osa Ranskaa. Sitä vastoin isämaa määriteltiin siirtomaaksi. Ensimmäinen moskeija rakennettiin Pariisiin silti vasta vuonna 1926. Haastattelussa maaliskuussa 2019 presidentti Macron painotti vuoden 1905 laïcité-periaatetta, mutta lisäsi että nykyään islamilla on toisenlainen asema kuin 1905: ”Il y a un sujet avec l islam” (vapaasti käännettynä: islamista on keskusteltava.)

Toiseus hunnussa

Keskustelu hijabista ei ole uusi, vaan sitä on käyty lähes kolmekymmentä vuotta. Esimerkiksi Johanna Konttori on analysoinut Ranskan huivikeskustelun taustoja.

Keväällä 2019 urheiluvälinevalmistaja Decathlon toi markkinoille juoksijoille tarkoitetun hijabin. Ranskassa poliitikot vastustivat tätä ja esimerkiksi LREM-puolueen kansanedustaja Aurore Bergé kehotti boikotoimaan merkkiä, koska se ei vastannut hänen arvojaan. Lopulta Decathlon poisti hijabin markkinoilta.

Huntua on vastustettu usein eri argumentein. Näitä ovat esimerkiksi feministiset argumentit ja maalliset argumentit. Maallisilla argumenteilla viitataan laïcité-periaatteeseen.

Länsimaissa vallitsevaakäsitystä hunnusta muslimi­naisten alistamisen välineenä kritisoi myös Harvardin yliopis­ton islamin tutkimuksen pro­fessori Leila Ahmed.

Marokkolais-ranskalaisen kirjailija Leïla Slimanin mukaan on suuri ero vastustaa hijabia ja hyökätä hijabia vastaan.  Länsimaissa vallitsevaakäsitystä hunnusta muslimi­naisten alistamisen välineenä kritisoi myös Harvardin yliopis­ton islamin tutkimuksen pro­fessori Leila Ahmed. Ahmedin mukaan musliminaisia ei voi nähdä uhreina.

Ranskan ja sen muslimiväestön suhde on kompleksinen osittain siirtomaamenneisyyden takia. Suhdetta ei ole juurikaan avattu vuosikymmeniin, mutta viimeksi vuonna 2019 presidentti Emmanuel Macron esitti aloitteen Ranskan tasavallan islamista ja imaamien kouluttamista Ranskassa. Tavoitteena on kansallinen koheesio eli yhteenkuuluvuus.

Huntu vs. Ranska

Sosiologi Etienne Pingaudin mukaan hijab-huntua koskevassa keskustelusta kyse on vahvasta vastakkainasettelusta ja julkisen tilan määrittelystä. Huntu tuo näkyväksi toiseuden, poikkeaman ranskalaisesta ”normaalista”. Huivin käytöstä keskusteltaessa keskustellaan siitä, kuka on oikea ranskalainen ja millaiset islamin tulkinnat valtio hyväksyy.

Ahmedin ja Pingaudin mukaan musliminaiset nähdään usein alistettuina uhreina, jotka tulisi pelastaa huivin kaltaisilta käytänteiltä. Tähän viittaa esimerkiksi Anne-Christine Langin kannatusta saanut kommentti senaatissa.

Huivin käytöstä keskusteltaessa keskustellaan siitä, kuka on oikea ranskalainen ja millaiset islamin tulkinnat valtio hyväksyy.

Useat ranskalaiset musliminaiset käyttävät huivia vapaasta tahdostaan eivätkä koe sen olevan vastoin Ranskan arvoja. Pingaudin mukaan valtio säätelee sitä, miten islam voi näkyä Ranskassa ja tarkoitus on pikemminkin rajata tietyt vaatekappaleet ja islamin tulkinnat, kuin muslimit ja islam yleensä. Esimerkiksi näkyvät julkiset keskustelijat, kuten Leila Slimani, eivät käytä huivia.

Syy tähän on ilmeinen: Instagram-persoonan ja videobloggarin Imane Bounouhin esiintyminen julkisesti huntunsa kanssa johti tappouhkauksiin. Bounouh ei saanut nimekkäitä puolustajia taakseen, vaan katosi julkisuudesta ja sulki sosiaalisen median tilinsä jo syyskuun aikana.

Hänen keittokirjansa, jonka oli tarkoitus sisältää edullisia ruokavinkkejä 60 euron kuukausibudjettiin, piti ilmestyä lokakuun ensimmäisenä päivänä. Kirjan ilmestyminen on peruttu.

VTM, FM Laura Parkkinen on vapaa toimittaja ja tutkija, joka on erikoistunut Ranskaan ja populismiin. Parkkinen työstää väitöskirjaa ja työskenteli 2018-2020 Sorbonnen yliopistossa.

Julkaisu Kuulumisen politiikkaa: keskustelu hijabista jakaa Ranskaa ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Presidentti Emmanuel Macronin presidenttikausi on ollut täynnä sisäpoliittisia haasteita. Eurooppalaisilla areenoilla nautittu suosio ei toistaiseksi ole heijastunut kotimaahan. Koronakriisi ei kuitenkaan ole horjuttanut presidentin suosiota yhtä lailla kuin keltaliivit.

Kansallispäivänä juhlistettiin näyttävästi arjen sankareita, sairaanhoitajia ja lääkäreitä, jotka ovat auttaneet koronakriisissä. Macron on omimmillaan, kun saa itse määrätä seremoniat. Heinäkuussa käydyt EU-neuvottelut ja niiden dramatiikka oli laskelmoitu viesti kotimaahan, että presidentti edistää suoraselkäisesti ennen kaikkea Ranskan etuja.

Populistit hyötyvät koronakriisin jälkeisestä talouskriisistä. Macronin hallitus on myöntänyt apupaketteja teollisuudelle, jotka hyödyttävät ennen kaikkea jälkiteollisia pienkaupunkeja, jotka ovat olleet Marine Le Penin ominta kannatusaluetta.

Heinäkuussa käydyt EU-neuvottelut ja niiden dramatiikka oli laskelmoitu viesti kotimaahan, että presidentti edistää suoraselkäisesti ennen kaikkea Ranskan etuja.

Ranskassa maskit ovat pakollisia julkisissa tiloissa ja Macronia on kritisoitu siitä, että maskit eivät ole ilmaisia ja asettavat kansalaiset eri asemaan. Presidenttinä Macron on halunnut nähdä itsensä eräänlaisena pelastajana ja uudistajana, mutta on siirtynyt talouspolitiikassaan yhä oikeammalle. Myöskään maahanmuutosta hän ei puhu yhtä liberaalisti kuin ennen. Hänen valttejaan olivat nuoruus, tuoreus, dynaamisuus, tuntemattomuus ja ryvettymättömyys.

Puoluekentän hajaannus

Ranskalaista poliittista kulttuuria on pidetty ummehtuneena ja sisäsiittoisena. Perinteisten oikeisto- ja vasemmistopuolueiden kannatus ei ole korkealla. Viime presidentinvaaleissa kärkiehdokkaat tulivat perinteisen puoluekulttuurin ulkopuolelta.

Emmanuel Macron edusti presidentinvaaleissa 2017 poliittisen kentän ulkopuolelta tulevaa muutosta. Macronin puolue Republique En Marche oli liike, joka halusi uudistaa poliittisen kulttuurin.

Macronin valinta lopetti pitkään maata hallinneen UMPS-kulttuurin. Alkukirjaimilla viitataan UMP-puolueeseen, nykyinen Les Republicains, ja sosialistipuolueeseen. Sosialistipuoluetta kuvattiin ”elefanttien viimeiseksi valssiksi”. Macronia haastavat tulevissa vaaleissa jälleen uudet liikkeet.

Tällä hetkellä Republique En Marchella on enemmistö parlamentissa, mutta kaksivaiheisissa kunnallisvaaleissa kesäkuussa 2020 puolue kärsi ennätysmäisen tappion.

Macronin puolue Republique En Marche oli liike, joka halusi uudistaa poliittisen kulttuurin. Tulevissa vaaleissa Macronia haastavat jälleen uudet liikkeet.

Kunnallisvaalien jälkeen heinäkuussa Ranskan hallitus erosi. Presidenttiä suositumman pääministeri Edouard Philippen tilalle astui hillitty Jean Castex. Macron valitsi Macronin, kritisoivat poliittiset kommentaattorit. Castexia ja uutta hallitusta on kritisoitu läheisyydestään presidentti Sarkozyyn. Lehtien ja tutkijoiden kuten avostetun Cevipofin Louc Roubanin mukaan uuden hallituksen tarkoituksena on paitsi varmistaa kiistelty eläkeuudistus myös Macronin valinta presidentiksi vuonna 2022. Jean Castex on todennut olevasa sosialistinen gaullisti ja hän asemoi Macronin politiikkaa vahvasti keskusta-oikeistoon.

Lehtien ja tutkijoiden mukaan uuden hallituksen tarkoituksena on paitsi varmistaa kiistelty eläkeuudistus myös Macronin valinta presidentiksi vuonna 2022.

Ranskan poliittisen kentän tilaa kuvaa se, että presidentinvaalien suosituimmat ehdokkaat olivat perinteisen oikeisto-vasemmisto-kentän ulkopuolelta. Nyt presidentinvaaleista veikkaillaan kaksintaistelua Emmanuel Macronin ja Marine Le Penin välillä. Macron on nimennyt suurimmaksi vihollisekseen populismin, mutta ei ole onnistunut kukistamaan sitä. Marine Le Pen ilmottautui presidenttiehdokkaaksi tammikuussa 2020. Macron ei ole vielä ilmoittanut virallisesti kantaansa, mutta hän laskelmoi ehdokkuuttaan tarkkaan.

Taloudellinen taantuma suosii populismia, mutta Marine Le Peniä rasittaa kuitenkin puolueen talousvaikeudet ja häneen liitetty stigma. Marine Le Penin sisarentytär Marion Marechal-Le Pen käyttää nykyään vain nimeä Marion Marechal.

Presidentti Macron taas ei kestäisi toista keltaliivien kaltaista protestiliikettä, joka henkilöi viholliskuvan häneen.

Vihreä aalto Ranskassa

Ranskassa EU-vaaleissa sekä kunnallisvaaleissa menestyivät vihreät. Vihreät saivat EU-vaaleissa 13,5 prosenttia äänistä. Vihreiden EU-edustaja Yannick Jadot on ilmottautunut presidenttiehdokkaaksi, koska ”planeetalle on tehtävä jotain”. Vihreiden menestys on suora piikki Macronille, joka on pyrkinyt profiloitumaan ilmastoasioissa.

Nuoret ja koulutetut ovat päätyneet äänestämään vihreitä, koska Macronin ympäristöpolitiikkaa on kritisoitu kosmeettiseksi. Macronin on todettu siirtyneet oikeammalle ja edistävän ainoastaan hyvätuloisten asioita. Ympäristöasiat ovat nousseet myös Marine Le Penin johtaman kansallismielisen Rassemblement National -puolueen agendalle.

Ympäristöasiat ovat nousseet myös Marine Le Penin johtaman kansallismielisen Rassemblement National -puolueen agendalle.

Perinteiset presidenttipuolueet kuten Les Republicains ja Parti Socialiste ovat sisäisessä hajaannuksessa. Les Republicains -puolueen presidenttiehdokkaaksi tähyilee ainakin äskettäin kirjan julkaissut entinen poliittinen toimittaja François Baroin. Viime vaaleissa usea jätti äänestämättä, sillä Macron oli liian liberaali useille traditionaalisen siiven katolisille republikaaneille. Näistä katolisista käytettiin nimeä zombie-katoliset. Oikeiston ehdokkaaksi kaavaillaan myös entistä Les Rebublicaines -puolueen jäsentä Xavier Berthardia. Hän kuitenkin saa odottaa vuoroaan ja sitä, että presidentti tekee jonkun virheen.

Kaivataan uutta Mitterandia

Usea poliittinen kommentaattori on pohtinut sitä, että vasemmisto ja vihreät tarvitsivat eräänlaisen uuden François Mitterandin, joka kokoaisi molempien äänet. Tällä hetkellä sellaista ei ole tarjolla. Presidentin tulisi olla poliittinen pelastaja, joka yhdistäisi kansan.

Vasemmiston ääniä saa ainakin vasemmistopopulisti Jean-Luc Melenchon, joka on erinomainen puhuja ja joka teki vuonna 2017 viihdyttävän ja dynaamisen kampanjan. Liberation-lehden entinen johtaja Laurent Joffrin ilmoitti äskettäin perustaneensa uuden ekologis-sosialistisen liikkeen, joka tähtää presidentinvaaleihin. Joffrin kertoi, että hänen tarkoituksenaan on ennen kaikkia herättää vasemmisto uudistamaan ohjelmansa.

Macronia on kritisoitu eliitin ja Brysselin ehdokkaana. EU-neuvotteluja käyneen Macronin käyttäytyminen tulee nähdä tässä valossa. Hän halusi osoittaa puoltavansa ennen kaikkea Ranskan etuja.

Kamppailu Marine Le Pen – Emmanuel Macron

Tällä hetkellä ennustetaan, että presidentinvaalien toinen kierros käytäisiin Marine Le Penin ja Emmanuel Macronin välillä. Molemmilla on vakiintuneet kannattajansa. Molemmat edustavat vastakkaisia poliittisia kulttuureja.

Emmanuel Macronin edeltäjät Nicolas Sarkozy ja François Hollande jäivät molemmat yhden kauden presidenteiksi. Veikkailujen mukaan myös Nicolas Sarkozy ja Ségolène Royal haaveilevat presidenttiehdokkuudesta. Heitä kuitenkin rasittaa menneisyyden painolasti. Nicolas Sarkozy julkaisi heinäkuussa kirjan, jossa hän kertoo muuttuneensa.

Selvää on, että vastustajat ovat valmiina tarttumaan Macronin pieniinkin virheisiin. Uutta keltaliivien kaltaista kriisiä hän ei enää kestäisi.

Mikäli Macron valittaisiin presidentiksi, hän tekisi historiaa. Hän olisi sitten vuonna 1956 valitun Charles de Gaullen ensimmäinen presidentti, jolla olisi parlamentin enemmistö takanaan.

Macronin tulevaa syksyä on luonnehdittu katastrofaaliseksi. Kiistelty eläkeuudistus ja koulutusuudistus tulee saada kasaan ja Ranskan talous vaatii rajuja leikkauksia. Macron on lopettanut start-up-retoriikan ja pyrkinyt esiintymään maltillisesti. Hänen tulee entistä selvemmin osoittaa olevansa koko kansan presidentti. Selvää on, että vastustajat ovat valmiina tarttumaan pieniinkin virheisiin. Uutta keltaliivien kaltaista kriisiä Macron ei enää kestäisi.

VTM, FM Laura Parkkinen on vapaa toimittaja ja tutkija, joka on erikoistunut Ranskaan ja populismiin. Parkkinen työskenteli projektitutkijana Jyväskylän yliopistossa vuosina 2015–2016 Suomen akatemian hankkeessa ”Populismi liikkeenä ja retoriikkana”. Parkkisen Turun yliopistolle tehtävä väitöskirja käsittelee populismia viestintänä.

Julkaisu Syksy käynnistää Ranskan presidenttipelin ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Keltaliivit ovat tuoneet näkyväksi sen, että presidentti Emmanuel Macronin heikko kohta on kyvyttömyys kuunnella. Presidentti juhli puolueensa kunniallista eurovaalitulosta ja aikoo jatkaa aloittamiaan uudistuksia, vaikka ranskalaista oikeistopopulismia edustava Kansallinen liittouma (Rassemblement National, entinen Front National) sai EU-vaaleissa hienoisesti eli 0,9 prosenttiyksikköä enemmän ääniä kuin Macronin La Republique en Marche.

Ranskan keltaliivit on liike, joka lähti liikkeelle kritiikkinä ostovoiman alentumiselle ja bensiiniveron vastustamisena. Liikkeen tunnus on keltaiset liivit, jotka löytyvät ranskalaisten autojen takakontista onnettomuuden varalta. Liikettä on pidetty maaseudun ja kaupungin välisen vastakkainasettelun ilmentymänä ja unohdettujen äänenä.

Lauantaina 8.6 2019 30:nnen mielenosoituksensa Pariisissa järjestäneet keltaliivit ovat koetelleet presidentti Macronin hallintoa. Useat avustajat ovat vaihtuneet ja viestintäpäällikkö eronnut.

Eurovaaleissa keltaliivit asettivat entistä selkeämmän kiilan Macronin ja keltaliivien edustaman kansanosan väliin.

Eurovaaleissa keltaliivit asettivat entistä selkeämmän kiilan Macronin ja keltaliivien edustaman kansanosan väliin. Macronin kommunikaatiota on pidetty ylimielisenä, ja hänen presidentinvaalien aikaan osoittamasta karismastaan on jäljellä vain rippeet.

Keltaliivit on ottanut kohteekseen yhtälailla ranskalaisen valtavirtamedian kuin valtavirtapolitiikan. Kuvioon sopii, että liike on saanut tukea Russia Today France –lehdeltä sekä Macronin vastustajilta, Kansallisen rintaman Marine Le Peniltä ja Ranskan vasemmistopuolueen Jean-Luc Mélenchonilta. Macronia haastetaan sekä oikealta että vasemmalta, mutta myös keskusta-oikeistolainen Les Republicains -puolue on arvostellut häntä.

Vanhojen puolueiden kriisi

Ranskan puoluekartta on kokenut useita mullistuksia sitten vuoden 2017 presidentivaalien. Pitkään maata hallinneen Sosialistisen puolueen kannatus romahti vuonna 2017. Nyt EU-vaaleissa puolueen ”elefanttien” tilalle nostettiin kärkiehdokkaaksi esseisti Raphaël Glucksmann, joka sai 6,1 prosenttia äänistä ja lopulta toi puolueelle 5 paikkaa.

Ranskan puoluekartta on kokenut useita mullistuksia sitten vuoden 2017 presidentivaalien.

Niin ikään valtapuoleena tunnettu Les Républicains menestyi huonosti. Se sai vain 8,1 prosenttia äänistä ja menetti katolisia äänestäjiä Macronille, mikä johti puoluejohtaja Laurent Wauquiezin eroon. Nyt Kansallisen rintaman poliitikko Marion Maréchal-Le Pen yrittää kalastella Les Républicaines -puolueen äänestäjiä arvokonservatiivisella strategialla.

Yllätyksenä EU-vaaleissa nousivat Les Verts eli vihreät. Macron on yrittänyt profiloitua erityisesti ilmastoasioissa, mutta äänestäjät halusivat alkuperäisen puolueen.

Vanhojen puolueiden kriisin taustalla on näiden kyvyttömyys kuunnella ja edustaa kansaa. Tähän saumaan nousee keltaliivien liikehdintä. Useat tutkijat ovat yrittäneet pohtia, keitä keltaliivit ovat ja edustavat. Liike on pohjimmiltaan epäpoliittinen ja sen sanotaan edustavan ”näkymättömiä” eli työtätekevää kansaa. Se on protestiliike, jolla ei ole järjestäytynyttä organisaatiota.

Eurovaaleissa keltaliiveistä hyötyivät ennen kaikkea Macronin vastustajat ja populistiset liikkeet. Kansallisen rintaman Marine Le Pen kuvasi eurovaalikampanjansa avaustilaisuudessa tammikuussa 2019 ”puhuneensa unohdetuille jo vuodesta 2012”.

Protestipopulismista internet-ajan unohdettuun kansaan

Useat historioitsijat ja sosiologit, kuten Bruno Latour, ovat luonnehtineet keltaliivejä 2000-luvun unohdetuksi kansaksi, joka on tehnyt maaseutujen ja taajamien pienyrittäjät ja näkymättömät työntekijät näkyviksi. Erilaiset verokapinat ja protestiliikkeet ovat vaikuttaneet historiallisesti Ranskassa.

Tällainen protestiliike oli esimerkiksi Ranskassa 1950-luvulla vaikuttanut poujadismi, joka oli vennamolaisuuden ohella ensimmäisiä protestipopulistisia liikkeitä sodanjälkeisessä Euroopassa. Verokapinana lähtenyt poujadismi oli “pienten” ihmisten kapinaa koneistoa vastaan, ja se tyrehtyi nopeasti Charles de Gaullen valtaantuloon.

Toisin kuin johtajansa Pierre Poujaden mukaan nimetyllä poujadismilla ei keltaliiveillä ole selkeää johtajaa. Sen kannattajilla ei ole välttämättä vahvaa taustaa politiikassa tai aktivismissa. Siten sitä on vaikea kuvata populistiseksi poliittiseksi liikkeeksi, vaan se täyttää pikemminkin protestipopulistisen liikkeen tunnusmerkit.

Keltaliiviliike on 2010-luvun liike myös siinä mielessä, että se on lähtenyt liikkeelle internetistä – nimenomaisesti sosiaalisesta mediasta. Pariisiin on lähtenyt marssimaan kokonaisia kyliä Facebook-tuttujen myötä.

Keltaliivien vihollinen on presidentti Macron ja tämän edustama politiikka.

Keltaliivien vihollinen on presidentti Macron ja tämän edustama politiikka. Macronia syytetään opportunismista, rikkaiden suosimisesta ja ylimielisyydestä. Presidentin ongelmana on hänen käyttämänsä kieli: hän puhuu startup-kansakunnasta ja ilmastonmuutoksesta, kun keltaliivit kaipaavat konkreettista puhetta ostovoimsta ja arkipäivästä. Macron jäi etäiseksi puhuessaan Euroopasta ja visoidessaan maanosan tulevaisuutta.

Poliittiseen kieleen perehtyneen tutkija Damon Mayaffren mukaan presidentin kieli on kaunopuheista ja rikasta kuin presidentti Georges Pompidoun, kun taas esimerkiksi Macronin edeltäjä François Hollande pyrki puhumaan kansanläheisemmin. Niin ikään presidentit Nicolas Sarkozy ja Jacques Chirac puhuivat suoraan ja kansanomaisesti.

Presidentti Macronin tammikuussa 2019 pitämä puhe ei onnistunut vakuuttamaan keltaliivejä, jonka seurauksena Macronin esikunnan viestinnän neuvonantaja Sylvain Fort irtisanoutui. Macron kirjoitti sittemmin kirjeen kansalaisille.

Tällaisen ”kirjeen kansalle” ovat kirjoittaneet aiemmin esimerkiksi presidentit Sarkozy ja François Mitterrand. Kirje on viestinnällinen uhkapeli, sillä esimerkiksi Sarkozyn kohdalla suorempi viestintä kansalaisille ei onnistunut varmistamaan tämän uudelleenvalintaa.

Keltaliivit, media ja eurovaalit

Keltaliivit ovat voimakkaasti hyökänneet Ranskan mediaa vastaan. Toimittajia on jopa jahdattu mielenosoituksissa.

Poikkeuksiakin on. Esimerkiksi Kremliä lähellä oleva Russia Today France -lehti on raportoinut keltaliiveistä myönteiseen sävyyn ja ollut vieraana paikalla raportoimassa tapahtumista. Lehti on esittänyt viime marraskuusta toimineen liikkeen etabloituneena poliittisena voimana ja Macronin aidon kansan vihollisena.

Venäjään perehtyneen Ranskan ulkopoliittisen instituutin IFRIn tutkija Maxime Audinetin mukaan kysymys on eräänlaisesta Venäjän epäsuorasta vaikuttamisesta, jolla osoitetaan samalla länsimaisten yhteiskuntien heikkous.

Eurovaalien alla presidentti Macron oli nimennyt vihollisekseen erityisesti populismin, jota hän on verrannut spitaaliin. Eurovaaleissa Macron halusi ennen kaikkea puolustaa Eurooppaa ja eurooppalaisia liberaalidemokratian arvoja, joita itse katsoo esimerkillisesti edustavansa.

Liikkeen oma kannatus ei yltänyt eurovaaleissa yhtä prosenttia korkeammalle.

Keltaliivit yrittivät kohottaa liikkeen poliittista profiilia eurovaaleissa, mutta liikkeen oma kannatus ei yltänyt yhtä prosenttia korkeammalle. Voidaan olettaa, että keltaliivien kannatus äänissä mitattuna knavoitui Macronin päävastustajille eli Mélenchonille ja Le Penille – tosin suhteessa enemmän jälkimmäiselle, jonka Kansallisen rintaman kannatus oli 23,3 prosenttia, Mélenchonin La France Insoumisen 6,1 prosenttia.

EU-vaaleissa Kansallinen rintama käytti kahden kärkiehdokkaan taktiikkaa, jolloin esiin nostettiin Le Penin ohella nuori Jordan Bardella. Puolue halusi näin lähestyä nuoria, Berliinin muurin murtumisen jälkeen syntyneitä äänestäjiä. Isä Jean Marie Le Penin kannattajat, joista osa oli Algerian sodan veteraaneja, häivytettiin näkyvistä.

Eurovaalivoitto oli Le Penille ennen kaikkea symbolinen ja vahvisti tämän asemaa presidentin päävastustajana.

Eurovaaleista eteenpäin

Macron käynnisti kansallisen debatin vastauksena keltaliivien tilanteeseen. Kansallinen debatti, joka hahmottuu 35 kysymyksen ympärille ja johon kuuluu keskustelut, erilaiset kokoontumiset sekä vastausten etsiminen kysymyksiin, ei ole ottanut onnistuakseen. Sitä on luonnehdittu toivottomaksi historiaksi.

EU-vaalit polarisoivat ennestään tilannetta Ranskassa. Keltaliivien protestien voi tuskin odottaa laantuvan eurovaalien tuloksesta huolimatta. Muutosta peräänkuulutetaan politiikkaan, mutta onko sellaista syytä odottaa?

Keltaliivien protestit näyttivät myös sen, että presidentti osaa hurmata, mutta ei kuunnella. Macron vaikuttaa ympäröineen itsensä samanmielisten ryhmällä, mikä luultavasti entisestään lisää presidentin vaikeuksia viestiä suoraan keltaliivien kanssa näiden omalla kielellä.

Macron näkee itsensä liberaalidemokraattien ryhmän keskeisenä koordinoijana siinä, missä Le Pen taas kansallismielisten.

Macronin La Republique En Marche ei saanut eurovaalikampanjaansa dynaamisesti liikkeelle eikä kyennyt mobilisoimaan muita korkean profiilin ehdokkaitaan onnistuneesti. Esimerkiksi kärkiehdokas Nathalie Loiseau kompasteli sanavalinoissaan, kuten käyttämällä saksankielistä sanaa Blitzkrieg, joka yhdistetään toiseen maailmansotaan ja natsien käyttämään sotataktiikkaan.

Macronin sitoutuminen Eurooppaan on kuitenkin selvää. Macron näkee itsensä liberaalidemokraattien ryhmän keskeisenä koordinoijana siinä, missä Le Pen taas kansallismielisten. Ranskassa sisäistä kamppailua käydään jo nyt presidentinvaaleista 2022. Kuka esimerkiksi edustaa Les Républicaines -puolueen arvokonservatiiveja, joille Macron on liian arvoliberaali? Onko Sarkozy palaamassa?

Toisaalta Macron tähyilee jo eräiden lähteiden mukaan vuoteen 2022, jolloin ovat uudet presidentinvaalit. Nähtäväksi jää, pystyykö presidentti tasapainottelemaan näiden kaikkien haasteiden välissä yhtäältä kotimaassaan ja toisaalta Euroopassa.

VTM, FM Laura Parkkinen valmistelee väitöskirjaa populismista Jyväskylän yliopistoon ja toimii Ranskassa Sorbonnen yliopistossa suomen kielen opettajana sekä vapaana toimittajana.

Julkaisu Ranskan keltaliivit ja eurovaalit ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Emmanuel Macron esitteli uudistusta Le Journal de Dimanche -lehdessä. Macronin uudistusta seurataan tarkasti muuallakin Euroopassa.

Rakenteellisen uudistuksen tavoitteena on ”kansallinen koheesio”. Macron pyrkii estämään radikalisoitumisen leviämisen.

Sen sijaan, että puhuttaisiin islamista Ranskassa, on tavoitteena luoda erityinen Ranskan islam. Useat ranskalaisen islamin tuntijat, kuten EUI:n professori Olivier Roy, arvostelevat tulevaa esitystä laïcité-periaatteen vastaisena. Periaatteen mukaan valtio ja uskonto on erotettu toisistaan lailla vuonna 1905. Valtio on tunnukseton ja puolueeton suhteessa uskontoihin. Tämän takia esimerkiksi eri uskontojen harjoittajia ei tilastoida.

Keskustelua tasavallan arvoista ja laïcité-periaatteen sisällöstä käydään kiivaasti jo nyt. Asiantuntijoiden mukaan uudistusten sijaan tarvittaisiin kokonaan uusi tulkinta islamista. On oireellista, jos Ranskan islam nähdään vain radikalisoitumisen valossa. Vastakkain ovat myös erilaiset asiantuntijoiden näkemykset radikalisoitumisen syistä.

Valtio uudistamassa uskontoa

Useat Ranskan presidentit, kuten Nicolas Sarkozy ja François Hollande, ovat yrittäneet uudistaa islamin rakennetta Ranskassa. Sisäministerinä Sarkozy perusti vuonna 2003 hallinto-organisaatio Conseil français du culte musulmanin (CFCM). CFCM näkee tarpeelliseksi myös uudistua itse sisältäpäin. Syynä on muun muassa terrori-iskujen jälkeen muuttunut ilmapiiri.

CFCM hallinnoi esimerkiksi imaamien koulutusta ja halal-lihan myyntiä. Hollande puolestaan solmi Marokon kanssa vuonna 2015 sopimuksen, jossa sovittiin siellä koulutettavista imaameista.

Uudistuksen pääasiat ovat imaamien kouluttaminen Ranskassa ja moskeijoiden ulkopuolisen rahoituksen kieltäminen.

Macronin uudistuksessa on kaksi pääasiaa. Ne ovat imaamien kouluttaminen Ranskassa ja moskeijoiden ulkopuolisen rahoituksen kieltäminen. Maista esimerkiksi Saudi-Arabia on rahoittanut moskeijoita.

Ranskassa koulutetut imaamit edistäisivät tasavallan arvoja ja tuntisivat ranskalaisen yhteiskunnan. Heidän koulutuksensa keskittyisi myös tasavallan arvoihin, ei uskonnollisiin teksteihin. Näin Macronin mukaan estettäisiin jihadismi Ranskassa.

Intohimoisten asiantuntijoiden oppikuntariita

Professori Royn mukaan ongelmallista tässä on, että vihollisen nähdään tulevan ainoastaan ulkopuolelta. Royn mukaan ei ole todisteita siitä, että olisi joku erityinen ranskalainen islam, joka edustaisi ainoastaan keskitietä.

Royn mukaan Ranskassa elää kuitenkin salafismi ja ranskalainen jihadismi. Macronia on konsultoinut hänen ystävänsä, islamin asiantuntija, sosiologian professori Gilles Kepel, joka taas on julkisesti väitellyt kovin sanoin Royn kanssa radikalisoitumisen syistä vuodesta 2015.

Macron siteerasi Kepeliä vaalikampanjassaan ja tämä seurasi häntä valtiovierailuille Tunisiaan. Kepelin mukaan radikalisoitumisen syyt ovat ranskalaisessa yhteiskunnassa ja lähiöissä, kun taas Roy näkee syyt yksilöllisessä psykologiassa.

Kaavaillussa esityksessä ongelmallista lienee se, miten se suhtautuu laïcité-periaatteeseen.

Kaavaillussa esityksessä ongelmallista lienee se, miten se suhtautuu laïcité-periaatteeseen. Valtio ei virallisesti voi järjestää uudelleen uskontoa tai ottaa kantaa uskonnon järjestämiseen. Macronia ovat tästä kritisoineet vasemmiston Jean-Luc Melenchon ja Kansallisen rintaman Marine Le Pen, joka ajaa positiivista laïcité-periaatetta.

Vuoden 2004 lailla kiellettiin uskonnolliset symbolit julkisissa tiloissa. Äskettäin polemiikin kohteeksi nousi Sorbonnessa opiskelevan syndikalistiaktivisti Maryam Pougetouxin huivi. Emmekö saa näkyä julkisessa tilassa, kysyivät Pougetouxin tukijat.

Arvostelijat ovat myös puuttuneet siihen, että Macron puuttuu erityisesti islamiin, ei muihin uskontoihin. Laïcité-periaate on koettu semanttisesti haastavaksi, sillä siihen liittyvät käsitteet neutralité ja objectivité eivät ole täysin selviä.

Ongelmallinen islam ja tasavallan arvot

Macronia on arvosteltu myös siitä, että islamin uudistaminen ei poistaisi ongelmia tai ylipäätään parantaisi islamin kuvaa Ranskassa. Millaista on Ranskan islam ja onko sitä ylipäätään? Ranskassa elää Euroopan suurin muslimiväestö, noin viisi miljoonaa muslimia, jotka ovat lähtöisin eri taustoista. Tulisiko heidän olla ensisijaisesti ranskalaisia ja toissijaisesti muslimeja?

Jennifer Fredette kirjoittaa teoksessaan Constructing Muslims in France: Discourse, Public Identity and the Politics of Citizenship, että monet Ranskassa menestyneistä, eliittiin kuuluvista muslimeista ovat niin sanottuja hiljaisia muslimeja, jotka eivät halua julkisesti identifioitua muslimeiksi. Islamiin liitetään yhä stigma, joka kiinnittyy ongelmallisiin lähiöihin.

Kansallisen koheesion sijaan pahimmillaan uudistus saattaa lisätä kuilua ”toisien” ja ”oikeiden ranskalaisten” välillä. Onnistuuko Macron siinä, missä hänen edeltäjänsä ovat epäonnistuneet, ja pystyy luomaan Ranskan islamin?

VTM, FM Laura Parkkinen on vapaa toimittaja ja tutkija, joka on erikoistunut Ranskaan ja populismiin.

Julkaisu Emmanuel Macron ja tasavallan islam ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.