Suomi on ilmaissut toistuvasti halunsa ja sitoutumisensa maailman hauraimpien valtioiden kehittämiseen. Ulkoasiainministeriön maaliskuussa julkaisema toimintaohje Suomen kehityspolitiikka ja kehitysyhteistyö hauraissa valtioissa on tästä oivallinen käytännön esimerkki. Lisäksi kansanedustaja Pekka Haavisto valittiin alkuvuodesta 2014 hauraiden valtioiden jälleenrakentamiseen keskittyvän kansainvälisen foorumin, International Dialogue on Peacebuilding and Statebuilding (IDPS) rinnakkaispuheenjohtajaksi. Hän jakaa tehtävän Sierra Leonen valtiovarainministeri H.E. Kaifala Marahin kanssa.

Suomen aktiivinen rooli hauraiden valtioiden kysymyksissä on otettu mediassa ja kansalaisyhteiskunnassa positiivisesti vastaan. Vähemmälle huomiolle ovat kuitenkin jääneet hauraan valtion käsitteeseen liittyvät monitasoiset määritelmälliset ongelmat.

Mikä on hauras valtio?

Perimmäisenä ongelmana tukipolitiikassa on hauraan valtion yleisesti hyväksytyn määritelmän puuttuminen. Käsitykset hauraan valtion ominaisuuksista ovat toimijakohtaisia, ja moni taho on tietoisesti halunnut jättää määritelmänsä avoimeksi tai löyhäksi joustavan politiikan mahdollistamiseksi. Myöskään Suomen kehityspoliittisista linjauksista ei ole löydettävissä yksiselitteistä hauraan valtion määritelmää.

Esimerkiksi laajaa vaikutusvaltaa asiassa käyttävän OECD:n mukaan hauraalla valtiolla on rajoittunut kyky ylläpitää hallinnon perustoimintoja ja vastavuoroisia suhteita kansalaisyhteiskuntaan. Lisäksi OECD:n määritelmässä painotetaan hauraiden valtioiden alttiutta ulkoisille ja sisäisille riskitekijöille aina talouskriiseistä luonnonkatastrofeihin. OECD:n määritelmä on siis hyvin epätäsmällinen ja ei näin ollen itsessään mahdollista hauraiden valtioiden listauksen muotoilemista, jollaisen järjestö tekee vuosittain. Listan kasaamisen apuna OECD käyttääkin Maailmanpankin, Afrikan kehityspankin ja Aasian kehityspankin keräämiä tilastoja sekä yhdysvaltalaisen ajatushautomo Fund for Peacen julkaisemaa hauraiden valtioiden indeksiä (FSI).

FSI-indeksissä valtiot asetetaan järjestykseen niille lasketun romahtamisasteen mukaan. Heinäkuussa 2014 julkaistun 178 maan listan häntäpäässä olivat Etelä-Sudan, Somalia ja Keski-Afrikan tasavalta. Kaikista vakaimmaksi valtioksi nostettiin Suomi, joka jätti jälkeensä esimerkiksi kaikki muut Pohjoismaat. Tulosten julkaiseminen aiheuttaa suuren vuosittaisen kansainvälisen mediamylläkän, jossa valitettavan harvoin kiinnitetään huomiota itse indeksistä esitettyyn kritiikkiin. FSI-indeksistä onkin löydetty muun muassa mittauksellisia ja tutkimusaineiston luotettavuuteen liittyviä ongelmia. Listan laatimisessa käytetään kahtatoista pääindikaattoria, jotka on jaoteltu sosiaalisiin, taloudellisiin ja poliittis-sotilaallisiin alaosioihin. Kaikkia kahtatoista alasektoria painotetaan mittauksessa yhtä paljon, jolloin vaikkapa maastamuuttoa ja valtion turvallisuuskoneiston hapertumista tullaan pitäneeksi yhtä painavina valtion romahtamisen ennustajina.

Ei olekaan ihme, että indeksi on itse asiassa ollut huono ennustaja. Esimerkiksi arabikevään ennakoinnissa se epäonnistui täysin.

Valtion ongelmallinen rooli avunsaajana

Määritelmällisesti toinen ongelma on sanan ”valtio” valinta hauraan valtion käsitteeseen. Suvereenin valtion käsite sopii huonosti mm. moniin Saharan eteläpuolisen Afrikan maihin, joissa väkivallan käytön monopoli ei ole ainoastaan hallinnon käsissä, joissa rajat lähes säännönmukaisesti vuotavat ja joissa kansan samaistuminen valtioidentiteettiin on heikkoa. Olisikin puhuttava hauraista alueista tai ympäristöistä valtioiden sijaan. Tämän yksinkertaisen terminologisen muutoksen kautta pystyttäisiin käsittelemään yksittäisten valtioiden ohella niiden väliin sijoittuvia ylirajaisia konflikteja ja valtioiden sisällä olevia pieniä hauraita alueita.

Kenties sanaa valtio käytetään usein siksi, että valtionrakennustavoite liitetään tiiviisti hauraissa valtioissa toteutettaviin kehityshankkeisiin. Ajatuksena on, että ilman toimivaa hallintoa ei hauraalla alueella voi olla tulevaisuutta. Tämä on totta, mutta valtioiden suoran tukemisen riskinä on liiallinen keskittyminen hallintokoneiston kapasiteetin rakentamiseen usein kansalaisyhteiskunnan vahvistamisen kustannuksella. Saatetaankin helposti unohtaa, ettei valtion instituutioiden vahvistamisella voida yksinään ratkaista alueen haurauteen linkittyviä monimutkaisia haasteita.

Päinvastoin kansalaiset saattavat kokea, että erityisesti yhteiskunnalliset instituutiot, kuten valtion hallinto, armeija tai poliisivoimat ovat valtion haurauden suurimpia aiheuttajia. Näitä instituutioita tuettaessa voidaan pahimmassa tapauksessa tulla edesauttaneeksi yksinvaltaisen hallitsijan vallassa pysymistä kansan tahdon vastaisesti.

Avunantajien neutraalius

Hauraiden valtioiden kuvaamisessa käytettävien mittareiden poliittisuudesta kertoo osaltaan myös se, että avunantajamaita käsitellään niissä lähes poikkeuksetta neutraaleina toimijoina, joilla on vilpitön intressi auttaa köyhimpiä valtioita. Vaikka kansainvälistä vastuuta varmasti kannetaan, on silti muistettava että kehityspolitiikka on nimensä mukaisesti politiikkaa. Kun apua saavan valtion johto voidaan kansan niin halutessa ainakin periaatteessa syrjäyttää esimerkiksi vaalien tai ääritapauksessa vallankumouksen kautta, avunantajamaita ja -järjestöjä ei vastaavilla tavoilla voi syrjäyttää. Näin ne toimivat apua saavan valtion kansalaisten näkökulmasta eräänlaisessa poliittisessa valtatyhjiössä.

Haaviston ja Marahin luotsaaman IDPS:n taustalla on niin sanottu New Deal -sopimus. Sopimuksen kautta tavoitellaan uudenlaista hauraiden valtioiden avustuspolitiikkaa, jossa apua saavien maiden tarpeet ja paikallinen konteksti ovat suunniteltujen toimien kulmakivinä. Näiden erinomaisten lähtökohtien kääntöpuolena on se, että yhteisesti sovitun hauraan valtion/alueen käsitteen puuttuessa sekä avunantaja- että saajamaat voivat melko vapaasti laskelmoida milloin tietty valtio kannattaa määritellä hauraaksi lisärahoituksen houkuttelun vuoksi. Mittareiden valintaan liittyy myös vaara ”paikallisen kontekstin” määrittelyvastuun antamisesta ainoastaan poliittisten ja muiden eliittien käsiin.

Suomen tulisi kirkastaa oma käsityksensä asiasta

On selvää, että Suomen tulee kantaa oma vastuunsa heikoimmassa asemassa olevien yhteiskuntien ja valtioiden tukemisesta. Yhtä selvää ei ole, onnistuuko hauraan valtion vajavaisesti määritelty käsite osuvasti kuvaamaan tätä todella moninaisten ja erilaisia intressejä kantavien poliittisten toimijoiden joukkoa. Suomella olisi nyt erinomainen tilaisuus pyrkiä kirkastamaan hauraan alueen/valtion käsitettä kansainvälisellä tasolla luomiensa IDPS-kontaktien avulla. Suomen olisi ainakin syytä tarkentaa itselleen miten ja millaisia tarkoitusperiä varten se määrittelee tietyn valtion tai alueen hauraaksi.

Lähteitä:

IDPS: http://www.pbsbdialogue.org/

Hauraiden valtioiden indeksi 2014: http://ffp.statesindex.org/rankings-2014

Suomen kehitysyhteistyö ja kehityspolitiikka hauraissa valtioissa -toimintaohje: http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=300822

Artikkelikuva: Patrik Houštecký / Pixabay

Julkaisu Hauraan valtion käsite ei ole yksiselitteinen ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Historian laajin tunnettu Ebola-epidemia Länsi-Afrikassa on vaatinut jo lähes 900 uhria pääasiassa Guineassa, Sierra Leonessa ja Liberiassa. Yhtä aikaa Kongon demokraattisesta tasavallasta ja Sudanista vuonna 1976 löydetyn hengenvaarallisen viruksen alkuperää ei tunneta, mutta tiedossa on että sen eri muodot leviävät ihmispopulaatioihin pääasiassa sairastuneista eläimistä saatujen tartuntojen seurauksena. Taudin itämisaika on 2–21 päivää, jonka jälkeen virus voi levitä ihmisestä toiseen akuutissa sairauden vaiheessa olevien yksilöiden ruumiinnesteiden välityksellä.

Vielä kuukausi sitten 29-vuotias liberialainen Juliet purskahti nauruun, kun kysyin hänen mielipidettään tilanteen vakavuudesta eräässä Monrovian, Liberian pääkaupungin, lukuisista slummeista. Kampaajana ja ”poikaystäväbisneksellä” pääasiallisen elantonsa saava kahden lapsen äiti oli vakuuttunut, ettei tautia löydy maasta. Lukuisten muiden lähiön asukkaiden tapaan Juliet päätteli kyseessä olevan vain hallinnon uusin juoni houkutella kansainvälistä avustusrahaa Liberiaan ja vaihtoi notkeasti puheenaiheen MM-jalkapalloon.

Tänään tilanne on toinen. Soitan Julietille työhuoneeltani Turusta ja ilmiselvä huoli kuultaa nuoren naisen äänestä. Julietin kodin lähistöltä on hiljattain kannettu pois kahden Ebolaan menehtyneen ihmisen ruumiit, jotka on lähiön asukkaiden mukaan onnistuttu kuljettamaan pois vasta päiviä kuolemantapausten jälkeen. Koska virus leviää akuutissa tartuntavaiheessa olevien ihmisten ruumiinnesteiden lisäksi myös jo kuolleiden ihmisten eritteistä, tautiin menehtyneet tulisi haudata tai krematoida mahdollisimman pian kuolemantapausten jälkeen.

Sopivan kaluston puuttumisen lisäksi nopeaa hautaamista ovat vaikeuttaneet omaisten ennakkoluulot sairaanhoitohenkilökuntaa kohtaan – jopa fyysisiä hyökkäyksiä avustajia kohtaan on raportoitu – sekä paikalliset hautausperinteet. Tuoreimman tiedon mukaan Liberian hallinto on vastannut ongelmiin määräämällä Ebolaan menehtyneiden ruumiit krematoitavaksi.

Lisäksi Juliet kertoo vanhempiensa huolesta heidän talonsa lähelle haudatuista ruumiista, joiden on huhuttu saastuttavan yhteisön kaivot. Liberian tiedotuskulttuurille tyypilliseen tapaan maan Ebola-uutisoinnissa huhut, faktat ja arvelut ovat sekoittuneet. Huhuista tulee helposti totuuksia ja esimerkiksi median edustajien voi olla vaikea erottaa totuutta lukuisten huhujen seasta. Tällöin vaarana on tuottaa huhupuheiden perusteella uutisia, jotka omalta osaltaan lisäävät paniikkia.

Parhaillaan Julietin pääasiallisena huolena on kuitenkin hänen puolisonsa Samuel, jolle on hankala löytää maan Ebola-tilanteen takia hyvää hoitoa todella vakavaksi äityneisiin malariaan ja lavantautiin. Osa hoitohenkilökunnasta on kieltäytynyt tulemasta töihin riittämättömiin suojavarusteisiin ja jo tapahtuneisiin henkilökunnan sairastumisiin vedoten. Pelkoja ja epäluuloja ovat lisänneet mm. maan tunnetuimpiin kuuluvan lääkäri Samuel Brisbanen menehtyminen tautiin sekä kahden yhdysvaltalaisen avustustyöntekijän viimeaikaiset sairastumiset.

Lisäksi Ebola-viruksen aiheuttamat oireet muistuttavat esimerkiksi todella yleisten malarian ja lavantaudin oireita, minkä vuoksi näiden ”perussairauksien” hoito voi viivästyä ja johtaa pahimmassa tapauksessa kuolemaan. Onkin muistettava, että suorien tartuntojen lisäksi Ebola-epidemia aiheuttaa myös muita, osittain hengenvaarallisia sivuvaikutuksia.

Liberian hallinto on julistanut maahan hätätilan Ebola-tilanteen vuoksi ja sulkenut pääosan rajoistaan. Kansainväliset lentokentät ja muutama suuri rajanylityspaikka pysyvät avoimina, mutta matkustajiin kohdistetaan erityistarkkailua viruksen aiheuttamien oireiden havaitsemiseksi. Lisäksi julkisia kokoontumisia on rajoitettu, koulut on suljettu ja pääosa virkamiehistä on lähetetty kotiin 30 päivän ajaksi.

Käsienpesupaikkoja on myös tuotu julkisiin tiloihin ja esille on nostettu vakavasti infektoituneiden yhteisöjen karanteeniin asettaminen. Julkisissa takseissa matkustajien määrää on rajoitettu viiteen – kuskiin ja neljään matkustajaan – ja moottoripyörätaksit saavat kuljettaa vain yhden matkustajan kerrallaan.

Erityisesti Monrovian ulkopuolella haasteena on ollut tiedon levittäminen paikallisyhteisöihin ja kylätasolle. Toisinaan sairaita piilotellaan kotona, jolloin sairastuneen lähiomaiset ovat tartuntavaarassa. Myös infrastruktuurin puutokset aiheuttavat suuria ongelmia ja esimerkiksi soitto yli 250 000 asukkaan Bongin lääniin paljastaa, etteivät läänin pääkaupunki Gbarngan kaksi sairaalaa voi toistaiseksi ottaa vastaan uusia potilaita.  Liberian hallinnon 27.7. julkaiseman tilanneraportin mukaan yli 300 000 asukkaan Nimban läänissä on puolestaan laajoja puutteita hoitohenkilökunnan suojavarusteissa. Maakunnassa ei tiedotteen mukaan ole myöskään sopivaa autoa ruumiiden kuljetukseen.

Vaikka alueen YK-toimijat, lukemattomat kansalaisjärjestöt ja Liberian hallinto ovat epidemian taltutusyritysten ohella pyrkineet ajantasaiseen tiedotukseen, on selvää että tiedotusketjujen katkeamiset ja vääristymät ovat osasyynä tilanteen pahenemiseen. Heinäkuun alussa tapasin maan suurimman sairaalan läheisyydessä peltihökkelissä asuvan Ciatan, joka tekee yhteisön muiden jäsenten tapaan saniteettitilojen puutteen vuoksi tarpeensa muovipussiin ja viskaa käytetyn pussin läheiselle suolle. Ilahduin huomatessani, että Ciatan kodin ulkoseinään oli liimattu Ebolan ehkäisystä kertova esite ja kysyin esitteen taustasta. Ciata nauroi ja sanoi valkoisten naisten tulleen liimaamaan esitteen seinään ja käskemään kuuntelemaan radiosta lisätietoja. Radiotiedotteita hän piti hölynpölynä ja esitteen Ciata oli jättänyt seinään lähinnä ulkonäöllisistä syistä; olihan se mukavamman näköinen kuin pelkkä peltiseinä.

Ciatan kommenttien seurauksena herätin eri puolilla Monrovian köyhiä yhteisöjä keskustelua siitä, minkä tahon tarjoamaan tietoon yhteisöjen asukkaat uskovat. Näissä keskusteluissa esille nousivat toistuvasti yhtäältä yhteisöjen omat johtajat ja toisaalta kirkot. Kylien lisäksi myös kaupungeissa on valittu paikallisyhteisöille omat johtajansa, jotka pystyvät tarvittaessa mm. organisoimaan yhteisön kasaan nopealla aikataululla ja tiedottamaan tärkeistä yhteisöä koskevista asioista. Valtaosalla liberialaisista on myös oma nimikkokirkkonsa, jonka uskonnolliset johtajat neuvovat uskonnollisen yhteisön jäseniä elämän ongelmatilanteissa.

Olisivatko Ciata, Juliet ja sadattuhannet muut köyhien yhteisöjen jäsenet voitu saada ”uskomaan Ebolaan” tällaisten johtajien kautta jo kuukausia sitten? Tätä on mahdotonta sanoa, mutta tiedotusstrategioita tulisi nyt joka tapauksessa uudistaa hyödynsaajien näkökulmasta ponnistaen. Vähintään lappujen liimaamisen, internetissä ja medioissa tapahtuvan tiedotuksen ja lukemattomien workshopien pitämisen ohella jokaisesta yhteisöstä tulisi kartoittaa ne avainhenkilöt, joiden kautta tietoa saataisiin nopeasti ja uskottavasti levitettyä ciatoille ja julieteille. Tällainen kylmähermoisesti ja hätäilemättä suunniteltu kampanja todennäköisesti ehkäisisi lisäpaniikin leviämistä ja tätä kautta epidemian pahenemista.

Kirjoittaja palasi viimeisimmältä tutkimusmatkaltaan Liberiasta 11.7.

Artikkelikuva: Leena Kotilainen

Julkaisu Huhut ja arvelut edistävät Ebolan leviämistä ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.