Hyvä maahanmuuttaja –käsitettä käytetään tutkimuskirjallisuudessa ensisijaisesti työperäisestä maahanmuutosta puhuttaessa. Esimerkiksi virolaisten työntekijöiden keskuudessa luodaan kuvaa hyvästä maahanmuuttajasta, joka tekee tunnollisesti työnsä ja maksaa veronsa. Maahanmuuttaja on työnantajan mielestä asenteeltaan ja asemaltaan ”hyvä työntekijä”, joka ei vaadi liian suurta palkkaa tai yhtä hyviä työehtoja kuin paikalliset työntekijät.

Työperäisen maahanmuuttajan on ylitettävä paitsi käytännön byrokraattisia esteitä myös kohdattava sosiaalisia ja kulttuurisia stereotypioita. Käsitteellä arkipäivän nationalismi   kuvataan erottelujen oikeutusta ja kansallisten identiteettien roolia maassa määräaikaisesti työluvalla olevien aseman ymmärtämiseksi.

Hyvä maahanmuuttaja on myös ansaitseva maahanmuuttaja. Ansaitsevuus on tässä keskustelussa liitetty yleensä maahanmuuttajan kelpoisuuteen tai kelvollisuuteen saada osakseen hyvinvointivaltion palveluja tai etuuksia.

Maassa maan tavalla

Maahanmuuttajat on kautta Euroopan nähty hyvinvointivaltion etuja kaikkein vähiten ansaitseviksi. Kelvollisuus voidaan yhdistää myös ”oikeaan” käyttäytymiseen ja kiitollisuuden osoittamiseen. Tutkimusten mukaan maahanmuuttajat ja vähemmistöjen jäsenet osallistuvat itsekin keskusteluun siitä, ketkä ovat heidän mukaansa oikeutettuja hyvinvointivaltion jäseniä. Tällaisten keskustelujen kautta maahanmuuttajat asettuvat dialogiin yhteiskunnassa yleisesti ja kansalaisten keskuudessa vaikkapa sosiaalisen median kanavilla käytävien keskustelujen kanssa.

Tarkastelemme tässä artikkelissa Suomen kahden suuren vähemmistökieliryhmän, viron- ja venäjänkielisten, sosiaalisessa mediassa käymiä keskusteluja hyvä maahanmuuttaja –käsitteen näkökulmasta. Tässä keskustelussa meitä on kiinnostanut ennen kaikkea erikielisten ja erilaista etnistä taustaa edustavien erottelut ja sisään sulkemiset.

Ryhmänsisäiset erottelut näyttelevät keskusteluissa vähintään yhtä vahvaa roolia kuin ryhmien väliset.

Analyysiin on valittu kaksi viron- ja kaksi venäjänkielistä sosiaalisen median keskusteluryhmää ja -sivua. Ryhmät – joiden nimiä emme kerro aiheen arkaluonteisuuden takia – toimivat Facebookissa. Keskustelut on käyty ryhmissä vuosina 2015-2018. Aineisto on kerätty Koneen säätiön vuosina 2018-2020 rahoittaman Dialogisuutta rakentamassa – tutkimus- ja kehittämishanke Suomen maahanmuuttajaryhmien keskinäisistä suhteista (DIARA) –projektin puitteissa.

Aineistolähtöisessä analyysissamme havaitsimme, että ryhmänsisäiset erottelut näyttelevät keskusteluissa vähintään yhtä vahvaa roolia kuin ryhmien väliset. Vaikka joitain suomalaisia tapoja ja käyttäytymismalleja sekä suomalaisen yhteiskunnan järjestelmiä ja arvojakin kritisoitiin, keskusteluissa näkyi vahvana maassa maan tavalla –eetos. Myös suomalaisen kulttuurin tuntemisen tärkeyttä korostettiin.

Hyvä maahanmuuttajuus nousee suomalaisen kulttuurin tuntemisesta

Sosiaalisessa mediassa käytyjen keskustelujen lähtököhtana oli usein, että suomalaiset luovat pohjan yhteiskunnallisille normeille, jotka muiden ryhmien tulee hyväksyä. Joskus keskusteluissa suomalaistenkin tapaa toimia kyseenalaistettiin. Keskustelijat saattoivat todeta, että suomalaiset syrjivät muita ryhmiä, mutta toisaalta korostaa suomalaisen kulttuurin, tapojen ja arvojen ymmärtämisen ja omaksumisen tärkeyttä.

Monet keskustelijat näkivät luonnollisena, että valtiot harjoittavat metodologista nationalismia, joka perustuu valtaväestön, käytännössä enemmistöryhmän ymmärrykseen omien kulttuuristen käytäntöjen ylemmyydestä. Täten suomalaisilla nähtiin olevan oikeus päättää käytännöistä Suomessa.

Keskustelijat eivät välttämättä kuitenkaan pyrkineet täysin sulautumaan kohdemaan kulttuuriin. Keskusteluissa näkyi pikemminkin jatkuva tasapainottelu toisaalta ”omien“ ja toisaalta suomalaisiksi miellettyjen käytäntöjen välillä.

Keskusteluissa näkyi jatkuva tasapainottelu toisaalta ”omien“ ja toisaalta suomalaisiksi miellettyjen käytäntöjen välillä.

Ryhmänsisäisesti menestyvinä nähtiin ne, jotka osasivat arvioida erilaiset arjen tilanteet oikein ja toimia niissä menestyksekkäästi. Joskus se saattoi tarkoittaa käyttäytymistä nimenomaan vaikkapa ”virolaisena“ tai ”venäläisenä“. Keskustelijat puhuivat paljon siitä, milloin pitää noudattaa suomalaista työkulttuuria, esimerkiksi pitää pitkiä kahvitaukoja, ja milloin kannattaa toimia oman kulttuurin normien mukaan.

Joskus keskustelijat saattoivat saada lisähyötyä poikkeamalla älykkäästi suomalaisesta tavasta esimerkiksi panostamalla työhön sopivalla hetkellä suomalaista enemmän. Nämä arjen asioiden ympärillä käytävät neuvottelut nivoutuivat kulttuurisiin käytäntöihin ja ymmärrykseen siitä, mikä on oikeaa, kohtuullista tai riittävää.

Hyvistä maahanmuuttajista parhaat ovat virolaisia – virolaisten itsensä mielestä

Virolaiset olivat keskusteluissa tietoisia siitä, että kulttuurisesta läheisyydestä johtuen he ovat usein etuoikeutetussa tilanteessa muihin maahanmuuttajaryhmiin nähden siinä, että heillä on mahdollisuus päästä muita nopeammin syvälle suomalaiseen kulttuuriin. Tätä etuoikeutettua asemaa käytettiin keskusteluissa yhtäältä perusteena sille, miksi virolaiset ovat ikään kuin luonnollisesti muita maahanmuuttajia parempia.

Toisaalta etuoikeutetun aseman väärinkäyttöä pidettiin moitittavana. Tällaiset virolaiset luokiteltiin huonoiksi ja heidän nähtiin jopa uhkaavan virolaisten hyvää asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa.

Toisaalta etuoikeutetun aseman väärinkäyttöä pidettiin moitittavana.

Vironkieliset maahanmuuttajat myös tiedostivat stereotypiat, joita kotimaassa asuvilla maanmiehillä oli heistä. Keskustelujen kannanotot tähtäsivät strategiseen erottautumiseen näistä stereotypioista.

Sekä virolainen että suomalainen verrokkiryhmä ovat tärkeitä virolaisille maahanmuuttajille Suomessa. Virolaiset saattoivat asua vain puolittain Suomessa, jolloin kynnys palata Viroon oli matala. Maineen säilyttäminen Virossa oli monille erittäin tärkeä, joskus ehkä tärkeämpikin kuin oman ryhmän maineen ylläpitäminen ja vahvistaminen Suomessa.

Tutkimissamme sosiaalisen median ryhmissä eri maahanmuuttajaryhmien sisäisten erojen korostamista tapahtui määrällisesti paljon enemmän kuin maahanmuuttajaryhmien välisten erojen korostamista. Vironkielisissä ryhmissä virolaiset luokittelivat maanmiehiään systemaattisesti huonoiksi ja hyviksi ja kävivät keskustelua, mitä hyvänä tai huonona maahanmuuttajana oleminen Suomessa tarkoittaa.

Hyvä maahanmuuttajuus ilmenee kokemuksissa sääntöjen noudattamisessa ja asenteissa

Kaikissa tutkimissamme keskusteluryhmissä tulivat esiin ryhmiensisäiset, käyttäytymiseen ja eetokseen liittyvät rajanvedot. Keskusteluissa käsiteltiin usein suorasti tai epäsuorasti hyvään maahanmuuttajuuteen liitettyjä arvoja, käytösmalleja ja strategioita. Vaikka suomalainen yhteiskunta sääntöineen ja instituutioineen näyttäytyi usein keskustelijoille vieraana, tarvetta yhteiskunnalliseen integroitumiseen ei juuri kyseenalaistettu.

Suhteessa premissiin olla ”maassa maan tavalla” oli toki ryhmänsisäisiä eroja, mutta vahvimpana keskustelusta tuli ilmi ajatus, jonka mukaan suomalaisten normien mukaan on toimittava. Vastaavasti näin toimimatta jättäminen oli pääsääntöisesti paheksuttavaa.

Oikean maahanmuuttajan eetosta vahvistettiin selvästi näiden keskustelujen kautta. Keskusteluista tuli esille sellaisia hyvään maahanmuuttajuuteen liitettäviä asenteita kuten kiitollisuus työpaikasta tai mahdollisuudesta saada elanto Suomessa, suomalaisen mentaliteetin ymmärtäminen ja realistiset odotukset maahanmuutosta. Varsinaisia esimerkkejä kiinnostavampaa tässä on kuitenkin se, että tällainen ryhmän sisäisten erojen rakentuminen ja rakentaminen näkyvät aineistossa näinkin vahvasti.

Lähtömaahan paluuta ehdotettiin, kun joku keskustelijoista alkoi kritisoida Suomen politiikkaa tai yhteiskuntajärjestystä.

Keskustelujen yksi erityispiirre oli poliittisen kannan kautta tuotettu sisäinen erottelu. Venäjänkielisten kohdalla se saattoi ilmetä esimerkiksi silloin, jos joku esitti nyky-Venäjän johtoa puolustavaa linjaa. Hänelle saatettiin ehdottaa muuttoa ”takaisin lähtömaahansa”. Molemmissa kieliryhmissä lähtömaahan paluuta ehdotettiin myös silloin, kun joku keskustelijoista alkoi kritisoida Suomen politiikkaa tai yhteiskuntajärjestystä.

Tällaiset avaukset eli käytännössä kritiikki oleskelumaan politiikkaa ja olosuhteita kohtaan tulkittiin systemaattisesti epäkohteliaisuudeksi ja jopa epälojaalisuudeksi sitä valtiota kohtaan, joka on mahdollistanut maahanmuuttajille toimeentulon ja hyvän elämän. Karrikoiden voisi todeta, että ”hyvän maahanmuuttajan” ajattelutapa heijastelee suomalaisessa julkisessa keskustelussa usein esitettyjä, maahanmuuttajien kiitollisuuden tärkeyttä korostavia näkökantoja.

Rasismi ei koske hyvää maahanmuuttajaa

Sekä viron- että venäjänkielisissä sosiaalisen median keskusteluissa toistui usein ajatus siitä, että vaikka suomalaisessa yhteiskunnassa esiintyy rasismia ja toisinaan rasismi kohdistuu myös heihin, se oli osittain ymmärrettävää – tai ainakin hyvän maahanmuuttajan kannattaisi pyrkiä suhtautumaan siihen ymmärryksellä.

Vuoden 2015 Euroopan pakolaiskriisin myötä erityisesti virolaistaustaisten joukossa esiintyi niin sanottua valkoisuuspuhetta eli tapaa jakaa maahanmuuttajat hyviin ja huonoihin ihonvärin, muiden ulkoisten tai jopa kulttuuristen erojen perusteella. Ei-valkoisiin sisällytettiin niin tummaihoisia afrikkalaistaustaisia, muslimeja, arabeja kuin pakolaisiakin.

Yleistyvä tapa oli myös kutsua lähes kaikkia ei-valkoisia pakolaisiksi riippumatta ihmisen taustasta. Virolaiset luokittelivat helposti pakolaiseksi somalitaustaisen henkilön, joka on syntynyt ja kasvanut Suomessa. Tietoisuus ei-valkoisten ihmisten erilaisista taustoista on virolaisten joukossa hyvin heikkoa.

Virolaiset näkivät venäjänkieliset maahanmuuttajat Suomessa valkoisina ja kulttuurisesti läheisinä. Venäjänkieliset olivat virolaisten mielestä hyviä naapureita ja heidän kanssaan tuli harvoin hankaluuksia. Usean vironkielisen keskustelijan suhtautuminen Virossa asuviin venäläisiin oli muuttunut myönteisemmäksi heidän oman maahanmuuttajakokemuksensa kautta.

Usean vironkielisen keskustelijan suhtautuminen Virossa asuviin venäläisiin oli muuttunut myönteisemmäksi heidän oman maahanmuuttajakokemuksensa kautta.

Toisaalta saman henkilön asenteet venäjänkielisiin saattoivat riippua kontekstista. Esimerkiksi vironkielisten asenne Virossa asuviin venäläisiin saattoi olla kielteinen, mutta Suomessa asuvista venäläisistä puhuttiin positiiviseen sävyyn.

Tutkimissamme venäjänkielisissä keskusteluissa rasistista puhetta esiintyi huomattavasti vironkielisiä keskusteluryhmiä vähemmän. Tähän saattoi vaikuttaa paitsi Suomen venäjänkielisten kulttuurinen ja etninen monimuotoisuus, myös ero ryhmien moderointipolitiikassa ja luonteessa.

Valtaosalle vironkielisten ryhmien osallistujista eläminen vähemmistössä oli uutta, mikä ehkä myös selitti eroja. Venäjänkielisissä ryhmässä taas oli paljon sellaisia keskustelijoita, jotka olivat olleet vähemmistössä myös edellisessä asuinmaassaan. Rasistinen valkoisuuspuhe ei ole kuitenkaan tuntematon ilmiö Suomessa asuvien venäjänkielisten keskuudessa. Daria Krivonoksen haastattelemat nuoret työttömät venäjänkieliset kävivät samantyyppistä rajanvetoa valkoisiin ja ei-valkoisiin kuin tutkimuksemme vironkieliset.

Venäjänkielisestä aineistosta nousi esiin myös ryhmäläisten kokema rodullistaminen tai rasismi. Vaikka tutkituissa ryhmissä esiintyi tukea ja syrjintää kokeneille vähemmistön jäsenille, muut ryhmäläiset saattoivat kuitenkin yllättävän usein kyseenalaistaa syrjinnästä puhuvan kokemuksia ja tarjota niille vaihtoehtoisia selityksiä. Kanssaryhmäläisten kokemaa syrjintää saatettiin myös selittää ja jopa oikeuttaa Suomen ja Venäjän väliseen historiaan tai Venäjän nykypolitiikkaan vetoamalla.

Lopuksi

Yleensä muut – pääasiassa valtaväestöön kuuluvat – haluavat esittää erilaisia määreitä kunnon maahanmuuttajalle ja ansaitsevalle maahanmuuttajalle. Tutkimissamme sosiaalisen median keskusteluissa venäjän- ja vironkieliset osallistuvat myös itse hyvän maahanmuuttajanmäärittelemiseen.

Hyvä maahanmuuttajuus ilmeni keskusteluissa kokemuksen, kulttuurisen kompetenssin, sääntöjen noudattamisen ja asenteiden kautta. Suomalaisen kulttuurin ja kielen tuntemus esitettiin tärkeänä askeleena kohti hyvää maahanmuuttajuutta.

Asenteeltaan maahanmuuttajan tuli olla kiitollinen mahdollisuudesta asua ja työskennellä Suomessa. Hyvä maahanmuuttaja on myös tarpeeksi kovanahkainen rasismia kohdatessaan. Asenne heijastelee yhteiskunnassa yleisemmin käytävän keskustelun äänenpainoja.

Hyvä maahanmuuttaja on tarpeeksi kovanahkainen rasismia kohdatessaan.

Suomessa käytävässä julkisessa keskustelussa venäjän- ja vironkieliset kieliryhmät nähdään ja esitetään usein yhtenä kokonaisuutena eikä heidän välisiään tai kieliryhmän sisäisiä eroja oteta huomioon. Tämä analyysi osoittaa paitsi viron- ja venäjänkielisten välisiä eroja, myös kieliryhmien sisäisen moniäänisyyden hyvästä maahanmuuttajuudesta käytävässä keskustelussa.

Tutkimissamme viron- ja venäjänkielisissä keskusteluissa näkyy yhtenäisen identiteettipolitiikan puuttuminen. Keskustelijat eivät pyrkineet ajamaan näiden kieliryhmien asemaa yhtenäisenä kokonaisuutena ainakaan sosiaalisen median keskusteluissa.

On tärkeä huomata, että nämä ovat rajattuja, neljästä sosiaalisen median ryhmästä koostuneen aineiston analyysin tuloksia. Ne eivät ole läpileikkaus viron- tai venäjänkielisten äänenpainoista Suomessa eivätkä yleistettävissä näihin ryhmiin.

Sosiaalisen median keskusteluissa äärimielipiteet saavat paljon näkyvyyttä. Tutkimusta tehdessä äärikannanotot saattavat myös nousta tahattomasti liian näkyvään asemaan. Silti yhtä äärimielipidettä vastaan saattoi asettua useita tasoittavia ja vastustavia kommentteja. Tämän dialogin dynamiikan tarkastelu tuottaa olennaista tietoa siitä, mitä keskustelunaiheita nousee esille ja miten niihin reagoidaan.

Markku Sippola on yliopistonlehtori Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.

Jaanika Kingumets on väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa.

Liisa Tuhkanen on väitöskirjatutkija University College Londonissa.

Julkaisu Tavoitteena hyvä maahanmuuttajuus ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Suomessa asuu noin 50 000 virolaista, joten he ovat suurin ulkomainen väestöryhmä Suomessa. Heidän lisäkseen Suomessa on tuhansia tilapäisiä virolaisia työntekijöitä, joiden asuinpaikka on Virossa.

Vaikka Pentti Raittila kuvaili tutkimuksessaan vuonna 2004 virolaisia suomalaisten Toisiksi, virolaisten mielletään integroituvan kielellisen ja kulttuurisen läheisyyden vuoksi helposti suomalaiseen yhteiskuntaan.

Siitä lähtien, kun Viro liittyi EU:hun ja virolaiset saivat oikeuden EU:n sisäiseen vapaaseen liikkuvuuteen, virolaisväeston koostumus ja asema Suomessa on muuttunut suuresti. Tutkimuksista käy ilmi, että monien kriteerien mukaan virolaiset pärjäävät parhaiten suomalaisessa yhteiskunnassa verrattuna muihin maahanmuuttajaryhmiin.

Monien kriteerien mukaan virolaiset pärjäävät parhaiten suomalaisessa yhteiskunnassa verrattuna muihin maahanmuuttajaryhmiin.

Käyttökelpoinen kriteeri onnistuneesta integraatiosta yhteiskuntaan on työllisyysaste. Tilastotietojen mukaan 20–64-vuotiaiden virolaisten työllisyysaste (76 %) on jopa korkeampi kuin suomalaisen kantaväestön (74 %). Monilla muilla maahanmuuttajaryhmillä alle 50 prosentin.

Rakenteellisesti virolaisväestö Suomessa pitää sisällään paljon nuoria ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajia.

Tilastotiedot eivät kerro kuitenkaan virolaisväestön omakohtaisesta pärjäämisestä, eetoksesta ja asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa. Vähintään yhtä tärkeää on se, miten suomalaiset suhtautuvat virolaisiin ja näkevät näiden aseman Suomessa.

Virolaisten käsitys omasta asemastaan suomalaisessa yhteiskunnassa koostuu arkikokemuksista ja näkemyksistä siitä, keitä he ovat Suomessa ja miten muut heihin suhtautuvat. Se heijastaa virolaisten aiempaa ja nykyistä suhdetta synnyinmaahansa Viroon, mutta myös niitä asenteita ja odotuksia, joita omat maanmiehet heihin asettavat.

Paikan etsiminen maahanmuuttajien etnisessä hierarkiassa

Maahanmuuttajat käyvät jatkuvaa neuvottelua omasta asemastaan etnisten ryhmien välisessä hierarkiassa. Neuvotteluissa käytetään erilaisia kulttuurisia strategioita ja pyritään jatkuvasti ylittämään paikallisia esteitä positiivisen identiteetin luomisessa.

Suomalaisessa yhteiskunnassa keskeisiä arvoja ovat työntekijän status – onko henkilöllä työpaikka vai ei – sekä yhteiskunnallisesti hyväksyttävä ”hyvän työntekijän” kyky maksaa veroja. Ne, jotka ”elävät sosiaalituella”, voidaan etnisten ryhmien sisäisessä hierarkiassa luokitella henkilöiksi, jotka eivät ole ”ansainneet” paikkaansa yhteiskunnassa.

Ainakin osa maahanmuuttajaryhmiä on omaksunut hyvin tämän periaatteen. Sekä suomalaisten että maahanmuuttajien silmissä hyväksyntää lisää maahanmuuttajien asenne ja edistyminen suomen kielen oppimisessa ja paikallisten kulttuuristen normien omaksumisessa.

Koska kulttuuristen ja sosiaalisten hierarkioiden syntymiseen erilaisten etnisten ryhmien välillä vaikuttaa niin monta tekijää, niitä on vaikea eritellä ja niihin on vaikea vaikuttaa. Sitä enemmän maahanmuuttajaryhmien jatkuvasta osallistumisesta hierarkioiden muokkaamiseen pitää olla tietoinen ja sitä pitää tutkia.

Kuten jo totesimme, virolaisten mielletään integroituvan helposti suomalaiseen yhteiskuntaan kielellisen ja kulttuurisen läheisyytensä vuoksi. Voisivatko virolaiset jopa toimia liimana ja välittäjinä kantaväestön ja maahanmuuttajataustaisten välissä Suomessa, koska yhtäältä heidän kulttuurinen läheisyytensä suomalaisiin ja toisaalta muiden maahanmuuttajaryhmien kanssa jaetut kokemukset mahdollistavat tällaisen roolin?

Oma aikaisempi tutkimuksemme sekä omakohtaiset kokemukset ja havainnoinnit – artikkelin toinen kirjoittaja Jaanika Kingumets on asunut virolaisena Suomessa vuodesta 2004, toiminut sekä tutkijana että seurannut järjestöaktivistina virolaisvähemmistön, heidän toimintamallien ja mielipiteiden kehitystä – viittaavat pikemminkin siihen, että virolaisten solidaarisuudesta muita maahanmuuttajaryhmiä kohtaan voidaan puhua hyvin harvoin.

Herkät havainnoitsijat

Virolaiset pyrkivät vaikuttamaan asemaansa väestöryhmien välisessä etnisessä hierarkiassa. He tarkkailevat aktiivisesti, mitä suomalaisessa yhteiskunnassa kantaväestön ja maahanmuuttajien välillä tapahtuu, ja rakentavat omaa suhdettaan näihin molempiin.

Tämän artikkelin toinen kirjoittaja Markku Sippola työskenteli vuosina 2014–2016 Jyväskylän yliopistolla tutkimusprojektissa, joka pureutui virolaisten ”työmarkkinakansalaisuuteen” – siihen, miten virolaiset integroituvat suomalaisille työmarkkinoille ja yhteiskuntaan yleensä. Tutkimusta varten haastateltiin noin 50 virolaista työperäistä maahanmuuttajaa tai lähetettyä työntekijää.

Virolaiset näyttäytyivät yhteiskunnallisten rakenteiden ja toimintakulttuurien herkkinä havainnoitsijoina. He saattoivat tuoda asenteitaan ja käyttäytymismallejaan Virosta, mutta omaksuivat myös avoimesti suomalaisen yhteiskunnan tapoja ja malleja.

Virolaiset työntekijät asemoivat itseään suomalaisessa yhteiskunnassa suhteessa muihin maahanmuuttajaryhmiin tuomalla esiin ”ansaittua” statustaan työtä tekevinä ja veroja maksavina kansalaisina

Joillakin haastatelluilla ilmeni myös kovia äänenpainoja muita maahanmuuttajaryhmiä kohtaan. Tämä korostui erityisesti nuorten miespuolisten rakennusalan työntekijöiden puheessa.

Tällaisella puheella saattaa olla myös tietoinen tarkoitus. Vaikka verrattuna muihin maahanmuuttajaryhmiin virolaisia pidetään Suomessa ongelmattomina, näkymättöminä, sulautuvina, sopeutuvina – ja joskus jopa sosiaalisesti passiivisina – he ovat yhteiskunnassamme kuitenkin tärkeitä vaikuttajia. He vain toimivat huomaamattomasti.

Sippolan aikaisemmasta tutkimuksesta ilmenee, että omilla tavoillaan toimia virolaiset rakentavat diskursiivisesti suhdettaan suomalaisiin ja suomalaiseen yhteiskuntaan kahden strategian, omimisen ja etäännyttämisen, avulla.

Virolaiset arvioivat jatkuvasti sijoittumistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Se edellyttää yhteiskuntarakenteen tuntemusta ja hiljaista tietoa strategioista ja käytännön työkaluista sekä kykyä ja valmiutta käyttää niitä sekä työelämässä että kohtaamisissa viranomaisten kanssa ja sosiaalisissa tilanteissa.

Virolaiset työntekijät asemoivat itseään suomalaisessa yhteiskunnassa suhteessa muihin maahanmuuttajaryhmiin tuomalla esiin ”ansaittua” statustaan työtä tekevinä ja veroja maksavina kansalaisina – erotuksena muihin etnisiin ryhmiin, jotka elävät hyvinvointivaltion ”anteliaisuuden” varassa.

Virolaisvähemmistön monimuotoisuus

Toisaalta virolaisista ei voi puhua yhtenä ryhmänä, vaan ryhmä pitäisi sen sijaan nähdä monimuotoisemmin. Tutkimustulokset kertovat tähän asti pikemmin siitä, että kyse on hyvin monimuotoisesta vähemmistöstä, jonka arvot, intressit ja pyrkimykset ovat usein ristiriidassa.

Tutkimuksessamme haastatellut virolaiset eivät hyväksyneet myöskään toisia virolaisia, jotka käyttivät väärin sosiaalitukia tai jotka ovat syyllistyneet väkivallantekoihin Suomessa.

Virolaisista ei voi puhua yhtenä ryhmänä, vaan ryhmä pitäisi sen sijaan nähdä monimuotoisemmin.

Suoranaista rasismia ilmeni haastatelluista vain vähemmistön mielipiteissä. Aineistossa oli niitäkin, jotka hehkuttivat omia monikulttuurisia työpaikkojaan.

Niinpä selonteot, jotka käsittelevät virolaisia Suomessa homogeenisena ryhmänä, rinnastuvat tarkasteluihin suomalaisista yhtenä homogeenisena ryhmänä Suomi-nimisellä maantieteellisellä alueella. Samoin kuin kantaväestönkin kohdalla, virolaisten haastatteluaineistossa esiintyvät rasismin ilmaukset tulee ottaa vakavasti ja ilmiötä täytyy tutkia.

Identiteettipuheen eri muodot sosiaalisessa mediassa

Vaikka etnisiin ryhmiin kohdistuvaa syrjintää ja jännitteitä valtaväestön ja muiden etnisten ryhmien välillä on tutkittu Suomessa paljon, etnisten ryhmien edustajien välisiä suhteita on tutkittu hyvin vähän.

Uusi DIARA-hankkeemme (2018–2020) kohdistuu Suomen virolais- ja venäläisväestön sosiaalisessa mediassa tuottamaan puheeseen, joka liittyy oman ryhmän asemointiin suhteessa kanta- ja maahanmuuttajaväestöön. Tarkastelemme näiden ryhmien identiteettipuhetta, jolla pyritään samastumaan ja erottautumaan kantaväestöstä.

Käyttämällä aineistona sosiaalisen median keskusteluja emme itse suoranaisesti osallistu identiteettipuheen muodostamiseen tutkijana kuten tapahtuisi esimerkiksi vuorovaikutteisessa haastattelussa. Sitä vastoin teemme toisen käden analyysia siitä, miten sitä puhetta luodaan some-ryhmien vuorovaikutuskentällä maanmiehien keskuudessa.

Uskomme, että tämä ”tarinoinnin” viitekehys toimii virolaisten keskuudessa yhtäältä legitimoimaan heidän asemaansa yhteiskunnallisessa hierarkiassa ja toisaalta etäännyttämään heitä muista etnisistä ryhmistä tai ”väärin käyttäytyvistä” oman ryhmän jäsenistä.

Suomalainen maahanmuuttopolitiikka peilissä

Mitä etnisen hierarkian syntyminen merkitsee suomalaisen yhteiskunnan kannalta? Onko rajalinjojen syntyminen maahanmuuttajaryhmien välillä harmitonta vai voiko tällä olla vakaviakin seurauksia?

Suomalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan kuuluu olennaisena osana kaikkien maahanmuuttajien integrointi suomalaiseen yhteiskuntaan. Erilaisista maahanmuuton muodoista erityisesti turvapaikanhakijat ja pakolaiset ovat saaneet viime aikoina erityisaseman. Maahanmuuttajien aseman ”korjaaminen” suhteessa natiiviväestöön ei kuitenkaan voi olla maahanmuuttopolitiikan ainoa päämäärä, vaan huomiota on kohdistettava myös siihen, millaiset välit eri maahanmuuttajaryhmillä on keskenään.

Onko rajalinjojen syntyminen maahanmuuttajaryhmien välillä harmitonta vai voiko tällä olla vakaviakin seurauksia?

Toisia maahanmuuttajia etäännyttävä puhe ei ole ”vain puhetta”; tuotettu puhe rakentaa sosiaalista todellisuutta. Vaarana maahanmuuttajaryhmien välisessä erottelevassa puheessa on etnisten eroavaisuuksien ylikorostuminen, jos puheen taso alkaa lähennellä vihapuhetta.

Jos tällainen kehitys jatkuu, etnisten vähemmistöjen keskinäinen dialogi Suomessa voi tyrehtyä. Itselle omimisen, toisista etäännyttämisen ja negatiivisen fiktiivisen tarinankerronnan sijaan on luotava kulttuurisia siltoja ja paikkoja, joissa keskinäisen erilaisuuden värittämä, omia etnisiä taustoja kunnioittava monikulttuurisuus saisi jalansijaa.

100-vuotias Suomi ja 100-vuotias Viro ovat korkean keskinäisen luottamuksen yhteiskuntia. Nämä ovat myös enenevässä määrin monikulttuurisia yhteiskuntia. Keskinäisen luottamuksen ylläpitämiseksi on tärkeää, että kaikkia kansalaisuuksia edustavat ryhmät keskustelevat keskenään sivistyneesti ja sopusoinnussa.

Kirjoitus on osa Viro 100 -sarjaa.

Markku Sippola on yhteiskuntatutkimuksen yliopistonlehtori Tampereen yliopistossa. Jaanika Kingumets on Koneen Säätiön apurahatutkija ja sosiaaliantropologian tohtorikoulutettava Tampereen yliopistossa.

Julkaisu Viro 100: Virolaiset Suomessa ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.