Yliopiston hallituksessa on 13 jäsentä. Hallituksen jäsenillä on monia huomattaviakin meriittejä, mutta kukaan heistä ei ole kansallisesti tai kansainvälisesti tunnustettu yhteiskuntateoreetikko, yhteiskuntapolitiikan tutkija, filosofi, historioitsija tai lainoppinut.

Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan oppialat ovat eläinlääketiede ja taloustieteet. Viisi yliopiston työntekijäjäsentä, jotka muodostavat vähemmistön suhteessa ulkopuolisiin jäseniin, edustavat lääketieteellistä, bio- ja ympäristötieteellistä sekä matemaattis-luonnontieteellistä tiedekuntaa.

Kuitenkin juuri yhteiskuntateoreettista ja -kriittistä asiantuntijuutta kaivattaisiin muutosstrategioiden aikakaudella. Yliopiston ja yhteiskunnan, yliopiston ja valtion tai tieteen ja markkinoiden välinen suhde on se kysymys, johon uusi yliopistolaki periaatteessa kiteytyy.

Yliopistojen murrostila ja sen taustalla oleva laki ovat tehneet näkyväksi sen, että yhteiskunnan etu ymmärretään nykyään nimenomaan talouselämän etuna. Tämän ajattelutavan mukaisesti valtion rahoittamat ja hallinnoimat yhteiskunnallisesti tärkeät toimet pyritään järjestämään liike-elämän esikuvien mukaisesti.

Tätä yleisesti vallalla olevaa näkemystä ei juurikaan kyseenalaisteta. Siihen nojaten on toteutettu muun muassa Helsingin yliopiston mittavat leikkaukset.

Tässä kirjoitussarjassa yliopiston ja talouden sekä yhteiskunnan suhteiden verkostoja valottaa neljä puheenvuoroa.

Antti Hautamäki, innovaatioyliopistoa edistävistä kirjoituksistaan tunnettu ajattelija, esittelee uuden vaihtoehdon sille yliopistokäsitykselle, johon nykyinen tiedepolitiikka Suomessa nojaa.

Jaakko Hämeen-Anttilan haastattelu kertoo, miksi yhden kansainvälisesti tunnetuimman helsinkiläisprofessorin vaihtoehto oli jättää alma materinsa.

Eva-Liisa Raekallion kirjoitus valaisee uuden yliopistolain syntyvaiheiden vaihtoehdottomuutta uusliberalistisen talouspolitiikan ohjailussa.

Ritva Engeström kohdistaa kritiikkinsä markkinalogiikasta yliopistoyhteisöön ja haastaa yhteisön keskustelemaan tiedon tuottamisen vaihtoehdoista perinteisten vastakohta-asetelmien ulkopuolella.

Puheenvuorot esitettiin alun perin Helsingin yliopistolla huhtikuussa 2016 järjestetyssä keskustelutilaisuudessa ”Kärkiä, huippuja, hallintohäkkyröitä – vai vaihtoehtoja tiedepolitiikalle?”. Allekirjoittaneet haluavat tällä kirjoitussarjalla herättää keskustelua vaihtoehdoista suomalaiselle tiedepolitiikalle, jota mielestämme toteutetaan lyhytnäköisesti ja yksisilmäisesti elinkeinoelämän, vientijargonin ja talouden kasvu-uskon ehdoilla.

Samalla peräänkuulutamme arvostusta sille ymmärrykselle, jota humanistiset ja yhteiskuntatieteet edistävät, eli kriittiselle ymmärrykselle ihmisen toiminnan syistä ja seurauksista. Tälle ymmärrykselle olisi Suomessa nyt käyttöä. Sen arvostuksen toivoisi näkyvän Helsingin yliopiston hallituksen kokoonpanossa.

FT Vesa Oittinen on Helsingin yliopiston professori. FT Sanna Turoma toimii akatemiatutkijana Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa. 

Kirjoitus on osa Yliopistokevät 2016 -kirjoitussarjaa.

Julkaisu Aluksi: Yliopisto ja yhteiskunta – neljä näkökulmaa aiheeseen ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Professori Jaakko Hämeen-Anttila, puhuitte hiljattain Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin kulttuurifoorumissa yliopiston tehtävistä, ja puheenvuorossanne korostui yhteiskunnallisen roolin sijasta vapaan tieteen merkitys. Mitä on vapaa tiede ja missä päin maailmaa sen tekemisen mahdollisuudet ovat parhaat?

Minusta vapaa tiede on nimenomaan sellaista, joka määrittelee itse omat tutkimuskohteensa eikä toimi minkään muun välikappaleena. Tieteellä voi olla suhteita liike-elämään tai yhteiskuntaan, mutta puhtaan akateemisen tutkimuksen kannalta on tärkeää, että yliopistoissa keskitytään suhteellisen vahvasti juuri vapaaseen tutkimukseen; soveltavalle tutkimukselle löytyy kiinnostuneita rahoittajia muualtakin, mutta puhtaalle perustutkimukselle harvemmin.

Vapaata tiedettä toki voi tehdä missä tahansa, mutta se tarvitsee resursseja ja myös oikein asenneilmapiirin. Suomessa on nykyään valitettavan vahva suuntaus, jossa odotetaan tieteen tuottavan taloudellista hyötyä (varsinkin yrityksille), ja tämä on uhka tieteen vapaudelle. Kyllä vapaa tiede vieläkin kukoistaa suomalaisissa yliopistoissa, mutta meidän täytyy pyrkiä varmistamaan, että se tekee niin myös jatkossa.

Minkälainen tulisi mielestänne olla yliopiston ja valtion suhde?

Optimaalisessa tilanteessa valtio määrittelee halunsa tukea yliopistoja, vapaata tiedettä ja sivistystä ja rahoittaa muun muassa yliopistoja sen mukaan mutta jättää rahankäytön yksityiskohdat yliopiston itsensä päätettäväksi. Nykyisessä mallissa valtio mittaa yliopistojen tuloksellisuutta mittareilla, joissa on vahvasti mukana ajatus siitä, että yliopiston päätehtävä ei ole puhtaan, vapaan tieteen tekeminen vaan yliopistoilla on lähinnä välinearvoa.

Mitkä ovat oman kokemuksenne näkökulmasta ne yliopistopolitiikan käännekohdat, jotka ovat johtaneet Helsingin yliopiston työskentelyolosuhteiden muuttumiseen siinä määrin, että päätitte siirtyä professoriksi Edinburghin yliopistoon?

Siirryn kyllä Edinburghiin ensisijaisesti puhtaan akateemisista syistä (parempi työskentely-ympäristö), mutta viimeaikainen leikkauspolitiikka on valitettavasti tehnyt siirtymisestä aiempaa helpompaa. Hallituksen yliopistoihin ja yleensä koulutukseen kohdistamat iskut ovat vakavia, ja vaikka yliopistolaitos niistä varmasti lopulta selviytyy, on täysin varma, että yliopistojen tasossa tapahtuu notkahdus ja työrauha häiriintyy vuosiksi eteenpäin.

Helsingin yliopiston henkilöstölle mittavia leikkauksia on perusteltu yliopiston johdon taholla sanomalla, että vaihtoehtoja ei ole. Mitä mieltä olette – onko näin vai näettekö vaihtoehtoja?

Olisin toivonut, että niitä olisi ollut, mutta eipä kai juuri mikään vaihtoehto olisi ollut kovin hyvä. Joissain kohdissa olisin itse menetellyt toisella tavalla kuin yliopiston johto, mutta pidän myös tärkeänä tuoda esille sen, että ongelmien lähtökohtana ei toki ole yliopiston johto vaan maamme hallitus. 100 miljoonan vähentäminen on paha isku riippumatta siitä, miten se toteutetaan.

Leikkausten, hallinnonuudistuksen ja tutkinto-ohjelmien uudistuksen keskellä voidaan sanoa että Helsingin yliopisto tuntuisi olevan kriisissä. Mitä uutta tai hyvää tästä kriisistä voi mielestänne syntyä?

En usko, että tästä kriisistä syntyy mitään hyvää. Liike-elämästä tuttu hokema, että kriisistä syntyy uusia ratkaisuja, ei ainakaan yliopistolla päde. Työrauha, positiiviset kannustimet ja hyvä ilmapiiri synnyttävät parempaa tiedettä kuin ahdistunut ilmapiiri, leikkaukset ja hätiköidyt muutokset. Toinen asia toki on, että tämän kriisin yli kyllä päästään. Mutta paremmin olisimme voineet kehittyä ilman kriisiä.

Kirjoitus on osa Yliopistokevät 2016 -kirjoitussarjaa.

Julkaisu Vapaan tieteen merkitys – professori Hämeen-Anttilan haastattelu ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.