Unkarissa käytiin huhtikuussa parlamenttivaalit, joissa Viktor Orbánin johtama Fidesz-puolue saavutti kolmannen kerran peräkkäin määräenemmistön parlamenttiin 48 prosentin kannatuksella omaan kuvaansa muokatun vaalilain avustuksella. Kaksipuoluejärjestelmää enteilevä vaalijärjestelmä jakaa moninaista poliittista kenttää tavalla, joka varmistaa Fideszin voitot hamaan tulevaisuuteen. Unkari on jakaantunut oppositiota kannattavan Budapestin ja Fidesziä tukevien pikkukuntien kahteen maailmaan.

Unkarin, kuten monen muunkin puoliautoritäärisen maan, kohdalla puhutaan usein opposition heikkoudesta, voimattomuudesta tai kykenemättömyydestä. Ilmiö johtuu useammasta kuin yhdestä tekijästä, mutta mediaolot näyttelevät hyvin merkittävää roolia. Kun propagandamedia toimii keskitetysti, jo sen volyymin ja levinneisyyden vuoksi opposition mahdollisuudet määrittää agenda ovat käytännössä olemattomat.

Unkari on jakaantunut oppositiota kannattavan Budapestin ja Fidesziä tukevien pikkukuntien kahteen maailmaan.

Lisäksi opposition viestit esiintyvät parhaassakin tapauksessa medioissa, jotka tavoittavat vain vähemmistön unkarilaisista. Tämä taas ajaa oppositiopuolueet kilpailemaan keskenään vähemmistön äänistä, mikä omalta osaltaan tukee stereotypioita riitelevästä, kykenemättömästä oppositiosta.

Poliittinen keskustelu tehdään mahdottomaksi, kun sen tilaa rajoitetaan ja jaetaan. Miltei ainoa jäljellä oleva tapa haastaa hallitusta on ”skandaalipolitikointi”, eli äänensä saaminen kuuluviin skandaalimaisilla otsikoilla. Kuukauden takaisten vaalien jälkeen kaksi oppositiolehteä, Magyar Nemzet ja Budapest Beacon, on jo suljettu.

Median valtiollistaminen

Kun Fidesz nousi valtaan kahden kolmasosan määräenemmistöllä vuonna 2010, se sääti uuden medialain ja aloitti samalla valtion kustantaman median miehittämisen. Lain nojalla yleisradion radio- ja televisiokanavat sekä Unkarin uutistoimisto yhdistettiin ja uutistuotanto keskitettiin. Säästämiseen vedoten erotettiin suuri joukko toimittajia.

Uuden medialain nojalla yleisradion radio- ja televisiokanavat sekä Unkarin uutistoimisto yhdistettiin ja uutistuotanto keskitettiin.

Toimenpiteiden tarkoitusperä on kuitenkin kyseenalainen: säästön kohteiksi joutuneet virat olivat enimmäkseen yhden tietyn alan tehtäviä, kuten politiikan toimittajia ja vastaavia. Lisäksi valtiollisen median rahoitus, ja sen osana henkilöstön määrä, on sen jälkeen jatkuvasti noussut, nyttemmin noin 250 miljoonan euron tasolle.

Useat esimerkit puhuvat sen puolesta, että Unkarin yleisradioyhtiön (MTVA) uutistuotanto on puolueellista. Jo vuosia sitten, Fidesz-vallan alkuvaiheessa, valtion television uutislähetyksissä hallituksen ja opposition edesottamukset saivat yhtä paljon näkyvyyttä, mutta puolueellisesti viritettynä: ensin näytettiin, kuinka aktiivista ja tuloksekasta hallituspolitiikka on, ja sitten, kuinka saamaton oppositio oli.

Vuosien varrella ongelmia on tullut vain lisää. Venäjän informaatiosodan Unkariin suuntautuvan osan analyysi näyttää, että epäilyttävien sivustojen kautta leviäviä valeuutisia saattaa päätyä valtion kanavien uutislähetyksiin, mikäli ne vain tukevat Orbánin hallituksen pakolaisvastaista linjaa.

Valtion tietotoimisto MTI on alkanut sensuroida opposition Orbánin lähipiiriä kritisoivia kannanottoja. Jo pelkästään huhtikuun vaaleja edeltävien viikkojen esimerkit osoittavat kehityssuunnan: Orbánin kampanjapuheesta jätettiin hyväntahtoisesti rasistiset kohdat mainitsematta, ja Frankfurter Allgemeine Zeitungin Unkaria koskevan artikkelin selostuksesta poistettiin Orbánin vävyä koskevat osat.

Eräs Orbánin viikoittaisia radiohaastatteluja vetävistä toimittajista siirrettiin syrjään, koska hän esitti omia kysymyksiään eikä pitäytynyt ennalta annetuissa kysymyksissä. Fideszin hävittyä yllättäen etelärajan tuntumassa sijaitsevan Hódmezövásárhelyin pormestarivaalit viime helmikuussa kesti pitkään, ennen kuin järisyttävä uutinen ilmestyi yleisradion kotisivuille.

Medialaki läpi EU:sta huolimatta

Fideszin päästessä Orbánin johdolla valtaan parlamentin määräenemmistön turvin puolue käytti parlamentaarista valtaansa poliittisen vähemmistön oikeuksien ja vastapainojen eliminoimiseen, ”enemmistödemokratian” luomiseen.

Tässä yhteydessä ”medialakina” tunnettu laaja lainsäädäntö ja sen vastustus EU:n puolella sai paljon huomiota. Euroopan komissio kyllästyi Unkarin vastustukseen ja tyytyi muutamaan pienempään muutokseen laajassa järjestelmässä. Komissio ja Unkari solmivat näennäisen kompromissin, joka myytiin Brysselin päässä onnistuneena. Budapestissa kompromissiratkaisua taas käytettiin argumenttina siitä, ettei medialaissa alun alkaenkaan ollut vikaa.

Unkarilaisessa versiossa kaiken eurooppalaisen medialainsäädännön rajoittavimmat osat on kytketty yhteen.

Ehkä kuvaavinta on koko EU:n laajuisen tutkimusprojektin tulos, jonka mukaan pitää kyllä paikkansa, että unkarilaisten medialakien monet kohdat ovat yksittäisinä käytössä muissakin EU-maissa. Sen sijaan unkarilainen versio vaikuttaa Frankensteinin hirviöltä: kaiken eurooppalaisen medialainsäädännön rajoittavimmat osat on siinä kytketty yhteen.

Mediaviranomainen hallituksen käsikassarana

Tämän lakikyhäelmän keskipisteessä on ”mediaviranomainen” (Nemzeti Média- és Hírközlési Hatóság, NMHH), parlamentin määräenemmistöllä asetettu, yksipuolisesti Fideszin uskotuilla miehitetty laitos, jolla on erittäin paljon valtuuksia. Sen tekemät päätökset ovat hallituksen kannalta suotuisia.

”Mediaviranomainen” totesi, että saksalaisen mediakonsernin ostotarjous Unkarin suurimmasta sanomalehdestä, Népszabadságista, saattaa synnyttää keskittymän, joka vaarantaa median vapautta Unkarissa. Päätös sittemmin johti tilanteeseen, jossa ostotarjouksen tekikin Orbánin bulvaaniksi epäilty itävaltalainen liikemies. Liikemies kätevästi lopetti Népszabadságin.

Saman konsernin aluelehdet onnistui samassa operaatiossa ostamaan Lörinc Mészáros, Orbánin entisen kotikylän kaasuasentaja ja tämän vanha koulukaveri, joka tällä hetkellä on Unkarin kahdeksanneksi varakkain mies.­

Sama ”mediaviranomainen” katsoi, että valtavat mediakeskittymät Orbánin lähipiirin käsissä eivät vaaranna sananvapautta eivätkä aiheuta toimenpiteitä. Ainoan oppositioääniä suosivan radion kanavataajuuden jatkohakemus hylättiin siihen vedoten, että tulostetussa versiossa tyhjät takasivut jäivät numeroimatta. Samalla kun kilpailijat suljetaan pois erilaisin perustein, Orbánin lähipiirin hakemukset tuppaavat menemään kevyesti läpi.

Vain yksi sanoma näkyy ja kuuluu

Unkarin hallitus tuottaa valtavan määrän sisällöltään hyvin yksinkertaistettua, mutta ammattimaisesti suunnattua ja suunniteltua propagandaa. Sen kampanjat istuvat ”suureen tarinaan”, eivätkä hallitus, puolue ja niiden valtaamat tahot kunnista valtiollisiin toimijoihin halua juuri muusta viestiä.

Hallituksen propagandasta vastaavat tahot ovat ilmeisesti sitä mieltä, että monimuotoisuus vähentää viestin kantavuutta. Siksi pyritään yksiäänisyyteen. Kun syksyllä 2016 ennen pakolaiskiintiöistä järjestettyä kansanäänestystä retkeilin Unkarin maaseudulla, hallituksen kyseenalaisia väittämiä esittävät julisteet näkyivät kaikkialla. Itse asiassa paljon muuta ei näkynytkään.

Hallituksen ääni näkyi lähestulkoon kaikissa isoissa mainoskylteissä, eikä pienemmissä kunnissa mainostettu juuri muuta. Kaikissa alue- ja paikallisbussien ikkunoissa oli samat mainokset. Radiosta tuli pelkästään samoja uutisia, jotka keskittyivät joko EU:hun pyrkivien ”migranttien” määrään tai maahanmuuttajataustaisten henkilöiden rikoksiin.

Uutisoinnin keskittämisen takana oli valtion tukema bisnes.

Uutisoinnin keskittämisen takana oli valtion tukema bisnes. Julkisen palvelun media osti valmiiksi toimitettuja uutisia pääministerin entisen neuvonantajan yritykseltä. Tämän jälkeen se antoi ne paikallisradioiden käyttöön ilmaiseksi. Tietotoimiston uutiset puolestaan olivat maksullisia, minkä vuoksi säästämään joutuvat kanavat käyttivät neuvonantajan yritystä.

Myös mediamoguli Mészárosin aluelehdissä poliittisesti merkittävät tekstit lähetetään Budapestin keskuksesta. Kirjoitukset ilmestyvät samanaikaisesti kaikkiin saman konsernin aluelehtiin, jotka yhteensä kattavat suurimman osan Unkarista.

Näiden aluelehtien yhteenlaskettu levikki on moninkertainen valtakunnallisiin sanomalehtiin verrattuna. Niiden sanoma siis välittyy varovaisen arvion mukaan miljoonalle unkarilaiselle.

Fideszin sisällöntuotanto

On suorempaakin tietoa siitä, miten Fidesz-median yhtenäinen sisältö syntyy. Orbánin ja Fideszin pitkäaikaisen harmaan eminenssin Lajos Simicskan välirikon jälkeen on nähty useita ulostuloja Simicskan omistamassa mediassa. Niiden mukaan – vielä kun työtä tehtiin Fideszin mediana – puoluekeskuksesta tultiin kerran viikossa kertomaan, mitä pitää viestittää.

Jokunen syväkurkkukin on kertonut julkisuuteen hallituksen propagandakoneiston toimintatavoista. Viime elokuussa Reddit-sivustolle ilmestyi hallitusta lähellä olevan median työntekijäksi itseään kuvaileva keskustelija, joka vastasi halukkaasti kysymyksiin.

Hän kertoi muun muassa, että Venäjää ei saanut arvostella ja hallitusta koskevat uutiset tulivat ”jostakin muualta”. Hän selitti myös, etteivät Fideszin mediassa työskentelevät ole aivopestyjä – kuten oppositiossa kuvitellaan – ”mutta täytyyhän ihmisen pystyä lapsensa elättämään”. Fideszin medioiden palkat ovatkin paljon korkeammat kuin riippumattomassa mediassa.

Myös Al Jazeera on esittänyt samanlaisia tietoja: se haastatteli kahta yleisradion työntekijää, joiden ääni oli muunnettu ja ulkonäkö peitetty. He kertoivat, ettei hallitusta saa kritisoida, ja poliittisesti aroista kysymyksistä tulee valmiiksi kirjoitettuja artikkeleita, joita ei saa muuttaa.

Vaalien jälkeen The Guardian on kertonut yleisradion työntekijöiden valittavan poliittista ohjausta ja suoranaista valehtelua häpeissään.

Tietyt viestit ilmestyvät samoilla sanakäänteillä julkisen palvelun mediassa, Fidesziä avoimesti kannattavissa julkaisuissa ja oligarkkien omistamissa, periaatteessa riippumattomissa medioissa.

Siten ei ole mikään ihme, että tietyt viestit ilmestyvät samoilla sanakäänteillä julkisen palvelun mediassa, Fidesziä avoimesti kannattavissa julkaisuissa ja oligarkkien omistamissa, periaatteessa riippumattomissa medioissa.

Tiedotuksen hoitaminen tällaisella verkostolla on hallituksen näkökulmasta todella kätevää. Orbán lausahtaa jotakin, vaikkakin kokonaan tuulesta temmattua, ja sen jälkeen sama asia ilmestyy yhtä aikaa ja välittömästi laajassa kirjossa erilaisia julkaisuja, mikä antaa asialle uskottavuutta. Sama koskee tietysti myös oppositiopoliitikkojen tai muuten hallitusta ärsyttävien toimijoiden lokaamista.

Mitä propagandakoneisto hämärtää?

Miten tällainen järjestelmällisesti käytetty propagandakoneisto vaikuttaa politiikan tekoon ja sen analyysiin?

Mediakentän valtaaminen ja hallituspropagandan vaikutukset saavat yritykset analysoida Unkarin poliittista diskurssia tuntumaan todellisuudesta vieraantuneilta. Jos hallituksella on agendan määrittämiseen miltei täydellinen monopoli, ei ole mielekästä analysoida poliittisia tapahtumia agendan määrittämisen näkökulmasta lainkaan.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että hallituksen varsinainen toiminta, päätösten taustat ja todellinen päämäärä jäävät poliittisesta keskustelusta kutakuinkin täysin irralleen.

Kirjoitus kuuluu Euroopan keskellä, Euroopan reunalla -sarjaan.

Árpád Welker on unkarilaissyntyinen historioitsija, joka toimii yliopistotutkijana Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Welker väitteli Unkarin juutalaisten poliittisesta osallistumisesta 1800-luvulla, ja hänen tutkimusaiheensa liittyvät politiikan ja uskonnon kohtaamisiin, nationalismiin ja muun muassa antisemitismiin.

Julkaisu Kuinka media valjastetaan hallituksen käyttöön? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Helmikuun puolivälissä Budapestin kaduille ja bussipysäkeille ilmestyivät hallituksen uusimmat propagandajulisteet. Kuvan keskelle on kömpelösti photoshopattu ikääntynyt, hymyilevä amerikkalais-unkarilainen miljonääri ja filantrooppi, George Soros.

Häntä ympäröivät näkyvimmät unkarilaiset äärioikeistolaiset ja liberaalit oppositiojohtajat, joilla on kaikilla käsissään suuret, keltaiset puutarhasakset. Tämän kenties koomisenkin asetelman alla julistetaan suurin kirjaimin: yhdessä he tuhoaisivat raja-aidan.

Turisteja julisteet saattavat hätkähdyttää, mutta budapestiläiset tuskin enää vilkaisevat niitä kahdesti. Unkarilaiset ovat jo tottuneet valtion säännöllisiin propagandakampanjoihin. Äärioikeistolais-konservatiivinen valtapuolue Fidesz kutsuu kampanjoita “yhteiskunnallisesti suunnatuiksi mainoksiksi” (társadalmi célú reklám).Termi lukee propagandamainoksissakin, ja se viittaa siihen, että mainokset on rahoitettu valtion budjetista ja koordinoitu vuonna 2015 perustetusta pääministerin valtioneuvosto-toimistosta.

Kyseinen juliste on paitsi vaalimainos myös osa hallituksen Stop Soros! -kampanjaa.

Juliste viittaa vuonna 2015 rakennettuun, ja sittemmin vahvistettuun, raja-aitaan Unkarin etelärajalla. Vuosien varrella raja-alueesta on kehittynyt militarisoitu alue, jossa on kaksi turvapaikanhakijoiden säilöönottokeskusta, joiden oloja itsenäisillä kansalaisyhteiskunnan edustajilla ei ole mahdollisuutta tarkkailla. Vuodesta 2016 lähtien lukuisat järjestöt, kuten Lääkärit ilman rajoja ja Human rights watch, ovat tasaisin väliajoin raportoineet vakavasta ja järjestelmällisestä väkivallasta, jota turvapaikanhakijat kohtaavat rajalla.

Kyseinen juliste on paitsi vaalimainos myös osa hallituksen Stop Soros! -kampanjaa. Fideszin taktiikka on jo vuosia nojannut propagandakampanjoihin, joilla hallitus kiinnittää unkarilaisten huomion toisaalle korruptiosta ja lukuisista sisäpoliittisista kriiseistä. Vihollinen löytyy vuorotellen maahanmuuttajista, Sorosista, Euroopan unionista tai jopa Yhdistyneistä kansakunnista. Kampanjat myös viestivät kansalaisille Unkarin oleva edelläkävijä kansainvälisessä politiikassa.

Fideszin kampanjaan kuuluu lakiehdotus, joka tuhoaisi täysin kansalaisjärjestöt, jotka “edesauttavat maahanmuuttoa.” Hallituksen mukaan kansalaisjärjestöt ovat agentteja, jotka toteuttavat niin sanottua Soros-suunnitelmaa: hallitus väittää, että Soros haluaa tuhota Euroopan kansallisvaltiot tuomalla mantereelle miljoona muslimimaahanmuuttajaa.

Niskalenkki mediasta

Sorosin demonisoiminen valtion propagandassa saattaa kuulostaa länsimaisesta seuraajasta absurdilta. Tilannetta ymmärtääkseen on tajuttava, miten Fidesz nousi valtaan ja vakiinnutti asemansa. Unkarilaiset äänestivät Fideszin valtaan vuonna 2010 protestiksi edellisen pääministerin, MSZP-puolueen Ferenc Gyurcsányn saartaneelle valtavalle korruptioskandaalille.

Fidesz alkoi heti tiukentaa otettaan mediasta ja rakentaa pääministeri Viktór Orbánin henkilökulttia mainoskampanjoin.  Vuonna 2014 Orbán varmisti vaalivoiton pirstaloituneen ja heikon opposition taistellessa keskenään. Osasyy oli täysremontin läpikäynyt vaalijärjestelmä uusiksi vedettyine vaalipiireineen.

27 prosenttia unkarilaisista äänesti Fidesziä ja sen liittolaista, kristillisdemokraattista KDNP-puoluetta. Suurempi osa unkarilaisista jätti äänestämättä kokonaan. Uuden suhteellisen vaalijärjestelmän vuoksi nämä äänet kuitenkin takasivat Fideszille kahden kolmasosan enemmistön parlamentissa. Lisäksi Fideszin siivittivät voittoon kansainvälisten energiayhtiöiden vastainen kampanja, median dominointi ja valtava “Vain Fidesz!”-vaalikampanja.

Liberaalioppositio taisteli katkerasti keskenään ja äärioikeistolainen Jobbik vakiinnutti asemansa suurimpana ja vakaimpana oppositiopuolueena.

Fideszin ydinvoimalakaupat Vladimir Putinin kanssa sai nopeasti aikaan vastareaktion. Orbánin vanha aisapari, Fidesz-median omistaja, oligarkki Lájos Simicska teki yllättäen talvella 2015 täyskäännöksen ja alkoi julkisesti tukea äärioikeistolaista oppositiopuolue Jobbikia. Liberaalioppositio taisteli edelleen katkerasti keskenään ja Jobbik vakiinnutti asemansa suurimpana ja vakaimpana oppositiopuolueena.

Monet Unkarissa pitävät matemaattisena todellisuutena, että Jobbikin kanssa liittoutuminen on ainoa mahdollisuus haastaa Fideszin yhteiskunnan eri tasot läpäissyt rautainen valta. Seurauksena tästä on vaalitaistelu, jossa äärioikeisto taistelee äärioikeistoa vastaan tantereenaan media ja propagandakampanjat.

Sisäpoliittinen silmänkääntötemppu

Fidesz-vuosien aikana Unkarin yhteiskuntaa ovat järisyttäneet lukuisat sisäpoliittiset skandaalit. Sairaanhoito on retuperällä: unkarilaiset ovat kritisoineet homeisia sairaaloita, olemattoman pienistä palkoista seurannutta korruptiota ja aivovuotoa ja sitä, kuinka potilaille ei anneta edes ruokailuvälineitä puhumattakaan ylellisyyksistä, kuten wc-paperista tai saippuasta.

Kymmenet tuhannet unkarilaiset ovat vuosien varrella protestoineet koulutusjärjestelmän lukuisia uudistuksia vastaan. Näitä ovat esimerkiksi Fideszin poliittisen vallan juurruttaminen yliopistoihin, peruskoulutuksen äärimmäinen keskittäminen sekä valtiollisen opetussuunnitelman lähes vuosittainen päivittäminen.

Fideszin politiikka on vakiinnuttanut ylemmän keskiluokan asemaa samalla, kun kolmasosa yhteiskuntaa on vaipunut köyhyyteen. Yhteiskuntaluokkien väliset erot on juurrutettu köyhyyttä rankaisevalla politiikalla: ulkona nukkuminen on kriminalisoitu perustuslaissa, ja aurinkoiset työttömyystilastot kätkevät sisäänsä Fideszin oman aktiivimallin.

Tässä sisäpoliittisesti räjähdysherkässä tilanteessa vuoden 2015 niin kutsuttu pakolaiskriisi osoittautui oivaksi mahdollisuudeksi. Valtava media- ja propagandakoneisto tarjosi mahdollisuuden kiinnittää huomion ulkopuolelta tulevaan uhkaan sekä Länsi-Euroopan kaksinaismoralismiin. Miksi länsimaat syyttivät Unkaria pakolaisten epäinhimillisestä kohtelusta, kun Unkari vain seurasi Euroopan unionin lainsäädäntöä pitäessään pakolaiset jumissa Unkarissa?

Orbánin illiberaalille hallitukselle julkisesti liberaali filantrooppi Soros on oiva propagandan kohde.

Unkarin sisäpolitiikassa alkoi uusi, propagandakoneiston aikakausi. Syntipukiksi tälle kaikelle löytyi Soros, Unkarissa pitkään hyväntekeväisyystoimintaa harjoittanut miljonääri. Orbánin illiberaalille hallitukselle julkisesti liberaali filantrooppi Soros on oiva propagandan kohde.

Open Society Foundations -säätiönsä kautta Soros rahoittaa huomattavaa osaa Unkarin kansalaisyhteiskunnan toiminnasta sekä edelleen sulku-uhan alla toimivaa yksityistä Central European University -yliopistoa. Soros edustaa ja julistaa avoimen yhteiskunnan periaatetta, joka nojaa liberaaliin ymmärrykseen yhteiskunnasta, jossa valtion toiminnan tulee olla läpinäkyvää.

Propagandakoneen käynnistys

Vuodesta 2015 lähtien Fideszin lukuisten yhteiskunnallisesti suunnattujen kampanjoiden viestit Soros-suunnitelmasta ovat tulvineet unkarilaisten elämään kaduilla niin pienissä kuin suurissakin julisteissa, televisiomainoksissa, kotiin jaetuissa lehtisissä, sanomalehtien kokosivumainoksissa, radiossa, julkisen liikenteen tiloissa, uutisissa, kirkoissa ja tietysti sosiaalisessa mediassa.

Yksi hämmentävistä kampanjointimuodoista ovat olleet ”kansalliset konsultaatiot.” Näissä kotitalouksiin jaetuissa kirjeissä kansalaisia pyydetään vastaamaan kyselyyn ja palauttamaan se ilman postimaksua. Monien unkarilaisten mielestä ne ovat esimerkkejä hallituksen yrityksestä manipuloida kansalaisia.

Yhteiskunnallisesti suunnattujen kampanjoiden viestit Soros-suunnitelmasta ovat tulvineet unkarilaisten elämään julisteissa, televisiomainoksissa, kotiin jaetuissa lehtisissä, sanomalehtien kokosivumainoksissa, radiossa, julkisen liikenteen tiloissa, uutisissa, kirkoissa ja sosiaalisessa mediassa.

Hallituksen mukaan kansalliset konsultaatiot ja niihin liittyvät kampanjat ovat esimerkillinen demokraattisen päätöksenteon keino. Helmikuussa 2018 unkarilainen ihmisoikeuksia puolustava kansalaisjärjestö Unkarin Helsinki-komitea (Magyar Helsinki Bizottság), jonka hallitus nimesi eräässä konsultaatiossa laittomia maahanmuuttajia maahan tuovaksi Soros-järjestöksi, kuitenkin voitti oikeudessa haastettuaan hallituksen kunnianloukkauksesta.

Samana päivänä myös propagandaministeriönä tunnettu pääministerin valtioneuvosto-toimisto vastasi asiaan lyhyesti hallituksen internetsivulla: oikeusjutusta huolimatta se pitää Unkarin Helsinki-komiteaa edelleen maahanmuuttoa tukevana Soros-järjestönä.

Kaiken kaikkiaan nämä kampanjat, joista Sorosin ja oppositiojohtajien yhteispotretti on yksi viimeisimpiä, informoivat unkarilaisia Sorosin vaarallisena pidetystä suunnitelmasta, Brysselin diktatuurista, Länsi-Euroopan suurkaupunkien vaarallisuudesta ja siitä, että maan etelärajalle rakennetun aidan olemassaolo on rinnastettavissa Unkarin kansan olemassaoloon.

Huolellisesti suunnitelluilla kampanjoilla on yhtenäinen, selkeä ilme. Unkarissa myös propagandaministerinä tunnetun ministeri Antal Róganin graafiset suunnittelijat ja koordinaattorit voisivat pitää kokonaisia opintokokonaisuuksia julkisesta viestinnästä.

Epädemokraattinen Euroopan unioni vs. demokraattinen Eurooppa

Ulkopoliittisesti Orbán seuraa jo vuosia julistamaansa itäisen avautumisen politiikkaa ja käyttää Euroopan itä-länsi-jaottelua strategisesti hyväkseen asettaessaan itsensä ylpeän, itäisen johtajan asemaan. Aina, kun läntinen media hehkuttaa Itä-Euroopan ”takapajuisuutta”, Orbán huomauttaa itse asiassa edustavansa koko Euroopan tulevaisuutta.

Orbánin ja Fideszin maailmankuvassa korostuva vastakkainasettelu Euroopan unionin ja ”oikean” tai ”todellisen” Euroopan välillä resonoi äärioikestoäänestäjien keskuudessa ympäri mannerta. Euroopan unioni viittaa teknokratiaan ja Brysselin ylivaltaan, joka ajaa kansallisvaltioita ja kansallista identiteettiä tuhoavaa monikulttuurisuutta.

Orbánin ja Fideszin maailmankuvassa korostuva vastakkainasettelu Euroopan unionin ja ”oikean” tai ”todellisen” Euroopan välillä resonoi äärioikestoäänestäjien keskuudessa ympäri mannerta.

Itäeurooppalaisella twistillä Fidesz säännöllisesti vertaa EU:ta Neuvostoliittoon, joka unkarilaisessa muistissa edustaa ylikansallista, epädemokraattista valtaa. Vastaiskuna Fideszille liberaali oppositio taas vertaa Fidesziä itseään sosialismidiktatuuriin. Resepti kansakuntaa polarisoivalle muistin politiikalle on valmis.

”Eurooppa” puolestaan edustaa Fideszille suvereeneja, demokraattisia ja kristittyjä kansallisvaltioita. Hallituksen retoriikassa näin ollen korostuu itä-länsi-vastakkainasettelu, jonka mukaan “oikeaa Eurooppaa” edustavat Itä-Euroopan valtiot, joissa myös media on vapaampi kuin lännessä. Näin länsieurooppalaiset johtajat ja valtamediat itse asiassa vain heittävät bensaa Orbánin retoriikan liekkeihin tuomitessaan Unkarin autoritäärisenä.

Ulkopoliittisena projektina hallitus pyrkii kiinnittämään Länsi-Euroopan äärioikeistoäänestäjien huomion.  Se on rakentanut nimenomaan ulkomaiselle yleisölle suunnatun propagandakoneiston. Tämän osia ovat esimerkiksi Unkarin yleisradion päivittäiset uutislähetykset englanniksi, saksaksi, kiinaksi ja venäjäksi, pääministeri Orbánin toimiston ylläpitämä englanninkielinen abouthungary.hu-propagandasivusto sekä hallituksen englanninkielinen uutissivusto. Näihin tutustumalla myös kansainvälinen yleisö saa kattavan kuvan Sorosin vaarallisuudesta.

Propaganda karkasi kontrollista

Viime aikoina tämä huolellisesti rakennettu propagandakoneisto on kuitenkin karannut hallituksen kontrollista. Oppositiopuoleista äärioikeistolainen Jobbik ja korruptioskandaaleissa näivettynyt liberaalia talouspolitiikkaa ajava vasemmistopuolue MSZP (Magyar Szocialista Párt), joka aiemmin on väittänyt Soros-suunnitelman olevan silkkaa kallista ja unkarilaisia aivopesevää harhakuvitelmaa, lähti tammikuussa mukaan propagandapeliin.

Oletettavasti näin vaalien alla oppositio havahtui siihen, ettei kukaan ole kahdeksassa vuodessa keksinyt muita vaalisloganeita, kuin että Fidesz on diktatorinen ja tuhoaa Unkarin.

Oppositiota tukevan sanomalehden paperiversion kannessa komeili tammikuussa kuva Orbánista ja Sorosista suurella otsikolla: pelaavatko Orbán ja Soros sittenkin samassa joukkueessa? Oppositio perusteli väitettä sillä, että kampanjoidessaan EU:n pakolaisten sijoituskiintiöitä vastaan Fidesz on samalla päästänyt Unkariin sisään 1 300 ”salaista” pakolaista etelärajalta.

Jobbik ja MSZP lyöttäytyivät yhteen vaatien kansallisen turvallisuuden komitean kokousta siitä, kuinka Fidesz on antanut näin tapahtua. Jobbik kysyi lisäksi, kuinka on mahdollista, että kansallisen turvallisuuden elimet eivät tiedä pakolais-statuksen omaavien ihmisten asumisjärjestelyistä Budapestissa. Näin oppositio lähti mukaan propagandakoneistoon, jonka se oli vielä tovi sitten tuominnut harhaluuloiksi.

Oppositio lähti mukaan propagandakoneistoon, jonka se oli vielä tovi sitten tuominnut harhaluuloiksi.

Fidesz laittoi kovan kovaa vastaan: hallitus on viimeaikaisilla päätöksillään entisestään vaikeuttanut sekä maahan tulleiden turvapaikanhakijoiden että heitä auttavien kansalaisten tilannetta.

Aiemmin etelärajan säilöönottoalueelle laskettiin kymmenen turvapaikanhakijaa päivässä, mutta nyt määrä on enää kaksi. Euroopan unionin pakolaisrahaston projektirahoitus Unkarissa jäädytettiin kokonaan. Tämä aiheutti tuhoisia seurauksia Unkarissa pakolaisstatuksella asuville ihmisille, jotka eivät EU:n pakolaislainsäädännön mukaan saa myöskään lähteä pysyvästi Unkarista. Maahan jäädessään heitä uhkaa kodittomuus.

Stop Soros! -lakipaketin piirissä “maahanmuuttoa edesauttavat” järjestöt voidaan hajottaa ja kolmansien maiden kansalaisten pääsy maahan kieltää kokonaan.

Hallitus esitteli myös kansalaisjärjestöt jyräävän niin kutsutun Stop Soros! –lakipaketin. Sen piirissä “maahanmuuttoa edesauttavat” järjestöt voidaan hajottaa ja kolmansien maiden kansalaisten pääsy maahan kieltää kokonaan. Lisäksi sekä unkarilaisille että muille EU:n kansalaisille, jotka edesauttavat maahanmuuttoa, voidaan antaa lähestymiskielto Schengen-rajalle, Budapestin lentokenttä mukaan luettuna.

Vaikka lakipaketti on virallisesti esitelty, ja siitä on keskusteltu parlamentissa, Fidesz on ilmoittanut että laista äänestetään vasta vaalien jälkeen. Fideszin mukaan näin unkarilaiset voivat demokraattisesti päättää maahanmuuttajia auttavien järjestöjen ja ihmisten kohtalosta.

Myös Fideszin propagandakoneisto iski takaisin. Hallitusmedia vihjaili Jobbik-puolueen islam-kytköksestä ”löytämällä” puolueen logosta islamilaisen puolikuun. Samaan aikaan kaduille ilmestyivät uudet, jo mainitut Soros-julisteet puutarhasaksineen. Tästä uusimmasta kampanjasta voidaan kuitenkin kiittää yhtäläisesti niin oppositiota kuin Fidesziäkin.

Käsistä karanneella propagandan retoriikalla on konkreettisia uhreja. Vaalikevään edetessä tämän retoriikan voidaan odottaa vain kovenevan.

Propagandakoneisto on valmiina: helmikuun 27. päivänä ulkoministeri Péter Szíjjártó ilmoitti ehdottaneensa hallitukselle ”informaatiokampanjaa” siitä, kuinka YK:n ajama linja maahanmuutosta on vaarallinen. Kaksi päivää myöhemmin upouudet YK-vastaiset julisteet jo koristivat Budapestin bussipysäkkejä.

Kirjoitus kuuluu Euroopan keskellä, Euroopan reunalla -sarjaan.

Annastiina Kallius on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. 

Julkaisu Vaalikevät Unkarissa: kontrollista karannut propagandakoneisto ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Rauhan ja ystävyyden festivaali

Maailman nuorisofestivaali tuli kylmän sodan aikana tunnetuksi Neuvostoliiton ja sosialistisen maailman tapahtumana, jonka viestinä oli – Neuvostoliiton ulkopolitiikkaa myötäillen – rauhan ja ystävyyden edistäminen. Ensimmäinen nuorisofestivaali järjestettiin Prahassa vuonna 1947, jonka jälkeen se kiersi sosialistimaiden pääkaupunkeja, mutta piipahti myös Wienissä (1959) ja Helsingissä (1962).

Neuvostoliiton romahdettua nuorisofestivaalin painopiste siirtyi Itä-Euroopasta Latinalaisen Amerikan ja Afrikan kapitalismikriittisiin, vasemmistolaisiin nuorisojärjestöihin. Venäjä ei jatkanut festivaalin tukemista kylmän sodan jälkeen, ja siksi ilmoitus nuorisofestivaalin järjestämisestä yllätti.

Venäjä ei jatkanut festivaalin tukemista kylmän sodan jälkeen, ja siksi ilmoitus nuorisofestivaalin järjestämisestä yllätti.

Mihin Vladimir Putinin Venäjä pyrki isännöimällä kommunistifestivaaliksi leimatun ja vahvasti kylmään sotaan liittyneen tapahtuman? Oliko kyse yrityksestä toistaa historiaa vai kierrättää vanhaa ideaa tämän päivän hybridivaikuttamisen metodeilla päivitettynä?

Osa Putinin megatapahtumabuumia

Nuorisofestivaalin järjestämisestä uutisoitiin ensimmäisen kerran jo 2013, jolloin Putinin hallinto ilmoitti ryhtyvänsä hyödyntämään erilaisia kulttuurisia keinoja osana Venäjän ulkopolitiikkaa. Kansainvälinen nuorisofestivaali listattiin tuolloin yhdeksi välineeksi.

Nuorisofestivaali voidaan nähdä osana Putinin viime vuosien pyrkimystä vahvistaa Venäjän kansainvälistä asemaa ja imagoa erilaisia megatapahtumia järjestämällä. Festivaalin sijoittaminen vuoden 2014 talviolympialaisten näyttämölle Sotšiin istuu hyvin Putinin aluepoliittisiin tavoitteisiin. Sotši oli kuitenkin ennen kaikkea taloudellinen valinta, sillä talviolympialaisten jäljiltä siellä on runsaasti uutta infrastruktuuria.

Perinteinen festivaalimotto ”rauhan ja ystävyyden puolesta, imperialismia vastaan” oli vaihtunut muotoon ”we are the future” – me olemme (maailman) tulevaisuus.

Pohjimmiltaan tapahtuman idea toisti samaa kaavaa kuin aiemminkin. Ohjelmassa oli kulttuuria, yhteiskunnallisia keskusteluja, urheilua, politiikkaa ja viihdettä 2010-luvulle päivitettynä.

Perinteisten kansanmusiikin ja -tanssin sijaan festivaalilla esiintyivät venäläiset pop-tähdet, esimerkiksi Venäjää kahdesti Euroviisuissa edustanut Dima Bilan. Avajaisten vetonaulana esiintyi puolestaan yhdysvaltalainen OneRepublic. Perinteinen festivaalimotto ”rauhan ja ystävyyden puolesta, imperialismia vastaan” oli vaihtunut muotoon ”We are the future” – me olemme (maailman) tulevaisuus.

Aineksia menneisyydestä

Venäläisessä mediassa ja festivaalin virallisilla sivuilla annetun kuvan perusteella Sotšin festivaali nojasi monin tavoin menneisyyteen. Yhtäältä järjestäjät rakensivat globaalisti merkittävää nuorisotapahtumaa pitkälti samalla kaavalla kuin kylmän sodan vuosina. Toisaalta järjestäjät liittivät vuoden 2017 festivaalin neuvostomenneisyyteen korostamalla Moskovassa vuosina 1957 ja 1985 järjestettyjä nuorisofestivaaleja.

Kuten jo kylmän sodan aikana, tapahtuman globaalia merkitystä pyrittiin osoittamaan UNESCOn tuella sekä hyödyntämällä YK:n yleiskokousta, jossa ulkoministeri Sergei Lavrov kutsui maailman nuorison Venäjälle. Toinen perinteinen globaalin imagon legitimoinnin keino on ollut korostaa osallistuvien maiden ja osanottajien määrää.

Perinteinen globaalin imagon legitimoinnin keino on ollut korostaa osallistuvien maiden ja osanottajien määrää.

Historiallisesti delegaatioita koottiin festivaalin isäntämaassa opiskelevien ulkomaalaisten ja emigranttien avulla. Tätä taktiikkaa hyödynnettiin myös nyt.

Vaikka mukana oli ”aidostikin” ulkomaalaisia osallistujia, laskettiin esimerkiksi ulkomailla asuvat venäläiset ja Venäjällä opiskelevat ulkomaalaiset toisen maan delegaateiksi. Näin esimerkiksi Britannian runsaan sadan hengen delegaatiossa oli vain yksi britti. Toisaalta esimerkiksi Itävallasta ja Australiasta osa osallistujista koostui paikallisista vasemmistonuorista.

Festivaalille osallistui lopulta reilut 20 000 nuorta, joista 12 576 oli venäläisiä osanottajia, ennen kaikkea erilaisten valtioon kytköksissä olevien nuorisojärjestöjen ja -komiteoiden aktivisteja. 12 638 oli ulkomaalaisten, 185 eri maata ”edustavien” delegaattien osuus. Loput 5 000 olivat vapaaehtoisia, jotka huolehtivat käytännön järjestelyistä festivaalikylässä. Lisäksi festivaalia edeltäneeseen oheistapahtumaan, Moskovan paraatiin osallistui virallisten tietojen mukaan runsaat 35 000 opiskelijaa.

Moskovassa vuonna 1957 järjestetty nuorisofestivaali on säilynyt venäläisten kollektiivisessa muistissa Stalinin jälkeisen Neuvostoliiton avautumisen kautta.

Venäläisessä mediassa Sotšin festivaalia profiloitiin historian kautta. Moskovassa aiemmin järjestetyistä nuorisofestivaaleista vuoden 1957 tapahtuma on säilynyt venäläisten kollektiivisessa muistissa Stalinin jälkeisen Neuvostoliiton avautumisen ja niin sanottujen festivaalilasten myytin kautta. Huhuttiin, että Moskovassa syntyi epätavallisen paljon tummaihoisia lapsia yhdeksän kuukautta juhlien jälkeen.

Festivaalin yhteydessä neuvostoaikaa muisteltiin järjestämällä näyttely Tri festivalia (Kolme festivaalia), jonne kansalaiset saivat tuoda omia valokuviaan ja muistoesineitään vuosien 1957 ja 1985 festivaaleilta. Näyttely oli ensin avoinna Moskovan kaupunginmuseossa ja siirtyi sieltä Sotšiin festivaalin ajaksi. Sotšissa menneet festivaalit olivat kuitenkin oletettua vähemmän esillä: tapahtumien keskiössä oli maineikkaan festivaalimenneisyyden sijaan loistava tulevaisuus.

Historian hyödyntäminen jäi lopulta päälleliimatuksi. Perinteisen median kautta viestimisen kohteena oli iäkkäämpi yleisö, jolle festivaali on neuvostoajalta tuttu. Sen sijaan nuorison seuraamassa sosiaalisessa mediassa festivaalin uutisoinnin fokuksessa oli nykyhetki ja tulevaisuus.

Festivaalipolitiikkaa ja -politiikkoja

Yhteistä Moskovan vuoden 1957 ja Sotšin 2017 festivaaleissa oli poliittisen vallan läsnäolo. Vuoden 1957 festivaalin avajaisissa ylin neuvostojohto osallistui avajaisiin Nikita Hruštšovin johdolla, ja myöhemmin Kremlissä järjestetyissä tanssiaisissa Hruštšov jalkautui kansainvälisen nuorison pariin kättelemään ja jututtamaan ulkomaisia nuoria.

Yhteistä Moskovan vuoden 1957 ja Sotšin 2017 festivaaleissa oli poliittisen vallan läsnäolo.

Sotšissa valtiojohto oli myös läsnä. Presidentti Putin osallistui nuorten keskustelutilaisuuteen, jossa pohdittiin moninapaista maailmanjärjestystä ja kansojenvälisen ystävyyden ja yhteistyön edistämistä. Putin piti puheen yhdessä festivaalin päätöstilaisuuksista, jossa viimeiset sanat kuultiin englanniksi. Festivaalin virallisella Youtube-kanavalla on video, jossa Putin kävelee festivaalialueella nuorison keskuudessa, kättelee spontaanisti festivaalinuoria ja kyselee näiden kuulumisia.

Mutta se, mikä toimi vuonna 1957, ei toimi enää 2017. Kun Hruštšov jalkautui nuorison keskuuteen, hänen tehtävänään oli antaa Stalinin jälkeiselle Neuvostoliitolle lempeämmät kasvot. Leppoisasti tavallisten nuorten kanssa keskustellut ja kättä paiskannut Hruštšov todella muutti käsitystä Neuvostoliitosta.

Se, mikä toimi vuonna 1957, ei toimi enää 2017.

Sen sijaan Putinin esiintyminen nuorisofestivaalilla tilanteessa, jossa Venäjän katsotaan kulkevan yhä autoritaarisempaan suuntaan, ei edesauta maan kansainvälisen imagon kehittymistä. Jessica Gienow-Hechtiä mukaillen voidaan todeta, että kulttuuridiplomatia toimii yleensä parhaiten silloin, kuin yhteys vallanpitäjien ja kulttuuritoimijoiden välillä ei ole liian ilmeinen.

Moskovan vuoden 1957 festivaali pyrki näyttämään maailmalle Stalinin jälkeisen Neuvostoliiton uudet kasvot pyrkimällä mahdollisimman vähäisiin poliittisen vallan viitauksiin. Sen sijaan Sotšissa Putinin toistuva läsnäolo vahvisti kuvaa Venäjästä presidentin tiukan luotsauksen alaisena olevana keskusjohtoisena valtiona.

Jatkuuko festivaaliperinne?

Neuvostoliitto profiloitui nuorison ja tulevaisuuden puolestapuhujaksi heti vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen. Venäjä näyttää perineen tämän ajattelutavan ja pyrkii nyt 2010-luvulla entistä aktiivisemmin globaalin nuorison puolestapuhujan asemaan. Putin pyrkii kasvattamaan suosiotaan nuorison parissa.

Festivaalin virallinen järjestäjätaho oli järkyttynyt festivaalin vasemmistolaisen agendan minimoimisesta.

Maailman nuorisofestivaaliperinteen jatkuminen on tällä hetkellä epäselvää. Venäläinen järjestäjätaho ilmaisi jo ennen juhlia, että sen tavoitteena oli joka toinen vuosi järjestettävien festivaalien elvyttäminen perinteitä kunnioittaen. Toisaalta festivaalin virallinen järjestäjätaho, maailman demokraattinen nuorisoliitto WFDY, oli järkyttynyt festivaalin vasemmistolaisen agendan minimoimisesta.

Tämän ideologisen ristiriidan takia WFDY vastustanee Venäjän pyrkimyksiä ottaa nuorisofestivaaliliike haltuun, mikä merkitsisi festivaaliliikkeen palaamista marginaalisen vasemmistolaisnuorison juhlaksi. Vaikka viime vuoden festivaalin osallistujista muodostettiin juhlien jälkeen “Future Team” -liike, mahdollisuudet liikkeen jatkuvuudelle 2010-luvun olosuhteissa ovat rajalliset.

Vaikutus

Festivaalin lopullinen hinta jäi arvoitukseksi, mutta virallisesti Venäjän hallitus myönsi kulujen kattamiseen 4,5 miljardia ruplaa. Toisin kuin megatapahtumilla usein pyritään, nuorisofestivaalilla ei tuotettu voittoa. Venäläisten veronmaksajien kustantamassa tapahtumissa ruoka- ja asumiskustannusten lisäksi jokainen osanottaja sai festivaalin asukokonaisuuden sekä upouuden Irbis-älypuhelimen.

Näin tarkasteltuna nuorisofestivaali ei ollut olympialaisten ja MM-kisojen kaltainen kansainvälinen suurtapahtuma, vaan Venäjän veronmaksajien maailman nuorisolle kustantama pr-juhla. Festivaalin ainoa osa, joka oli edes hieman tuotteistettu, oli Youth expo -messut, joissa lähes jokainen Venäjän federaation subjekti esitteli alueellisia saavutuksiaan.

Festivaali oli esillä sosiaalisessa mediassa erityisen vahvasti Venäjän ”Facebookissa”, VK:ssa. Ulkomaisessa mediassa festivaali ei juuri näkynyt (”lännessä” aiheesta kirjoitti vain Helsingin Sanomat) ja venäläinenkin media innostui uutisoimaan ja markkinoimaan tapahtumaa vasta kesällä 2017. Tässä on valtava ero vuoden 1957 festivaaliin, josta kerrottiin neuvostolehdissä päivittäin puolen vuoden ajan ennen nuorison juhlia.

Festivaalin onnistumisen arvioinnissa on hyvä tarkastella erikseen tapahtuman vaikutusta venäläiseen ja ulkomaiseen yleisöön. Venäläisille nuorille, joilla on aiempaa kokemusta vain paikallisista foorumeista, festivaali oli mieltä järisyttävä kokemus.

Ideologisen kamppailun ollessa kuumimmillaan länsi boikotoi tapahtumaa avoimesti. Vuonna 2017 sen olemassaoloa ei edes huomattu.

Juhlissa artikuloitu Venäjän suuruus resonoi heidän kohdallaan hyvin siitäkin syystä, että tapahtuman osallistujiksi olivat valikoituneet sellaiset nuoret, jotka jo ennen festivaalia suhtautuivat myönteisesti Putinin hallintoon ja uskoivat Venäjän suuruuteen.

Ulkomaisen yleisön vakuuttaminen oli haastavampaa, mutta myös jossain määrin onnistunutta. Festivaali kuitenkin jätti jälkensä vain murto-osaan maailman nuorisosta, koska Venäjän politiikkaan kriittisesti suhtautuneet eivät osallistuneet tapahtumaan.

Suurin ongelma maailman nuorisofestivaalin hyödyntämisessä piilee kuitenkin siinä, ettei sitä tunneta enää yhtä laajalti kuin kylmän sodan vuosina. Ideologisen kamppailun ollessa kuumimmillaan länsi boikotoi tapahtumaa avoimesti. Vuonna 2017 sen olemassaoloa ei edes huomattu.

FT Pia Koivunen on yliopistonlehtori ja tutkijatohtori Turun yliopistossa. Koivunen väitteli Maailman nuorisofestivaalista Neuvostoliiton kulttuuridiplomatian välineenä. Nykyinen tutkijatohtoriprojekti tarkastelee megatapahtumien isännöinnin politiikkaa Neuvostoliitossa 1960–80-luvuilla.

MA Kristiina Silvan on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Silvan osallistui Sotšin festivaalille ja valmistelee väitöskirjaa Venäjän ja Valko-Venäjän valtiollisista nuorisojärjestöistä.

KULKUE, JOTA EI OLLUT TEHTY KATSOTTAVAKSI

Miksi 12-miljoonaisen pääkaupungin keskustaan oli järjestetty paraati, joka vaati keskeisen kulkuväylän sulkemisen kahdeksi päiväksi, mutta jota ei voinut nähdä kunnolla paikan päällä?

Lokakuussa Sotšissa järjestetyn nuorisofestivaalin oheistapahtumia oli ripoteltu ympäri Venäjää. Tapahtumien sarjan aloitti lauantaina 14.10. Moskovan keskustan läpi kulkenut paraati-karnevaali.

Moskovan kulkueeseen osallistui järjestäjien mukaan reilut 35 000 paikallista opiskelijaa sekä ulkomaalaisia festivaalille saapuneita nuoria. Paraati esitteli festivaalin historiaa, eri maiden kulttuuriperinteitä sekä venäläistä musiikkia.

Missä seurata kulkuetta?

Kulkuetta varten Moskva-joen rantakatu Vasilevskii Spusk -aukiolta Kremlin kupeesta Luzhnikin stadionille oli suljettu 8 kilometrin matkalta liikenteeltä perjantain ja lauantain ajan.

Mielenkiintoista venäläismedian uutisoinnissa oli se, että ennakkotiedot korostivat poikkeuksellisia liikennejärjestelyjä ja kehottivat moskovalaisia välttämään henkilöautoliikennettä keskustassa. Sen sijaan tietoa siitä, kuinka kulkuetta voisi halutessaan seurata, ei tuntunut löytyvän mistään.

Tietoa siitä, kuinka kulkuetta voisi halutessaan seurata, ei tuntunut löytyvän mistään.

Päätin hakea tuntumaa nuorisofestivaaliin Moskovan kulkueesta, mutta lauantaiaamuna kaupunkiin saapuessani minulla oli selvillä vain reitti. Kuljin miltei koko 8 kilometrin reitin läpi yrittäen etsiä paikkaa, josta kulkuetta olisi voinut seurata. Rantakatu oli koko matkalta suljettu aidoilla ja reittiä vartioi satojen miliisien joukko.

Ongelmaksi muodostui se, että kulkueen seuraaminen oli tehty vaikeaksi. Seisoskelin hetken Krymskii-sillalla, metroasema Park kulturyn läheisyydessä. Paikka on nuorisofestivaalin historian kannalta merkittävä, sillä tuon sillan rakenteisiin paikalliset nuoret kiipesivät katsomaan vastaavaa festivaalikulkuetta kesällä 1957.

Nyt tämä ikoninen paikka oli suljettu jalankulkijoilta kokonaan ja pian minutkin häädettiin sillalta. Kysymykseeni, missä kulkuetta voisi katsoa, en saanut kunnollista vastausta. Sen sijaan nuori miliisi kehotti minua suuntaamaan Luzhnikiin ilmaiskonserttiin myöhemmin illalla. Sama keskustelu toistui vähän matkan päässä Pushkinskii most -kävelysillalla.

Lopulta löysin Venäjän olympiakomitean rakennuksen edustalta, Luzhnikin stadionin lähettyviltä sopivan paikan. Lähistölle oli asettautunut myös Venäjän ykköskanavan tv-ryhmä. Kadun varrella tapahtumaa seuratessa kävi nopeasti ilmi, että paraati oli tehty nimenomaan televisiota varten.

Kulkueen merkitys

Kadun varrelle kulkuetta oli kerääntynyt katsomaan vain muutamia paikallisia. Ihmettelimme parin eläkeläisrouvan kanssa, miksi kulkueen katsominen oli tehty niin hankalaksi. Päällimmäisenä epäilyksenä oli Moskovaa syksyn aikana vaivanneet terroriepäilyt, joiden takia kauppakeskuksia ja muita julkisia tiloja on jouduttu evakuoimaan.

Terrorin pelko on varteen otettava selitys. Toisaalta minua hämmensi se, miksi 12-miljoonaisen pääkaupungin keskustaan oli järjestetty paraati, joka vaati keskeisen kulkuväylän sulkemisen kahdeksi päiväksi, mutta jota ei voinut nähdä kunnolla paikan päällä. Eikö kulkueen lavastaminen uutispätkää varten olisi käynyt helpommallakin?

Miksi 12-miljoonaisen pääkaupungin keskustaan oli järjestetty paraati, joka vaati keskeisen kulkuväylän sulkemisen kahdeksi päiväksi, mutta jota ei voinut nähdä kunnolla paikan päällä?

Toinen kysymys, joka nousi mieleeni kulkuetta katsellessa, liittyy nuorisofestivaalin historiapolitiiseen potentiaaliin. Hruštšovin suojasään aikana kesällä 1957 Moskovassa juhlittu nuorisofestivaali vaikutti aikanaan syvästi paikalliseen väestöön, sillä se avasi Stalinin aikana sulkeutuneen ja muukalaisvihamielisen maan pitkästä aikaa ulkomaalaisille vieraille.

Vuoden 1957 festivaali on jäänyt yhtenä keskeisenä Moskovan kaupungin historiaan liittyvänä tapahtumana venäläisten kollektiiviseen muistiin. Historiaa hyödyntävällä festivaalilla ja kulkueella olisi varmasti ollut potentiaalia toimia neuvostonostalgian ja oman maan historian muistelun kanavana ikääntyneemmän väestön keskuudessa, jonka edustajia katujen varsille oli jonkin verran kertynyt.

Pelkona lienee ollut epäily vähäisestä kiinnostuksesta tapahtumaa kohtaan. Pääpaino lauantain tapahtumassa oli nuorisolle suunnatussa ilmaiskonsertissa, jota tähdittivät venäläisen nykypopin edustajat, kuten Timur Rodriges, Elena Temnikova sekä Hleb-yhtye.

Sateisen lokakuisen lauantain paraati jätti kaikkinensa niin valjun vaikutelman, ettei siitä ole horjuttamaan suojasään festivaalin paikkaa moskovalaisten ja Moskovan historiassa.

FT Pia Koivunen on yliopistonlehtori ja tutkijatohtori Turun yliopistossa. Koivunen väitteli Maailman nuorisofestivaalista Neuvostoliiton kulttuuridiplomatian välineenä. Nykyinen tutkijatohtoriprojekti tarkastelee megatapahtumien isännöinnin politiikkaa Neuvostoliitossa 1960–80-luvuilla.

Kirjoitus kuuluu Euroopan keskellä, Euroopan reunalla -sarjaan.

Julkaisu Menneisyyden toisintoa ja 2000-luvun hybridivaikuttamista Maailman nuorisofestivaaleilla ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Suomalainen ja kansainvälinen media ovat seuranneet Puolan kehitystä viimeisen kahden vuoden ajan huolestuneina. Maan johtoon 2015 siirtynyt konservatiivinen Laki ja oikeus -puolue on ajautunut pahasti poikkiteloin Euroopan unionin kanssa. Kitkaa ovat aiheuttaneet muun muassa Puolan oikeusvaltioperiaate, pakolaispolitiikka ja maailmanperintökohteeksi julistetun Białowieża-kansallispuiston metsähakkuut.

Puolalaiset ovat järjestäneet laajoja hallituksen vastaisia mielenosoituksia Varsovassa ja muiden suurten kaupunkien kaduilla. Aiheina ovat olleet tuomioistuinten riippumattomuus, oikeusvaltioperiaate ja demokratiakehitys, mutta myös naisten oikeudet ja suunnitelmat aborttilain edelleen tiukentamisesta.

Euroopan änkyrä

Puolan ulkopuolella Laki ja oikeus -puolue on saanut maansa näyttämään Euroopan unionin vastahankaiselta jäseneltä, joka yhdessä Unkarin kanssa haluaa muuttaa unionin kulkusuunnan taaksepäin. Puolan hallitus riitelee erityisesti saksalaisten kanssa ja vaatii muun muassa sotakorvauksia Saksalta samalla, kun maa on pitkään kuulunut EU:n nettosaajiin.

Suhteet Venäjään ovat kireät. Syitä ovat Ukrainan kriisi sekä vuoden 2010 lentoturma, jossa Venäjän Smolenskiin laskeutumassa ollut puolalaiskone syöksyi maahan. Turma johti 96 ihmisen kuolemaan. Heidän joukossaan olivat presidentti Lech Kaczyński vaimoineen sekä muita puolalaisia johtohenkilöitä.

Nykyhallituksen aloittama uusi tutkinta Smolenskin turmasta on osoittanut, että alkuperäisessä turmatutkinnassa oltiin monin tavoin huolimattomia. Laki ja oikeus kannattajineen syyttää maan edellistä, Donald Tuskin johtamaa hallitusta tietojen pimittämisestä sekä Venäjän liiallisesta myötäilystä. Venäjä on syyttänyt turmasta puolalaisen lentäjän huonoissa sääolosuhteissa tekemää virhettä, kun taas Laki ja oikeus -puolueen piirissä epäillään, että turman syynä olisi ollut räjähde.

Ukrainan kriisin yhteydessä Puola on kuulunut itäisen naapurinsa vahvoihin tukijoihin Venäjää vastaan. Silti myös Puolalla ja Ukrainalla on omat historiasta kumpuavat riitansa, jotka ovat viime aikoina jälleen hiertäneet maiden välejä. Nykytilanteen ulkopoliittisista ongelmista huolimatta Puolan hallitus pitää Euroopan unionin itäistä kumppanuusohjelmaa tärkeänä ja toimii itse aktiivisesti sen edistäjänä.

Puolalaiset riitelevät myös keskenään.

Puolalaiset riitelevät myös keskenään: alkuvuoden 2017 erikoisessa episodissa Puolan hallitus ei asettunut tukemaan puolalaisen Tuskin uudelleenvalintaa Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaksi, vaan asetti oman vastaehdokkaansa. Entinen pääministeri Tusk kuuluu Laki ja oikeus -puolueen ja sen johtajan Jarosław Kaczyńskin arkkivihollisiin, eikä Puolan nykyhallitus yksinkertaisesti kykene tukemaan Tuskia mihinkään tehtävään.

Yksi syy tähänkin on Smolenskin turma. Kun presidentti Lech Kaczyński kuoli 2010, hänen kannattajansa alkoivat pian syyttää silloista pääministeriä ja tämän hallitusta tapahtuneesta sekä tutkinnan huonosta hoidosta. Uudessa turmatutkinnassa myös Tuskia on kuultu Varsovassa.

Menestyksen salaisuus

Kaiken tämän seurauksena voisi kuvitella, että Puolan hallituksen kannatus olisi romahtamispisteessä. Asia on kuitenkin aivan päinvastoin. Hallituksen kannatusluvut ovat nousussa ja viimeisimmät galluplukemat antavat noin 40 prosentin kannatuksen. Mikä tätä selittää?

Laki ja oikeus -puolueen vaalikampanjat vuoden 2015 presidentin- ja parlamenttivaaleissa keskittyivät erityisesti sosiaalipolitiikkaan, jolla hyökättiin elitistiseksi moitittua Kansalaisfoorumi-puoluetta vastaan. Puolan talouskasvun hedelmät oli saatava kaikkien hyödyksi, eikä Puola kansainvälisesti saisi kyykistellä sen enempää Moskovan kuin Brysselin suuntaan.

Sanoma vetosi äänestäjiin. Presidentiksi nousi Lain ja oikeuden aiempi europarlamentaarikko Andrzej Duda, ja hallitus järjestäytyi Dudan vaalikampanjan menestyksellä hoitaneen Beata Szydłon johdolla.

Maan vaikutusvaltaisin poliitikko on Lain ja oikeuden puheenjohtaja, edesmenneen Lech Kaczyńskin kaksoisveli Jarosław.

Silti julkinen salaisuus on, että maan vaikutusvaltaisin poliitikko on Lain ja oikeuden puheenjohtaja, edesmenneen Lech Kaczyńskin kaksoisveli Jarosław. Hän on kuitenkin kotimaassaan ristiriitainen hahmo, joten vuoden 2015 kampanjoissa oli tärkeää uudistaa konservatiivipuolueen kasvoja. Nykyisin Kaczyńskille ominaisempaa onkin pysytellä Varsovassa kulissien takana ja antaa muiden hoitaa asioita hallituksessa, Brysselissä ja maailmalla.

Kuluneena syksynä Puolan hallitus kävi tyytyväisenä omaan puoliväliriiheensä. Vuoden 2015 vaalilupaukset on toimeenpantu onnistuneesti: 500+-lapsilisäohjelma on tuonut merkittävän tuen etenkin vähävaraisemmille sekä useamman lapsen perheille. Eläkeikä on laskettu takaisin aiemmalle tasolle, naisten 60:een ja miesten 65 ikävuoteen. Lisäksi talous on vahvassa nousussa ja työttömyysluvut ennätyksellisen alhaalla.

Erityisesti sosiaalipolitiikka on nostanut hallituksen kannatuslukuja. Sosialismin murtumisen jälkeen Puola leikkasi rajusti perhetuista sekä käytännössä lakkautti alle kouluikäisten lasten päivähoidon. Sittemmin alkanut talouskasvu ei pitkään aikaan tuonut merkittäviä muutoksia maan perhepolitiikkaan, mikä on osaltaan johtanut hälyttävän alhaiseen syntyvyyteen.

Hallituksen huomattavat korotukset lapsilisiin ovat nostaneet hallituksen kannatusta sen perinteisen äänestäjäkunnan ylitse.

Tätä taustaa vasten onkin ymmärrettävää, miksi nykyisen hallituksen huomattavat korotukset lapsilisiin ovat nostaneet hallituksen kannatusta sen perinteisen äänestäjäkunnan ylitse. Perhepolitiikkaa korostaneen pääministeri Szydłon kannatusluvut ovat olleet vankat, vaikka maan suosituimmaksi poliitikoksi onkin noussut saman puoluetaustan omaava presidentti Duda.

Opposition ahdinko

Puolan oppositio on tässä asetelmassa melko hampaaton. Suurin oppositiopuolue Kansalaisfoorumi kritisoi hallitusta ahkerasti, mutta on kyennyt tarjoamaan vain vähän vaihtoehtoja.

Oppositio on esillä kansalaisten mielenosoituksissa, mutta vahvemmin ne ovat osoitus Demokratian puolustuskomitea -nimisen kansalaisjärjestön (Komitet Obrony Demokracji, KOD) aktiivisuudesta ja kyvystä saada kansalaiset liikkeelle.

KOD:n suosio ja opposition ahdinko osoittavat, miten laajaa puolalaisten epäluottamus poliitikkoja ja poliittista järjestelmää kohtaan on. Puolan vaaleissa äänestysprosentti kipuaa vain vaivoin 50 prosentin yli. Sosialismin perintö ja toistuvat korruptioskandaalit ovat tehneet tehtävänsä.

Puolan vaaleissa äänestysprosentti kipuaa vain vaivoin 50 prosentin yli.

Hallitukseen kohdistuva kritiikki ei sada oppositiopuolueiden laariin, vaan oppositiopuolueiden kannatusluvut jatkavat laskuaan. Puolan sisältä katsottuna kovin hyvältä ei näytä sekään, että oppositiopoliitikot näyttävät lokaavan Puolan kansainvälistä mainetta tahallisesti, kun he vetoavat Euroopan unioniin kotimaan hallitusta vastaan.

Syksyinen saippuaooppera

Syksyn aikana mediassa alettiin puhua hallituksen tulevasta ministerikierrätyksestä. Etenkin huhut suositun pääministeri Szydłon vaihtamisesta herättivät laajaa ihmetystä.

Alkoi syksyinen saippuaooppera, jossa uudeksi pääministeriksi alettiin ehdottaa puolustusministeri Antoni Macierewiczia, valtiovarainministeri Mateusz Morawieckia sekä itse Lain ja oikeuden johtajaa, Jarosław Kaczyńskia. Milloin kaikki vakuuttivat tukeaan istuvalle pääministerille, milloin taas eri nimiä tiputeltiin median maisteltaviksi. Oppositio syytti, että ministerikierrätystä koskevat spekulaatiot peittivät alleen muut tärkeät puheenaiheet, kuten hallituksen suunnitelmat vaalilain uudistamisesta.

Milloin kaikki vakuuttivat tukeaan istuvalle pääministerille, milloin taas eri nimiä tiputeltiin median maisteltaviksi.

Szydło itse kielsi huhut siirtymisestä syrjään ja sanoi, ettei maan poliittinen tilanne edellyttänyt suuria muutoksia hallituksessa. Tämä ei kuitenkaan auttanut, kun mediaan vuosi tietoja, ettei pääministerin kalenteria oltu suunniteltu marraskuuta pidemmälle. Kulisseista osattiin myös kertoa, että Kaczyński oli tympääntynyt Szydłon hitaaseen päätöksentekokykyyn ja jahkailevaan tapaan tehdä politiikkaa. Ilmeisesti Szydło ei siis seurannut tarpeeksi nopeasti oppi-isänsä ohjeita.

Joulukuun 7. päivänä Puolan parlamentissa äänestettiin hallituksen luottamuksesta. Aloitteen epäluottamusäänestyksestä oli tehnyt oppositiopuolue Kansalaisfoorumi. Äänestyksen syynä olivat Puolan itsenäisyyspäivän 11.11. juhlien yhteydessä esiintyneet äärioikeiston marssit sekä hallituksen kyvyttömyys tuomita jyrkästi äärioikeiston toiminta ja tehdä pesäeroa ääriliikkeiden edustamaan kansallismielisyyteen.

On täysin selvää, ettei opposition edustajien määrä riitä kaatamaan nykyistä hallitusta. Pääministeri Szydło voittikin epäluottamusäänestyksen, ja totuttuun tapaan herrasmiehenä esiintyvä Kaczyński oli valmiina onnittelemaan ”upeaa pääministeriään” kukkakimpun kanssa.

Samaan aikaan oli kuitenkin julkistettu, että hallituspuolue kokoontuisi päivän aikana päättämään uuden pääministerin nimestä. Szydło ei voittaisi kahdesti päivässä.

Pankkiirista ministeriksi

Illalla Szydło jätti eroanomuksensa ja hallituspuolue ehdotti uudeksi pääministeriksi valtiovarainministeri Morawieckia. Hänen nimensä oli viime aikoina nostettu todennäköisimmäksi Szydłon seuraajaksi, mutta silti hänen valintansa on jonkinlainen yllätys.

Monessa suhteessa Morawiecki on hyvin epätodennäköinen Lain ja oikeuden edustaja: hän on opiskellut laajalti taloustieteitä Puolassa, Saksassa, Sveitsissä ja Yhdysvalloissa. Hän on toiminut menestyneenä pankkiirina ja liikemiehenä. Ennen omaa poliittista uraansa hän otti osaa neuvotteluihin Puolan EU-jäsenyysehdoista ja toimi aiemman pääministeri Tuskin taloudellisena neuvonantajana.

Vuonna 2015 Morawiecki kutsuttiin Laki ja oikeus -puolueen ulkopuolelta hallituksen kehitysministeriksi, ja pian hänet ylennettiin valtiovarainministeriksi. Mikä yhdistää pankkiiri Morawieckia ja Jarosław Kaczyńskia?

Mikä yhdistää pankkiiri Morawieckia ja Jarosław Kaczyńskia?

Yksi vastaus on miesten maailmankuvassa, jota on hallinnut vankka kommunismin vastaisuus. Kuten moni Puolan nykypoliitikko, Morawiecki ja Kaczyński ovat kasvaneet 1980-luvulta tunnetun Solidaarisuus-liikkeen riveissä. Morawieckin isä Kornel Morawiecki perusti 1982 Taistelevan Solidaarisuuden (Solidarność Walcząca). Sen mukana myös poika Mateusz osallistui kommunismin vastaiseen toimintaan.

Tämä taistelu ei ole jäänyt vain Puolan menneisyyteen, vaan vielä nykypolitiikassa on tyypillistä tuomita omat poliittiset vastustajat kommunistien kätyreiksi ja siten herättää epäluuloa kansalaisissa. Samoin Puolan vallitsevaa oikeusjärjestelmää on hallituksen piirissä haukuttu sosialismin kaudelta peräisin olevan eliitin hallitsemaksi, korruptoituneeksi, tehottomaksi ja kipeästi uudistusta tarvitsevaksi.

Talouspolitiikka ei kuulu Kaczyńskin omiin vahvuusalueisiin, ja hänen kerrotaan olevan hyvin vaikuttunut Morawieckin taloudellisista näkemyksistä ja uudistusehdotuksista. 49-vuotias Morawiecki onkin hämmästyttänyt monet sillä, miten nopeasti hän on liikkunut puolueen keskiöön. Joidenkin mielestä miehen nousu Kaczyńskin aisapariksi onkin ollut liian nopeaa, kun moni muu puolueaktiivi on joutunut samalla syrjään.

Morawieckin ja Kaczyńskin Puola?

Szydłon syrjäyttämistä perustellaan julkisesti sillä, että nyt on aika siirtää hallituksen painopiste sosiaalipolitiikasta talouteen. Lisäksi monimutkainen kansainvälinen tilanne sekä edessä oleva vaalivuosien suma edellyttivät hallitukselle ”vahvaa johtajaa”.

Ensi vuonna on edessä aluevaalit, 2019 uudet parlamenttivaalit ja 2020 presidentinvaalit. Morawieckin valinta osoittaa Kaczyńskilta suurta itsevarmuutta tai riskinottoa: Morawiecki ei ole koskaan ollut ehdolla yksissäkään demokraattisissa vaaleissa, joten hänen vaalikuntonsa jää nähtäväksi.

Morawiecki ei ole koskaan ollut ehdolla yksissäkään demokraattisissa vaaleissa.

Szydłon maine on kansainvälisesti huono, mikä johtuu erityisesti Puolan asemoinnista EU:n sisällä. Tässä pääministeri on kuitenkin seurannut puolueensa johdon linjaa ja saanut siitä vastineeksi kukkakimppuja.

Pääministerin vaihtamisen syyt ovatkin edelleen epäselvät. On mahdollista, että Kaczyński valmistelee jo itselleen seuraajaa puoluejohdossa ja katsoo, ettei ainakaan Szydłosta tähän rooliin ole.

Viimeisen kahden vuoden aikana on näyttänyt, ettei Laki ja oikeus kuuntele siihen kohdistuvaa kritiikkiä vaan porskuttaa eteenpäin oman ohjelmansa mukaisesti. Pääministerin vaihdoksen on kuitenkin arveltu tarkoittavan sitä, että puolue pyrkisi jatkossa edistämään parempia suhteita muihin EU-maihin. Tämä pyrkimys on todennäköistä etenkin, jos myös ulkoministeri Witold Waszczykowski menee ministerikierrätyksessä vaihtoon.

Kaczyński tavoittelee kuitenkin edelleen oikeuslaitoksen ja vaalijärjestelmän uudistuksia, Puolan nostamista alueelliseksi johtajaksi itäisessä Keski-Euroopassa ja maan perustuslain uudistamista. Oppositio ja EU pelkäävät, mihin suuntaan tämä ohjelma Puolaa vie.

Nähtäväksi jää, millaiseksi Morawieckin ja Kaczyńskin yhteistyö kehittyy ja aiheuttaako tämä yllättävä kumppanuus puolueessa sisäisiä ristiriitoja. Tämän välttämiseksi hallituspuolueesta on vakuuteltu sisäistä yhtenäisyyttä ja sitä, että oman puolueen piirissä suosittu Szydło jatkaa mukana hallituksessa. Hänen tarkempi roolinsa on kuitenkin vielä auki. Se on varmaa, että yllätyksiä Puolan politiikasta ei puutu.

Kirjoitus kuuluu Euroopan keskellä, Euroopan reunalla -sarjaan.

FT Miia Ijäs on historiantutkija Tampereen yliopistossa.

Julkaisu Puolan ministerikierrätys ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Tšekki ja Slovakia ovat ainoat Keski-Euroopan entiset sosialistiset maat, joilla on vuotta 1989 edeltävää kokemusta demokratiasta. Tšekit ovat olleet ylpeitä tästä perinteestä, joka on kannatellut historian murroskohdissa.

Tšekkoslovakia oli vuosien 1918–1938 välillä parlamentaarinen demokratia, jonka ensimmäinen presidentti Tomáš Garrigue Masaryk (1850–1937) korosti humanismia osana demokratiaa ja maansa historiaa. Masarykille demokratia ei ollut vain valtiomuoto, vaan elämänkatsomus, johon sisältyi usko ihmisiin: ”ei ole luottamusta ilman rakkautta, eikä rakkautta ilman luottamusta”. Demokratia oli keskustelua, joka edellytti, että ihmisten välillä vallitsi luottamus.

Nyt Tšekki on Visegrad-maista viimeisin, jossa oikeistopopulistit siirtyvät vallankahvaan. Tšekin 20.–21.10. pidettyjen parlamenttivaalien voittaja on ennustetusti ANO-liike, jonka perustaja on slovakialaissyntyinen miljardööri Andrej Babiš.

Muita pääministerivaihtoehtoja ANO-liikkeellä ei ole, joten mikäli hallitusneuvottelut onnistuvat, Andrej Babiš on seuraava Tšekin pääministeri.

Muita pääministerivaihtoehtoja ANO-liikkeellä ei ole, joten mikäli hallitusneuvottelut onnistuvat, Babiš on seuraava Tšekin pääministeri. Perinteisesti suosituimmat puolueet, oikeistolainen ODS ja sosialidemokraatit ČSSD, ovat kärsimässä murskatappion.

Babiš – autoritaarinen liikemies

Babiš johtaa puoluetta autoritaarisesti ja omistaa merkittävän osan paikallista mediaa ja liike-elämää. Muun muassa kaksi Tšekin merkittävintä päivälehteä, Mladá Fronta Dnes ja Lidové Noviny, ovat tätä nykyä Babišin kustannusyhtiön omistuksessa.

Babišin suosio heijastelee maailmalla yleistynyttä ilmiötä, jossa valtaan valitaan rahamiehiä politiikan ulkopuolelta. Hän on osannut käyttää tilanteita hyväkseen: kun perinteisten puolueiden poliitikot ratkoivat Euroopan talousongelmia, Babiš tuli politiikan ulkopuolelta tarjoamaan helppoja ratkaisuja.

Babiš kuitenkin enemmänkin uskottelee olevansa ulkopuolinen kuin on sitä todella. Vielä viime keväänä Babiš toimi Tšekin valtiovarainministerinä, kunnes nykyinen pääministeri, sosialidemokraattien Bohuslav Sobotka erotti hänet tehtävästi toukokuussa 2017. Erottaminen liittyi muun muassa epäilyihin merkittävistä EU-tukien väärinkäytöksisistä Babišin liiketoiminnassa.

Lokakuun alussa Babiš sai virallisen syytteen. Hän itse kiistää syytteet ja väittää, että takana on poliittisesti motivoitunut salaliitto.

Babišin johtoajatuksena on johtaa maata kuten yritystä.

Babišin johtoajatuksena on Donald Trumpin tai Juha Sipilän tapaan johtaa maata kuten yritystä. Hänen omistamansa firma tarjoaa ihmisille työpaikkoja. Hän on kyennyt investoimaan lukuisiin hyödylliseksi koettuihin hankkeisiin ja siten rakentanut kuvaa itsestään käytännöllisenä ongelmien ratkojana. Keinot, joilla Babiš on ratkaissut yhteiskunnallisia ongelmia, eivät herätä luottamusta.

Babiš väittää, että hänen omistamansa media toimii riippumattomasti. Ylipäätään Babišin asenne tuntuu olevan, että syyllinen on aina muualla. Ja syyllisiä on iso liuta: etunenässä Euroopan unioni, euroalue, terrorismi, maahanmuuttajat sekä lukuisat häntä vastustavat poliitikot. Babiš on jatkuvasti korostanut rajojen sulkemista ja taistelua terrorismia vastaan.

Keski-Euroopan Trump

Tilanne on paradoksaalinen: Tšekki haluaa pitää rajansa kiinni ja sulkea ulkopuoliset uhat, mutta tätä suhtautumista on ollut synnyttämässä nimenomaan muualta leviävät kehityskulut ja ajattelu. Ne taas ovat ristiriidassa sekä Tšekin todellisen tilanteen ja ongelmien että myös keskieurooppalaiseksi mielletyn perinteen kanssa.

Ennen vaaleja Babiš lähetti kansalaisille ”sopimuksen”, johon on listattu asioita, jotka Babiš – sopimuksen ainoa allekirjoittaja – aikoo toteuttaa, mikäli voittaa vaalit.

Babiš ei missään nimessä halua tulla verratuksi Unkarin Viktor Orbániin tai Slovakian Robert Ficoon. Trump sen sijaan on kelvannut konkreettiseksikin esikuvaksi. Ennen vaaleja Babiš lähetti kansalaisille ”sopimuksen Tšekin kansan kanssa”, johon on listattu asioita, jotka Babiš – sopimuksen ainoa allekirjoittaja – aikoo toteuttaa, mikäli voittaa vaalit. Virallisten syytteiden alaisena oleva Babiš lupaa jatkaa muun muassa korruption vastaista taistelua.

”Sopimus” on saanut inspiraationsa Trumpin vastaavasta kirjeestä ennen voitokasta presidentinvaalia. Sitä on kritisoitu voimakkaasti, sillä se ei ole sopimus, vaan poliittinen silmänkääntötemppu.

Babiš lupaa jokaiselle jotakin: muun muassa kitkeä korruption, vähentää ministerien määrää, siirtää ympäristöministeriön maatalousministeriön alaisuuteen, laskea veroja, edullisemmat sairausvakuutukset ja nostaa opettajien palkkoja 50 prosentilla.

Historia politiikan raaka-aineena

Euroskeptisyys on ollut Tšekissä valtavirtaa pitkään. Tunnetuimpia EU-kriitikkoja oli maan entinen presidentti Václav Klaus. Vuosikaudet tšekkiläiset ovat kuulleet korkeimman johdon vertaavan Euroopan unionia Neuvostoliittoon. Nykyinen presidentti Miloš Zeman keskittyy hyviin Venäjä-suhteisiin ja islamin vastustamiseen. Zeman on avoimesti ilmaissut tukensa Babišille.

Poliitikkojen on helppo pelotella tšekkejä ulkoa tulevilla uhkilla. Historiasta löytyy varoituksia, kuinka pieni maa – joka ei voi maantieteelleen mitään – on isojen riepoteltavana. Ensin Tšekki oli osana Itävalta-Unkaria ja koki sitten pienen hetken itsenäisyyttä ja demokratiaa, kunnes tulivat natsit. Sen jälkeen siirryttiin melko nopeasti Neuvostoliiton määräysvaltaan.

Historiasta löytyy varoituksia, kuinka pieni maa – joka ei voi maantieteelleen mitään – on isojen riepoteltavana.

Näitä historian tosiasioita ja pienen maan voimattomuutta poliitikot käyttävät apuvälineinään. Euroopan unioni rinnastetaan poliitikkojen puheissa Neuvostoliittoon ja islamin leviäminen natsi-Saksaan. Näin siitä huolimatta, että Tšekki on Euroopan unionin jäsenenä vaurastunut merkittävästi, eikä maassa ole kuin kourallinen muslimeja.

Osa ihmisistä kokee, kuten muuallakin maailmassa, että poliitikot ovat pettäneet heidät. Vallanpitäjät ovat ummistaneet silmänsä todellisilta ongelmilta: palkat eivät ole eurooppalaisessa mittakaavassa kilpailukykyisiä ja useilla Prahan ulkopuolisilla alueilla on merkittäviä taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia. Ilmassa on katkeroitumista ja luottamus politiikkaan on kateissa.

Die Zeitin haastatteleman maan entisen pääministeri Vladimír Špidlan (ČSSD) mukaan laajalle levinnyt epäluottamus vallanpitäjiin on kommunismin peruja eikä sitä ole kyetty muuksi muuttamaan. 28 vuoden aikana on alettu kaivata paluuta ajassa taaksepäin – vallankumouksen jälkeinen aika olisi helpompi elää vasta nyt, kaikella jälkiviisaudella. Kuten Špidla oli ranskalaiseen lauluun viitaten muotoillut: ”Riitelin vaimoni kanssa. Sitten tuli vallankumous. Riitelen yhä vaimoni kanssa. Haluan uuden vallankumouksen.”

Dramaattinen ”nyt tai ei koskaan” on Babišin vaalilause, joka korostaa tämän hetken ainutlaatuisuutta ja valintojen peruuttamattomuutta.

Samettivallankumouksen jälkeiset ongelmat esiintyvät myös Babišin puheissa. Hän tuntuu haluavan rinnastaa lupaamansa muutoksen samettivallankumoukseen. Dramaattinen ”nyt tai ei koskaan” on Babišin vaalilause, joka korostaa tämän hetken ainutlaatuisuutta ja valintojen peruuttamattomuutta.

Minä vastaan he

Babiš on, aivan Trumpin tyyliin, esiintynyt ulkopuolisena, ammattipoliitikoista erottuvana tehokkaiden ratkaisujen miehenä, joka lupaa paljon. Miksi muuten huono-osaiset eläkeläiset haluaisivat äänestää johtoon alkuperältään ei-tšekkiläisen miljardöörin? Ja miten muuten olisi selitettävissä, että toinen vaalien ääniharava on japanilais-korealais-tšekkiläinen oikeistopopulistisen SPD (Vapaus ja suora demokratia) -puolueen puheenjohtaja Tomio Okamura?

Euroopan parlamentin varapuheenjohtaja Pavel Teličkan mukaan Tšekissä poliitikot ovat itse luoneet kasvupohjan Okamuran kaltaisten populistien suosiolle, koska eivät ole osanneet käsitellä järkevästi maahanmuuton kaltaisia teemoja. Maahanmuuttovastainen puheenparsi on osa lähes kaikkien poliittisten puolueiden edustajien ulostuloja.

Teličkan mukaan tšekkien maahanmuuttovastaisuus ja EU-skeptisyys ovat enemmän poliitikkojen itsensä luomaa kuin kansan todellinen mielipide. Telička erosi ANO-liikkeestä lokakuussa reaktiona mielipide-eroihin puolueen johtajan kanssa.

SPD:n Okamura väittää taustansa vuoksi vastustavansa rasismia, mutta vastustaa kaikin voimin islamia, joka ei hänen mukaansa ole edes uskonto, vaan ”vihollisideologia”. Okamura on kannustanut kansalaisia muun muassa ulkoiluttamaan sikoja ja koiria muslimien asuinalueilla sekä pitäytymään ostamasta kebabia.

Epäselväksi on jäänyt, mitä on se tšekkiläisyys, jota halutaan puolustaa.

Tšekissä turvaudutaan defensiiviseen nationalismiin, mutta epäselväksi on jäänyt, mitä on se tšekkiläisyys, jota halutaan puolustaa. Keitä ovat ne ”me”, jotka vastustavat terrorismia ja islamia?

Tšekissä kieli on perinteisesti mielletty olennaiseksi kansallisen yhtenäisyyden määrittäjäksi. Keski-Euroopan pienillä mailla on ilmeisesti jatkuva pelko siitä, että jokin ulkopuolelta tuleva uhkaa heidän olemassaoloaan. Voimakas me vastaan he -vastakkainasettelu näkyy ja kuuluu. Milloin ulkopuolisia ovat edustaneet saksalaiset, milloin slovakit, romanit ja nyt voimakkaasti myös muslimit.

Tätä perinnettä vastaan on mielenkiintoista, että kaksi vaalien suurinta oikeistopopulistia eivät olleet niin sanottuja perinteisiä tšekkejä. Monikulttuurisuutta vastustetaan raivokkaasti, vaikka oikeistopopulistien oma etninen tausta todistaa tavoitteen mahdottomuudesta.

Huono itsetunto euroskeptisyyden voimanlähteenä

Maahanmuuttovastaisuus on läsnä lähes kaikissa puolueissa eikä ole oikeistopopulistien yksinoikeus.  Historioitsija Matěj Spurnýn totesi tšekkiläisessä Respekt-lehdessä, että maahanmuuttovastaisuus saa kaikupintaa, koska tšekkien itsetunto on matalalla. He pitävät itseään pieninä ja uhriutuvat.

Paikallisessa mediassa on esitetty, että koko samettivallankumouksen jälkeinen äänestyskäyttäytyminen viittaa siihen, että tšekkiläiset etsivät isähahmoa – viisissäkymmenissä olevaa mieshenkilöä, jonka ympärille valta kerääntyy ja joka huolehtii turvallisuudesta.

Kyseessä on tunneperäinen valinta, joka tekee faktoista puhumisen vaikeaksi. Tähän kuvaan Babiš sopii hyvin. Kuten kunnon populisti, hän vetoaa joko pelkoon tai toivoon.

Pelotellut ihmiset hyväksyvät vallan merkittävänkin kasautumisen poliitikoille, jotka kauppaavat heille lisää turvallisuutta kuviteltuja tai todellisia uhkia vastaan.

Spurnýn mukaan tšekeiltä puuttuu luottamus siihen, että he kykenisivät ratkomaan omia poliittisia ongelmiaan. Yhteistä vastuuta ei haluta kantaa mistään, mikä ei ole suoranaisesti tšekkiläistä. Tätä ajattelua pönkittävät osaltaan lukuisat poliitikot ja myös kaksi viimeistä presidenttiä, Klaus ja Zeman.

Pelotellut ihmiset hyväksyvät vallan merkittävänkin kasautumisen poliitikoille, jotka kauppaavat heille lisää turvallisuutta kuviteltuja tai todellisia uhkia vastaan. Pelko on usein irrationaalista ja sen lietsominen ohjailtua, ja siihen osallistuvat sekä media että poliitikot.

Eurooppa oppositioon

Mikä sitten on Tšekin tilanne vaalien jälkeen osana Eurooppaa ja sisäpoliittisesti? Ongelmat suhteessa ulkopuolisiin on Tšekissä historiallisesti ratkaistu kirurgin metodeilla: sodan jälkeen etnisillä puhdistuksilla, joissa päästiin eroon saksalaisista, ja 1990-luvulla jakamalla maa kahtia.

Ongelmat suhteessa ulkopuolisiin on Tšekissä historiallisesti ratkaistu kirurgin metodeilla.

Nyt maahan ei ole päästetty juuri lainkaan pakolaisia. Kuten Spurný toteaa, eristäytyminen kuitenkin estää mahdollisuuden osallistua yhdessä muiden kanssa suurempien globaalien ongelmien ratkomiseen.

Lääkkeeksi ongelmiin Spurný ehdottaa itsetunnon parantamista. Se ei hänen mukaansa edellytä katsomista yksinomaan ruusunpunaisten silmälasien läpi, vaan niiden todellisten ongelmien kartoittamista ja ratkaisemista, joiden vuoksi osa ihmisistä voi huonosti.

Samalla tulisi suunnata katseet poliittisen eliitin toimiin, joka kääntää huomion oikeista ongelmista toissijaisiin uhkakuviin. Tšekkiläisten tulisi ottaa avuksi historialliset vahvuudet: humaanit ihanteet osana yhteiskunnallista elämää.

Tšekkien vahvuutena on aikaisempi demokratian perinne. Heillä olisi ammentaa menneisyyden saavuuksista aineksia itsetunnon parantamiselle. Se voisi auttaa, jos poliitikkojen ei anneta käyttää historiaa ainoastaan pelon lietsomisessa. Vaikka Tšekit tuntuvat kannattavan rajojen sulkemista, useat heistä ovat kuitenkin kiinnostuneita siitä, minkälainen maine maalla on.

Vaikeat hallitusneuvottelut edessä

Miltä tulevaisuus näyttää juuri nyt? Siitä tšekeillä on erilaisia näkemyksiä. Osa näkee Tšekin lipuvan selvästi kohti itäisemmälle Euroopalle tyypillistä oligarkiaa; toiset uskovat että Tšekin perustuslaki suojelee suuremmilta muutoksilta. Politiikan toimittajista moni näkee Babišin vaalivoiton todellisena uhkana liberaalille demokratialle. Se, millaisiksi haasteet muodostuvat, on paljolti kiinni siitä, mitkä puolueet ANO:n kanssa hallituksessa istuvat.

Vaikka suorimpana uhkana demokratialle on Babišin liitto kommunistien tai Okamuran SPD:n kanssa, myös muiden puolueiden mahdollinen hallituskumppanuus ANO:n kanssa aiheuttaisi ongelmia. Respekt-lehden päätoimittaja Erik Taberyn mukaan liberaalin demokratian pilareita voidaan nakertaa ilman lainsäädännön muutoksia. Babišin autoritaarinen tapa hallita, omistussuhteet ja vaikutus yhteiskunnalliseen kontrolliin ovat huolestuttavia.

Mikään mahdollisista hallituskokoonpanoista ei olisi erityisen vahva.

Osa puolueista (muun muassa ODS, KDU–ČSL, Pirátská strana) on ilmoittanut, ettei suostu yhteiseen hallitukseen Babišin puolueen kanssa. Okamuran SPD ja kommunistit olisivat siihen valmiita; sosialidemokraattien kanta lienee kiinni tilanteesta ja ehdoista. Mikään mahdollisista hallituskokoonpanoista ei kuitenkaan olisi erityisen vahva.

Kaikkein epävarminta on Babišin asema vallankahvassa. Syytteiden alaisena hän ei ole ongelmaton kumppani kenellekään. Yhteistyö Euroopan unionin kanssa, mahdollinen liittyminen euroalueeseen tai Saksa-yhteistyön syventäminen vaarantuvat, eivätkä Babišin vaalilupausten lunastaminen näytä kovin todennäköiseltä. Puolustusasemista vaalivoittoon noussut Babiš on heikommassa asemassa kuin neljä vuotta sitten.

Paikallisen arvion mukaan vaalitulos tarkoittaa sitä, että parlamentissa oppositioon siirtyy Eurooppa. Perinteisistä puolueista ainoa pro-eurooppalainen puolue on Top 09. Tämä tarkoittaa Respekt-lehden toimittaja Kateřina Šafaříkován mukaan sitä, että puolueen kanta Euroopan unionia koskevissa asioissa ei vaihtele sen mukaan, kuka puolueen edustajista on äänessä ja mikä on konteksti. Sosialidemokraattien ”ainoa aidosti eurooppalainen” edustaja, nykyinen pääministeri Sobotka on ilmoittanut lopettavansa.

Šafaříková arvioi, että Tšekistä saattaa vaalien jälkeen tulla Venäjän troijan hevonen

Šafaříková arvioi, että Tšekistä saattaa vaalien jälkeen tulla Venäjän troijan hevonen, mitä istuva presidentti jo on. Tähän asti Tšekin hallitus on pitänyt kiinni Venäjän vastaisista sanktioista, mutta asiat voivat muuttua. Babišin mukaan sanktiot “häiritsevät bisneksiä”. Jos hallitukseen tulee ANO:n lisäksi kommunistien tai SPD:n edustajia, suhde Venäjään saa väistämättä uudenlaisen suunnan.

Masarykin humaanin keskieurooppalaisen demokratian ihanteet tulevat olemaan uudessa tilanteessa koetuksilla.

Edit.: 21.20.2017 klo 20:48 Masarykin kuolinvuosi vaihdettu oikeaksi vuoteen 1937.

Kirjoitus kuuluu Euroopan keskellä, Euroopan reunalla -sarjaan.

FT Riikka Palonkorpi väitteli historiasta Tampereen yliopistossa vuonna 2012. Hän on erikoistunut Tšekin historiaan ja idän ja lännen väliseen tiede- ja kulttuuriyhteistyöhön kylmän sodan aikana. Tällä hetkellä Palonkorpi työskentelee tutkimushallinnon asiantuntijana Helsingin yliopistossa.

Julkaisu Populistit Tšekissäkin vallankahvaan ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Itä-Eurooppa, uusi Itä-Eurooppa, itäinen EU, EU:n naapurusto, itäinen Keski-Eurooppa, Keski-Eurooppa, Väli-Eurooppa. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Käsitteellä Itä-Eurooppa on monia geopoliittisia, maantieteellisiä, kulttuurisia ja sosioekonomisia konnotaatioita, eikä ei ole olemassa yhtä määritelmää siitä, mitä maita ja alueita termi pitää tai on pitänyt sisällään.

Yksi yhdistävä näkökulma tähän sarjaan kirjoittavilla tutkijoilla kuitenkin on: alue ei ole blokki, jota voitaisiin analysoida ja ymmärtää vain yhtenä kokonaisuutena. Sarjan tarkoituksena onkin nostaa esiin alueen maiden erityispiirteitä, ja kukin kirjoittaja itse määrittelee oman näkökulmansa alueeseen ja sen identiteettiin.

Alue ei ole blokki, jota voitaisiin analysoida ja ymmärtää vain yhtenä kokonaisuutena.

Toisaalta alueen maiden välillä on löydettävissä yhteneväisyyksiä, jotka eivät liity niiden maantieteelliseen sijaintiin, vaan kulttuurisiin, historiallisiin ja yhteiskunnallisiin piirteisiin. Niitä yhdistää viimeisten vajaan kolmen vuosikymmenen aikana tapahtunut muutos sosialistisesta kapitalistiseen talousmuotoon sekä eriasteinen siirtymä pois Moskovan valtapiiristä länsiliittoutumiseen.

Itäisen Keski-Euroopan sekä Baltian maat, samoin kuin osa entisen Jugoslavian tasavalloista Balkanilla, ovat jo sekä EU:ssa että Natossa; kun taas osa entisistä neuvostotasavalloista Armeniasta Ukrainaan on valinnut eriasteisen integraation EU:n ja Venäjän välillä. Esimerkiksi Euroopan unionin rahoittamassa, Helsingin yliopistossa toimivassa Jean Monnet -opetusmoduulissa fokuksena on tarkastella EU:ta sen itäisten jäsenmaiden ja sen naapuruston vaikutusten valossa.

Artikkelisarjassa julkaistaan historian, kielen ja kulttuurin tutkijoiden sekä yhteiskuntatieteilijöiden kirjoituksia, joissa pohditaan mitä Keski- ja Itä-Euroopassa tapahtuu. Tutkijat seuraavat poliittista ja yhteiskunnallista kehitystä, vaalituloksia, kulttuuria, ja tarjoavat näkökulmia alueeseen, joka sijaitsee keskellä Eurooppaa, mutta joka silti usein mediakeskusteluissa mielletään geopoliittis-historiallisesta asemastaan johtuen reuna-alueeksi.

Sarjan toimittaa VTT Suvi Kansikas Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkostosta.

Julkaisu Aluksi: Euroopan keskellä, Euroopan reunalla ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.