Jumala-sana voidaan kirjoittaa joko yleisnimenä tai sitten erisnimenä, eli pienellä tai isolla, yhteydestä ja ajatuksesta riippuen: suomalaisen muinaisuskon jumalat, epäjumalien palvonta.

Kun kyseessä on tietyn uskonnon tietty jumala, nimi on erisnimi: (kristinuskon) Jumala, Allah, Jahve ja niin edelleen. Uskonnollisissa teksteissä on tyypillistä kirjoittaa isolla myös kyseistä jumalaa kuvaavat muut kutsumanimet, kuten Isä. Pronomineissa hän tai sinä luovuttiin kuitenkin isosta alkukirjaimesta edellisessä raamatunkäännöstyössä. (Raamattu erilaisine käännöksineen on pohjaton arkku kielestä ja sen kehityksestä kiinnostuneelle, eikä tässä yhteydessä yritetäkään mennä asiaan sen syvemmin.) Isolla alkukirjaimella voidaan erisnimisyyden lisäksi ilmaista kunnioitusta.

Uskonnollisissa nimissä siis alkukirjaimen kanssa on joskus varaa heilua enemmän kuin muissa, yksiselitteisemmissä nimissä, ja siksi kirjoitusasu kannattaa valita tarkoituksenmukaisesti. On olemassa pieni ero, kirjoitetaanko jos jumala suo tai jos Jumala suo.

Arvonimet tai virat, kuten vaikka paavi, arkkipiispa, ajatollah tai imaami, ovat yleisnimiä eli pienellä kirjoitettavia. Myös dalai-lama on arvonimi, ei henkilön nimi (tietenkään asia ei ole ihan näin yksiselitteinen, mutta tämä on kuitenkin asiasta vallitseva konsensus), ja siksi suomessa pienellä kirjoitettava. Tosin dalai-lamoja on kerrallaan elossa vain yksi, joten joskus isokin alkukirjain on ymmärrettävä, kun sillä tarkoitetaan silloista dalai-lamaa eikä sekaantumisen vaaraa ole (esimerkiksi paavejahan meillä saattaa olla elossa nykyään useampiakin samanaikaisesti). Dalai-lamat käyttävät arvonimensä lisäksi omaa nimeään: tämänhetkinen dalai-lama on 14. ja nimeltään Tenzin Gyatso.

Pyhimysten nimissä sana pyhä on kuitenkin vakiintunut osaksi erisnimeä: Pyhä Pietari. Myös asuinpaikkaa kuvaava titteli mielletään vakiintuneissa historiallisissa nimissä osaksi koko nimeä: Fransiskus Assisilainen, ei vain joku assisilainen Fransiskus.

Pyhät kirjat

Pääsääntöisesti on syytä kirjoittaa pyhien tekstien kokoelmien nimet suurella alkukirjaimella niin kuin minkä tahansa muunkin teoksen: Koraani, Raamattu, Dhammapada ja niin edelleen. Samalla tavalla erisnimiä ovat Raamatun kaksi osaa, Vanha testamentti ja Uusi testamentti, sekä Raamatun kirjat: 2. Mooseksen kirja (tai Toinen Mooseksen kirja), 1. kirje korinttilaisille (Ensimmäinen kirje korinttilaisille) ja niin edelleen.

On kuitenkin tilanteita, joissa Raamatun merkitys muuttuu kuvainnollisemmaksi, jolloin sen voi mieltää yleisnimeksi. Näitä on paljon, esimerkiksi ilmaisut lukea kuin piru raamattua tai vaikkapa vihki– tai perheraamattu ja raamatuntuntemus tai -tutkimus, joskin on myös mahdollista ajatella, että kun nimenomaan kyseistä teosta tunnetaan tai tutkitaan, kyse on Raamatun tuntemuksesta tai tutkimuksesta. Rajanveto näissä ei aina ole ihan helppoa, mutta kirjoitusasu kuvastaa ajatusta tekstin takana.

Kaiken lisäksi Raamatun ihan aikuisten oikea nimi on Pyhä raamattu. Muut kristinuskon peruskauraan kuuluvat teokset, kuten kirkkokäsikirja, virsikirja ja katekismus, on enimmäkseen syytä kirjoittaa pienellä.

Pyhät pyhät

Juhlapäivien nimet suomessa ovat yleisnimiä. Pienellä kirjoitetaan, korttien teksteistä huolimatta, joulu, juhannus, tapaninpäivä, helluntai ja niin edelleen. Jos puhuttaisiin Tapani-nimen nimipäivästä, kirjoitusasu puolestaan olisi Tapanin-päivä.

Juhlien ja pyhien pieni alkukirjain pysyy mukana myös vierasperäisissä sanoissa, kuten vaikka hanukka. Suomeen näyttäisi olevan vakiintumassa kirjoitusmuoto id al-adha ja id al-fitr, kun puhutaan muslimien suurimmista juhlista, eikä esimerkiksi englanninkielisissä maissa käytössä oleva muoto eid. Id vastaa arabiasta suomeen litterointia sekä lausuntaa (joskin i-vokaali on pitkä, eli saa nähdä, ilmestyykö juhlasta yleiseen käyttöön vielä myös kirjoitusmuoto iid) eidiä paremmin. Kuulisin tästä lisää mielelläni sellaisilta, jotka asiaa ovat käsitelleet. Hassuja sekaannuksia on aiheuttanut myös siunattua idiä tarkoittava arabiankielinen toivotus ”eid mubarak”, jonka joku on välillä ymmärtänyt juhlan nimeksi ja saattanut toivotella ”hyvää eid mubarakia”.

Bonus: kirkko yhdysviivalla ja ilman

Suomessa käytämme termiä kirkko kuvaamaan toki kirkkorakennuksia (tiesithän, että tuomiokirkko on ”käännösvirhe” ruotsin domkyrkanista, jossa ’dom’ viittaa piispan kotikirkkoon, latinan sanaan domus?) mutta myös evankelis-luterilaista kirkkoa. Niinpä ilmaisu kuulua kirkkoon tarkoittaa yleensä kuulumista Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon, vaikka kristillisiä, saati uskonnollisia, yhdyskuntia Suomesta löytyy toki lukuisia muitakin.

Varsinainen kielenhuollollinen vinkki liittyy yhdysviivaan, jota evankelis-luterilaisessa käytetään ja joskus ei käytetä.

Yhdysviivan tarkoitus tällaisissa yhdyssanailmauksissa on kahtalainen. Se ensinnäkin erottaa toisistaan kaksi samanmuotoista sanaa: taiteellis-tieteellinen (taiteellinen ja tieteellinen), saksalais-suomalainen (saksalainen ja suomalainen). Siksi ilmaisuissa kuten afroamerikkalainen tai sosioekonominen yhdysviivaa ei ole (vrt. omituiset muodot afrolais-amerikkalainen tai …sosiomis-ekonominen?). Toiseksi se ilmaisee, että sanat ovat keskenään rinnasteiset eli samanarvoiset, kumpikaan ei määritä toista: parturi-kampaaja, jääkaappi-pakastin. Lohikeitto on lohesta tehty keitto, ei lohi-keitto, jossa yhdistyisi yhtä tärkeinä sekä lohi että keitto.

Yhdysviiva on perusteltu kirkon nimessä siis siksi, että nimi koostuu sanoista evankelinen ja luterilainen, jotka muodoltaan ovat samanlaisia. (Perusteita on lukuisia muitakin: kuten se, että nimen kirjoitusasun muuttaminen vaatisi perustuslainkin korjaamista, sillä siellä esiintyisi muuten väärä kirjoitusasu). Yhdyssanan osat eivät kuitenkaan ole samanarvoisia, vaan evankelis-luterilainen tarkoittaa ’luterilaisella tavalla evankelista’. Määrittävä osa luterilainen on poikkeuksellisesti jälkimmäinen osa.

Muun muassa näistä syistä suomen kielen lautakunta suositti jo vuonna 1986 yhdysviivasta luopumista. Viiva kuitenkin eli mukana nimessä, ja niinpä muutama vuosi sitten lautakunta, kysyttyään asiasta kirkolta, teki päätöksen, että molemmat kirjoitusasut voivat elää rinnakkain.

Eli: saat kirjoittaa yhdysviivalla tai ilman. Kirkko itse käyttää virallisesti nimeä viivan kanssa, mutta myös yhdyssana ilman viivaa on vakiintunut joihinkin erisnimiin, kuten Suomen evankelisluterilaiseen kansanlähetykseen.

Lähteet:

Alkukirjain jumalien nimessä
Taru Kolehmainen: Pyhät nimet
”Evankelis-luterilainen” ja ”evankelisluterilainen”

Julkaisu Pyhät nimet ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Tätä ongelmaa voi kuitenkin helpottaa yksi vinkki: elämäkerta nimittäin käyttäytyy samalla tavalla kuin vaikkapa sanat vaatekerta tai vuosikerta, ja emmehän niidenkään yhteydessä puhuisi vaatteenkerrasta tai vuodenkerrasta. Tai kiipeä ylänkertaan tai laskeudu alankertaan. Auttaisiko tämä muistamaan?

Julkaisu Ännätön elämäkerta ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Tietenkin näillä ilmauksilla on tekstissä myös muita tarkoituksia kuin ilmaista jotain faktuaalista, mitattavissa olevaa aikaa. Ei niitä ole mitään syytä heittää menemään – kunhan muistaa olla tarkka ja ytimekäs silloin, kun siihen on syytä.

Ajan mittaan ja ajan myötä lienevät ilmauksista kaikkein väljimpiä. Tarkemmassa päässä janaa on lyhyellä aikavälillä – vaan tämäkin voi toki tarkoittaa monenlaista aikaskaalaa.

Moni on ehtinyt elämänsä aikana kuulla, että pitkässä juoksussa – käännös englannin ilmauksesta in the long run – ei kielikuvana toimi suomeksi. Se on ollut jo yli kaksikymmentä vuotta kielenvartijoiden suosikki-inhokkeja, ja silti se yhä esiintyy puheessa ja kirjoitetussa tekstissä. Käyttäköön siis ken uskaltaa: korvaavia ilmauksia ovat vaikka ajan mittaan, ajan myötä, aikaa myöten, pitkän ajan kuluessa tai pitkällä aikavälillä.

Lähiajat viittaavat tulevaan: lähipäiviin, lähivuosiin, lähitunteihin. Viime taas viittaa menneeseen: viime vuosina, viime aikoina. Tätä pakkaa sekoittaa se, että meillä on myös menneisyyteen viittaavia lähi-alkuisia sanoja, kuten lähihistoria.

Julkaisu Ajanilmauksista ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Toisin on STT:n tyylikirjan kanssa – se löytyy jopa Twitteristä.

Kehotankin tutustumaan siihen tarkemmin. Esimerkiksi sen sanastot-kohdasta löytyy aivan oivia koottuja ohjeita, millaisin termein puhua ihmisistä, paikoista, organisaatioista ja niin edelleen. Mukana on myös linkkejä muualla julkaistuihin sanastoihin.

Uutiskirjoittajan ei auta olla käsitteissään ja sanavalinnoissaan jotenkin hiukan sinnepäin, vaan niiden pitäisi osua tarkasti maaliinsa. Sama koskee tutkijaa. Täältä voi esimerkiksi tarkastaa, mitä eroa on tarkkailulla, vakoilulla, tiedustelulla ja urkinnalla, tai rauhanturvaamisella ja kriisinhallinnalla.

Sieltä löytyy myös ilmaisuja, joita kannattaa välttää esimerkiksi niiden monimerkityksisyyden vuoksi – ja nämä siis ovat STT:n omia tyyliohjeita, mutta niitä voi ilman muuta soveltaa muuallakin –, juridisten ilmausten selityksiä, ulkomaisten puolueiden nimien kirjoitusasuja ja vaikka mitä kiehtovaa ja hyödyllistä. En edes yritä peittää innostuneisuuttani. Käykää tutustumassa!

Julkaisu STT:n tyylikirja! ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Yksi juuri tällainen opas on Tiina Raevaaran Tajuaako kukaan? Opas tieteen yleistajuistamiseen (Vastapaino, 2016). Sen lisäksi omassa käytössä on kulunut esimerkiksi Kimmo Svinhufvudin Tohtoritakuu. Töissä kielen parissa ei kulu päivääkään, etten joutuisi nojaamaan Kielitoimiston sanakirjaan ja Kielitoimiston ohjepankkiin. Akateemisessa viestinnässä on usein ollut apua Helsingin yliopiston Kielijelpistä.

Nämä esimerkit ovat kaikki suomalaisia ja suomenkielisiä – ja ainoastaan pienen pieni murunen valtavassa tarjonnassa. Kerro kommenteissa omat suosikkisi kirjoittamiseen, viestimiseen ja yleistajuistamiseen liittyvistä apuvälineistä – kirjoista, verkkosivuista tai muista. Miksi juuri se?

Kootaan siten tähän yhteyteen mahdollisimman kattava ja käytettävä lista kaikille asiasta kiinnostuneille. Mitä siis lainata kirjastosta? Kenen blogia seurata? Kuka kannattaa tilata työpaikalle kouluttamaan?

Julkaisu Kirjoitusoppaat ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Näiden verbien muodostamiseen on olemassa sääntöjä, jotka ilman muuta saa opetella. Hedelmällisempää tässä yhteydessä voi kuitenkin olla vinkata, että taivutusmuoto on helppo tarkastaa joko Kielitoimiston sanakirjasta tai sitten Kielitoimiston sivuilta löytyvästä listasta (vieritä sivua alemmas).

Samastua ja samastaa vai samaistua ja samaistaa?

Pitkään oltiin sitä mieltä, että oikea tai vähintäänkin parempi verbimuoto tässä yhteydessä on i:tön samastua ja samastaa. Kannattaa kuitenkin huomata, että nykyään sekä i:ttömät että i:lliset muodot tunnustetaan rinnakkaisiksi.

Sanoittaa vai sanottaa?

On tilanteita, joissa jompikumpi -ottaa tai -oittaa-muodoista ei ole väärin, vaan niillä on eri merkitys. Tällaisia on esimerkiksi sanoittaa ja sanottaa, joilla on pieni merkitysero. Esimerkiksi verbin helottaa kantasana on helo, verbin heloittaa taas hela.

Näiden kanssa kannattanee siis opetella olemaan herkkä ja aina tarkistaa oikea muoto, jos se yhtään mietityttää.

Julkaisu Ottaa vai oittaa? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

56 päivään täällä ei ole satanut tulee luetuksi ihan sujuvasti, että ”viiteenkymmeneenkuuteen päivään täällä ei ole satanut”, koska sekä viiteenkymmeneenkuuteen että päivään taipuvat samalla tavalla. Luettaessa silmä kurkistaa seuraavaa sanaa ja taivuttaa numeron sen mukaan. Muutoinhan esimerkki luettaisiin ”viisikymmentäkuusi päivään täällä ei ole satanut”.

Jos taivutuspääte ei kuitenkaan selviä heti seuraavasta sanasta, se tulee kirjoittaa näkyviin. Muutoin merkitys muuttuu.

Haastattelin kaiken kaikkiaan 47:ää eduskuntatalon työntekijää. (neljääkymmentäseitsemää eduskuntatalon työntekijää)
vrt. Haastattelin kaiken kaikkiaan 47 eduskuntatalon työntekijää. (neljänkymmenenseitsemän eduskuntatalon työntekijää)

Jaoin haastateltavat 3:een 7 hengen ryhmään. (kolmeen seitsemän hengen ryhmään)

Kaikista haastateltavista yksilöhaastattelu koski 26:ta. (kahtakymmentäkuutta)

Taivutuspäätteen merkinnän voi tarkistaa vaikka täältä.

Kaksoispisteiden ja taivutuspäätteiden kanssa pelaamisessa saa olla tarkkana. Tämän vinkin olennaisin anti lieneekin se, että usein on mahdollista ja kannatatettavaa muotoilla sanottava niin, että se on lukijallekin helpommin ymmärrettävissä. Suosittelen myös lämpimästi käyttämään kirjaimin, ei numeroin tehtyjä ilmaisuja.

Tämä ohje on kovin suppea, jotta se olisi helpommin omaksuttavissa. Lue lisää esimerkiksi peruslukujen taivutuksesta ja järjestyslukujen taivutuksesta sekä partitatiivisijamuodoista.

Julkaisu 14:nnen, 5 434:ää ja 11:tä ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Joku piti yöllä meteliä enkä saanut nukuttua viittaa siihen, että joku oli oletusarvoisesti ihminen, jokin piti yöllä meteliä enkä saanut nukuttua taas siihen, että kyseessä oli esimerkiksi eläin tai kone.

Käyn ostamassa tänään jonkun talvitakin tarkoittaisi sitä, että ostamaan lähdetään lähtökohtaisesti jonkun henkilön takkia, mikä kuulostaa hiukan kummalliselta. Käyn ostamassa tänään jonkin talvitakin – sellaisen takin, josta en ihan vielä tiedä, millainen se on.

Puhekielessä sanat ovat kuitenkin menneet sekaisin jo pitkään. Siksi niiden sääntöjä väljennettiin myös yleiskielessä muutama vuosi sitten. Perussääntö on aina pätevä, mutta jos niin haluaa, sanoja voi käyttää sekaisin silloin, kun lauseen merkitys ei muutu.

Käy tapaamassa jotakuta heistä ∼ Käy tapaamassa jotakin heistä. Molemmissa esimerkeissä on selvää, että ”joku” on henkilö jostakin rajatusta ryhmästä.

Ero kannattaa kuitenkin ehdottomasti säilyttää silloin, kun sekaantumisen vaara on olemassa tai ilman tätä sanavalintaa ei ole selvää, puhutaanko ihmisestä tai asiasta.

Julkaisu Joku ihminen, jokin asia ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Nykyinen pääperiaate on se, että vieraskielisiä nimiä ei yritetä mukauttaa suomen kieleen, vaan niitä käsitellään sitaattilainoina. Samaan periaatteeseen liittyy se, että esimerkiksi hallitsijoiden nimiä ei enää suomenneta. Jatkossa Yrjöt saavat rauhassa olla Georgeja myös suomessa.

Pääsääntö on se, että konsonanttiin (jollainen s-kirjainkin on) loppuva nimi taivutetaan suomessa i-kirjaimen avulla: esimerkiksi Rõivasin, Tsiprasin, Isisin, Caracasin, Boutrosin ja niin edelleen.

Suomessahan nimiä, jotka loppuvat s-kirjaimeen, taivutetaan -ks-taivutuksen avulla, kuten vaikka Ilveksen maalivahti.

Vaikka vieraskielisiä nimiä ei enää mukautetakaan suomen kieleen, ne saattavat alkaa kuulostaa niin tutuilta, jos ne ovat käytössä usein ja paljon, että myös -ks-taivutus on ihan mahdollinen eikä ollenkaan väärin. Siksi siis myös esimerkiksi Rõivaksen, Tsipraksen tai Isiksen. Näin on taivutettu myös nimiä, jotka ovat tulleet Suomessa tutuiksi ennen nykyistä pääperiaatetta. Siksi puhumme esimerkiksi Aino Kallaksen, ei Kallasin, kirjoista.

Sitten on tietysti poikkeuksia. Niitä ovat esimerkiksi latinasta tulevat ius-päätteiset nimet, jotka taipuvat -ks:n kanssa: Ignatiuksen, ei Ignatiusin.

Toinen ryhmä ovat nimet, joiden ääntöasu poikkeaa kirjoitusasusta. Kirjoitettu nimi siis loppuu konsonanttiin, mutta äännetty nimi vokaaliin. Näitä tulee etenkin ranskasta. Esimerkiksi koska Camus ei äänny [kamus] vaan [kamyy], avuksi otetaan heittomerkki: Camus’n. Versailles-nimen kohdalla on mahdollisuus käyttää sekä muotoja Versaillesin että Versailles’n rauhansopimus (muodon valinta riippuu siitä, ajatteleeko sanan ääntyvän [versaj] vai [versai]).

Poikkeuksia ovat myös antiikin nimet. Niissä noudatetaan antiikkisia sääntöjä, ja siksi niistä on ihan oma ohjeensa.

Jos haluat perehtyä nimiasioihin vielä tarkemmin ja kuulla säännöistä ja poikkeuksista, katso yllä mainitun antiikin nimien ohjeen lisäksi esimerkiksi Kielitoimiston ohjeet s-loppuisista vieraskielisistä nimistä, vironkielisistä nimistä ja ylipäätään vieraskielisistä nimistä. Myös ohjeet siirtokirjoituksesta venäjästä ja arabiasta liippaavat tätä.

Julkaisu Rõivasin vai Rõivaksen? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Siksi ilahdun aina, jos voin tarjota mahdollisimman konkreettisia apuvälineitä siihen, kuinka tekstiä voi muuttaa yleistajuisemmaksi, napakammaksi ja selkeämmäksi.

Konkreettisuudessa on kuitenkin ongelmansa. Olen aikaisemminkin tuonut esiin, etten juuri pidä ”älä koskaan käytä näitä sanoja” -kieltolistoista. Lähes kaikelle suomen kielessä on aikansa ja paikkansa.

Seuraavat ilmaisut voi kuitenkin lisätä sellaiselle varoituslistalle, jolla olevia ilmauksia kannattaa välttää. Niitä voi vaikka hakea omista kirjoituksistaan hakutoiminnon avulla, ja jos niitä löytyy paljon, hälytyskellot kannattaa laittaa soimaan.

Ilmaukset eivät ole sellaisia, että ne itse sanoina olisivat huonoja ja korvattavissa suoraan toisella sanalla. Sen sijaan ne ovat sellaisia, joita ilmenee usein tekstissä, joka on kankeaa, raskasta ja hiukan epäselvää. Korjausliikkeeksi vaaditaan siis usein asian ilmaisemista toisenlaisella, yksinkertaisemmalla ja suoremmalla tavalla.

Esimerkit on koottu useista kirjoitus- ja kielenhuolto-oppaista. Hyviä korjausehdotuksia löytyy esimerkiksi muutenkin todella mainiosta Katleena Kortesuon ja Liisa-Maria Patjaksen Pilkun paikka. Kielioppia kaikille -kirjasta (Karisto 2011).

avulla
johdosta
johtuen
kannalta
kautta
kohdalla
koskien
liittyen
muodossa
olettaen
osalta
puitteissa
puolella
puolelta
riippuen
sisällä 
suhteen
taholta
toimesta
viitaten

Jos tämä puhuttelee, kannattaa vilkaista ainakin vinkit substantiivitaudista, tilastokielestä, lauseenvastikkeista sekä kahdet ohjeet kirjoittajalle ja säädöskielen ohjeita parempaan kirjalliseen ilmaisuun.

Julkaisu Olettaen sen kautta viitaten johdosta tämän toimesta ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.