Chased

Jos olisin tiennyt, että voin lähteä, kunhan vain lakkaan hengittämästä, olisinko tehnyt niin?
En tiedä, kun lapsen mieleen ei pääse sisään.
Hän on minulle vieras, en tiedä mitä tyttö poloinen ajatteli.
Miksi piti olla heikko?
En edes uskoisi, että se olen minä, ellei rintakehässäni edelleen edelleen puristaisi.
Lukemattomia kertoja olen epäillyt.
Kun kukaan muu ei näe, asioita ei ole olemassa.
Jos minä yksin kannan asiaa, ei se ole muille olemassa, ja lopulta,
mistä minä enää tiedän, oliko sitä ollenkaan olemassa. 

Kappale ”Chased”, tanssiteos ja niistä syntyvä videoteos kommentoivat seksualisoidun kehon kokemusta maailmassa, jossa turvallisuus edellyttää jatkuvaa varovaisuutta, varuillaan oloa ja vaikenemista.

”Onko se hänen kuvitelmaansa”, kysyy ääni, joka haluaa kyseenalaistaa väkivallan tai sillä pelottelun kohteeksi joutuneen kokemuksen todenperäisyyden ja aitouden. Vaikka #metoo on nostanut esiin naisten kokeman ahdistelun laajuuden ja rakenteellisuuden, joutuu nainen edelleen todistelemaan kohtaamaansa väkivaltaa vähättelijöille ja samalla kantamaan väkivallan kokemuksen aiheuttamaa häpeää.

Naisten vaientaminen internetajassa tapahtuu usein kehoon kohdistuvien uhkausten ja solvausten kautta. Naisen keho tai feminisoitu keho on maalitaulu, johon projisoidaan haluja ja pelkoja joka päivä.

Epäkohtia esiin tuova nainen on inhottava ja vaarallinen. Koska hän todennäköisesti kokee jo valmiiksi olonsa turvattomaksi eläessään naiseksi tunnistetussa kehossa, on hän houkutteleva kohde ihmisille, jotka pelkäävät oman patriarkaalisen valta-asemansa heikentyvän.

Tanssija Iina Taijonlahti kuvaa koreografiaansa kollaasina ja montaasina: se on intertekstuaalisista viittauksista kierrätetty ja monistettu vyyhti, vähän niin kuin aikamme, jossa elämme. Tanssi ei kerro yhtä tarinaa eikä sille ole yhtä tulkintaa vaan se rakentuu erilaisista aistien liikahduksista.

”Chased on Susanna Hastin kirjoittama ja Timo Rehtosen sovittama. Rumpuja soittaa Sami Enbuska ja kosketinsoittimista ja taustalaulusta vastaa Jari Karjalainen. Kappale löytyy myös Spotifystä.

Videon on kuvannut ja leikannut Susanna Hast.

Teos on osa Siitä viis -kollektiivin Sinulle on vihapostia -hankettaPolitiikasta taidetta -sarjassa kutsumme taiteilijoita tulkitsemaan politiikkaa kriittisestä näkökulmasta: kuinka politiikasta ja yhteiskunnasta tehdään näkyvää taiteen keinoin?

YTT Susanna Hast on Suomen Akatemian tutkijatohtori Taideyliopiston teatterikorkeakoulussa hankkeessaan Kehot sodassa, kehot tanssissa (2017–2020). Hän tutkii liiketekniikoiden vaikutusta sosiaalisiin tunteisiin. Hast on myös laulaja-lauluntekijä, tanssii yhdessä maahanmuuttajanaisten kanssa ja on yksi Siitä viis -kollektiivin Sinulle on vihapostia -hankkeen jäsenistä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top