Nyt kävin Heikki lukemassa tämän mainitsemasi kommentin. Hyvä vaan, että tulee keskustelua. Terkkuja pimeästä valtio-opista❤.

Ei Koivisto tuota tarkoitanut van sitä, että talouspolitiikassa ratkaisut ajoittuvat aina tavalla tai toisella väärin.

Esimerkiksi: ”On siis väärin olettaa, että ainoastaan toinen vaihtoehto olisi jotenkin epävarma ja ’kansan harhauttamista’, kun tosiasiassa tulevaisuutta ei tiennyt kumpikaan leiri.” Aivan järjetöntä. Ikään kuin esitetään jonain argumenttina se, että selvänäkökykyä ei ole kellään. Brexit-kampanja sisälsi huomattavasti enemmän ”kansan harhauttamista” eli valehtelua siitä, mikä EU on, mitä sen jäsenyydestä on seurannut ja mitä erosta seuraisi. Voidaan myös aika vakuuttavasti argumentoida, että Bremain-tulevaisuuden ennustettavuus oli paljon parempi kuin Brexitin.

Kokonaisuutena aika älytön artikkeli.

Sääliksi kävi noin ikääntyneiden ihmisten itsensäkin puolesta.

Timo Vuojus

Seuraavassa esitän ajatuksenvirralla äsken mainituista aiheepiireistä muutaman absoluuttisen totuuden:

Esitit kirjoituksessasi, että koko länsimaisen politiikan teoriahistoria pysyi pohjavireeltään antidemokraattisena parituhatta vuotta, eikä kansanvallan teoreettisia puolustajia löydy. Kritisoit keskustelun historiattomuutta ja pidit yllättävänä sitä, että nyt yhtäkkiä on ryhdyttykin puolustamaan faktoja ja totuutta.

Kritiikkisi osuu varmasti ihan oikeaan. Ihmisten, jotka eivät eivät ole historiaan sen syvällisemmin perehtyneet, voi olla hankalaa muistaa, millaista politiikka on ollut eri aikakausilla ja ennen kaikkea verrata sitä politiikkaan nykypäivänä. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että historiattomuus on surullista, mutta mielestäni se on samalla myös ymmärrettävää ja inhimillistä. Siksi olisikin tärkeä ymmärtää, miksi ihmiset ajattelevat ilmiön olevan uusi ja mitä olisi mahdollista tehdä tilanteen muuttamiseksi. Yksi keino on tietysti tietoisuuden levittäminen ja siksi onkin tärkeää, että julkaisit kirjoituksesi.

Menemättä vielä pohdintaan siitä mikä on totuus, on myös mielenkiintoista pohtia sitä, miksi ihmisiin vetoaa kulloinkin tietynlainen retoriikka. Jos otetaan esimerkiksi poliittinen vaikuttaminen suureen ihmisryhmään, niin yhtenä tärkeänä syynä on varmasti tyytymättömyys nykyhetkeen. Kun nykyiseen tilanteeseen halutaan muutosta, turvaudutaan helposti karismaattiseen henkilöön tai liikeeseen, joka pystyy vakuuttavasti esittämään jonkinlaisia ratkaisuja ongelmiin. Mielenkiintoista tässä on mielestäni se, miksi nämä retorisesti taitavat tahot tuntuvat olevan yleensä niitä, jotka eniten muuttavat totuutta itselleen sopivaksi. Eikö lähempänä faktoja olevat tahot uskalla, tai osaa tuoda näkemyksiään esille sillä tavalla, että niiden viesti olisi konkreettisempaa? Olisi mielestäni tärkeää pohtia sitä, että mitä asialle olisi tehtävissä? Olisiko retoriikkaan vastattava retoriikalla?

Kun poraudutaan asiassa askeleen verran syvemmälle, tullaan tietysti vielä kysymykseen, mikä on totuus? Kuka määrittelee sen kuka on oikeassa? Vastaus on tottakai, että ei kukaan. Kun perimmäistä erotuomaria ei ole, muodostuu totuus sen mukaan miten se sanoilla luodaan, niin kuin kirjoituksessasi pohdit. Yleensä totuutta pyritään muuttamaan itselle edulliseen muotoon. Onkin mielenkiintoista ajatella, miksi asia on näin ja voiko sille tehdä mitään? Onko vaan niin, että ihminen on pohjimmiltaan niin itsekäs, että on valmis puhumaan muunneltua totuutta saavuttaakseen etuja itselleen? Ja mikäli näin on, niin onko olemassa mitään muuta keinoa kumota muunneltua totuutta kuin vasta-argumentointi? Ja kun asiaa pähkäillään eteenpäin niin voidaan esittää kysymys, oliko vasta-argumentikaan esittäjä oikeassa vai ajoiko hänkin vain omaa etuaan?

Kun yleistä totuutta ei ole olemassa, niin miten sitten päästäisiin lopputulokseen, jossa ratkaisu olisi paras mahdollinen kaikkien osapuolten kannalta? Ehkä ottamalla mahdollisimman monta näkökulmaa huomioon ja pohtimalla, onko historiasta löydettävissä tilanteita, joissa ollaan oltu vastaavanlaisen päätöksen edessä. Varmasti on olemassa muitakin keinoja, kuten tehdä aiheesta tutkimusta, mutta valitettavan usein taitaa olla niin, että kaikkia keinoja ei edes haluta käyttää. Totuuden lähelle ei välttämättä edes haluta päästä. Itse asiassa sitä saatetaan joskus jopa välttää, jotta tilanne pysyisi itselle edullisena.

Tämän erotuomariattomuuden lisäksi on tärkeä ymmärtää myös se, että sanat eivät koskaan kuvaa riittävän tarkasti totuutta. Vaikka pyrittäisiinkin miten lähelle totuutta tahansa, niin se muuttuu aina riippuen siitä, miten se sanoilla kuvataan. Kun totuutta kuvataan, joudutaan aina valitsemaan asiaa parhaiten kuvaavat sanat. Joskus sanat onnistuvat kuvaamaan totuutta tarkemmin, joskus eivät niin tarkasti. Lisäksi asiassa on vielä se näkökulma, että ihmiset käsittävät sanoja eri tavalla ja niiden merkitys saattaa olla erilainen eri kulttuureissa tai ajassa.