Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ja valtion ympäristövastuu

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimella on haastava tehtävä tasapainoilla yksilöiden tehokkaan oikeussuojan turvaamisen ja suvereniteettiaan mustasukkaisesti vartioivien valtioiden välillä.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut lukuisia tuomioita koskien valtion vastuuta ennaltaehkäistä ja hyvittää ympäristövahingon aiheuttamia ihmisoikeusloukkauksia. Aiemman ratkaisukäytännön voidaan katsoa luoneen esimerkiksi ennaltaehkäiseviä velvoitteita ihmisoikeusloukkauksien välttämiseksi, lopettamiseksi ja vahingon korvaamiseksi ohi perinteisen valtiolähtöisen sopimisen.

Taustalla on Euroopan ihmisoikeussopimuksen dynaamisuus. Moderni kansainvälinen oikeus ei synny vain kansainvälisen instituution sponsoroimana tai valtioiden välisesti, vaan instituutio kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tulkinnallaan muovaa ja synnyttää oikeusnormeja kulloisenkin ajan hengessä.

Tämä haastaa valtioiden suvereniteettia. Kun valtiot sitoutuivat Euroopan ihmisoikeussopimukseen, ne eivät olleet tietoisia, miten esimerkiksi yksityisyyden suojan voidaan katsoa kattavan myös ympäristötapaukset.

Valtion vastuu ympäristöstä

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsittelemien merkittävien ympäristöongelmien kirjo on laaja. Niihin lukeutuvat äänisaaste, jätteet ja muut saasteet, luonnonkatastrofit ja kaivosonnettomuudet. Näitä ympäristölle ja ihmisille haitallisia ongelmia aiheuttavat harvoin pelkästään valtiolliset tahot, jotka tätä useammin ovat vastuussa perinteisistä ihmisoikeusongelmista.

Valtiolle voi syntyä ympäristövastuu, vaikka vahingon aiheuttaja on yksityinen taho.

Ihmisoikeustuomioistuin onkin rikkonut perinteistä asetelmaa, jossa ihmisoikeusloukkauksen tulee olla suoraan viranomaisen aiheuttama, jotta valtiolle syntyy vastuu. Käytännössä valtio on velvollinen omassa oikeusjärjestelmässään säätämään rikosoikeudellisia seuraamuksia yksityisille tahoille ihmisoikeuksien loukkaamisesta.

Ympäristötapauksissa velvoitteeksi on katsottu esimerkiksi ennaltaehkäisyn velvoite riittävän lainsäädännön turvaamisen kautta, tiedotusvelvoite sekä toiminnan kontrollointivastuu. Nämä kaikki velvoitteet muuntavat käsitystä suvereenista valtiosta, joka vastaa kansallisesta lainsäädäntövallasta.

Valtion velvoitteisiin kuuluu ennakollisia ja jälkitoimenpiteitä

Riittävän lainsäädännön ylläpitämisen velvoitetta on määritelty niin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 artiklan (oikeus elämään) kuin 8 artiklan (oikeus yksityis- ja perhe-elämään) alla. Siinä missä haittakynnys Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 artiklan osalta on korkea ja tapauksia niukahkosti, 8 artiklan alla oikeuskäytäntö on runsaampaa.

Yksi keskeisistä velvoitteista on huolehtia, että lainsäädäntöä noudatetaan ja yksilöillä on pääsy riittäviin oikeussuojakeinoihin. Esimerkiksi tapauksessa Lopez Ostra v. Espanja tuomioistuin katsoi, että kansallisen lainsäädännön kanssa ristiriitainen saastuttava toiminta ei ole hyväksyttävää, vaikka se turvaisikin taloudellista intressiä.

Saastuttava toimenpide oli ristiriidassa kansallisen lainsäädännön kanssa, jolloin valtion oma tahtotila on läpinäkyvästi turvattava intressi. Tapauksessa intressivertailun ympäristön hyväksi kallisti kansallisesti laiton toiminta, mutta tapauksissa Mangouras v. Espanja ja Hamer v. Belgia enemmistön argumentaatio oli jo muuttunut siten, että ympäristö itsessään oli intressivertailun kohde.

Mangourauksen tapauksessa huomattavaa oli, että kehitys tapahtui eurooppalaista poliittista ilmapiiriä analysoiden ja määrittäen. Politiikan tutkimuksen näkökulmasta mielenkiintoista onkin, kuinka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tulkitsee kulloistakin poliittista ilmapiiriä kansainvälisten sopimusten ja kansallisten toimien valossa.

Sopimuksen ulkopuolisen materiaalin rooli

Tapauksessa Öneryildiz v. Turkki, jossa ympäristöongelma johti kuolemantuottamuksiin, valtion katsottiin olleen vastuussa, koska se ei ollut riittävästi säännellyt yksityisten toimintaa. Tuomion lopputulemaan voidaan katsoa vaikuttaneen merkittävästi sopimuksen ulkopuolisten lähteiden käyttö. Sopimukset käsittelivät siviili– ja rikosvastuun syntymistä ympäristövastuuta koskien.

Merkittävää näiden sopimusten hyödyntämisessä ja sillä painoarvolla, jonka ne Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tulkinnassa saivat, on että Turkki ei ollut allekirjoittanut saati ratifioinut näitä kahta sopimusta. Lisäksi sopimukset eivät ole saaneet merkittävää suosiota muidenkaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen sopijaosapuolien keskuudessa.

Tietyissä tilanteissa valtioille voi tulla täytettäväksi sellaisia oikeudellisia velvoitteita, joista se on tietoisesti jättäytynyt ulkopuolelle.

Tämä kehitys antaa suuntaa sille, että jatkossakin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on valmis käyttämään tulkinta-apuna edistyksellisiä ympäristösopimuksia. Tietyissä tällaisissa tilanteissa valtioille voi tulla täytettäväksi sellaisia oikeudellisia velvoitteita, joista se on tietoisesti jättäytynyt ulkopuolelle. Tämä rikkoo olennaisesti perinteisen kansainvälisen oikeuden sopimusjärjestelmään perustuvaa velvoiteolettamaa.

Lisäksi lukuisissa ympäristöprosessioikeudellisia kysymyksiä käsittelevissä tapauksissa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linja on muistuttanut Århus-sopimuksen standardeja. Århusin sopimuksessa ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tapauksissa turvataan oikeus riittävään tiedonsaantiin, oikeus osallistumiseen ja muutoksenhakuun ympäristöasioissa.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on hyödyntänyt Århusin sopimusta, etenkin tapauksen Taşkin ja muut v. Turkki tuomiossa, jossa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin käytti sopimusta vahvasti tulkinta-apuna siitäkin huolimatta, että Turkki ei ole sopimusta allekirjoittanut tai ratifioinut.

Århus-sopimuksen hyödyntäminen on toisaalta johtanut prosessioikeudellisten kysymysten yliedustukseen, jolloin varsinainen ympäristöhaitta, joka loukkaa ihmisoikeuksien toteutumista, ei aina ole ollut tuomion keskiössä. Sen sijaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on painottanut esimerkiksi puutteellista kotimaista oikeuskäsittelyä tai kansallisten tuomioistuinten päätösten täytäntöönpanossa epäonnistumista.

Tämä on ollut osaltaan hidastamassa oikeudellisen argumentaation kehittymistä varsinaisten ympäristövahinkojen aiheuttamista ihmisoikeusloukkauksista. Toisaalta valtioiden painotukset ja halukkuus turvata nimenomaisesti prosessikysymykset ympäristökysymyksissä heijastuvat myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännössä.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimella on edelleen mahdollisuus laajentaa tulkintaansa ja vakiinnuttaa esimerkiksi ympäristöongelmista laadittujen kansainvälisten luonnosartiklojen asemaa korvaussäännösten osalta, jos se käyttää niitä tulkinta-apuna. Tilanne muuttaa perinteistä asetelmaa, jossa valtiot määrittelevät instrumentin oikeudellisen sitovuuden, painoarvon ja oman osallisuutensa.

Ulkopuolisten materiaalien käytössä piilee yksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tärkeä rooli myös tulevaisuudessa.

Soft law -normit eivät ole luonteeltaan sitovia normeja, vaan julistuksenomaisia valtioiden tahdonilmaisuja. Samoin voimaanastumaton sopimus ei ole vielä oikeudellisesti sitova instrumentti. Jos Euroopan ihmisoikeustuomioistuin käyttää soft law -normeja tai voimaanastumattomia sopimuksia tulkinta-apuna siten, että ne määrittelevät Euroopan ihmisoikeussopimuksen oikeuksien sisältöä, voimistuu alun perin heikohkojen instrumenttien oikeusvaikutus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsittelyn myötä.

Ulkopuolisten materiaalien käytössä piileekin yksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tärkeä rooli myös tulevaisuudessa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimella on mahdollisuus käyttää tulkinta-apuna edistyksellisimpiä ympäristösopimuksia, joita valtiot eivät laaja-alaisesti edes vielä ole hyväksyneet.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin osallistuu täten myös yleisemmin kansainvälistyvän oikeuden eri sektoreiden vuoropuheluun. Toisaalta ei-velvoittavien normien muuntuminen velvoittaviksi oikeusnormeiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tulkinnan kautta haastaa merkittävässä määrin perinteisen kansainvälisen oikeuden syntymekanismit ja toisaalta myös valtioiden mahdollisuuden valita oikeudellisten instrumenttien velvoittavuusaste niin yleisesti kuin suhteessa omaan oikeustilaansa.

Uudemmilla alueilla, kuten ilmastovalituksissa, onkin todennäköistä, että tuomioiden perusteluissa pohditaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen turvaamien oikeuksien ja ilmastonmuutossopimusten suhdetta toisiinsa. Esimerkiksi portugalilaislapset ja -nuoret suunnittelevat ilmastovalitusta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

Vuoropuhelua jäsenvaltioiden ja tuomioistuimen välillä

Käsitellystä oikeuskäytännöstä on huomattavissa, että valtiolle syntyy nykyisin hyvin moninaisissa tilanteissa erilaisia velvoitteita, vaikka monissa tapauksissa ensisijaisesti ihmisoikeusloukkauksen aiheuttaisikin yksityinen taho. Osa velvoitteista vaikuttaa konkreettisten toimien lisäksi lainsäätäjän ja oikeustuomioistuinten toimintaan muuttaen perinteistä käsitystä suvereenisuudesta.

Velvoitteiden rikkomisesta seuraa korvausvastuita. Yleensä se tarkoittaa taloudellista korvausta. Korvaus voi olla kuitenkin myös oikeuskäsittelyn uudelleen avaaminen tai vangitun henkilön vapauttaminen.

Yleisesti oikeusloukkausten hyvitysten vaikutukset eivät kuitenkaan rajoitu vain yksilön välittömään hyvitykseen. Seurauksena voi olla lainsäädännöllisiä muutoksia, uusien oikeusturvakeinojen tarjoamista, koulutusta, tiedon jakamista ja vastaavia toimenpiteitä.

Osa sopimusvaltioista kokee, että toisinaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ota valtion suvereniteettia huomioon riittävästi linjatessaan valtiolle velvoitteita.

Osa sopimusvaltioista kokee, että toisinaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ota valtion suvereniteettia huomioon riittävästi linjatessaan valtiolle velvoitteita. Jotta järjestelmä pysyy tehokkaana, on tärkeää, että valtiot noudattavat siitä huolimatta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjauksia.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimella on haastava tehtävä tasapainoilla yksilöiden tehokkaan oikeussuojan turvaamisen ja suvereniteettiaan mustasukkaisesti vartioivien valtioiden välillä. Tuomioistuimen on väistämättä huomioitava kriittiset puheenvuorot, joita esimerkiksi Belgia ja Britannia ovat kärjekkäästi esittäneet. Myös Saksa ja Venäjä lukeutuvat kriittisiin maihin. Kritiikki on johtunut esimerkiksi valtioiden suvereniteetin kaventamisesta, suuresta oikeustapausten ruuhkasta sekä siitä, ettei Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioista ole jatkovalitusmahdollisuutta.

Jos kritiikkiä ei huomioida, on vaara, että valtiot alkavat kyseenalaistaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjauksia ja räikeimmillään jättävät noudattamatta niitä.

On vaara, että valtiot alkavat kyseenalaistaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjauksia ja räikeimmillään jättävät noudattamatta niitä.

Käytännössä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on jatkuvassa dialogissa kansallisten tuomioistuinten ja kriittisten toimijoiden kanssa säilyttääkseen legitimiteettinsä. Vuoropuhelua vahvistaa uusi 16. lisäpöytäkirja, joka laajensi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen toimivaltaa niin, että se voi antaa korkeimmille kansallisille tuomioistuimille pyynnöstä neuvoa-antavia lausuntoja.

Lisäpöytäkirja on voimassa Suomea koskien. Korkeimpien kansallisten tuomioistuinten, kuten korkeimman hallinto-oikeuden, soisikin käyttävän tätä mahdollisuutta myös ympäristötapauksissa.

ALL-YOUTH STN -hankkeen tutkijatohtori Heta Heiskanen väitteli toukokuussa 2018 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ympäristökäytännöstä. Tämä tutkimus on rahoitettu Suomen akatemian yhteydessä toimivan Strategisen tutkimuksen neuvoston päätöksellä, hanke ALL-YOUTH, päätösnumero 312689.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top