Hegemonian jälkeen

Yhdysvaltojen kiistaton johtoasema tulevaisuuden maailmanpolitiikassa on kyseenalainen. Onko BRICSistä liittoutumana tai sen yksittäisistä valtioista, kuten Kiinasta tai Intiasta, Yhdysvaltojen haastajaksi? Ja tavoittelevatko ne edes uutta kansainvälistä järjestelmää?

Kansainvälisessä järjestelmässä 1900-luku leimautuu Yhdysvaltain vuosisadaksi. Versailles’n rauhansopimuksen jälkeinen maailma rakentui Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilsonin esittämille periaatteille.

Näin kävi siitä huolimatta, että sodan jälkeen Yhdysvallat vetäytyi sivuun suurvaltapolitiikasta eikä omaksunut hegemonin roolia.

Maailmantaloudessa painopisteen siirtyminen Atlantin yli Yhdysvaltoihin ilmeni siinä, että Yhdysvaltain talouskriisi johti maailmansotien välissä koko maailmantalouden lamaan.

Maailmantalous ja kansainvälinen poliittinen järjestelmä perustuivat yhdysvaltalaisille arvoille ja Yhdysvaltain keskeiselle asemalle.

Molemmissa maailmansodiksi kutsutuissa Euroopan sisällissodissa ratkaisijaksi tarvittiin Yhdysvaltoja, joka pelasti liberaalin länsimaisen demokratian ja markkinatalouden.

Toisen maailmansodan jälkeinen maailmantalous ja kansainvälinen poliittinen järjestelmä perustuivat yhdysvaltalaisille arvoille ja Yhdysvaltain keskeiselle asemalle. On kyseenalaista, horjuttiko edes kylmän sodan aikainen kaksinapaisuus Yhdysvaltain hallitsevaa asemaa maailmantaloudessa ja kansainvälisessä politiikassa.

Neuvostoliitto ja sen ympärille rakentunut sosialististen maiden blokki oli koko kylmän sodan ajan altavastaajan asemassa eikä kyennyt muuttamaan sen paremmin maailmantalouden kuin kansainvälisen politiikankaan pelisääntöjä.

Vasta niin kutsuttujen kehittyvien maiden nousu sekä Yhdysvaltain sisäiset poliittiset ja taloudelliset kriisit ovat asettaneet Yhdysvaltain kiistattoman johtoaseman kyseenalaiseksi.

Viimeistään vuonna 2008 alkanut finanssi- ja talouskriisi on nostanut esiin kysymyksen kansainvälisen järjestelmän johtajuudesta 2100-luvulla.

Immanuel Wallersteiniin kytkeytyvässä maailmanjärjestelmä analyysissä esiin on nostettu lähinnä kaksi mahdollista hegemonia: Kiina ja Yhdysvallat. On mahdollista, että Yhdysvallat uudistaa johtavan asemansa, kuten Englanti teki 1800-luvulla.

Voi myös olla, että johtajuus siirtyy Kiinalle, jonka kulttuuri ja arvomaailma poikkeavat huomattavasti länsimaisesta. Johtajuuden siirtyminen Kiinaan merkitsisi myös eräänlaista paluuta normaaliin noin 300–400 vuoden jälkeen.

Tulevaisuuden suurvallat

Vielä 1600-luvun alkaessa maailmantalouden ja politiikankin painopiste oli Aasiassa ja Intian valtamerellä. Modernin maailmanjärjestelmän kehkeytyessä 1500-luvulla johtajuus oli jaettu Espanjan ja Portugalin kesken.

Yhden valtion johtajuuden vaihtoehtona voi nyt olla myös eräänlainen jaettu johtajuus Kiinan ja Yhdysvaltain kesken Tyynenmeren yli.

Yhden valtion johtajuuden vaihtoehtona voi nyt olla myös eräänlainen jaettu johtajuus.

K. F. Organskiin liittyvässä vallan siirtymäteoriassa mahdollisina uusina hegemoneina esiin nostetaan vain Intia ja Kiina. Tämän koulukunnan lähtökohdista ei ole mahdollista, että Yhdysvallat voisi enää olla hegemoninen valtio, koska väkilukunsa ja talouden koon osalta Yhdysvallat ei kykene kilpailemaan Kiinan ja Intian kanssa. Koulukunnan mukaan itse asiassa Kiina ja Intia ovat viimeiset mahdolliset hegemoniset valtiot.

Vaikka mainittujen kahden tutkimustradition puitteissa Kiina ja Intia näyttäytyvät uusina mahdollisina hegemoneina, tulevaisuuden ennustaminen on aina epävarmaa.

Kiinassa ja Intiassa on useita yhtenäisyyttä hajottavia tekijöitä. Toisaalta Kiina ja Intia ovat myös sivilisaatiovaltioita eli niiden yhtenäisyys ei välttämättä olekaan yhtä vahvaa kuin kansallisvaltion. Niiden yhtenäisyys näyttää kuitenkin olevan paljon vahvemmalla pohjalla kuin vaikkapa EU:n.

Tulevaisuuden ennustamisen ongelmallisuus näyttäytyy hyvin Parag Khannan niinkin tuoreessa kuin 2009 ilmestyneessä analyysissa muuttuvasta maailmanjärjestyksestä. Maailman talouskriisin jo alettua Khanna esitti, että maailmassa tulee olemaan kolme suurvaltaa: Yhdysvallat, Euroopan unioni ja Kiina. Ne määrittävät yhdessä ja erikseen maailmantalouden ja politiikan suunnan 2100-luvulla.

Näistä kolmesta EU rämpii yhä syvemmällä ongelmissa eikä ole 2008 alkaneen kriisin jälkeen päässyt talouden kasvu-uralle. Britannia on lähdössä yhteisöstä ja useissa yhteisön jäsenmaissa nationalismi nostaa päätään.

EU ei näyttäydy merkittävänä maailmanpolitiikan toimijana. Voidaan kysyä, asettavatko nämä muutokset EU:n tulevaisuuden vaakalaudalle.

Euroopan unionin ja eurooppalaisten valtojen marginalisoitumista maailmanpolitiikassa voi havainnollistaa karttakuvalla, jonka kautta emme ole tottuneet katsomaan maailmaa.

Perinteisesti maailmankartassa Amerikat ovat vasemmalla, Aasia oikealla ja Kiina ja Japani laidalla. Eurooppa puolestaan on keskellä, mikä ilmentää ymmärrystämme Eurooppa-keskeisestä maailmasta.

Nyt on ehkä perusteltua havainnollistaa maailma sijoittamalla Aasia ja Tyynimeri keskelle. Kun maailmankartta hahmotetaan näin, sijoittuu Eurooppa sen laidalle ja Englanti on melkein tipahtamassa ulos.

juutinenkakonen

Yhdysvaltojen haastaja?

Toistaiseksi nousevista yksittäisistä valtioista ainoastaan Kiinan talous on Yhdysvaltain vakava haastaja. Sekään ei ole vielä saavuttanut vallan siirtymäteorian edellyttämää 80 prosentin tasoa Yhdysvaltain bruttokansantuotteesta, jotta se voisi haastaa Yhdysvaltain johtajuuden.

Kun katseet käännetään nousevien valtioiden liittoutumaan eli niin kutsuttuun BRICSin, suhteessa Yhdysvaltoihin tuo 80 prosentin taso on jopa ylitetty.

Sotilaallisen voiman osalta varustelumenoissa mitattuna BRICS liittoutumanakin on vielä tuntuvasti Yhdysvaltain takana. Vaikka lähes kaikki BRICS-maat ovat kasvattaneet sotilasmenojaan ja uudistaneet asevoimiaan, niiden sotilasmenot ovat yhdessäkin vain 60 prosenttia Yhdysvaltain sotilasmenoista.

Pyrkiikö BRICS yhteisönä tai joku sen jäsenmaista yksin hallitsevaan asemaan maailmantaloudessa ja -politiikassa?

Koska keskeinen BRICS-maiden yhteisiä julkilausumia määrittävä tekijä on Yhdysvaltain johtajuuden vastustaminen, BRICSin voi nähdä Yhdysvaltain ylivallan haastajana. Toinen asia kuitenkin on, pyrkiikö BRICS yhteisönä tai joku sen jäsenmaista yksin hallitsevaan asemaan maailmantaloudessa ja -politiikassa.

BRICS on liian epäyhtenäinen muodostaakseen vastaavanlaista hallitsevaa blokkia, johon Yhdysvaltain johtajuus perustui toisen maailmansodan jälkeen. Yksittäisistä jäsenmaista hallitsevaa asemaa voisi tavoitella vain Kiina.

Tavoitteiden taustalla lymyää muinaisaikojen mahti ja konfutselainen mytologia eli kommunistisen puolueen tietoisesti vahvistama ajatus siitä, että muinainen Kiina oli kaiken keskus ja inhimillisen sivilisaation perusnormi – ja miksi ei olisi sitä uudelleen.

BRICS ja kansainvälinen järjestelmä

Ei ole itsestään selvää, että BRICS tavoittelisi uudenlaista kansainvälistä järjestelmää. Vaikka yhteisön jäsenmaat eivät kiistatta jaakaan länsimaisia liberaaleja arvoja, ne ovat sitoutuneet osaksi nykyistä kansainvälistä järjestelmää.

BRICS-maiden taloudet perustuvat jonkinlaiseen markkinatalouteen ja niiden jatkuvan talouskasvun edellytyksenä näyttäisi olevan nykyisenkaltaisen vapaakaupan säilyttäminen globaalin talouden perustana.

Ei ole itsestään selvää, että BRICS tavoittelisi uudenlaista kansainvälistä järjestelmää.

Kysymys BRICSin suhteesta kansainväliseen järjestelmään kuitenkin jakaa tutkijoiden mielipiteitä. Osa tutkijoista ei näe blokilla olevan juurikaan merkitystä.

Toisten mielestä blokki pyrkii parantamaan asemiaan kapitalistisessa järjestelmässä, mutta samalla asettautuu kansainvälisen kapitalistisen eliitin puolelle välittämättä ympäristöstä tai kansalaisistaan enempää (ja jopa vähemmän) kuin läntiset talousmahdit.

BRICSin keskeiset arvot, kuten valtioiden suvereenius, koskemattomuus ja ainakin suurempien valtioiden välinen tasa-arvo – jotka samalla ovat perinteisiä westfalenilaisia arvoja – joka tapauksessa asettavat ainakin diskursiivisen kiilan nousevien maiden blokin ja lännen välille.

Uudet rahoituslaitokset, BRICS-maiden äänestyskäyttäytyminen YK:ssa, turvallisuusyhteistyö Shanghain yhteistyöjärjestö SCO:ssa ja status quo -positio Maailman kauppajärjestö WTO:ssa leimaa BRICSiä jonkinlaisena muutoksen ilmentymänä, vaikkei se suoraan haastaisikaan Yhdysvaltain johtajuutta.

Yhdysvaltain omat aloitteet todentavat, että niin järjestelmä kuin Yhdysvaltain johtajuuskin ovat uhattuina. Tämä ilmenee ainakin kahdessa menossa olevassa prosessissa: Tyynenmeren kumppanuussopimuksessa, jonka neuvotteluprosessi saatiin päätökseen vuoden 2015 lopulla, ja vielä avoinna olevassa atlanttisessa kauppa- ja investointikumppanuus TTIP:ssä.

Toteutuessaan nämä sopimukset luovat Yhdysvaltain ympärille kaksi massiivista vapaakauppa-aluetta, joiden normit menevät paljon pitemmälle kuin WTO:ssa toistaiseksi hyväksytyt normit. BRICSin yhteinen bruttokansantuote jää kauaksi jälkeen näiden pohjoisamerikkakeskeisten blokkien bkt:stä.

Prosessi edistää etenkin läntisen pääoman asemaa maailmassa.

Samalla aloitteet edistävät niin kutsuttua konstitutionaalista prosessia, joka edistää etenkin läntisen pääoman asemaa maailmassa asettamalla korkeita standardeja. Niiden kustannukset osuvat kehittyville maille ja suurimmat edut puolestaan globaalien tuotantoketjujen johtoyrityksille, jotka edustavat useimmiten läntistä pääomaa.

Prosessin seurauksena poliittista päätöksentekoa ja BRICS-maille tärkeää valtiollista suvereniteettia siirretään kollektiivisen päätöksenteon elimille, kuten TPP-komissiolle.

Kauppapolitiikan varjolla Yhdysvallat on rakentamassa blokkia, joka sekä tasapainottaa BRICSin ja erityisesti Kiinan kasvavaa vaikutusvaltaa, että luo edellytykset Yhdysvalloille säilyttää hallitseva asema 2100-luvulla.

Samalla maailmanpolitiikkaan ja talouteen on muodostumassa kaksi keskenään kilpailevaa blokkia, joiden rajat eivät ole itsestään selviä.

Kilpailevat blokit

BRICS-ryhmässä Intia on vahvasti lähentynyt Yhdysvaltoja pääministeri Narendra Modin johdolla. Intialla ei ole kuitenkaan varaa irtautua ryhmittymistä kuten BRICS tai SCO, joissa se voi yhtäältä tasapainottaa Kiinan roolia ja toisaalta jarruttaa mahdollisen Kiina-keskeisen valtablokin muodostumista.

Joidenkin intialaisten tutkijoiden näkemys onkin, että Intian kansallinen etu on sidoksissa ennen muuta aasialaiseen maailmanvaltaan, sillä Yhdysvaltain liittolaisena se joutuisi luopumaan itsenäisyydestään.

Toisaalta monet intialaiset tutkijat näkevät juuri Yhdysvallat keinona tasapainottaa Kiinan asemaa. He pelkäävät, että ilman läheisempää suhdetta entiseen hegemoniin Intia jää Kiinan jalkoihin ja kahdesta vahvasta Yhdysvallat olisi kuitenkin intialaista arvomaailmaa lähempänä.

Mahdollisella kahden blokin rakentumisella on väistämättä vaikutuksensa myös globalisaatioon, mikä ilmiönä on vahvasti ymmärretty modernisaationa, demokratisoitumisena, länsimaistumisena ja länsimaisten ihmisoikeuksien universalisoitumisena.

Maailman yhdenmukaistumisen sijaan on ehkä perusteltua alkaa puhua globalisaatioista, jotka kilpailevat keskenään: yhtäältä länsimaistuminen ja toisaalta eräänlainen itämaistuminen tai aasialaistuminen. Tämä puolestaan tuottaa aiempaa moninapaisemman eli pluralistisemman kansainvälisen järjestelmän.

Intia ja Kiina ovat vanhoja sivilisaatioita, joilla on vuosituhantiset perinteet omassa ajattelussa ja maailmankuvassa. Molemmissa tapauksissa talouskasvun myötä on nähtävissä voimistuva kehitys omille juurille paluuseen.

Kysymys on paljon enemmästä kuin vain menneisyyden uudelleen löytämisestä kolonisaation ja länsimaistamisen jälkeen. Pyrkimyksenä on hahmottaa maailmaa omien klassikkojen, kuten Kautilyan tai Konfutsen, kautta.

Kansainväliseen politiikkaan rakentuu vähintään kaksi arvo- ja normijärjestelmää.

Samalla on odotettavissa, että niiden politiikka tulee rakentumaan lännestä poikkeavien arvojen ja normien varaan. Näin kansainväliseen politiikkaan rakentuu vähintään kaksi arvo- ja normijärjestelmää. Ei ole enää perusteita odottaa, että kaikki valtiot toimisivat yhtenäisistä lähtökohdista rationaalisesti.

Vahvistuva moniarvoisuus merkinnee, ettei länsimaisia arvoja tai länsimaiden demokraattista poliittista järjestelmää turvata enää länsimaistamalla konfutselainen, hindulainen tai islamilainen maailma. Sitä ei turvata myöskään viemällä rauhanomaisesti tai voimakeinoin demokratiaa sinne, missä sitä ei vielä ole.

Moniarvoisessa ja mahdollisesti moninapaisessa järjestelmässä länsimainen elämäntapa turvataan parhaiten kunnioittamalla muiden maailmankatsomusta ja tapaa hahmottaa maailma. Näin vältytään vastakkainasetteluilta eikä BRICS nousevien valtojen liittoutumana näyttäydy väistämättömänä uhkana vallitsevalle järjestykselle.

Samalla on syytä muistaa, että Kiina ei ainakaan toistaiseksi ole edes halukas tavoittelemaan hallitsevaa asemaa. Sen sijaan se haluaa leimautua urheilun termein eräänlaisena mestarivaltiona.

Uusi maailmanhistoria

Vaikka BRICS ei välttämättä näyttäydy uhkana vallitsevalle kansainväliselle järjestelmälle, ei se tarkoita, etteikö BRICS voisi olla merkittävä toimija, joka pakottaa meitä muuttamaan perinteisiä länsikeskeisiä käsityksiä kansainvälisestä järjestelmästä. Länsimaisesta näkökulmasta BRICS on lähinnä heikko toimija.

BRICS voi pakottaa meitä muuttamaan perinteisiä länsikeskeisiä käsityksiä.

Länsikeskeisten teorioiden mukaan sisäinen koheesio on keskeinen edellytys sille, että kollektiivinen toimija voi olla vahva vaikuttaja. Tällöin tietysti viitataan Natoon tai EU:hun, joiden vahvuus perustuu sosiaaliselle ja kulttuuriselle yhtenäisyydelle.

Tosin Naton kohdalla Turkki asettaa tämän olettamuksen kyseenalaiseksi. EU:nkin yhtenäisyys alkaa näyttää yhä kyseenalaisemmalta ainakin suhteessa sen alkuperäiseen ytimeen.

BRICS ei täytä länsikeskeisten teorioiden yhtenäisyyden vaatimusta. Se on useilla ulottuvuuksilla erilaisten valtioiden liittoutuma, mikä ilmenee myös BRICSin julkilausumissa, jotka korostavat moninaisuutta ja moniarvoisuutta.

Moninaisuus näyttäisi olevan yksi niistä tekijöistä, jotka tekevät BRICSistä yhtenäisen.

Tuo moninaisuus näyttäisi olevan yksi niistä tekijöistä, jotka tekevät BRICSistä yhtenäisen. Tämä ilmenee muun muassa siinä, että yhteisö on jo kyennyt perustamaan yhteisiä instituutioita. Niistä ainakin toistaiseksi merkittävin on vuonna 2016 toimintansa aloittanut ja ensimmäiset lainansa myöntänyt niin kutsuttu Uusi kehityspankki.

Entä jos koko perinteinen maailmanhistoria joudutaan kirjoittamaan uusiksi samalla, kun lännen asema kansainvälisessä yhteisössä heikkenee? Silloin maailmanhistorian suuret nimet samoin kuin historialliset käännekohdat menevät uusiksi.

Yhtenä esimerkkinä historian uudelleen kirjoittamisesta voisi mainita vuoden 1905. Eurooppalaisesta näkökulmasta vuodella ei ole suurtakaan merkitystä, ellemme arvioi sitä Venäjän historian kannalta.

Muuttuvan maailmanjärjestyksen kannalta sillä saattaa olla suurikin merkitys.

Vuonna 1905 ensimmäisen kerran ei-länsimainen valtio löi sotilaallisesti länsimaisen valtion tai ei-kristillinen valtio löi kristillisen valtion. Tuona vuonna nimittäin Japani peittosi Venäjän. Sen jälkeen Tokio veti puoleensa eri puolilta siirtomaista vapautusliikkeiden ja myöhemmin itsenäistyneiden valtioiden tulevia johtajia ja kulttuurivaikuttajia.

BRICS onkin kenties yksi ilmiöistä, jotka laajemmin haastavat ainakin kansainvälisen politiikan länsikeskeiset teoriat. Samalla esiin nousee kysymys siitä, miten relevantteja länsikeskeiset yhteiskuntateoriat ovat, kun maailmaa lähestytään nousevien maiden tai muiden näkökulmasta.

Artikkeli perustuu kahteen kirjoittajien yhteiseen julkaisuun: Battle for Globalisation? BRICS and US Mega-Regional Trade Agreements in a Changing World Order” ja Blokkien paluu. BRICS-maiden nousu, USA ja Suomi (Into Kustannus 2016).

Marko Juutinen on tohtoriopiskelija Tampereen yliopistossa. Jyrki Käkönen on Tampereen ja Tallinnan yliopistojen emeritusprofessori.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top