Kaiken kaivava kansa – paljon hiiltä ilmaan ja vesiin

70 vuoden aikana hiiltä on karannut kangasmetsien maasta ja puustosta yhteensä ilmaan ja vesiin lähes miljardi tonnia. Näin aiemmasta metsän hiilivarastosta on tehty päästölähde, selviää tästä metsätaloustoimien hiilipäästöjen tarkastelusta.

Selvitettäessä erilaisten päästöjen kertymistä maahan, ilmaan ja vesiin yleinen käytäntö on esittää määrät vuosittain. Luonnossa seuraukset eivät kuitenkaan nollaudu kalenterin mukaan, vaan ne summautuvat. Tarvitaan tietoja kokonaispäästöistä. Seuraavassa tarkastellaan erityisesti hiilen päästöjen määriä Suomessa 70 vuotta käytettyjen metsätaloustoimien seurauksena.

Metsätaloudessa tehdään valtavasti töitä, joissa raivataan ja hakataan puustoa ja muokataan kangasmaita ja soita. Hakatusta puusta käytetään yli 80 prosenttia selluksi sekä muiksi nopeasti hajoaviksi tuotteiksi ja energiaksi.

Luonnossa seuraukset eivät nollaudu kalenterin mukaan, vaan ne summautuvat.

Loput runkopuusta päätyy hiiltä pitkään sitovaksi sahatavaraksi. Sellua viedään ulkomaille, muun muassa Kiinaan, jossa siitä tehdään paperin lisäksi esimerkiksi viskoosia.

Jotta sellun tuotanto saisi yleisen hyväksynnän, siitä on luvattu tehdä kankaita ja muita hiiltä pitkään sitovia tuotteita. Ne ovat kuitenkin pääosin vasta kehittelyvaiheessa ja määrät ovat vähäisiä.

Kangaskuiduksi sopisivat jopa paremmin esimerkiksi pellava, hamppu ja nokkonen. Tällöin puu voitaisiin käyttää vaikkapa pitkään hiiltä sitovaan rakentamiseen. Arvokasta lähes sellaisenaan käytettävissä olevaa raaka-ainetta ei pitäisi tuhlata halpoihin ja nopeasti hajoaviin tuotteisiin.

 

Metsän puuston hiilinielut muutettu päästölähteiksi

Vielä viime vuosisadan alkupuoliskolla kiellettiin hävittämästä metsää avohakkuulla. Vastoin lakia painostettiin metsänomistajat 1950-luvun alusta lähtien kuitenkin käyttämään avohakkuuta, maanmuokkausta ja kallista havupuiden viljelyä. Monimuotoiset sekametsät alkoivat muuttua mänty- ja kuusipelloiksi.

Inventointien mukaan tässä muutosvaiheessa puustojen vuotuinen kasvu oli noin 2,5 kuutiota hehtaaria kohti ja määrä noin 1 500 miljoonaa kuutiota. Vuoteen 2007 mennessä vuotuinen kasvu oli noussut noin 2 kuutiota. Alan ammattikunta julisti, että lisäys oli ”hyvän metsänhoidon” ansiota.

Tohtori Lauri Vaaran tutkimusten mukaan viljelypuustojen keskikasvu oli kuitenkin siihen asti vain 2,4 kuutiota, vaikka kaikkien puustojen kasvu oli 4,3 kuutiota hehtaaria kohti. Avohakkaamattomien puustojen vuotuinen kasvu oli vastaavasti noin 6 kuutiota. Kasvun lisäys ei ollutkaan metsänhoidon tulosta.

Runkopuun määrä sisältäen ojituksen, lannoituksen, jalostuksen ja hakkuusäästöjen sekä ilmastonmuutoksen lähes kaksinkertaiset lisäykset ja avohakkuiden aiheuttaman vähennyksen oli noussut noin 1 000 miljoonaa kuutiota. Kun kuutiometri puuta sisältää noin 200 kiloa hiiltä, sitoutui lisäkasvulla hiiltä puustoon 200 miljoonaa tonnia.

Kasvun lisäys ei ollutkaan metsänhoidon tulosta.

70 vuoden aikana kokonaispoistuma kangasmetsistä on ollut noin 7 miljardia kuutiota, josta korjattua runkopuuta on ollut 60 prosenttia eli noin 4,2 miljardia kuutiota. Siitä on käytössä vapautunut nopeasti hiiltä 80 prosenttia eli noin 700 miljoonaa tonnia.

Metsässä syntyy jatkuvasti luonnonpoistumaa ja hakkuussa myös hakkuutähteitä, joihin lukeutuvat esimerkiksi viallinen runkopuu, lahopuu, kannot, latvat, oksat sekä neulaset ja lehdet. Niiden osuus kokonaispoistumasta on noin 40 prosenttia eli tässä tapauksessa 2,8 miljardia kuutiota. Kun arvioidaan sen koostumukseltaan vastaavan muuta orgaanista massaa, esimerkiksi humusta, kuutiometrissä on hiiltä 32 kiloa. Tällöin hiilen määrä on ollut noin 90 miljoonaa tonnia.

Kangasmetsän maassa arvioidaan olevan noin kaksin verroin enemmän hiiltä kuin saman metsikön varttuneessa puustossa. 70 vuoden aikana siihen asti puustoisena hoidetun metsän avohakkuuta ja vähäistä luontaisen uudistamisen hakkuuta on tehty muokkauksen kanssa lähes 8 miljoonaa hehtaaria. Julkisuudessa usein esitetyt ilmakuvat havainnollistavat avohakkuiden laajuutta.

Maan muokkauksessa on käytetty muun muassa aurausta, äestystä ja mätästystä. Niillä on tehty samalla eriasteista ojaa, vakoa ja uraa arviolta noin 20 miljoonaa kilometriä.

Erityisesti Pohjois-Suomessa on epäonnistuneiden puiden viljelyjen vuoksi samoja aloja aurattu, vaotettu sekä muokattu ja viljelty useaan kertaan. Muokkauksen vaikutus on siten jatkunut pitkään.

Avohakkuun ja muokkauksen seurauksena maan pinnasta on hajonnut ja lähtenyt liikkeelle orgaanista ainesta noin 5 sentin kerros, pohjoisessa enemmän kuin etelässä, eli yhteensä noin 4 miljardia kuutiota, josta hiiltä on ollut noin 130 miljoonaa tonnia. Siemenpuualat on samoin muokattu. Niissä puiden juurten paljastuminen on osoitus maan painumisesta ja kulumisesta.

Avohakkuussa ja maan muokkauksessa on hajonnut ilmaan ja kulkeutunut vesiin Pohjois-Suomessa suurempi osuus humuksesta kuin Etelä-Suomessa. Kasvillisuus kehittyy peittämään maan etelässä nopeasti.

Erityisesti Pohjois-Suomessa on epäonnistuneiden puiden viljelyjen vuoksi samoja aloja aurattu, vaotettu sekä muokattu ja viljelty useaan kertaan. Muokkauksen vaikutus on siten jatkunut pitkään.

Kasvillisuuden hiilensidontaa puupelloilla heikentää ja hidastaa hakkuualan raivaus, taimikonhoito ja ensiharvennus, joissa kaikissa hakataan pääosa pienpuustosta maahan hajoamaan tai polttoon. Viljelypuusto alkaa sitoa hiiltä vasta muutaman kymmenen vuoden kuluttua.

Alaharvennuspuu päätyy pääosin selluksi. Jos luontainen lehtipuu saisi jatkaa kasvuaan, se sitoisi nopeasti paljon hiiltä. 70 vuoden aikana hiiltä on karannut maasta ja puustosta yhteensä ilmaan ja vesiin lähes miljardi tonnia. Näin aiemmasta metsän hiilivarastosta on tehty päästölähde.

 

Ojituksella paljon hiiltä ilmaan ja vesiin

Suomessa on soistumiselle suotuisan ilmaston vuoksi kehittynyt lähes 10 miljoonaa hehtaaria soita, joihin kertyneen turpeen keskimääräinen paksuus on yli metrin. Fossiilisesta hiilestä, öljystä ja kaasusta fossiloituva turve poikkeaa siten, että se ei ole vielä ehtinyt maatua yhtä pitkälle. Puustoisilla soilla turpeessa on moninkertaisesti enemmän hiiltä kuin puustossa.

Soiden ojitusta on 1950-luvulta lähtien tehty lähes 6 miljoonaa hehtaaria. Maastokartat vilisevät ojastoista kertovaa sinistä viivastoa. Noin miljoona hehtaaria on tehty puun kasvun kannalta heikoille soille.

Soiden ojitusta on 1950-luvulta lähtien tehty lähes 6 miljoonaa hehtaaria.

Lisäksi ojia on perattu ja ojituksia on täydennetty. Ilmaston lämpeneminen nopeuttaa orgaanisen aineksen hajoamista. Jääkausien jälkeinen maan kohoaminen toisaalta on runsastuttanut soistumista. Kohoaminen jatkuu. Ojia on kaivettu noin 1,5 miljoonaa kilometriä.

Ojitetuilta soilta turvetta on hajonnut ilmaan sekä kulkeutunut ympäröiviin vesiin arviolta noin 20 sentin kerros. Puiden juurten näkyviin tulo osoittaa myös turpeen ”kulumista” samoin kuin siemenpuualoilla.

Ojitetuilta soilta on hajonnut turvetta ilmaan ja lähtenyt veden mukana yhteensä noin 12 miljardia kuutiota eli hiiltä noin 400 miljoonaa tonnia. Hajoaminen ja hiilen vapautuminen jatkuvat niin kauan kuin turvetta riittää ja sen kuivuminen jatkuu.

Paksuturpeisten soiden turvetuotantoalueita on noin 100 000 hehtaaria. Ojia niihin on kertynyt lasku- ja ympärysojat mukaan lukien noin 75 000 kilometriä. Turpeesta on jyrsitty yli metrin kerros.

70 vuoden aikana orgaanista massaa on metsäteistä kertynyt noin 6 miljardia kuutiota, jossa hiiltä on ollut noin 200 miljoonaa tonnia.

Siitä on kertynyt orgaanista ainesta pääosin polttoon ja osittain kasvualustaksi taimitarhoille ja puutarhoihin noin miljardi kuutiota eli hiilenä yli 30 miljoonaa tonnia. Osa pöyhitystä turpeesta leviää pölynä ilmaan. Tuulen kuljettamana kevyet maa-ainekset kulkevat pitkiä matkoja. Etäisyyksiä kuvaa, että äskettäin kerrottiin Suomeen asti kulkeutuneen Saharan hiekkaa.

Merkittävä metsätaloustoimi on myös metsäteiden rakentaminen, jota on tehty noin 120 000 kilometriä. Siihen kuuluu ojan kaivu ainakin toiselle puolelle tietä ja maamassan poistaminen tiesoran alta. Kaikkiaan noin viiden metrin leveydeltä on kaivettu maata noin 10 sentin kerros.

70 vuoden aikana orgaanista massaa on metsäteistä kertynyt noin 6 miljardia kuutiota, jossa hiiltä on ollut noin 200 miljoonaa tonnia. Leikattu ja siirrelty orgaaninen aines hajoaa myös osaksi ilmaan, mutta osa kulkeutuu vesistöihin.

 

Kaivamisen maailmanennätys?

Edellä luetelluilla töillä on tehty uraa, vakoa ja ojaa arviolta yli 20 miljoonaa kilometriä. Samoja aloja on Pohjois-Suomessa vaotettu jopa useaan kertaan. Eriasteisilla ojilla olisi kierretty maapallo 500 kertaa. Se on melkoinen saavutus.

Pääosin orgaanista maata on kaivettu, siirrelty, poltettu ja työstetty ilmaan ja vesiin hajoaviksi aineksiksi noin 23 miljardia kuutiota, josta hiileksi on vapautunut tai osin vapautumassa yli 700 miljoonaa tonnia. Veteen kulkeutunut aines jatkaa hajoamista ja leviää myös ilmaan.

Se on merkinnyt paljon työtä lapioille, auroille ja kaivureille. Niistä sekä puun poistumasta ja käytöstä on kertynyt hiiltä yli puolitoista miljardia tonnia.Näistä töistä on irronnut myös mineraalimaata, josta osa on kulkeutunut veden mukana vesistöihin.

Eriasteisilla ojilla olisi kierretty maapallo 500 kertaa.

Turve- ja humusmassan painuttua meren, järven ja joen pohjaan monien eliöiden, kuten rapujen ja simpukoiden olosuhteet muuttuvat elinkelvottomiksi. Kalojen mätiä tuhoutuu. Monet orgaanisen aineksen hajoamisessa syntyvistä kasvihuonekaasuista ovat myrkyllisiä.

Koneet möyhentävät maan pintaa liikkuessaan sulan maan aikana, joka pitenee ilmastomuutoksesta johtuen. Siitäkin kertyy ympäröiviin vesiin orgaanista ainesta ja mineraalimaata erityisesti tulvien välityksellä.

Voidaan arvioida, että hajoavasta humuksesta ja turpeesta suuri osa on kulkeutunut puroihin, jokiin, lampiin ja järviin, joiden vesi oli ennen juomakelpoista. Osa siitä on kulkenut pääosin kolloidisessa eli kelluvassa muodossa läheisiin meriin ja osa haihtunut suoraan ilmaan.

Entisistä sinisistä järvistä ja Itämerestä lahtineen on tullut ruskeita vesiä toistuvine leväongelmineen.

Entisistä sinisistä järvistä ja Itämerestä lahtineen on tullut ruskeita vesiä toistuvine leväongelmineen. Vesiin on kulkeutunut myös suuret määrät ravinteita, kuten typpeä ja fosforia sekä rautaa ja raskasmetalleja, muun muassa elohopeaa.

Myös maatalouden, asutuksen, liikenteen, kaivosten ja yleensä teollisuuden toimialoilla tehdään vastaavasti maansiirto- ja muokkaustöitä. Kaivokset ovat suunnattomia ympäristön vesien likaajia. Niitä kaivetaan valtavasti lisää.

Harvinaisia maametalleja etsitään ja kaivellaan esimerkiksi sähköautojen akkuja sekä tuulimyllyjä ja aurinkopaneeleja varten ympäri maapalloa. Jäljet ovat vielä pahempia kuin fossiilisen öljyn ja kaasun pumppaamiset.

Avohakkuille olisi vaihtoehtojakin.

Suomi on maapinta-alaan ja väkimäärään suhteutettuna saavuttanut todennäköisesti maailmanennätyksen erilaisessa vaotuksessa ja maankäsittelyssä sekä avohakkuissa ja niiden seurauksena hiilipäästöissä. Avohakkuille olisi vaihtoehtojakin, mutta ennätyksiä janoava ja kaiken kaivava Suomen kansa voisi varmaankin jo päästä Guinnesin ennätysten kirjaan.

 

Erkki Lähde on metsämaatieteen ja metsänhoidon emeritusprofessori.

Jussi Alanko on ympäristötoimittaja ja dokumentaristi.

1 ajatus aiheesta “Kaiken kaivava kansa – paljon hiiltä ilmaan ja vesiin”

  1. Jyrki Keränen

    Kiitos, hra Lähde, tietopaketista. Meidän metsämme on suojelun piirissä. Meille ja tulevaisuudelle.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top