Koronaepidemian myötä moni asia on muuttunut. Olosuhteiden pakosta olemme joutuneet sopeutumaan ja kehittämään nopealla tahdilla uusia toimintatapoja arkemme pyörimiseksi. Voiko koronaepidemia auttaa meitä ymmärtämään, miten ruokajärjestelmiämme on kehitettävä pitkällä tähtäimellä, jotta ruoan saatavuus pystytään turvaamaan yllättävissäkin tilanteissa?
Ruokajärjestelmämme muuttuu jatkuvasti yhteiskunnan muutoksen mukana. Se kohtaa haastavia muutostekijöitä, muutoksia ja trendejä, jotka voivat olla peräisin niin sen tutusta toimintaympäristöstä kuin sen ulkopuoleltakin. Muutoksilla on kytkentöjä ja erilaisia aikajänteitä. Osa muutoksista voidaan ennustaa, ne voivat tapahtua hitaammin ja niihin ehditään varautumaan, kun taas osa muutoksista on luonteeltaan yllättäviä ja ne saattavat tulla eteen hyvinkin nopeasti. Ilmastonmuutos on esimerkki tällaisesta haasteesta, jonka suorat vaikutukset tuntuvat ennustamattomina sääilmiöinä ja epäsuorat vaikutukset pidemmällä aikavälillä useiden eri sektoreiden politiikkatoimissa, kuten ympäristö- ja maahanmuuttopolitiikassa ja elintarvikemarkkinoilla.
Viime vuosina olemme saaneet kokea ilmastonmuutoksen vaikutukset myös Suomessa.
Viime vuosina olemme saaneet kokea ilmastonmuutoksen vaikutukset myös Suomessa. Rankkasateet, kuivuusjaksot ja uudet tuhoeläimet ovat aiheuttaneet sadonmenetyksiä. Tuotantopanosten hintojen heilahtelut ja muuttuvat politiikkatoimet ovat heijastuneet maatilojen kannattavuuteen. Tiedotusvälineet ovat tuoneet maailmalta tietoomme poikkeuksellisia kuivuusjaksoja, joiden seurauksena sadot ja kotieläimiä on menetetty, nälänhätä on lisääntynyt, ihmiset ovat joutuneet jättämään kotinsa ja vakavia levottomuuksia on ilmaantunut.
Koronaepidemian vaikutukset tuntuvat ruokajärjestelmissä
Kasvukauden kynnyksellä rajat sulkenut koronaepidemia hankaloitti marja- ja puutarhatiloilla ulkomaisen kausityövoiman saatavuutta, vaikeuttaen niin sadon tuottamista kuin korjuuta ja uhaten pahimmillaan jopa tilojen jatkuvuutta. Ruokajärjestelmän työntekijöiden koronavirusmassatartuntoja raportoitiin erityisesti Euroopassa isoilla vihannestiloilla ja lihateollisuudessa. Talven matkustusrajoitukset ja ulkomaalaisten turistien määrien mahdollinen romahtaminen uhkaavat maaseudun matkailuyritysten toiminnan jatkuvuutta.
Monissa maissa koronaepidemia on välitön ja suuri uhka ruokaturvalle.
Monissa maissa koronaepidemia on välitön ja suuri uhka ruokaturvalle. Ruuan alkutuotannon ja elintarviketeollisuuden työntekijöiden tietämättömyys toimista, joilla viruksen leviäminen voitaisiin estää sekä työtehtävät, joissa riittävien turvaetäisyyksien pitäminen on vaikeaa tai mahdotonta, ovat uhkia taudin leviämiselle ja voivat pahimmillaan sulkea tuotantolaitoksen. Lisäksi alhainen palkkataso voi johtaa siihen, että työntekijöillä ei ole varaa jäädä pois töistä sairastuttuaan.
Toistaiseksi Suomen ruokajärjestelmät ovat kestäneet hyvin koronaepidemian vaikutukset. Epidemia kuitenkin herättelee ajattelemaan asioiden ennakoimattomuutta. Ruoan tarjontaketjun toimivuuden varmistaminen edellyttää ruokajärjestelmän kehittämistä siten, että se pystyy kohtaamaan myös yllättäviä muutoksia.
Resilientti ruokajärjestelmä ei menetä toimintakykyään häiriön takia
Resilienssillä tarkoitetaan kykyä varautua, kestää ja toipua häiriöistä. Suomen kielessä resilienssistä puhuttaessa käytetään myös käsitteitä muutoskestävyys ja muutosjoustavuus. Resilienssi ei etsi lyhytkestoisia optimiratkaisuja ennakoitaviin riskeihin, vaan korostaa järjestelmän sopeutumis- ja muutoskyvyn kehittämistä. Resilientti ruokajärjestelmä ei menetä toimintakykyään häiriön takia, vaan ruoan saatavuus pystytään turvaamaan.
Ruokajärjestelmän toimivuus on vahvasti riippuvainen teknisten infrastruktuureiden toimimisesta. Erityisesti sähkön ja polttoaineiden katkeamaton saanti, tietoverkkojen, logistiikan ja vesihuollon toimivuus ovat kriittisen tärkeitä niin alkutuotannossa, elintarviketeollisuudessa kuin kaupan alallakin. Näiden edistämistä tukevat toimet myötävaikuttavat koko ruokajärjestelmien muutosjoustavuuteen.
Ruokajärjestelmien resilienssin edistämiseen liittyy konkreettisella tavalla kansallisen huoltovarmuuden varmistaminen. Elintarvikeketjun turvaamiseksi tärkeimpien tuotantopanosten, kuten siementen, torjunta-aineiden ja rehuraaka-aineiden varastointi kriisitilanteiden varalle toteutetaan Suomessa yhteistyönä valtion ja yksityissektorin välillä. Myös työvoiman, tuotantojärjestelmien ja -teknologioiden kriisitilannevalmiuden kehittäminen ovat tärkeässä roolissa ruokajärjestelmien kehittämisessä muutosjoustavampaan suuntaan. Erityisen tärkeää on analysoida, mikä nykyisessä ruokajärjestelmässä ylläpitää resilienssiä ja miten ruokajärjestelmän muutokset, esimerkiksi alkutuotannon rakennekehitys, tuotantopanosten tuontiriippuvuus ja ruokaketjun logistiikka, vaikuttavat muutosjoustavuuteen sitä heikentävästi tai vahvistavasti.
Resilientti ruokajärjestelmä ei menetä toimintakykyään häiriön takia, vaan ruoan saatavuus pystytään turvaamaan.
Maa- ja metsätalousministeriön 2010-luvun alussa rahoittamassa ADACAPA projektissa tarkasteltiin ruokaketjun kykyä sopeutua vaikeasti ennakoitavaan muutokseen ja valmiutta ylläpitää toimintakykynsä häiriötilanteissa. Projektin tulokset ovat ajankohtaisia edelleen. Tutkimuksessa määritettiin sopeutumiskyvyn avaintekijöitä ja niiden edistämiskeinoja. Tulevaisuuden ennakointiin perustuvassa Delfoi-tutkimuksessa (vuonna 2011) ruokajärjestelmän toimijat ketjun eri osista sekä muut asiantuntijat tunnistivat ruokajärjestelmän sopeutumiskyvyn määrääviä tekijöitä Suomessa.
Sopeutumiskyvyn tarkastelu tuo uusia ja täydentäviä näkymiä muutokseen varautumiseen. Ruokaketjun sopeutumiskyvyn avaintekijöiksi tunnistettiin ravinne- ja energiahuollon riippumattomuus, toimijoiden välinen dialogi sekä innovatiivisuus ja oppiminen läpi ruokaketjun.
Ruokajärjestelmässä vasteiden monimuotoisuus varmistaa toiminnan jatkuvuutta
Tutkimuksessa arvioitiin myös monimuotoisuuden merkitystä ruokajärjestelmän eri tasoilla mahdollisena toimintaa varmentavana tekijänä. Resilienssin kannalta erityisen tärkeää on vasteiden eli vastauksena ilmiöön tapahtuvien reaktioiden monimuotoisuus. Käytännön esimerkki vasteiden monimuotoisuuden toimintaa vakauttavasta merkityksestä on sääoloihin, kuten lämpötilaan tai sadantaan eri tavoin reagoivien kasvilajikkeiden viljely. Näin varmistetaan, että sääoloista huolimatta ainakin jokin viljelyssä oleva lajike todennäköisesti pystyy tuottamaan satoa.
Vasteiden monimuotoisuutta tarkastelevassa tutkimuksessa on huomattu, että huolimatta lajikemonimuotoisuuden viimeaikaisesta lisääntymisestä vasteiden erilaisuus erilaisia sääilmiöitä kohtaan on viime vuosina vähentynyt. Mikäli viljeltävät lajikkeet reagoivat tiettyyn sääilmiöön samalla tavalla, voi seurauksena olla, että esimerkiksi kuivuuden takia satotaso jää hyvin alhaiseksi, vaikka käytössä olisi useita eri lajikkeita.
Resilienssin kannalta erityisen tärkeää on vasteiden eli vastauksena ilmiöön tapahtuvien reaktioiden monimuotoisuus.
Myös ruokajärjestelmän vähittäiskaupan ruoan toimittajien monimuotoisuuden on todettu olevan yhteydessä elintarvikkeiden vähittäismyynnin säilymiseen hyvällä tasolla markkinahäiriöiden aikana. Alkutuotannossa monipuolinen viljelykasvivalikoima ja tulolähteiden monimuotoisuus voisivat myös varmentaa tulotasoa yllättävissä muutostilanteissa. Vasteiden monimuotoisuuden tarkastelu voikin siten olla hyvin arvokas väline arvioida ja kehittää ruokajärjestelmien sopeutumiskykyä eri toiminnoissa ja toimijatasoilla.
Monimuotoisuus on siis tärkeää, koska se takaa laajasti erilaisia vasteita muuttuviin tekijöihin ja varmistaa toiminnan jatkuvuutta muutoksissa, kun ”kaikki munat eivät ole samassa korissa”. Toisaalta tutkimuksessa esitettiin myös huoli, että monissa toiminnoissa monimuotoisuus voi vähentää tehokkuutta. Tämä voikin asettaa haasteita resilienssin toteuttamiselle käytännössä.
Huomattava työmäärän kasvaminen voi olla este monimuotoisuuden lisäämiselle esimerkiksi maatiloilla, sillä viljelijät ovat jo nykyisellään jaksamisen äärirajoilla. Monimuotoisuus ei ole yksiselitteisesti hyödyksi vaan mahdollisia hyötyjä tulee tarkastella tilanne-, toimija- ja muutoskohtaisesti. Olisikin oleellista tunnistaa, millainen monimuotoisuus on tehokkain puskuri eri toiminnoissa ja erilaisissa muutoksissa.
Globaalin kriisin hoidossa korostuvat paikalliset ratkaisut
Maailmanlaajuisen kriisin seurauksena paikallinen maataloustuotanto ja logistiikan toimivuus korostuvat välttämättömyyksinä. Kaukaisen pohjoisen sijainnin ja tuontiriippuvuuden takia totaalinen kansainvälinen eristäytyminen voi johtaa Suomessa vakavaan tilanteeseen, jossa ruokaturva olisi uhattuna. Tällaisessa tapauksessa erityisesti valkuaiskasvien omavaraisuus, ravinteiden kierrätys ja energian saatavuus nostettiin Delfoi-tutkimuksessa tärkeimmiksi tekijöiksi ruokajärjestelmän toimivuuden kannalta. Tilanteessa, jossa olemme vahvasti tuontiriippuvaisia, Suomen kannalta ruokaturvasta huolehtimisessa keskeistä on sitoutuminen monenkeskisen kauppajärjestelmän periaatteisiin ja sen varmistaminen, että kansainväliset sitoumukset säilyvät voimassa myös erilaisissa kriisitilanteissa.
Suomen kannalta ruokaturvasta huolehtimisessa keskeistä on sitoutuminen monenkeskisen kauppajärjestelmän periaatteisiin ja sen varmistaminen, että kansainväliset sitoumukset säilyvät voimassa myös erilaisissa kriisitilanteissa.
Tutkimuksessa pyrittiin myös tunnistamaan sopeutumiskyvyn tekijöitä. Tärkeimpinä tekijöinä korostettiin energia- ja ravinneomavaraisuutta, ruokaketjun läpinäkyvyyttä ja dialogia ketjussa sekä jatkuvaa innovatiivisuutta ja oppimista. Nämä tekijät edistävät ruokajärjestelmän toimintakykyä erilaisissa häiriötilanteissa riippumatta muutoksen luonteesta. Tällä pyrittiin ymmärtämään resilienssin ydintä: kykyä puskuroida häiriöitä ja ylläpitää toimintoja ja joustaa myös vaikeasti ennakoitavissa muutoksissa. Resilientin ruokajärjestelmän toimijakohtaiset tekijät sisälsivät biologisia, taloudellisia ja sosiaalisia voimavaroja.
Kokemuksena koronavirusepidemia on yhdenlainen yllättävä shokki, joka ravisuttaa koko yhteiskuntaa ja jonka vaikutukset tuntuvat laajasti. Se muistuttaa meitä siitä, että luonnon ja ihmisen yhteisten järjestelmien monimutkaisuuden takia emme pysty ennustamaan kaikkea tulevaa. Kulman takana saattaa olla odottamassa muitakin yllättäviä järjestelmiämme horjuttavia häiriöitä, joihin varautumista tulisi kehittää.
Ennakointia yllättäviin kriiseihin kehitetään
Ruokajärjestelmän muuttaminen kestävämmäksi edellyttää tiedon lisäksi työkaluja. Delfoi-tutkimuksessa poliittiset kannustimet, jotka tukevat energia- ja ravinneriippumattomuuteen sekä vahva maa- ja elintarviketalouden tutkimus nostettiin hyödyllisiksi keinoiksi kehittää ruokajärjestelmän resilienssiä. Näistä erityisesti uusiutuvaan energiaan ja kiertotalouteen nojautuvat ratkaisut ja kokeilut yhdessä uusien liiketoimintamallien kehittämisen kanssa voisivat poikia sekä ympäristöhyötyjä että synnyttää uusia markkinoita ja luoda uusia työmahdollisuuksia maaseudulle.
Myös ruokajärjestelmän toimijoiden ennakointikyvykkyyden kehittäminen on tärkeää. Tästä aiheesta on käynnistynyt Luonnonvarakeskuksessa Suomen Akatemian rahoittama hanke ”Menestyvän ennakointijärjestelmän tekijät ruokakriisin estämiseksi” (DEFORFO). Hanke keskittyy kansallisen ruokaturvan ennakointijärjestelmän parantamiseen, jolla tuetaan sekä lyhyen että pitkän aikavälin päätöksentekoa. Hankkeessa on tavoitteena lisätä ymmärrystä, miten ennakointijärjestelmää voidaan kehittää siten, että ruokajärjestelmä olisi mahdollisimman muutosjoustava koronaviruspandemian kaltaisten yllättävien kriisien edessä.
MMT Karoliina Rimhanen tutkii ruokajärjestelmien resilienssiä Luonnonvarakeskuksessa.
FT Sari Himanen kehittää viljelyn monimuotoistamisen ja ilmastonmuutokseen varautumisen keinoja Luonnonvarakeskuksessa.
Helena Kahiluoto on kestävyystieteen professori LUT-yliopistossa ja strategisen tutkimuksen ohjelmajohtaja Suomen Akatemian yhteydessä. Hän tutkii ja opettaa kestävyysmuutoksen mahdollistamista, etenkin resilienssiä, reiluutta ja kiertotaloutta.
MMT Jyrki Aakkula tutkii ympäristö- ja ilmastopolitiikan tulevaisuuskysymyksiä Luonnonvarakeskuksessa.
KTT Pasi Rikkonen tutkii maatalous-, ilmasto- ja energiapolitiikan ohjauskeinoja ja tulevaisuutta Luonnonvarakeskuksessa.
Kirjoittajista Karoliina Rimhanen, Jyrki Aakkula ja Pasi Rikkonen toimivat Suomen Akatemian rahoittamassa DEFORFO (Determinants of successful foresight system in preventing food crisis) hankkeessa. Karoliina Rimhanen ja Sari Himanen toimivat valtakunnallisessa koordinaatiohankkeessa Ilmastonmuutokseen varautuminen maataloudessa. Helena Kahiluoto, Sari Himanen ja Pasi Rikkonen toimivat ADACAPA-hankkeessa.
Paluuviite: Vuoden 2021 vappupuheiden saldoa – Politiikasta