Lokakuun vallankumouksen 100-vuotisjuhlavuoden ja tulevien jalkapallon mm-kisojen varjoon on jäänyt eräs kansainvälinen tapahtuma, joka järjestettiin Venäjällä viime syksynä hieman vaivihkaa. Edellisten talviolympialaisten isäntäkaupunki Sotši toimi näyttämönä 19. Maailman nuorisofestivaalille viime lokakuussa. Mistä tapahtumassa oli oikein kyse?

Rauhan ja ystävyyden festivaali

Maailman nuorisofestivaali tuli kylmän sodan aikana tunnetuksi Neuvostoliiton ja sosialistisen maailman tapahtumana, jonka viestinä oli – Neuvostoliiton ulkopolitiikkaa myötäillen – rauhan ja ystävyyden edistäminen. Ensimmäinen nuorisofestivaali järjestettiin Prahassa vuonna 1947, jonka jälkeen se kiersi sosialistimaiden pääkaupunkeja, mutta piipahti myös Wienissä (1959) ja Helsingissä (1962).

Neuvostoliiton romahdettua nuorisofestivaalin painopiste siirtyi Itä-Euroopasta Latinalaisen Amerikan ja Afrikan kapitalismikriittisiin, vasemmistolaisiin nuorisojärjestöihin. Venäjä ei jatkanut festivaalin tukemista kylmän sodan jälkeen, ja siksi ilmoitus nuorisofestivaalin järjestämisestä yllätti.

Venäjä ei jatkanut festivaalin tukemista kylmän sodan jälkeen, ja siksi ilmoitus nuorisofestivaalin järjestämisestä yllätti.

Mihin Vladimir Putinin Venäjä pyrki isännöimällä kommunistifestivaaliksi leimatun ja vahvasti kylmään sotaan liittyneen tapahtuman? Oliko kyse yrityksestä toistaa historiaa vai kierrättää vanhaa ideaa tämän päivän hybridivaikuttamisen metodeilla päivitettynä?

Osa Putinin megatapahtumabuumia

Nuorisofestivaalin järjestämisestä uutisoitiin ensimmäisen kerran jo 2013, jolloin Putinin hallinto ilmoitti ryhtyvänsä hyödyntämään erilaisia kulttuurisia keinoja osana Venäjän ulkopolitiikkaa. Kansainvälinen nuorisofestivaali listattiin tuolloin yhdeksi välineeksi.

Nuorisofestivaali voidaan nähdä osana Putinin viime vuosien pyrkimystä vahvistaa Venäjän kansainvälistä asemaa ja imagoa erilaisia megatapahtumia järjestämällä. Festivaalin sijoittaminen vuoden 2014 talviolympialaisten näyttämölle Sotšiin istuu hyvin Putinin aluepoliittisiin tavoitteisiin. Sotši oli kuitenkin ennen kaikkea taloudellinen valinta, sillä talviolympialaisten jäljiltä siellä on runsaasti uutta infrastruktuuria.

Perinteinen festivaalimotto ”rauhan ja ystävyyden puolesta, imperialismia vastaan” oli vaihtunut muotoon ”we are the future” – me olemme (maailman) tulevaisuus.

Pohjimmiltaan tapahtuman idea toisti samaa kaavaa kuin aiemminkin. Ohjelmassa oli kulttuuria, yhteiskunnallisia keskusteluja, urheilua, politiikkaa ja viihdettä 2010-luvulle päivitettynä.

Perinteisten kansanmusiikin ja -tanssin sijaan festivaalilla esiintyivät venäläiset pop-tähdet, esimerkiksi Venäjää kahdesti Euroviisuissa edustanut Dima Bilan. Avajaisten vetonaulana esiintyi puolestaan yhdysvaltalainen OneRepublic. Perinteinen festivaalimotto ”rauhan ja ystävyyden puolesta, imperialismia vastaan” oli vaihtunut muotoon ”We are the future” – me olemme (maailman) tulevaisuus.

Aineksia menneisyydestä

Venäläisessä mediassa ja festivaalin virallisilla sivuilla annetun kuvan perusteella Sotšin festivaali nojasi monin tavoin menneisyyteen. Yhtäältä järjestäjät rakensivat globaalisti merkittävää nuorisotapahtumaa pitkälti samalla kaavalla kuin kylmän sodan vuosina. Toisaalta järjestäjät liittivät vuoden 2017 festivaalin neuvostomenneisyyteen korostamalla Moskovassa vuosina 1957 ja 1985 järjestettyjä nuorisofestivaaleja.

Kuten jo kylmän sodan aikana, tapahtuman globaalia merkitystä pyrittiin osoittamaan UNESCOn tuella sekä hyödyntämällä YK:n yleiskokousta, jossa ulkoministeri Sergei Lavrov kutsui maailman nuorison Venäjälle. Toinen perinteinen globaalin imagon legitimoinnin keino on ollut korostaa osallistuvien maiden ja osanottajien määrää.

Perinteinen globaalin imagon legitimoinnin keino on ollut korostaa osallistuvien maiden ja osanottajien määrää.

Historiallisesti delegaatioita koottiin festivaalin isäntämaassa opiskelevien ulkomaalaisten ja emigranttien avulla. Tätä taktiikkaa hyödynnettiin myös nyt.

Vaikka mukana oli ”aidostikin” ulkomaalaisia osallistujia, laskettiin esimerkiksi ulkomailla asuvat venäläiset ja Venäjällä opiskelevat ulkomaalaiset toisen maan delegaateiksi. Näin esimerkiksi Britannian runsaan sadan hengen delegaatiossa oli vain yksi britti. Toisaalta esimerkiksi Itävallasta ja Australiasta osa osallistujista koostui paikallisista vasemmistonuorista.

Festivaalille osallistui lopulta reilut 20 000 nuorta, joista 12 576 oli venäläisiä osanottajia, ennen kaikkea erilaisten valtioon kytköksissä olevien nuorisojärjestöjen ja -komiteoiden aktivisteja. 12 638 oli ulkomaalaisten, 185 eri maata ”edustavien” delegaattien osuus. Loput 5 000 olivat vapaaehtoisia, jotka huolehtivat käytännön järjestelyistä festivaalikylässä. Lisäksi festivaalia edeltäneeseen oheistapahtumaan, Moskovan paraatiin osallistui virallisten tietojen mukaan runsaat 35 000 opiskelijaa.

Moskovassa vuonna 1957 järjestetty nuorisofestivaali on säilynyt venäläisten kollektiivisessa muistissa Stalinin jälkeisen Neuvostoliiton avautumisen kautta.

Venäläisessä mediassa Sotšin festivaalia profiloitiin historian kautta. Moskovassa aiemmin järjestetyistä nuorisofestivaaleista vuoden 1957 tapahtuma on säilynyt venäläisten kollektiivisessa muistissa Stalinin jälkeisen Neuvostoliiton avautumisen ja niin sanottujen festivaalilasten myytin kautta. Huhuttiin, että Moskovassa syntyi epätavallisen paljon tummaihoisia lapsia yhdeksän kuukautta juhlien jälkeen.

Festivaalin yhteydessä neuvostoaikaa muisteltiin järjestämällä näyttely Tri festivalia (Kolme festivaalia), jonne kansalaiset saivat tuoda omia valokuviaan ja muistoesineitään vuosien 1957 ja 1985 festivaaleilta. Näyttely oli ensin avoinna Moskovan kaupunginmuseossa ja siirtyi sieltä Sotšiin festivaalin ajaksi. Sotšissa menneet festivaalit olivat kuitenkin oletettua vähemmän esillä: tapahtumien keskiössä oli maineikkaan festivaalimenneisyyden sijaan loistava tulevaisuus.

Historian hyödyntäminen jäi lopulta päälleliimatuksi. Perinteisen median kautta viestimisen kohteena oli iäkkäämpi yleisö, jolle festivaali on neuvostoajalta tuttu. Sen sijaan nuorison seuraamassa sosiaalisessa mediassa festivaalin uutisoinnin fokuksessa oli nykyhetki ja tulevaisuus.

Festivaalipolitiikkaa ja -politiikkoja

Yhteistä Moskovan vuoden 1957 ja Sotšin 2017 festivaaleissa oli poliittisen vallan läsnäolo. Vuoden 1957 festivaalin avajaisissa ylin neuvostojohto osallistui avajaisiin Nikita Hruštšovin johdolla, ja myöhemmin Kremlissä järjestetyissä tanssiaisissa Hruštšov jalkautui kansainvälisen nuorison pariin kättelemään ja jututtamaan ulkomaisia nuoria.

Yhteistä Moskovan vuoden 1957 ja Sotšin 2017 festivaaleissa oli poliittisen vallan läsnäolo.

Sotšissa valtiojohto oli myös läsnä. Presidentti Putin osallistui nuorten keskustelutilaisuuteen, jossa pohdittiin moninapaista maailmanjärjestystä ja kansojenvälisen ystävyyden ja yhteistyön edistämistä. Putin piti puheen yhdessä festivaalin päätöstilaisuuksista, jossa viimeiset sanat kuultiin englanniksi. Festivaalin virallisella Youtube-kanavalla on video, jossa Putin kävelee festivaalialueella nuorison keskuudessa, kättelee spontaanisti festivaalinuoria ja kyselee näiden kuulumisia.

Mutta se, mikä toimi vuonna 1957, ei toimi enää 2017. Kun Hruštšov jalkautui nuorison keskuuteen, hänen tehtävänään oli antaa Stalinin jälkeiselle Neuvostoliitolle lempeämmät kasvot. Leppoisasti tavallisten nuorten kanssa keskustellut ja kättä paiskannut Hruštšov todella muutti käsitystä Neuvostoliitosta.

Se, mikä toimi vuonna 1957, ei toimi enää 2017.

Sen sijaan Putinin esiintyminen nuorisofestivaalilla tilanteessa, jossa Venäjän katsotaan kulkevan yhä autoritaarisempaan suuntaan, ei edesauta maan kansainvälisen imagon kehittymistä. Jessica Gienow-Hechtiä mukaillen voidaan todeta, että kulttuuridiplomatia toimii yleensä parhaiten silloin, kuin yhteys vallanpitäjien ja kulttuuritoimijoiden välillä ei ole liian ilmeinen.

Moskovan vuoden 1957 festivaali pyrki näyttämään maailmalle Stalinin jälkeisen Neuvostoliiton uudet kasvot pyrkimällä mahdollisimman vähäisiin poliittisen vallan viitauksiin. Sen sijaan Sotšissa Putinin toistuva läsnäolo vahvisti kuvaa Venäjästä presidentin tiukan luotsauksen alaisena olevana keskusjohtoisena valtiona.

Jatkuuko festivaaliperinne?

Neuvostoliitto profiloitui nuorison ja tulevaisuuden puolestapuhujaksi heti vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen. Venäjä näyttää perineen tämän ajattelutavan ja pyrkii nyt 2010-luvulla entistä aktiivisemmin globaalin nuorison puolestapuhujan asemaan. Putin pyrkii kasvattamaan suosiotaan nuorison parissa.

Festivaalin virallinen järjestäjätaho oli järkyttynyt festivaalin vasemmistolaisen agendan minimoimisesta.

Maailman nuorisofestivaaliperinteen jatkuminen on tällä hetkellä epäselvää. Venäläinen järjestäjätaho ilmaisi jo ennen juhlia, että sen tavoitteena oli joka toinen vuosi järjestettävien festivaalien elvyttäminen perinteitä kunnioittaen. Toisaalta festivaalin virallinen järjestäjätaho, maailman demokraattinen nuorisoliitto WFDY, oli järkyttynyt festivaalin vasemmistolaisen agendan minimoimisesta.

Tämän ideologisen ristiriidan takia WFDY vastustanee Venäjän pyrkimyksiä ottaa nuorisofestivaaliliike haltuun, mikä merkitsisi festivaaliliikkeen palaamista marginaalisen vasemmistolaisnuorison juhlaksi. Vaikka viime vuoden festivaalin osallistujista muodostettiin juhlien jälkeen “Future Team” -liike, mahdollisuudet liikkeen jatkuvuudelle 2010-luvun olosuhteissa ovat rajalliset.

Vaikutus

Festivaalin lopullinen hinta jäi arvoitukseksi, mutta virallisesti Venäjän hallitus myönsi kulujen kattamiseen 4,5 miljardia ruplaa. Toisin kuin megatapahtumilla usein pyritään, nuorisofestivaalilla ei tuotettu voittoa. Venäläisten veronmaksajien kustantamassa tapahtumissa ruoka- ja asumiskustannusten lisäksi jokainen osanottaja sai festivaalin asukokonaisuuden sekä upouuden Irbis-älypuhelimen.

Näin tarkasteltuna nuorisofestivaali ei ollut olympialaisten ja MM-kisojen kaltainen kansainvälinen suurtapahtuma, vaan Venäjän veronmaksajien maailman nuorisolle kustantama pr-juhla. Festivaalin ainoa osa, joka oli edes hieman tuotteistettu, oli Youth expo -messut, joissa lähes jokainen Venäjän federaation subjekti esitteli alueellisia saavutuksiaan.

Festivaali oli esillä sosiaalisessa mediassa erityisen vahvasti Venäjän ”Facebookissa”, VK:ssa. Ulkomaisessa mediassa festivaali ei juuri näkynyt (”lännessä” aiheesta kirjoitti vain Helsingin Sanomat) ja venäläinenkin media innostui uutisoimaan ja markkinoimaan tapahtumaa vasta kesällä 2017. Tässä on valtava ero vuoden 1957 festivaaliin, josta kerrottiin neuvostolehdissä päivittäin puolen vuoden ajan ennen nuorison juhlia.

Festivaalin onnistumisen arvioinnissa on hyvä tarkastella erikseen tapahtuman vaikutusta venäläiseen ja ulkomaiseen yleisöön. Venäläisille nuorille, joilla on aiempaa kokemusta vain paikallisista foorumeista, festivaali oli mieltä järisyttävä kokemus.

Ideologisen kamppailun ollessa kuumimmillaan länsi boikotoi tapahtumaa avoimesti. Vuonna 2017 sen olemassaoloa ei edes huomattu.

Juhlissa artikuloitu Venäjän suuruus resonoi heidän kohdallaan hyvin siitäkin syystä, että tapahtuman osallistujiksi olivat valikoituneet sellaiset nuoret, jotka jo ennen festivaalia suhtautuivat myönteisesti Putinin hallintoon ja uskoivat Venäjän suuruuteen.

Ulkomaisen yleisön vakuuttaminen oli haastavampaa, mutta myös jossain määrin onnistunutta. Festivaali kuitenkin jätti jälkensä vain murto-osaan maailman nuorisosta, koska Venäjän politiikkaan kriittisesti suhtautuneet eivät osallistuneet tapahtumaan.

Suurin ongelma maailman nuorisofestivaalin hyödyntämisessä piilee kuitenkin siinä, ettei sitä tunneta enää yhtä laajalti kuin kylmän sodan vuosina. Ideologisen kamppailun ollessa kuumimmillaan länsi boikotoi tapahtumaa avoimesti. Vuonna 2017 sen olemassaoloa ei edes huomattu.

FT Pia Koivunen on yliopistonlehtori ja tutkijatohtori Turun yliopistossa. Koivunen väitteli Maailman nuorisofestivaalista Neuvostoliiton kulttuuridiplomatian välineenä. Nykyinen tutkijatohtoriprojekti tarkastelee megatapahtumien isännöinnin politiikkaa Neuvostoliitossa 1960–80-luvuilla.

MA Kristiina Silvan on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Silvan osallistui Sotšin festivaalille ja valmistelee väitöskirjaa Venäjän ja Valko-Venäjän valtiollisista nuorisojärjestöistä.

KULKUE, JOTA EI OLLUT TEHTY KATSOTTAVAKSI

Miksi 12-miljoonaisen pääkaupungin keskustaan oli järjestetty paraati, joka vaati keskeisen kulkuväylän sulkemisen kahdeksi päiväksi, mutta jota ei voinut nähdä kunnolla paikan päällä?

Lokakuussa Sotšissa järjestetyn nuorisofestivaalin oheistapahtumia oli ripoteltu ympäri Venäjää. Tapahtumien sarjan aloitti lauantaina 14.10. Moskovan keskustan läpi kulkenut paraati-karnevaali.

Moskovan kulkueeseen osallistui järjestäjien mukaan reilut 35 000 paikallista opiskelijaa sekä ulkomaalaisia festivaalille saapuneita nuoria. Paraati esitteli festivaalin historiaa, eri maiden kulttuuriperinteitä sekä venäläistä musiikkia.

Missä seurata kulkuetta?

Kulkuetta varten Moskva-joen rantakatu Vasilevskii Spusk -aukiolta Kremlin kupeesta Luzhnikin stadionille oli suljettu 8 kilometrin matkalta liikenteeltä perjantain ja lauantain ajan.

Mielenkiintoista venäläismedian uutisoinnissa oli se, että ennakkotiedot korostivat poikkeuksellisia liikennejärjestelyjä ja kehottivat moskovalaisia välttämään henkilöautoliikennettä keskustassa. Sen sijaan tietoa siitä, kuinka kulkuetta voisi halutessaan seurata, ei tuntunut löytyvän mistään.

Tietoa siitä, kuinka kulkuetta voisi halutessaan seurata, ei tuntunut löytyvän mistään.

Päätin hakea tuntumaa nuorisofestivaaliin Moskovan kulkueesta, mutta lauantaiaamuna kaupunkiin saapuessani minulla oli selvillä vain reitti. Kuljin miltei koko 8 kilometrin reitin läpi yrittäen etsiä paikkaa, josta kulkuetta olisi voinut seurata. Rantakatu oli koko matkalta suljettu aidoilla ja reittiä vartioi satojen miliisien joukko.

Ongelmaksi muodostui se, että kulkueen seuraaminen oli tehty vaikeaksi. Seisoskelin hetken Krymskii-sillalla, metroasema Park kulturyn läheisyydessä. Paikka on nuorisofestivaalin historian kannalta merkittävä, sillä tuon sillan rakenteisiin paikalliset nuoret kiipesivät katsomaan vastaavaa festivaalikulkuetta kesällä 1957.

Nyt tämä ikoninen paikka oli suljettu jalankulkijoilta kokonaan ja pian minutkin häädettiin sillalta. Kysymykseeni, missä kulkuetta voisi katsoa, en saanut kunnollista vastausta. Sen sijaan nuori miliisi kehotti minua suuntaamaan Luzhnikiin ilmaiskonserttiin myöhemmin illalla. Sama keskustelu toistui vähän matkan päässä Pushkinskii most -kävelysillalla.

Lopulta löysin Venäjän olympiakomitean rakennuksen edustalta, Luzhnikin stadionin lähettyviltä sopivan paikan. Lähistölle oli asettautunut myös Venäjän ykköskanavan tv-ryhmä. Kadun varrella tapahtumaa seuratessa kävi nopeasti ilmi, että paraati oli tehty nimenomaan televisiota varten.

Kulkueen merkitys

Kadun varrelle kulkuetta oli kerääntynyt katsomaan vain muutamia paikallisia. Ihmettelimme parin eläkeläisrouvan kanssa, miksi kulkueen katsominen oli tehty niin hankalaksi. Päällimmäisenä epäilyksenä oli Moskovaa syksyn aikana vaivanneet terroriepäilyt, joiden takia kauppakeskuksia ja muita julkisia tiloja on jouduttu evakuoimaan.

Terrorin pelko on varteen otettava selitys. Toisaalta minua hämmensi se, miksi 12-miljoonaisen pääkaupungin keskustaan oli järjestetty paraati, joka vaati keskeisen kulkuväylän sulkemisen kahdeksi päiväksi, mutta jota ei voinut nähdä kunnolla paikan päällä. Eikö kulkueen lavastaminen uutispätkää varten olisi käynyt helpommallakin?

Miksi 12-miljoonaisen pääkaupungin keskustaan oli järjestetty paraati, joka vaati keskeisen kulkuväylän sulkemisen kahdeksi päiväksi, mutta jota ei voinut nähdä kunnolla paikan päällä?

Toinen kysymys, joka nousi mieleeni kulkuetta katsellessa, liittyy nuorisofestivaalin historiapolitiiseen potentiaaliin. Hruštšovin suojasään aikana kesällä 1957 Moskovassa juhlittu nuorisofestivaali vaikutti aikanaan syvästi paikalliseen väestöön, sillä se avasi Stalinin aikana sulkeutuneen ja muukalaisvihamielisen maan pitkästä aikaa ulkomaalaisille vieraille.

Vuoden 1957 festivaali on jäänyt yhtenä keskeisenä Moskovan kaupungin historiaan liittyvänä tapahtumana venäläisten kollektiiviseen muistiin. Historiaa hyödyntävällä festivaalilla ja kulkueella olisi varmasti ollut potentiaalia toimia neuvostonostalgian ja oman maan historian muistelun kanavana ikääntyneemmän väestön keskuudessa, jonka edustajia katujen varsille oli jonkin verran kertynyt.

Pelkona lienee ollut epäily vähäisestä kiinnostuksesta tapahtumaa kohtaan. Pääpaino lauantain tapahtumassa oli nuorisolle suunnatussa ilmaiskonsertissa, jota tähdittivät venäläisen nykypopin edustajat, kuten Timur Rodriges, Elena Temnikova sekä Hleb-yhtye.

Sateisen lokakuisen lauantain paraati jätti kaikkinensa niin valjun vaikutelman, ettei siitä ole horjuttamaan suojasään festivaalin paikkaa moskovalaisten ja Moskovan historiassa.

FT Pia Koivunen on yliopistonlehtori ja tutkijatohtori Turun yliopistossa. Koivunen väitteli Maailman nuorisofestivaalista Neuvostoliiton kulttuuridiplomatian välineenä. Nykyinen tutkijatohtoriprojekti tarkastelee megatapahtumien isännöinnin politiikkaa Neuvostoliitossa 1960–80-luvuilla.

Kirjoitus kuuluu Euroopan keskellä, Euroopan reunalla -sarjaan.