Tältä tekstiltä vasemmiston mainitseminen on vähän tasapuolisuusharhan piiriin menevää. Esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen ja CRT:n (jotka luetaan ”wokeismin” piiriin) edistäminen kouluissa on käytännössä republikaanien ja joidenkin konservatiivien piirissä tulkittu aktiiviseksi ideologiseksi indoktrinaatioksi, jota vasemmisto ajaa. Näytöt siitä, että ”homorummutusta” tai muuta aktiivista edistystä tehtäisiin opetussuunnitelmasta poiketa ei juuri ole, vaan tämä reaktio pohjaa kokemuksellisiin reaktioihin. Jotka toki ovat nekin huomioitava – ei niitä ole tarkoitus vain sivuuttaa. Mutta ne täytyy asettaa kontekstiinsa.

On tulkinnallinen kysymys, joka rakentuu omalle ideologiselle ajatusmaailmalle, onko yhdysvaltalaisissa kouluissa ”vasemmistolaista indoktrinaatiota” vai ei. Samoin onko tätä indoktrinaatiota siihen pisteeseen asti, että sitä täytyy laein suitsia. Kieltämättä, jos teksti omaksuisi selvästi oikeistolaisen näkökulman, varmasti siinäkin olisi pitänyt korostaa ”wokeismin” uhkaa, koska ainoastaan tämä uhka tiedostamalla republikaanien vastareaktiot käyvät järkeen.

Teksti sen sijaan nostaa nimenomaan esiin, että wokeismi toimii itsesään republikaanien poliittisena viestintästrategiana, joka ruokkii voimakkaita reaktioita. Tekstissä myös argumentoidaan, että suhtautuminen lähinnä kaataa näihin käsitteisiin tunteita, jotka ovat puhtaasti negatiivisia. Näiden käsitteiden kanssa ei aidosti toimita tai niitä käsitellä.

Yhdysvaltalaisessa yhteiskunnassa kaikilla osapuolilla on ideologinen lähtökohta (kuten muuallakin), mutta harva osapuoli reflektoi omaa ideologisuuttaan, vaan näkee oman maailmankatsomuksensa ja politiikkansa luonnollisena, oikeana tai itsestään selvänä. Näin määritellen vastapuolelle ei kovin kaksinen rooli jää, mitä tulee julkiseen keskusteluun (kuten tämän kommentin alussa kirjoitin).

Tekstissä on myös aika laaja keskustelu siitä, millaista yritysten sananvapaus on Yhdysvalloissa, joka olisi myös huomioimisen arvoinen. Vaikuttaa siltä, että republikaanien näkökannasta yrityksen voivat kyllä yhtäältä lahjoittaa rahaa vaalikampanjoihin, mutta toisaalta poliittisesti ei saa ottaa kantaa (yritysaktivismi). Yritysaktivismista tai poliittisista kannanotoista toki ovat kärsineet yrityksen molemmin puolin poliittista spektriä, esim. Chick-fil-A -ravintolaa boikotoitiin vasemmiston toimesta, kun sen omistaja otti kantaa samansukupuolisia avioliittoja vastaan.

Ero tämän tekstin kannalta on kuitenkin siinä, että vasemmisto yleensä lähtee kuluttajaboikotti-kampanjoihin (tulkinnallisesti ”cancel-culture”), mutta Chick-fil-A:ta kohtaa ei lähdetty tekemään lakeja, eikä poliittisella institutionaalisella tasolla ryhdytty vastatoimiin, toisin kuin nyt Disneyn tapauksessa. Tämä on uutta, ja siksi tekstissä kommentoinnin arvoista.

Olisiko ennemmin niin, etteivät kauttaaltaan laitavasemmistolaiset ihmis- ja yhteiskuntatieteiden laitokset onnistu tuottamaan kunnollista analyysia käsillä olevista ilmiöistä?. Kritiikki, hyvin tarkka ja relevantti sellainen, on jo pitkään tullut muualta – piiristä, jota vasemmisto kutsui ennen kansalaisyhteiskunnaksi. Tässä valossa tämä ”tutkitun tiedon” auktoritatiivinen nostaminen vaikuttaa lähinnä yritykseltä pitää ideologian ajama määrittelyvalta omissa käsissä.

Tässäkin kirjoituksessa mainitaan konservatiivit 10 kertaa, oikeisto 2 kertaa ja vasemmistoa ei kertaakaan. Wokeismin esittäminen harmittomana arvoliberalismina on paitsi virheellinen, myös hämmästyttävän kritiikitön tapa käsitellä nykyvasemmistolaisen ajattelun ja politiikan piirteitä.

Kenties teksti onkin laadittu osoittamaan kirjoittajan sijoittumista kulttuurisodan toisella laidalla, ennemmin kuin vakavasti otettavien analyyttisten tarpeiden pohjalta?