Ihmisten (olivat he sitten yliopistoväkeä tai eivät) tulee yhdessä vastustaa nykyajan uusliberalistista elitistipolitiikkaa, joka tuottaa yhä vain eriarvoistuvampia oloja myös Suomeen. Leikkauspolitiikka on toistuvasti osoitettu järjettömäksi asiantuntijoiden toimesta. Mutta sehän se ongelma onkin: hallitus ei ota huomioon akateemista tutkimusta, vaan tuottaa itse omat ”tutkimuksensa” – tai sitten pahimmassa tapauksessa jättää esityksensä sen kummemmin perustelematta. Argumentaatio ei perustu mihinkään: ”Täytyy leikata, koska täytyy leikata”. Ja kun asiantuntijoiden varoittamat leikkausten aiheuttamat vahingot osuvat jälleen omaan nilkkaan, täytyy yllättäin taas leikata. Miksi? ”Koska täytyy leikata.”

Muun muassa julkisen sektorin leikkaaminen johtaa työpaikkojen menetykseen ja yhteiskunnan eriarvoistumiseen, mikä taas johtaa yhä vain heikkenevään taloudelliseen tilanteeseen. Pitkällä tähtäimellä hallituksen leikkauspolitiikka johtaa yhdysvaltalaiseen dystopiamalliin, jossa juurikin se pahamaineinen kourallinen ihmisiä omistaa enemmän kuin miljoonat huono-osaiset. Suuri ongelma on perverssi ajatusrakenne, joka on iskostettu monen päähän: sen mukaan julkilausutut egoistiset arvot muokkaavat lausujansa statuksen menestyjäksi. Muista välittäminen tarkoittaa huono-osaisuutta, ja huono-osaisuus on ”vapailla” markkinoilla oma vika.

Toivotaan, että ihmiset yhä vain valveutuisivat ja huomaisivat, miten heidän olojaan tarkoitushakuisesti huononnetaan. Mutta jos tämä ei tapahdu, yhtenä kukkana suomalaisen hyvinvoinnin kaatopaikalla tulee sentään olemaan se, että saa huomata, kuinka ne ihmiset, jotka äänestivät yhteiskunnan kyseiseen tilaan, heräävät itse omaan typeryyteensä – vaikka siinä tapauksessa painajainen ei lopu, vaan se on vasta alkanut.