”Islamistiseen terroriin liittyvä käsitys jihadista on läpikotaisin moderni tai jopa post-moderni.”
Tämän lauseen voi ymmärtää kahdella tavalla, joko kuvauksena jihadismin historiallisesta kehityksestä tai yrityksenä erottaa terrorismi jihadista.
Itse näen asian niin, että moderni islamistinen terrorismi on jihadista hedelmöittynyt, yksi sen loogista tulkinnoista. Modernissa kielenkäytössä terrorismi on vain epäsymmetristä sodankäyntiä epäkonventiaalisin keinoin, joka on looginen vaihtoehto silloin kun vastustaja on selvästi ylivoimainen.

Toinen huomautukseni koskee alla olevaa kohtaa.

”Salafi-jihadistinen ideologia – vähintäänkin siinä muodossa kuin useimmat liikkeiden jäsenet tai tukijat sen omaksuvat – edustaa varsin pinnallista uskonnollista tulkintaa islamin ja jopa islamismin eri suuntausten joukossa. Tämä on yksi syy, miksi islamilainen oppineisto pääsääntöisesti torjuu tämän version.”

Salafi-jihadismin merkittävimpänä ideologina voidaan pitää egyptiläistä Sayyed Qutbinia (1906-1966), jonka tulkinta islamista ja jihadista oli kaikenkattava ja varsin syvällinen, sen lisäksi, että se oli hartain mitä kuvitella saattoi. Qutbinin visio islamista oli myös globaali, koko maailman kattava. Se että kaikki maltillisemmat oppineet eivät hyväksyneet hänen käsityksiään, johtuu varmasti monista eri syistä, mutta pinnallisuudesta ja omistautumisen puutteesta Qutbinia ei voi syyttää. On myös selvää, että Qutbinin seuraajissa on ollut monenlaista väkeä, joilla kaikilla ei ole välttämättä mitään käsitystä siitä islamista, josta Qutbin puhui, kuten ei varmasti erityistä tarvetta harjoittaa islamia syvällisemmällä tasolla.

Lainauksessa tullaan lähelle väkivaltaisen jihadismin luonteen ydintä, joka muuten kirjoituksessa jäi korostamatta: jihadismi on pääasiassa nuorisokapinan muoto. Islamin tulkinta tarjoaa ideologisen narratiivin ja kehyksen radikalismille, mutta nuoruuden kriiseistä voimansa saava radikalismi on nimenomaan se ”kuskin paikalla” oleva tekijä.

Suosittelen tätä Saksan liittotasavallan poliisin tilaamaa selvitystä, jossa tämä jihdismi nuorisoliikkeenä tuodaan tutkimusten valossa hyvin esille.

Törmäsin hiljattain tällaiseen lyhyeen tekeleeseen, joka vaikuttaisi olevan ”päivitetympi” ja omintakaisella tavalla fokusoituneempi versio Bernand Lewiksen vuonna 1954 kirjoittamasta Communism and Islam -kirjasta:

http://users.jyu.fi/~aphamala/pe/issue5/roots.htm

Kuinka paljon tässä Leitzingerin kirjoittamassa ja ilmeisesti Kullbergin englanniksi kääntämässä ”mini-analyysissa” on mielestäsi perää? Vai lieneekö tässä kyse enemmänkin heidän omasta ideologisesta ulostulostaan? Itse uumoilen jälkimmäistä, mutta ajattelin näin kysäistä kun selvästikkin aiheen asiantuntija ja tutkija olet.