Mitä me tiedämme Venäjän valtapiiriajattelusta

Lukuaika: 3 min.

Kun puhutaan valtapiireistä, puhutaan lähes poikkeuksetta Venäjän ulkopolitiikasta. Suomalaisille tutumpi termi on etupiiri, mutta käytän tässä valtapiirin käsitettä, joka on osuvampi käännös englanninkielisestä versiosta (sphere of influence). Harvoin kuitenkaan mietitään sitä, mitä valtapiiri oikeastaan tarkoittaa, ja onko venäläisistä puheenvuoroista löydettävissä valtapiiriajattelua, joka selittää maan ulkopolitiikkaa, kirjoittaa Susanna Hast.

Ensimmäinen asia, joka on pidettävä mielessä kun käytämme valtapiirin käsitettä, on käsitteen normatiivinen luonne: se kuvaa sitä, mikä on valtioiden välisissä suhteissa oikeudenmukaista tai epäoikeudenmukaista politiikkaa. Nykyisessä käytössä valtapiirit tuomitaan epäoikeudenmukaisena ja pieniä valtioita alistavana käytäntönä. Näin ollen valtapiiri on termi, jolla länsimaisessa poliittisessa kielenkäytössä ensisijaisesti tuomitaan Venäjän toimia sen lähinaapurustossa.
Mielenkiintoista on se, että yhtä lailla venäläiset käyttävät valtapiirin käsitettä syyllistämisen välineenä. Länsimaiden politiikkaa arvostellaan valtapiirin käsitettä käyttäen kun taas Venäjän kerrotaan ajavan naapurimaissa vain omia intressejään, minkä vakuutetaan olevan aivan normaalia ulkopolitiikkaa. Läheiset suhteet naapurimaihin esitetään luonnollisina. Venäläiset selittävät muidenkin maiden olevan kiinnostuneita lähialueidensa poliittisesta ja taloudellisesta kehityksestä.

Suurvaltahallinnan ja suvereniteetin ristipaineessa

Väitöstutkimukseni aineiston venäläisellä poliittisella ja akateemisella yhteisöllä (jatkossa: venäläiset asiantuntijat) ei ole selkeästi jäsenneltyä valtapiirin ideaa, johon he vetoaisivat selittäessään Venäjän intressejä naapurimaissa. Venäläiset asiantuntijat eivät myöskään piirrä valtapiirikarttoja, joiden avulla saisimme selvyyden siitä, mitkä maat kuuluvat maan valtapiiriin. Valtapiirissä on kuitenkin kyse suurten ja pienten valtioiden suhteesta, ja etsimällä venäläisiä mielipiteitä suvereniteetista ja suurvaltahallinnasta avautuu myös venäläinen valtapiiriajattelu.
Venäläisten asiantuntijoiden vaatimukset suurvaltojen maailmanhallinnasta ja pienten valtioiden oikeuksista ovat ristiriidassa keskenään. He ihannoivat suurvaltojen konserttia, joka viittaa myös valtioiden epätasa-arvon hyväksymiseen. Yhtä aikaa kuitenkin puolustetaan äänekkäästi pienten valtioiden oikeuksia ja kritisoidaan esimerkiksi interventioita.
Venäläiset asiantuntijat puolustavat suvereniteetin periaatetta niin pitkälle, että he eivät voi oikeuttaa minkäänlaista valtapiiripolitiikkaa. Asiantuntijat eivät silti yritä piilotella Venäjän intressejä sen naapurimaissa – päinvastoin maan vaikutusvallan kuvataan olevan tarpeellista, oikeutettua ja hyväntahtoista.
Venäläisen ajattelun ristiriitaisuutena on se, että valtioiden tasa-arvo nähdään ehdottomana mutta samalla tasa-arvoisten käytäntöjen tulkinta halutaan tehdä itse. Muiden valtioiden, erityisesti Yhdysvaltojen, ajatuksia oikeudenmukaisuudesta ei hyväksytä. Venäläiset haluavat suurvaltojen ylivallan mutta eivät voi joustaa suvereniteetin periaatteesta, koska hyväksymällä esimerkiksi interventioiden mahdollisuus, he joutuisivat hyväksymään Yhdysvaltojen oikeuden samaisiin interventioihin.
Venäläiset asiantuntijat tuomitsevat valtapiiripolitiikan, mutta eivät selitä, miten Venäjän vaikutusvallan ulottaminen naapurimaihin eroaa siitä. Venäläiset asiantuntijat eivät kykene tuomaan esiin vaihtoehtoa valtapiiripolitiikalle, vaikka juuri se auttaisi heitä vastaamaan Venäjän kohtaamaan kritiikkiin. He eivät kykene avoimeen keskusteluun  pienten ja suurten valtioiden epätasa-arvoisesta asemasta, joka on valtapiirien keskiössä, koska he eivät voi myöntää Yhdysvaltojen olevan yhtä lailla oikeutettu kansainvälisen oikeuden normatiivisiin tulkintoihin.
Venäläiset hyötyisivät siitä, että he yrittäisivät käsitteellistää maansa valtapiiripolitiikkaa suhteessa suvereniteetin ja oikeudenmukaisuuden kysymyksiin. Esimerkiksi yhdysvaltalaisen Walter Lippmannin (1889-1974) ajatukset ”hyvästä naapuruuspolitiikasta” sopisivat kuvaamaan venäläistä ajattelua. Hyvässä naapuruuspolitiikassa valtapiirit nähdään kaikkia osapuolia hyödyntävinä, konflikteja estävinä ja vakautta luovina. Yhtä aikaa kuitenkin myönnetään, ettei suvereniteetti ole samanlainen kaikille – eikä pidäkään olla.

Valtapiirin käsite oikoo mutkat suoriksi

Historiallisesti valtapiiri ei ole pelkästään pieniä valtioita alistava käytäntö vaan sen on nähty vähentävän konflikteja ja tuovan järjestystä valtioiden välisiin suhteisiin. Voisiko olla mahdollista, että Venäjällä on todellisia intressejä alueelliseen vakauteen, mitä emme valtapiirisyytösten takaa huomaa? Tästä päästään keskusteluun siitä, kuinka paljon epätasa-arvoa kansainvälisessä järjestelmässä ollaan valmiita hyväksymään vakauden nimissä, ja kuka saa päättää siitä, millä keinoin alueellista vakautta edistetään. Venäjän painolastina on demokratiakehityksen ongelmat: venäläinen tulkinta vakaudesta ei ole uskottava niin kauan kuin maan sisäinen kehitys ei noudata länsimaista mallia.
Mielestäni media ja tutkijat syyllistyvät asioiden yksinkertaistamiseen käyttämällä valtapiirin tai etupiirin käsitettä huolimattomasti. Tämä tarkoittaa sitä, että ei tuoda esiin valtapiirin termin negatiivista kaikua ja sitä ettei valtapiirin termi tässä muodossa ehkä aina selitä Venäjän suhteita sen naapurimaihin. Valtapiirin käsitteen analyyttinen käyttö sen sijaan osoittaa, että venäläiset ovat epämukavassa ristipaineessa suvereniteetin kunnioittamisen ja loukkaamisen välillä, jonka takia valtapiiriajattelua ei pystytä kieltämään eikä myöskään oikeuttamaan.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*