Yle sai vapauttavan päätöksen Terrafame-uutisesta sen perusteella, että toimittaja oli uutisen yhteydessä siteerannut Sipilän Kansan Uutisissa aikaisemmin julkaistua kommenttia. Ylen mielestä uutinen ei siis ollut Sipilän kannalta niin merkittävä, että hänen omaa kommenttia ei enää tarvinnut odottaa. Jos toimittaja olisi odottanut muutaman tunnin, olisimme säästyneet aika monelta harmilta, niin Sipilä kuin Ylen päätoimittaja ja muutamat toimittajat.

Suomen Kuvalehti sai huomautuksen julkaistessaan verkkolehdessä jutun, jonka taustana oli muutaman Ylen toimittajan erimielisyys päätoimittajansa kanssa. Juttu oli tehty yöllä ja siinä kritisoitiin voimakkaasti päätoimittaja Jääskeläistä. JSN:n mielestä juttuun olisi pitänyt saada Jääskeläisen kommentti.

Mikä molempia juttuja yhdistää? Kova kiire jutun julkaisemiseksi. Eikö median oma toiminta lietsonut osaltaan tätä ”sananvapaustaistelua”, joka levisi aika nopeasti myös ulkomaisiin lehtiin.

Tästä usein viljellystä ”lehdistö toimii vallan vahtikoirana” -fraasistahan on viime aikoina ruvettu sanomaan, että lehdistö tosiaankin toimii vallan vahtikoirana, muttei enää sillä tavalla kuin tuossa lauseessa alun perin on tarkoitettu.

Enää ei kyse ole niinkään siitä, että lehdistö vahtisi vallanpitäjiä ja suojelisi tavallista kansaa vallanpitäjien kyseenalaisilta touhuilta, vaan homma on kääntynyt enemmänkin niin päin, että lehdistö vahtii tavallista kansaa, jottei se vain pääsisi millään tavoin vaarantamaan vallanpitäjien valta-asemaa.

Viime vuonna ilmestyneessä Emilia Kukkalan ja Pontus Purokurun kirjassa tämä tuodaan esiin jo teoksen nimessä: ”Luokkavallan vahtikoirat – miten suomalaiset toimittajat auttavat eliittiä pysymään eliittinä” (Into Kustannus Oy, 2016).

Varmasti aika pitkälti näin, sitä en yhtään epäile.

Tosin tällaisia neutraalilta kuulostavia ilmauksia kuten ”politiikan toimintatavat” tai ”median työkulttuurit” olisi joskus hyvä perata auki vähän tarkemmin. Niiden sisään kun on aika helppo piilottaa kaikenlaista vähemmän korrektia ainestakin.

Esimerkiksi lähdekritiikin ohittamista ei koskaan pitäisi hyväksyä vetoamalla siihen, että työkulttuurit nyt vain ovat hiukan muuttuneet…

Silti tämäntyyppinen toiminta on viime vuosina harmillisesti yleistynyt. Esimerkiksi yritystiedotteita ja lobbausjärjestöjen papereita julkaistaan jopa laatulehdissä ihan surutta miltei sellaisenaan, ilman sen kummempaa kritiikkiä tai toimituksellista harkintaa. (Joskus ”toimitukselliseksi harkinnaksi” katsotaan riittävän se, että toimittaja itse edustaa samaa ideologiaa, jolloin paperi automaattisesti päästetään läpi.)

Vaikka kyse ei olisikaan ”pahasta tahdosta”, voi asia silti olla yleisön – siis asiakkaiden – kannalta hyvin kiusallinen. Pahimmillaan mediassa julkaistu väärä tieto voi aiheuttaa hyvinkin suurta vahinkoa, olipa tämä väärä uutinen sitten laskettu liikkeelle tietoisesti tai pelkän ajattelemattomuuden seurauksena.

Hei,
Se että JSN-päätöksestä keskustellaan kertoo median ja politiikan suhteiden murroksesta: sekä politiikan toimintatavat ja viestintäkulttuurit että median työkulttuurit ja yleisösuhteet ovat muuttumassa. Näen tässä kaikessa paljon muutosta ja epävarmuutta. Vaikka virheitä ja epäviisasta toimintaa, en tunnista tietoista pahaa tahtoa toimijoissa. Yst. terv. Anu

Hei, kansalaispalautetta ei ole julkaistu eikä pääministerille viestejä lähettäneitä kansalaisia tietenkään ole moitittu. Pääministerin toiminta sen sijaan ansaitsee moitteet: tässä lausumassa JSN oli yksimielinen. Itse ajattelen, että pääministerin pitää ymmärtää oma roolinsa julkisen palvelun median rahoituksesta päättävänä, vastuunsa median riippumattomuudesta ja toimia sen mukaisesti. Yst. terv. Anu

Hei, olen eri mieltä siitä, että journalismi millään yksinkertaisella tavalla olisi palautettavissa rahoittajiensa erityisiin taloudellisiin tai poliittisiin intresseihin. Pääkirjoitukset ja muu mielipidejournalismi on aina paikantunuttta, mutta uutisgenressä on historiallisesti pyritty alan yhteisesti hyväksyttyihin normeihin. Ne ovat ehkä murroksessa, mutta jos jotain JSN vartioi niin juuri kaupallisen/pr-sisällön ja journalistisesti perustellun sisällön suhdetta. Yst. terv. Anu

Hei, journalismia tavataan tutkimuksessa ajatella instituutiona, koska sillä ollut läntisissä demokratioissa olennainen, usein lainsäädäntöön rooli vallan vahtikoirana. Instituutio, jolla historiaa – enemmän ja vähemmän kunniakasta – toimintakulttuureja ja itsesäätelyä. Ja JSN ei todellakaan ole tuomioistuin vaan alan itsesäätelyelin, joka elää ajassa. Sen jäsenet sitoutuneita tuohon itsesäätelyyn – saa nähdä onko muutoksessa. Yst. terv. Anu

Kaikkihan eivät tähän asti ole edes huomanneet tuollaisen ”maan tavan” olemassaoloa, ainakaan tiedotusvälineiden osalta.

Poliitikkojen kohdalla tilanne on ollut selvempi. Jo kymmeniä vuosia on jokainen asioita seuraava kansalainen tiennyt, että politiikkaa tehdään kahdella eri tasolla: juhlapuheiden ja vaalilupausten tasolla sekä käytännön tasolla. Tähän kaksijakoisuuteen kuuluu, että se mitä puheissa luvataan, ei käytännössä aina toteudukaan – eikä sitä välttämättä edes yritetäkään tosissaan toteuttaa. (Ääritapauksissa voi sattua jopa niin, että käytännön tasolla toimitaan juuri päinvastoin kuin mitä on vaalipuheissa luvattu.)

Noh, nyt on saatu osoitus siitä, että mediaväki on omaksunut vastaavanlaiset kaksoisstandardit. Heillä juhlapuhetasoa edustaa esimerkiksi tuo Anun mainitsema maaliskuussa 2016 esitetty julkilausuma, jossa valtamedia kehui omaa luotettavuuttaan ja vakuutti sitoutumistaan Julkisen sanan neuvostoon sekä Journalistin ohjeisiin, minkä sitten korostettiin olevan tae korkeasta journalistisesta ja eettisestä tasosta.

Mutta sitten kun paljastui, että näitä ohjeita onkin käytännössä rikottu, nousee heti melkoinen poru ja kapinahenki. Annetaan ymmärtää, että eipä tuolla JSN:n päätöksellä niin suurta väliä ole, vaan he ovat ihan väärässä…

Jotta se siitä sitoutumisesta, etiikasta ja periaatteiden kirkkaudesta – siis käytännössä.

Kiitos kommentista! Ehkäpä tätä asiaa voisi parhaiten avata pienellä aivojumpalla:

1. Määrittele ”destruktiivinen toiminta” ja ”systemaattinen hämääminen” (erityisesti tässä tapauksessa).

2. Selitä, miten tämä eroaa siitä toiminnasta, jota valtamedia itse on harjoittanut.

Jos näitä seikkoja ihan rehelliseltä pohjalta ja mahdollisimman tiukasti faktoihin nojautuen aletaan miettiä, saattaa lopputulema yllättää aika laillakin. Melko hyviä aineksia näihin pohdintoihin löytyy myös noista myöhemmistä lukijakommenteista.