Koulutuksen ”tasojen” korostamista koulutuspolitiikan kohteena olisi tarpeen tarkastella kriittisesti, koska tasopuhe luo myös turhaa hierarkiaa ammattien välille – meitä kaikkiahan tarvitaan työelämässä ja yhteiskunnassa – siksi ei ole järkevää politiikkaa luoda tai syventää yhteiskunnallisia jakoja korkeakoulutusta ylistämällä.
Lähde: https://www.ammattibarometri.fi/

Yksi tarkennus kirjoituksen lähteisiin: Hallitusohjelman mukaista Osaamisen ja oppimisen tiekarttaa 2030 ei laadittu lainkaan, vaan sen sijaan hallitus antoikin koulutusselonteon https://okm.fi/koulutusselonteko
Kirjoituksesi linkki ”osaamisen ja oppimisen tiekartta” vie TKI-tiekartan osaamista koskevaan lukuun, mikä selittää sen, että siinä keskitytään nimenomaan ”korkean koulutustason laajentamiseen ja TKI-toiminnan resurssointiin.”.

Lisäksi huomio. Kirjoitat ”Korkeakoulutettujen määrän lisäämistä tuovat voimakkaasta esiin etenkin siitä hyötyvät tahot, kuten opetusalan järjestöt ja opetus- ja kulttuuriministeriö”. Tämä on minusta turhan kapeasti katsottu. Korkeakoulutettujen määrän lisäämisestä hyötyvät ensisijaisesti korkeakoulutetut itse – esimerkiksi paremman työllisyyden ja parempien ansioiden myötä. Korkeakoulutettujen tarvetta pidetään korkeakoulupiirejä laajemminkin esillä, esimerkiksi itse edustamani teknologiateollisuuden toimialalle rekrytoitavista jo nyt 60 % edellytetään korkeakoulutasoista osaamista (osaamista, ei välttämättä tutkintorekisterissä näkyvää tutkintosuoritusta). Lisäksi voidaan ajatella, että mitä osaavampi väestö meillä on, sitä enemmän osaamista edellyttävää ja todennäköisesti korkeampaa arvonlisää tuottavaa toimintaa meillä tehdään. Tässä koulutustaso on minusta ihan hyvä (proxy-)mittari, vaikka ei suoraan osaamistasoa mittaakaan.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin hyvä muistutus siitä, että laatua ei voi numeroihin pelkistää – ainakaan, jos otamme määritelmäksi korkeakoulutuksen laadusta kenties osuvimman, Harvey & Greenin ”transformation of the participant”.