Olettaen sen kautta viitaten johdosta tämän toimesta

Kaikki me kai mielellämme kirjoittaisimme tilanteeseen sopivaa, selkeää, mahdollisimman monelle ymmärrettävää ja hyvää kieltä. Mutta millaista sellaisen kielen pitäisi olla? Makuja on monia, ja kun olemme jonkinlaiseen tekstityyliin tottuneet, sen tuottaminen itsekin on luontevaa.

Siksi ilahdun aina, jos voin tarjota mahdollisimman konkreettisia apuvälineitä siihen, kuinka tekstiä voi muuttaa yleistajuisemmaksi, napakammaksi ja selkeämmäksi.

Konkreettisuudessa on kuitenkin ongelmansa. Olen aikaisemminkin tuonut esiin, etten juuri pidä ”älä koskaan käytä näitä sanoja” -kieltolistoista. Lähes kaikelle suomen kielessä on aikansa ja paikkansa.

Seuraavat ilmaisut voi kuitenkin lisätä sellaiselle varoituslistalle, jolla olevia ilmauksia kannattaa välttää. Niitä voi vaikka hakea omista kirjoituksistaan hakutoiminnon avulla, ja jos niitä löytyy paljon, hälytyskellot kannattaa laittaa soimaan.

Ilmaukset eivät ole sellaisia, että ne itse sanoina olisivat huonoja ja korvattavissa suoraan toisella sanalla. Sen sijaan ne ovat sellaisia, joita ilmenee usein tekstissä, joka on kankeaa, raskasta ja hiukan epäselvää. Korjausliikkeeksi vaaditaan siis usein asian ilmaisemista toisenlaisella, yksinkertaisemmalla ja suoremmalla tavalla.

Esimerkit on koottu useista kirjoitus- ja kielenhuolto-oppaista. Hyviä korjausehdotuksia löytyy esimerkiksi muutenkin todella mainiosta Katleena Kortesuon ja Liisa-Maria Patjaksen Pilkun paikka. Kielioppia kaikille -kirjasta (Karisto 2011).

avulla
johdosta
johtuen
kannalta
kautta
kohdalla
koskien
liittyen
muodossa
olettaen
osalta
puitteissa
puolella
puolelta
riippuen
sisällä 
suhteen
taholta
toimesta
viitaten

Jos tämä puhuttelee, kannattaa vilkaista ainakin vinkit substantiivitaudista, tilastokielestä, lauseenvastikkeista sekä kahdet ohjeet kirjoittajalle ja säädöskielen ohjeita parempaan kirjalliseen ilmaisuun.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top