Onko Ukrainan kriisissä kyse suurvaltapolitiikasta?

Ukrainan ja Venäjän presidentit Kremlissä. Kuva: www.kremlin.ru
Lukuaika: 3 min.

Ukrainan poliittinen kriisi voidaan ymmärtää kansainvälisen politiikan valtapiiriajattelun renessanssina. Kokevatko Ukrainan valtaapitävät maan olevan puristuksessa kansainvälisen järjestelmän vallan keskittymien välillä? 

Onko Ukrainan kriisissä kyse suurvaltapolitiikasta?

Ukrainassa kansa marssii kaduilla vastustaen hallintoa. Tapahtumat saivat alkunsa siitä, kun presidentti Viktor Janukovytš hylkäsi assosiaatio- ja vapaakauppasopimuksen Euroopan unionin kanssa. Hanna Smith ja Arsenyi Svynarenko ovat esittäneet, että kriisin varsinaisena syynä ei ole sopimus EU:n kanssa. Ennen kaikkea kyse on maan poliittisen järjestelmän ongelmista ja ihmisten tyytymättömyydestä. Svynarenkon sanoin ”epärehellisyyden tunne, korruptio ja poliisin väkivalta” ovat syynä mielenilmauksiin

Mutta lymyääkö jossain nurkissa myös ulkopoliittisia mörköjä – sellaista toiminnan logiikkaa, johon liittyy suurvaltapolitiikka? Missä määrin poliittisen kriisin taustalla on kysymys siitä, katsotaanko Ukrainassa itään vai länteen?

Uudenlaista valtapiiripolitiikkaa

Ukrainan kriisissä ei ole kyse valtapiiripolitiikasta kylmän sodan merkityksessä. Maailma on muuttunut, eikä sellaista vastakkainasettelua enää ole, jossa valtapiireistä kamppailtaisiin avoimesti, aggressiivisesti ja pienempiä valtioita pakolla alistaen.

Samaan aikaan Janukovytšin päätös jättää assosiaatiosopimus allekirjoittamatta viittaa juuri sellaiseen maailmankuvaan, jossa yhteistyö EU:n kanssa olisi tarkoittanut pesäeroa Venäjään. Venäjä on antanut tämän signaalin, mutta ymmärtääkseni EU:n puolelta tällaista vastakkainasettelua ei ole rakennettu.

Jos valtapiiripolitiikka ymmärretään alueellistumisena, viittaa se kansainväliseen järjestelmään, jossa suvereniteetti on mitä suurimmassa määrin neuvottelukysymys, humanitaariset syyt interventioiden oikeuttamiseen yhä painavampia, ja – kansainvälisen politiikan klassikkoa E.H Carria lainatakseni – pienillä valtioilla ei ole enää merkittävää roolia ja sijaa maailmassa vallan keskittyessä.

Tällaiset ”vallan keskittymisen piirit” ovat mahdollisesti kokemassa renessanssin. Ukrainan tilannetta voidaan arvioida myös tästä näkökulmasta sisäpoliittisen kuohunnan ohella. Voidaan siis kysyä, kokevatko Ukrainan valtaapitävät maansa olevan jonkinlaisessa puristuksessa kansainvälisen järjestelmän vallan keskittymien välillä.

17. joulukuuuta Venäjän ulkomisteriö twiittasi lehdistötiedotteen ja kuvia presidentti Putinista ja presidentti Janukovytšista valtioidenvälisen komission tapaamisessa, jossa keskusteltiin maiden välisestä kauppapolitiikasta. Twiitatussa lehdistötiedotteessa kerrotaan Ukrainan ja Venäjän strategisesta kumppanuudesta, ystävyyden ja perinteiden siteistä ja molempia osapuolia hyödyttävästä yhteistyöstä sekä sen tiivistymisestä tulevaisuudessa.

Mainitsematta jää kuitenkin sekä EU-assosiaatiosopimus että mellakat Ukrainassa. Janukovytš tapaa Putinin kuin mitään ei tapahtuisi Ukrainassa. Janukovytšin pitäisi olla selvittämässä tilannetta kotimaassaan, mutta sen sijaan hän näkee tärkeämmäksi poseerata Kremlissä Putinin kanssa.

Samaan aikaan kun Ukrainan sisäpoliittisen kriisin olemassaolo tällä tavoin häivytetään Venäjän ja Ukrainan välisistä suhteista sekä Janukovytšin julkisesta esiintymisestä, kriisi tulee ulkopoliittisesti esiin. Se tulee merkitykselliseksi juuri tässä tavassa jättää Ukrainan tapahtumat huomiotta ja keskittää katse kuvaan, jossa presidentit istuvat vierekkäin keskustelemassa ystävyydestä, perinteistä ja kauppasuhteista.

Jos ulkopoliittinen viesti jää epäselväksi, väännettäköön se tässä rautalangasta. Ukraina valitsee kumppanuuden Venäjän kanssa. Tämä on Janukovytšin viesti, tämä on Putinin viesti; niin kummalliselta kuin koko joko-tai -asetelma tuntuukin.

Blokkipolitiikan vastustamisen tekopyhyys

Useimmiten venäläiset asiantuntijat ja poliitikot vastustavat periaatteesta blokkipolitiikkaa vedoten sen kylmän sodan henkeen, mutta kannattavat vallan tasapainoon perustuvaa suurvaltojen konserttia – vallan tasapainoa, joka perustuu yhteistyöhön eikä vastakkainasetteluun.

Heiltä jää kuitenkin usein huomaamatta, että nykyinen alueellistumiskehitys, jota kutsun alueelliseksi solidarismiksi, vetää tai työntää valtioita väistämättä osaksi erilaisia alueellisia yhteistyörakenteita. Niin kauan kun nämä rakenteet sulkevat ulos tiettyjä alueita, valtioita tai toisia alueellisia turvallisuus- tai talousjärjestelyitä, jonkinasteisia vastakkainasetteluja tulee esiin. Tämä tekee blokkipolitiikan vastustamisesta tekopyhyyttä ja asettaa Ukrainan kaltaiset valtiot vaikeaan tilanteeseen.

Ukrainan hallinnon reaktio tuntuu hyvin eriskummalliselta, jos ihmisten ajatellaan marssivan hallintoa vastaan ensisijaisesti ärtyneinä laajemmista ongelmista ja epäkohdista ja vasta toissijaisesti assosiaatiosopimuksen allekirjoittamatta jättämisen vuoksi. Vaikuttaa välinpitämättömältä ja loukkaavalta, että maan presidentti matkustaa Venäjälle, tai ylipäänsä minnekään, kun maan sisällä ilmaistaan tyytymättömyyttä kaduilla.

Viesti Venäjään keskittyvistä kauppasuhteista ja EU-yhteistyön syventämisen torjumisesta menee kuuroille korville kotimaassa, jos ongelmat ovat ihmisten mielissä jossain paljon syvemmällä. Nähtäväksi jää miten poliittinen kriisi ratkaistaan sekä sisä- että ulkopolitiikan näkökulmasta ja jaksavatko ihmiset osoittaa mieltään kaduilla yli joulunpyhien.

 

 

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*