Podcast: Kansalaisaloite poliittisen osallistumisen muotona

Millainen Suomen kansalaisaloitejärjestelmä on ja miten sitä tulisi kehittää? Podcastissa vieraana on Turun yliopiston valtio-opin professori Maija Setälä, joka johtaa Strategisen tutkimuksen neuvoston Osallistuminen pitkäjänteisessä päätöksenteossa (PALO) -hanketta.

Vuodesta 2012 lähtien suomalaisilla on ollut mahdollisuus tehdä kansalaisaloitteita. Suomalainen kansalaisaloite on niin sanottu sisällöllinen kansalaisaloite, jossa 50 000 kansalaisen allekirjoittama aloite päätyy eduskunnan käsittelyyn, mutta se ei johda suoraan kansanäänestykseen.

Vaikka suomalaista kansalaisaloitejärjestelmää on pidetty varsin onnistuneena, aloitteilla on toistaiseksi ollut melko rajallisesti vaikutuksia lainsäädäntöön.

Järjestelmän parantamiseksi kansalaisaloitelakia uudistetaan kesäkuun 2019 alussa teknisluontoisilla muutoksilla. Keskeisempänä uudistuksena määräaika aloitteen toimittamiseksi eduskunnalle pitenee puolesta vuodesta vuoteen. Tällä pyritään vastaamaan siihen ongelmaan, että aloitetta ei ehditä käsitellä vaalikauden kuluessa.

Miten suomalainen järjestelmä on onnistunut tavoitteissaan ja olisiko sitä tarpeen uudistaa vielä laajemmin? Turun yliopiston toteuttamassa podcastissa aiheesta keskustelee valtio-opin professori Maija Setälä, joka johtaa Strategisen tutkimuksen neuvoston Osallistuminen pitkäjänteisessä päätöksenteossa (PALO) -hanketta. Haastattelijana toimii Riina Lumme.

Kuuntele podcast:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top