Politiikasta taidetta: Onko Trumpin ja Bidenin välisessä kamppailussa aihetta nauruun? Osa III

Pyysimme kolmea suomalaista taiteilijaa tulkitsemaan vaalikauden tapahtumia poliittisten pilapiirrosten ja sarjakuvien kautta. Teoksissaan taiteilijat tarjoavat uusia näkökulmia Yhdysvaltain poliittiseen tilanteeseen ja pohtivat taiteen merkitystä yhteiskunnallisten tapahtumien sanoittajana.

Sarjan päättävä teos on kuvataiteilija Juliana Hyrrin Kuka vika emäsika -niminen sarjakuva. Hyrri kertoo teoksestaan näin:

“Toisinaan politiikka näyttäytyy samankaltaisena kuin pikkulasten kinastelu. Tunteet kuumenevat, johdonmukaisuus on kateissa ja syyt omaan, kenties arveluttavaankin, toimintaan yritetään sysätä jonkun muun niskoille. Tilanne on samaan aikaan huvittava, surullinen ja pelottava. Joko olisi aika laittaa riita poikki ja voita väliin?

Sarjakuvani viimeinen repliikki on lainaus Carl Barksin piirtämästä sarjakuvasta The Talking Dog, joka ilmestyi ensimmäisen kerran Aku Ankan numerossa 4/1955. Paitsi, että lausahduksella nostalgista arvoa, se myös kuvastaa erityisen hyvin nykypäivää maailmanlaajuisella tasolla.

Sivuhuomiona vielä, että sarjakuvani ei ole tarkoitus loukata ketään emää tai ketään sikaa.”

Aiemmin sarjassa on julkaistu kuvataiteilija Katja Tukiaisen SHEriff-niminen sarjakuva ja sarjakuvantekijä ja kuvittaja Jyrki Vainion Donald Trumpia esittävä pilapiirros.

 

Juliana Hyrri 2020

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top