Kriittiset raaka-aineet ovat nousseet otsikoihin Donald Trumpin palattua Yhdysvaltain presidentiksi tammikuussa 2025. Ensin Trump iski silmänsä Grönlantiin sen strategisen sijainnin ja luonnonvarapotentiaalin vuoksi. Helmi-maaliskuussa neuvottelut Ukrainan tukemisesta Venäjän vastaisessa sodassa sai kiristyksen piirteitä, kun Trump painosti Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyiä allekirjoittamaan sopimuksen, joka antaisi yhdysvaltalaisyrityksille etulyöntiaseman Ukrainan maaperässä sijaitsevien kriittisten raaka-aineiden hyödyntämiseen.

Suomessa kriittiset raaka-aineet ovat puhuttaneet uuden kaivoslain yhteydessä ja tuoreimpana hallituksen luovuttua kansallisesta vastustamisoikeudesta Euroopan unionin kriittisten raaka-aineiden politiikkaan sisältyvien strategisten hankkeiden kohdalla.

Kriittisten raaka-aineiden ilmaantuminen Trumpin ulkopolitiikan keskiöön kiihdyttää niiden geopolitisoitumista. Tämä tarkoittaa niiden mieltämistä resurssiksi, josta valtiot kilpailevat keskenään nollasummapelin hengessä. Ilmiö tosin ei ole aivan uusi. Jo koronapandemian ja Ukrainan sodan myötä kriittisistä raaka-aineista käytävää poliittista keskustelua alkoi sävyttää huoli huoltovarmuudesta ja toimitusketjujen riskeistä.

Toinen geopolitisoitumisen ilmentymä on alueiden kuvaaminen uuskolonialistisessa hengessä tiettyjen toimijoiden etupiireiksi. Se hämärtää luonnonvaroiltaan rikkaiden maiden suvereniteettia ja on konkretisoitunut Ukrainan mineraalisopimuksen tulkinnoissa.

Kriittisten raaka-aineiden määrittelyn politiikkaa

Kriittiset raaka-aineet ovat taloudellisesti merkittäviä luonnonvaroja, joihin kohdistuu suuri toimitushäiriöiden riski. Riskiä kasvattaa erityisesti raaka-aineiden keskittyminen tiettyihin maihin. Tällä hetkellä Kiina dominoi kriittisten mineraalien toimitusketjuja. Sen hallinnassa on arvioitu olevan 60 prosenttia kriittisten raaka-aineiden maailmanlaajuisesta tuotannosta ja 85 prosenttia jalostuskapasiteetista.

Tiettyjen raaka-aineiden luonnehtiminen kriittisiksi on poliittista. Eri toimijoilla on omat kriittisten raaka-aineiden listansa, ja ne elävät ajassa. EU on julkaissut ja päivittänyt listaansa vuodesta 2011. Tuoreimmalla, vuonna 2023 julkaisulla listalla kriittisiä raaka-aineita on listattuna 34. 

Tiettyjen raaka-aineiden luonnehtiminen kriittisiksi on poliittista. Eri toimijoilla on omat kriittisten raaka-aineiden listansa, ja ne elävät ajassa.

Vielä muutama vuosi sitten raaka-aineiden kriittisyys liitettiin ilmastokriisin ja vihreän siirtymän kiireellisyyteen. Kriittisiä raaka-aineita olivat toisin sanoen ne, joita tarvitaan fossiilisesta energiasta luopumiseen ja energiasiirtymään. Listoille päätyivät muun muassa litium, koboltti, kupari ja grafiitti, jotka ovat välttämättömiä puhtaan energian teknologioille kuten aurinkopaneeleille, sähköntuotannossa hyödynnettäville tuulimyllyille ja sähköautojen akuille.

Kytkös ilmastokriisin ja kriittisten raaka-aineiden välillä on kuitenkin löystymässä. Geopolitisoitumisen myötä näitä luonnonvaroja käsitellään enenevässä määrin kiihtyvän resurssikilpailun, haitallisiksi koettujen riippuvuuksien katkaisemisen ja kauppasotien viitekehyksessä. Niiden rooli sota- ja puolustusteollisuuden raaka-aineina korostuu. Mineraaleja saatetaan hahmottaa muun muassa Donald Trumpin “drill baby drill” -politiikan palasina tai sotien aiheuttajina.

Keski-Asian kriittiset raaka-aineet kiinnostavat

Keski-Aasia on jäänyt suomalaisessa keskustelussa kriittisistä raaka-aineista vähäiselle huomiolle. Erityisesti Kazakstanista, mutta myös Uzbekistanista, Kirgistanista, Tadžikistanista ja Turkmenistanista, kuitenkin löytyy merkittävä osuus maailman kriittisten raaka-aineiden varannoista.

Joidenkin kriittisten raaka-aineiden tuottajana Keski-Aasian viisi entistä neuvostotasavaltaa ovat maailman kärkikastia: Kazakstan on esimerkiksi maailman toiseksi merkittävin kromin ja Uzbekistan maailman kahdeksanneksi merkittävin telluriumin tuottaja.

Keski-Aasia tarjoaa mielenkiintoisen tapauksen kriittisten raaka-aineiden geopolitisoitumisen tarkasteluun. Sekä ulkomaiset poliittiset että kaupalliset toimijat ovat viime vuosina aktivoituneet alueen kriittisten raaka-aineiden kentällä.

Yhdysvallat käynnisti presidentti Joe Bidenin kaudella C5+1-vuoropuhelun Keski-Aasian valtioiden kanssa. Kriittiset raaka-aineet ovat vuoropuhelun ytimessä. Retoriikka korostaa taloudellisen yhteistyön syventämistä, vihreän siirtymän edistämistä ja Keski-Aasian maiden roolin vahvistamista kriittisten raaka-aineiden globaaleissa toimitusketjuissa.

Kriittisten raaka-aineiden on arveltu korostavan Keski-Aasian asemaa myös Trumpin hallinnon ulkopolitiikassa.

Yhteistyötä motivoi Yhdysvaltain pyrkimys sekä irrottautua arvoketjujen Kiina-riippuvuudesta että vaikeuttaa kiinalaisten yritysten mahdollisuutta monipuolistaa omia ketjujaan. Kriittisten raaka-aineiden on arveltu korostavan Keski-Aasian asemaa myös Trumpin hallinnon ulkopolitiikassa.

Geopolitisoitumisesta kertoo myös se, että kriittisten raaka-aineiden tutkimusta, louhintaa ja jalostusta hahmotetaan areenana, jolla Yhdysvallat pääsee haastamaan Kiinan ja Venäjän vaikutusvaltaa Keski-Aasiassa. Kriittisten raaka-aineiden ympärille rakentuvat kumppanuudet nähdään mahdollisuutena vahvistaa moninapaisuutta alueella.

Kiinan asemaa keskeisenä taloudellisena toimijana alueella ja huomattavana investoijana sen kaivossektorilla ei kuitenkaan ole helppoa horjuttaa. Valtaosa Keski-Aasian luonnonvaraviennistä suuntautuu edelleen maantieteellisesti läheisiin kauppakumppaneihin, Venäjälle ja Kiinaan. Kiinan asemasta kertoo myös se, että kiinalaiset yritykset ovat aloittaneet Keski-Aasian maissa sähköautojen valmistuksen ja kiinalaisvalmisteisten sähköautojen myynti kasvaa. Tämän seurauksena jotkut ovat luonnehtineet Kiinaa alueen “sähköautohegemoniksi”.

EU:n kriittisten raaka-aineiden politiikka Keski-Aasiassa

EU on aiemmin pyrkinyt korostamaan, että se ei ole Keski-Aasiassa geopoliittinen toimija. Kriittisten raaka-aineiden politiikkaa tarkasteltaessa unionin geopoliittiset kasvot kuitenkin piirtyvät selvästi esiin. Myös EU:n Keski-Aasian politiikkaa motivoi riippuvuuksien vähentäminen yksittäisistä unionin ulkopuolisista kriittisten raaka-aineiden toimittajista, etenkin Kiinasta. EU:n geopoliittisella toiminnalla on normatiivinen sävy: se pyrkii lisäämään vaikutusvaltaansa Keski-Aasiassa korostamalla, että se – toisin kuin muut toimijat – on sitoutunut vastuulliseen toimintaan kriittisten raaka-aineiden arvoketjuissa.

EU:n tarvitsemista kriittisistä raaka-aineista fosforista 65 prosenttia ja titaanista 35 prosenttia tuodaan jo tällä hetkellä Kazakstanista. Ei siis ole yllättävää, että se solmi Keski-Aasian valtioista ensimmäisenä strategisen kumppanuuden EU:n kanssa vuonna 2022. Strateginen kumppanuus Uzbekistanin ja EU:n välillä lanseerattiin viime vuonna, ja EU:n ja Kirgistanin tuoreessa tehostetussa kumppanuus- ja yhteistyösopimuksessa (EPCA) yhteistyö kriittisten raaka-aineiden saralla nostetaan erikseen esiin.

Geopolitisoituminen uhkaa oikeudenmukaista siirtymää

Vaikka kriittisten raaka-aineiden geopolitisoituminen saattaa vaikuttaa väistämättömältä vastaukselta maailmanpolitiikan muutoksiin, on tärkeää tarkastella sitä ja sen seurauksia kriittisesti. Ilmastokriisi on edelleen keskeisin uhka, jonka torjuminen edellyttää uusia yhteistyön muotoja kilpailun sijaan.

Geopolitisoituminen saattaa myös korostaa tarvetta varmistaa näiden vihreän siirtymän kannalta välttämättömien resurssien saatavuutta “keinolla millä hyvänsä”. Tällaisessa kisassa kaivannaisten arvoketjuihin usein liittyvät ihmisoikeus- ja ympäristörikkomukset jäävät helposti vähälle huomiolle. Keski-Aasian maiden autoritaarisuus ja siitä kumpuava korkean tason korruptio, heikko ympäristöpolitiikka ja ihmisoikeusloukkaukset eivät ole olleet este yhteistyölle aiemminkaan.

EU on korostanut kumppanuuksissaan kriittisten raaka-aineiden tuotantoketjujen ekologisia ja yhteiskunnallisia kestävyysstandardeja. Vastuullisuuden sabotoinnin ja korruptiota ruokkivien käytäntöjen riski on kuitenkin merkittävä sekä globaalien arvoketjujen että autoritäärisesti hallittujen valtioiden kontekstissa.

Kansalaisjärjestöt ovat jo ilmaisseet huolensa siitä, että EU:n ja Kazakstanin kriittisiä raaka-aineita koskevaa yhteisymmärryspöytäkirjaa ei ole valmisteltu läpinäkyvästi. Siihen ei myöskään sisälly uskottavia keinoja varmistaa raaka-aineiden louhinnasta saatavien tulojen oikeudenmukainen jakautuminen yhteiskunnassa. Alueella on kriittinen tarve ympäristö- ja ihmisoikeuksien puolustamiselle.

Paikallisyhteisöt kantavat siirtymän ympäristö- ja yhteiskunnalliset kustannukset. Hyödyt ja voitot kasautuvat pääosin kotimaisille eliiteille ja globaalin pohjoisen toimijoille.

EU:n ja Keski-Aasian välinen vuoropuhelu kehittyy kuitenkin suuntaan, jossa kansalaisyhteiskunnan osallistumiselle voi jäädä vain vähän tilaa. Myös Yhdysvaltojen tuki kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseen ja demokratisoitumiseen tähtäävälle toiminnalle on vähenemässä.

Keski-Aasian valtiot ovat maailman resurssiriippuvaisimpien joukossa. Kriittisten raaka-aineiden geopolitisoituminen uuskolonialistisessa hengessä voi syventää maailmantalouden riippuvuuden rakenteita ja peittää alleen aiemmat huolet alueen valtioista resurssikirouksen uhreina. Tällä viitataan paradoksaaliseen tilanteeseen, jossa luonnonvararikkaus johtaa taloudellisiin, yhteiskunnallisiin ja ympäristöongelmiin.

Kuten fossiilitalous, ilman kestäviä kumppanuuksia myös vihreä siirtymä toteutuu resurssiriippuvaisten valtioiden kustannuksella. Huoli on tunnistettu keskiaasialaisten valtioiden kehitysstrategioissa. Niissä käsitellään vihreää siirtymää, hiilidioksidipäästöjen vähentämistä ja kaivannaisten jalostusasteen kohottamista. Esimerkin tästä tarjoaa Kazakstanin presidentti Kasym-Žomart Tokajevin puhe, jossa hän luonnehtii harvinaisia maametalleja uudeksi öljyksi ja peräänkuuluttaa investointeja ei ainoastaan niiden louhintaan vaan myös jalostukseen.

Kriittiset raaka-aineet tulee ymmärtää suurvaltapelin sijaan Keski-Aasian valtioiden suvereniteetin ja toimijuuden areenana. Samalla on tärkeää huomata, että vaikka alueen poliitikot väittävät edistävänsä vihreää siirtymää, suuri osa tästä puheesta on julistuksenomaista. Kivihiili palaa Keski-Aasiassa, eikä energiasiirtymässä ole otettu merkittäviä askeleita. Ilman yhteiskunnan kattavaa osallistumista vihreän talouden pelätään muodostuvan eliitin uudeksi tulonlähteeksi.

Kriittisten raaka-aineiden geopolitisoitumisen myötä tavoite globaalisti oikeudenmukaisesta vihreästä siirtymästä uhkaa karata kauemmas. Paikallisyhteisöt kantavat siirtymän ympäristö- ja yhteiskunnalliset kustannukset. Hyödyt ja voitot kasautuvat pääosin kotimaisille eliiteille ja globaalin pohjoisen toimijoille. Nämä huolenaiheet heijastuvat omalla tavallaan myös muihin maihin, joiden maaperässä on kriittisiä raaka-aineita – esimerkiksi Ukrainaan ja Suomeen.

YTT Anni Kangas on kansainvälisen politiikan yliopistonlehtori Tampereen yliopiston Johtamisen ja talouden tiedekunnassa

VTT Kristiina Silvan on tutkijatohtori Ulkopoliittisen instituutin Venäjä, EU:n itäinen naapuruus ja Euraasia -tutkimusohjelmassa

PhD Asel Doolotkeldieva on vieraileva tutkija George Washington -yliopistossa Yhdysvalloissa

Artikkelin kuvituskuva: Dominik Vanyi / Unsplash

Julkaisu Kriittiset raaka-aineet geopolitisoituvat Keski-Aasiassa ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Intian valtameren saarivaltiosta on kuulunut huolestuttavia uutisia. Maan presidentti Maithripala Sirisena erotti perjantaina 26.10. pääministeri Ranil Wickremesinghen. Wickeremesinghen paikallle nimitettiin kiistanalainen entinen presidentti Mahinda Rajapaksa.

Rajapaksa oli maan presidenttinä lähes kolmikymmenvuotisen sisällissodan päättyessä vuonna 2009. Vuodesta 1983 käyty sota singaleesi-enemmistön ja tamilisissien LTTE-järjestön välillä vaati arvioilta yli 100 000 ihmisen hengen ja aiheutti jopa 800 000 ihmisen pakenemisen kotoaan.

Sota päättyi Rajapaksan johtamien joukkojen erittäin väkivaltaiseen väliintuloon maan itäosissa keväällä 2009. Arviolta jopa 20 000 ihmistä sai surmansa sodan viimeisinä päivinä Vannin alueella, jonne oli paennut yli 300 000 siviiliä.

Monikulttuurinen Sri Lanka

Sri Lanka on monikulttuurinen, reilun 21 miljoonan asukkaan valtio Intian eteläpuolella. Maan valtaväestö on singaleeseja (74,9%) ja suurin vähemmistö tamileja (11,1%).  Uskonnoista Sri Lankassa ovat edustettuna kaikki maailman valtauskonnot.

Singaleesit ovat pääosin theravada-buddhalaisia, kun taas tamilien keskuudessa enemmistönä on hindulaisuus. Näitä seuraavat islamilaisuus ja kristinusko. Kaikki maan neljä valtauskontoa ovat kuvattuna maan lipussa, jonka jokaista kulmaa koristaa kultainen bo-puun lehti.

suhteet eri uskontoryhmien välillä ovat jatkuvasti kiristyneet.

Maaliskuusta alkaen suhteet eri uskontoryhmien välillä ovat jatkuvasti kiristyneet. Rajapaksan nostaminen pääministeriksi nostaa jännitteitä entisestään.

Rajapaksan entistä hallintoa syytetään vakavista sotarikoksista tamileja vastaan sodan viimeisten kuukausien ajalta. Hän on systemaattisesti kiistänyt hallintoaan kohtaan esitetyt syytökset, ja Sri Lanka on kieltänyt ulkopuolisen kansainvälisen selvityksen tekemisen maassa.

Yhä jatkuva kahtiajako

Toimin 2016–2017 Euroopan unionin Experts4Asia-tutkijana Peradeniyan yliopistossa, maan toisen kaupungin Kandyn kupeessa. Opetin innokkaita politiikan tutkimuksen opiskelijoita, jotka opinahjossaan saavat opetusta omalla äidinkielellään joko sinhaleksi, tamiliksi tai englanniksi (joka myös on yksi maan virallisista kielistä ja erityisesti käytössä opetuskielenä maan parhaissa yliopistoissa).

Ystäväpiirini muodostui nopeasti monen eri ryhmän edustajista. Kun keskusteltiin sodasta, ihmiset vakuuttivat toinen toisensa jälkeen sodan olevan ohi ja Sri Lankan kulkevan kohti rauhaa ja rikkauksia. Koska vietin valtaosan ajastani Kandyssa, joka ei muutamaa isompaa iskua lukuun ottamatta joutunut sodan näyttämöksi, on ystävieni esittämä kuvaus luultavasti ollut aito. Sodan kauhut eivät koskettaneet heitä samalla tavalla kuin ne koskettivat muuta väestöä idässä ja pohjoisessa.

Maan yhä jatkuva jakautuminen kahtia tuli kuitenkin käsin kosketeltavan todelliseksi matkustaessani Kandyn ulkopuolella. Koko rannikko pohjoisen Jaffnasta idän Trincomaleehen todistaa karulla tavalla sitä tuhoa, jonka lähes kolme vuosikymmentä kestänyt sisällissota sai aikaiseksi.

Maan virallinen kanta on ollut olla auttamatta pohjoisen uudelleenrakentamisessa.

”Jokaisessa jaffnalaisessa talossa on yhä bunkkeri”, kertoi paikallinen tuktuk-kuljettajani. Lähellä sodan viimeistä rintamalinjaa Mullativussa, josta tuli sodan loppupäivinä tuhansien ihmisten viimeinen leposija ja YK:n arvioiden mukaan erittäin systemaattisten ihmisoikeusloukkausten ja sotarikosten näyttämö, lähes jokainen asuintalo on yhä tuhottu.

Maan virallinen kanta on ollut olla auttamatta pohjoisen uudelleenrakentamisessa. Niinpä suurin vastuu on jäänyt kansainvälisille avustusjärjestöille. Jaffnan ja Kilinochchin, joka oli tamiilitiikerien keskeinen tukikohta, välinen tie on reunustettu toinen toistaan seuraavilla armeijan rakennuksilla.

Pakotettu rauha

Jos rauha olikin vajaassa kymmenessä vuodessa palannut Kandyyn, oli voittajan rauha yhä vahvasti pakotettuna maan pohjoisosissa.

Erityisen huolestuttavaa on Sri Lankassa lähivuosina lisääntynyt ennakkoluuloisuus maan muslimiväestöä kohtaan. Maaliskuussa alkaneet väkivallanteot kohdistuivat erityisesti muslimien omistamia kauppoja vastaan. Kysyessäni eräältä muslimiystävältäni Trincossa, miten hän näkee maansa kehityksen ja tulevaisuuden, hän vastasi, että muslimina on pidettävä erityisen matalaa profiilia.

Sisällissodan syyt ovat monisyiset, ja vakavia rikkomuksia tehtiin kummallakin puolen. Sri Lanka on kunnianhimoisesti pyrkinyt karistamaan sodan haamut ja keskittynyt kehitykseen ja taloudelliseen kasvuun.

Rajapaksan nostaminen uudelleen valtaan ei kuitenkaan ole omiaan auttamaan tässä kehityksessä, vaan voi pahimmassa tapauksessa pahentaa eri kansanryhmien kokemaa epäluuloisuutta toisiaan kohtaan. Siinä missä Sri Lanka selvisi niin sisällissodasta kuin vuoden 2004 tsunamistakin (joka sekin vaati maassa yli 30 000 kuolonuhria), ovat sen kansalaiset joutumassa poliittisten valtataisteluiden vuoksi jälleen keskelle mahdollista konfliktia.

Toivottavasti Rajapaksa pyrkii tällä kertaa yhdistämään, ei hajottamaan maata.

Julkaisu Sri Lankan hauras rauha ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Vuonna 2017 Pohjois-Korea onnistui tekemään useita pitkän kantomatkan ohjuskokeita, räjähdysvoimaltaan toistaiseksi suurimman ydinkokeen sekä useita Japanin ilmatilaa loukanneita lyhyemmän kantomatkan ohjuskokeita. Silloin, kun uusista kokeista ei ollut raportoitavaa, huomio keskittyi siihen, missä ja milloin seuraavaksi pamahtaa.

Kim Jong-un näkyy päivästä toiseen otsikoissa osin, koska ihmiset reagoivat tutkitusti voimakkaammin sensaatiohakuisiin ja negatiivisiin uutisiin. Kielteisiksi mielletyistä asioista uutisoidaan suhteessa enemmän kuin myönteiseksi mielletyistä asioista.

Tätä kutsutaan kielteisten uutisten vääristymäksi. Lisäksi monimutkaiset ilmiöt pyritään usein henkilöimään muutamaan tarinan juonen kannalta keskeiseen hahmoon.

Meille kerrotaan tavallaan satuja sillä erotuksella, että näissä tarinoissa paha saa harvoin palkkaansa. Vuosikymmeniä jatkunut jaetun Korean ongelma voi tiivistyä tarinaksi, jossa Donald Trump ja Kim vertailevat ydinasenappiensa kokoa. Ydinsodan uhalla vihjaileva klikkiotsikko on näin valmis käden käänteessä.

Kyse ei ole siitä, etteivätkö Pohjois-Korean nopea asevarustelu ja suurvaltojen kiristyvä kilpailu Aasiassa olisi tärkeitä asioita, joista kannattaa uutisoida. Kyse on tasapainosta.

Kun liian moni media yrittää saada osansa klikkauksista, on vaarana, että koko uutisvirta tylsyy sensaatiohakuiseksi kouhottamiseksi. Varsinkin Suomen kokoisessa maassa tämä on yleensä jostain muusta pois.

Yleensä katveeseen jäävät aiheet ovat monimutkaisia ja hitaasti eteneviä prosesseja, joista on hankala rakentaa yksinkertaisia tunteita herättäviä tekstejä. Ne saattavat silti olla tärkeitä aiheita.

Yleensä katveeseen jäävät aiheet ovat monimutkaisia ja hitaasti eteneviä prosesseja, joista on hankala rakentaa yksinkertaisia tunteita herättäviä tekstejä.

Väestön ikääntyminen on digitalisaation, kaupungistumisen ja ilmastonmuutoksen ohella tärkeimpiä globaaleja megatrendejä. Ilmastonmuutos ja muutkin ympäristöaiheet pääsivät monimutkaisuudestaan huolimatta aivan uudella tavalla esiin mediassa vuonna 2017, mikä osaltaan todistaa, että valtamedian valokeilaan voi päästä systeemikeskeiselläkin aiheella.

Katveita kuitenkin riittää. Aasiaan liittyvistä teemoista esimerkiksi kiinalaisen eläkejärjestelmän kantokyky on Suomessa jäänyt uutispimentoon.

Monen mielestä epäseksikkäämpää aihetta olisi varmasti hankala keksiä. Suomalaisen kannattaisi kuitenkin kiinnostua megatrendien aallonharjalla surffaavista kiinalaisista eläkeläisistä esimerkiksi siksi, että Kiinan eläkepolitiikka vaikuttaa globaaliin talouskasvuun ja siten epäsuorasti myös Suomeen.

Huoltosuhteen muutos, eläkkeet ja talouskasvu

Kiina on viime vuosina muodostanut noin kolmanneksen globaalista bruttokansantuotteen kasvusta, ja vaikka Kiinan talous kasvaa, kasvu hiipuu vuosi vuodelta. Maan johdon tavoitteena on ollut jo pitkään saada talouskasvu nojaamaan kotimaiseen kysyntään vientivetoisuuden sijaan.

Johto on kuitenkin panostanut suhteessa enemmän infrastruktuurihankkeisiin, ja toimivan sosiaaliturvan kehittäminen on jäänyt sivurooliin. Kiinassa kotimaisen kysynnän kasvua hillitsee esimerkiksi se, että eläkkeet ovat pieniä ja iäkkäät kiinalaiset joutuvat luottamaan elämänsä rahoittamisessa perheeseensä.

Tämä nostaa kotitalouksien säästöasetetta ja rajoittaa mahdollisuuksia myydä kiinalaisille ei-välttämättömiä kulutushyödykkeitä. Toisaalta säästäminen näkyy siinäkin, että kiinalaiset eläkeyhtiöt ovat yhä merkittävämpiä toimijoita rahoitusmarkkinoilla.

Kiinan kohdalla huoltosuhteen heikkeneminen on dramaattista, koska eliniänodotteen nousun lisäksi synnytystalkoot kiinalaisin erityispiirtein ovat onnistuneet heikosti. Kiinan tiukkaa syntyvyydensäännöstelypolitiikkaa on höllennetty asteittain 2000-luvulla, mutta näyttää ilmeiseltä, ettei syntyvyys voi kompensoida eläkejärjestelmän puutteita.

Eliniänodotteen nousun lisäksi synnytystalkoot kiinalaisin erityispiirtein ovat onnistuneet heikosti.

Lasten saamisen lisäksi työikäiset pohtivat nimittäin perheen vanhusten hoitoa ja nousevia elinkustannuksia. Ikääntyvistä vanhemmista tulee huolehtia paitsi kulttuuristen normien, myös vuonna 2013 voimaan tulleen vanhushoitolain perusteella. Laki säädettiin osin siksi, etteivät eläkkeet takaa riittävää toimeentuloa useimmille.

Kiinan eläkejärjestelmä on rakennettu merkittävin osin 2000-luvulla, ja siinä on monta ongelmaa. Järjestelmä on aliresurssoitu, eläkeikä on liian alhainen ja naisia syrjivä, ja järjestelmä on alueellisesti epätasa-arvoinen.

Miesten eläkeikä on 60 vuotta ja elinajanodote noin 75 vuotta. Valkokaulusammateissa työskentelevien naisten eläkeikä on 55, työläisammateissa työskentelevien 50 ja elinajanodote noin 78 vuotta.

Usein naiset jäävät pois töistä jo ennen virallista eläkeikää, ja joskus heitä jopa painostetaan siihen. Tämä johtaa vanhuusiän köyhyyden sukupuolittumiseen, koska vähemmän palkkatöissä olleille naisille karttuu pienemmät eläkkeet. Yli puolet 60 vuotta täyttäneistä naisista tarvitseekin perheensä taloudellista apua toimeentuloon.

Mikä neuvoksi?

Valtion pitäisi ottaa koko järjestelmä haltuun, nostaa erityisesti naisten eläkeikää ja tasata alueellisia eroja. Maan autoritaarisesta luonteesta johtuen näin ei haluta tehdä, koska kun vastuu ongelmallisesta eläkepolitiikasta on aluetasolla, ylin johto voi pestä kätensä ongelmista eikä sen suosio vaarannu.

Eläkejärjestelmän ongelmilla on monimuotoisia vaikutuksia Kiinan talouteen. Naisten aikaisen eläköitymisen myötä Kiinan työmarkkinoilta katoaa kokenutta työvoimaa ennen aikojaan.

Riittävä eläketaso puolestaan tukisi kotimaista kysyntää. Kiinassa tehty tutkimus osoittaa, että jos alimman tason eläkkeitä nostetaan, varat ohjautuvat suoraan kulutukseen.

Eläketurvan parantamisella voisi olla laajempiakin vaikutuksia kuin vanhuusiän köyhyyden vähentäminen ja kotimaisen kysynnän tukeminen lyhyellä aikavälillä. Osa niistä, jotka eivät uskalla hankkia toista lasta taloudellisista syistä, saattaisivat rohkaistua, jos voisivat olla varmempia vanhempiensa toimeentulosta eläkeiässä.

Kiinalaiset väestötutkijat arvioivat, että Kiinan väestömäärä alkaa pienentyä vuoden 2025 paikkeilla samalla, kun yli 60-vuotiaiden osuus väestöstä jatkaa kasvuaan.

Huoltosuhteen parantuminen lisäisi puolestaan eläkejärjestelmän kantokykyä tulevaisuudessa. Tällä hetkellä kiinalaiset väestötutkijat arvioivat, että Kiinan väestömäärä alkaa pienentyä vuoden 2025 paikkeilla samalla, kun yli 60-vuotiaiden osuus väestöstä jatkaa kasvuaan.

Kun hedelmällisessä iässä oleva väestö kuuluu pieniin ikäluokkiin, kasvavallakin syntyvyydellä olisi hyvin rajallinen vaikutus huoltosuhteeseen. Mikään yksittäinen tekijä ei voikaan korjata monimutkaista ongelmavyyhtiä. Esimerkiksi eläkeyhtiöiden investointistrategioita täytyy jatkuvasti kehittää ja pyrkiä sitä kautta saamaan varoille mahdollisimman korkea ja vakaa tuotto.

Laajemmin eläköitymisbuumiin voidaan työmarkkinoilla reagoida parantamalla tuottavuutta ja hyödyntämällä uusia teknologioita, ja pyrkiä sitä kautta vähentämään huoltosuhteen heikkenemisen kielteisiä seurauksia. Vaikka tuottavuuden parantamispotentiaalia Kiinassa varmasti kosolti riittääkin, eläkeuudistuksilla on kiire.

Jos eläkejärjestelmän ongelmiin ei reagoida nopeasti ja riittävän radikaaleilla toimenpiteillä, Kiina ei voi saavuttaa koko talouden kasvupotentiaaliaan ja merkittävää osaa eläkeikäisistä odottaa taloudellisesti niukat eläkevuodet. Maaliskuussa 2018 Kiinan työvoima – ja sosiaaliturvaministeriö julkisti yhdessä valtiovarainministeriön kanssa ohjelman eläketasojen nostamiseksi ja rahoitustason parantamiseksi. Eläkeiän asteittaisesta nostosta on puhuttu 2022 alkaen, mutta yksityiskohtia ei ole vielä julkistettu.

Kiinalaisen eläkejärjestelmän kantokyky on vain yksi esimerkki systeemikeskeisistä aiheista, jotka jäävät suomalaisessa julkisessa keskustelussa pimentoon. Median murroksen myötä kilpailu on koventunut ja uutisten tuottajat keskittyvät uutisoimaan asioista, jotka myyvät. Maailman ymmärtäminen kuitenkin vaatii, ettei henkilöitynyt ja sensaatiohakuinen klikkiotsikoiden kalastelu vie kaikkea tilaa.

Persoonattomat rakenteet ansaitsevat päästä laajemmin esille eikä niitä tulisi jättää vain muutaman tutkivan journalistin huoleksi. Yli 60-vuotiaiden kiinalaisten määrää voi havainnollistaa ajattelemalla, että jos he muodostaisivat oman valtion, se olisi maailman viidenneksi suurin.

Voi hyvinkin olla, että tämän joukon toiminnalla on suomalaisille enemmän käytännön merkitystä kuin monella sellaisella aiheella, jolle julkisessa keskustelussa annetaan enemmän tilaa. Siksi kiinalaiset eläkeläiset, esimerkiksi te ansaitsisitte paikan suomalaisessa julkisessa keskustelussa.

DPhil Elina Sinkkonen on Aasia-tutkija ja tietokirjailija, joka työskentelee Koneen Säätiön rahoituksella Ulkopoliittisessa instituutissa.

Julkaisu Aasian megatrendit klikkiotsikoiden varjossa ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.