Banda Aceh, Sumatran saarella sijaitseva Acehin maakunnan pääkaupunki, iskostui suomalaiseen tietoisuuteen vuonna 2004 Intian valtameren maanjäristyksen ja tsunamin, sekä Helsingissä elokuussa 2005 allekirjoitetun Indonesian hallituksen ja Vapaa Aceh -liikkeen välisen rauhansopimuksen takia. Helsingistä, rauhansopimuksen allekirjoituspaikasta, syntyi Acehin maakunnassa rauhan ensimmäisen vuosikymmenen ajaksi myyttisen kaukainen paikka, joka lainasi nimeään useille maakunnan pääkaupunkiin perustetuille kahviloille.

Acehin ensimmäiset rauhanvuodet menestyksekkään rauhanneuvottelun jälkeen näkyivät suomalaisessa mediassa – osallistuihan kymmeniä suomalaisia siviilikriisinhallinnan asiantuntijoina rauhansopimuksen toteutuksen tarkkailuun EU:n ja ASEAN:in yhteisellä Aceh Monitoring Missionilla vuosina 2005–2012. Suomalaisten asiantuntijoiden onnistunutta roolia on korostettu erityisesti sopimuksen aseistariisuntavaiheessa, mutta myös ihmisoikeusrikkomusten ja rauhansopimuksen haastavampien kohtien toteutuksen tarkkailussa.

Kuka puhuu tai näkyy konfliktin jälkeen?

Tämän rauhansopimuksen näkyvimmän toteutusvaiheen jälkeen ulkomaalaisten rauhan- ja kriisiasiantuntijoiden poistuttua maakunta näkyy mediassa lähinnä vain siellä toteutetun Sharia-lain vaikutusten yhteydessä.

Rauhansopimuksen symbolinen merkitys suomalaisen rauhanvälityksen ”maabrändin” luojana on ollut merkittävä. Vuonna 2010 Ulkoasiainministeriön rauhanvälitystoimintaa linjaava Rauhanvälitys – Suomen suuntaviivoja – esite lainasi kansikuvakseen rauhansopimuksen allekirjoitusseremoniaa, jossa lähikuva rauhanosapuolten, Indonesian hallituksen edustajan oikeus- ja ihmisoikeusministerin Hamid Awaludinin ja Vapaa Aceh -liikkeen delegaation johtajan Malik Mahmudin kädenpuristuksesta.

Kansikuvan kädenpuristus presidentti Martti Ahtisaaren suojaavien kämmenien alla on sijoitettu sinisen pikselipalloista muodostuvan eurooppakeskeisen maailmankartan päälle, jossa ja Helsinki on merkitty punaisella pallolla. Tämä valokuva ja rauhansopimuksen nimen englanninkielinen lyhennys, MoU Helsinki, päätyivät myös Banda Acehin kaduille ja kahviloihin julisteina ja vuosikalentereina.

Olen kävellyt viimeiset kahdeksan vuotta Banda Acehin katuja etnografina, tarkoituksenani tuottaa ymmärrystä siitä, miltä rauhanprosessi ja rauhan arki näyttäytyvät kaupungin erilaisista marginaaleista katsottuna.

Olen kävellyt viimeiset kahdeksan vuotta Banda Acehin katuja etnografina, tarkoituksenani tuottaa ymmärrystä siitä, miltä rauhanprosessi ja rauhan arki näyttäytyvät kaupungin erilaisista marginaaleista katsottuna. Perehtyminen Acehin rauhansopimuksen toteutuksen ensimmäiseen 15 vuoteen on mahdollistanut niiden reunaehtojen pohtimisen, joita rauhasta ja sen ”onnistuvuudesta” kertominen noudattelee.

Tutkimukseni ei siis keskity  varsinaiseen rauhanvälitysprosessiin tai sen sisäiseen dynamiikkaan, vaan siihen, miten Suomessa neuvotellun rauhan arki näyttäytyy Acehin maakunnan pääkaupungin Banda Acehin kaduilla: sen eri marginaaleissa ja erityisesti rauhan taloudellisista hedelmistä juhlivaan ja keskiluokkaan pyrkivien kaupunkilaisten näkökulmasta. Keskiössä ei siis ole suomalaisuus, eikä roolimme määrittely maailman omatuntona tai hyväntekijänä.

Ilmu bodoh, tyhmän teoria – historiankirjoituksen hiljainen vallankumous?

Tämä kaupunkietnografiaa ja elämänkerrallista aineistoa yhdistävä perspektiivi pohjautuu sekä rauhan- ja konfliktintutkimuksen että historian ja islamin tutkimuksen kentillä käytävään keskusteluun arjen tutkimuksesta sekä mikrohistorian merkityksestä suurien historian kertomusten ja teorioiden rinnalla.

Kyse on tutkimusmenetelmästä, mutta myös tiedontuotannon valtasuhteista: kuka on teorianmuodostuksen keskiössä ja kenen tiedolliset tai kokemukselliset arkistot merkitsevät. Tämä tieteen valta-aseman kriittinen tarkastelu sekä rauhan- ja konfliktintutkimuksen että historiatutkimuksen saralla haastaa tutkimusperinteitä. Se vaatii tutkimusprosessin ja tutkimusjulkaisujen tarkastelua tutkittavien näkökulmasta pyrkien vuoropuheluun ja tutkimuksen luotettavuuden arviointiin heidän lähtökohdistaan.

Vastaavaa tutkimusta Suomessa on esimerkiksi Kirsi-Maria Hytösen ja Ville Kivimäen toimittamassa vuonna 2016 julkaistussa kirjassa Rauhaton Rauha – Suomalaiset ja sodan päättyminen 1944–1950 sekä Marja Tuomisen ja Mervi Löfgrenin toimittamassa vuonna 2018 julkaistussa kirjassa Lappi palaa sodasta – mielen hiljainen jälleenrakennus.

Rauhan kokemuksellisen historian ja mikrohistorian kirjoittaminen (history from below) tarkoittaa tietoista näkökulmanvaihtoa. Tässä lähestymistavassa rauhan onnistuvuutta ei arvioida sopimuksen eri osien toteutumisen arvioimisella, asiantuntijoiden tai paikalliseen taloudelliseen ja poliittiseen eliittiin kuuluvien haastatteluilla. Vuosien 2012–2018 aikana toteuttamani kaupunkietnografia paikantuu niin sanottujen pienten ihmisten (indonesiaksi orang kecil) analyyseihin omasta tilanteestaan ja tätä kautta rauhan ensimmäisen vuosikymmenen muutoksista.

Rauhan kokemuksellisen historian ja mikrohistorian kirjoittaminen tarkoittaa tietoista näkökulmanvaihtoa

Tällä lähestymistavalla on yhtymäkohtia eri tieteenaloilla käytävään keskusteluun arjen merkityksestä yhteiskunnallisten ilmiöiden analyysissä. Yhtymäkohtia on esimerkiksi islamin arjen (feministisessä) tutkimuksessa, joka haastaa läntistä käsitystä uskovien naisten alisteisesta, passiivisesta asemasta ja sukupuolittuneista ilmiöistä sekä yliopistoja dekolonisoivassa tutkimuksessa, joka vaatii tutkijaa pohdiskelemaan jatkuvasti, miten tutkittavan ja tutkijan suhde muotoutuu, kenelle tarjoutuu teorian muodostuksen asema ja uskottavuus toimia alan asiantuntijana.

Tämä niin sanottu tyhmän teoria (indonesiaksi ilmu bodoh), kuten banda acehilainen sufiparantaja sen minulle kuvasi, on tietoa, joka kertyy arjen kokemuksista peilautuen valtasuhteisiin, syrjiviin rakenteisiin ja prosesseihin. Tätä tiedonmuodostamisen tapaa kunnioittava tutkimus joutuu palaamaan yhä uudelleen kysymykseen, ketä ja mitä varten tutkimusta tehdään.

Audio-visuaalisuus rikkoo tutkimuksen teon rajoja

Vuonna 2015 projektille saatu Suomen kulttuurirahaston tuki ja yhteistyö dokumentaristi Seija Hirstiön kanssa mahdollisti ”history from below” -mukaisen tutkimusprosessien ja -muotojen haastamisen. Keskiöön nousi kysymys, miten viestiä tutkimuksesta tavoilla, erityisesti acehilaisille, joilla se ei rajaudu ainoastaan tieteellisiä artikkeleita lukevan yleisön käyttöön.

Kirjassa kuvaan tätä kokeilevaan visuaaliseen tutkimukseen siirtymistä kömpelöksi tutkijuudeksi. Tällä tarkoitan konkreettisia tilanteita ja prosesseja, joissa valtasuhteiden haastaminen ja uudelleenmäärittely kompastuvat sisäistettyihin toimintatapoihin, mukaan lukien tutkimuksen ja tutkimusperinteiden eurooppakeskeisyyteen ja valkoisuuteen.

Etnografisen elokuvanperinteen eurooppakeskeisyys muodosti tutkimukselle yhden koloniaalisiin käytänteisiin kietoutuneen todellisuuden. Tutkija haastattelijana ja dokumentaristi kamerallaan toistavat valkoista aktiivista toimijuutta ja heidän rooliaan rauhanprosessin epätasa-arvoisuuden esilletuojana ja ongelmien ratkojana, niin sanottujen ruskeiden toisten tullessa kameran dokumentoiduksi ongelmiensa kanssa kamppailevina valkoisen katseen kohteina.

Videoeditointivaiheessa näitä representaatioita käsiteltiin sekä tuotantotiimin että kuvattavien kanssa. Lopullisiin versioihin jätettiin näkyviin näitä kohtaamisia, vaikka niiden katsominen onkin ahdistavaa, raivostuttavaa tai huvittavaa.

Toisaalta kuvattavat käyttivät kameran läsnäoloa strategisesti. Välillä he hyödynsivät valkoisen hyväntekijyyden odotuksia tilanteidensa ratkomiseen. Kuten aviomiehensä toisen vaimon ottamista käsittelevä Mariyani, jonka kanssa dokumentoimme videollisen verran laajempaa rekisteröimättömien avioliittojen ja moniavioisuuden ilmiötä ensimmäisen vaimon näkökulmasta.

Tavoitteena on vahvistaa acehilaisten itsensä moninaista ääntä konfliktin ja rauhankokemusten kertojina tavoitellen oikeudenmukaisen ja yhdenvertaisen rauhan saavuttamista.

Videot ovat matkanneet sosiaalisessa mediassa, tieteellisissä konferensseissa ja videotyöpajoissa tutkijan mukana. Tutkimus jalkautui sekä Banda Acehin että Vantaan kaupunkitiloihin, missä tutkija tai tutkimus ovat harvoin läsnä.

Harva suomalaisista tai acehilaisista myöskään tietää, että varsinaiset viisi rauhanneuvottelukierrosta käytiin presidentti Ahtisaaren ja Crisis Management Initiativen (CMI) välittämänä Vantaalla valtion omistamassa Königstedtin kartanossa. Helsinki pääsi rauhansopimuksen nimeen, koska allekirjoitusseremonia tapahtui valtioneuvoston juhlahuoneistossa Smolnassa.

Tästä syystä tutkimus jalkautui poikkeuksellisesti Vantaan kaupunkiarkeen: videonäytökseksi Kilterin kouluun Myyrmäessä, Tikkurilan raitin pop up -tapahtumaan, Tikkurilan kirjaston av-osastolle ja yli neljäksi kuukaudeksi Myyrmäessä sijaitsevaan Vantaan taidemuseo Artsiin osana Jani Leinosen kuratoimaa yhteisnäyttelyä ”PAX -puhutaan rauhasta”.

Acehissa videoita esitettiin kiertuemaisesti Banda Acehin aktivistinuorille, Malikussalehin yliopiston opiskelijoille konfliktin ydinalueisiin kuuluneessa Pohjois-Acehissa, sekä konfliktin keskellä sijainneissa kylissä. Prosessi synnytti kaksi kirjaprojektia, joista yhden, Dalam Keriput Yang Tak Usang: Suara Pemuda Dan Jalan Panjang Perdamaian Aceh (Suoristumaton ryppy: nuorten äänet ja Acehin pitkä tie rauhaan), toteuttivat Malikussalehin yliopiston opiskelijat. Toisen, Bisu yang Bersuara (Hiljaiset puhuvat), panivat alkuun kaksi Pohjois-Acehissa toimivaa naisjärjestöä. Tavoitteena on vahvistaa acehilaisten itsensä moninaista ääntä konfliktin ja rauhankokemusten kertojina tavoitellen oikeudenmukaisen ja yhdenvertaisen rauhan saavuttamista.

Kenen rauha, runoilija kysyi

On totta!

Meidän tulisi olla kiitollisia ja nauttia tästä rauhasta.

Koska sen ansiosta lapset hymyilevät koulu-uniformuissan.

Koska sen ansiosta perheen tulot ovat vakaita vailla ahdistusta.

Mutta rauhaan kätkeytyy myös toinen totuus, jonka olet unohtanut, hyvä herra, kaikkien näiden Jumalalta saatujen lahjojen keskellä.

…

Älä ole lapsellinen, hyvä herra.

Käytä älyäsi tämän todellisuuden ymmärtämiseen.

…

Koska me emme ole vain vakuuksia valtasi takuina.

Osoita se, hyvä herra!

Että tämä rauha on autenttinen

Eikä vain symboli jolla peität tekopyhyytesi.

Me odotamme seuraavia askeliasi;

Rehellistä ja myötätuntoista poliittista agendaa.

Tämä pieni pätkä runosta ”kenen rauha” on yksi tutkimuksen videoksi muunnetuista runoista ja osa Zubaidah Djoharin vuonna 2012 julkaisemaa runokokoelmaa Veneen rakentaminen paratiisiin. Myötätuntoon perustuva politiikka, jota Zubaidah peräänkuuluttaa runossaan, vaatii tunnustusta elämänkerrallisille pohdinnoille rauhasta tai sen puutteesta, rauhattomasta rauhasta. Kuten kirjassani esitän, myötätuntoon perustuva politiikka vaatii rauhantekemisen valtasuhteiden tarkastelua sekä epätasa-arvoisuuksien jatkumoiden, mutta myös unelmien ja vastarinnan muotojen tunnistamista.

Rauhan kokemuksellisen historian korostaminen myös haastaa rauhanvälitysbrändiä. Vantaan taidemuseossa järjestetty tutkimusprojektin näyttelyn vastabrändäys #äläkerromartille – hyödyntäen Martti Ahtisaarelle järjestettyä yllätyssyntymäpäiväkampanjan hashtagia – tuotti edellä mainittujen tapahtumien lisäksi puhelun presidentin toimistosta huhtikuussa 2018, jossa tutkijaa haastettiin työn faktapohjasta ja toimiston välitystyön sisältöjen tuntemuksesta.

”Yksi rauhan tulevaisuuden haasteista on, miten sillä varmistetaan kaikkien ryhmien ja yksilöiden välinen tasa-arvo ja yhdenvertaisuus.”

Tämä johti keskusteluun ja dialogiin tutkimusetiikasta, tutkimustulosten luotettavuudesta ja tarjosi ainutlaatuisen mahdollisuuden aktivoida tutkimuksen aikana luotuja yhteistyöverkostoja. Dialogin aikana keväällä 2018 järjestin yhteistyössä Ar-Raniryn Islamilaisen yliopiston professorin Eka Srimulyanin ja yliopiston opiskelijoiden kanssa ”naiset ja rauha”- tapaamisen. Tapaamiseen osallistuneet koostivat oman yhteenvetonsa presidentin toimistolle todeten, etteivät he voi allekirjoittaa näkemystä, että Acehin konflikti ”olisi ohi”, koska konfliktin aikana leskeksi jääneiden naisten ja heidän lastensa oikeudet taloudellisesta ja oikeudellisesta kompensaatiosta konfliktivuosikymmenien aikana eivät ole toteutuneet.

Vaikka naiset ovat kantaneet erityisvastuuta konfliktin aikana, he ovat joutuneet rauhan aikana seksuaalisen väkivallan ja häirinnän kohteeksi. Opiskelijat kysyvätkin:

”Kuka on vastuussa heistä? Onko heidän hyvinvointinsa vain kaunis lupaus? Ovatko acehilaiset naiset jo saavuttaneet hyvinvoinnin? Vai onko heistä tullut vain hallinnon sääntelyn kohteita? Yksi rauhan tulevaisuuden haasteista on, miten sillä varmistetaan kaikkien ryhmien ja yksilöiden välinen tasa-arvo ja yhdenvertaisuus.”

Marjaana Jauhola toimii globaalin kehitystutkimuksen dosenttina, yliopistolehtorina ja tieteenalavastaavana Helsingin yliopistossa. Hänen kirjansa Scraps of Hope in Banda Aceh: Gendered Urban Politics and the Aceh Peace Process ilmestyy avoimena monimediaisena kirjana Valtiotieteellisen yhdistyksen uudessa Pro et Contra. Books from the Finnish Political Science Association -kirjasarjassa Helsinki University Pressiltä 18.12.2020.

Julkaisu Banda acehilaisten arki Helsingin rauhansopimuksen jälkeen – kohti yhdenvertaista rauhaa? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Maunula-talolla keskusteltiin 12.5.2017 urbaanista kehityksestä ja sen tutkimuksesta. Akatemiatutkija Marjaana Jauhola kertoi tilaisuudessa Banda Acehissa tekemästään katuetnografiasta. Acehin rauhanneuvottelut käytiin Suomessa presidentti Martti Ahtisaaren johdolla, mutta millainen on konfliktin ja luonnonkatastrofin jälkeisen ajan eletty kokemus? Tällä videolla Jauhola kertoo siitä, miten hän on kuvannut näitä kokemuksia videoille osana tutkimushankettaan.

Videon kuvaus Susanna Hast.

Julkaisu Elämäkerrallisia videoita Acehin rauhanprosessin jälkeen ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Kansainvälisesti arvostettu esimerkki suomalaisesta rauhanvälitystyöstä

15.8.2015 tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun presidentti Martti Ahtisaaren johdolla välitetty rauhansopimus Indonesian hallituksen ja Acehin itsenäisyystaistelijoiden välillä allekirjoitettiin Helsingissä.

Helsingin rauhanprosessina tunnettu rauhansopimus on saanut tunnustusta kansainvälisesti ja se onkin esitetty suomalaisen rauhanvälitystyön lippulaivana. Presidentti Ahtisaari vastaanotti pitkäaikaisesta rauhanneuvottelijatyöstään Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2008.

Tietyin mittarein Acehin rauhanprosessia voidaan pitää onnistuneena: aseellisten selkkausten lukumäärä on vähentynyt, aseistariisunnassa on onnistuttu, entiset taistelijat ovat ryhtyneet poliitikoiksi, byrokraateiksi tai yrittäjiksi.

Acehin konfliktin ja rauhanprosessin sukupuolivaikutukset

Kun katse käännetään rauhanprosessin sukupuolittuneisiin vaikutuksiin, tilanne näyttää kuitenkin toiselta.

Kathmandussa helmikuussa 2015 YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1325 syksyllä 2015 julkistettavan globaalin arvioinnin alueellisessa kokouksessa acehilaiset naisaktivistit ja -juristit kuvasivat kymmentä rauhanprosessin vuotta ristiriitaisin tuntein: kun rauhanprosessia tarkastellaan sukupuolittuneena tai naisten oikeuksien näkökulmasta, se näyttäytyy monessa mielessä ongelmallisena.

Rauhanprosessi ja kansainvälinen humanitaarinen apu Intian valtameren maanjäristyksen ja tsunamin jälkeen on merkinnyt Acehissa uusien poliittisten valtataisteluiden syntymistä. Näissä taisteluissa käytetään aktiivisesti kunnian ja acehilaisen identiteetin käsitteitä ja samalla hyödynnetään rauhanprosessin myötä vahvistunutta Acehin erityisautonomista asemaa suhteessa Indonesian perustuslakiin ja hallintomalliin.

Sukupuolittunut väkivalta on edelleen normalisoitunutta Acehin konfliktin jälkeisessä arjessa.

Tämä tarkoittaa naisiin kohdistuvan fyysisen lähisuhdeväkivallan lisäksi myös muunlaista turvattomuutta. Sitä on voitu kohdistaa erityisesti naisiin paikallislakien muodossa, jotka hyväksyttiin aseellisen konfliktin tai konfliktinjälkeisen ensimmäisen vuosikymmenen aikana.

Tästä viimeinen esimerkki on syksyllä 2014 Acehin parlamentin hyväksymä uusi rikoslaki, jonka perusteella raiskauksen uhri voi joutua syytetyksi avioliiton ulkopuolisesta haureudesta. Laki tulee voimaan syyskuussa 2015, ellei Indonesian keskushallinto tuomitse lakia Indonesian perustuslain vastaisena.

Väkivaltaa ja syrjintää on kohdistettu myös uskonnollisiin, etnisiin sekä sukupuoli- ja seksuaalisiin vähemmistöihin ja kasvavassa määrin myös naisten ihmisoikeuspuolustajiin, jopa sukupuolentutkimuksen lehtoreihin.

Aktivistien leimaaminen lännen agenteiksi on myös kiristänyt naisjärjestöjen välisiä suhteita ja tekee kansainvälisestä solidaarisuustyöstä haastavaa.

Acehilaiset naisjärjestöt ja feministiset islamtutkijat ovat kuitenkin vaikeasti kategorisoitavissa konfliktin tai sukupuolisokean rauhanprosessin passiivisiksi uhreiksi saati ulkopuolisten voimien vietäviksi.

He ovat jo vuosikymmeniä vaatineet oikeutta osallistua lainsäädäntöä koskeviin päätöksiin sekä poliittisten tavoitteiden määrittelyyn. He ovat tarjonneet olemassa olevien mallien rinnalle näkökulmia, joissa pyritään vastaamaan turvattomuuden monikasvoisuuteen, liittyypä se sitten fyysiseen, poliittiseen, taloudelliseen tai ympäristölliseen turvallisuuteen, luonnonkatastrofit ja ilmastonmuutos mukaan lukien.

Sillä, miten eri toimijat ja heidän tuomansa näkökulmat huomioidaan Acehin konfliktinjälkeisessä jälleenrakennuksessa, on merkitystä.

Acehin rauhanprosessille asetetut odotukset koetuksella

Viimeisen vuoden aikana entisistä taistelijoista muodostettu uusi taistelijaryhmä on ottanut kohteekseen Acehin nykyisen poliittisen eliitin – entiset taistelijatoverinsa.

Ryhmä on tarttunut aseisiin rauhanprosessin pettymysten saattelemana. He kohdistavat kritiikkinsä vuonna 2012 valituille kuvernööri Zaini Abudullahille ja varakuvernööri Muzakir Manafille sekä vuonna 2014 valitulle uudelle paikallisparlamentille.

Konfliktin jälkeinen poliittinen ja taloudellinen kehitys ei ole onnistunut vähentämään Acehin korkeita köyhyyslukemia. Aceh on yksi Indonesian pahiten korruptoituneita maakuntia. Moni entinen taistelija – mukaan lukien Inong Balee -naistaistelijat – ja konfliktin siviiliuhri odottaa yhä rauhansopimuksessa luvattujen parannusten toteutumista, kuten ihmisoikeustuomioistuimen ja totuuskomission perustamista ja taloudellisen toimeentulon vakauttamista.

YK:n turvallisuusneuvosto tarkastelee tänä syksynä, millä tavalla sen vuonna 2000 hyväksymää päätöslauselmaa 1325 ”Naiset, rauha ja turvallisuus” on toteutettu globaalisti.

Suomalaista panosta Acehin rauhaan tulisikin kriittisesti tarkastella näistä näkökulmista ja samalla varmistaa, että Helsingissä neuvoteltu sopimus lunastaisi acehilaisten – erityisesti naisten ja erilaisten vähemmistöryhmien   odotukset syrjimättömyydestä, väkivallattomuudesta ja taloudellisesta toimeentulosta.

Toivon repaleet/Scraps of Hope on Suomen kulttuurirahaston tutkija Marjaana Jauholan ja dokumentaristi Seija Hirstiön yhteistyötuotanto, joka analysoi ja dokumentoi Helsingissä vuonna 2005 neuvotellun Acehin rauhanprosessin onnistuneisuutta sen ensimmäisen vuosikymmenen aikana (2005–2015), erityiskiinnostuksen kohteena syrjimättömyyden ja tasa-arvon toteutumisen haasteet. Työryhmä matkustaa Acehiin loppusyksystä 2015 tekemään kuvaustyöpajoja Banda Acehin arjen ja tulevaisuuden haaveiden dokumentoimiseksi.

Mahdi Abdullah on acehilainen kuvataitelija, joka käsittelee Acehin konfliktia ja jälleenrakennusta suurin ja ikonisin maalauksin. Hän on tullut tunnetuksi Acehin konfliktin kommentaattorina näyttelyillään niin Indonesiassa kuin myös kansainvälisesti, kuten vuonna 2009 Passaussa Saksassa. Hänen työnsä ovat esillä alkuvuodesta 2016 Sydneyssä Australiassa. 

Julkaisu Helsingin rauhanneuvottelujen toiset kasvot – Aceh 10 vuotta myöhemmin ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

On ensisijaisen tärkeää avata tiloja feminismille ulkopolitiikasta, globaalista turvallisuudesta ja kestävästä kehityksestä keskusteltaessa.

Ulkopolitiikka, turvallisuus ja diplomatia eivät ole helppoja areenoita eivätkä toivota tulijaa automaattisesti tervetulleeksi. On kyse vallasta ja siitä, kuka asettaa ja määrittelee toiminnan tavoitteet: kuka puhuu kenen puolesta? Tämä valtasuhde ei määrity vain suhteessa sukupuoleen, vaan myös ikään, sosiaaliseen ja taloudelliseen asemaan, titteliin ja asemaan, etnisyyteen, jopa passiin tai sen puutteeseen.

Feminististen lähestymistapojen merkitys

Feminististä tutkimusta motivoi avoimesti ja rohkeasti asetettu tavoite yhteiskunnallisesta muutoksesta.  Se auttaa kansainvälisen politiikan toimijoita hahmottamaan, kuinka käsitteet ja erilaiset politiikan työkalut ja toiminnan muodot ovat kietoutuneet valtasuhteisiin.

Käsitteet, kuten sukupuolten välinen tasa-arvo, sukupuolisensitiivisyys tai feminismi, eivät ole yksinkertaisia tai puhtaasti teknisiä työkaluja. Eikä meidän tulisi mielestäni hävetä sitä, niin kuin feminismiä vastustavat tahot odottavat meidän tekevän! Esimerkiksi on valtava ero puhua mahdollisuuksien tasa-arvosta (de juro) tai toisaalta toteutuneesta tasa-arvosta (de facto).

Feministit joutuvat yhä uudelleen arvioimaan ja muuttamaan omia tavoitteitaan ja toimintatapojaan: luopumaan ”herrain kortteleista”, olivatpa ne geopoliittisia tai sitten valkoiseen etuoikeuteen liittyviä. Esimerkiksi Ruotsin ulkoministeri Margot Wallströmin puhe pohjoismaisten kokemusten jakamisesta sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisestä kuulostaa paljon nöyremmältä ja valmiimmalta dialogiin kuin jotkut aiemmat yritykset ”viedä” pohjoismaista tasa-arvoa kehittymättömiin maihin.

”Tasa-arvon mallimaan” tai ”tasa-arvon maailmanmestarin” asema on ainakin Suomessa johtanut vaarallisen myytin syntymiseen jo saavutetusta tasa-arvosta. Tämä merkitsee sokeutta havaita uusia sukupuolittuneita sosiaalisen ja taloudellisen epätasa-arvon kokemuksia, suoria rasismin ja fobioiden muotoja.

Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan YK:n yleissopimuksen toteutusta valvova niin sanottu CEDAW-komitea on toistuvasti joutunut huomauttamaan Suomen korkeista naisiin kohdistuvan väkivallan tilastoista sekä moniperustaisen syrjinnän muodoista, jotka kohdistuvat erityisesti maahanmuuttajaväestöön – joista moni pakenee aseellisia konflikteja tai muuta poliittista väkivaltaa. Nämä esimerkit osoittavat, että YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1325 ei ole ainoastaan merkittävä työkalu ulkopolitiikassa, vaan merkitsee myös muutoksia sisäpolitiikkaan.

Feministinen katsaus Acehin rauhanprosessiin

Kuinka onnistunut tai saavutettu rauha määritellään? Siinä missä turvallisuuden, konfliktien ja kansainvälisen politiikan valtavirtateoriat lähtevät liikkeelle valtioiden vakaudesta ja turvallisuudesta tai lyhytaikaisten operaatioiden tavoitteiden saavuttamisesta, feministinen konfliktien ja konfliktien jälkeisten tilanteiden analyysi kiinnittää huomiota pidempiaikaiseen, yhtäaikaisesti mikro- ja makrotason analyysiin, joka kysyy, millä tavoin tapahtumat ja kokemukset merkityksellistyvät jokapäiväisessä elämässä.

Käytän tässä kohdin esimerkkinä Acehin rauhanprosessia, jonka kymmenvuotisjuhlaa vietetään tämän vuoden elokuussa. Tietyin mittarein Acehin rauhanprosessia voidaan pitää onnistuneena: aseellisten selkkausten lukumäärä on vähentynyt, aseistariisunnassa on onnistuttu, entiset taistelijat ovat ryhtyneet poliitikoiksi, byrokraateiksi tai yrittäjiksi.

Acehilaiset naisaktivistit ja oikeusasiantuntijat huomauttivat kuitenkin muutama viikko sitten Katmandussa järjestetyssä 1325:n globaalin tarkastelun alueellisessa tapaamisessa, että kun rauhanprosessia tarkastellaan sukupuolittuneena tai naisten oikeuksien näkökulmasta, se näyttäytyy monessa mielessä ongelmallisena.

Rauhanprosessi ja kansainvälinen humanitaarinen apu Intian valtameren maanjäristyksen ja tsunamin jälkeen on merkinnyt Acehissa uusien poliittisten valtataisteluiden syntymistä. Näissä taisteluissa käytetään aktiivisesti kunnian ja acehilaisen identiteetin käsitteitä sekä kohdistetaan huomio toisin tekeviin ja ajatteleviin naisiin. Näin hyödynnetään Acehissa vahvistunutta erityisautonomista asemaa suhteessa Indonesian perustuslakiin ja hallintomalliin.

Tutkimus, omani mukaan lukien (Jauhola 2013), on osoittanut, miten erilaiset myllerrykset, kuten talouskriisit, poliittinen väkivalta, aseelliset konfliktit tai luonnonkatastrofit saattavat myötävaikuttaa uusien yhteiskunnallisten liikkeiden syntyyn. Näissä liikkeissä kansakunnan, yhteisön, uskonnon tai naisten kunnian ja maineen puolustamisen nimissä rajoitetaan naisten roolia ja oikeuksia.

Sukupuolittunut väkivalta on edelleen normalisoitunutta konfliktin jälkeisessä arjessa ja väkivalta on kohdistunut myös uskonnollisiin, etnisiin sekä sukupuoli- ja seksuaalisiin vähemmistöihin, mutta kasvavassa määrin myös naisten oikeuksien puolustajiin ja jopa sukupuolentutkimuksen lehtoreihin. Aktivistien leimaaminen lännen agenteiksi on myös kärjistänyt naisjärjestöjen välisiä ristiriitoja ja tekee solidaarisuustyöstä vaikeaa.

Syrjinnän jokapäiväiset muodot, väheksyntä, jopa naisviha ja feminismin vastaisuus ovat haaste meille kaikille. Kukaan ei varmaankaan feministiksi ryhtyessään ajattele, että se olisi helppoa tai että feministinä eläminen tulisi helpoksi tuosta vain. Feministit, naisaktivistit ja ihmisoikeuspuolustajat ympäri maailman tietävät tämän paremmin kuin hyvin!

Acehilaiset naisjärjestöt tai islamin feministiset tutkijat ovat kuitenkin vaikeasti kategorisoitavissa passiivisiksi uhreiksi tai ulkopuolisten voimien kätyreiksi. He ovat vuosikymmeniä vaatineet oikeutta osallistua lainsäädäntöä koskeviin päätöksiin sekä poliittisten tavoitteiden määrittelyyn. He ovat tarjonneet olemassa olevien mallien rinnalle näkökulmia, joissa pyritään vastaamaan turvattomuuden monikasvoisuuteen, liittyypä se sitten fyysiseen, poliittiseen, taloudelliseen tai ympäristölliseen turvallisuuteen, luonnonkatastrofit ja ilmastonmuutos mukaan lukien.

Feministinen tutkimus tarvitsee resursseja!

Turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1325 hyväksyttiin vuonna 2000. Sen 15-vuotisjuhla kääntää katseen konflikteihin ja niiden ratkaisuyrityksiin. Kuten turvallisuusneuvosto on itse todennut, naiset jäävät rauhanprosessien ja kestävän rauhan marginaaliin, ellei asiaan ryhdytä konkreettisin toimenpitein. Tämä tarkoittaa konfliktien perimmäisten syiden ratkaisuyrityksiä. jotka usein liittyvät globaaliin poliittiseen talouteen, jatkuvaan epätasa-arvoon ja syrjiviin järjestelmiin – sekä meillä kotona että kansainvälisesti.

Onnistuakseen feministinen ulkopolitiikka tarvitsee resursseja tutkimukseen ja opetukseen. Feminististen tutkijoiden tilanne yliopistoissa ei ole helppo: rekrytointiprosessit ja tutkintovaatimuksista ja -rahoituksesta kamppailu ovat tehneet feministisen tavoitteiden saavuttamisesta yliopistomaailmassa todella vaikeita.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja totesi joulukuisessa Sukupuoli ja rauhanrakennus -seminaarissa: ”sukupuolinäkökulman huomioiminen kansainvälisissä suhteissa on vaikeaa, mutta välttämätöntä”. Olen samaa mieltä, ja totean, että feministitutkijat ovat valmiita toimintaan: feministisen kansainvälisen politiikan tutkijoiden muodostama kollektiivi valmistelee kannanottoa aiheesta Ulkoasiainvaliokunnalle kansallisen 1325-toimintaohjelman vuosiraportin (2014) luovutuksen yhteydessä.

Lähteet

Jauhola, Marjaana (2013) Post-Tsunami Reconstruction in Indonesia: Negotiating Normativity through Gender Mainstreaming Initiatives in Aceh. Routledge. Lue ”Introduction: Build Aceh Back Better” täältä.

Kirjoitus on muokattu kommenttipuheenvuorosta Ruotsin ulkoministerin Margot Wallströmin puheeseen “Women, Peace and Security: Transforming the Global Agenda for Sustainable Peace”, 3.3.2015, pieni juhlasali, Helsingin yliopisto.

Tilaisuuden järjestäjän Ulkopoliittisen instituutin tiivistelmä tapahtumasta. Wallströmin puhe sekä Jauholan kommenttipuheenvuoro ovat katsottavissa videoituina. 

Julkaisu Feminismiä 1 + 364: Feministisen ulkopolitiikan välttämättömyydestä ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.