Ilmastonmuutos on laaja ja monisyinen ympäristöongelma. Sen syiden ja seurausten syvällinen ymmärtäminen edellyttää erityisosaamista, jota on vain harvoilla. Ilmastonmuutoksen seuraukset koettelevat eri ihmisiä ja alueita eri tavalla, ja monet seuraukset näkyvät vasta tulevaisuudessa.

Ihmismieli asettaa kuitenkin etusijalle päivittäiseen elämään liittyvät huolet, kun taas kaukaista tulevaisuutta koskevat uhat sivuutetaan. Tulevaisuudessa siintäviin uhkiin liittyvä epävarmuus ruokkii helposti toiveajattelua, että pelätyt uhat eivät toteudukaan – ainakaan koko mitassaan.

Ilmastonmuutosta kohtaan tunnettu huoli on sitä suurempi, mitä läheisemmäksi ihmiset kokevat ilmastonmuutoksen maantieteellisesti, ajallisesti ja yhteisöllisesti ja mitä varmempia he ovat muutoksen seurauksista.

Ilmastonmuutoksen seurausten arviointi on kuitenkin useimmille vaikeaa.

Tutkijaryhmä pyysi 24 maan kansalaisia arvioimaan Kansainvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) raportissa esitettyjä väitteitä ilmastonmuutokseen liittyvästä epävarmuudesta ja todennäköisyydestä. Tulosten mukaan kansalaiset tulkitsivat IPCC:n linjauksia eri tavalla kuin tutkijat.

Tieto lisää tuskaa – vai lisääkö?

On helppo ajatella, että lisääntyvä tieto ilmastonmuutoksen syistä ja seurauksista johtaisi kasvavaan huoleen ja ilmastoystävällisiin tekoihin.

Tutkimustulokset tiedon ja toiminnan välisestä suhteesta ovat kuitenkin osin ristiriitaisia.

Ihmisten subjektiivista tietotasoa ja ilmastonmuutosta kohtaan koettua huolta mitanneissa tutkimuksissa on tultu toisistaan poikkeaviin tuloksiin. Osaltaan tämä voi johtua siitä, että ihmiset eivät aina osaa arvioida omaa tietotasoaan todenmukaisesti.

Myös ihmisten tosiasiallisen tiedon ja ilmastonmuutosta kohtaan koetun huolen sekä ilmastoystävällisten tekojen välistä suhdetta analysoineissa tutkimuksissa on saatu tulokseksi, ettei tieto juuri vaikuta asenteisiin ja tekoihin.

Tutkija Jing Shi kollegoineen esittää, että tiedon ja ilmastonmuutosta kohtaan koetun huolen välinen suhde riippuu siitä, miten ilmastonmuutostietoutta mitataan. Heidän mukaansa ilmastonmuutoksen syiden tunteminen on vahvimmin yhteydessä koettuun huoleen.

Ilmastonmuutoksen syiden tunteminen on vahvimmin yhteydessä koettuun huoleen.

Myös halu tehdä ilmastoystävällisiä tekoja on yleisempää niiden joukossa, jotka tuntevat ilmastonmuutoksen syyt ja tietävät, mitkä teot ovat ilmastoystävällisiä. Sen sijaan ilmastonmuutoksen kielteisten seurausten tunteminen yllättäen vähensi ihmisten halukkuutta tehdä ilmastoystävällisiä tekoja.

Sosiaalipsykologi Sander van der Lindenin mukaan kansalaisten tietotasolla on yhteys huolen kokemiseen, mutta tieto ei ole tärkein huolta ennustava tekijä. Van der Linden ottaa tutkimuksessaan huomioon useita tekijöitä ja tulee tulokseen, että kokemukselliset ja sosiokulttuuriset tekijät ovat tietoakin tärkeämpiä ilmastoasenteiden selittäjinä.

Tunnen, siis olen

Viimeaikaiset tutkimukset ovat korostaneet tunteita ja asenteita ilmastokäsitysten muovaajina.

Tunneperäinen suhtautuminen ilmastonmuutoksen yhdistyy niin kasvavaan huoleen, ilmastoystävällisiin tekoihin kuin ilmastoystävällisten politiikkatoimien kannattamiseenkin.

Esimerkiksi amerikkalaisten kannatusta ilmastoystävälliselle politiikalle selittivät parhaiten ilmastonmuutosta kohtaan koettu huoli, kiinnostus ja toiveikkuus. Ilmastonmuutosta kohtaan koetulla pelolla ei ollut samanlaista vaikutusta.

Jos taas ilmastonmuutosta pidetään ajallisesti ja paikallisesti etäisenä, ilmastonmuutos ei juurikaan herätä tunteita.

Esimerkiksi Sitran tuoreen kyselyn mukaan suomalaisten ilmastonmuutosta kohtaan kokemat tunteet ovat varsin lieviä, vaikka suurin osa suomalaisista kertookin kantavansa huolta ilmastonmuutoksesta.

Asennetekijöistä erityisesti ympäristöystävälliset arvot yhdistyvät kohonneeseen huoleen ja ympäristöystävällisten tekojen tekemiseen. Myös sisäinen velvollisuudentunto motivoi voimakkaasti ilmastoystävälliseen toimintaan.

Ihminen on tunnetusti laumaeläin. Yhteisön asettamalla esimerkillä on tärkeä vaikutus myös yksilön ilmastokäyttäytymiseen.

Kyse voi olla ensinnäkin identiteettitasolla tapahtuvasta samaistumisesta ”valveutuneisiin” tai syvästä kokemuksesta, ettei ole yksi ”viherpiipertäjistä”.

Yhteisön asettamalla esimerkillä on tärkeä vaikutus myös yksilön ilmastokäyttäytymiseen.

Sosiaalisilla normeilla on myös käytännöllisempi puoli. Esimerkiksi tieto oman naapuriston keskimääräisestä energiakulutuksesta sai vastaajat sopeuttamaan oman kotinsa lämpötilan vastaamaan naapuriston keskimääräistä sisälämpötilaa.

Toisaalta lentomatkailusta ilmastosyistä luopuneet katsoivat hylkäävänsä sosiaalisen normin, jonka mukaan lentäminen on tarpeellinen ja arvostettu osa länsimaista elämäntapaa. Lentomatkailusta luopumista voidaan pitää yksilön näkökulmasta huomattavasti suurempana uhrauksena kuin monia pienempiä ilmastotekoja, kuten kierrätystä ja jätteiden lajittelua, jotka ovat yleisimpiä ilmaston vuoksi tehtyjä tekoja.

Siksi ei olekaan lainkaan selvää, että sosiaaliset normit kannustavat kansalaisten enemmistöä kunnianhimoisiin ilmastotekoihin.

Toiminnan motivoimisen näkökulmasta on tärkeää kokea, että omilla teoilla on merkitystä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Uusimmat tutkimukset viittaavat siihen, että erityisesti usko yhteisön kollektiiviseen kykyyn torjua ilmastonmuutosta on tärkeää ilmastoystävällisten toimintamallien omaksumisessa.

Tutkija Mei-Fang Chenin mukaan usko yhteisön kollektiivisiin vaikuttamismahdollisuuksiin vahvistaa ihmisten uskoa heidän omien tekojensa merkitykseen. Jos taas ihminen ei usko, että ilmastonmuutokselle voi tehdä jotain, ilmastonmuutosta kohtaa koettu huoli kanavoituu tekojen sijaan pelon lievittämiseen.

Asenteiden ristiriitaa

Ihmisten ilmastoasenteita voidaan tulkita niin, että asenteet ovat ikään kuin kahdessa kerroksessa: ”pohjakerroksessa” ovat vaikuttavat asenteet ja ”yläkerrassa” ihanneasenteet. Vaikuttavien asenteiden, kuten perhe- ja työpaineiden sekä toimeentulohuolten, mukaan tehtyjä valintoja ja ratkaisuja tulkitaan parhain päin ihanneasenteiden mukaisiksi.

Tähän kiinnittää huomiota ”päätöksenteon tekopyhyysteoria”, jonka mukaan päätökset yhdessä suunnassa korvaavat tekoja toisessa suunnassa.

Tämä koskee erityisesti sellaisia päätöksiä, jotka voidaan panna täytäntöön vasta kaukana tulevaisuudessa. Niin voi käydä teknisistä tai taloudellisista syistä – esimerkiksi siksi, että uutta teknologiaa vasta kehitetään, tai siksi, että ympäristölle haitalliset tuotteet ja materiaalit ovat toistaiseksi halvempia kuin ympäristöä säästävät.

Siten kansalainen voi säilyttää vastuullisuuden näkökulmasta ongelmallisiksi tietämänsä tavat ja tottumukset, koska on päättänyt jatkossa kiinnittää enemmän huomiota toimintansa vastuullisuuteen.

Ikävimmillään tämä voi tarkoittaa opportunismia, jossa tekoja pidetään vastuullisina virheellisin tai riittämättömien perustein ja jopa tietoisena siitä, että päätöksenteon perusteet ovat heikot ja epäselvät. Tästä tutkimuksissa on saatu viitteitä.

Kirjoitus on osa Ilmassa ristivetoa – Löytyykö yhteinen ymmärrys? -hanketta, jossa tutkitaan suuryritysten johtajien, poliittisten päättäjien ja kansalaisten ilmastonmuutosta koskevia asenteita, motivaatiotekijöitä ja tiedontasoa sekä ihmisten sisäisiä ja keskinäisiä asenneristiriitoja.

Annu Perälä toimii projektitutkijana InnoLab-tutkimusalustalla Vaasan yliopistossa. Tommi Lehtonen toimii soveltavan filosofian professorina Vaasan yliopistossa.

Julkaisu Ilmastoasenteissa ristivetoa ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.