Ranskalais-algerialainen 21-vuotias opiskelija Imane Bounouh jakoi suosittuja ruokaohjeita Instagramissa ja teki videoblogeja siitä, miten valmistaa halpoja, opiskelijabudjettiin sopivia ruokia pienessä asunnossa ilman uunia. Ranskalainen televisiokanava BFM TV haastatteli Bounouhia keittiössään 11.9. Päässään hänellä oli sinapinvärinen hijab-huntu.

Sanomalehti Le Figaron toimittaja Judith Waintraub twiittasi kuvat hastagilla #11septembre, jolla hän paheksui Bounouhin huntua ja yhdisti hänet näin terrorismiin ja islamismiin – syyskuun yhdennentoista päivän terrori-iskuihin. Waintraub kuvailee itseään Twitterissä republikaaniksi, eli tasavaltalaiseksi, viitaten oikeistolaiseen Les Républicains -puolueeseen, sekä liberaaliksi. Waintraub paheksui sitä, miksi julkisuudessa esitettiin hijab-huntuinen nainen juuri 11. päivänä syyskuuta.

Toimittaja paheksui hijab-huntuisen naisen tuomista julkisuuteen juuri 11. päivänä syyskuuta.

Viikkoa myöhemmin presidentti Emmanuel Macronin puolueen La République en Marchen (LREM) kansanedustaja Anne-Christine Lang  käveli ulos joidenkin kollegojensa kanssa Ranskan senaatista vastalauseena Ranskan opiskelijajärjestö Unefin edustajan Maryane Pougetouxin hijabille. Pougetoux oli puhumassa siitä, miten koronaviruskriisi vaikutti nuoriin. Lang perusteli vastalausettaan sillä, että huntu on alistumisen merkki. Anne-Christine Langin mielipiteeseen yhtyi myös entinen sosialistien presidenttiehdokas Ségolène Royal.

Huntukeskustelu jakaa Ranskaa

Ranskassa syyskuussa 2020 alkanut Charlie Hebdo -lehden toimitusta vastaan vuonna 2015 tehdyn terrori-iskun oikeudenkäynti on lisännyt islamfobiaa. Ennen oikeudenkäyntiä Charlie Hebdo julkaisi uudestaan 2006 Jyllandspostissa ilmestyneet pilakuvat. Emme anna periksi, oli lehden viesti. Syyskuun 25. päivänä lehden toimituksen edustalla tapahtui puukotus, joka liittyi pilakuvien julkaisemiseen.

Islamiin liittyvät viharikokset ovat kasvaneet 54 prosenttia vuodesta 2019. Tässä kontekstissa ei liene ihme, että keskustelu leimahti Twitterissä ja julkisuudessa, mikä osoitti, miten vahvoja ennakkoluuloja hijab-huntuun ja toisaalta islamiin yhä liittyy Ranskassa. Keskustelu levisi pian arabiankielisille kanaville. Hunnun käyttöä puolustavat kysyivät julkisessa keskustelussa, eikö huntua käyttävää nuorta opiskelijaa saisi näyttää positiivisessa valossa julkisuudessa.

Mutta kun anonyymi Twitter-tili tviittasi uhkauksen Waintraubia kohtaa nostaen esiin tämän juutalaisen taustan, nimekkäät poliitikot, kuten entinen pääministeri Manuel Valls ja sisäministeri Gérald Darmanin riensivät puolustamaan Waintraubia.

Hunnun käyttöä puolustavat kysyivät julkisessa keskustelussa, eikö huntua käyttävää nuorta opiskelijaa saisi näyttää positiivisessa valossa julkisuudessa.

Äärioikeistolainen lehti Les Valeurs Actuelles puolestaan viittasi Bounouhin islamistina, koska tämä on kerännyt rahaa esimerkiksi vähävaraisille muslimeille rukousmattoihin ja Koraaniin.

Lopulta käytiin myös uskontojen välistä sovittelevaa vuoropuhelua, jossa esimerkiksi rabbi Gabriel Fahri kertoi valmistavansa omenasosetta Bounouhin ohjeen mukaisesti.

Hijab-kohu vaikutti noudattavan tuttua kaavaa, jossa kulttuurillisesti ja uskonnollisesti latautuneita tilanteita ei käsitellä, vaan tilanne pyritään rauhoittamaan aina seuraavaan kohuun asti. Nämä kohut kuitenkin koskettavat – etenkin laajentuessaan – koko ranskalaista yhteiskuntaa Instagram-persoonista sisäministeriin.

Liberté, egalité, laïcité

Kun Ranskassa käydään keskustelua hunnusta, käydään samalla keskustelua kulttuurillisesta kuulumisesta ja tasavallan arvoista. Valtiotieteilijä Vincent Geisser linkittää yhteen hijabfobian ja islamofobian  tarkoittaen, että edellinen on jälkimmäisen arkipäiväinen ilmaisu. Geisserin mukaan erityisesti ranskalainen eliitti näkee hijabin uhkana. Tätä tukevat kansanedustajien reaktiot.

Hunnun ja uskonnollisten symbolien, kuten juutalaisen kipan, käyttö on ollut kiellettyä Ranskassa julkisissa tiloissa, kuten kouluissa ja senaatissa, vuonna 2004 säädetystä laista lähtien. Useiden tutkimusten mukaan ranskalaiset muslimit kokevat hunnun käytön tärkeäksi identiteetilleen ja valtion rajoittavan sitä.

Laki maallisuudesta ja uskonnonvapaudesta on monimutkainen ja linkittyy neljään uskontoon, jotka yleisesti hyväksyttiin vuonna 1905: katolilaisuus, reformoitu protestanttisuus, luterilainen protestanttisuus ja juutalaisuus.

Ranskassa on voimassa laïcité-periaate vuodelta 1905, joka tarkoittaa sitä, että valtio ei tunnusta mitään uskontoa. Laki maallisuudesta eli sekulaarisuudesta ja uskonnonvapaudesta on monimutkainen ja linkittyy neljään uskontoon, jotka yleisesti hyväksyttiin vuonna 1905: katolilaisuus, reformoitu protestanttisuus, luterilainen protestanttisuus ja juutalaisuus. Voidaan myös ajatella, että näitä uskontoja on ajateltu ”lähtökohtina” modernin ranskalaisen kulttuurin pohjaksi.

Näin siis huolimatta Ranskan melko kattavasta siirtomaavallasta; harva esimerkiksi tietää, että ennen itsenäisyyttään vuona 1962 Algerian rannikkoseudut olivat vuodesta 1848 lähtien virallinen osa Ranskaa. Sitä vastoin isämaa määriteltiin siirtomaaksi. Ensimmäinen moskeija rakennettiin Pariisiin silti vasta vuonna 1926. Haastattelussa maaliskuussa 2019 presidentti Macron painotti vuoden 1905 laïcité-periaatetta, mutta lisäsi että nykyään islamilla on toisenlainen asema kuin 1905: ”Il y a un sujet avec l islam” (vapaasti käännettynä: islamista on keskusteltava.)

Toiseus hunnussa

Keskustelu hijabista ei ole uusi, vaan sitä on käyty lähes kolmekymmentä vuotta. Esimerkiksi Johanna Konttori on analysoinut Ranskan huivikeskustelun taustoja.

Keväällä 2019 urheiluvälinevalmistaja Decathlon toi markkinoille juoksijoille tarkoitetun hijabin. Ranskassa poliitikot vastustivat tätä ja esimerkiksi LREM-puolueen kansanedustaja Aurore Bergé kehotti boikotoimaan merkkiä, koska se ei vastannut hänen arvojaan. Lopulta Decathlon poisti hijabin markkinoilta.

Huntua on vastustettu usein eri argumentein. Näitä ovat esimerkiksi feministiset argumentit ja maalliset argumentit. Maallisilla argumenteilla viitataan laïcité-periaatteeseen.

Länsimaissa vallitsevaakäsitystä hunnusta muslimi­naisten alistamisen välineenä kritisoi myös Harvardin yliopis­ton islamin tutkimuksen pro­fessori Leila Ahmed.

Marokkolais-ranskalaisen kirjailija Leïla Slimanin mukaan on suuri ero vastustaa hijabia ja hyökätä hijabia vastaan.  Länsimaissa vallitsevaakäsitystä hunnusta muslimi­naisten alistamisen välineenä kritisoi myös Harvardin yliopis­ton islamin tutkimuksen pro­fessori Leila Ahmed. Ahmedin mukaan musliminaisia ei voi nähdä uhreina.

Ranskan ja sen muslimiväestön suhde on kompleksinen osittain siirtomaamenneisyyden takia. Suhdetta ei ole juurikaan avattu vuosikymmeniin, mutta viimeksi vuonna 2019 presidentti Emmanuel Macron esitti aloitteen Ranskan tasavallan islamista ja imaamien kouluttamista Ranskassa. Tavoitteena on kansallinen koheesio eli yhteenkuuluvuus.

Huntu vs. Ranska

Sosiologi Etienne Pingaudin mukaan hijab-huntua koskevassa keskustelusta kyse on vahvasta vastakkainasettelusta ja julkisen tilan määrittelystä. Huntu tuo näkyväksi toiseuden, poikkeaman ranskalaisesta ”normaalista”. Huivin käytöstä keskusteltaessa keskustellaan siitä, kuka on oikea ranskalainen ja millaiset islamin tulkinnat valtio hyväksyy.

Ahmedin ja Pingaudin mukaan musliminaiset nähdään usein alistettuina uhreina, jotka tulisi pelastaa huivin kaltaisilta käytänteiltä. Tähän viittaa esimerkiksi Anne-Christine Langin kannatusta saanut kommentti senaatissa.

Huivin käytöstä keskusteltaessa keskustellaan siitä, kuka on oikea ranskalainen ja millaiset islamin tulkinnat valtio hyväksyy.

Useat ranskalaiset musliminaiset käyttävät huivia vapaasta tahdostaan eivätkä koe sen olevan vastoin Ranskan arvoja. Pingaudin mukaan valtio säätelee sitä, miten islam voi näkyä Ranskassa ja tarkoitus on pikemminkin rajata tietyt vaatekappaleet ja islamin tulkinnat, kuin muslimit ja islam yleensä. Esimerkiksi näkyvät julkiset keskustelijat, kuten Leila Slimani, eivät käytä huivia.

Syy tähän on ilmeinen: Instagram-persoonan ja videobloggarin Imane Bounouhin esiintyminen julkisesti huntunsa kanssa johti tappouhkauksiin. Bounouh ei saanut nimekkäitä puolustajia taakseen, vaan katosi julkisuudesta ja sulki sosiaalisen median tilinsä jo syyskuun aikana.

Hänen keittokirjansa, jonka oli tarkoitus sisältää edullisia ruokavinkkejä 60 euron kuukausibudjettiin, piti ilmestyä lokakuun ensimmäisenä päivänä. Kirjan ilmestyminen on peruttu.

VTM, FM Laura Parkkinen on vapaa toimittaja ja tutkija, joka on erikoistunut Ranskaan ja populismiin. Parkkinen työstää väitöskirjaa ja työskenteli 2018-2020 Sorbonnen yliopistossa.

Julkaisu Kuulumisen politiikkaa: keskustelu hijabista jakaa Ranskaa ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.