Terroristijärjestö Isisin ”kalifaatin” kaaduttua edessä on hallinnollinen jälkipyykki, joka liittyy alueelle matkustaneisiin vapaaehtoisiin. Tuhannet heistä ovat suljettuina vankiloihin konfliktialueen maissa tai heitä vartioidaan tarkasti pakolaisleireillä, kuten Syyriassa olevalla Al-Holin leirillä. Mukana on paljon lapsia.

Näissä paikoissa ihmisten kohtalo riippuu pitkälti sekä heitä säilövien maiden että heidän kotimaidensa poliittisista päätöksistä.

Vapaaehtoisten paluu leikkaa useita eri hallinnollisia sektoreita aina puolustuspolitiikasta oikeuteen, sisäasioihin ja sosiaalipolitiikkaan. Siksi viranomaiset näkevät tilanteen eri tavoin omista lähtökohdistaan eikä yksimielisyyttä parhaista käytännöistä ole.

Viranomaiset näkevät tilanteen eri tavoin omista lähtökohdistaan eikä yksimielisyyttä parhaista käytännöistä ole.

Konfliktialueen turvallisuuden kannalta paras ratkaisu on, että kaikki maat ottavat kansalaisensa luokseen. Konfliktialueen turvallisuus ei kuitenkaan ole minkään maan poliitikolle omien kansalaisten turvallisuutta tärkeämpää. Siksi kansallismielinen politiikka on ajanut toistaiseksi ohi yhteisen EU-politiikan.

EU:ssa Isis-palaajien kotiinpaluusta on tullut turvallisuuspoliittinen ”virtahepo”, eli aihe, johon ei haluta riitautumisen pelon vuoksi koskea. Sitä ei ole pystytty nostamaan Euroopan unionin neuvoston kokouksen käsittelyyn – eli unionin tärkeimmälle jäsenvaltioiden politiikkaa koordinoivalle foorumille.

Mitkä ovat tarkemmat syyt siihen, miksi ongelma lopulta on niin vaikeasti ratkaistavissa?

Kyse ei yksin palaajista – päätökset vaikuttavat koko jihadistiseen liikehdintään

Vaikka useat tutkimukset tukevat käsitystä, että pieni osa palaavista vierastaistelijoista todella on uhka heidän palattuaan kotimaihinsa, eivät aikaisempien vierastaistelijailmiöiden perusteella tehdyt arviot ole vielä toteutuneet. Johtopäätösten teko on kuitenkin vielä liian aikaista.

On melko varmaa, että Euroopassa tullaan näkemään jihadistisia terrori-iskuja, joiden tekijöiden joukossa on eurooppalaisia Isis-veteraaneja. Siksi paluun estäminen juuri nyt voi näyttäytyä kaikista houkuttelevimmalta vaihtoehdolta, sillä vain palaajien omat teot voidaan yhdistää suoraan poliitikkojen päätöksiin.

Suoran terroritoiminnan lisäksi palaajat voivat kuitenkin vaikuttaa myös välillisesti ääriliikkeiden toimintaan. Vaikka palaaja ei itse enää harjoittaisi väkivaltaa, voi hän toimia eräänlaisena ”avainaktivistina”, joka rekrytoi ihmisiä mukaan liikkeeseen, tai vähintäänkin ”sähköistää” niiden ilmapiiriä tuomalla niihin uutta tietotaitoa.

Toisaalta ideologiasta luopuneet aktivistit voivat toimia myös ekstremismin torjunnassa apuna. Heidän kokemuksensa tuovat tervettä realismia ilmiön tunnistamiseen, ja he voivat parhaimmissa tapauksissa toimia mentoreina nuorille, jotka ovat vaarassa radikalisoitua. Palaaja voi siis jopa hillitä väkivaltaisten liikkeiden toimintaa.

Turvallisin vaihtoehto ei ole välttämättä palaajien pitäminen keinoilla millä hyvänsä Euroopan ulkopuolella.

Myös paluun estämiseen tai lykkäämiseen liittyy turvallisuusuhkia, eikä turvallisin vaihtoehto ole välttämättä palaajien pitäminen keinoilla millä hyvänsä Euroopan ulkopuolella. Moni palaamisen estämisen kannalla oleva unohtaa, että nyt leireillä, vankiloissa ja konfliktialueilla yhä vapaana olevilla EU-kansalaisilla on jo Euroopassa läheisiä, sukulaisia ja ystäviä sekä mahdollisesti yhteyksiä radikaaliverkostoihin.

Mikä tahansa päätös palaajien suhteen vaikuttaa väistämättä myös heihin hyvin henkilökohtaisella tasolla. Eurooppalainen jihadismi ammentaa muun muassa muslimien syrjinnän kokemuksista. Siksi ihmisten perusoikeuksista tinkiminen juuri muslimien kohdalla antaa pätevän argumentin, jonka mukaan Eurooppa kohtelee muslimeja toisarvoisesti.

Paluun estäminen ja siitä aiheutuvat kuolemat joko paikallisten tuomioistuimien päätöksillä tai pakolaisleirien olosuhteiden vuoksi käytetään takuuvarmasti ääriliikkeissä hyväksi osoittamaan länsimaisen järjestelmän tekopyhyys.

Ongelmat ulottuvat pidemmälle, kuin poliittinen näkökyky yltää

Poliittisesti helpoin ratkaisu on jättää päätös Isis-vapaaehtoisista konfliktialueen maiden harteille. Käytännössä se tarkoittaa Irakia, sillä Syyria ei tällä hetkellä ole kyvykäs hoitamaan tapauksia.

Menettely on jossain määrin normaalin kansainvälisen käytännön mukainen, mutta tilanne muuttuu, jos vankeja uhkaa kidutus tai kuolemantuomio. Tällöin EU-maiden velvollisuutena olisi pyrkiä aktiivisesti estämään se.

Kysymys on kuitenkin tehokkaasti turvallistettu. Se tarkoittaa sitä, että moni maa haluaa poiketa omista laeistaan ja normaaleista käytännöistään turvallisuuteen vedoten.

Tuomioiden ja vankeinhoidon delegoiminen konfliktialueen maiden harteille siirtää kuitenkin ongelmia tulevaisuuteen. Kärsittyään tuomionsa ihmiset voivat palata kotimaihinsa. Tällöin poliitikkojen täytyisi taas kehitellä uusia keinoja estää heidän perustuslaillinen oikeutensa palata kotiin. Ne jäänevät tulevien hallitusten päätöksiksi.

Radikaalin toiminnan uhka muuttaa muotoaan, jos tuomiot kärsitään konfliktialueella.

Radikaalin toiminnan uhka kuitenkin muuttaa muotoaan, jos tuomiot kärsitään konfliktialueella. Alueen vankiloissa ei toistaiseksi ole minkäänlaisia exit-ohjelmia eikä vankien verkostoitumista muiden radikaalien vankien kanssa välttämättä pystytä estämään. Siksi vankeinhoidon jättäminen näille maille ei välttämättä ole pitkällä tähtäimellä paras ratkaisu.

On hyvä muistaa, että juuri Yhdysvaltain Irakin invaasion jälkeinen vankileiri Bucca oli keskeinen paikka Isisin syntytarinassa, sillä se tarjosi otolliset puitteet verkostoitumiselle. Euroopassa olisi paremmat mahdollisuudet väkivaltaisesta toiminnasta luopumiselle, mutta on myös totta, että kaikki yksilöt eivät siitä luovu, olivat puitteet mitkä hyvänsä.

Lasten kohdalla uhkakuvien arvioimisessa on ajateltava aikaperspektiiviksi jopa muutama vuosikymmen. Pahimmat riskit eivät siis suinkaan välttämättä tapahdu juuri lähiaikoina.

Lasten erottaminen vanhemmistaan saattaa kuulostaa arkijärjellä perustellulta ratkaisulta lastensuojelun näkökulmasta – ovathan heidän vanhempansa vieneet heidät keskelle viime vuosien pahinta sotaa. Sekin voi kuitenkin pahimmassa tapauksessa vaikeuttaa lasten toipumista ja lisätä heidän vanhempiensa heihin oletettavasti iskostamaa vihaa länsimaista yhteiskuntaa kohtaan.

Keskeisintä ei kuitenkaan liene se, mikä heitä koskeva päätös juuri nyt on, vaan se, minkälaisen lapsuuden ja nuoruuden he lopulta saavat. Lienee selvää, ettei pakolaisleiri anna kovin hyviä eväitä elämän varrelle, puhumattakaan siitä, että se estäisi mahdollisimman hyvin radikalisoitumista.

Kansallismielinen politiikka sivuuttaa muiden EU-maiden näkemykset

Palaajiin liittyvä politiikka on erittäin tulenarka aihe monessa EU:n jäsenmaassa. Heidät koetaan yksiselitteisesti uhkana, joten yksikään poliitikko ei halua ottaa riskiä, että palaajan toteuttama terrori-isku voitaisiin yhdistää hänen päätökseensä. Halua yhteiseen EU-linjaan ei siis ole löytynyt.

Yksikään poliitikko ei halua ottaa riskiä, että palaajan toteuttama terrori-isku voitaisiin yhdistää hänen päätökseensä.

Koska vapaaehtoisten lähtösyyt ovat jonkin verran vaihdelleet maasta toiseen eikä jihadistinen liikehdintä ole samanlaista jokaisessa jäsenmaassa, ei yhteinen linja ole väistämättä paras ratkaisu jokaiseen tilanteeseen. Siinä, missä sosioekonominen tausta on selittänyt lähtöä jossain määrin esimerkiksi Belgiassa, se ei ole ollut esimerkiksi Suomesta lähteneiden keskuudessa merkittävässä roolissa.

Eräänlaisen suunnannäyttäjän roolin tilanteessa on ottanut Ranska. Ranskassa jihadistiset verkostot ovat jo nyt erittäin voimakkaita ja levinneitä. On siis ymmärrettävää, että Ranska haluaa pitää muita tiukempaa linjaa palaajien suhteen. Riskit näiden verkostojen radikalisoitumiseen ovat huomattavasti suurempia kuin Suomessa, joka kuuluu jihadistisen verkostoitumisen ”periferian periferiaan” ja jossa on tällä hetkellä kyse hyvin pienestä joukosta naisia ja lapsia.

Etenkin Ranska onkin voimakkaasti halunnut pitää kysymyksen tiukasti omana asianaan ja sallinut omien kansalaistensa tuomitsemisen kuolemaan Irakissa.

Kaikki ratkaisut vaikuttavat oleellisesti myös muiden maiden turvallisuuteen.

Yhteisen linjan puuttumisella on kuitenkin myös haittapuolia. Jihadistiset verkostot Euroopassa linkittyvät sisäisiä rajoja kunnioittamatta miltei jokaiseen Schengen-maahan, joten kaikki ratkaisut vaikuttavat oleellisesti myös muiden maiden turvallisuuteen. Lisäksi etenkin Länsi-Balkaniin ja Turkkiin liittyvillä menettelyillä on merkitystä viisumivapauden vuoksi.

Monessa maassa kysymys lasten tilanteesta on erotettu aikuisiin liittyvistä päätöksistä. Moni maa onkin käynyt hakemassa esimerkiksi orvoiksi jääneitä kansalaisiaan pois pakolaisleireiltä. Myös lasten erottamista heidän äideistään on harkittu.

Lastensuojeluviranomaisilla ei kuitenkaan ole toimivaltuuksia omien maidensa rajojen ulkopuolella, joten erottaminen ei onnistu ilman äitien suostumusta. Ensin on siis järjestettävä paluu koko perheelle, ja vasta sen jälkeen tapaukset voisi antaa lastensuojeluviranomaisten tutkittavaksi ja päätettäväksi.

Ratkaisuilla vaikutuksia muuhun ulkopolitiikkaan

Yhdysvallat ja YK ovat yrittäneet patistella kaikkia maita ottamaan omat kansalaisensa konfliktialueelta takaisin. Menettely helpottaisi konfliktialueen dynamiikkaa ja sodasta palautumista huomattavasti sekä vähentäisi siirtymistä muille konfliktialueille.

Tämä myös keventäisi huomattavasti painetta, jotka vapaaehtoiset muodostavat sodan runtelemille viranomaiskoneistoille. Jo nyt kurdialueilla on vaikeaa ylläpitää pakolaisleirien turvallisuutta.

Yksi merkittävä kipupiste liittyy Irakin vankiloihin, joissa on satoja eurooppalaisia, myös alaikäisiä. Irak vaatii jokaisesta eurooppalaisesta arviolta vajaat kaksi miljoonaa euroa vuodessa, minkä lisäksi myös miljardien edestä muita kuluja.

Jos Eurooppa ei halua omia kansalaisiaan takaisin, miksi Irak puolestaan ottaisi omia kansalaisiaan takaisin Euroopasta?

Vankipolitiikka liittyy kuitenkin muuhun Irak-politiikkaan, kuten irakilaisten turvapaikanhakijoiden pakkopalautuksiin. Jos Eurooppa ei halua omia kansalaisiaan takaisin, miksi Irak puolestaan ottaisi omia kansalaisiaan takaisin Euroopasta?

Toinen merkittävä kipupiste liittyy Turkkiin. Turkki on maantieteellisesti keskeisessä paikassa esimerkiksi sen suhteen, miten Syyriasta voi päästä takaisin Eurooppaan. Nyt Syyrian vastainen raja pitää kohtuullisen hyvin, mutta korruptio on ongelma.

Turkki ei kuitenkaan ole ollut EU:n kanssa täysin samoilla linjoilla siitä, mikä on terrorismin torjunnassa keskeisintä. EU-yhteistyössä hiertää muun muassa eriävä näkemys siitä, ketkä ovat terroristeja. Isis-taistelijat eivät Turkin näkökulmasta ole niin huolestuttavia kuin gülenistit ja PKK. Tälle pohjalle on vaikea rakentaa kestävää yhteistyötä.

Koska yhteistä EU-linjaa ei ole, etenkin isot jäsenmaat toimivat suoraan kahdenkeskisesti.

Koska yhteistä EU-linjaa ei ole, etenkin isot jäsenmaat toimivat suoraan kahdenkeskisesti. Ranska ja Saksa pystyvät tekemään sopimuksia kriittisten kolmansien maiden kanssa huomattavasti ketterämmin kuin hitaasti suunnattavissa oleva unioni.

Esimerkiksi Ranskan tiedustelupalvelulla on varmasti myös sellaista annettavaa kolmansille maille, että sopimuksista saadaan molempia osapuolia kiinnostavia. Koska suuret maat saavat haluamansa omia reittejään, se on myös vähentänyt niiden kiinnostusta ajaa asiaa EU:n puitteissa.

Kansainvälinen rikostuomioistuin ja rikostutkinta

Ruotsin aloitteesta myös kansainvälisen rikostuomioistuimen mahdollisuutta on pidetty yllä. Suomi on ollut myötämielinen ajatukselle. Tällainen tuomioistuin olisi kuitenkin hidas perustaa, eikä sen puitteissa todennäköisesti saataisi tuomioita kuin joillekin kymmenille yksilöille. Se myös tarkoittaisi sitä, että tuomiot istuttaisiin jokaisen kotimaassa.

Tilanne on kuitenkin akuutti: ihmisten, etenkin pakolaisleireillä olevien pienten lasten, henki ja terveys ovat uhattuina huonojen olosuhteiden vuoksi. Kiireellisyyttä lisää myös se, että taistelu- ja rikospaikkojen tutkinta olisi tehtävä nyt, kun kansainväliset joukot ovat alueella – jos siis halutaan rikoksentekijät mahdollisimman hyvin tuomittua teoistaan.

Tuomioistuimen vahvuutena olisi poliittisen vastuun jakaminen. Jos tuomiot jakaa kansainvälinen tuomioistuin, tuomittujen ja heitä kannattavien ääriliikkeiden viha ei silloin kohdistui kansallisiin oikeuslaitoksiin.

Tilanne on kuitenkin akuutti.

Päätöksentekoa kuitenkin hidastaa myös yksi kovin kriittinen tekijä: kaikkia ihmisiä, etenkään lapsia, ei ole kyetty identifioimaan eikä heidän kansalaisuuttaan varmistamaan. Se on kuitenkin oleellinen tieto viranomaisvastuusta päätettäessä.

Biometrisen tiedon kerääminen ja käyttäminen onkin yksi akuuteimpia toimenpiteitä alueella. Se on kenties ainoa palaajiin liittyvä menettely, josta EU-maat ovat olleet yksimielisiä.

Kaikki alueella olleet eurooppalaiset on tunnistettava ja rekisteröitävä siten, ettei henkilöllisyyden vaihtaminen tai väärennettyjen papereiden käyttäminen ole jatkossa mahdollista. Vaikka vapaaehtoiset eivät koskaan saisi rikostuomiota, on syytä olettaa, että merkintä heistä jää kuitenkin turvallisuusviranomaisten rekisteriin. Se saattaa tulevaisuudessa vaikeuttaa heidän liikkumistaan jopa Schengen-alueen sisällä.

Ripeitä ratkaisuja ei ole odotettavissa

Yhteistä EU-linjaa palaajien tilanteeseen ei ole syytä odottaa lähiaikoina, sillä aihetta ei ole nostettu keskeisten päätöksentekoelinten agendalle. Tämä osoittaa, että ainakin suurten EU-maiden on yhä helpompi ja ketterämpi toimia yksin kolmansien maiden suuntaan kuin yhteisessä rintamassa muiden maiden kanssa.

Pienillä mailla ei samanlainen toiminta ole yleensä mahdollista. Sooloilu sivuuttaa etenkin Suomen kaltaiset maat.

Yhteinen linja olisi tärkeä, koska ääriliikkeiden verkostot eivät kunnioita maiden rajalinjoja tai viranomaisvastuita. Verkostojen voimistuminen ja mahdollinen radikalisoituminen koskettaa kaikkia maita, joskaan ei tasapuolisesti.

Yhteinen linja olisi tärkeä, koska ääriliikkeiden verkostot eivät kunnioita maiden rajalinjoja tai viranomaisvastuita.

Suuret maat kuten Ranska ja Saksa ovat eurooppalaisen jihadistisen liikehdinnän polttopisteessä ja iskujen potentiaalisimpia kohteita.

Pelkkä paluun estäminen on turvallisin ratkaisu korkeintaan lyhyellä tähtäimellä. Jos linjaksi valitaan ihmisten perusoikeuksien sivuuttaminen, tarvitsee vastaavia sivuutuksia tehdä jatkossakin. Pitkällä tähtäimellä se voi kuitenkin jopa vaikeuttaa palaajiin ja ääriliikkeisiin liittyviä ongelmia. Siksi oikeusvaltioperiaatteen hylkääminen ei ole turvallisuusnäkökulmasta perusteltua.

EU:n näkökulmasta olisi tärkeintä ensisijaisesti huolehtia lasten oikeuksien toteutumisesta sekä siitä, että aikuiset saavat rikosoikeudellisesti oikeudenmukaisen kohtelun joko konfliktialueen tuomioistuimessa, kansainvälisessä tuomioistuimessa tai jokaisen omassa kotimaassa.

Samalla palaajiin tulee kohdistaa riittäviä sosiaalipoliittisia keinoja, joilla saadaan vähennettyä houkutusta väkivaltaiseen toimintaan. Parhaimmat olosuhteet siihen ovat tällä hetkellä Euroopassa.

YTT Teemu Tammikko toimii Ulkopoliittisen instituutin vanhempana tutkijana ja on erikoistunut tutkimaan poliittista radikalismia, terrorismia ja terrorismin vastaista toimintaa.

Julkaisu Isis-vapaaehtoisten paluu – virtahepo EU:n turvallisuuspolitiikassa ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Kurdien johtamat Syyrian demokraattiset joukot (SDF) kukistivat viimeisen Isisin hallussa olleen kylän Syyrian ja Irakin rajalla maaliskuussa 2019.

Vaikka Baghuzin kylän kaatuminen oli tärkeä askel lännen taistelussa ääri-islamistista terrorismia vastaan, näitä ilouutisia seurasivat kuitenkin pian tutut humanitaarisesta hädästä ja kärsimyksestä kielivät kuvat.

Kuiva aavikkotuuli riepottelee resuista joukkoa, joka vaeltaa kohti kylän läheisyyteen pystytettyä al-Holin pakolaisleiriä. Leirille saapuu myös kurdijoukkojen kuljettamia rekkoja, joiden lavoilla Baghuzista evakuoidut naiset ja lapset nuokkuvat.

Seuraamme heidän kulkuaan tietoisina siitä, että siviilien joukossa on monia Isis-taistelijoiden vaimoja ja lapsia. Länsimainen humanitaristi meissä hämmentyy – ovatko kuvissa olevat ihmiset inhimillistä hätää kärsiviä uhreja vai väkivaltaisen ääri-islamistisen ideologian airueita?

Humanitaarinen avustustyö on vakiintunut osa suomalaista yhteiskuntaa muovannutta kristillistä perinnettä. Avun perimmäisenä tarkoituksena on pelastaa ihmishenkiä, lievittää inhimillistä hätää ja ylläpitää ihmisarvoa kriisien aikana.

Äärijärjestön tukijoukkojen on vaikea nähdä ansaitsevan apuamme, kun sille on niin monta muutakin vähemmän omaan kärsimykseensä syyllistä tarvitsijaa.

Isisin kaatumista seuranneessa yhteiskunnallisessa keskustelussa al-Holin pakolaisten hätä on kuitenkin otettu vastaan sekavin tuntein. Äärijärjestön tukijoukkojen on vaikea nähdä ansaitsevan apuamme, kun sille on niin monta muutakin vähemmän omaan kärsimykseensä syyllistä tarvitsijaa.

Kun Punaisen Ristin perustaja Henry Dunant kehitti modernin humanitarismin aatteen 1800-luvun puolessa välissä, avun puolueettomuus oli yksi toiminnan peruspilareista. Tämän mukaan apua tulee jakaa puhtaasti inhimillisin perustein ja suunnata sinne, missä hätä on suurin.

Usein humanitaarisen hädän hetkellä toimintaamme ohjaavat kuitenkin aivan muut intressit. Erityisesti terrorismin vastaisen sodan aikakaudella on muodostunut uudenlainen inhimillisen kärsimyksen kuvasto, jossa joidenkin hätä nähdään merkittävämpänä kuin toisten.

Syyrian sodassa siviilit sekoittuvat taistelijoihin

Kun Baghuzin kylä viimein kaatui kuukausia kestäneiden taistelujen jälkeen, tulvivat sitä ympäröivät pakolaisleirit yli äyräidensä. Kylässä oletettiin olevan noin 5 000 siviiliä, mutta leireihin on tähän mennessä saapunut jo yli 62 000 naista ja lasta.

Tämän seurauksena ruokaa ja telttoja riittää vain murto-osalle niitä tarvitsevista ja osa ihmisistä joutuu viettämään yönsä taivasalla. Monet leiriin saapuneet lapset kärsivät aliravitsemuksesta, hypotermiasta ja kranaatinsirpaleiden tai maamiinojen aiheuttamista vammoista.

Näiden lasten joukossa on muun muassa monia jesidi-heimoon kuuluvia, joita Isisin tiedetään suosivan erityisesti itsemurhaiskujensa tekijöinä. Tämän lisäksi monet näistä lapsista on opetettu, ja usein pakotettu, valmistamaan itsetehtyjä räjähteitä.

Humanitaarisessa toiminnassa myötätunto on tärkeä poliittisesti aktivoiva tunne. Haluamme samaistua auttamiimme henkilöihin. Tätä tarkoitusta palvelevat muun muassa avustusjärjestöjen hyödyntämät inhimillisestä kärsimyksestä kertovat kuvat.

Kuten tutkijat Mika Aaltola ja Annica Moore kirjoittavat, olemme tottuneet reagoimaan tähän vakiintuneeseen humanitaarisen kärsimyksen kuvastoon tietyllä tavalla. Kuvat herättävät empatiaa ja moraalista pahoinvointia samalla, kun avunsaajasta tulee kirjaimellisesti kärsimyksen kasvot.

Syyrian pakolaisleirillä tämä humanitaarinen narratiivi kuitenkin häiriintyy, sillä meidän on vaikea samaistua henkilöihin, joiden epäilemme olleen, edes välillisesti, osana vihollisuuksia.

Resuisissa ja aliravituissa jesidi-lapsissa ja Isis-vaimoissa ruumiillistuvat sekä Aaltolan ja Mooren kuvailema humanitaarisen kärsimyksen kuvasto että terrorismin vastaisen sodan uhkakuvat, joissa kuka tahansa voi olla vihollinen.

Täydellinen humanitaarinen uhri on viaton ja ansaitseva

Humanitaarinen apu voidaan nähdä rituaalina, jossa humanitaarisen ”lahjan” antajan ja sen saajan välille muodostuu vahva henkilökohtainen suhde. Kuten antropologi Barbara Harrell-Bond huomioi, tätä suhdetta määrittää antajan valta päättää siitä kenelle hän lahjansa osoittaa ja, mikä tärkeämpää, kenen hän katsoo olevan lahjansa arvoinen.

Tähän valtasuhteeseen kiteytyy yksi humanitarismin suurimpia paradokseja: väitämme lahjoittavamme pyyteettömästi, mutta samalla kuitenkin haluamme osoittaa apumme ihmisille, joiden katsomme ansaitsevan hyväntekeväisyytemme.

Väitämme lahjoittavamme pyyteettömästi, mutta samalla kuitenkin haluamme osoittaa apumme ihmisille, joiden katsomme ansaitsevan hyväntekeväisyytemme.

Humanitarismille ominaisessa ansaitsemisen ja myötätunnon hierarkiassa viattomuus onkin kärsimyksen välttämätön seuralainen, kirjoittaa tutkija Miriam Ticktin.

Hänen mukaansa tämä on erityisen ongelmallista tavassa, jolla antautuessamme humanitaarisen narratiivin vietäviksi, olemme haluttomia sallimaan avun vastaanottajille menneisyyttä. Emme halua nähdä heitä poliittisina tai muuten aktiivisina toimijoina, joilla on oma roolinsa ja yhteiskunnallinen taustansa.

Humantarismin kuvastossa ideaali uhri on passiivinen, avuton ja hiljaisen kiitollinen saamastaan avusta. Kuten antropologi Liisa Malkki osoittaa kenttätutkimuksessaan, humanitaarisen avun kohteeksi valikoituvatkin usein naiset ja lapset, sillä heidän nähdään sopivat erinomaisesti tähän vaadittuun avuttoman kärsijän rooliin.

Humantarismin kuvastossa ideaali uhri on passiivinen, avuton ja hiljaisen kiitollinen saamastaan avusta

Al-Holin leirillä oleilevat naiset ovat kuitenkin uhmakkaita eivätkä he peittele katkeruuttaan lännen sotatoimia kohtaan. He kieltäytyvät avuttoman kärsijän roolista ja vastaavasti näyttäytyvät meille agressiivisina, kiittämättöminä ja jopa vaarallisina hahmoina.

Syyllisyyden dilemma on osa humanitarismin historiaa

Syyrian sisällissota ei ole ensimmäinen kerta, kun humanitaarinen ideologia ja sen kannattajat joutuvat kamppailemaan syyllisyyden ja syyttömyyden käsitteiden kanssa.

Ruandan kansanmurha on yksi esimerkki tapahtumista, jotka ovat asettaneet koko humanitarismin uskottavuuden ja luottamuksemme siihen kyseenalaisiksi. Vuonna 1994 hutu-ekstremistit murhasivat 800 000 tutsia ja maltillista hutua. Kun kolme kuukautta kestäneet väkivaltaisuudet viimein päättyivät, yli kaksi miljoonaa kostotoimia pelkäävää hutu-ekstremistiä pakeni maasta.

Osa heistä päätyi YK:n ja muiden avustusjärjestöjen ylläpitämille pakolaisleireille Zaireen, joka nykyään tunnetaan Kongon demokraattisena tasavaltana. Siellä nämä kansanmurhaajat kaikessa hiljaisuudessa sulautuivat väkivaltaisuuksia paenneiden siviilien joukkoon.

Kuten politiikantutkija Michael Barnett kirjoittaa, nämä tapahtumat ja erityisesti lännen toimettomuus kansanmurhan edessä ovat jättäneet lähtemättömän jäljen kansainvälisen humanitarismin ideologiaan.

Hutu-ekstremistien sekoittuminen Ruandan väkivaltaisuuksia paenneiden uhrien joukkoon sekoitti poliittiset pahantekijät paljaan kärsimyksen kuvastoon. Olemme epämukavan tietoisia siitä, että moderneissa monimutkaisissa konfliktissa emme voi enää varmuudella erottaa pahuutta ja pahantekijää pelkästään ulkoisten tuntomerkkien perusteella.

Moderneissa monimutkaisissa konfliktissa emme voi enää varmuudella erottaa pahuutta ja pahantekijää pelkästään ulkoisten tuntomerkkien perusteella.

Kuten Harrell-Bond huomioi, olemme vähemmän halukkaita osoittamaan apuamme näille ”pahoina” ja humanitaariseen kuvastoon epäsopivina pitämillemme ihmisille. Tässä kasvaneessa pyrkimyksessämme löytää, tai tarpeen vaatiessa luoda, viaton humanitaarinen uhri olemme kuitenkin siirtyneet kauas Dunantin muotoilemasta puolueettomuuden periaatteesta.

Tämän asteittaisen muutoksen tiedostaminen on yksi askel lähemmäs ymmärrystä siitä, kenen elämän lopulta katsomme olevan suojelemisen arvoinen.

Terrorismin vastainen sota haastaa inhimillisen kärsimyksen

Filosofian väitöskirjatutkija Jaakko Belt kirjoittaa, että syyskuun yhdennentoista jälkeistä aikakautta määrittävät kahtiajaot. Näemme terrorisminvastaisen taistelun kamppailuna, jossa vaakalaudalla ovat länsimainen elämäntapamme ja jopa ihmiskunnan jatkuvuus.

Tässä keskustelutavassa läntinen ajatusmaailma näyttäytyy oikeana ja hyvänä, kun taas ääri-islamistiset toisinajattelijat edustavat absoluuttista pahuutta ja moraalista kadotusta. Kuten Belt jatkaa, tämä johtuu osittain siitä, että Isis on ennennäkemättömän raa’alla keinovalikoimallaan haastanut moraalitajumme aivan uudella tavalla.

Lännen luoma viholliskuvasto on entisestään ruokkinut tätä mielikuvaa ääri-järjestöstä pahuuden ruumiillistumana ja pyrkinyt demonisoimaan vastapuolen edustajat ja heidän tekonsa.

Kysymys Syyrian pakolaisten viattomuudesta ja ideologisesta vakaumuksesta näyttäytyy syvästi henkilökohtaisena, sillä olemme itse ääri-islamistisen aatteen mustalla listalla.

Tässä yhtälössä länsimainen yhteiskunta on yhtä aikaa sekä uhri että auttaja. Kysymys Syyrian pakolaisten viattomuudesta ja ideologisesta vakaumuksesta näyttäytyy syvästi henkilökohtaisena, sillä olemme itse ääri-islamistisen aatteen mustalla listalla.

Al-Holin pakolaisleirin naiset ja lapset häilyvät jossain hyvän ja pahan välimaastossa; poliittisesti aktiivisina hahmoina, joiden ulkoinen olemus kuitenkin viittaa pakolaisuuteen ja humanitaariseen hätään.

Kun epäröimme heidän kuviensa äärellä, Isisin kylvämä pahuus kuitenkin politisoituu ja ottaa räjähdeliiviä kokoavan lapsen muodon.

Kuten Isisin orjuudesta selvinnyt ihmisoikeusaktivisti Nadia Murad kirjoittaa osuvasti, olemme harhautuneet järjestön kukistumista seuranneessa keskustelussamme ja asettaneet syyllisyyteen liittyvät kysymykset selviytyjien oikeuksien edelle.

Sodan jälkeensä jättämä humanitaarinen tarve tulee jatkumaan vielä pitkään sen jälkeen, kun Isisin väkivaltaisuuksiin syyllistyneet on löydetty, syytetty ja tuomittu. Jokaisella tästä sodasta selvinneellä on oikeus tämän kärsimyksen lievittämiseen universaalin ihmisyyden nimissä.

Iida-Maria Tammi on turvallisuuspolitiikkaan ja kansainvälisen humanitarismin poliittiseen analyysiin keskittyvä yhteiskuntatieteilijä. Tammi valmistelee parhaillaan Helsingin yliopiston poliittisen historian laitokselle väitöskirjaa Syyrian sisällissodan aikaisista humanitaarisen oikeuden rikkomuksista.

Julkaisu Ansaitsevatko Isis-vaimot ja heidän lapsensa humanitaarista apua? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Mitä tapahtuu sitten, kun Syyriassa ja Irakissa Isisin alueella olleet palaavat Eurooppaan? Tätä on pohdittu siitä asti, kun alueelle lähteminen alkoi yleistyä viitisen vuotta sitten.

Nyt asiasta on tullut erityisen ajankohtainen, kun Isis on menettänyt lähes kaikki maa-alueensa ja sen hallinnan alla eläneitä ihmisiä on päätynyt leireille ja kansainvälisen median eteen. Suomen osalta tälle on antanut kasvot CNN:n haastattelussa esiintynyt Sannaksi itsensä esitellyt nainen lapsineen.

Palaajien päästämistä takaisin Eurooppaan on vastustettu erityisesti siksi, että heidän katsotaan muodostavan uhkan turvallisuudelle. Palaaminen ei ole yksin turvallisuuskysymys, vaan siihen liittyy myös paljon olennaisia oikeudellisia, sosiaalisia ja taloudellisia näkökohtia, joita on tarpeen pohtia yhtä lailla tarkasti. Näitä ovat esimerkiksi mahdollisten Syyriassa tapahtuneiden rikosten tuominen oikeuden eteen ja varsinkin lasten tarvitsema tuki Suomeen palaamisen jälkeen.

Tässä keskityn kuitenkin yksinomaan palaajiin liittyviin turvallisuusuhkiin ja niistä käytyyn keskusteluun.

Väkivaltaisista ääriliikkeistä irtautumisesta on olemassa tutkimusta ja sen tulokset auttavat hahmottamaan sitä, mitä saattaa olla odotettavissa.

Turvallisuusuhkaa arvioitaessa on nostettu esiin se, mitä nämä ihmiset ovat tehneet ja kokeneet Syyriassa ja Irakissa sekä mitä Isisin tavoitteista, ideologiasta ja toiminnasta tiedetään. Palaajien medialle antamista haastatteluista on yritetty päätellä, ovatko he edelleen ”radikalisoituneita” ja mitkä heidän vaikuttimensa ovat haluta takaisin Eurooppaan.

Paljon vähemmälle huomiolle on jäänyt se, mitä tiedetään väkivaltaisista ääriliikkeistä irtautumisesta. Tästä on olemassa tutkimusta ja sen tulokset auttavat hahmottamaan sitä, mitä saattaa olla odotettavissa.

Kerran ”terroristi” ei ole aina ja kaikkialla terroristi

Terroritoimintaan osallistuminen on julkisessa keskustelussa taipumus mieltää pysyvämmäksi asiantilaksi kuin mitä se tutkimustiedon valossa on. Tosiasiassa väkivaltaisista ääriliikkeistä irtautuminen on hyvin tavallista. Isisistäkin on lähtenyt lukuisia ihmisiä, ja osaa heistä ovat tutkijatkin jo haastatelleet.

Lisäksi usein oletetaan, että taisteluihin yhdessä paikassa osallistunut olisi valmis ja kiinnostunut osallistumaan väkivallan tekoihin myös muualla. Näin ei ole automaattisesti edes jihadismin kohdalla, johon liittyy kuitenkin ajatus maailmanlaajuisesta taistelusta monikasvoista vihollista vastaan.

Se, millaiseen rikolliseen ja väkivaltaiseen toimintaan henkilö on osallistunut Syyriassa ja Irakissa, on yksi kysymys. Monin tavoin toinen kysymys on se, mitä lähtömaahansa palaava henkilö on valmis ja kiinnostunut tekemään.

Tästä esimerkiksi käyvät juuri vierastaistelijat. Jihadististen liikkeiden riveihin ulkomaille on ennenkin lähdetty taistelemaan länsimaista. Osa lähtijöistä on myös palannut takaisin. Tunnetun jihadismitutkija Thomas Hegghammerin laskelman mukaan heistä yksi yhdeksästä on palattuaan osallistunut väkivaltaisten iskujen tekemiseen länsimaissa.

Kuten Hegghammer itsekin on todennut, tältä pohjalta ei voi tehdä päätelmiä siitä, mikä tilanne Syyriaan ja Irakiin lähteneiden kohdalla tulee olemaan. Konfliktiin liittynyt vierastaistelijailmiö poikkeaa niin monin tavoin aiemmista konflikteista.

Tutkitun tiedon valossa on kestämätöntä lähteä yksikantaan siitä olettamuksesta, että valtaosa palaajista tulee jatkamaan väkivaltaiseen toimintaan osallistumista lähtömaassaan.

Silti tutkitun tiedon valossa on kestämätöntä lähteä yksikantaan siitä olettamuksesta, että valtaosa palaajista tulee jatkamaan väkivaltaiseen toimintaan osallistumista lähtömaassaan. Suurin osa alueelta tähän mennessä palanneista ei ole näin tehnyt.

Perustellumpi odotus on se, että Syyriasta ja Irakista palaajien joukossa tullaan näkemään koko skaala katkerasti pettyneistä ja katuvista niihin, jotka edelleen ovat valmiita väkivaltaiseen toimintaan. Kaikista vahvimmin jihadistiseen taisteluun sitoutuneiden voi olettaa ennemmin suuntaavan toisille konfliktialueille kuin takaisin Eurooppaan, jos heillä on siihen tilaisuus.

Niille, jotka jatkavat edelleen jihadistiseen liikehdintään osallistumista, terrori-iskujen toteuttaminen on vain yksi vaihtoehto. Suurin osa jihadistisesta aktivismista Euroopassa on pääosin muualla käynnissä oleviin konflikteihin liittyvää väkivallatonta tukitoimintaa.

Tällaiseen tukitoimintaan osallistuvat henkilöt ovat yhtä lailla terrorismin torjunnan kohdehenkilöitä ja sitovat tiedustelu- ja turvallisuusviranomaisten resursseja, mutta väkivaltaisten iskujen uhkaan maassa nämä henkilöt eivät kuitenkaan olennaisesti vaikuta.

Lyhyesti sanoen väkivaltaisiin ääriliikkeisiin osallistuminen on siis aika- ja tilannesidonnaista.

Toiminnasta irtautuminen johtuu harvoin maailmankatsomuksen muuttumisesta

Toiseksi keskustelussa on keskitytty mahdollisten palaajien ideologisiin näkemyksiin enemmän kuin on välttämättä perusteltua juuri turvallisuusuhan arvioinnin näkökulmasta.

Isisin joukossa olleiden miesten ja naisten muodostamaa mahdollista riskiä pohdittaessa on kiinnitetty paljon huomiota siihen, mitä he ovat leireille päädyttyään haastatteluissa sanoneet. Jos he eivät ole tuominneet suoraan Isisin toimintaa, se on nähty merkkinä vaarasta.

Näille lausunnoille ja ylipäänsä mahdollisten palaajien tämänhetkisille näkemyksille on annettu tutkimuksen valossa liian paljon painoarvoa. Annetut lausunnot ovat niin lyhyitä ja pian Isisin alueelta poistumisen jälkeen annettuja, että niistä on vaikea päätellä luotettavasti juuri mitään.

Toiminnasta irtautuminen ei edellytä luopumista radikaalista ideologiasta.

Yksi vahvimpia väkivaltaisista ääriliikkeistä irtautumista koskevia tutkimustuloksia on se, että toiminnasta irtautuminen ei edellytä luopumista radikaalista ideologiasta. Ideologiasta luopuminen ei ole edes yleisin syy toiminnasta irtautumiselle. Itse asiassa radikaalin toiminnan ja radikaalin ajattelun välinen suhde on paljon monimutkaisempi kuin arkijärjellä välttämättä olettaisi.

On aivan tavanomaista, että ihminen lopettaa kaikenlaisen osallistumisen väkivaltaisen ääriliikkeen toimintaan, mutta hänen ideologiset näkemyksensä pysyvät pitkälti ennallaan.

Tämä tarkoittaa samalla sitä, että mikäli mahdollisten palaajien aiheuttamaa turvallisuusriskiä halutaan pienentää, heidän ideologisten näkemystensä muuttaminen ei ole välttämättä se, mihin kannattaa panostaa.

Jihadistisen ajatusmaailman omaksuneiden henkilöiden oleskelun maassa voi nähdä epätoivottavana esimerkiksi jihadistisen arvomaailman ja Suomen perustuslain heijastamien arvojen ja normien välisen jännitteen vuoksi. Turvallisuusuhka väkivaltaisten iskujen toteutumisen mielessä se ei kuitenkaan automaattisesti ole.

Tässä yhteydessä on syytä pitää mielessä myös se, että niin epäloogiselta kuin se voikin kuulostaa, läheskään kaikki ääriliikkeissä mukana olevat eivät ole välttämättä sisäistäneet liikkeen ajatus- ja arvomaailmaa kovin syvällisesti. Kun tilanne muuttuu ympärillä, ajatus- ja arvomaailmasta luopuminen saattaa olla helpompaa kuin voisi olettaa.

Pettymys ääriliikkeen ja sen jäsenten toimintaan yleisin syy irtautua

Mikä saa sitten luopumaan väkivaltaiseen ääriliikkeeseen osallistumisesta? Sekä tärkein että turhauttavin huomio on se, että tähän ei ole yhtä yksiselitteistä vastausta niin kuin ei ole toimintaan mukaan lähtemisellekään.

Osa irtautuu toiminnasta siksi, että olosuhteet muuttuvat ja se tekee osallistumisesta mahdotonta. Tämä olosuhteiden muutos voi olla esimerkiksi vangituksi tuleminen tai tilanne, jossa liikkeen toiminta vaikeutuu ja sirpaloituu vastatoimien seurauksena, niin kuin Isisille juuri kävi.

Paljon tapahtuu myös sitä, että yksilö oma-aloitteisesti päättää lähteä liikkeestä. Tutkimusten mukaan tavanomaisin syy tähän vaikuttaa olevan pettymys liikkeen toimintaan tai siinä mukana oleviin henkilöihin.

Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että liikkeen toiminta ei ollutkaan sitä, mitä yksilö oli ajatellut sen olevan. Liikkeen tai sen johtajien toiminta voidaan kokea sen taustalla vaikuttavien arvojen tai ideologian vastaiseksi. Tällaiset kokemukset toistuvat myös Isisin riveistä lähteneiden joukossa.

Pettymys ja tyytymättömyys saattavat myös kohdistua siihen, millaiseksi oma rooli liikkeen toiminnassa on muodostunut.

Yleistä on loppuun palaminen, jolloin liikkeessä toimimisen realiteetit ja vaatimukset uuvuttavat lopulta siinä määrin, ettei voimia jatkaa mukana enää ole. Joillakin pelko kiinnijäämisestä, siihen liittyvä stressi ja kiinnijäämisen mahdolliset seuraukset ovat vaikuttaneet keskeisesti päätökseen.

Kaiken kaikkiaan tämänhetkisen tutkimuksen perusteella lähtöpäätökseen vaikuttavat voimakkaammin työntävät kuin vetävät tekijät.

Liikkeestä irtautumiseen kannustaminen tärkeää, mutta ei toimi läheskään aina

Huomio työntävistä ja vetävistä tekijöistä on olennainen, kun halutaan kannustaa väkivaltaisista ääriliikkeistä irtautumista. Työntävät tekijät ovat liikkeen toimintaan liittyviä seikkoja, jotka heikentävät yksilön halua jatkaa osallistumista.

Vetävät tekijät ovat taas puolestaan asioita, joita toiminnasta irtautuminen mahdollistaisi tai toisi mukanaan. Tällaisia voivat olla esimerkiksi tärkeät ihmissuhteet. Vetäviä tekijöitä ovat myös tuen tai lievempien tuomioiden lupaaminen toiminnasta vapaaehtoisesti luopuville.

Tämänhetkisen tutkimuksen perusteella lähtöpäätökseen vaikuttavat voimakkaammin työntävät kuin vetävät tekijät.

Useissa Euroopan maissa on 1990-luvulta alkaen kehitetty ohjelmia, joiden tavoitteena on edesauttaa yksilöiden irtautumista väkivaltaisista ääriliikkeistä. Tällaisten ohjelmien on toivottu auttavan ohjaamaan myös Syyriasta ja Irakista palaavia pois jihadistisesta toiminnasta.

Tutkimustulosten valossa näihin ohjelmiin on lupa kohdistaa odotuksia, mutta kovin suureen optimismiin ei ole aihetta. Jos lähtöpäätös riippuu enemmän työntävistä tekijöistä, vetävien tekijöiden avulla irtautumaan houkutteleminen ei ole välttämättä tehokasta. Ihmistä on vaikea puhua irtautumaan toiminnasta, jos hänellä ei ole siihen itse halua. Myös tuen ja lievempien tuomioiden kaltaiset kannustimet toimivat huonosti, jos lähtöhaluja ei ole.

Toisaalta silloin, kun tällaisilla ohjelmilla ja ulkopuolisella interventiolla on ollut merkitystä, merkitys on ollut usein ratkaiseva. Joskus motivaatio toimia on jo hiipunut, mutta väkivaltaisen ääriliikkeen toimintaan osallistutaan yhä, koska tilanteesta ei nähdä pääsyä ulos.

Ohjelmilla on siis paikkansa, mutta myös rajansa.

Vankilatuomiosta ei ole ratkaisuksi

Palaajiin liittyvän turvallisuusuhan hallinnassa keskeisenä on pidetty sitä, että mahdolliset palaajat saadaan oikeuden eteen ja voidaan tuomita vankilarangaistuksiin. Rikoksista oikeuden eteen saattaminen on ilman muuta keskeistä oikeusvaltion periaatteiden ylläpitämisenkin kannalta. Kuten julkisuudessa on jo käsitelty, se saattaa kuitenkin olla useista syistä erittäin vaikeaa.

Yleisemmin vankila tunnetaan paikkana, jossa radikalisoidutaan.

Kun asiaa tarkastellaan turvallisuuden kannalta, vankilatuomiosta voi perustellusti odottaa korkeintaan väliaikaista ratkaisua. Vankeinhoitolaitokset eivät ole poliittisen väkivallan tutkimuksessa profiloituneet paikoiksi, joissa väkivaltaisista ääriliikkeistä irtaudutaan. Joillekin vankilaan joutuminen toki tarjoaa olosuhdemuutoksen, joka antaa tilaa pohtia osallistumistaan ja mahdollisuuksia uuden suunnan ottamiseen.

Yleisemmin vankila kuitenkin tunnetaan paikkana, jossa radikalisoidutaan. Mikäli Syyriasta ja Irakista palanneita päätyy suorittamaan vankilatuomiota Suomessa, samat kysymykset ovat ainakin joidenkin kohdalla edessä vapautumisen hetkellä.

Riskejä on, mutta ne on ymmärrettävä oikein

Suomeen on palannut tähän mennessä parikymmentä ihmistä, joista valtaosa on ollut maassa jo ainakin neljä vuotta. Jos arvioidusta lähtijöiden määrästä vähentää heidän lisäksi kuolleiksi tiedetyt, jäljelle jää nelisenkymmentä aikuista ja joukko lapsia. Heistä läheskään kaikki tuskin ovat enää hengissä. Naisten ja lasten kuolleiden määristä ei ole juuri arvioita ja miehiäkin koskevat tiedot ovat puutteellisia.

Kun puhutaan palaajista, puhutaan varsin pienestä joukosta ihmisiä.

Hengissä olevista kaikki eivät halua tai pysty palaamaan. Kun puhutaan palaajista, puhutaan siis varsin pienestä joukosta ihmisiä.

Mahdollista on, että jotkut heistä jatkavat jihadistista toimintaa.Tutkimuksen valossa on kuitenkin odotettavissa, että läheskään kaikki eivät näin tee. Tapauskohtainen pohdinta on tämän vuoksi turvallisuusnäkökulman osalta välttämätöntä. Se on tarpeen myös oikeusvaltion keskeisten arvojen ja normien toteutumiseksi.

Leena Malkki toimii yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksessa.

Julkaisu Ovatko Syyriasta palaavat turvallisuusuhka? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Euroopassa vaikuttaa olleen viime aikoina verrattain hiljaista jihadististen iskujen osalta. Uutisoinnin perusteella syntyy vaikutelma, että vuosien 2014–2017 tiheään toistuneiden iskujen jälkeen on tapahtunut huomattavasti vähemmän onnistuneita iskuja. Tarkoittaako tämä sitä, että jihadistinen toiminta Euroopassa olisi hiipumassa?

Iskujen huippuvuodet tällä erää ohitettu

Terrori-iskuja koskevat tilastot tukevat mielikuvaa jihadististen iskujen määrän vähenemisestä. Jihadistisilla iskuilla tarkoitetaan tässä al-Qaidan ja Isisin kaltaisten ryhmien väkivaltaista toimintaa, jolla ajetaan nykyisen yhteiskunta- ja maailmanjärjestyksen kumoamista ja niiden uskontulkinnan mukaisen yhteiskunnan luomista. Näistä puhutaan usein myös radikaali-islamistisina iskuina.

Norjalaisen FFI-tutkimuslaitoksen tutkijat ylläpitävät tietokantaa jihadistisista iskuista ja paljastuneista iskusuunnitelmista Euroopassa. Tietokannassa ovat mukana sellaiset tapaukset, joista on saatavilla tietoa avoimista lähteistä eli mediasta tai viranomaisten julkisesta raportoinnista ja asiakirjoista.

Tietokannasta saattaa puuttua sellaisia iskusuunnitelmia, joista ei ole keskusteltu julkisuudessa. Luku sisältänee kuitenkin kaikki merkittävimmät iskusuunnitelmat, joista on saatavilla selvää näyttöä, sillä ne etenevät yleensä vähintään syyteharkintaan asti.

Ennakkotietojen mukaan iskujen ja iskusuunnitelmien määrä oli huipussaan vuonna 2017 (16 iskua ja 7 paljastunutta suunnitelmaa), kun taas vuonna 2018 sekä iskuja että paljastuneita suunnitelmia oli molempia kuusi. Vuoden 2018 iskujen yhteismäärä voi vielä kasvaa tästä, kun tiedot tarkentuvat.

Iskujen määrä on siis huippuvuosista laskenut, mikä saattaa sijoittaa Syyrian konfliktiin ja erityisesti Isisiin kytkeytyneen terrori-iskujen aallonharjan vuodelle 2017. Luvut ovat kuitenkin edelleen korkeita, jos niitä vertaa tilanteeseen ennen vuonna 2012 alkanutta Syyrian konfliktia.

Miksi iskut ovat vähentyneet?

Jihadististen iskujen määrän vähentyminen on ollut jossain määrin odotusten vastaista. Jo useamman vuoden ajan on puhuttu siitä, miten Isisin kärsimät tappiot saattavat johtaa siihen, että iskuja aletaan tarkoituksella kohdistaa entistä enemmän alueen ulkopuolelle länsimaat mukaan luettuna.

Tätä ajatusta tukeva muutos on näkynyt myös Isisin viestinnässä. Kalifaattiin houkuttelemisen sijasta kannattajia Euroopassa on rohkaistu tekemään helposti toteutettavia iskuja omin neuvoin.

Vaikka Isisin loppu on vielä kaukana, sen vetovoima on hiipunut, sillä se ei ole enää houkutteleva menestyjä.

Iskujen toteuttaminen konfliktialueen ulkopuolella on ollut osa ryhmän strategiaa sen koko historian ajan. Kannattajia on lietsottu iskujen tekemiseen Isisin propagandassa etenkin elokuun 2014 jälkeen, kun siihen kohdistunut kansainvälinen sotilasoperaatio alkoi.

Iskuihin innostamisen lisäksi Isis on myös pyrkinyt suoraan rekrytoimaan ja ohjeistamaan kannattajiaan iskuihin Euroopassa virtuaalisesti sekä lähettämällä omia taistelijoitaan kokoamaan pienryhmiä ja laajempia verkostoja toteuttamaan iskuja. Malliesimerkkejä jälkimmäisestä ovat Pariisissa ja Brysselissä vuosina 2015–2016 tapahtuneet tuhoisat iskut, joihin osallistui ryhmän riveissä Syyriassa taistelleita henkilöitä.

Iskut, joissa Isisin rooli on ollut korkeintaan inspiroiminen tai etäältä ohjeistaminen, ovat yleensä olleet vähemmän tuhoisia. Tällainen oli esimerkiksi Turussa elokuussa 2017 tapahtunut puukkoisku.

Iskujen määrän väheneminen on vaikeasti selitettävissä. Itse asiassa iskuja olisi voinut odottaa tapahtuneen enemmän kuin niitä on tapahtunut. Isisillä on ollut selkeästi paremmat mahdollisuudet ja enemmän kiinnostusta vedota eurooppalaiseen yleisöön ja saada heidät toimimaan kuin esimerkiksi al-Qaidalla, joka yrittimuutama vuosi sitten inspiroida länsimaissa asuvia muslimeita iskuihin varsin laihoin tuloksin.

Viimeaikaisen hiipumisen voi nähdä ainakin osittain voimistuneen terrorismin vastaisen toiminnan tuloksena. Esimerkiksi Isisiin kohdistunut sotilasoperaatio sai suurilta osin tuhottua sen ulkomaanoperaatioiden infrastruktuurin.

Tulevaisuus

Toteutuneissa ja paljastuneissa iskuissa näkyvät trendit tarjoavat kohtuullisen kapean ikkunan tarkastella jihadistisen aktivismin kehittymistä Euroopassa.

2010-luvun alussa ennen Syyrian sodan syttymistä arvioitiin varsin yleisesti jihadismin olleen Euroopassa hiipumaan päin. Tosiasiassa näiden vuosien tienoilla tapahtui paljon seuraavien vuosien kannalta olennaista verkostoitumista ja ei-väkivaltaista aktivismia, jotka loivat osaltaan pohjan Syyriaan ja Irakiin suuntautuneelle historiallisen laajamittaiselle mobilisaatiolle.

Väkivaltaisen toiminnan kehittymisen ennustaminen on aina vaikeaa, sillä se ei heijasta juurikaan sellaisia rakenteellisia tekijöitä, joiden kehittymistä olisi helppo havainnoida, mitata ja ennustaa. Paljon on kiinni siitä, miten eri osapuolten välinen vuorovaikutus kehittyy.

Selvää on, että Syyrian ja Irakin konflikti vierastaistelijailmiöineen ja Isis jättävät voimakkaan jäljen jihadistiseen toimintaan Euroopassa. Vaikka Isisin loppu on vielä kaukana, sen vetovoima on hiipunut, sillä se ei ole enää houkutteleva menestyjä. Sen edustama utopia kalifaatista ja muisto menestyksen vuosista on kuitenkin edelleen elossa virtuaalisessa toimintaympäristössä.

Lähes kaikki jihadismia Euroopassa seuraavat tutkijat odottavat jihadistisen toiminnan jatkuvan Euroopassa tulevina vuosina vähintään nykyisellä tasollaan.

Lähes kaikki jihadismia Euroopassa seuraavat tutkijat odottavat jihadistisen toiminnan jatkuvan Euroopassa tulevina vuosina vähintään nykyisellä tasollaan. Nähtävissä on paljon seikkoja, jotka ovat omiaan ylläpitämään jihadistista liikehdintää ja sen kehittymistä.

Ensinnäkin useat maat arvioivat maassaan olevan jihadistisia aktivisteja enemmän kuin aikaisemmin. Tämä voi osin johtua siitä, että ilmiötä seurataan aiempaa tarkemmin, mutta ei selity yksin sillä. Jihadistisesta toiminnasta kiinnostuneiksi tiedettyjen määrä ei ole näyttänyt vähenemisen merkkejä.

Tämän lisäksi Euroopassa asuvat jihadismin kannattajat ovat paremmin verkostoituneita kuin aikaisemmin. Euroopan sisäisten verkostojen ja kontaktien järjestelmällinen luominen jihadistipiireissä alkoi jo Syyrian konfliktia edeltävänä vuosina.

Matkustaminen Syyriaan ja Irakiin on laajentanut näitä verkostoja entisestään. Samalla on syntynyt entistä voimakkaampia yhteyksiä eurooppalaisten verkostojen ja muualla toimivien aseellisten ryhmien välille. Sosiaalisen median tarjoamat viestintämahdollisuudet ovat tarjonneet uusia tapoja luoda ja ylläpitää yhteyksiä.

Taistelualueilla ja vangittuna olleet ovat aiempina vuosina tyypillisesti toimineet keskeisinä verkostoijina ja toiminnan aikaansaajina. Heitä on Euroopassa lähivuosina aiempaa enemmän, mikä ennakoi jihadistisen toiminnan jatkumista. Ensimmäinen aktivistien aalto on jo vapautunut tai vapautumassa vankilasta.

Toisaalta on nähtävissä myös merkkejä toiminnan hiipumisesta etenkin virtuaalisessa ympäristössä. Isisin kyky tuottaa verkkoaineistoa on myös heikentynyt merkittävästi. Jihadistinen sosiaalisen median aineisto on merkittävästi vähentynyt, kun palveluntarjoajat ovat tiukentaneet toimiaan. Jihadistinen viestintä on siirtynyt suljetuille ja salaisille kanaville, mikä tarkoittaa sitä, että se on samalla vaikeammin löydettävissä.

Jotkut tutkijat ovat nähneet merkkejä uusien aktivistien määrän laskemisesta. Vaikka jihadistisessa toiminnassa mukana olevien määrä on Euroopassa edelleen aiempaan verrattuna korkea, uusia ihmisiä ei vaikuta tulevan enää mukaan samaa tahtia kuin ennen.

Vastatoimia merkittävämmät syyt terroritoiminnan hiipumiseen löytyvät tyypillisesti asenteiden muuttumisesta potentiaalisten kannattajien keskuudessa.

On mahdollista, että koventuneet terrorismin vastaiset toimet ovat vaikuttaneet tähän. Tosin aiemman tutkimuksen pohjalta tiedetään, että vastatoimet ovat aina korkeintaan osaselitys terroritoiminnan hiipumiseen. Merkittävämmät syyt löytyvät tyypillisesti asenteiden muuttumisesta potentiaalisten kannattajien keskuudessa.

Tällä hetkellä tilanteeseen vaikuttaa ainakin se, että Syyrian ja Irakin konfliktin ja Isisin hiipuvan vetovoiman tilalle ei ole noussut vielä vastaavaa korvaajaa.

Syyriasta ja Irakista palaavat

Syyrian ja Irakin konfliktialueilta palanneita on nyt Euroopassa  vajaat 2 000. Heistä noin puolet on tai on ollut vangittuina.

Lisää saattaa olla tulossa seuraavien kuukausien aikana riippuen osin siitä, miten Euroopan maat päätyvät toimimaan vankileireillä olevien maansa kansalaisten suhteen, eli annetaanko heidän palata ja missä määrin palaamista edesautetaan. Syyriassa taistelleita on vapautumassa vankilasta lähikuukausina ja -vuosina, etenkin sellaisissa maissa, joissa tuomiot terroristisista rikoksista ovat olleet pääosin lyhyehköjä.

On mahdotonta ennustaa, kuinka moni Syyrian ja Irakin kävijöistä tulee päätymään merkittävään rooliin tai ylipäänsä edes jatkamaan toimintaa jihadistisissa verkostoissa Euroopassa. Syyrian ja Irakin konfliktin mobilisaatio on niin monin tavoin erilainen kuin aiemmat konfliktit ja niihin liittyvä vierastaistelijailmiö, ettei niitä voi luotettavasti käyttää osviittana.

Sen verran historiallisen tutkimuksen pohjalta uskaltaa sanoa, että ainakin pieni vähemmistö palaajista jää todennäköisesti jihadistiseen liikehdintään ja on keskeisessä roolissa uusien pienryhmien ja laajempien verkostojen muodostumisessa. He saattavat olla mukana myös lähivuosina tapahtuvissa terrori-iskuissa.

Tämä on yksi merkittävä syy tämänhetkiselle haluttomuudelle ottaa vastaan vielä vankileireillä olevia Isisin alueella asuneita Euroopan maiden kansalaisia. Palaajien aikeista varmistuminen ja saattaminen oikeuden eteen vaatii väistämättä mittavia resursseja.

Vaikka leireillä limbossa olevat Isisiin kytkeytyneet henkilöt ovat saaneet mittavasti mediahuomiota etenkin viime viikkojen aikana, jihadistinen toiminta tulee kuitenkin jatkumaan Euroopassa jatkossakin tehdyistä ratkaisuista riippumatta.

Leena Malkki toimii yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksessa ja Politiikasta-lehden päätoimittajana. Juha Saarinen on jatko-opiskelija King’s College Londonissa. 

Julkaisu Jihadismin tulevaisuus Euroopassa ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.