Yritysostosääntely kiristyy ympäri maailman. Valtiot arvioivat ja rajoittavat tarvittaessa kansallista turvallisuuttaan uhkaavia ulkomaisia sijoituksia. Raja legitiimin yritysostorajoituksen ja poliittisesti värittyneen protektionismin välillä on kuitenkin häilyvä.

Euroopan parlamentti hyväksyi 14. helmikuuta asetuksen ulkomaisten suorien sijoitusten seurantaan tarkoitettujen puitteiden perustamisesta. Asetus luo väljän tiedonvaihtojärjestelmän, jonka puitteissa jäsenvaltiot ja komissio voivat järjestelmällisesti seurata unionin ulkopuolelta tulevia investointeja. Lisäksi asetus määrittää kansallisten seurantajärjestelmien menettelyllisen vähimmäistason.

Pääomaliikkeiden vapauttamiseen nojaava kansainvälinen talouspolitiikka horjuu.

Seuranta-asetus on viimeisin esimerkki viime vuosina kiristyneestä yritysostosääntelystä, jonka tarkoituksena on tarkkailla, arvioida ja tarvittaessa rajoittaa kansallista turvallisuutta uhkaavia ulkomaisia sijoituksia kohdevaltion yrityksiin. Muutos on merkittävä, sillä rajat ylittävät investoinnit ja yrityskaupat ymmärretään usein taloudellisen kehityksen ajurina.

Pääomaliikkeiden vapauttamiseen nojaava kansainvälinen talouspolitiikka horjuu. Muun muassa Yhdysvallat, Kanada, Australia, Iso-Britannia, Saksa ja Ranska ovat terävöittäneet yritysostolainsäädäntöään. Moni valtio on estänyt yrityskauppoja, joissa ostajana on ollut ulkomainen, yleensä kiinalainen, yhtiö.

Tiukentuva kansallinen, ja EU:n seuranta-asetuksen myötä alueellinen, yritysostosääntely herättää kysymyksen yritysostovalvonnan politisoitumisesta ja jopa kansainvälisten määräysvaltamarkkinoiden tulevaisuudesta.

Mistä on kyse?

Johtavat teollisuusmaat seuraavat ulkomaisia yritysostoja tiheällä kammalla. Pisimmälle on mennyt Yhdysvallat, jossa ulkomaisia investointeja tarkkailevan Committee on Foreign Investment in the United States (CFIUS) -elimen valvonta on herkistynyt vuoden 2014 jälkeen ja etenkin nykyhallinnon aikana.

Myös Saksa on terävöittänyt seurantakäytäntöään. Heinäkuussa 2018 se esti runkoverkkotoimija 50Hertzin myynnin kiinalaiselle valtionyhtiö China State Gridille hankkimalla itse viidenneksen kohdeyhtiön osakkeista. Elokuussa 2018 Saksa antoi ensimmäisen ennakollisen yritysostorajoituspäätöksen, jolla estettiin Leifeld Metal Spinningin myynti ydinvoimasektorin Yantai Taihaille.

Yritysostorajoitusten takaa hahmottuu kehityskulkuja, jotka ovat kannatelleet talouden, kehityksen ja turvallisuuden poliittisia kysymyksenasetteluita viime vuosina.

Yritysostorajoitusten takaa hahmottuu lukuisia kehityskulkuja, jotka ovat kannatelleet talouden, kehityksen ja turvallisuuden poliittisia kysymyksenasetteluita viime vuosina. Kansantaloudellisen menestyksen ja kansallisen turvallisuuden puhetavat ovat monin paikoin yhtyneet. Voimistuva taloudellinen nationalismi ja geoekonomian paluu heijastuvat myös kansalliseen turvallisuuteen perustuvien pääomakontrollien uusiin muotoihin.

Yritysostosääntelyn soveltamisala laajenee

Yritysostosääntelyllä on sinänsä pitkät perinteet. Valtiot haluavat määritellä itse sekä kansalliseen turvallisuuteensa kohdistuvat uhat että mekanismit, joilla ulkomaisiin yritysostoihin voidaan puuttua. Rajoitukset ovat mahdollisia, sillä rajat ylittäviä yrityskauppoja ei säännellä – EU:n sisämarkkinoita ja muutamia muita poikkeuksia lukuun ottamatta – esimerkiksi kansainvälisen kaupan tapaan.

Yritysostosääntely on mahdollista järjestää eri tavoin. Esimerkiksi kotimainen lainsäädäntö tarjoaa vuoteen 1939 ulottuvan katkeamattoman säädössarjan, joka on antanut viranomaisille mahdollisuuden rajoittaa Suomeen suuntautuvia yritysostoja. Nykylainsäädännön mukaan näin tehdään kuitenkin vain erittäin tärkeän kansallisen edun vaatiessa ja tarkasti määritellyin perustein.

Sääntelyn voi hahmottaa kilpailuoikeudellisen yrityskauppavalvonnan vastinparina. Suojeltavana ei tällöin ole terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun turvaaminen vaan kansallinen turvallisuus. Kansallinen turvallisuus ymmärretään kuitenkin laajasti, ja viime vuosien lakimuutokset ovat laventaneet hyväksyttäviä rajoitusperusteita entisestään.

Huomattavin muutos on tapahtunut sääntelyn kattamien teknologiayritysten kohdalla. Aiemmin lähinnä puolustusteknologiaa kehittävien yritysten ulkomaiset yritysostot ovat olleet korostuneen tarkkailun kohteina. Vuosien 2017–2019 lakiuudistusten jälkeen Yhdysvaltain, Ison-Britannian, Saksan ja EU:n yritysostojärjestelmät kattavat laajasti muun muassa akku-, robotiikka-, kvanttilaskenta- ja tekoälyteknologian kehityksen.

Yhdysvaltain Foreign Investment Risk Review Modernization Act (FIRRMA) -lakiuudistus on nimenomaisesti viritetty turvamaan maan ”teknologinen johtajuus” myös tulevaisuudessa. Singaporelaisen Broadcomin puolijohdevalmistaja Qualcommista tekemä ostotarjous torjuttiin jo, sillä yrityskaupan katsottiin vaarantavan 5G-teknologian tulevaa kehitystä ja käyttöönottoa Yhdysvalloissa.

Raja legitiimin yritysostorajoituksen ja poliittisesti värittyneen protektionismin välillä häilyy myös Euroopassa.

Raja legitiimin yritysostorajoituksen ja poliittisesti värittyneen protektionismin välillä häilyy myös Euroopassa. EU:n seuranta-asetuksen tarkoituksena on suojata keskeistä eurooppalaista omaisuutta haitallisilta investoinneilta.

Saksan ensimmäinen yritysostorajoitus kohdistui Leifeldiin, noin 200 työntekijän metallialan yritykseen, jonka liiketoiminta ei päällisin puolin herätä huolta kansallisen turvallisuuden vaarantumisesta. Rajoituspäätöksen selittääkin kiinalaisten yhtiöiden pitkän aikavälin investointiherkkyys Saksaan.

Onko kaiken takana todella Kiina?

Viimeaikaiset kansallisten yritysostojärjestelmien kiristykset nähdään usein reaktiona Kiinan valtionyhtiövetoisille ulkomaaninvestoinneille, jotka ovat herättäneet huolta esimerkiksi energiaturvallisuudesta ja laajamittaisesta teknologiansiirrosta. Niinpä Yhdysvaltain FIRRMA-uudistus edellyttää erillistä raportointia kiinalaisista investoinneista.

Kiinan uhka näkyy myös EU:n uuden seuranta-asetuksen taustalla. Jean-Claude Junckerin sanoin: ”Jos valtion omistama ulkomainen yritys haluaa ostaa eurooppalaisen sataman, osan energiainfrastruktuuria tai puolustusteknologiayrityksen, se voi tehdä niin vasta sen jälkeen, kun asiassa […] on tehty tarvittavat tutkimukset.” Junckerin mainitsemat sektorit vastaavat Kiinan teollisuuspoliittista Made in China 2025 -ohjelmaa ja sen vyö ja tie -infrastruktuuristrategiaa.

Kiina vastaan maailma -asetelma ei täysin selitä yritysostosääntelyn suosiota ja käytäntöjä.

Kiina vastaan maailma -asetelma ei kuitenkaan täysin selitä yritysostosääntelyn suosiota ja käytäntöjä. Ashley Thomas Lenihan tarkasteli tuoreessa tutkimuksessaan viranomaisten puuttumista rajat ylittäviin yrityskauppoihin. Laajaan aineistoon tukeutuvassa tutkimuksessa havaittiin, että valtaosa interventioista kohdistui saman turvallisuusyhteisön – esimerkiksi Naton tai EU:n – sisällä tapahtuviin yritysostoihin.

Osa tuloksista selittyy tutkimuksen tarkasteluvälillä, joka kattaa suhteellisen vakaan jakson vuoden 2001 terrori-iskuista vuoden 2008 finanssikriisiin. Pääviesti on kuitenkin selvä: yritysostosääntely on työkalu, jota käytetään yrityskaupan lähtö- ja kohdevaltion kilpailu- ja riippuvuussuhteen tasapainottamiseen etenkin läheisissä taloudellis-sotilaallisissa valtioyhteisöissä. Rajoitukset eivät ole olleet yhtä yleisiä strategisista kilpailijamaista peräisin yritysostojen olevien kohdalla.

Kauppablokkien kiristynyt strateginen kilpailu voi muuttaa tilannetta. Lenihanin havainnot asettavat EU:n seuranta-asetuksen kuitenkin uuteen valoon.

Politisoituvatko yrityskaupat ulkosuhteissa vai sisämarkkinoilla?

EU:n seuranta-asetuksen ytimessä on unionin laajuinen yhteistyömekanismi, jonka puitteissa jäsenvaltiot ja komissio voivat seurata unioniin tulevia ulkomaisia sijoituksia. Aie on hyvä: jäsenvaltioiden omat yritysostojärjestelmät ovat olleet hajanaisia ja usein tehottomia. Ero Yhdysvaltain keskitettyyn CFIUS-prosessiin ja muiden johtavien teollisuusmaiden yritysostojärjestelmiin on huima.

Vaikka seurantajärjestelmä nojaa jatkossakin jäsenvaltioiden kansallisiin lainsäädäntöratkaisuihin, EU näyttäytyy seuranta-asetuksen myötä ulospäin – yksinomaisen kauppapoliittisen toimivaltansa mukaisesti – yhtenäisemmältä toimijalta. Tarkoitus on käyttää tehostunutta yritysostoseurantaa kauppapoliittisena vipuna, jolla muita talouksia voidaan pakottaa noudattamaan yhteisiä sääntöjä.

Seuranta-asetus voi kuitenkin politisoida yrityskauppoja myös sisämarkkinoilla. Ensinnäkin se antaa muille jäsenvaltioille ja komissiolle oikeuden pyytää tietoja ja lausua johonkin jäsenvaltioon kohdistuvasta ulkomaisesta sijoituksesta.

Seuranta-asetus on pitkälti Saksan, Ranskan ja Italian poliittisen tahdon ilmentymä. Monen pienemmän EU-maan, Suomi mukaan lukien, suhtautuminen asetukseen on ollut varauksellisempaa. Pieni, avoin reunamarkkina elää ulkomaisista investoinneista eri tavalla kuin suuri teollisuusmaa. Intresseiltään eriparisten jäsenvaltioiden osallistaminen kansalliseen yritysostoseurantaan sisältää taloudellisia- ja maineriskejä niin kohdevaltiolle kuin yrityskaupan osapuolillekin.

Seuranta-asetuksen kauppapoliittinen asemointi voi vuotaa muille politiikkalohkoille.

Toisaalta seuranta-asetuksen kauppapoliittinen asemointi voi vuotaa muille politiikkalohkoille. Komission helmikuinen päätös estää Siemensin ja Alstomin sulautuma kilpailuoikeudellisin perustein on tästä oiva esimerkki. Ranska tuomitsi komission päätöksen naiiviksi ja unionin kilpailuoikeudellisen järjestelmän arkaaiseksi: sen mielestä eurooppalaisten yritysten on pakko yhdistyä, jotta niistä olisi vastusta kiinalaisille valtionyhtiöille.

Berliini säesti Pariisia. Saksan uunituore teollisuuspoliittinen ohjelma painottaa niin kilpailuoikeudellisen yrityskauppavalvonnan höllentämistä kuin todellisten eurooppalaisten johtoyritysten (national champion) luomista.

Ulkosuhteissa tiukentunut yritysostosääntely voikin pedata laajempia muutoksia sisäiseen yrityskauppavalvontaan unionin strategisen kilpailuaseman nimissä. Kiinalaisen rahan pelko valjastuu herkästi kiihtyvän yrityskonsolidaation keppihevoseksi. Tällä tavoin politisoituva yrityskauppavalvonta ei välttämättä palvele kaikkia jäsenmaita tai kuluttajia tasavertaisesti.

Omistajuudella on väliä

Kauppa- ja turvallisuuspolitiikan nykyvirtaukset korostavat usein taloudellisen turvallisuuden ja kansallisen turvallisuuden kohtalonyhteyttä: economic security is national security. Ajatus on yksinkertainen – ja tarttuva. Kiristyvä yritysostosääntely on yksi uuden geoekonomisen kilpailun ilmenemismuodoista.

Kun talous- ja turvallisuuspoliittiset puhetavat ja keskustelut limittyvät, omistajuus, ja etenkin kansallinen omistajuus, korostuu. EU:n seuranta-asetuksen ajama eurooppalaisen omaisuuden turvaaminen on tästä yksi osoitus, mutta esimerkiksi kiinteistöomistuksia ja kansallista turvallisuutta koskevan lainsäädännön uudistaminen ja kaivoslaista virinnyt keskustelu paljastavat, että vahventuvat omistusrajoitustrendit ulottuvat myös puhtaasti kotimaiseen sääntely-ympäristöön.

Suomessa ei ole estetty ainuttakaan ulkomaista yritysostoa voimassa olevan lainsäädännön tai sen edeltäjän aikana. Aika näyttää, koska ensimmäinen kotimainen yritys jää saksalaisen Leifeldin tapaan kiristyvien kansainvälisten taloussuhteiden puristukseen.

OTT Mikko Rajavuori (@MRajavuori) työskentelee kansainvälisen oikeuden yliopistonlehtorina Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella. Hänen tutkimuksensa tarkastelee, miten kansainvälinen sääntely raamittaa kansallista talousoikeutta ja -politiikkaa.

Julkaisu Politisoiko EU:n seuranta-asetus yrityskaupat? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Veroparatiisit ja verotuksen globaali hallinta yleisemmin ovat 2000-luvulla nousseet merkittäviksi maailmanpolitiikan kysymyksiksi. Esimerkiksi EU:ssa on ollut viime kuukausina käsittelyssä useita aloitteita, jotka liittyvät veroparatiisitalouden ja kansainvälisen veropaon hallintaan. Myös Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n aloitteet yritysverotuksen kehittämiseksi ovat keränneet huomiota.

Samaan aikaan kiinnostus kauppapolitiikkaa kohtaan on aivan viime vuosia lukuun ottamatta laskenut. Kuitenkin juuri kauppa- ja veropolitiikan liitoskohtiin tulisi kiinnittää huomioita, kun tutkitaan veroparatiisien vastaisen politiikan mahdollisuuksia.

Juuri kauppa- ja veropolitiikan liitoskohtiin tulisi kiinnittää huomioita, kun tutkitaan veroparatiisien vastaisen politiikan mahdollisuuksia.

Globaalin talouden hallinnassa ei ole kyse vain irrallisten politiikkaohjelmien toteuttamisesta, vaan suuri merkitys on sillä, mikä painoarvo eri politiikkalohkoille annetaan toisiinsa verrattuna.

Kauppapolitiikkaa on viime vuosikymmeninä tarkasteltu tyypillisesti suhteessa siihen, miten kauppasopimukset lukitsevat politiikan asialistaa ja liikkumavaraa. Veroparatiiseja on puolestaan lähestytty suvereniteetin kaupallistumisen kautta.

Näiden ilmiöiden yhteydet toisiinsa ovat kuitenkin jääneet katveeseen. Havainnollistamme tässä asiaa viime aikojen mielenkiintoisimman tapauksen, veroparatiisi Panaman kauppapoliittisen toiminnan kautta.

Veroparatiisi on aktiivinen toimija

Keväällä 2016 käynnistynyt niin sanottujen Panaman paperien tietovuoto Mossack Fonseca -asianajotoimistosta nosti pienen Keski-Amerikan valtion otsikoihin ympäri maailmaa. Tuntemattomaksi jääneen yksityishenkilön vuotamat 11,5 miljoonaa dokumenttia paljastivat Nordean ja muiden pankkien myymien veroparatiisipalvelujen laajuuden ja kansainvälisen veronkierron arjen.

Veroparatiisipalvelujen kauppa on tapahtunut Panaman valtion aktiivisella tuella. Valtio ei siis ole ainoastaan hiljaa sallinut näitä toimintoja, vaan aktiivisesti muokannut lainsäädäntöään ”kysynnän mukaan” houkutellakseen veroparatiisitalouden toimijoita.

Lisäksi Panama pyrkii aktiivisesti suojelemaan asemaansa veroparatiisina, mikä on ollut uhattuna viime aikoina, kun veroparatiisitalouden globaalit haittavaikutukset ovat aktivoineet yhä useampia valtioita kansainväliseen yhteistyöhön asiassa.

Veroparatiisipalvelujen kauppa on tapahtunut Panaman valtion aktiivisella tuella.

Panama on aiemminkin ollut kokoaan suurempi toimija kansainvälisessä poliittisessa taloudessa. Tämän vuosituhannen alussa OECD esitti sanktioita veroparatiiseille ja niihin meneville rahavirroille. Tutkija Jason Sharman on kuvannut, kuinka Panama liittoutui Karibian alueen pienten veroparatiisien sekä Yhdysvaltojen uuskonservatiivisten ajatushautomojen kanssa ja käänsi vasta valitun George W. Bushin hallinnon vastustamaan OECD:n aloitteita.

Tätäkin kiinnostavampaa on Panaman viimeaikainen toiminta Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa. WTO on toiminut Panamalle välineenä, jonka avulla se on suojautunut kansainväliseltä veropolitiikalta.

Panaman toimien foorumina on toiminut WTO:n riitojenratkaisuelin. Se antaa tämän maailmanjärjestön jäsenille mahdollisuuden haastaa toisiaan oikeuteen WTO:n alaisten kauppasopimusten rikkomisesta. Riitojenratkaisuelimen päätöksiin ei liity suoranaisia sanktioita, mutta käytännössä sen pelotevaikutus on ollut vahva.

Rahanpesun estämisestä tuli kauppapolitiikkaa

Muutama vuosi sitten Kolumbia yritti saada kuriin Panamasta tulevaan tuontiin liittyvää rahanpesua, salakuljetusta ja virheellisiä tullaushintoja.

Erityisesti Panaman vapaatuotantoalue Colon on kansainvälisesti tunnettu ongelma-alue, jota käytetään kolumbialaisen huumerahan pesuun. Virallisissa tilastoissa Panaman vienti Kolumbiaan oli kolminkertainen suhteessa Kolumbian tuontiin Panamasta.

Panama sivuutti vuosina 2001–2005 yli 99 prosenttia Kolumbian tietopyynnöistä. Niinpä Kolumbia siirtyi käyttämään panamalaisten tavaroiden tullauksessa salakuljetusta hillitseviä viitehintoja.

Muutama vuosi sitten Kolumbia yritti saada kuriin Panamasta tulevaan tuontiin liittyvää rahanpesua, salakuljetusta ja virheellisiä tullaushintoja.

Tuonti Panamasta ohjattiin kahdelle tulliasemalle, joiden henkilökunta oli erikoistunut väärinkäytösten torjuntaan, ja jolle annettiin lisäkoulutusta. Tulliasemien toiminnan joustavuudesta huolehdittiin, jotta toimet eivät häiritsisi kaupankäyntiä.

Tästä huolimatta Panama syytti Kolumbiaa tullaussopimuksen rikkomisesta ja syrjinnästä. WTO:n riitojenratkaisupaneelin päätöksessä ymmärrettiin Kolumbian tarve torjua rahanpesua. Kolumbian toimia ei myöskään pidetty ”kauppaa häiritsevinä”.

Silti paneeli ratkaisi asian Panaman eduksi vedoten toimien panamalaisille tuotteille aiheuttamaan ylimääräiseen haittaan. Kolumbia ei saanut edes toivomaansa siirtymäaikaa lainsäädännön muuttamiseen ja tullihenkilökunnan kouluttamiseen.

Panama hyökkäsi myös Argentiinaa vastaan

Argentiina pyrki vuonna 2011 ottamaan käyttöön sanktioita maille, jotka kieltäytyivät verotietojen vaihtosopimuksen solmimisesta tai aloittamasta tällaisen sopimuksen solmimiseen tähtääviä neuvotteluja. Sanktiot perustuivat OECD:n suosituksiin ja olivat näin täysin kansainvälisen veroagendan mukaisia. Panama oli yksi näistä maista.

Panama riitautti tämänkin tapauksen WTO:ssa vetoamalla palvelukauppasopimuksen (GATS, General Agreement on Trade in Services) pykäliin. Kyseessä olleiden pykälien mukaan kotimaisia palveluita ja palvelun¬tarjoajia ei saa suosia, vaan ne pitää asettaa samalle viivalle muista maista tulevan tuonnin kanssa.

Veroparatiisi Panaman mukaan sanktiot asettivat panamalaiset pankit alkuperän perusteella eriarvoiseen asemaan, mikä rikkoi GATS-sopimusta.

Myös tämä kiista ratkesi pääosin Panaman hyväksi. WTO:n riitojenratkaisupaneeli korosti palveluiden ”samankaltaisuutta” ja tulkintaa, jonka mukaan palvelut ovat samankaltaisia, jos ne ovat keskenään kilpailuasetelmassa.

Paneeli piti samankaltaisten palveluiden tai palveluntarjoajien yhtäläistä kohtelua tärkeämpänä kuin kansainvälisiä yrityksiä torjua veronkiertoa. Vetoomuspaneeli muutti myöhemmin päätöstä, mutta Argentiina oli jo vetänyt toimiaan takaisin.

Lukitut politiikan välineet

Edellä kuvatut ovat periaatteessa yksittäisiä kauppakiistoja, mutta osoittavat havainnollisesti kauppapolitiikan roolin globaalien vero-aloitteiden läpiviemisessä. Veroparatiisit voivat käyttää kauppasopimuksia estääkseen veronkierron torjuntaa, vaikka tarpeesta ratkaista veroparatiisiongelma sitovin säännöin ollaan yksimielisempiä kuin koskaan.

Veroparatiisit voivat käyttää kauppasopimuksia estääkseen veronkierron torjuntaa.

On huomionarvoista, että sekä Argentiinan että Kolumbian toiminta oli linjassa meneillään olleiden kansainvälisten veroaloitteiden kanssa. Veronkierto ja verojen välttely olivat nousemassa merkittäviksi kansainvälisiksi teemoiksi samaan aikaan näiden kauppariitojen kanssa.

Veronkierto ja verojen välttely ovat laajoja ongelmia, joiden torjunta ei onnistu yksin verolakeja viilaamalla. Vaikka veropolitiikassa on saavutettu suuria konsensuksia ja paljon edistystä, veropoliittiset toimet jäävät puutteellisiksi ellei niihin liity muiden politiikkalohkojen harmonisointi.

Valtavirran kriittinen globalisaatioteoria on nähnyt kansallisvaltioiden edustavan demokraattista ohjausta, jota ylikansallinen kurinalaistava uusliberalismi uhkaa. Näin usein onkin, mutta Panaman tapaukset monimutkaistavat tätä kertomusta useilla eri tavoilla.

Ensinnäkin Panama on kansallisvaltio, joka toimii ylikansallista agendaa vastaan, mutta käytännössä sen vero- ja salaisuuslait eivät edusta sen kansalaisten etuja vaan ilmiötä, jota kutsutaan ”kaupallistetuksi suvereniteetiksi.” Sillä tarkoitetaan kehityskulkua, jossa veroparatiisivaltiot räätälöivät lakejaan tarjotakseen kyseenalaisia etuja kansainvälisille sijoittajille ja yrityksille.

Toiseksi kauppasopimukset ovat usein ongelmallisia, mutta tässä tapauksessa eivät sen takia, että ne suoraan lukitsisivat politiikan sisältöä. Pikemmin ne ”lukitsevat politiikan välineitä”: kauppasopimukset tarjoavat huomattavaa poliittista valtaa, jota voidaan käyttää eri tavoin.

Kauppasopimukset ”lukitsevat politiikan välineitä”.

Panama on hyödyntänyt WTO:n riitojenratkaisumekanismia voittopuolisesti veroparatiisilainsäädäntönsä puolustamiseen. Toisaalta samoja kauppapolitiikan työkaluja voitaisiin periaatteessa käyttää myös estämään verojen välttelyä. EU:n nostamat oikeusjutut Luxemburgin ja Irlannin kyseenalaisia veroetuja vastaan ovat esimerkkejä tästä.

Kolmanneksi ylikansallisen politiikan agenda ei tässä tapauksessa ole yksimielinen vaan sisäisesti ristiriitainen. Poliittisesti ratkaisevat valtasuhteet eivät näin ollen ole ylikansallisen ja kansallisen politiikan vaan eri ylikansallisten politiikkalohkojen välisiä.

Vero- ja kauppapolitiikan poliittisia yhteentörmäyksiä ei voi välttää. Olennaista on, kumman (tai minkä) agendan ehdoilla se toteutuu. Sama pätee myös moniin muihin ylikansallisen politiikan lohkoihin.

Ilman monipuolista tutkimustietoa myös globaalin talouden hallinta ontuu

Kansainvälinen veropolitiikka on tällä hetkellä nopeassa murroksessa. Aloitteet erilaisten sijoitustuotteiden verotietojen vaihdosta ovat edenneet nopeasti. Myös monikansallisten yritysten verotuksessa ja sen läpinäkyvyydessä on otettu edistysaskelia, vaikka ne ovatkin jääneet osin puolitiehen. Tarvitaan kuitenkin lisää herkkyyttä havaita eri aloitteiden vaikutuksia toisiinsa.

Panaman tapauksessa on selvää, että palvelukaupan sopimusten neuvottelijoiden oli mahdoton ennakoida, että sopimusta käytettäisiin suojaamaan veronkiertopalveluita. Ilmiö korostuu kauppasopimusten alan laajentuessa jatkuvasti alkuperäisistä tullausmaksuista ja -säännöksistä kohti yleispolitiikkaa.

Kauppasopimukset tyypillisesti vaikeuttavat monenlaista poliittista ohjausta. Sopimuksiin kirjoitetut poikkeukset ovat luettelomaisia ja sopivat huonosti tulevaisuuden politiikan ennakointiin.

Kukaan ei osaa ennustaa, minkälaisia päätöksiä nykyiset kauppasopimukset estävät tulevaisuudessa. Kansainvälisessä politiikassa kuitenkin tarvitaan tilaa toteuttaa uutta sääntelyä ja sopimuksia monella alueella. Politiikan lukitseminen on vaarallista.

Panaman tapaus osoittaa kuitenkin myös, että veroparatiisien vastainen politiikka ei jäsenny yksioikoisesti ”kurinalaistavan uusliberalismin” muottiin. Kansallisen suvereniteetin suojeleminen ei automaattisesti johda demokraattisimpaan lopputulokseen.

Maailmanpoliittista painoarvoaan pienemmät valtiot tai ryhmät voivat käytännössä ohjata globaalia politiikkaa, kuten Panaman tapaus osoittaa.

Asiantuntijatiedon merkitys korostuu, kun kauppapolitiikka muovaa välineitä, joilla veropolitiikkaan voidaan vaikuttaa. Maailmanpoliittista painoarvoaan pienemmät valtiot tai ryhmät voivat käytännössä ohjata globaalia politiikkaa, kuten Panaman tapaus osoittaa.

Tämä puolestaan korostaa monimuotoisen tutkimustiedon merkitystä. Vero- ja kauppapolitiikan parhaiten palkatut työpaikat ovat tyypillisesti alan veroneuvonta- ja asianajotoimistoissa.

Globaalin talouden toimiva demokraattinen hallinta edellyttää myös sitä, että yliopistoilla ja esimerkiksi YK:n kaltaisilla kansainvälisillä järjestöillä on riittävät resurssit tuottaa vaihtoehtoisia esityksiä ja analyysejä.

Teksti perustuu kirjoittajien Review of International Political Economy -lehdessä julkaistavaan artikkeliin ”Panama and the WTO: New constitutionalism of trade policy and global tax governance”. 

Teppo Eskelinen, YTT (dos.), työskentelee yhteiskuntapolitiikan ma. yliopistonlehtorina Jyväskylän yliopistossa. Matti Ylönen tekee maailmanpolitiikan väitöskirjaa Helsingin yliopistolle osana Aalto-yliopiston kansantaloustieteen laitoksen Akatemia-hanketta.

20.6.2017 17:24: Korjattu Panaman maantieteellistä sijaintia.

Julkaisu Kauppapolitiikka toi Panamalle työkalut puolustaa veroparatiisirakenteitaan ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.