Kestävän kaupungin keskiössä on asukkaiden mahdollisuus toteuttaa ekologisesti ja sosiaalisesti kestäviä arjen käytäntöjä. Aiemman tutkimustiedon perusteella asukkaat jäävät kuitenkin usein syrjään kestävän kaupunkikehityksen edistämisessä. 

Tutkimustieto myös olettaa, että niin sanotut tavalliset ihmiset eivät ole kovinkaan innostuneita kestävästä kehityksestä tai arjen ympäristöpolitiikasta. Tämä oletus näkyy esimerkiksi Senja Laakson ja Riikka Aron toimittamassa Planeetan kokoinen arki –kokoomateoksessa.  

Vastaavasti päivänpoliittisessa keskustelussa ilmastonmuutosta tai luontokatoa torjuva politiikka nähdään usein olevan vastoin äänestäjien toiveita.

Asukkaiden arkisiin kestävän kehityksen käytäntöihin liittyy paljon mahdollistavaa toimijuutta ja voimavaroja, mutta myös esteitä ja ristiriitoja.

Tässä tekstissä nostamme asukasnäkökulman keskiöön haastaen vallitsevat oletukset. Ekososiaalinen osallisuus ja hyvinvointi -hankkeessa Tampereen Peltolammilla ja Multisillassa kerättyyn haastatteluaineistoon perustuen tarkastelemme, miten asukkaat ymmärtävät oman toimijuutensa arkisissa kestävän kehityksen käytännöissä, ja millaisia arkista toimijuutta rajoittavia ristiriitoja he näissä käytännöissä kohtaavat.

Haastattelujen perusteella kestävä kehitys merkitsee asukkaille konkreettista toimintaa ja edustaa laajasti hyväksyttyä yhteiskunnallista päämäärää tulevaisuuteen. Asukkaiden arkisiin kestävän kehityksen käytäntöihin liittyy paljon mahdollistavaa toimijuutta ja voimavaroja, mutta myös esteitä ja ristiriitoja.

Omassa arjessa

Asukkaiden käsitys arjen kestävästä kehityksestä muodostuu kahtalaisesti. Yhtäältä asukkaat kertovat siitä, miten ovat järjestäneet kierrätyksen kodissaan, ja miten he käyttävät kierrätyspisteitä omassa arjessaan. 

Toisekseen he kertovat arjessa toistuvista ja sitä jäsentävistä toiminnoista kuten ruuasta sekä liikkumisesta. Asukkaat pohtivat keinoja välttää ruokahävikkiä ja suosia kasvisruokaa tai siitä, miten he suunnittelevat liikkumisensa päästöt huomioiden.

Toimijuuden kannalta merkityksellistä on se, että asuinalueen ja kaupungin infrastruktuuri ja palvelut tukevat kestävän kehityksen mukaisia arjen ratkaisuja.

Kestävän kehityksen arkisissa käytännöissä asukkaat kertovat itsestään aktiivisina toimijoina. He tekevät valintoja, kehittävät uusia ratkaisuja ja kierrättävät. Heidän keskeinen voimavaransa kestävän arjen käytännöissä on kokemus kestävän tulevaisuuden tärkeydestä sekä ymmärrys siitä, miten toimia oikein eli kestävästi erilaisissa tilanteissa.

Toimijuuden kannalta merkityksellistä on se, että asuinalueen ja kaupungin infrastruktuuri ja palvelut tukevat kestävän kehityksen mukaisia arjen ratkaisuja. Liikkumisessa riittävän lyhyet välimatkat palveluiden, työpaikan ja kodin välillä vahvistavat kestäviä toimintamahdollisuuksia. 

Kestävyyttä edistäviä toimintoja joudutaan arjen rytmeissä suhteuttamaan ristiriitaan asettuvien tarpeiden kanssa. Erityisesti perheen aikataulut, lasten tarpeet ja asuinalueen sijainti perustelevat poikkeamista käytännöistä, joiden asukkaat tietävät olevan ekologisesti kestävämpiä. Oman arjen kestävyys sisältää ajatuksen siitä, että jokainen tekee osuutensa ’terveen järjen’ ja mahdollisuuksiensa mukaisesti. 

Asukkaiden kesken

Asukkaiden jaettu kestävän kehityksen toimijuus koostuu yhdessä tekemisestä, taloyhtiöiden päätöksistä ja tulevaisuuden ratkaisujen ideoimisesta. Yhteisesti asukkaat huolehtivat kiinteistöistä, pihoista ja lähiluonnosta tai pyörittävät kierrätysrinkejä ja tiedotuskanavia. Asukkaat kuvaavat, kuinka alueen taloyhtiöt ovat pitäneet huolta kiinteistöistään hankkien uusia kierrätysastioita sekä aurinkopaneeli- ja maalämpöratkaisuja.

Taloyhtiöissä myös mietitään, miten kestäviä ratkaisuja voidaan edistää. Näiden myötä asunnot ja asuinalueet uudistuvatnykyaikaisin, teknologisin ratkaisuin. 

Varsin pienetkin arkiset ratkaisut vahvistavat jaettua toimijuutta. Kierrätysohjeet rappukäytävässä auttavat yksittäisiä asukkaita omaksumaan asuinyhteisöä hyödyttävän kierrätysrutiinin. 

Toisaalta jotkut asukkaat voivat toimia muiden asukkaiden tavoittelemia kestäviä käytäntöjä vastaan. Konfliktit estävät päätöksiä tai uusien käytäntöjen käyttöönottoa.

Lähiluonto vahvistaa asukkaiden yhteistoimintaa. Asukkaat ovat yhdessä rakentaneet pitkospuita ja osallistuneet vieraslajien poistotalkoisiin.

Toisaalta jotkut asukkaat voivat toimia muiden asukkaiden tavoittelemia kestäviä käytäntöjä vastaan. Konfliktit estävät päätöksiä tai uusien käytäntöjen käyttöönottoa. Kiistojen lähteenä asukkaat mainitsevat tiedon puutteen: erilaisten kierrätysastioiden asentaminen on turhaa, jos asukkaat eivät osaa lajitella jätteitään. 

Taloyhtiöissä kestävien käytäntöjen edistäminen on toisinaan hankalaa myös siksi, että päätökset edellyttävät yksimielisyyttä osakkaiden kesken.

Talouden rajoissa

Taloudelliset resurssit määrittävät, miten asukkaiden on mahdollista toteuttaa kestäviä valintoja omassa arjessaan ja asuinalueella. Monet kestävyyttä edistävät ratkaisut edellyttävät ostopäätöstä, mutta tehokas keino on myös turhasta kulutuksesta luopuminen. 

Asukkaiden ja taloyhtiöiden ostopäätöksiin vaikuttaa, ovatko tarjolla olevat vaihtoehdot taloudellisesti mahdollisia. Toisinaan on pakko luopua kestävän kehityksen arvojen mukaisista hankinnoista. 

Kestävän kehityksen ratkaisujen ymmärtäminen investointeina ja taloudellisesti kannattavina ratkaisuna edistävät niiden käyttöönottoa. 

Kun asukkaat ajattelevat kustannusten olevan luonteeltaan investointeja, he suhtautuvat niihin sijoituksena tulevaisuuteen.

Maalämmöstä kannattavaa tekee se, etteivät investointikulut nosta yksittäisen asukkaan asumiskustannuksia. Asentamiskulujen lainanlyhennykset ja käyttökustannukset ovat samansuuruiset kuin aiemmat kaukolämmöstä aiheutuneet kulut. 

Kun asukkaat ajattelevat kustannusten olevan luonteeltaan investointeja, he suhtautuvat niihin sijoituksena tulevaisuuteen. Pienituloisen ei ole mahdollista valita kestävää ratkaisua, jos se on kallis. Myöskään kaikilla taloyhtiöillä ei ole varaa remontteihin, vaikka ne olisivat perusteltuja kestävän kehityksen edistämisen kannalta.

Yhteiskunnallisissa puitteissa

Asukkaat ajattelevat kestävän kehityksen käytäntöjen kytkeytyvän laajasti yhteiskuntaan. Verotuksen ja lainsäädännön tulisi ohjata ja mahdollistaa tulevaisuuden kestävien käytäntöjen toteutuminen. Selkeät kestävän kehityksen normit helpottavat asukkaiden toimintaa. Lainsäädännön tulisi asukkaiden mielestä edistää kestävän kehityksen mukaisia arkisia valintoja.

Asukkaat ovat huolissaan siitä, etteivät kestävää kehitystä edistävät toimenpiteet kohtele kaikkia tasapuolisesti, vaan ne kytkeytyvät yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen. 

Asukkaiden näkökulmasta kaupungin kehittäminen kestävällä tavalla vaatii sen, että mukaan otetaan kaikki ne, joita kehittäminen koskettaa. Asukkaat ovat huolissaan siitä, etteivät kestävää kehitystä edistävät toimenpiteet kohtele kaikkia tasapuolisesti, vaan ne kytkeytyvät yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen. 

Kestävyyteen pyrkivä kaupunkikehitys voi keskittyä liiaksi keskustan alueelle ja lähiöiden kehittäminen jäädä huomiotta. Vähäpäästöinen liikkuminen on keskustassa asuville helpompaa. 

Erilaisten innovatiivisten ratkaisujen kehittäminen ja käyttöönotto on mahdollista erityisesti omassa arjessa. Asukkailla ei kuitenkaan ole väyliä omien ajatusten ja ideoiden tuomiseksi yhteiskunnan uudistamiseen ja uusien käytäntöjen kehittämiseen. 

Kohti kestäviä käytäntöjä

Toteutuakseen kestävyyttä luovien käytäntöjen tulee juurtua ihmisten arkeen. Paikalliset toimijat ovat merkittävässä asemassa myös uusien ratkaisujen luomiseksi kestävään arkeen.

Kestävän kehityksen käytäntöjen juurtumista edistää se, että yhteisöt keskustelevat ja neuvottelevat kestävyyden arkisista merkityksistä ja jaetuista arvoista. On tärkeää konkretisoida paikallisesti, miten kestävyyden toteutumista arvioidaan ihmisten arjessa.

Peltolammin ja Multisillan asukkaiden haastatteluissa kestävä kehitys ilmenee arjessa monin tavoin. Pyrkimys kestävään kehitykseen on yksi asukkaiden arkea ohjaava oletus ja tapa ajatella omia arkisia ratkaisuja. Se liittyy niin henkilökohtaiseen elämään kuin myös asuinalueen yhteistoimintaan ja yhteiskunnan ohjaukseen.

Asukkaiden arkinen kestävän kehityksen toimijuus ei kuitenkaan ole luonteeltaan poliittista. Kestävä kehitys merkitsee asukkaille konkreettista toimintaa ja edustaa laajasti hyväksyttyä yhteiskunnallista päämäärää tulevaisuuteen. He eivät tuo esiin omaa toimijuuttaan mahdollistavia käytäntöjä suhteessa kestävän kehityksen politiikkaan tai kestävän kaupunkikehityksen poliittisiin linjauksiin. Päinvastoin – he korostavat arkisten kestävän kehityksen käytäntöjen eroavan ideologisesta kestävästä kehityksestä.

Julkinen keskustelu ja yhdessä toimiminen edistävät asukkaiden mielestä kestävän kehityksen ymmärtämistä ja arjessa käyttöön otettavia ratkaisuja. Asukkaiden näkökulmasta kestävä kehitys voidaan saavuttaa vain yhdessä, erilaisten tarpeet ja mahdollisuudet huomioiden.

Asukkaiden arkinen kestävän kehityksen toimijuus ei ole luonteeltaan poliittista. Kestävä kehitys merkitsee asukkaille konkreettista toimintaa ja edustaa laajasti hyväksyttyä yhteiskunnallista päämäärää tulevaisuuteen.

Vaikka asukkaat rajaavat oman kestävän kehityksen toimijuutensa politiikan ulkopuolelle, he suhtautuvat yhteiskunnalliseen ohjaukseen myönteisesti. He toivovat, että päätöksentekijät lainsäädäntöä, verotusta ja avustuksia kohdentamalla mahdollistavat kestävän kehityksen mukaiset toimet asukkaiden omassa ja kaikkien muidenkin arjessa.

Kun edistetään kestäviä käytäntöjä, arkisia käytäntöjä valottava asukastieto luo mahdollisuuksia konkretisoida mitä kestävä kehitys on tai voisi olla arjessa. Asukkaita yhteen tuova osallistuminen tavoitteiden ja käytäntöjen määrittelemiseen ja toteuttamiseen tarjoaa mahdollisuuden ymmärtää ja tukea kestävää kaupunkikehitystä asukaslähtöisesti.

Asukaslähtöinen, konkreettisiin arjen käytäntöihin kiinnittyvä lähestymistapa lisää suomalaisen yhteiskunnan mahdollisuuksia kestävän tulevaisuuden toteuttamiseksi ja yhteiskunnallisen ohjauksen uudistamiseksi tehokkaan vihreän siirtymän aikaan saamiseksi.

Liisa Häikiö on sosiaalipolitiikan professori Tampereen yliopistolla. Hän on kiinnostunut arjen ja politiikkaprosessien yhteen kietoutumisesta kestävyysmurroksessa.

Jarkko Salminen on sosiaalipolitiikan väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Hän on kiinnostunut ihmisten hyvinvoinnista ja mahdollisuuksista elää arkeaan kestävällä tavalla. 

Antti Wallin työskentelee tutkijatohtorina Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan tutkimusryhmässä. Hänen tutkimuksensa käsittelee kestävän kaupunkikehityksen problematiikkaa.

Artikkeli on osa Kestävä kaupunkikehitys -juttusarjaa.

Artikkelin pääkuva: Antti Wallin.

Julkaisu Kestävyys toteutuu arjen käytännöissä ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Sosiaalisen median vaikuttajat ohjaavat kuluttamiseen liittyviä asenteita ja sitä, mikä mielletään hyväksi mauksi. Aiemmat tutkimukset osoittavat, että somevaikuttajiin muodostetaan jopa ystävyydeltä tuntuvia suhteita. Tällöin vaikuttajan mielipiteet ja suositukset ovat entistä vakuuttavampia. Tätä vaikutusvaltaa on käytetty mainostukseen, mutta sitä voidaan käyttää myös kestävän elämäntavan edistämiseen.

Esimerkiksi muodin kestävyydestä kiinnostuneet vaikuttajat käsittelevät sisällöissään yhteiskunnallisia ongelmia, kuten pikamuotiin liittyviä ihmisoikeusrikkomuksia, ylikuluttamisen aiheuttamaa luonnonresurssien liikakäyttöä tai kulttuurissamme piileviä haitallisia normeja – esimerkiksi sitä, että juhliin tulisi hankkia aina uudet vaatteet. 

Vaikuttajat eivät kuitenkaan halua vain valistaa. Keskeinen osa heidän tuottamaansa sisältöä on kestävään kuluttamiseen inspiroiminen.

Vaikuttajat eivät kuitenkaan halua vain valistaa. Keskeinen osa heidän tuottamaansa sisältöä on kestävään kuluttamiseen inspiroiminen. Usein tämä tarkoittaa esimerkiksi käytettyjen vaatteiden kuluttamiseen liittyvää sisältöä: stailausvinkkejä, esteettisiä kuvia ja parhaiden löytöjen esittelemistä.

Me Tampereen yliopiston Wastebusters-tutkimusryhmässä olemme tutkineet sosiaalisen median vaikuttajia, jotka edistävät kestävää vaatteiden kuluttamista ja kiertotalouden mukaista elämäntapaa. Tutkimus on osa Liikesivistysrahaston rahoittamaa hanketta, jossa tutkitaan kiertotalouden edelläkävijöitä.

Monipuolinen tieto opastaa kestävyydessä

Tutkimuksemme mukaan kestävän muodin vaikuttajien seuraajilleen jakama tieto kestävästä pukeutumisesta voidaan jakaa neljään osa-alueeseen: tekninen tieto (engl. declarative knowledge), käytännön tietotaito (procedural knowledge), tekojen vaikutuksiin liittyvä tieto (effectiveness knowledge) ja sosiaalinen tieto (social knowledge).

Tekninen tieto viittaa faktojen kertomiseen vaatteiden kuluttamisen kestävyydestä, esimerkiksi vaatteiden materiaaleista, niiden alkuperästä ja ominaisuuksista. Vaikuttajat vertailevat eri materiaaleja niiden kestävyyden näkökulmasta, esimerkiksi kuinka paljon vettä tarvitaan puuvillan tai lyocellin valmistukseen. Tällaiset materiaalioppaat ovat usein lyhyitä listauksia materiaalien hyvistä ja huonoista puolista, ja vaikuttajat ovat koonneet ne hyödyntäen lähteinä esimerkiksi tietokirjoja tai omaa tekstiilialan ammattitaitoaan.

Tämä korostaa vaikuttajien roolia tiedon uudelleenjärjestäjinä: tieto muokataan helposti lähestyttävään, usein visuaalisesti miellyttävään muotoon, josta seuraajien on helppo se omaksua.

Vaikuttajien jakama käytännön tietotaito kattaa kaikki kuluttamisen vaiheet hankinnasta luopumiseen. Auttaakseen kestävien hankintojen tekemisessä vaikuttajat jakavat yleisölleen konkreettisia vinkkejä käytettyjen vaatteiden hankintaan, kuten ”sovita aina ostamasi vaatteet” ja ”tunnustele materiaaleja, jotta voit arvioida niiden laatua”. Vinkkejä jaetaan myös siihen, kuinka shoppailuhimoista voisi pidättäytyä. 

Vaatteiden käyttöön liittyvä tietotaito koskee esimerkiksi sitä, kuinka vaatteiden käyttöikää pidennetään – kuten välttämällä vaatteiden pesua, käyttämällä pyykkietikkaa ja huoltamalla materiaaleja. Ennen sosiaalista mediaa tällainen tietotaito on siirtynyt lähinnä perhepiirissä, mutta nyt somevaikuttaja saattaa olla ensimmäinen henkilö, jolta pyydetään neuvoa korjausompeleen tekemisessä. Mikäli vaatteestaan haluaa luopua, vaikuttaja jakaa vinkkinsä vaatteiden kierrättämiseen ja hinnoitteluun.

Auttaakseen kestävien hankintojen tekemisessä vaikuttajat jakavat yleisölleen konkreettisia vinkkejä käytettyjen vaatteiden hankintaan, kuten ”sovita aina ostamasi vaatteet” ja ”tunnustele materiaaleja, jotta voit arvioida niiden laatua”.

Tekojen vaikutuksiin liittyvä tieto taas herättelee seuraajia siihen, millaisia vaikutuksia omalla käyttäytymisellä – joko kuluttajana tai sosiaalisen median käyttäjänä – on laajemmin. Esimerkiksi vastuullisuusvaikuttaja Outi Pyy kannustaa seuraajiaan priorisoimaan omat kestävään kuluttamiseen liittyvät arvonsa vaatehankintoja tehdessä esimerkiksi sen mukaan, haluaako tukea kotimaisia yrityksiä vai panostaa käytettynä ostamiseen. 

Pyy myös korostaa sosiaalisen median algoritmien merkitystä ja kehottaa reagoimaan sosiaalisessa mediassa vain “hyvisten” eli vastuullisten brändien sisältöön. Esimerkiksi pikamuotiyritysten sisältöä ei kannata kommentoida sosiaalisessa mediassa edes kriittisesti, jottei antaisi niille lisää näkyvyyttä. 

Kestävän muodin vaikuttajat jakavat sosiaalista tietoa kertomalla omista kokemuksistaan ja tarinoista liittyen vaatteiden kuluttamiseen. Vaikuttajat saattavat kuluttajina esimerkiksi jakaa niin tarinoita epäonnistumisistaan ja retkahduksista shoppailuun kuin kasvutarinoitaan kuluttajina esimerkiksi siitä, miten he pääsivät eroon pikamuodin kuluttamisesta. 

Sosiaalinen tieto liittyy myös sosiaalisiin normeihin eli siihen, mikä on tietyn viiteryhmän sisällä hyväksyttävä tapa ajatella ja toimia. Usein vaikuttajat kehystävät kestävän pukeutumisen tyylivalinnaksi – ei vain arvovalinnaksi. 

Vaikuttajien kokemat ristiriidat ja jännitteet

Vaikuttajuuteen liittyy myös ristiriitaisia tuntemuksia. Haastattelemamme kestävän muodin vaikuttajat toimivat kahden toimijuuden risteyksessä: he ovat yhtä aikaa somevaikuttajia ja kestäviä kuluttajia. Tämä luo heidän toimintaansa jännitteen, joka aiheuttaa ristiriitaisuuden kokemuksen.

Sekä sosiaalisen median käyttäytymisnormit että kilpailu näkyvyydestä ohjaavat vaikuttajien toimintaa. Tiheä julkaisutahti palkitaan sekä yleisön että algoritmien toimesta. Pukeutumiseen keskittyneessä sisällössä se tarkoittaa uusien – vaikkakin käytettyinä hankittujen – vaatteiden ja asujen esittelemistä nopealla tahdilla. Tämä on ristiriidassa vaikuttajien kestävän kuluttajan identiteetin kanssa – osa heistä ajattelee, että kuluttamista tulisi ensisijaisesti vähentää ja “kestävin vaate löytyy jo kaapista”.

Yhtenä ratkaisuna ristiriitaisuuden kokemukseen kestävän muodin vaikuttajat ovat päätyneet luomaan sisältöä, joka tyyliltään muistuttaa muodin valtavirran vastaavia, mutta sisällöltään poikkeaa niistä. Esimerkiksi uusien asujen sovituskoppivideoiden sijaan kestävän muodin vaikuttajat jakavat kirpputorien sovituskopissa kuvattuja videoita. 

Haastattelemamme kestävän muodin vaikuttajat toimivat kahden toimijuuden risteyksessä: he ovat yhtä aikaa somevaikuttajia ja kestäviä kuluttajia. Tämä luo heidän toimintaansa jännitteen, joka aiheuttaa ristiriitaisuuden kokemuksen.

Vaatehankintojen esittelyvideot – niin kutsutut haul-videot – vaihtuvat videoihin, joissa kerrotaan, mitä ei kannata ostaa. TikTokin “anti-haul” -videoillaan vastuullisuusvaikuttaja Emma Lehtovaara kertoo, miksi ei aio ostaa kauden trendivaatteita: hän ei usko, että käyttäisi pörrökankaista vaatetta vuodesta toiseen tai että reisitaskuhousut sopisivat vaatekaapin muuhun sisältöön. 

Myös kaupallisuus ja mainokset eli kaupalliset yhteistyöt kuuluvat somevaikuttajana toimimiseen. Yritysyhteistöihin liittyy vaikuttajien mielissä kuitenkin ristiriitainen sävy – ne mahdollistavat vaikuttajana toimimisen, mutta toisaalta kannustavat ihmisiä ostamaan lisää vaatteita. Useimmiten ratkaisu tähän ristiriitaan löytyi tunnistamalla vastuullisesti toimivat yritykset tai muut toimijat, joiden kanssa yhteistyötä halutaan tehdä ja ne, joiden kanssa yhteistyötä halutaan välttää. 

Muutoksen sanoittajat 

Tutkimamme somevaikuttajat edustavat yhteiskunnan muutosagentteja, jotka omalla esimerkillään pyrkivät muuttamaan yhteiskunnallisia käsityksiä pukeutumisen normeista. He tekevät tämän sosiaalisen median alustoilla, joiden kautta heillä on mahdollisuus tavoittaa erilaisia yleisöjä. Heidän viestinsä on vahva, koska he ovat yleisönsä silmissä yhtä aikaa samastuttavia, mutta monella tapaa myös ihailtavia vastuullisuuden edelläkävijöitä.

Vaikka somevaikuttajuuteen liittyvät ristiriidat pohdituttavat haastattelemiamme vastuullisuusvaikuttajia, on monen haaveena jatkaa työtä myös tulevaisuudessa. He kokevat vaikuttajuuden merkityksellisenä tapana hälventää kestävään elämäntapaan liittyviä ennakkoluuloja. 

Osa heistä myös näkee selkeästi kestävämmän vaatealan tulevaisuuden, jossa vaatteita kulutetaan kohtuullisesti ja kiertotalouden mukaisesti, tekijöille maksetaan riittävää palkkaa ja muotiteollisuuden ympäristövaikutukset on minimoitu. 

Roosa Luukkonen (KTM) työskentelee markkinoinnin väitöskirjatutkijana Tampereen yliopistossa Wastebusters-tutkimusryhmässä.

Nina Mesiranta (KTT) työskentelee yliopistotutkijana Tampereen yliopistossa Wastebusters-tutkimusryhmässä.

Artikkelin pääkuva: Cherie Birkner / Unsplash.

Julkaisu Somevaikuttajat oppaina kestävässä pukeutumisessa ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Tekoäly voidaan karkeasti määritellä laitteiksi, ohjelmistoiksi ja järjestelmiksi, jotka kykenevät oppimaan ja tekemään päätöksiä lähes samalla tavalla kuin ihmiset.

Teknologian nopea kehittyminen tuo kirjavan joukon taloudellisesti houkuttelevia mahdollisuuksia. Vuonna 2020 tekoälymarkkinoiden tuotto ylitti 125 miljardin euron rajapyykin. Riippuen lähteestä sen kokonaismarkkina-arvon odotetaan kasvavan 10–150 biljoonaan euroon vuoteen 2030 mennessä. Kasvava ala houkuttelee niin yrityksiä, keksijöitä kuin sijoittajia. Kehitystä vievät eteenpäin teknologinen eetos ja mahdollisuudet, ei niinkään kysyntä.

Tekoälyä hyödyntävät muun muassa sosiaali- ja terveysalan monet palvelut hoitoroboteista potilastietojen käsittelyyn. Itsenäisesti päätöksiä tekevät järjestelmät muovaavat myös rahamarkkinoita koneiden tehdessä lukemattomia osto- ja myyntitapahtumia silmänräpäyksessä tuottaen välittömiä voittoja ja tappioita. Hyvin kehitetyllä tekoälyllä voitaisiin ehkä korjata puolueellisuuksia, jotka haittaavat ihmisten päätöksentekoa.

Teknologian nopea kehittyminen tuo kirjavan joukon taloudellisesti houkuttelevia mahdollisuuksia.

Lisäksi 75 valtiota käyttää aktiivisesti tekoälyä turvallisuussektorin tehtävissä, kuten rajavalvonnassa. Datamassat ja profilointi mahdollistavat ehkäisevää rikoksentorjuntaa. Valtiot myös selvittävät ja kehittävät tekoälyn itsenäistä päätöksentekoa sotatoimissa.

Tutkimukselle ja keskustelulle on tarvetta

Uhkana kaikessa tekoälyn kehityksessä ja käytössä on sen kehittyminen puhtaasti teknologian ehdoilla jättäen etiikan sekä ihmisoikeudet toissijaiseksi. Yhteiskunnallisten vaikutusten arviointi on vasta nyt nousemassa tarkastelun keskiöön.

Inhimilliset virheet ohjelmoinnissa tai huolimattomuus käytössä voivat aiheuttaa suurta vahinkoa. Tämä kehityskulku on nostettu varteenotettavaksi uhaksi niin Suomen raportissa tekoälyn käytöstä kuin YK:ssa. Kuinka tekoälyä voidaan kehittää ja käyttää ihmistä kunnioittavasti?

Tutkimukset tukevat väitteitä tekoälyn päätöksenteon vinoumista. Esimerkiksi Yhdysvalloissa algoritmit epäonnistuvat toistuvasti saavuttamaan edes alkeellista tasa-arvoa. Vuonna 2015 tekoälytutkimuksen suurimpiin kuuluvan Googlen kuvapankin algoritmi luokitteli kuvan tummaihoisista ihmisistä gorilloiksi. Tapaus ei ollut ainutlaatuien ja se herätti keskustelua algoritmien epäluotettavuudesta ja implikaatioista tekoälyteknologian vaaroista muissa yhteyksissä.

Uhkana kaikessa tekoälyn kehityksessä ja käytössä on sen kehittyminen puhtaasti teknologian ehdoilla jättäen etiikan sekä ihmisoikeudet toissijaiseksi.

Rikoksentorjunnassa tunnistusalgoritmien käyttö on globaalisti johtanut etnisiin vähemmistöihin kuuluvien päätymisen enemmistöä useammin tutkinnan kohteeksi ja syytetyksi rikoksista. Vaikka vika on syötetyssä datassa, algoritmit tuntuvat vahvistavan jo olemassa olevia yhteiskunnallisia vinoumia.

Myös ihmisen merkitys työmarkkinoilla on vähentynyt silloin, kun kone tekee työn tehokkaammin. Automaatio on jo kauan vähentänyt ihmisen tarvetta teollisuudessa ja tämän kehityksen myötä myös palvelu- ja terveydenhuoltoalat ovat saman edessä. Arkipäiväistyneet ääniohjattavat palvelut, kuten Siri, Alexa ja Google, vähentävät muun muassa henkilökohtaisten avustajien ja tulkkien tarvetta. Koronaviruspandemian myötä kysyntä tekoälylle kasvaa maailman tehdessä digiloikkaa.

Kuinka tekoälyä voidaan kehittää ja käyttää ihmistä kunnioittavasti?

Ihmisestä voi muodostua myös este talouskasvulle. Automaation ja tekoälyn kehitys vähentävät palkkakustannuksia eivätkä koneet ryhdy lakkoon. Ei ole siis kaukaa haettu ajatus, että olisi taloudellisesti kannattavaa hankkiutua ihmisestä eroon. Tämä voi lisätä globaalisti taloudellista ja yhteiskunnallista epätasa-arvoa työpaikkojen vähentyessä ja pääoman kasaantuessa enenevästi jo valmiiksi rikkaille.

Tekoäly luo myös haasteita niin yksilöiden turvallisuudelle sekä kansainväliselle vakaudelle. Näitä riskejä ovat muun muassa eli syväväärennökset (engl. deepfake), jotka ovat erehdyttävän aidoilta näyttäviä tekoälyn ja koneoppimisen tuottamia videoita. Myös haitta- ja vakoiluohjelmat kehittyvät. Ne pystyvät navigoimaan tietojärjestelmissä- ja verkoissa huomattavasti älykkäämmin ja täten huomaamattomammin kuin ennen. Lisäksi tekoälyyn perustuvia autonomisia asejärjestelmiä kehitetään itsenäisesti valitsemaan ja eliminoimaan kohteita sodankäynnissä.

Tekoälyn kehitys ei tapahdu tyhjiössä, vaan olemassa olevista sosiaalisista normeista

Yhteiskunnalliset normit ohjaavat tapaamme jäsentää maailmaa. YK on ydinasemassa normien muodostamisessa, minkä takia sillä on mahdollisuuksia vaikuttaa myös tekoälyn kehitykseen.

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on vedonnut useasti jäsenvaltioihin sekä muihin toimijoihin tekoälyn kestävän kehityksen puolesta. Pääsihteerin toimesta vuonna 2018 järjestetty korkean tason paneeli toimitti raportin, jonka pohjalta järjestettiin temaattiset pyöreän pöydän keskustelut. Näissä keskusteluissa Suomi sitoutui tiennäyttäjäksi tekoälyn kehityksessä. Paneelin ja keskusteluiden pohjalta Guterres julkaisi kesäkuussa 2020 digitaalisen yhteistyön tiekartan.

Jos valtiot ovat liianhitaita mukautumaan uuteen sääntelyyn, olemassa olevat sopimukset, julistukset ja tavoitteet voivat tarjota kattavan sääntöpohjan tekoälyn sääntelylle.

YK on ydinasemassa normien muodostamisessa, minkä takia sillä on mahdollisuuksia vaikuttaa myös tekoälyn kehitykseen.

Esimerkiksi ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus (UDHR) sekä kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus (KP-sopimus) takaavat 2. artiklassaan yksilön oikeuden kaikkiin oikeuksiin ja vapauksiin ilman syrjintää. Lisäksi UDHR:n artikla 7 vahvistaa kaikkien oikeutta lainsuojaan syrjinnältä. Artikla 10 puolestaan oikeuttaa puolueettomaan oikeudenkäyntiin.

Jos tekoäly päättää, kuka on syyllinen ja kuka syytön, tämän toteutuminen on vaakalaudalla. Ihmisen oikeuden työhön sekä valtion vastuun tarjota sitä takaa puolestaan UDHR:n artikla 23 ja Kansainvälisen työjärjestön (ILO) sopimus C122:n artikla 1.

Poliittisena ohjaustyökaluna Agenda 2030 eli kestävän kehityksen tavoitteet antavat myös selvät indikaattorit onnistuneelle tekoälyn kehittymiselle. Vaikka tavoitteiden aikataulusta ollaan pahasti jäljessä, ovat yritykset ja valtiot pyrkineet mukautumaan tavoitteiden saavuttamiseksi. YK:n mukaan suurin este tavoitteiden saavuttamisessa ovat puuttuvat investoinnit. Tekoälymarkkinoilla rahasta ei kuitenkaan olisi pulaa. Olennaista onkin markkinoiden ja tavoitteiden kohtaaminen hyvissä merkeissä.

Kestävän kehityksen osalta vaikutusmahdollisuudet tekoälyn kehitykseen ovat kaksiteräiset. Tekoäly voisi parantaa mahdollisuuksia saavuttaa kaikki 169 tavoitetta vuoteen 2030 mennessä. Tutkimusten mukaan kehitys mahdollistaisi niistä 79 prosentin (134) toteutumisen. Toisaalta saman tutkimuksen mukaan 35 prosenttia tavoitteista (59) saattaa kehityksen myötä estyä. Näihin kuuluvat erityisesti köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentymisen sekä hyvän koulutuksen tavoitteet.

YK:n mukaan suurin este tavoitteiden saavuttamisessa ovat puuttuvat investoinnit. Tekoälymarkkinoilla rahasta ei kuitenkaan olisi pulaa.

Aseistettu tekoäly on kenties kimurantein teknologian ala säännellä. Jo vuonna 1968 YK:n sopimukset mahdollistivat itsekseen ajavat autot, kuitenkin painottaen ihmisen mahdollisuutta palauttaa halutessaan auto hallintaansa. Yli 50 vuotta myöhemmin YK:ssa keskustellaan ihmisen kontrollin merkityksestä asejärjestelmien osalta.

Ihmisoikeudet sekä kansainvälinen humanitaarinen oikeus määrittelevät kattavasti, mikä on sallittua sodankäyntiä. YK:n jäsenvaltiot eivät kuitenkaan pääse yhteisymmärrykseen tekoälyn ja autonomian määritelmistä. Autonomian määritelmät vaihtelevat koneen kyvystä tehdä päätöksiä ilman ihmisen mahdollisuutta puuttua prosessiin ja koneen täydellisen moraalisen itsetietoisuuden välillä.

Lisäksi haasteena on löytää yhteinen kanta asejärjestelmien  autonomian sallittavasta tasosta. Ilman yhteisesti ymmärrettyjä ja hyväksyttyjä termien määritelmiä kieltosopimusta ei saada aikaiseksi.

Toimenpiteitä ja konkretiaa tavoitteiden saavuttamiseksi

YK on pyrkinyt integroimaan tekoälykysymykset koko järjestön toimintaan. YK:n alaisista järjestöistä 37 on tähän mennessä mukana tekoälyn sääntelyssä tavalla tai toisella.

Merkittävimpiä institutionaalisia kehityksiä on Haagiin vuonna 2017 perustettu Tekoälyn ja robotiikan tutkimuksen keskus sekä samana vuonna Kansainvälisen televiestintäliiton ITUn alaisuuteen perustettu AI for Good -foorumi huippukokouksille.

Erityisesti vuosittain järjestetty AI for Good -huippukokous on oivallinen esimerkki YK:n tavoittelemasta kehityssuunnasta. Foorumin tarkoitus on tuoda alan asiantuntijat ja johtavat yritykset yhdessä pohtimaan, kuinka tekoälyä voitaisi kehittää kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Koska teknologiaa kehitetään yritys- ja teknologiavetoisesti, kaikkien toimijoiden kiinteä integrointi mahdollistaa tehokkaimman sääntelyn.

YK:n alaisista järjestöistä 37 on tähän mennessä mukana tekoälyn sääntelyssä tavalla tai toisella.

Kaikkien mukaan ottaminen ei koske ainoastaan yllä mainittuja. YK:n Kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCOn painottaa oppimiskykyä työmarkkinoilta syrjäytymisen ehkäisyssä ja alueellisen epätasa-arvoistumisen ehkäisyssä. Järjestö on myös korostanut tekoälyn kehityksessä GLOCAL-lähestymistä eli globaalisti (global) ja läheltä (local) huomioiden sekä valtioiden että paikallisten toiveet ja tarpeet. Keskeistä tässä mallissa on ajatus tekoälyn kuulumisesta kaikille.

YK:n arvopohjan vaikutukset

YK:n viitekehyksessä 75 vuoden aikana sovittu normisto on laajentunut ja vahvistunut huomattavasti, vaikka järjestöä usein kritisoidaan turvallisuusneuvoston toimimattomuuden vuoksi. Monien yllätykseksi valtiot pääsääntöisesti ylläpitävät ja noudattavat YK:n normeja aktiivisesti.

YK on eittämättä vaikeassa tilanteessa pyrkiessään valjastamaan maailmaa mullistavaa teknologiaa globaaliin hyvään. Sillä on kuitenkin erityinen asema kansainvälisessä sääntelyssä. Yhteinen tahto ylläpitää ihmisoikeuksia ja muuta kansainvälistä sääntöpohjaa takaa, ettei tekoälyn sovellutuksia kehitetä sääntöpohjan kustannuksella tai ajaen kehittyviä maita marginaaliin teollisten maiden nauttiessa kehityksen hedelmistä.

Monien yllätykseksi valtiot pääsääntöisesti ylläpitävät ja noudattavat YK:n normeja aktiivisesti.

Kasvava huomio kansainvälisillä foorumeilla tekoälyn yhteiskunnallisiin vaikutuksiin lisää painetta valtioille ja yrityksille ohjata kehitystään kansainvälisesti hyväksyttävämpään suuntaan. Vuoden 2016 jälkeen valtioiden tekoälystrategioiden määrä onkin kasvanut hyvää vauhtia  ja ne sisältävät monia mainintoja kestävästä sekä oikeuksia kunnioittavasta tekoälykehityksestä.

Pallo on siis nyt valtioilla, yrityksillä ja kaikilla yksilöillä. Valinnat eettisemmän ja kestävämmän tekoälykehityksen puolesta tehdään nyt. Implementoimalla yhteiset kansainväliset normit voidaan mahdollistaa suunnattomat hyödyt, joita tekoälyn kehitys voisi tuoda mukanaan.

Yeti Kakko (YTK) opiskelee Tampereen yliopistossa kansainvälistä politiikkaa ja tutkii gradussaan autonomisia asejärjestelmiä. Kakko on lisäksi toiminut pitkään paikallisissa ja kansallisissa YK-nuorisojärjestöissä.

Artikkeli on osa Tarja Sepän uraa juhlistavaa juhlajulkaisusarjaa Kansainvälinen yhteisö, ihmisoikeudet ja Yhdistyneet kansakunnat.

Julkaisu YK:n arvot tekoälykehityksen tienviittana ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Vuonna 1972 niin kutsutun Rooman klubin raportti ”Kasvun rajat” nosti esiin jatkuvan talouskasvun ja luonnonvarojen riittävyyden ongelman. Viisitoista vuotta myöhemmin Brundtlandin komission kestävän kehityksen raportti ”Yhteinen tulevaisuutemme” kohdisti huomion talouskasvun ja luonnon kantokyvyn väliseen ristiriitaan. Kansainvälisesti ehkä tunnetuin suomalainen filosofi Georg Henrik von Wright käsitteli kirjassaan Tiede ja ihmisjärki vuonna 1987 varsin pessimistiseen sävyyn ihmisen taloudellisen toiminnan ja luonnon välistä suhdetta. Wright esitti omana pelkonaan, että ihmiskunta oppii ainoastaan katastrofin kautta. Wrightin pelko näyttää perustellulta yli neljännesvuosisata kestävän kehityksen raportin ilmestymisen jälkeen. Voidaan jopa perustellusti kysyä, onko enää mieltä puhua kestävästä kehityksestä.

Talouskasvun ruokkii luonnonkatastrofeja

Viime vuonna maapallolla saavutettiin korkeimmat kasvihuonepäästöt kuin koskaan aikaisemmin. Hiilidioksidi- ja metaanitasot ovat korkeimmat ainakin 650 tuhanteen vuoteen Kioton ilmastosopimuksesta tai päästökaupoista huolimatta. Viime vuonna maapallolla riehui useita rajumyrskyjä, jotka osittain ovat seurausta ihmisen toiminnan aiheuttamasta ilmastomuutoksesta. Yksi pahimmista oli Hayiaksi nimetty taifuuni, joka Filippiineillä Taclobanin kaupungissa tappoi yli 6 000 ihmistä. Lisääntyvät ja voimistuvat luonnonkatastrofit ovat yksi osa globaalia ilmastomuutosta, joka kytkeytyy jatkuvan talouskasvun ideologiaan.

Markkinatalouteen kytkeytyvässä yhteiskuntafilosofiassa yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen edellytyksenä on jatkuva talouskasvu. Länsimaisessa yhteiskuntafilosofiassa merkittävässä asemassa oleva ajatus tasa-arvoisuudesta ja erityisesti sen toteuttamisesta edellyttää myös taloudellista kasvua. Globaali tasa-arvoisuus amerikkalaisen ja eurooppalaisen kulutusyhteiskunnan tasolla tarkoittaisi sellaista tuotannon kasvua, jota ihmiskunnan historia ei vielä tähän asti ole nähnyt. Tuskin kukaan voi kiistää, ettei köyhyysrajan alapuolella elävillä ihmisillä olisi oikeutta vaihtaa köyhyydestä johtuvia sairauksiaan elintasosairauksiin.

Modernisaation ympäristöongelmat

Globaalin talouskriisin keskellä maailmantalouden kehityksen kannalta Intian ja Kiinan talouskasvu on ratkaisevassa asemassa. Molemmat maat ovat 20 vuodessa nostaneet yli 400 miljoona ihmistä köyhyydestä kuluttavaan keskiluokkaan. Kiinan ja Intian lisäksi kasvun odotukset kohdistuvat muihin BRICS-maihin ja niiden vanavedessä yhteentoista muuhun nousevaan talouteen. Talouskasvun myötä uusien kuluttajien elämäntavassa ja kulutustottumuksissa tapahtuu muutos, joka kytkeytyy modernisaatioon. Modernisaatio ja talouskasvu puolestaan lisäävät yhdessä niukkenevien luonnonvarojen kysyntää, mihin tehokaskaan kierrätys ei ole vastaus.

Maailmantaloudessa tapahtuvan muutoksen väistämättömänä seurauksena on kasvihuonekaasujen päästöjen lisääntyminen, mikä edistää ilmaston lämpenemistä. Kioton tavoitteita on jo nyt mahdotonta saavuttaa, ja ympäristö tulee muuttumaan merkittävästi menossa olevan vuosisadan aikana eri puolilla maapalloa. Monin paikoin asuttavat alueet tulevat supistumaan ja makean veden saatavuus tulee vaikeutumaan. Vuoteen 2050 mennessä 15–37 prosenttia nykyisistä eliölajeista on ilmastomuutoksen myötä tuomittu kuolemaan sukupuuttoon. Niinpä edessä on tilanne, jossa myös miljoonat ihmiset joutuvat muuttamaan pois perinteisiltä asuinalueiltaan, ja mitä ilmeisimmin pakolaisvirrat kasvavat.

Talouskasvun kannalta keskeisessä asemassa ovat niukkenevat energiavarat. Vuoteen 2050 mennessä ei näköpiirissä ole puhdasta vaihtoehtoa kasvavan energian tarpeen tyydyttämiseksi. Noin 80 prosenttia energiasta tuotetaan lähitulevaisuudessakin hiilivedyistä. Niinpä öljyvaroihin kohdistuvaa kilpailua voi arvioida siitä lähtökohdasta, että tällä hetkellä vielä 1,3 miljardia kiinalaista kuluttaa maailman öljyvaroista vain noin 9 prosenttia, kun vastaavasti 310 miljoonaa yhdysvaltalaista kuluttaa niistä 25 prosenttia. Entä kun kiinalaiset kuluttavat yhtä paljon energia varoja kuin yhdysvaltalaiset? Vastaukseksi ei riitä esimerkiksi lisääntyvä biopolttoaineiden käyttö. Niiden kohdalla törmätään muun muassa vesiongelmaan, sillä biopolttoaineiden tuotanto kuluttaa vesivaroja.

Vedestä hyödyke

Inhimillisen elämän kannalta vesi on ratkaisevassa asemassa, ja vedestä on tulossa niukka hyödyke. Sen määrä ei lisäänny, vaikka sen kulutus kasvaa elintason nousun myötä. Sen sijaan osa niukkenevista vesivaroista käy käyttökelvottomaksi, ja osalta maapallon väestöä vesi katoaa ulottumattomiin. Jo vuonna 2025 mahdollisesti noin 3 miljardia ihmistä tulee kärsimään veden niukkuudesta. Vuonna 2050 kenties 1,1 miljardia ihmistä tulee olemaan lähes kokonaan vettä vaille. Kulutustottumusten näkökulmasta on hyvä tietää, että yksi kupillinen kahvia on vaatinut 140 litraa vettä kahvin tuotannossa, ja vastaavasti teekupilliseen on kulutettu vettä 35 litraa. Tuota vettä tarvitaan tulevaisuudessa kipeästi ravinnontuotantoon ihmisten ruokatottumusten muuttuessa talouskasvun myötä.

Ei ole vaikea kuvitella, että valtiot ja yritykset tulevat kilpailemaan hupenevista resursseista samalla kun ihmiset eri puolilla maapalloa tulevat taistelemaan pääsystä sellaisille elintärkeille resursseille kuten vesi ja ravinto, joka on myös käymässä niukaksi ilmastomuutoksen seurauksena eri puolilla maapalloa. Samalla talouskasvu ja ruokakulttuurien muutos lisäävät elintarvikkeiden kysyntää muun muassa Kiinassa ja Intiassa, joissa molemmissa elintarvikkeiden tuotantoon soveltuva maa-ala supistuu myös kaupungistumisen seurauksena. Niinpä jo nyt esimerkiksi Kiina ja kiinalaiset yritykset ovat pitkillä vuokrasopimuksilla ottaneet haltuunsa viljelys- ja laidunmaita muun muassa Afrikassa.

Lisää luhistuvia yhteiskuntia

Kysymys ei ole vain kiristyvästä kilpailusta luonnonresursseista. Köyhät ihmiset ja köyhät maat kestävät huonosti ilmasto- ja ympäristömuutoksen aiheuttamia haasteita. Mitä ilmeisimmin tulemme näkemään luhistuvia yhteiskuntia, joissa on vaikea pitää yllä lakia ja järjestystä. Lisääntyvät konfliktit ovat enemmän kuin todennäköisiä. Kysymys ei välttämättä ole avoimista ja väkivaltaisista konflikteista, jotka nekin ovat mahdollisia. Vuosina 1950–2010 maapallolla on ollut ainakin 72 väkivaltaista ympäristökonfliktia, joista 27 liittyi maahan ja 15 veteen.

Kansainvälisen yhteisön ongelmana ei ole vain jatkuvan talouskasvun aiheuttama paine suhteessa luonnon asettamille rajoille ja kestävälle kehitykselle. Samalla, kun kestävä kehitys on uhattuna ja sitä kautta koko inhimillinen elämä sellaisena kuin sen tällä hetkellä ymmärrämme, vallitseva kansainvälinen järjestelmä ja sen hallintainstituutiot ovat muutoksen edessä. Nousevat valtiot ja erityisesti Kiina ja Intia haluavat lisää valtaansa kansainvälisessä yhteisössä ja ne haluavat muuttaa järjestelmän rakenteita palvelemaan paremmin omia etujaan.

Kansainvälisessä politiikassa on kehittymässä kilpailu vallasta ja johtajuudesta samalla kun ilmaston- ja ympäristönmuutos edellyttäisivät selkeitä ratkaisuja kestävän kehityksen hyväksi. Järjestelmänmuutoksessa ei kuitenkaan ole sellaisia kansainvälisiä instituutioita tai regiimejä, jotka mahdollistaisivat tarvittavien ratkaisujen tekemisen. Kestävän kehityksen retoriikasta ja loputtomista neuvotteluista on päästävä tekoihin. Tieteen ja teknologian huimasta kehityksestä huolimatta on ymmärrettävä, että luonto määrittää ihmiskunnan selviytymisen edellytyksiä paljon enemmän kuin teknologia. Me olemme nyt ehkä paljon enemmän riippuvaisia luonnon ehdoista kuin mitkään aikaisemmat sukupolvet.

Kestävän kehityksen sijaan on kenties aika ryhtyä puhumaan kokonaan uudenlaisesta taloudesta ja elämäntavasta. Ehkä yksilöllisen kulutuksen sijaan on nostettava etualalle kollektiivisempi kulutus. Tarvitseeko jokainen talous tiskikoneen ja pesukoneen? Tai tarvitseeko jokainen ihminen oman kännykän tai parhaassa tapauksessa kenties kaksikin, jotka vanhentuvat kaiken lisäksi muutamassa vuodessa? Jo vuoteen 2005 mennessä pelkästään Yhdysvaltain markkinoille oli tuotettu sellainen määrä kännyköitä, että niiden tarvitsemalla metallin määrällä olisi tuotettu 747 jumbo jet -matkustajakonetta. Tuon metallimäärän tuottamiseksi oli kaivettava ja louhittava miljoonia tonneja maata.

Lähteet

Homer-Dixon, Thomas (2006), The Upside of Down. Catastrophe, Creativity, and the Revival of Civilization.

Moyo, Dambisa (2013), Winner Take All. China’s Race for Resources and What It Means For Us.

Smith, Lawrence C. (2011), Uusi Pohjoinen – Maailma vuonna 2050.

Welzer, Harald (2012), Climate Wars. Why People Will Be Killed in the 21st Century.

von Wright, Georg Henrik (1987), Tiede ja ihmisjärki.

Artikkelikuva: Allan Joyner / Pixabay

Julkaisu Myytti kestävästä kehityksestä ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.