Tammikuussa 2026 kuubalaiset Kuubassa ja ulkomailla ovat seuranneet seuraavat tarkasti Venezuelan tapahtumia.  Vuoden 2026 alussa Yhdysvallat hyökkäsi Venezuelaan, kaappasi ja vangitsi maan presidentin Nicolás Maduron ja hänen vaimonsa, ja kuljetti heidät Yhdysvaltoihin.

Kuubassa pitkään tutkimusta tehneenä antropologina pidän jatkuvasti yhteyttä paikallisiin ystäviini sekä seuraan keskusteluja erityisesti Facebookissa ja WhatsAppissa; monien kuubalaisten suosimissa sosiaalisen median kanavissa. Useissa niistä sävy on ollut innokas ja toiveikas Kuubankin muutoksen suhteen, mutta monet ovat ilmaisseet myös hyvin kriittisiä näkemyksiä erityisesti öljyn roolista Trumpin toimien motivoijana.

Tein vuosina 2020–24 etnografista tutkimusta kuubalaisten internetin käytöstä ja heidän käsityksistään politiikasta Koneen Säätiön rahoituksella. Tutkimus sisälsi sekä etnografista tutkimusta paikan päällä Havannassa, jossa olen tehnyt eri pituisia kenttätyöjaksoja vuodesta 2003 lähtien, että digitaalista etnografiaa, joka on mahdollistanut tutkimukseni jatkamisen muun työni ohella myös projektin jälkeen.

Digitaalisessa tutkimuksessani olen seurannut ja dokumentoinut useiden kuubalaisten käyttämien julkisten keskusteluryhmien, vaikuttajien sekä ei-valtiollisten uutismedioiden (esim. Ciber Cuba, Cubita NOW, Asere Noticias de Cuba, Mario J. Penton), Facebook- ja muilla internetsivuilla käytäviä keskusteluja sekä pitänyt jatkuvasti yhteyttä pitkäaikaisiin kuubalaisiin kontakteihini WhatsApp-viestien ja puheluiden kautta.

Vastustusta ja tukea Trumpin toimille Venezuelassa

Kuuban hallituksen virallinen linja korostaa Yhdysvaltojen toiminnan imperialistisuutta ja lainvastaisuutta. Tämä reaktio saa vastakaikua Latinalaisen Amerikan vasemmistojohtajissa, heijastaen maanosan pitkällistä historiaa kolonialistististen suurvaltojen riiston ja hallinnan kohteena.

Facebookissa esimerkiksi Ciber Cuba ja Cubita NOW-uutismedioiden sivuilla käytävissä keskusteluissa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin itsevaltaiset otteet saavat kuitenkin yllättävän paljon tukea. Monet kuubalaiset iloitsevat kommenteissaan Venezuelan pitkäaikaisen diktaattorin kaatumisesta ja toivovat samanlaista operaatiota Kuubaan. He joko viis veisaavat siitä, miten vallanvaihto tapahtui tai jopa ihailevat Trumpin kovaa imagoa.

Historiallisesti Latinalaisessa Amerikassa on pitkä autoritaaristen hallitsijoiden perinne, ja joillekin yhden autoritaarisen hallitsijan vaihtaminen toiseen tuntuu näyttävän hyvältä ratkaisulta.

Kun kuubalainen sosiaalisen median vaikuttaja Javier Humor kysyi heinäkuussa 2025 Facebookissa, kenet kuubalaiset valitsisivat presidentiksi, jos “Kuuba olisi vapaa”, suurimman kannatuksen sai El Salvadorin kovaotteinen presidentti Nayib Bukele. Tätä selitettiin esimerkiksi sanomalla, että hän “lopetti rikollisuuden”.

Toiset huomauttivat, että Kuuban presidentin pitäisi olla kuubalainen ja että Bukelen itsevaltaiset otteet muuttuvat helposti diktatuuriksi, mutta yleisesti tällaiset huolet eivät heikentäneet Bukelen kannatusta. Historiallisesti Latinalaisessa Amerikassa on pitkä autoritaaristen hallitsijoiden perinne, ja joillekin yhden autoritaarisen hallitsijan vaihtaminen toiseen tuntuu näyttävän hyvältä ratkaisulta.

Monet kuubalaiset kaipaavat muutosta, mutta ei pommien avulla

Keskusteluni pitkään tuntemieni kuubalaisten ystävieni kanssa ovat kuitenkin hyvin erilaisia. Kaikki tuntemani kuubalaiset haluavat muutosta maan tilanteeseen, joka on varsinkin korona-pandemian jälkeen ollut kaikin tavoin hyvin vaikea: ruoka on liian kallista tavallisille ihmisille ja siitä on puutetta, sähkökatkoja ja vesikatkoja on jatkuvasti. Viime aikoina myös maan terveydenhuolto on toiminut huonosti ja useat virukset ovat levinneet maassa hallitsemattomasti.

Venezuelan Kuuballe antaman tuen mahdollisesti päättyessä kaikki nämä vaikeudet tulevat vain lisääntymään. On siis ymmärrettävää, että kuubalaiset kaipaavat kovasti muutosta, joka toisi tullessaan toimivan yhteiskunnan, vaurautta ja mahdollisuuksia ihmisarvoiseen elämään.

Kuubalaiset haluavat muutosta maan tilanteeseen, joka on varsinkin korona-pandemian jälkeen ollut kaikin tavoin hyvin vaikea: ruoka on liian kallista tavallisille ihmisille ja siitä on puutetta.

Silti pitkään tuntemieni kuubalaisten reaktiot Yhdysvaltojen Kuubaan suuntautuvaan mahdolliseen iskuun ovat ensisijaisesti huolestuneita: he painottavat, että vieraan valtion väliintulolla voi olla hyvin arvaamattomat seuraukset. He kertovat toivovansa rauhanomaista muutosta, jota ei toteuteta pommien, sodan ja hyökkäysten avulla.

Myös kuubalaisten uutismedioiden ympärillä käytävistä Facebook-keskusteluista löytyy kielteisiä äänenpainoja. Jotkut pelkäävät “lasten kuolemia” Yhdysvaltojen mahdollisen pommituksen seurauksena. Toiset huomauttavat, että Yhdysvaltojen operaatiossa on kyse Venezuelan rikkauksien kolonialistisesta hamuamisesta, ei suinkaan kansalaisten auttamisesta: “Kun pommit putoavat demokratian nimeen, maaperässä on yleensä öljyä”. Nämä näkemykset painottavat suurvaltojen pelinappulaksi joutumisen olevan vaarallista pienemmille valtioille.

Autoritarisoituminen etenee maailmanpolitiikassa

Demokratiasta käytävän laajemman akateemisen keskustelun valossa Yhdysvaltojen toiminta näyttäytyy maailmanpolitiikan jatkuvasti kasvavan autoritarisoitumisen ilmentymänä; osoituksena varsinkin liberaalin demokratian arvojen ja menettelytapojen lisääntyvästä rapautumisesta sekä sääntöperustaisesta maailmanjärjestyksestä piittaamattomuudesta.

Ruotsalaisen V-Dem Instituutin mukaan suurinta osaa maailman maista hallitaan nykyään autoritaarisesti, ja autoritaaristen maiden lukumäärä kasvaa jatkuvasti. Autoritaarinen ajattelu korostaa vahvaa johtajuutta ja vallan keskittämistä, moniäänisen keskustelun ja opposition tukahduttamista sekä kansalaisvapauksien ja oikeusvaltion heikentämistä. Nykyisessä maailmanpolitiikassa Yhdysvaltojen toiminta, Venäjän ja Kiinan ohella, luo käsitystä suurvaltojen etupiireihin perustuvasta maailmanjärjestyksestä, jossa vain voimalla on merkitystä. Pienille valtiolle tällainen järjestys luo huolta ja jatkuvia turvallisuusuhkia.

Demokratia sen sijaan vaatii ihmisten erilaisten näkemysten aitoa kuuntelemista ja huomioimista. Kuubalaisten, kuten venezuelalaistenkin, on saatava päättää itse omista asioistaan ja tähän tarkoitukseen oikeusvaltioperustainen demokratia tarjoaa eniten toivoa.

Heidi Härkönen työskentelee Helsingin yliopistossa yliopistotutkijana. Härkönen on Kuubassa pitkään kenttätutkimusta tehnyt antropologi ja Strategisen Tutkimuksen Neuvoston Demokratian tulevaisuus -ohjelman ohjelmanjohtaja.

Artikkelin kuvituskuva: JF Martin / Unsplash

Julkaisu Havannassa Venezuelan tapahtumia seuraavat kuubalaiset toivovat rauhanomaista muutosta ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Kuubassa vuonna 2021 puhjenneiden mielenosoitusten ja laajemman yhteiskunnallisen kritiikin ytimessä ovat talous ja vapaus. Koronaviruspandemian runtelema, jo entuudestaan epävakaa ja turismista riippuvainen talous on viime vuosina ajautunut ongelmiin muun muassa valuuttauudistuksen, inflaation, Venezuelan kriisin ja Yhdysvaltojen tiukentuneiden talouspakotteiden vuoksi.

Kuubalaiset kokevat arjessaan pulaa esimerkiksi elintarvikkeista ja lääkkeistä. Samaan aikaan he kritisoivat yksilönvapauksien, poliittisen monimuotoisuuden ja vaihtoehtojen puutetta kommunistisen puolueen johtamassa järjestelmässä.

Taitelijat yhteiskunnan äänenä

Kuubalaiset taitelijat ovat olleet keskeisessä roolissa yhteiskunnallisen keskustelun kiihtymisessä ja julkisissa protesteissa 2020-luvulla. Taiteella on ylipäätään ollut merkittävä rooli yhteiskunnallisessa aktivismissa koko vallankumouksen ajan: jo 1970-luvulla vallankumousjohdon haastoivat julkisesti juuri taiteilijat, jotka käsittelivät työssään yksilönvapauksia ja kansalaisten alisteisuutta valtiolle.

Nyt käynnissä olevan liikehdinnän alkuna pidetään marraskuuta 2020, jolloin yli 300 hengen joukko taitelija-aktivisteja osoitti mieltään kulttuuriministeriön edustalla Havannassa. Helmikuussa 2021 julkaistu rap-kappale Patria y Vida nousi viraalihitiksi ja laajensi tyytymättömyyden ilmaukset taiteilijaryhmistä suureen yleisöön.

Siinä missä vallankumouksessa on totuttu ajatukseen ”isänmaasta tai kuolemasta” (patria o muerte), nuoren sukupolven muusikot vaativat kansalle oikeutta ”isänmaahan ja elämään”. Kappale sanoitti monien kokemusta vanhentuneesta vallankumouksesta, joka ei enää vastannut kansalaisten tarpeisiin. Se teki näkyväksi ihanteiden ja todellisuuden välistä kuilua, jossa tavalliset kansalaiset elävät kokien puutetta sekä aineellisista hyödykkeistä että yksilönvapauksista.

Siinä missä vallankumouksessa on totuttu ajatukseen ”isänmaasta tai kuolemasta” (patria o muerte), nuoren sukupolven muusikot vaativat kansalle oikeutta ”isänmaahan ja elämään”.

Mielenosoittajat korostavat, että heinäkuussa 2021 käynnistyneet protestit saivat alkunsa spontaanisti. Kun tieto kaduilla marssivista kuubalaista levisi älypuhelimien välityksellä, kaupunki toisensa jälkeen liittyi protestien ketjuun. Internetin ja sosiaalisen media rooli tiedon välittämisessä ja yhteisöllisen kokemuksen luomisessa oli ratkaiseva; vain muutamia vuosia aiemmin Kuubaan saapunut julkinen internet on mullistanut kansalaisten mahdollisuudet osallistua julkiseen keskusteluun. Juuri arkisen teknologian hyödyntämisen vuoksi protesteissa on kyse myös sukupolvikokemuksesta.

Aiemmasta poiketen kaduilla näkyivät erityisesti afrokuubalaiset, nuoret sukupolvet ja naiset. Yhteiskunnallinen keskustelu Kuubassa on historiallisesti tapahtunut kaupunkien valkoisten, yhteiskunnan etuoikeutettuihin ja vanhempiin ikäluokkiin kuuluneiden miesten piirissä. Nyt kaduilla näkyivät he, jotka ovat kokeneet tulleensa marginalisoiduiksi ja suljetuiksi ulos muutosten tuomista eduista.

Nyt kaduilla näkyivät he, jotka ovat kokeneet tulleensa marginalisoiduiksi ja suljetuiksi ulos muutosten tuomista eduista.

Afrokuubalaiset, naiset ja nuoret aikuiset ovat talouden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ulkokehällä. Viime vuosikymmenten maltilliset talousuudistukset eivät ole hyödyttäneet heitä samalla tavalla kuin jo valmiiksi paremmassa asemassa olevia. Myös keskustelu rakenteellisesta rasismista on kietoutunut osaksi käynnissä olevaa kehitystä.

Hallitus korostaa vallankumouksen jatkuvuutta

Kadut kuuluvat vallankumouksellisille, julisti Kuuban vallankumousjohtaja Fidel Castro 1960-luvun alussa. Kadut ovat yli 60 vuoden ajan muodostaneet tilan, jossa kuubalaiset ovat osoittaneet liittyvänsä vallankumoukseen ja sosialistiseen yhteiskuntaan. Sekä massakokoontumiset että valtiojohdon näyttäytyminen kaduilla ovat olleet keskeisessä roolissa vallan säilyttämisessä ja kansallisen identiteetin rakentamisessa.

Hallitus vastasi protesteihin kannustamalla tukijoitaan kaduille mielenosoittajia vastaan. Kymmenet tuhannet hallituksen kannattajat tottelivat kutsua. Protesteja tukahdutettiin väkivaltaisestikin pidätysten ja vangitsemisten kautta. Internet-yhteyksien katkaiseminen sekä verkon rajoittaminen ja seuranta olivat tehokkaita tapoja kontrolloida mielenosoitusten jatkumista. Edelleen suuri määrä mielenosoittajia, heidän joukossaan lukuisia aktivisti-taitelijoita, on pidätettynä tai tuomittuna vankeuteen.

Hallitus vastasi protesteihin kannustamalla tukijoitaan kaduille mielenosoittajia vastaan.

Hallituksen rakentamassa julkisessa keskustelussa mielenosoituksista on korostunut perinteisen vallankumousretoriikan vahvistaminen ja kansallistunteisiin vetoaminen. Vallankumousihanteiden toisintaminen on näkynyt esimerkiksi siinä, että Kuuban nykyinen presidentti Miguel Díaz-Canel on kehottanut hallituksen tukijoita tekemään kaduista jälleen vallankumouksen areenoita, puolustamaan isänmaata ja osoittamaan uskollisuutensa hallitukselle.

Keskeinen kysymys kuitenkin on se, missä määrin vallankumous muodostaa edelleen kuubalaisten jakaman ihanteellisen kansallisen identiteetin ja yhteisöllisen kokemuksen, johon liittyminen ankkuroi osaksi yhteiskuntaa. Muun muassa maastamuuton, internetin, turismin ja yleisen tyytymättömyyden myötä näkökulmat arkitodellisuuteen saarella ovat pirstaloituneet ja muuttuneet aiempaa monimuotoisemmiksi.

Siinä missä vallankumousajan ensimmäiset ikäluokat muistavat muutosten tuomat edut, 1990-luvulla ja sitä myöhemmin syntyneet rinnastavat vallankumouksen kokemukseen yhteiskunnallisten olojen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden heikkenemisestä.

Nyt käynnissä oleva kehitys on jo osoittanut, että uudet ihmisryhmät ovat käyttäneet ääntään näiden kokemusten kuvaamiseen. Nuorempien sukupolvien kokemus poikkeaa ratkaisevasti edeltäjien vallankumoususkosta ja -uskollisuudesta: siinä missä vallankumousajan ensimmäiset ikäluokat muistavat muutosten tuomat edut, 1990-luvulla ja sitä myöhemmin syntyneet rinnastavat vallankumouksen kokemukseen yhteiskunnallisten olojen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden heikkenemisestä.

Yhdysvallat osana tilanteen kehittymistä

Yhdysvalloissa Kuuban tilanteen kehittymistä on seurattu tarkasti sekä Valkoisessa talossa että kuubalaisamerikkalaisissa kodeissa. Joe Bidenin presidenttikauden alkaessa Kuubaa ei määritelty ulkopoliittisesti keskeiseksi painopisteeksi. Biden on pitänyt voimassa Donald Trumpin kaudella asetetut voimakkaat pakotteet eikä hän ole – toisin kuin Obaman varapresidenttinä toimiessaan – ajanut diplomaattista lähentymistä Kuuban kanssa.

Heinäkuun mielenosoitukset terävöittivät Yhdysvaltojen hallinnon Kuuba-linjaa. Välittöminä toimenpiteinä Biden ilmaisi tukensa mielenosoittajille ja julisti Yhdysvaltojen selvittävän mahdollisuuksia avustaa heitä esimerkiksi mahdollistamalla ulkoisten internet-yhteyksien muodostamisen.

Yhdysvaltojen kuubalaisyhteisö, pääasiassa Floridaan keskittynyt reilun kahden miljoonan kuubalaisamerikkalaisen ryhmä, on vaatinut toimia Yhdysvaltojen hallitukselta.

Yhdysvaltojen kuubalaisyhteisö, pääasiassa Floridaan keskittynyt reilun kahden miljoonan kuubalaisamerikkalaisen ryhmä, on vaatinut toimia Yhdysvaltojen hallitukselta. Perinteisesti vahvan republikaanien tukiryhmän muodostaneet vanhempien sukupolvien kuubalaiset kannattavat kovia otteita. Osa on jopa toivonut, että Yhdysvallat toteuttaisi aseellisen väliintulon Kuubassa. Nuorempien sukupolvien keskuudessa demokraattien tyypillisesti ajama dialogipolitiikka saa enemmän kannatusta. Sosiaalisessa mediassa kuubalaisamerikkalaiset ovat ilmaisseet laajasti tukensa mielenosoittajille. Osa protesteihin osallistuneista taitelijoista on asettunut Floridaan ja toimii aktivistiryhmissä uudesta kotimaastaan.

Kuuban hallitus on syyttänyt Yhdysvaltoja protestien rahoittamisesta ja organisoimisesta. Se on vaatinut kauppasaarron purkua ja syyttänyt talouspakotteita saaren olojen heikkenemisestä. Kuubalaisten kasvaneen tyytymättömyyden ja hädän taustalla ovat erityisesti Trumpin loppukaudesta asettamat pakotteet, jotka estävät Yhdysvalloissa asuvia kuubalaisia tukemasta perheitään saarella taloudellisesti.

Jatkoa luvassa mielenosoituksille

Vaikka hallitus tukahdutti mielenosoitukset heinäkuussa, jatkoa on luvassa.

Liikehdintä on laajentunut Kuubasta kansainväliseksi. Eräs kansainvälisesti tunnetuimmista taitelija-aktivisteista, Tania Bruguera, aloitti syksyllä 2021 luennoitsijan työn Harvardin yliopistossa Yhdysvalloissa. Hän sanoi Kuuban hallituksen painostaneen häntä toistuvasti poistumaan maasta ja käyttäneensä työtarjousta neuvotteluvälineenä hallituksen kanssa.

Kadut ovat edelleen areena, jossa Kuuban kehityksestä keskustellaan.

Bruguera suostui jättämään saaren, mikäli hallitus myöntyi hänen vaatimukseensa vangittujen taiteilijoiden vapauttamisesta. Vapautettujen joukossa oli viime vuosien liikehdinnälle keskeisiä henkilöitä kuten taitelija Hamlet Lavastida. On poikkeuksellista, että juuri taiteilijat saaren sisällä käyvät suoria neuvotteluja poliittisista vangeista hallituksen kanssa. Aiemmin vastaavaa on tapahtunut esimerkiksi Kuuban ja Yhdysvaltojen sekä Kuuban ja Vatikaanin välisissä diplomaattisissa neuvotteluissa.

Kadut ovat edelleen areena, jossa Kuuban kehityksestä keskustellaan. Kuubassa aktivistiryhmät ovat laatineet ennakkoilmoituksen marraskuun 20. päivänä järjestettävistä suurmielenosoituksista ympäri saarta. Poikkeuksellista on jo se, että kansalaiset ilmoittavat julkisista, rauhanomaisista mielenilmauksista ja alleviivaavat sen kuuluvat heidän kansalaisoikeuksiinsa.

Kuuban hallitus on puolestaan julistanut, että 20.11. on kansallisen puolustuksen päivä ja kutsuu hallituksen kannattajat kaduille osoittamaan tukensa vallankumoukselle.

TT Petra Kuivala toimii tutkijatohtorina Helsingin yliopistossa ja vierailevana tutkijana Harvardin yliopistossa. Hänen uskonnon, historian ja Latinalaisen Amerikan tutkimuksen kentille sijoittuva tutkimuksensa tarkastelee uskontoa sosialistisessa Kuubassa ja Kuuban vallankumousta elettynä kokemuksena.

Julkaisu Vapaus ja talous: Protestiliikkeet ja mielenosoitukset kritisoivat hallitusta Kuubassa ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Kuubassa äänestettiin uudesta perustuslaista helmikuussa 2019. Vaikka jyrkät erimielisyydet tasa-arvoisesta avioliitosta meinasivat jättää muut muutokset varjoonsa, uskoo moni kuubalainen, että uusi perustuslaki on aloittanut merkittävimmän valtionmuutosprosessin sitten vuoden 1959 vallankumouksen.

Monissa instituutioissa ja kansalaisyhteiskunnassa uutta perustuslakia oli toivottu jo pitkään. Kommunistinen puoluekin julisti jo vuonna 2013, että se suostuu muutokseen.

Syvenevä eriarvoisuus

Aikaisempi perustuslaki vuodelta 1976 oli jo aikansa elänyt. Se vahvisti omana aikanaan Kuuban kommunistisen puolueen puolueohjelman ja Kuuban aseman Neuvostoliiton tukemana keskusjohtoisena suunnitelmataloutena.

Vallankumouksen ensimmäisen kolmenkymmenen vuoden ajan Kuuban talous oli riippuvainen Neuvostoliitosta. Moni kuubalainen muistelee tätä aikaa yltäkylläisyyden aikana, jolloin ruokaa ja tavaraa riitti kaikille.

Kommunismin romahtaminen Neuvostoliitossa ja Itä-Euroopassa johti viennin ja tuonnin pysähtymiseen. Niin sanotun erityiskauden (1990–1993) aikana elintaso heikkeni voimakkaasti. Ruoasta, polttoaineesta ja lääkkeistä oli pulaa. Valtio ei pystynyt maksamaan palkkoja, ja levottomuudet, rikollisuus, prostituutio ja maastamuutto lisääntyivät.

Kriisistä pyrittiin eroon kehittämällä turismia, lisäämällä ulkomaisia investointeja ja hyväksymällä pienimuotoinen yksityisyrittäjyys majoitus- ja ravintolapalveluissa. Eriarvoisuuden kuilut syvenivät.

Nykyisin ravintolanpitäjät, majoittajat, taksiyrittäjät ja turistioppaat ovat uutta vaurasta keskiluokkaa, kun taas professorin palkka riittää elämiseen vain muutamaksi päiväksi.

Vallankumousta rakentamassa olleiden iäkkäiden kuubalaisten muistoissa korostuu yhä ylpeys siitä, miten he onnistuivat kansakuntana poistamaan jyrkät elintasokuilut ja köyhyyden.

Vallankumousta rakentamassa olleiden iäkkäiden kuubalaisten muistoissa korostuu yhä ylpeys siitä, miten he onnistuivat kansakuntana poistamaan jyrkät – usein rotuun, etnisyyteen ja sukupuoleen perustuvat – elintasokuilut ja köyhyyden sekä luomaan kaikille mahdollisuudet koulutukseen ja terveydenhuoltoon.

Alle kolmikymppisten sukupolvet ovat eläneet vain materiaalisen puutteen ja kasvavan taloudellisen eriarvoisuuden aikakaudella. Heillä ei ole muistikuvaa ajasta, jolloin kommunismi olisi ollut tae tasa-arvosta ja vauraudesta, jollaisena moni vanhemmista sukupolvista sen muistaa.

Uuden perustuslain haluttiin heijastelevan nykytodellisuutta.

Castrojen jälkeen

Uusi perustuslaki hyväksyttiin samaan aikaan, kun Kuuban vallankumouksen kuusikymmentävuotisen taipaleen juhlavuosi pyörähti käyntiin.

Tammikuussa 1959 Fidel Castron johtama vallankumouskaarti saavutti pääkaupunki Havannan. Kuuden vuoden sissisodan jälkeen kenraali Fulgencio Batistan sotilasvallankaappaus oli kukistettu, ja vallankumous, joka pian toi kylmän sodan Amerikkojen mantereelle, oli alkanut.

Vuoden 1959 voittopuheessaan Castro puhui henkilökultin vaaroista, mutta epäilemättä sellainen kehittyi hänen itsensä ympärille, ja valta keskittyi voimakkaasti.

Castro, josta tuli pääministeri (1959–1976), presidentti (1976–2008) ja kommunistisen puolueen pääsihteeri (1965–2011), pysyi vallassa vuoteen 2008 saakka, vaikkakin hän siirsi tehtäviään veljelleen Raúl Castrolle jo vuonna 2006.

Vaikka Castron perintö säilyy tiukassa, on uusi aika auttamatta alkanut.

Kuningatar Elisabet II:n jälkeen Castro on pisimpään vallassa ollut hallitsija maailmassa. Hän kuoli yhdeksänkymmentävuotiaana vuonna 2016.

Vaikka Castron perintö säilyy tiukassa, on uusi aika auttamatta alkanut. Valtaa pitävä vallankumouskaarti alkaa huveta ja ne nuoret, joille vallankumous oli mullistava sukupolvikokemus, alkavat olla eläkeiässä.

Siksi uutta perustuslakia kohtaan oli paljon toiveita.

Valtaa hajautetaan

Uusi perustuslaki pyrkii jakamaan valtaa aiempaa laajemmalle.

Presidentin toimikausi rajattiin kahteen viisivuotiskauteen. Hänen tulee olla alle kuusikymmentävuotias ensimmäisen kauden alkaessa. Lisäksi luotiin varapresidentin tehtävä.

Presidentti on nyt tasavallan presidentti, joka johtaa valtioneuvostoa, kun hän oli aikaisemmin sekä valtioneuvoston että ministerineuvoston johdossa. Presidentin tilivelvollisuutta kaikille kansalaisille, eikä ainoastaan kommunistiselle puolueelle, on haluttu korostaa.

Vuonna 2018 presidentiksi valittu Miguel Díaz-Canel onkin pyrkinyt luomaan itsestään kuvaa koko maan johtajana. Ahkerasti maakunnissa matkailevaa presidenttiä kuvaillaan helpommin lähestyttäväksi kuin Castrojen veljeksiä.

Vuoden 2019 perustuslaki palautti myös pääministerin toimen, joka lakkautettiin 1976 perustuslaissa. Pääministeri johtaa nyt ministerineuvostoa. Aikaisemmin presidentin ja pääministerin tehtäviä hoiti sama henkilö.

Pääministeriksi valittiin turismiministeri Manuel Marrero Cruz. Pääministerin rooli ei ole samanlainen kuin monipuoluejärjestelmissä, vaan hän toimii pääsääntöisesti presidentin hallinnollisena apulaisena. Cruz on aktiivisesti edistänyt kansainvälisiä sijoituksia Kuuban armeijajohtoiseen turismitalouteen.

Uusi suhtautuminen talouteen näkyy myös perustuslaissa. Yksityisomaisuus tunnustetaan ja kansainvälisiä investointeja turvataan aikaisempaa selkeämmin. Tämä antaa perustuslaillisen tuen viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana jo laajaksi kehittyneelle yksityisyrittäjyydelle.

Uusi suhtautuminen talouteen näkyy myös perustuslaissa. Yksityisomaisuus tunnustetaan ja kansainvälisiä investointeja turvataan aikaisempaa selkeämmin.

Maakunta- ja kuntatasoille perustuslaki toi merkittäviä muutoksia. Siinä tunnustetaan kuntien itsehallinto ja päätöksenteko hajautetaan lähemmäs kansalaisia.

Tällä pyritään vahvistamaan paikallista demokratiaa ja aktivoimaan ihmisiä ratkaisemaan omaa elinympäristöä koskevia yhteiskunnallisia asioita. Kommunistisen puolueen eliitti Havannassa – ellei jopa Castro yksin – teki pitkään kaikki päätökset isoista linjauksista pieniin yksityiskohtiin.

Tulevaisuudessa kunnissa päätetään omista budjeteista ja alueen kehityksen suuntaviivoista. Monissa globaalin etelän maissa hallinnon hajauttaminen on vahvistanut esimerkiksi naisten ja etnisten vähemmistöjen asemaa politiikassa sekä synnyttänyt uusia poliittisia aloitteita, liikkeitä ja puolueita.

Maakuntiin valitaan pormestarit. Perustuslakiprosessissa moni ajoi sitä, että hallinnon vastuun ja läpinäkyvyyden kasvattamiseksi heidät valittaisiin suoralla kansanäänestyksellä. Tämä ei kuitenkaan toteutunut.

Takapakin vaara

Vaikka moni kuubalainen korostaa, että valtion uudistusprosessi on uuden perustuslain myötä alkanut, moni perusperiaate säilyy ennallaan.

Yksipuoluejärjestelmä jatkuu. Onkin esitetty, että Kuubaa on viime vuosikymmeninä määritellyt talouden toistuvat muutokset mutta poliittinen jatkuvuus.

Uusi perustuslaki korostaa, että Kuuba on sosialistinen valtio, jossa ylintä valtaa käyttää Kuuban kommunistinen puolue (PCC). Sosialistinen järjestelmä määritellään ”peruuttamattomaksi”. Monien yllätykseksi tavoite kommunismiin pyrkimisestä kuitenkin poistettiin perustuslaista.

Yksipuoluejärjestelmä jatkuu.

Kommunistisen puolueen pääsihteeri Raúl Castro on ilmoittanut astuvansa syrjään lähiaikoina. Nähtäväksi jää, siirtyvätkö hänen tehtävänsä Díaz-Canelille vai onnistutaanko vallan hajauttamisen politiikkaa jatkamaan edes pienin askelin – poco a poco – kuten monet kuubalaiset tutkijat ja kansalaisaktivistit toivovat.

Professori Pauliina Raennon mukaan vallan kolmijako-oppi, jossa lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta erotetaan toisistaan vallan väärinkäytösten ehkäisemiseksi, on olemassa Kuuban yksipuoluejärjestelmässäkin, vaikka se eroaa länsimaisista edustuksellisista demokratioista.

Vuodesta 1976 lähtien valtaa on organisoitu niin sanottujen kansanvallan (Poder Popular) elinten kautta. Länsimaisia parlamentteja vastaa kansalliskokous.

Länsimaisia parlamentteja vastaa kansalliskokous. Sen valta on kuitenkin ollut heikko.

Kansalliskokouksen vaikutusvalta on kuitenkin ollut heikko. Ennen perustuslain uudistamista käydyissä laajoissa kansalaiskeskusteluissa ajettiin parlamentin vahvistamista niin, että se pystyisi tehokkaammin valvomaan toimeenpanoelimiä. Muutosehdotukset eivät sellaisenaan toteutuneet, ja kansalliskokous kokoontuu yhä ainoastaan kaksi kertaa vuodessa eivätkä sen jäsenet saa tehtävistään palkkiota.

Uutena tehtävänä kansalliskokous nimittää tasavallan presidentin. Tämä siitä huolimatta, että kansalaiskeskusteluissa nostettiin yhä enenevässä määrin esiin mahdollisuus, että presidentti valittaisiin suoralla kansanäänestyksellä etenkin siinä tapauksessa, jos tasavallan presidentti ja kommunistisen puolueen pääsihteeri olisivat eri henkilöitä.

Käytännössä valta on yhä keskittynyt kansalliskokousta edustavalle valtioneuvostolle.

Kohti oikeusperustaisuutta

Tärkeä tavoite perustuslakiprosessissa oli kasvattaa hallinnon vastuuta, tilivelvollisuutta ja läpinäkyvyyttä kansalaisilleen.

Kansalaiskeskusteluissa ajettiin esimerkiksi perustuslakituomioistuimen perustamista monien Euroopan maiden mallin mukaisesti. Sillä haluttiin edistää tuomiovallan riippumattomuutta, suitsia vallan väärinkäytöksiä ja varmistaa, että maata hallitaan lakeja noudattaen eikä mielivaltaisesti.

Aloite ei kuitenkaan mennyt läpi. Todelliseen testiin vallanjako ja perustuslain noudattaminen joutuvat sitten, kun Díaz-Canelin kaksi viisivuotiskautta presidenttinä tulevat täyteen.

Aloite perustuslakituomioistuinten perustamisesta ei mennyt läpi.

Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1959 perustuslaki nojaa kuitenkin ihmisoikeuksien käsitteistöön. Ne määritellään yleismaailmallisiksi, perustavanlaatuisiksi, jakamattomiksi ja luovuttamattomiksi.

Kuuba on allekirjoittanut YK:n ihmisoikeusjulistuksen. Se on myös allekirjoittanut YK:n tärkeimmät ihmisoikeussopimukset, mutta ei ole ratifioinut kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaa yleissopimusta tai taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevaa yleissopimusta.

Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1959 perustuslaki nojaa ihmisoikeuksien käsitteistöön

Ihmisoikeuksien sisällyttäminen perustuslakiin antaa vipuvartta sille, että ratifioiminen tapahtuisi. Tämä antaisi lisäpontta kohti uudenlaista tulevaisuutta.

Uusia suuntia tarvitaan tilanteessa, jossa Yhdysvaltain kauppasaarto on kiristynyt äärimmilleen ja Kuuban pääkumppani Venezuela on poliittisessa kaaoksessa. Monet kuubalaiset ovat tottuneet niukkaan elintasoon, mutta viime vuosina tilanne on entisestään kärjistynyt.

VTT Eija Ranta toimii kehitysmaatutkimuksen yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa. Hän johtaa Suomen Akatemian rahoittamaa Kansalaisuusutopiat globaalissa etelässä -tutkimushanketta.  

Julkaisu Kuuban muutosvuosi perustuslakiuudistuksen jälkeen ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.