Marginaalisiksi luonnehditut uusnatsiryhmät ovat viime vuosina nousseet otsikoihin, kun ryhmiin liitetty poliittinen väkivalta on puhuttanut julkisuudessa. Tuoreimpana tapauksena mediassa on kirjoitettu Kankaanpäässä ideologiaansa toteuttaneesta viisihenkisestä ryhmästä, jonka suojelupoliisi pidätti marras-joulukuussa terrori-iskun suunnittelemisesta. Supon mukaan äärioikeistolaisen terrorin uhka on syytä ottaa Suomessa nykypäivänä vakavasti. Myös maamme johtava terrorismintutkija Leena Malkki on sanonut, että kankaanpääläisten kanssa saman maailmankuvan ja asenteet jakavia ryhmiä on Suomessa enemmänkin.

Äärioikeistolaisen väkivallan uhan voidaan katsoa kasvaneen. Syyskuussa 2016 Helsingin Asema-aukiolla sattui väkivaltainen välikohtaus Kansallisen Vastarintaliikkeen (myös Suomen Vastarintaliike – SVL) mielenosoituksen yhteydessä liikkeen aktiivin ja ohikulkijan välillä. Vaikka oikeus ei katsonut liikkeen aktiivin syyllistyneen kuolemantuottamukseen – ainoastaan törkeään pahoinpitelyyn – tapahtuma nostatti voimakkaan julkisen keskustelun Suomessa, ja aiheesta kirjoitettiin myös ulkomailla. Mittavan julkisen huomion voidaan katsoa vaikuttaneen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) kieltämiseen Suomessa.

Äärioikeistolaisen väkivallan uhan voidaan katsoa kasvaneen.

Välikohtaus linkittyi noihin aikoihin kiivaana käytyyn maahanmuuttodebattiin, jossa vastakkain olivat maahanmuuttoa vastustavat ja monikulttuurisuuden puolesta puhuvat ihmiset. Tässä artikkelissa tarkastelen, miten ja millaisia tunnerakenteita yhtäältä valtamedia (Helsingin Sanomat) ja toisaalta vastamedia (verkkojulkaisu MV-lehti) hyödynsivät välikohtauksesta uutisoidessaan ja miten kirjoittelu liittyi jo olemassa olevaan, laajempaan maahanmuuttopoliittiseen keskusteluun.

Oikeistopopulismi ja vastamediat haastavat valtavirtamedian

Epäluottamus ja kielteisyys perinteistä valtavirtamediaa kohtaan alkoivat nostaa päätään erityisesti oikeistopopulististen puolueiden ja äärioikeistoon kuuluvien järjestelmävastaisten liikkeiden keskuudessa jo kauan ennen pakolaiskriisin aikoihin puhjennutta maahanmuuttokeskustelun tuoreinta vaihetta. Perinteisen median väitettiin salaavan ja vääristelevän informaatiota, jos se ei sopinut tiedotusvälineiden poliittisesti korrektiin päivälistaan. Journalistit nähtiin poliittisen eliitin kannattajina, jotka kirjoittivat yksipuolisesti ja puolueellisesti valtaeliitistä ja populisteista.

Myös Suomessa alkoi ilmestyä maahanmuuttovastaisia verkkojulkaisuja, joista yksi tunnetuimpia on MV-lehti. Vuonna 2014 perustettu julkaisu on oikeistopopulistinen vastamedia, joka kiinnittyy rasistiseen vastajulkisuuteen ja omalla toiminnallaan myös tuottaa sitä. MV-lehden suosio kasvoi samoihin aikoihin, kun niin sanottu vuoden 2015 Euroopan pakolaiskriisi toi Eurooppaan pääasiassa Syyrian sodan vuoksi enemmän turvapaikanhakijoita kuin aiemmin 2000-luvulla. MV-lehden lisääntyneet lukijamäärät antoivat aiheen ajatella, että ihmiset ryhtyivät etsimään vaihtoehtoista tietoa maahanmuutosta valtavirtamedian uutisten rinnalle.

Ihmiset ryhtyivät ehkä etsimään vaihtoehtoista tietoa maahanmuutosta valtavirtamedian uutisten rinnalle.

Liberaalidemokratioissa vastajulkisuuksien odotetaan tarjoavan vaihtoehtoja vallassa oleville julkisuuden normeille ja arvoille. Yhdysvaltalaisen filosofin ja feministin Nancy Fraserin mukaan tasa-arvoinen ja monikulttuurinen yhteiskunta tarvitsee moninaisia julkisia areenoja, jotta arvoiltaan ja retoriikoiltaan erilaisilla ryhmillä olisi tasavertainen mahdollisuus päästä ääneen. Fraser toteaa, että vaikka kaikki vastajulkisuudet eivät ole yksiselitteisen edistyksellisiä, ne laajentavat keskustelutilaa, jos niiden motiivina on vastustaa valtajulkisuuden syrjintää.

Valtajulkisuus ottaa MV-lehden tyyppiseen vastajulkisuuteen tiukan kielteisen kannan, sillä sivuston äärimmäisyyksiin menevät tekstit voivat olla lain puitteissa tuomittavia. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi MV-lehden entisen, nyt jo edesmenneen perustajan Ilja Janitskinin kaikkiaan 16:sta MV-lehteen liittyvästä rikoksesta, joiden joukossa oli törkeitä kunnianloukkauksia, salassapitorikoksia ja kiihottamista kansanryhmää vastaan.

Laillisuuden rajamailla toimivat verkkojulkaisut voivat kuitenkin saada laajaa kannatusta. MV-lehden tuottama vastajulkisuus tarjoaa yhteisen tilan ihmisille, jotka kokevat jääneensä valtajulkisuudessa maahanmuuttovastaisten ajatustensa kanssa vaille suurempaa huomiota.

Reaktiivinen vastamedia vs. journalistinen valtamedia

Oikeistopopulistiset vastamediat ovat luonteeltaan reaktiivisia, sillä ne näkevät toimintansa etupäässä valtavirtamedian korjaajina. Oikeistopopulistiselle viestintätyylille ominaiseen tapaan vastajulkaisut käyttävät emotionaalista ja puhetyylistä kieltä, dramatisointeja, liioitteluja ja verbaalista radikalismia. MV-lehti kopioi jo julkaistua materiaalia verkosta, höystää tekstiä omilla kommenteillaan ja kehystää näin juttujen alkuperäisen sisällön omaan ideologiaansa sopivaksi. MV-lehden Asema-aukion tapauksesta kertovista syksyn 2016 aikana julkaistusta 68 jutusta suuri osa oli alun perin Kansallisen Vastarintaliikkeen verkkosivuilla julkaistuja artikkeleita, jotka MV-lehti julkaisi uudelleen sellaisinaan.

Emotionaalinen ja tunteisiin vetoava uutiskerronta on aiemmin nähty journalismin ihanteiden uhkana.

Valtajulkisuudessa toimivaa ja sitä tuottavaa journalistista mediaa pidetään demokratian edellytyksenä, sillä sen tehtävä ”neljäntenä valtiomahtina” on toimia poliittisen vallan vahtikoirana. Journalistien ammatillinen legitimiteetti nojaa poliittiseen riippumattomuuteen ja objektiivisuuden normiin. Emotionaalinen ja tunteisiin vetoava uutiskerronta on aiemmin nähty journalismin ihanteiden uhkana, mutta yhteiskunnan digitalisoitumisen keskellä on alettu ymmärtää, miten suuri merkitys tunteilla uutisten tuottamisessa ja kuluttamisessa on aina ollut. Erityisen tärkeitä tunteet ovat journalismille nyt, kun elämämme on median läpitunkema ja journalistit kamppailevat samasta huomiotaloudesta kuin kaikki muutkin sisällöntuottajat.

MV-lehti heikentää luottamusta demokratiaan

MV-lehti käyttää tunnepohjaista ilmaisua erityisesti kuvatessaan eri toimijoita ja heidän tekemistään. Oikeistopopulistiselle retoriikalle ominaiseen tapaan julkaisu sulkee ”oman porukkansa” eli maahanmuuttoa vastustavien ulkopuolelle rasismia vastaan mieltään osoittavat ”suvaitsevaiset”, sallivaa maahanmuuttopolitiikkaa ajavat poliitikot ja maahanmuuttajat. Korostetun voimakasta ja värikästä kieltä julkaisu käyttää valtamediaa ja sen toimintaa kuvatessaan.

Vähättelevin, syyttävin ja moralisoivin ilmaisuin julkaisu pyrkii heikentämään yleistä luottamusta journalismiin ja perinteisiin tiedotusvälineisiin. MV-lehti kertoo, miten valtamedia peittelee ja vääristelee ”totuutta”, uutisoi Asema-aukion tapahtumista puolueellisesti ja levittää suoranaisia valheita omaa agendaansa ajaakseen.

Valtamedian parjaamisen lisäksi MV-lehti käyttää suuren osan jutuista uhrin mustamaalaamiseen.

Valtamedian parjaamisen lisäksi MV-lehti käyttää suuren osan jutuista uhrin mustamaalaamiseen. Julkaisu kirjoittaa hänen olleen ”rappiollista elämää viettänyt” ”paatunut narkomaani”, ”alkoholisti” ja ”kriminaali” ”suvakkimarttyyri”. Uhrin syyllistäminen on tyypillinen oikeistopopulistisen retoriikan menetelmä, jonka tarkoituksena on kääntää huomio välikohtauksen varsinaisesta epäillystä toisaalle ja saada uhri itse näyttämään syypäältä. Näin julkaisu häivyttää sitä tosiseikkaa, että Vastarintaliikkeen aktiivi on epäiltynä väkivallan teosta.

Aktiivin MV-lehti kuvailee olleen ”sekä järjestön sisällä että yleisesti kansallismielisessä liikkeessä pidetty, luotettu ja arvostettu henkilö”, joka tunnetaan ”työteliäänä ja luotettavana toverina, josta kaikki pitävät”. Tämäntyyppinen luonnehdinta herättää luottamusta epäiltyyn ja lisää ymmärrystä hänen tekoaan kohtaan. MV-lehti esittää aktiivin ”poliittisena vankina”, joka tulisi vapauttaa. Valtamediaa taasen suomitaan ”tragedialla rahastamisesta ja politikoimisesta”.

Eliitin ja maahanmuuton vastaisena kansan äänitorvena esiintyvä MV-lehti kertoo, miten suomalainen valtamedia ”on noussut äärivasemmiston kanssa kansan jättimäistä enemmistöä vastaan”.

Eliitin ja maahanmuuton vastaisena kansan äänitorvena esiintyvä MV-lehti kertoo, miten suomalainen valtamedia ”on noussut äärivasemmiston kanssa kansan jättimäistä enemmistöä vastaan”. Puheet kansan jättimäisestä enemmistöstä antavat ymmärtää, että todellisuudessa valtaosa suomalaisista edustaa samaa, rajat kiinni -ideologiaa ajavaa ajatusmaailmaa kuin MV-lehti. Päätökset sitä vastoin tehdään pienen mutta valtaapitävän eliitin kabineteissa, kansan katseilta suojassa. MV-lehti ohjaa tunteisiin vetoavalla ilmaisullaan lukijoitaan näkemään, miten valtamedia on kääntänyt kansalle selkänsä.

Journalistien ammattitaidon MV-lehti kyseenalaistaa henkilökohtaisuuksiin menevin epäasiallisuuksin ja karkein, alatyylisin hyökkäyksin. Julkaisu kirjoittaa Iltalehden ”journalistisista aivopieruista” ja ”logiikan riemuvoitoista”, joita ei saa arvostella, koska kritiikki leimattaisiin ”vihakirjoitteluksi” ja ”ammattitoimittajien työn häiritsemiseksi”. Tunteisiin vedoten julkaisu syyttää toimittajia uhriutumisesta, informaation vääristämisestä, myytin rakentamisesta, muunnellun totuuden puhumisesta, rikosten keksimisestä, patologisesta valehtelusta ja Vastarintaliikkeen aktiivin mustamaalaamisesta.

Helsingin Sanomat demokratian puolustajana

Myös Helsingin Sanomat lataa merkityksiä Asema-aukion tapahtumiin syksyn uutisoinnissaan (66 artikkelia) tunteisiin vetoavaa ja tunnepitoista ilmaisua käyttämällä. Perusuutisissa värikäs kieli näkyy suurimmaksi osaksi haastateltavien lausumissa sitaateissa, mutta tulee esiin myös lehden linjaa ja journalistien mielipiteitä kuvaavissa juttutyypeissä. ”Meidät” eli lukijakunnan julkaisu kuvaa yhteiskunnallisen vastuunsa tuntevana, yhteen hiileen puhaltavana joukkona, jonka pitää nyt yhdessä pohtia, mitä voidaan tehdä yhteiskunnallisen ilmapiirin parantamiseksi.

MV-lehden tapaan myös Helsingin Sanomat kuvaa värikkäästi vastapuolta, jonka julkaisu piirtää koostuvan pääosin demokraattista yhteiskuntajärjestelmää uhkaavista ihmisistä. Pohjoismaissa toimivan vastarintaliikkeen Helsingin Sanomat esittää laajasti rikollistaustaiseksi ryhmäksi, jonka tavoitteena on vallankumous ja totalitaristisen hallinnon luominen yhteispohjoismaiseen valtioon. Asema-aukion tapahtumia julkaisu kuvaa sekä poliitikkojen, silminnäkijöiden että kansalaisten suulla, jotka kaikki yksimielisesti tuomitsevat Kansallisen Vastarintaliikkeen harjoittaman väkivallan, uusnatsismin ja rasismin.

Helsingin Sanomien perusuutisissa värikäs kieli näkyy suurimmaksi osaksi haastateltavien lausumissa sitaateissa, mutta tulee esiin myös lehden linjaa ja journalistien mielipiteitä kuvaavissa juttutyypeissä.

Helsingin Sanomat mainitsee Asema-aukion epäillyn nimen ja kuvailee hänen henkilöään samalla tavoin kuin MV-lehti välikohtauksen uhria. Journalistisesta, lainopillisesta ja myös moraalisesta näkökulmasta ero on siinä, että toinen henkilöistä on syytettynä rikoksesta ja toinen on kuollut. Epäilty esitetään vaarallisena yksilönä, jonka syylliseksi tuomitseminen on yhteiskunnan edun ja turvallisuuden kannalta välttämätöntä. Näin julkaisun voi katsoa uutisoinnissaan tekevänkin – ennen kuin oikeudenkäynti on alkanut.

Helsingin Sanomat painaa tunnepitoista tekstiä poliitikkojen suulla mutta myös poliitikoista itsestään. Ääneen päästetään sekä hallituspuolueiden keulahahmot että oppositio. Julkaisu kertoo poliitikoiden olevan lähtökohtaisesti tuohtuneita ”natsipelleilystä”, tosin se mainitsee heidän vaatineen ”jämäköitä toimia” jo vuoden 2013 Jyväskylän puukkoiskun jälkeen, joka oli niin ikään Kansallisen Vastarintaliikkeen tekosia. ”Politiikassakin äärijärjestöt on kuitenkin tuomittu niin laajalla rintamalla niin moneen kertaan, että nykytilan jatkuminen olisi päättäjille jo häpeä”, Helsingin Sanomat suomii toteuttaessaan tehtäväänsä vallan vahtikoirana.

Tunneilmaisua ohjaavat erilaiset todellisuuskäsitykset

MV-lehden ja Helsingin Sanomien juttujen tunnerakenteet poikkeavat toisistaan sekä arvopohjaltaan että ilmaisutavoiltaan. MV-lehti käyttää emotionaalista kieltä valtamedian moralisoimiseen ja arvostelemiseen, journalistien ja päättäjien luotettavuuden heikentämiseen, eri mieltä olevien mustamaalaamiseen sekä omien päämääriensä esiintuomiseen. Julkaisu hyökkää tunnepitoisella tekstillään monikulttuurista yhteiskuntaa ja demokraattista yhteiskuntajärjestelmää vastaan, jota journalistinen media toiminnallaan puolestaan ylläpitää.

Myönteisiä tunteita julkaisu liittää väkivaltaiseen ja marginaaliseen uusnatsiliikkeeseen, jonka perimmäisenä tarkoituksena on perustaa pohjoismainen, totalitaarisesta yhteiskuntajärjestelmästä ponnistava valtio. Tyylilleen uskollisesti julkaisu lupaa paljastaa ”totuuden”, jota journalistinen media sen mukaan piilottelee ja muuntelee. Mielenkiintoista on julkaisun nojautuminen demokratian ideaaleihin argumentoinnissaan, vaikka sen omaa linjaa voi luonnehtia demokratian vastaiseksi.

Mielenkiintoista on MV-lehden nojautuminen demokratian ideaaleihin argumentoinnissaan, vaikka sen omaa linjaa voi luonnehtia demokratian vastaiseksi.

Helsingin Sanomat hyödyntää tunnerakenteita voimistaessaan demokratian perusajatusta, toimiessaan vallan vahtikoirana, sulkiessaan yhteisön ulkopuolelle yhteisiä arvoja uhkaavat tekijät, vedotessaan kansalaisten yhteisvastuullisuuteen ja luodessaan kertomusta yhtenäisestä kansakunnasta, joka kukistaa tämänkin vastoinkäymisen yhteisen päämäärän hyväksi. Uutisoinnin analyysin perusteella voidaan sanoa, että Helsingin Sanomien emotionaalinen tyyli ja ilmaisut ovat voimakkaat ja paikoin suorasukaisetkin, mutta julkaisu pysyy asialinjalla ja säilyttää peruskunnioittavan sävyn sortumatta henkilöön menevään halventamiseen.

Tunteisiin vetoamalla ja tunnepitoisella kerronnalla kumpikin julkaisu pyrkii saamaan lukijakuntansa asettumaan välittämänsä informaation taakse. Valtamedian päämääränä on osoittaa, että väkivaltainen uusnatsiliike ei kuulu suomalaiseen, monikulttuuriseen yhteiskuntaan, kun taas vastamedia piirtää demokratiaa heikentävää maailmakuvaa, jossa väkivalta ja vihapuhe ovat perusteltuja tapoja puolustautua eri mieltä olevien ajatuksilta. Maahanmuuttokysymys on ikään kuin ylimääräinen tai ulkopuolinen tekijä, jota MV-lehti hyödyntää oman poliittisen ideologiansa ja aatteensa agitoimiseksi.

Vastajulkisuus voi demokratian kannalta olla yhtäältä hyvä, toisaalta petollinen.

Analyysin valossa MV-lehti ei siis vastusta valtajulkisuuden syrjintää, minkä Fraser muotoili vastajulkisuuden edellytykseksi demokratiaa tervehdyttävänä julkisena tilana. Ongelmalliseksi MV-lehden tuottaman vastajulkisuuden tekeekin sen oma syrjivä ja vihamielinen maailmakuva, joka on ristiriidassa liberaalidemokratian suvaitsevaisen ja monikulttuurisen arvomaailman kanssa. Vastajulkisuus voi demokratian kannalta olla yhtäältä hyvä, toisaalta petollinen, kuten MV-lehden tapausesimerkki osoittaa.

Loppujen lopuksi kyse on erilaisista todellisuuskäsityksistä. Julkisuudesta ja julkisesta huomiosta kamppailevat toimijat ovat digitaalisen aikakauden tuotosta. Kun kenellä tahansa on pääsy verkossa julkisuuden areenalle, myös valtamedia joutuu voittamaan lukijoidensa kiinnostuksen ja luottamuksen jatkuvasti uudelleen. Tunteiden herättäminen ja samastuttava kerronta ovat tässä huomiokilpailussa toimivaksi todettuja käytäntöjä niin valtamedian kuin vastamedian toimitusprosessissa.

Salla Tuomola (YTM) viimeistelee journalistiikan väitöskirjaansa Tampereen yliopistossa. Väitöskirjassaan hän tarkastelee vastajulkisuudessa käytyä pakolais- ja maahanmuuttoaiheista julkista keskustelua suomalaisen tapausesimerkin, MV-lehden, kautta. Tuomola työskentelee myös uutistoimittajana Turun Sanomissa.

Artikkeli on kirjoitettu osana monitieteellistä BIBU-tutkimushanketta. Teksti perustuu osittain myös kirjoittajan Tampereen yliopistolle valmistelemaan journalistiikan väitöskirjaan.

Julkaisu Valta- ja vastamedia kirjoittavat tunteella, mutta eri tavoin ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Georgiaa vuodesta 2012 hallinneen Kartuli Otsneba puolueen (suom. Georgialainen unelma, myöhemmin tässä tekstissä lyhennettynä GD) valtakausi lähti liikkeelle teknokraattisena liikkeenä, jossa mallia valtion johtamiseen otettiin yritysmaailmasta. GD:n hallinnon aikana poliittinen kulttuuri ja retoriikka on maassa polarisoitunut äärimmilleen. Samalla liberaalidemokraattiselle ajattelulle tärkeät kysymykset oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamisesta, instituutioiden tärkeydestä, ja parlamentaarisuuden korostamisesta ovat kadonneet taka-alalle.

Georgialaisen unelman johtamismallia voitaisiin nykyisellään kutsua teknokraattiseksi populismiksi. GD lupaa kaikille kansalaisille ideologioista vapaata kehitystä ja kaikkien vaurastumista vuoteen 2030 mennessä, jos sille vain annetaan poliittinen mandaatti toteuttaa tarvittavat ja ”välttämättömät” uudistukset. Vaikka monella tapaa teknokratia ja populismi ovat toisilleen käsitteellisesti vieraita, tässä mallissa valtiota johdetaan managerialistisesti ja mahdollisten poliittisten konfliktien syntyessä ja vaalien lähestyessä populistisilla avauksilla vedotaan etenkin uskonnolliseen ja perinteitä kunnioittavaan mielenmaisemaan.

Georgialainen unelma -puolue lupaa kaikille kansalaisille ideologioista vapaata kehitystä ja kaikkien vaurastumista vuoteen 2030 mennessä, jos sille vain annetaan poliittinen mandaatti toteuttaa tarvittavat ja ”välttämättömät” uudistukset.

Yhdysvalloilla ja EU:lla on omat toiveensa Georgian demokratian kehittymisestä liberaalin oikeusvaltion suuntaan, mutta näistä huolimatta poliittinen pluralismi ja opposition mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon ovat jääneet hyvin marginaaliseksi viimeisten vuosien aikana. Georgian tämänhetkinen sisäpoliittinen ilmapiiri on tulehtunut, koska Georgialainen unelma toimii verrattain omavaltaisesti. Valtapuolueen käyttämä retoriikka on myös voimakkaasti polarisoivaa. Kun GD:n puolue-eliitti valjastetaan hyökkäämään oppositiota vastaan, unohtuu usein myös puolueen ja valtion ero ja rajat.

Tässä artikkelissa käsitellään Georgian nykyistä poliittista tilannetta ja kallistumista EU:n ja Yhdysvaltojen toiveiden vastaisesti illiberaalin politiikan suuntaan.

Kauan odotetut parlamenttivaalit lähestyvät

Georgian vaalisyklissä vietettiin kaksien vaalien vuotta lokakuusta 2020 tämän vuoden lokakuuhun. Viime vuoden parlamenttivaalien tulosten varmistumisen jälkeen oppositio piti tämän vuoden paikallisvaaleja ”kansanäänestyksenä” siitä, pitäisikö maassa järjestää pikaiset uusintaparlamenttivaalit. Opposition suurin puolue on vuoden 2012 vaaleista lähtien ollut Georgian kolmannen presidentin Mikheil Saakashvilin perustama ”Yhdistynyt kansallinen liike” (georgiaksi Ertiani Natsionaluri Modzraoba, myöhemmin tekstissä lyhennettynä UNM). Valtapuolue kutsuu usein pääoppositiopuoluetta ja sen kannattajia natseiksi.

Jotta nykyisen sisäpoliittisen tilanteen hahmottaminen kävisi helpommaksi, on hyvä palauttaa mieliin tiivistetysti Georgian poliittisen lähihistorian pääkohdat. Saakashvili johti vuonna 2003 ruusuvallankumoukseksi kutsuttua liikettä, joka halusi eroon korruptiosta ja vaalivilpistä syytetyistä neuvostoaikaisista poliitikoista. Tämä johti Yhtenäisen kansanliikkeen pitkään valtakauteen (2004–2012) Georgian johdossa, jonka jälkipuolella nähtiin myös autoritäärisiä piirteitä, kuten esimerkiksi vankien kiduttamisen sallimista. Vuonna 2008 Georgia kävi lyhyen ja epäonnisen sodan Venäjää vastaan, joka vahvisti nationalistista retoriikkaa sisäpolitiikassa.

Suhde nyky-Venäjään määrittelee monella tapaa sisäpoliittista todellisuutta Georgiassa.

Vuonna 2012 UNM kärsi selvän tappion ensin parlamenttivaaleissa Bidzina Ivanishvilin johtamalle Unelma-oppositiokoalitiolle ja vuotta myöhemmin sama tapahtui presidentin vaaleissa. Unelma-kansanliike, josta myöhemmin kehittyi GD-puolue, lupasi parempaa terveydenhoitoa ja pragmaattisempaa Venäjä-politiikkaa unohtamatta euroatlanttista integraatiota.

Entinen presidentti Saakashvili on asunut Ukrainassa viime vuodet, eikä ole halunnut palata Georgiaan. Etenkin vuonna 2018 vallan väärinkäytöksistä saamiensa tuomioiden jälkeen . Hän on kuitenkin pyrkinyt säilyttämään näkyvyyttään georgialaisessa politiikassa, vaikka ei ole enää Georgian kansalainen. Sen jälkeen, kun hän vuonna 2013 lähti Georgiasta, hän toimi Ukrainassa Porosenkon hallinnossa siihen asti, kun syytti Porosenkoa korruptiosta ja hänet erotettiin. Saakashvili on myös ehtinyt toimia Odessan kuvernöörinä ja korkeassa asiantuntija-asemassa nykyisen presidentin hallinnossa.

Entinen presidentti Mikheil Saakashivili on pyrkinyt säilyttämään näkyvyyttään georgialaisessa politiikassa, vaikka ei ole enää Georgian kansalainen.

Georgian sisäpolitiikkaan vaikuttavat myös suhteet ja yhteistyökuviot Turkin, Armenian, Azerbaidzhanin ja Ukrainan kanssa ja luonnollisesti myös EU:n, Yhdysvaltojen ja Venäjän intressit Kaukasian alueella.

Suhde nyky-Venäjään määrittelee monella tapaa sisäpoliittista todellisuutta Georgiassa. GD syyttää entistä hallintoa ajautumisesta konfliktiin Venäjän kanssa, joka on katkaissut maiden välit ja estää Georgian taloudellista kehittymistä. Kaikki alueelliset yhteistyöhankkeet, joissa Venäjä olisi mukana, ovat Georgialle sisäpoliittisesti mahdottomia. Niin kauan, kun Venäjä miehittää osaa Georgiasta Abhasian ja Tskhinvalin alueilla minkäänlainen yhteistyö ei ole mahdollista. On myös erittäin epätodennäköistä, että Venäjä muuttaisi politiikkaansa näiden alueiden suhteen. Nykyinen poliittinen pattitilanne on haitallisin Georgialle.

Ja lopulta vaalivuosi 2020 saapuu

Keväällä 2020 alkanut koronaviruspandemia laimensi vaalivuoden kampanjointia. Vuoden 2019 poliittisia mielenosoituksia ja ensimmäisen Tbilisi Pride -kulkueen järjestämiseen liittyneitä levottomuuksia seurasi kiistely uuden vaalilain sisällöstä ja käyttöönotosta. Lopulta GD suostui muutoksiin äänikynnyksen madaltamisesta ja enemmistöehdokkaiden määrän laskemisesta vuoden 2020 lokakuun vaaleihin.

Tästä huolimatta parlamenttivaalien lopputulos oli kaikin puolin yllätyksetön. Georgialainen unelma saavutti 48,22 prosentin kannatuksen ja vahvan enemmistön parlamenttiin seuraavalle nelivuotiskaudelle. Oppositio kiisti tulosten oikeellisuuden ja boikotoi vaalien toista kierrosta, jolla valittiin loput enemmistöehdokkaista. Seurauksena toisen kierroksen äänestysprosentti jäi alle kolmenkymmenen, ja GD voitti kaikki jäljellä olleet paikat.

Vaalien jälkeen opposition edustajat eivät suostuneet ottamaan valtakirjojaan vastaan parlamentissa, vaan vaativat uusien vaalien järjestämistä uusien vaalilakien mukaan. Oppositio yhtenäisesti piti vaalien tulosta manipuloituna ja vaati vaalijärjestelmän uudistamista. Mikään vaatimuksista ei kuitenkaan toteutunut, ja lopulta Georgian parlamentissa istui vaalien jälkeen vain Georgialaisen unelman edustajia.

Garibashvilin aikakausi alkaa

Tammikuussa GD:n perustaja oligarkki Bidzina Ivanishvili (nyt 64-vuotias) ilmoitti ”lopettavansa politiikassa”, tosin tarkoittaen vain Georgialainen unelma -puolueen puheenjohtajana toimimista. Irakli Kobakhidze nousi puolueen sisäisessä kierrossa puheenjohtajan tehtävään. Pääministeri Giorgi Gakharia erotettiin helmikuussa, koska GD:n puolue-eliitti halusi pidättää UNM:n puheenjohtajan Nika Melian ”Gavrilovin yönä” tunnetun mielenosoituksen joukkoväkivallan organisoimisesta. Mielenosoitus sai alkunsa, kun Venäjän duuman kommunistipuolueen jäsen johti ortodoksimaiden yhteistyöelimen kokousta Georgian parlamentin puheenjohtajan paikalta. Tämä johti spontaaniin tyrmistymiseen ja kymmenien tuhansien ihmisten mielenosoitukseen.

Valtapuolueen sisäinen dynamiikka johti johtohahmojen siirtymiseen uusiin tehtäviin puolueen sisällä. Ivanishvilin läheinen perheystävä Irakli Garibashvili valittiin uudeksi pääministeriksi ja ensitöikseen hän pidätti Melian.

Valtapuolueen aseman sementoitumisesta huolestuneet EU ja Yhdysvallat tekivät esityksen kompromissista, joka tukisi demokratian ja oikeusvaltion kehitystä Georgiassa. Eurroopa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel onnistui huhtikuussa 2021 saamaan aikaan sopimuksen opposition ja GD:n välillä, joka sisälsi vaaliuudistuksen sekä yhteisymmärryksen oikeuslaitoksen uudistuksesta.

Valtapuolueen aseman sementoitumisesta huolestuneet EU ja Yhdysvallat tekivät esityksen kompromissista, joka tukisi demokratian ja oikeusvaltion kehitystä Georgiassa.

Aluksi UNM, toisin kuin muut oppositiopuolueet, ei suostunut allekirjoittamaan sopimusta, mutta ssen jälkeen kun heinäkuussa 2021 GD irtautui sopimuksesta todeten kuitenkin vielä ”kunnioittavan” sen sisältöä, UNM allekirjoittikin sopimuksen. Ulkomaiden ohjaama sopimus ei siis johtanut tulehtuneen tilanteen ratkaisemiseen, vaan se toimi väliaikaisena tiekarttana ulos akuutista kriisistä.

Tämän jälkeen uusi pääministeri Garibashvili alkoi hyödyntää populistisempaa otetta politiikassaan tukeutuen Georgian ortodoksiseen kirkkoon ja konservatiivisiin arvoihin. Retoriikassaan pääministeri teki myös selväksi, ettei pelkää konfliktia lännen kanssa. Siinä missä edelliset pääministerit Gakharia ja häntä edeltänyt Mamuka Bakhtadze olivat pikemminkin teknokraatteja, Garibashvili ei ole peitellyt populismiaan. Uusi pääministeri vastaa kaikkeen kritiikkiin syyttämällä Saakashvilia ja edellistä hallintoa.

Uusi pääministeri Garibashvili pyrkii esiintymään Turkin Erdoganin tapaan kansallismielisen ylpeänä ja samalla perinteitä kunnioittavana miehenä.

”Georgialainen unelma” tarkentui Garibashvilin myötä unelmaksi Georgian ortodoksikirkkoon tukeutuvasta arvomaailmasta, jossa esimerkiksi sukupuolivähemmistöt koetaan tavallisen kansan enemmistön perhearkea uhkaavina toimijoina ja ”radikaalin” opposition hallitusta vastaan kohdistamana epäjärjestyksenä. Opposition näkyvä eurooppalaismielisyys (”liberaalisuus”) siirtää GD:n poliittisia avauksia yhä enemmän konservatiivis-populistiseen suuntaan. Garibashvili pyrkii esiintymään Turkin Erdoganin tapaan kansallismielisen ylpeänä ja samalla perinteitä kunnioittavana miehenä.

EU:n välittämän huhtikuun kompromissisopimuksen aikeiden vastaisesti kesäkuussa 2021 GD valitsee ja nimittää itsenäisesti uusia Korkeimman oikeuden tuomareita. EU ja Yhdysvallat ovat esittäneett huolensa kehityksestä.

Tbilisi Priden uusi peruuntuminen ja Saakashvilin ”show”

Heinäkuussa 2021 Tbilisi Pride palasi Georgian sisäpoliittiseen keskusteluun. Vuonna 2019 kulkueen järjestäminen peruttiin sen jäätyä Gavrilovin yön tapahtumien jalkoihin. Vuonna 2021 kulkue haluttiin järjestää uudelleen, vaikka enemmistö georgialaisista suhtautuu tapahtumaan verrattain vihamielisesti.

Tapahtumapäivänä kansallismieliset ja oikeistolaiset sekä papit kokoontuivat kadulle lähinnä kohdatakseen vain oppositiomedian (”liberaalien”) edustajia, koska marssiin osallistujia ei vielä näkynyt. Seurauksena yksi oppositiomedian kameramies menehtyi, ja kymmeniä joutui sairaalaan pahoinpideltyinä. Tblisi Pride peruttiin siis jälleen. Garibashvilin hallinto pidätti väkivaltaisuuksiin syyllistyneitä tapahtuman vastustajia, mutta ketään ei ole vielä tähän päivään mennessä saatettu oikeuteen, saati tuomittu.

Vapaan ja liberaalin demokratian arvot ovat ajautuneet georgialaisessa valtapolitiikassa marginaaliin elleivät jo kokonaan valtapolitiikan ulkopuolelle.

Lehdistön väkivaltainen vaientamien sivuutetaan valtapuolueen retoriikassa opposition omana syynä sekä yrityksenä hyökätä ortodoksikirkkoa ja konservatiivisia arvoja vastaan. Voidaan siis sanoa, että Garibashvilin hallitus on valinnut tiensä, joka heijastelee myös Puolan, Turkin ja Unkarin mallia. Vapaan ja liberaalin demokratian arvot ovat ajautuneet georgialaisessa valtapolitiikassa marginaaliin elleivät jo kokonaan valtapolitiikan ulkopuolelle.

Viha- ja verijulisteet [kuva1] saapuivat syksyn 2021 tullen taas katukuvaan. Tämä valtapuoluetta lähellä olevien piirien mainoskampanja opposition mustamaalaamiseen kertoo poliittisesta ilmapiiristä mainiosti. Tbilisi täyttyi samaan aikaan GD:n sinikeltaisesta värimaailmasta, koska pääoppositiopuoluetta ei päästetty yhteenkään mainostauluun pääkaupungissa. Vaalien ensimmäistä kierrosta edelsi opposition esittäminen pahana, kirkonvastaisena ja epämoraalisena. Syyskuun lopussa Saakashvili ilmoitti taas palaavansa Georgiaan kaatamaan Bidzinan hallinnon, mikä varasti vaaliviikon huomion. Harva uskoi hänen paluuseensa, vaikka Saakashvili jatkoi aktiivisesti kampanjointia valtapuoluetta vastaan sosiaalisessa mediassa.

Vaalien alla Saakashvili pidätettiin yllättäen lähellä Tbilisiä kesken georgialaiselle kulttuurille tärkeää ruokajuhlaa, suprania. Valtapuolue GD kiirehti tiedottamaan, että se oli tietenkin ollut tietoinen Saakashvilin maahantulosta. Saakashivilin tapaus sai lähinnä television saippuaoopperasta tuttuja käänteitä, kun Saakashvili julkisesti ilmoitti uudesta parisuhteestaan ukrainalaiseen kansanedustajaan Liza Yaskoon. Ilmoitus tuli yllätyksenä myös Saakashvilin hollantilaisgeorgialaiselle vaimolle Sandra Roelofs-Saakashvilille.

Saakashvili vietiin käsiraudoissa vankilaan, jossa hän ryhtyi heti nälkälakkoon. Seuraavana aamuna äänestys alkoi.

Paikallisvaalien tulos ei tarjoa yllätystä ja valtapuolue ottaa etäisyyttä EU:hun

Kaoottisen ja Saakashvilin medianäkyvyyden hallitseman vaaliviikon jälkeen paikallisvaalien vaalitulos oli pettymys kaikille oppositioryhmille koko maassa. Vaikka väärinkäytöksistä raportoitiin taas, GD saavutti noin 47 prosentin äänisaaliin. GD voitti myös suurimman osan pormestaripaikoista suoraan ensimmäisellä kierroksella sekä varmisti enemmistön melkein kaikkiin paikallisvaltuustoihin. Kaikkien suurten kaupunkien pormestarivaalit menivät kuitenkin toiselle kierrokselle.

Toisen kierroksen kysymys oli, pystyisikö yhdistynyt oppositio voittamaan GD:n ehdokkaita missään suuressa kaupungissa ja etenkin, miten kävisi UNM:n puheenjohtajalle Nika Melialle Tbilisissä, jossa hän edusti neljää oppositiopuoluetta. Meliaa vastassa oli GD:n ehdokkaana suosittu nykyinen pormestari Kakha Kaladze, entinen jalkapallojoukkue AC Milanin pelaaja.

Lokakuun 21. päivänä Garibashvili ennusti tarkat prosentit GD:n äänimääristä eri kaupungeissa, ja että UNM häviäisi kaikki toisen kierroksen uusintavaalit. Tämän jälkeen Georgia voisi Garibashivilin mukaan jälleen jatkaa rauhaisaa ja ennustettavaa kehitystään.

Heti paikallisvaalien toisen kierroksen jälkeen GD miehitti Korkeinta oikeusneuvostoa uudelleen omien intressiensä mukaisesti.

GD voitti lopulta 63 64:stä pormestarinpaikasta mukaan lukien pääkaupungin Tbilisin. Kaladze onnistui käyttämään perhe-elämänsä kuvausta ja sosiaalisen median palvelua TikTokia taitavasti hyväkseen ja voitti Melian selvästi. Vaalilauantain jälkeen oppositio julisti vaalien tuloksen taas kerran väärennetyksi ja mitättömäksi.

Heti paikallisvaalien toisen kierroksen jälkeen GD miehitti Korkeinta oikeusneuvostoa uudelleen omien intressiensä mukaisesti. GD:n puheenjohtaja Irakli Kobakhidze on niin ikään ilmoittanut, että puolueella ei ole hänen nähdäkseen mitään velvollisuutta toteuttaa kompromissisopimuksen mukaisia uudistuksia vaalijärjestelmässä.

Puolan ja Unkarin esimerkki EU:n sisältä antaa Georgialaiselle unelmalle mallia siitä, miten EU:n kanssa voi toimia. Sanktioiden pelko ei ole päällimmäisenä mielessä.

Georgian EU:n suurlähettiläs Carl Hartzell laskee Garibashvilin hallituksen epäonnistuneen jo viidesti viimeisen neljän kuukauden aikana kompromissisopimuksen sisällön toteuttamisessa. Hartzell on ilmoittanut EU:n rahallisen tuen olevan ehdollista sovittujen uudistusten toteuttamiselle. Puolan ja Unkarin esimerkki EU:n sisältä antaa GD:lle mallia siitä, miten EU:ssa tai EU:n kanssa voi toimia. Sanktioiden pelko ei ole päällimmäisenä mielessä.

Marraskuun alussa opposition mielenosoitukset ovat jatkuneet. Saakashvili siirrettiin pahamaineiseen Gldanin vankilaan ja hän on lopettanut nälkälakon.

Georgian suhde EU:n kanssa on kriisiytynyt erityisesti Garibashvilin alle vuoden kestäneen hallituksen aikakaudella. EU:n itäisen kumppanuuspolitiikan arvomaailma ei ole laajasti jaettu GD:n nykyjohdossa. Garibashvilin johdolla Georgian liberaali eurooppalainen oikeusvaltioperiaatteen mukainen tulevaisuus näyttää siirtyvän yhä kauemmas tulevaisuuteen.

Korjattu 18.11. klo 14.06 Charles Michelin toimenkuva.

Mikko Mäki on väitöskirjatutkija Tampereen yliopiston Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus TAPRI:ssa, ja toimi tutkijavaihdossa Ilia State University:ssä Tbilisissä vuosina 2019-20.

Julkaisu Kääntääkö Georgian valtapuolue selkänsä eurooppalaiselle liberaalille tulevaisuudelle? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.