Toisen kautensa Liberian presidenttinä tänään päättävä Ellen Johnson Sirleaf on tuttu näky juhlavastaanotoilla. Afrikan ensimmäistä vapailla vaaleilla valittua naisjohtajaa on muistettu esimerkiksi Yhdysvaltain korkeimmalla siviilikunniamerkillä (2007), Afrikan tasa-arvopalkinnolla (2011) sekä Indira Gandhin rauhanpalkinnolla (2012).

Vuonna 2011 Sirleafille myönnettiin Nobelin rauhapalkinto yhdessä liberialaisen Leymah Gboween ja jemeniläisen Tawakkul Karmanin kanssa.

Sirleaf on rikkonut monia lasikattoja. Presidentin tehtävänsä lisäksi hän oli ensimmäinen naisjohtaja YK:n kehitysohjelman Afrikan aluetoimistossa sekä Länsi-Afrikan talousyhteisön ensimmäinen naispuheenjohtaja. Kyseessä on siis monella tapaa rohkea ja esimerkillinen nainen.

Ensimmäisen kauden lupaava alku

Tasa-arvotyöllä kansainvälisesti profiloituneen Sirleafin perintö on kuitenkin omassa maassaan synkempi. Kun presidentti astui valtaan vuonna 2006, oli Liberia kahden peräkkäisen sisällissodan runtelema valtioraakile.

Sirleaf nähtiin raikkaana tuulahduksena raunioiden keskellä, ja lukuisat naisjärjestöt kävivät väsymätöntä kampanjointia idolinsa puolesta. ”Mitä mies voi tehdä, nainen voi tehdä paremmin”, muodostui lentäväksi lauseeksi katujen täyttyessä ”Ma Ellenin” tukijoista. Odotukset olivat korkealla.

Alussa näyttikin lupaavalta. Esimerkiksi heti vuonna 2006 uudistettiin raiskausta koskeva lainsäädäntö ja lanseerattiin kansallinen ohjelma tyttöjen koulunkäynnin lisäämiseksi. Samana vuonna Liberia muotoili ensimmäisenä Afrikan valtiona oman toimintaohjelmansa YK:n ”Naiset, rauha ja turvallisuus” -päätöslauselman toteuttamiseksi.

Jos tarkastellaan ainoastaan näitä sekä lukuisia muita Liberian kansallisia ja kansainvälisiä sitoumuksia, maa näyttäytyy tasa-arvon mallioppilaana. Tässä lienee myös syy Sirleafin lukuisille palkinnoille.

Tilastot ja katujen todellisuus kertovat toisenlaisesta Liberiasta.

Suurten odotusten jälkeinen pettymys

Valtakunnan politiikassa tasa-arvokehitys näyttää itse asiassa taantuneen Sirleafin valtakaudella. Kun vuonna 2005 Liberian kaksikamarisen parlamentin edustajainhuoneessa oli naisia 12,5 prosenttia, vuonna 2017 oltiin 9,9 prosentissa. Senaatissa pudotus on vielä suurempi: vuoden 2005 tilastoissa naisia oli 16,7 prosenttia, kun vuonna 2017 luku oli enää 10.

Valtakunnan politiikassa tasa-arvokehitys näyttää itse asiassa taantuneen Sirleafin valtakaudella.

Vuoden 2017 lopussa Liberian senaatti ehdotti vuonna 2006 uudistetun raiskauslainsäädännön heikentämistä saaden naisjärjestöt taas kaduille.

Sirleafin ministerivalinnoissa naiset ovat jääneet vähemmistön. Esimerkiksi joulukuussa 2017 oli kaikkiaan 19 ministeriä, joista vain neljä naista. Parlamenttienvälisen liiton julkaisemassa, naisten määrää kansallisissa parlamenteissa vertailevassa tilastossa Liberia on pudonnut sijalle 160/187. Vuonna 2005 maan sijoitus oli 82/139.

Nepotismia ja korruptiosyytteitä

Tilastojen takaa paljastuu jakautunut valtio. Kun ebola-epidemian ensimmäisistä uhreista uutisoitiin vuonna 2014, pääkaupunki Monrovian slummeissa kaiken uskottiin olevan valhetta. Huhuttiin, että kyseessä oli vain yksi ”Ellenin” uusimmista keinoista tavoitella lisää kansainvälistä avustusrahaa omiin ja kannattajiensa taskuihin. Huhut eivät olleet täysin perättömiä, sillä kansainväliset avustusjärjestöt selvittävät parhaillaan miljoonien ebola-dollareiden kohtaloa.

Itse Harvardista valmistunut Sirleaf on kuvannut Liberian koulutusjärjestelmän nykytilaa sotkuksi. Naispuolisista liberialaisista puolet on lukutaidottomia, ja esimerkiksi vuonna 2013 ei yksikään kokelas läpäissyt puolueettoman toimijan koordinoimaa pääsykoetta maan suurimpaan yliopistoon.

Arvovaltaisimpiin Sirleafin kriitikoihin lukeutuu Gbowee. Vuonna 2012, presidentin toisen kauden alussa, Gbowee irtisanoutui tehtävästään maan rauhanrakennuskomission johdossa. Syiksi hän ilmoitti yhtäältä presidentin harjoittaman nepotismin – Sirleaf oli nimittänyt kolme poikaansa todella arvovaltaisiin asemiin – sekä jatkuvasti kasvavan kuilun köyhien ja rikkaiden välillä.

”Mitä hyötyä on infrastruktuurista, jos ei ole mitä syödä?”, Gbowee huomautti BBC:n haastattelussa vuonna 2012.

Kysymys on erinomainen myös tänään virkavalansa vannovalle entiselle jalkapallotähdelle George Weahille. Kenties, kaikkien yllätykseksi, tästä ryysyistä rikkauksiin ponnistaneesta kansansuosikista paljastuu käytännöllisempi tasa-arvon edistäjä kuin Sirleafista, joka on hiljattain rinnastanut feminismin ekstremismiin.

VTT Leena Vastapuu on tutkijatohtori Tampereen rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus TAPRIssa.

Julkaisu Ellen Johnson Sirleafin ristiriitainen perintö ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.