Punk-rukouksen oiva ajoitus

Globaaliksi ilmiöksi nousseen Pussy Riotin performanssi Kristus Vapahtajan katedraalissa Moskovassa tapahtui julkisuusarvon kannalta mahdollisimman sopivaan aikaan. Jos vastaavanlainen tempaus olisi toteutettu muutama vuosi sitten, se tuskin olisi aiheuttanut Venäjällä nykyisenlaista yhteiskunnallista resonanssia ja medianäkyvyyttä. Suurella todennäköisyydellä se olisi jäänyt vain julkisuuskentän marginaaliin muiden vastaavanlaisten poliittisten performanssien joukkoon. Nyt maaperä oli otollisen hedelmällinen – ravinteena toimivat yhteiskunnallisen liikehdinnän aktivoituminen, informaatioympäristön monipuolistuminen ja vaurastuva keskiluokka.

Syksyllä 2011 tapahtunut johtotandemin ”tuolien vaihto” söi Dmitri Medvedevin uskottavuutta ja kannatusta häntä aiemmin tukeneiden liberaalien joukossa sekä aiheutti jännitteitä myös Kremlin sisäisten, keskenään kilpailevien valtakeskittymien välillä. Johtokaksikon päätös heijastui myös tyytymättömyyden ja protestimielialan kasvuna erityisesti keskiluokkaisen kaupunkilaisväestön keskuudessa. Tyytymättömyys alkoi konkretisoitua viime joulukuussa parlamenttivaalien alla ja se näyttäytyi lopulta protesteina, jotka keräsivät enemmän osallistujia kuin mitkään aikaisemmat mielenilmaukset viimeksi kuluneiden vuosien aikana.

Pussy Riotin Punk-rukous-niminen performanssi toteutettiin 21. päivänä helmikuuta, eli noin pari viikkoa ennen Venäjä presidentinvaaleja. Vasemmisto-feministiseksi itsensä määrittelevä ryhmä pyrki kertomansa mukaan kritisoimaan tempauksella ortodoksisen kirkon johtajien ja maallisen vallan läheistä suhdetta ja kirkon johdon epäsuoraa tukea presidenttiehdokas Vladimir Putinille. Lisäksi ryhmän jäsenet halusivat esityksellään kritisoida myös katedraalin tilojen käyttöä maallisiin tarkoituksiin.

Alkuvaiheessa tempaus näyttäytyi vain jatkona viime talvena käynnistyneelle sarjalle Venäjä ortodoksista kirkkoa vastaan suunnattua julkista kritiikkiä. Aiemmin riippumattomien tiedotusvälineiden otsikoita olivat jo ehtineet hallita skandaaliuutiset kirkon johdon omistuksista ja suurellisesta elämäntyylistä. Useiden kirkon johdon suullakin esitettyjen kommenttien mukaan kyse on ollut järjestelmällisestä ”informaatiosodasta” kirkkoa ja ortodoksista uskoa vastaan. Informaatiosodan syiksi ja motiiveiksi on esitetty erilaisia arvailuja, jotka ovat liittyneet esimerkiksi peruskoulun pakollisen uskonnonopetuksen käynnistymiseen sekä taloudellisiin intressiristiriitoihin kirkon omistukseen siirtyvistä arvotonteista.

Kirkkoa vastaan suunnatun kritiikin ja Pussy Riot -tapauksen taustamotiiveja on selitetty myös venäläisessä poliittisessa diskurssissa perinteisen salaliittovaihtoehdon kautta. Toiminnan on väitetty pyrkivän venäläisen yhteiskunnan peruspilarien rapauttamiseen ja yhteiskunnan epävakauttamiseen. Pussy Riotin tempauksen tuomitsevien kommentaattorien puolelta on esitetty myös epäilyksiä, joiden mukaan toimintaa olisi ohjattu ja rahoitettu ulkomailta käsin toimivan venäläisen opposition piiristä.

Suomalaisissa uutisissa Pussy Riot -tapaus ja sitä seurannut oikeudenkäynti on useimmiten kuvattu yritykseksi vaientaa Vladimir Putinia kritisoivan opposition ääni. Sen on nähty olevan varoitus siitä, mitä julkisesta kritiikistä voi pahimmillaan seurata. Tämä tulkinta on kuitenkin yksinkertaistettu, ja poliittisen vallan kritiikki lienee tässä prosessissa vain yksi sen sivujuonteista. Venäjällä asiasta on useita mielipiteitä, mutta monet ovat tulkinneet, että Pussy Riot -skandaalin paisumisen nykyisiin mittasuhteisiin aiheuttikin lopulta kuitenkin performanssin toteutuspaikka ortodoksien pääpyhättö sekä kritiikin pääkohde ortodoksisen kirkon johto. Tulkintaa puoltaa esimerkiksi se, että ryhmä oli jo tammikuussa esittänyt vastaavanlaisen, erityisesti Vladimir Putinia kritisoineen performanssin Moskovan poliittisesti herkimmällä paikalla, Punaisella torilla. Tästä tempauksesta langetettiin kahdelle osallistujalle sakot, ja Pussy Riotin performanssi jäi julkisuusarvoltaan melko vähäiseksi.

Sosiaalinen media katalysaattorina

Pussy Riot -tapauksen saaman huomion mahdollisti Venäjän informaatioympäristön muuttuminen sekä erityisesti internetin suosion kasvu. Venäläisten internetkäyttäjien suhteellinen määrä on jatkanut kasvuaan ja se on viimeksi kuluneiden kuukausien aikana lähestynyt jo 50 prosentin rajaa. Internetistä on vähitellen tullut tärkein tiedonhankkimiskanava erityisesti hyvätuloisen kaupunkiväestön keskuudessa. Internetkäyttäjäkunnan kasvun myötä valtakunnalliset televisiokanavat ovat alkaneet menettää rooliaan agendan asettajina eivätkä ne ole enää voineet jättää tiedottamatta internetin kautta laajaan julkisuuteen nousseista tapahtumista.

Internetin käytön yleistyminen on näkynyt myös sosiaalisen median yhteiskunnallisen merkityksen kasvussa. Venäläiset ovat perinteisesti olleet ahkeria sosiaalisten medioiden käyttäjiä, ja alkusysäyksen kansainvälisesti suositun Twitterin yleistymiselle Venäjällä antoi itse presidentti Dmitri Medvedev, joka avasi oman Twitter-tilinsä kesäkuussa 2010. Twitterin, Facebookin sekä Facebookin venäläisversion VKontakten nopea suosion kasvu on toiminut myös protestimielialojen ilmaisemisen sekä nopean informaationvaihdon alustana.

Niinpä katedraalissa toteutettu tempaus käynnisti tapahtumasarjan, jolle ei näy loppua vieläkään. Kun tapauksen esitutkinta keväällä käynnistettiin, alkoi se saada varsin laajasti julkisuutta erityisesti venäläisissä riippumattomissa tiedotusvälineissä sekä internetissä. Sen ympärille alkoi kehkeytyä laajaa kansalaiskeskustelua, jonka teemavalikoima oli hämmästyttävän laaja: sananvapaus, poliittiset oikeudet, kirkon ja uskonnon yhteiskunnallinen rooli, oikeuskäytännöt, taiteen määrittely, moraalikysymykset ja etiikka, julkisten ja yksityisten tilojen rajojen hämärtyminen, patriarkaalisuus ja feminismi sekä yhteiskunnan tabut – vain muutamia mainitakseni. Aiheeseen oli siis sanansa sanottavana lähes kaikilla yhteiskunnan eri alojen asiantuntijoilla.

Ja sanottavaa piisasikin. Hakukone Yandexin mukaan maaliskuun kolmannella viikolla julkaistiin yhteensä noin 3600 venäjänkielistä blogikirjoitusta, joissa Pussy Riot mainittiin. Oikeudenkäynnin ollessa elokuun toisella viikolla kuumimmillaan Pussy Riot mainittiin jo peräti 23 500 blogikirjoituksessa. Blogien lisäksi Pussy Riotista kerrottiin tuhansissa uutisteksteissä, artikkeleissa ja radio-ohjelmissa. Sosiaalisessa mediassa julkaistujen aihetta käsitelleiden päivitysten määrä lienee miljoonia. Toisin kuin useat aiemmat vastaavanlaiset protestiperformanssit, Pussy Riot alkoi saada näkyvyyttä myös valtakunnallisten televisiokanavien uutisissa ja poliittisissa keskusteluohjelmissa.

Osittain tämä tapaus piti opposition protestiliikehdinnän aktiivisena myös perinteisesti hiljaisena kesäkautena. Varsinaisen oikeudenkäynnin käynnistyttyä tapaus alkoi saada huomiota myös ulkomailla ja ulkomaisten artistien kuten Madonnan Pussy Riotia puolustavista puheenvuoroista uutisoitiin näkyvästi erityisesti liberaaleissa medioissa. Venäjällä nämä puheenvuorot eivät kuitenkaan saaneet samanlaista painoarvoa kuin lännessä osittain siksi, että ne perustuivat useissa tapauksissa varsin pintapuolisiin ja jopa virheellisiin taustatietoihin tapahtuneesta.

Kolmas asiaan vaikuttanut tekijä on jo useita vuosia jatkunut keskiluokan määrällinen kasvu Venäjällä. Sellaisten kansalaisten osuus, joiden arkielämää eivät enää hallitse kysymykset toimeentulosta, on myönteisen talouskehityksen myötä ollut huomattavassa kasvussa.  Arjen agendalle on keskiluokan piirissä noussut uusia, erityisesti poliittisiin vaikuttamismahdollisuuksiin liittyviä kysymyksiä. Tällä keskiluokalla on aikaa ja kiinnostusta käydä aktiivista keskustelua esimerkiksi Pussy Riot -tapauksesta. Keskiluokan kehitys on myös synnyttänyt Venäjälle erityisen joukon, joista mediassa käytetään nimitystä ”tyytymättömät kaupunkilaiset”. Tämän joukon suhteellinen määrä kansalaisista on edelleen vähäinen, mutta sen vaikuttavuus – muun muassa käytössä olevien uusien informaatiokanavien ansioista – on lukumääräänsä suurempi.

”Television Venäjä” ja ”internetin Venäjä” vastakkain

Siinä yhteiskunnallisessa keskustelussa, jonka tapaus on ympärilleen synnyttänyt, on merkittävää erottaa toisistaan kaksi sosioekonomista kansalaisryhmää: ”television Venäjä” ja ”internetin Venäjä”. ”Television Venäjän” muodostaa se osa kansasta, joka asuu pääosin maaseudulla tai pienissä kaupungeissa ja joka saa päivittäisen tietonsa maailman ja kotimaan tapahtumista lähinnä television ja paikallislehtien kautta. ”Internetin Venäjän” muodostaa pääosin se suurkaupungeissa asuva kansanosa, jolle internetistä on tullut päivittäin käytetty ja useissa tapauksissa myös merkittävin informaation lähde.

Oikeudenkäynnin loppuvaiheessa ja erityisesti tuomioiden julistamisen jälkeen keskustelun sisältö kääntyi yksinkertaistettuna teon oikeutukseen sekä tuomion oikeudenmukaisuuteen. Mielipiteet jakautuivat pääosin kahteen osaan: ”television Venäjän” kansalaisista suurin osa tuomitsi ryhmän teon ja piti sille langetettua tuomiota oikeutettuna. Kannan yleisyyttä selittänee ainakin osittain se, että valtakunnallisilla televisiokanavilla asian käsittely jäi kaikesta huolimatta pintapuoliseksi ja joissain tapauksissa myös vahvasti yksipuoliseksi sekä toimittajien kautta suodatetuksi.

”Internetin Venäjän” kansalaisista suurin osa puolestaan tuomitsi periaatteessa tempauksen toteutustavan ja erityisesti sen toteutuspaikan, mutta piti tempauksesta ryhmälle langetettua tuomiota vahvasti epäoikeudenmukaisena. Tätä mieltä olivat muun muassa lukuisat asiaan kantaa ottaneet poliitikot, yhteiskunnalliset vaikuttajat, taiteilijat sekä jopa presidentin alaisen ihmisoikeusneuvoston puheenjohtaja ja Venäjän ihmisoikeusasiamies. Mielipide selittynee osittain sillä, että ”internetin Venäjän” kansalaiset olivat saaneet tapauksesta kattavammin informaatiota sekä erilaisia näkökantoja oman mielipiteen muodostamiseksi ja että tässä ryhmässä on runsaasti jo edellä mainitun ”tyytymättömän kaupunkiväestön” edustajia, jotka ovat taipuvaisempia hyväksymään epätraditionaalisetkin vallanpitäjiä vastaan toteutetut protestit.

Kovasta hinnasta huolimatta Pussy Riot herätti Venäjällä tervetullutta, arvokasta ja rakentavaakin yhteiskunnallista keskustelua, joka jossain tapauksissa voi olla lähes välttämätöntä yhteiskunnallisen stagnaation tai apatian torjumisessa. Tässä tapauksessa vaarana voi kuitenkin olla myös äärimielipiteiden kärjistyminen ja niiden johtaminen radikaaleihin toimenpiteisiin. Tuomion lukemisen jälkeen ne ovat ilmentyneet esimerkiksi kirkkojen sotkemisena, ortodoksiristien kaatamisena sekä toisaalta aloitteilla ortodoksiaktivistien johtamien vahtijoukkojen perustamisesta. Tuomiostaan huolimatta Pussy Riot ei ole vielä viimeistä kappalettaan esittänyt.

Lisää aiheesta sivustolla: Jarmo Rinteen juttu nettiaktivismista ja Sergei Prozorovin analyysi Pussy Riotista.

Julkaisu Pussy Riot osui ja upposi venäläiseen yhteiskuntaan ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Digiaktivismin innovaatioita

Ylhäältä johdetuissa poliittisia kansalaisoikeuksia rajoittavissa oloissa digitaalinen viestintäteknologia ja sosiaalinen media tarjoavat väylän järjestelmää vastustavan protestin purkautumiselle ja vastarinnan mobilisoimiselle, kuten Venäjän 2011 duumanvaalien ja presidentinvaalien jälkeiset tapahtumat osoittavat.

Eräs tämän hetken mielenkiintoisimmista maista digitaalisen kansalaisaktivismin saralla on Venäjä. Internetiä ja informaatio- ja kommunikaatioteknologiaa hyödyntävän kansalaisaktivismin ja resistanssin politiikan tutkijat seuraavat mielenkiinnolla, miten Venäjän oppositiovoimat kekseliäästi hakevat poliittisesti toimimisen mahdollisuuksia ja rajoja ylhäältä johdetussa vertikaalisessa demokratiassa. Venäjän valtio pyrkii ankaralla lainsäädännöllä ja –käytöllä (ks. myös Reutersin julkaisema uutinen Venäjän protesteista) vaientamaan poliittista johtoa arvostelevia julkisia mielipiteenilmaisuja sekä rajoittamaan kansalaisten poliittisia kansalaisoikeuksia. Tunnettuja esimerkkejä valtiojohdon repressiivisestä linjasta ovat esimerkiksi Pussy Riot -performanssiryhmän Putinin karkoitusrukous-esityksestään saama vankilatuomio, kovat sakot mikäli osallistuu järjestysvallan mielestä laittomaan tai ennakolta ilmoittamattomaan mielenosoitukseen, tunnettujen oppositiohahmon sattumanvaraiset pidätykset tai ulkomaiseksi agentiksi rekisteröiminen, jos aktivistiryhmä on saanut pienintäkään rahallista tukea Venäjän ulkopuolelta.

Venäjän viimevuotisten duumanvaalien jälkeenkin protestoitavaa Venäjän poliittisella oppositiolla on riittänyt. Erityisesti presidentinvaalit 2012 ovat olleet kansalaisaktivistien ja opposition keskuudessa arvostelun kohteena. Paljon huomiota kerännyt Pussy Riot -performanssi Kristuksen Vapahtajan katedraalissa on vain yksi, joskin todennäköisesti tunnetuin ja jälkivaikutuksiltaan merkittävin, esimerkkitapaus Putinin vastaisista mielenilmaisuista. Vladimir Putin voitti vaalit ylivoimaisesti, mutta tuloksen oikeellisuutta on paljon epäilty, kuten myös presidentinvaalikampanjan tasapuolisuutta.

Vertikaalin vallan hallinnon valvovan silmän alla digitaalisesta viestintäteknologiasta on tullut aina vain merkittävämpi kanava oppositiolle viestin saamiseksi julkisuuteen ja toiminnan organisoimisessa. Venäjästä onkin pikku hiljaa kehkeytynyt digitaalisen kansalaisaktivismin ja resistanssin politiikan suunnannäyttäjä. Tutkimuksellisesti mielenkiintoiseksi Venäjän digiaktivismin keinot ja taktiikat tekee se, että niissä onnistutaan siirtämään verkkokuhina virtuaalisesta avaruudesta konkreettiseksi toiminnaksi toreilla ja turuilla. Internet-sivustot ja sosiaalinen media ovat keskeisiä tiedotus-, mobilisointi- ja organisaatiokanavia ja samalla niiden ympärille muodostuu kaduille jalkautuvia suuria ihmisjoukkoja, jotka hyödyntävät digimedian toimintaa mahdollistavaa potentiaalia. Tällaiseen ilmiöön viitataan internet-mobilisaation tutkimuksessa käsitteellä hybridi organisaatio tai hybrimäinen aktivismi (ks. käsitteestä esim. Chadwick 2011; Bennett & Segerberg 2012; Rinne 2012; Vatikiotis 2012.)

Digitaalisen viestintäteknologian ansiosta jokainen lähettäjä voi paitsi omatoimisesti lähettää viestejä omissa vertaisverkoissaan, joissa ne leviävät rihmastomaisena viestiketjuna eteenpäin, myös personifioida viestiä haluamallaan tavalla nettitaitojen puitteissa (esim. Bennett & Segerberg 2012; Lappalainen 2008; Häyhtiö & Rinne 2008). Manuel Castellsin (2009) termi ”mass self-communication” kuvastaa erinomaisesti vertaisverkoissa tapahtuvaa yhdeltä-monelle -viestintää, joka luo uudenlaista poliittisesti toimimisen kansalaiskulttuuria (vrt. Dahlgren 2009). Politiikasta.fi-sivustolla vime keväänä julkaistu Markku Lonkilan artikkeli ”Sosiaalinen media ja Venäjän opposition protestit” osoittaa, miten oppositio hyödynsi digitaalisen viestintäteknologian mahdollisuuksia protestien organisoimisessa ja siirtämisessä online-avaruudesta offline-tiloihin.

Hybridimäistyvää vastarinnan politiikkaa

Venäjän jatkuvasti kiristyvä kontrolli kansalaiskokoontumisten suitsimiseksi ja yritykset vaientaa poliittista johtoa arvostelevat äänet (Roberts 2012) on vauhdittanut hybrimäisen aktivismin kehitystä. Kiristyvän kansalaiskontrollin myötä vastarinnan organisoimisen suunta on osittain muuttunut päinvastaiseksi eli aktiviteetit suuntautuvat offline-tiloista online-avaruuteen. Tämä ”perinteisestä verkkomobilisaatiosta” poikkeava suunnanmuutos on suora vastaus kansalaisten järjestysvallan koventuneisiin otteisiin koolla olevien väkijoukkojen hajottamisessa. Venäjän opposition edustajat ovat alkaneet enenevässä määrin hyödyntää yhden hengen mielenosoitusten eli soolo-protestoinnin taktiikkaa. Yhden hengen protestit eivät Venäjän lain mukaan ole laittomia ja niinpä Olesya Schmagun (kuvassa) haastoi presidentti Putinia tulemaan ulos toimistostaan ja osallistumaan julkiseen keskusteluun vaaleista seisoessaan tämän virka-asunnon edustalla.

Paikan päällä Schagumin mielenilmausta todisti kourallinen ihmisiä, mutta kuvia demonstraatiosta julkaistiin sekä Schmagunin blogissa että monilla muilla verkkosivustoilla ja ne saivat huomattavan suuren virtuaaliyleisön aiheuttaen vilkasta verkkokeskustelua. Yhden hengen mielenosoitus ei kuitenkaan jäänyt viimeisimmäksi kehitysvaiheeksi venäläisen digiaktivismin hybridisoituvassa evoluutiossa. Seuraava innovaatio oli, miten organisoidaan ja ajallisesti synkronoidaan yhden hengen soolo-protestit massiivisiksi yhden hengen soolo-protestien joukkotapahtumaksi. Avuksi toiminnan organisoimiseksi ja mobilisoimiseksi otettiin jälleen kerran digitaalinen media, jonne perustettiin oma interaktiivinen alusta Feb26.ru, joka koordinoi runsas viikko ennen presidentinvaaleja liki 16 kilometriä pitkän ympyränmuotoisen rivistön muodostumisen Moskovan keskustassa. Mielenilmauksen jälkeen feb24.ru-sivusto katosi netistä.

Tapahtumaan osallistuvat ihmiset pystyivät etukäteen näkemään, missä on vapaita paikkoja ja mitkä paikat ovat jo varattuja. Protestoijat siis valitsivat oman paikkansa rivissä, ja näin onnistuttiin välttämään väkijoukon keskittyminen joihinkin tiettyihin paikkoihin. Tämän tee-se-itse-organisoitumisen ansiosta kehämäinen rivistö saatiin muodostetuksi. Tempaukseen osallistuneilla ihmisillä oli vahvoja epäilyksiä tulevien vaalien rehellisyydestä ja tarkoitus oli sekä vedota rehellisten vaalien puolesta että lähettää viesti valtionjohdolle opposition valveilla olemisesta.

Tämäntyyppinen kertaluontoisen performanssin mahdollistava informaatio- ja kommunikaatioteknologia ei välttämättä edellytä mittavaa etukäteiskoordinointia ja -suunnittelua, ainoastaan interaktiivisen sivuston tai alustan perustamista. Interaktiivisten sivustojen mobilisaation teho perustuu asiasta kiinnostuneiden ihmisten omaan haluun olla mukana toiminnassa ja valita paikkansa samanhenkisten muukalaisten rivistössä. Samalla tällaiset massiiviset soolo-protesti-joukkotapahtumat osoittavat, että virtuaaliset yhteisöt voivat jalkautua kaduille poliittisia tavoitteita ajaessaan, olkoonkin että toimintaa voi helposti luonnehtia kertaluontoiseksi prekaari-aktivismiksi (ks. esim. Vatikiotis 2012).

Imperiumin vastaisku

Vaikka Venäjän poliittinen oppositio onkin innovatiivisuudessa askeleen edellä virallista Venäjää, niin ei poliittinen eliitti silti ole ollut toimettomana. Perinteistä ja hyväksi havaittua kansalaisvapauksien ja -oikeuksien kontrollia on kiristetty lainsäädännön toimin (Roberts, 2012). Rangaistuksia valtiojohdon arvostelusta on kovennettu, tai ainakin näin liberaaleissa länsimaissa on tulkittu Pussy Riot -trion saamaa vankilatuomiota. Mielenosoitusten järjestämisestä ja niihin osallistumisesta saattaa rapsahtaa jopa 7000 ruplan sakko. Kansalaistoiminnan mahdollisuuksia kavennetaan, mistä esimerkkinä on, että jos kansalaisjärjestö saa ulkomaista tukea, niin sen on rekisteröidyttävä ulkomaiseksi agentiksi (mt).

Lain ja kontrollin tiukentamisen lisäksi vallan vertikaali on ottanut käyttöönsä samoja digimedian mahdollistamia keinoja (Asmolov 2012) kuin mitä vertikaalia valtaa vastustavat käyttävät. Internetiin ilmestyy laajalle yleisölle suunnattuja interaktiivisia crowd sourcing -periaatteella toimivia sivustoja ja karttapohjia, joissa kansalaiset voivat kertoa mitä hyvää ja missä presidentti Putin on tehnyt. Tosin tämä taktiikka osoittautui jokseenkin riskialttiiksi, sillä melko pian ilmestyi myös karttoja (crowdmap), joilla kerättiin kansalaistodisteita siitä, mitä Putin ei ollut lupauksistaan huolimatta tehnyt.

Toinen tapa pyrkiä hillitsemään opposition digiaktivismia on kyberhyökkäykset yhteisöpalveluja ja sivustoja ylläpitäviin palvelimiin. Esimerkiksi feb26.ru-sivusto kaatui kyberhyökkäyksen seurauksena ja jouduttiin poistamaan webistä ja perustamaan uudelleen. Tämän lisäksi valvontakameroita on alettu tehostetusti käyttää väkijoukkojen kokoontumisten tarkkailussa ja opposition johtohahmojen tunnistamisessa.

Kontrollin kiristämisen lisäksi poliittinen valta on alkanut käydä omaa tiedotuskampanjaansa opposition esittämien väitteiden tukahduttamiseksi. Eräs esimerkki, jolla väitteitä vaalien vilpillisyydestä pyrittiin kumoamaan, oli asentaa monille äänestyspaikolle web-kamerat, jotta äänestyspaikoilla tapahtuvaa toimintaa voitiin seurata online-streamina. Silti oppositio leimasi web-kamera-seurannan läpinäkyvyyden illuusioksi, sillä niiden avulla ei merkittävimpiä vaalivilpin muotoja, eli äänestyskarusellia tai äänestysprotokollien väärentämistä, voida todentaa.

Lopuksi

Venäjän opposition hallinnon vastaisessa digitaalisessa kamppailussa voidaan erottaa sekä taktisia että strategisia tavoitteita. Ennen kokemattomat ja ennakoimattomat taktiikat, joita oppositio jatkuvasti kehittelee poliittisten vaatimuksiensa ajamisessa pakottaa valtiovallan innovaatioiden kilpajuoksuun, mikä vaatii huomattavia summia rahaa ja kuluttaa suunnattomat määrät ihmistyötunteja. Lisäksi se pakottaa jatkuvasti tiukentamaan lainsäädäntöä ja johtaa sen muuttumiseksi pikkutarkemmaksi ja vähä vähältä absurdimmaksi, mikä puolestaan helposti johtaa yleisempään tyytymättömyyteen tavallisten ihmisten mielissä.

Teknologisessa kilpajuoksussa opposition kanssa hallinto joutuu turvautumaan aina vain sofistikoidumpiin teknisiin ratkaisuihin ja tiedollis-taidolliseen ammattitaitoon. Vastarinnan hajaantuessa yhä pienempiin ja ketterämmin toimiviin soluihin pitää myös valvonnan hajaantua. Jahdattava määrittää jahtaajan liikkeet. Opposition vauhdissa pysyäkseen kansalaisten valvontaa joudutaan hajauttamaan, minkä oppositio toivoo aikaa myöden murentavan keskitetyn vallan vertikaalin rakennelmaa. Kontrollikoneiston hallinta sen diffuusioituessa yhä pienempiin ja erillisempiin osiin on entistä vaikeampaa, mikä edelleen rapauttaa keskittyneen vallan mahdollisuuksia hallita tehokkaasti.

Lähteet

Asmolov, Gregory (2012), Web cam governance: The struggle within Panopticon.

Bennett, Lance & Segerberg, Alexandra (2012), The logic of connective action, Information, Communication & Society 15:5.

Chadwick, Andrew (2011), The hybrid media system, konferenssiesitys Reykjavik 25. – 27.8.2011, ECPR General Conference.

Castells, Manuel (2009), Communication Power. Oxford University Press.

Dahlgren, Peter (2009), Media and political engagement : citizens, communication, and democracy. Cambridge University Press

Häyhtiö, Tapio & Rinne, Jarmo (2008), Politicking with the monsters on the Net, teoksessa Häyhtiö & Rinne (toim.) Net Working / Networking: Citizen Initiated Internet Politics. Tampere University Press.

Lappalainen, Pertti (2008), The Internet as a forum for multiple styles of political activisms, teoksessa Häyhtiö & Rinne (toim.) Net Working / Networking: Citizen Initiated Internet Politics. Tampere University Press.

Pantelis Vatikiotis (2012, The unbearable lightness of social web. Konferenssi-esitys 8.-12. heinäkuuta Madrid 2012, IPSA XXII World Congress of Political Science. Panel: ICTs and Democracy: Can the Use of Social Media and Web 2.0 Contribute to Political Engagement? Civic Participation and Public Sphere(s).

Rinne, Jarmo (2012), On Social Media and its contribution to political engagement. Konferenssiesitys 8. – 12. heinäkuuta Madrid 2012, IPSA XXII World Congress of Political Science. Panel: ICTs and Democracy: Can the Use of Social Media and WEB 2.0 Contribute to Political Engagement? Civic Participation and Public Sphere(s).

Roberts, Sean (2012), Putinin ensimmäiset sata päivää presidenttinä kiristävät ruuveja Venäjällä.

Julkaisu Venäjä on digiaktivismin koe-eläinpuisto ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.