Keväällä 2016 toimittaja kysyi Ylen Verkkovieras-ohjelmassa (noin 18 minuutin kohdalla) silloiselta elinkeinoministeri Olli Rehniltä (kesk.), tarvitseeko Suomi ”plan B:n” sen varalta, että EU:n näkemys metsien käytön kestävyydestä muuttuu Suomelle epäedulliseen suuntaan. Rehn vastasi, että varasuunnitelmaa ei tarvita, koska Suomi lähtee liikkeelle siitä, että ”plan A”, eli Suomen etua palvelevan päästölaskentatavan lobbaaminen, toimii.

Rehn totesi lähetyksessä myös, että Suomi pyrkii EU-politiikan lisäksi vaikuttamaan aktiivisesti toimittajiin ja ajatushautomoihin hallitakseen aiheesta käytävää keskustelua.

Mielikuva yksimielisestä Suomen kannasta tai edusta on harhaanjohtava, sillä suunnitelma A:ta ovat puoltaneet pääasiassa vain metsäsektorin edunvalvontajärjestöt sekä tietyt poliitikot ja ministeriöt. Metsien käytön ilmastovaikutuksiin perehtyneiden tutkijoiden enemmistö ei ole yhtynyt ”Suomen linjaan”, vaan on pyrkinyt nostamaan esiin sen sisältämiä riskejä ympäristölle ja taloudelle.

Suunnitelma A:ta ovat puoltaneet pääasiassa vain metsäsektorin edunvalvontajärjestöt sekä tietyt poliitikot ja ministeriöt.

Tiistaina 12.7. saatiin tieto, että Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta ei asetu tukemaan puun käytön lisäämistä.

Toukokuussa 2017 julkaistiin kansainvälinen tutkijoiden julkilausuma, jonka mukaan suunnitelma A:n mukaiset laskentasäännöt, jotka eivät huomioi riittävästi metsien käytön ilmastovaikutuksia, kannustavat lukuisia maita lisäämään puun epäkestävää käyttöä. Näin ne vaarantavat Pariisin sopimuksen tavoitteet. Allekirjoittajien joukossa oli maailman johtavia ilmastotutkijoita ja kansainvälisen ilmastopaneelin arviointiryhmän jäseniä.

Raportit ja julkilausumat vahvistivat, että hakkuiden lisääminen ei tuota ilmastohyötyjä muutoksen torjumisen kannalta oleellisella aikajänteellä.

Aiemmin keväällä Suomen ilmastopaneelin ja Euroopan tiedeakatemioiden yhteistyöjärjestön EASACin laajapohjaiset raportit sekä 68 suomalaisen tutkijan allekirjoittama julkilausuma metsien käytön vaikutuksista kaikki vahvistivat, että hakkuiden lisääminen ei tuota ilmastohyötyjä muutoksen torjumisen kannalta oleellisella aikajänteellä. Lisääntyvät hakkuut heikentäisivät myös entisestään luonnon monimuotoisuutta.

Epätervettä tiedepolitiikkaa

Tiedeyhteisön kritiikki ei koostu hajaäänistä, vaan sitä voidaan jo kutsua kansainväliseksi tieteelliseksi yhteisymmärrykseksi. EU:n linja seuraa aihepiirin tieteellisen tutkimuksen valtavirran johtopäätöksiä.

Tätä taustaa vasten on oireellista, että MTK on nimennyt 68 tutkijan julkilausuman ”poliittiseksi pamfletiksi” ja valiokunnan päätöksen ”kykenemättömäksi näkemään metsien käytön pitkäaikaiset ilmastohyödyt”. MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola nimitti tutkijoiden toimintaa ”epäisänmaalliseksi”.

Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäen (kesk.) mukaan päätöksessä ”ei ole järjen hiventä”. Meppi Nils Torvalds (r.) toteaa samassa haastattelussa, että ”EU-parlamentin lähestymistavalla ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa.” Meppi Eija-Riitta Korhola (kok.) otsikoi blogikommenttinsa: ”Kikkailua suomalaisten kustannuksella”.

Yksittäisten politiikkojen näkemyksiä ovat myötäilleet useammatkin ministeriöt.  Ympäristö-, energia- ja asuntoministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) on kertonut työskentelevänsä uutterasti EU-parlamentin kannan muuttamiseksi.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) on todennut Suomen pitävän kiinni metsien käytön lisäämisestä ja siihen kytkeytyvistä investoinneista siinäkin tapauksessa, että EU-parlamentti päättäisi hyväksyä ympäristövaliokunnan kannan. Lintilän mukaan Suomi tulee vaikka ostamaan päästöoikeuksia, jos metsien lisäkäyttö sitä vaatii.

Onko kyse Rehnin mainitsemasta mediavaikuttamisesta, jossa yhteistä ”Suomen kantaa” pyritään pönkittämään faktoista välittämättä?

Ovatko nimenomaan metsäsektoriin perehtyneet suomalaiset päättäjät ja järjestöt todellakin tietämättömiä aihepiirin tieteellisen tutkimuksen keskeisistä johtopäätöksistä? Vai onko kyse Rehnin mainitsemasta mediavaikuttamisesta, jossa yhteistä ”Suomen kantaa” pyritään pönkittämään faktoista välittämättä?

Viimeaikaisessa keskustelussa myös muutamat metsien käytön lisäämistä tukevat tutkijat ovat hyökänneet voimakkain sanankääntein erityisesti kevään julkilausuman allekirjoittajia vastaan. Hyökkäyksen tekee omituiseksi se, että useat näistä tutkijoista ovat kirjoittajina mukana esimerkiksi Suomen ilmastopaneelin raportin keskeisissä tieteellisissä viitteissä, jotka vahvistavat metsien käytön lisäämisen kielteiset ilmastovaikutukset.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) professori Hannu Ilvesniemi ja professori emeritus Erkki Tomppo totesivat, että mainittu 68 tutkijan julkilausuma ei edustaisi tutkimuksen valtavirran kantaa. Samalla on pakko huomata, että metsien käytön lisäämistä on julkisuudessa puolustanut yhteensä alle kymmenen tutkijaa – mukaan lukien Luken tutkimusylijohtaja Johanna Buchert ja asiantuntijapalveluiden johtaja Taneli Kolström, jotka eivät itse tee aihepiirin tutkimusta.

Metsien käytön lisäämistä on julkisuudessa puolustanut yhteensä alle kymmenen tutkijaa.

Useat tiedeyliopistojen professorit ja tutkijat ovat tapaamisissamme nostaneet esille huolensa Luken metsien käytön ilmastovaikutuksia koskevan tutkimuksen uskottavuudesta. Samoin VTT:n päätös hajottaa teemaan keskittynyt tutkijatiimi ja irtisanoa suuri osa tiimin tutkijoista on herättänyt ihmetystä.

Erityisen valitettavana on pidetty sitä, että sektoritutkimuslaitosten palveluksessa olevien todella pätevien tutkijoiden työhön ja tutkimustulosten esittelyyn kohdistuu yhä laajempaa poliittista painostusta.

Hyvin huolestuttavana on pidetty myös tutkimusraporttien tiivistelmien ja policy briefien muotoilua. Keskeiset tulokset on saatettu ilmaista niin, että päättäjä tai toimittaja voi tiivistelmän perusteella saada täysin vääristyneen kuvan tutkimustuloksista. Esimerkkeinä voidaan mainita Energia- ja ilmastostrategian vaikutusarviot: Yhteenvetoraportti sekä Biotalouskenaarioiden mukaisten hakkuiden vaikutukset metsien monimuotoisuudelle tärkeisiin rakennepiirteisiin.

Toiveita ja tosiasioita

Metsien käytön kasvattamista ajavien tahojen ydinviestin voi kiteyttää siihen, että metsien hiilinielu on kasvanut ja tulee edelleen kasvamaan, koska hakkuut jäävät metsien vuosikasvua pienemmiksi. Myös metsien aktiivisen käytön ja hoidon väitetään vahvistavan hiilinielua.

Raporttien ja julkilausumien mukaan taas hiilinielun sijaan on tärkeämpää maksimoida metsän pitkäaikaista hiilivarastoa. Metsähiilinielu, josta hiili vapautuu intensiivisen hoidon ja käytön ansioista nopealla syklillä ilmakehään, ei hidasta riittävästi ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kohoamista. Järeytyvissä metsissä sekä pitkäikäisissä puutuotteissa hiili säilyy vuosikymmeniä tai vuosisatoja.

Sekaannusta on aiheuttanut eri tutkimusten ja strategioiden toisistaan poikkeavat aikajänteet.

Sekaannusta on aiheuttanut eri tutkimusten ja strategioiden toisistaan poikkeavat aikajänteet. Ilmastotavoitteet ja aikarajat ovat viime vuosina tiukentuneet oleellisesti. Suunnitelma A ja sen pohjana toimivat tutkimusraportit pohjaavatkin osin jo vanhentuneisiin näkemyksiin ilmastonmuutoksen etenemisestä ja sen torjuntatoimien mittakaavasta.

Energia- ja ilmastostrategian vaikutusarvioraportin tiedotteessa todetaan, että esitetyillä linjauksilla Suomi voi saavuttaa vaaditut päästövähennykset. Raportin varsinaisesta sisällöstä käy kuitenkin ilmi, että puun energiakäytön kasvattamisen todelliset päästövaikutukset huomioiden Suomen ilmastopäästöt eivät vähene lainkaan vuoteen 2030 mennessä.

Alan tutkijoiden näkemyksen mukaan monimuotoisuuden kapenemista ei ole mahdollista pysäyttää tai edes hidastaa, mikäli hakkuita kasvatetaan suunnitellusti 60 miljoonan kuution tasolta 80 miljoonan kuution tasolle.

Tutkijoiden mukaan monimuotoisuuden kapenemista ei ole mahdollista pysäyttää tai edes hidastaa, mikäli hakkuita kasvatetaan suunnitellusti 60 miljoonan kuution tasolta 80 miljoonan kuution tasolle.

Mainitussa Luken raportissa tuodaan esiin, että monimuotoisuus on jatkuvasti kaventunut ja siten on olemassa tarve lisätoimenpiteille. Raportin tiedotteen epäselvien ja sisällön kanssa osin ristiriitaisten muotoilujen ansioista esimerkiksi kansanedustaja Katri Kulmuni (kesk.) saattoi käyttää raporttia tutkijoiden julkilausuman julkistustilaisuudessa perusteena sille, että hakkuita voidaan lisätä ilman riskiä monimuotoisuuden heikkenemisestä.

Avoimeksi jää, miten monimuotoisuutta turvataan, jos lisäsuojelu tai hakkuutason kohtuullistaminen eivät ole keinovalikoimassa.

Takaisin maan pinnalle

BIOS-tutkimusyksikön työskentely aiheen parissa pohjaa näkemykseemme siitä, että globaalin ympäristönmuutoksen vaikutuksia suomalaiselle yhteiskunnalle on syytä pyrkiä ennakoimaan. Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan vahvaan tieteelliseen näyttöön pohjaavan ratkaisun halveksuva kommentointi taas vie päinvastaiseen suuntaan. Haluttomuus sopeuttaa keskeisiä yhteiskunnallisia strategioitamme globaalin ympäristönmuutoksen reunaehtoihin voi vahingoittaa vakavasti maatamme.

Tiedeviestintää ja tieteen yhteiskunnallista vaikuttavuutta on nähdäksemme syytä parantaa. Tästä syystä BIOS fasilitoi edellä mainitun 68 tutkijan julkilausuman työstämistä. Julkilausuman sisällöstä vastasivat allekirjoittaneet aihepiirin tutkijat.

Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan päätös ei sinällään suurestikaan vahingoita suomalaista yhteiskuntaa. Toisin kuin metsien käytön lisäämistä kannattavat kommentoijat usein väittävät, missään raporteissa tai linjauksissa ei ehdoteta luopumista metsien käytöstä, vaan ainoastaan metsätalouden kestävyyden parantamista ja sopeuttamista kiristyviin ilmastotavoitteisin.

Jos Euroopan parlamentin kanta säilyy, joudutaan erityisesti Suomen biotaloussuunnitelmaa ja energia- ja ilmastostrategiaa päivittämään.

Jos Euroopan parlamentin kanta säilyy, joudutaan erityisesti Suomen biotaloussuunnitelmaa ja energia- ja ilmastostrategiaa päivittämään. Syynä ei kuitenkaan ole EU:n halu rankaista Suomea, vaan pyrkimys ehkäistä globaali ympäristökatastrofi. Tämä on luonnollisesti myös Suomen edun mukaista, vaikka kaikki eivät sitä tunnu ymmärtävän.

Tutkimukset ja ympäristövaliokunnan linjaus suosittavat metsäteollisuuden painopisteen siirtämistä kestävien puutuotteiden ja esimerkiksi puurakentamisen suuntaan. Kestävä puun käyttö voi tuottaa nykyistä bulkkituotantoa suuremman lisäarvon ja jopa lisätä metsäsektorin työpaikkoja.

Suomen kestävyysongelma ei kuitenkaan rajoitu vain metsätalouteen. Tilastokeskuksen tietojen mukaan suomalaisten hiilipäästöt asukasta kohden kuuluvat Euroopan suurimpiin. Lisäksi Suomi saa EU-maista kutakuinkin vähiten taloudellista hyötyä irti käyttämistään luonnonvaroista.

Suomen kestävyysongelma ei kuitenkaan rajoitu vain metsätalouteen.

Suunnitelma B:tä pitäisikin tarkastella osana suomalaisen teollisuus-, elinkeino- ja yhteiskuntarakenteen kokonaisuutta.

Yli 70 prosenttia energiantarpeestamme tyydytetään pääosin Venäjältä tulevilla fossiilisilla polttoaineilla ja uraanilla. Tuontienergiariippuvuuden vähentämisestä vallitsee yhteiskunnassa laaja konsensus.

Jos puun käytön lisääminen ei ilmasto- ja biodiversiteettisyistä olekaan keinovalikoimassa, Suomella ei ole edellytyksiä toteuttaa halpaan energiaan ja intensiiviseen luonnonvarojen käyttöön pohjaavaa elinkeinostrategiaansa ja samalla pitää kiinni päästövähennys- ja omavaraisuustavoitteista.

Energia- ja ilmastostrategian sekä biotalousstrategian tiekarttana toimivan Low Carbon Finland -tutkimushankkeen metsäsektoria kuvaavissa tausta-aineistoissa todetaan, että metsien käytön vähentäminen ja hyödyntäminen esimerkiksi hiilinieluina uhkaisi heikentää taloudellista toimeliaisuutta ja yhteiskunnan innovatiivisuutta.

Tämä päättäjäportaassa yleinen näkemys herättää epäilyn siitä, onko suunnitelma A pohjimmiltaan suo, kuokka ja Jussi -tarina, jossa hyvää ja vaurasta Suomea voidaan ylläpitää ainoastaan intensiivisellä maanmuokkauksella sekä jatkuvasti kasvavalla energian ja resurssien käytöllä.

Keväällä 2016 Suomen biotalousstrategiaa esittelevässä seminaarissa Saksan maatalousministeriön edustajat ihmettelivät puheenvuorossaan sitä, että Suomi ja Saksa tuntuvat ymmärtäneen biotalouden kehittämisen keskeiset tavoitteet hyvin eri tavoin. Suomessa biotalous pohjaa materiaalin kulutuksen kasvuun, kun Saksassa päätavoitteena on materiaalinkulutuksen vähentäminen kiertotaloutta vahvistamalla.

Suomessakin on käynnissä lukuisia hankkeita kiertotalouden ja puun kaskadikäytön ja kierrätyksen lisäämiseksi. Maastamme löytyy vahvaa osaamista myös luonnonvarojen kestävästä käytöstä. Pohja suunnitelma B:hen siirtymiseksi on jo valettu. Hallituksen strategioissa materiaali- ja energiatehokkuuden lisääminen jää kuitenkin edelleen reunahuomautukseksi.

Pohja suunnitelma B:hen siirtymiseksi on jo valettu.

Suunnitelma B voisi tarkoittaa myös kulttuurista muutosta kohti ideaaleja, jotka tukeutuvat materiaalisen kulutuksen kasvun sijaan kestävyyteen sekä sosiaalisiin ja sivistyksellisiin arvoihin. Eri selvitysten mukaan suomalaiset ovat jo varsin tyytyväisiä nykyiseen elintasoonsa ja painottavat kulutuksen kasvun sijaan vakautta ja turvallisuutta. Suunnitelma B:ssä virallinen Suomi asettuisi tukemaan kansalaisia tässä pyrkimyksessä.

Sivistysmaa?

Metsäbiomassoista käytävä poliittinen paini ja ärhäkkä julkinen keskustelu valottavat hyvin ekologisen rakennemuutoksen ydinongelmia. Keskustelussa erottuvat leirit voidaan jakaa niihin, jotka painottavat taloudellisen kasvun edellytysten vaalimista nykyisen kaltaisesti kehittyvässä tulevaisuudessa, ja niihin, jotka pyrkivät turvaamaan luontojärjestelmän ja yhteiskunnan toimintakykyä globaalissa murroksessa.

Useissa julkisissa puheenvuoroissa on myös korostettu Suomen päästöjen vähäistä merkitystä globaalissa kehityksessä. Kansainvälisissä päästövähennysneuvotteluissa vaaditaan panostusta ja hyviä esimerkkejä erityisesti jo vaurastuneilta mailta. Jos Suomi yhtenä maailman vauraimmista, kehittyneimmistä ja koulutetuimmista kansakunnista ei pysty leikkaamaan päästöjään, meillä ei ole edellytyksiä toivoa tai vaatia jonkin muun maan toimivan meitä paremmin.

Taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys voidaan saavuttaa vain ja ainoastaan siinä tapauksessa, että ekosysteemien toimintakyvyn romahtaminen kyetään välttämään.

Aiheesta käytävässä keskustelussa on syytä huomioida kestävyyden taloudelliset, sosiaaliset ja ekologiset ulottuvuudet. Samalla on syytä sisäistää, että taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys voidaan saavuttaa vain ja ainoastaan siinä tapauksessa, että ekosysteemien toimintakyvyn romahtaminen kyetään välttämään. Päättäjiemme on ratkaistava, pohjaavatko he käsityksensä yhteiskunnan ekologisista reunaehdoista tieteeseen vai omiin tai viiteryhmiensä mielikuviin.

Antti Majava on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa ja itsenäisessä BIOS-tutkimusyksikössä.

Julkaisu On aika siirtyä suunnitelma B:hen ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Vuonna 1972 niin kutsutun Rooman klubin raportti ”Kasvun rajat” nosti esiin jatkuvan talouskasvun ja luonnonvarojen riittävyyden ongelman. Viisitoista vuotta myöhemmin Brundtlandin komission kestävän kehityksen raportti ”Yhteinen tulevaisuutemme” kohdisti huomion talouskasvun ja luonnon kantokyvyn väliseen ristiriitaan. Kansainvälisesti ehkä tunnetuin suomalainen filosofi Georg Henrik von Wright käsitteli kirjassaan Tiede ja ihmisjärki vuonna 1987 varsin pessimistiseen sävyyn ihmisen taloudellisen toiminnan ja luonnon välistä suhdetta. Wright esitti omana pelkonaan, että ihmiskunta oppii ainoastaan katastrofin kautta. Wrightin pelko näyttää perustellulta yli neljännesvuosisata kestävän kehityksen raportin ilmestymisen jälkeen. Voidaan jopa perustellusti kysyä, onko enää mieltä puhua kestävästä kehityksestä.

Talouskasvun ruokkii luonnonkatastrofeja

Viime vuonna maapallolla saavutettiin korkeimmat kasvihuonepäästöt kuin koskaan aikaisemmin. Hiilidioksidi- ja metaanitasot ovat korkeimmat ainakin 650 tuhanteen vuoteen Kioton ilmastosopimuksesta tai päästökaupoista huolimatta. Viime vuonna maapallolla riehui useita rajumyrskyjä, jotka osittain ovat seurausta ihmisen toiminnan aiheuttamasta ilmastomuutoksesta. Yksi pahimmista oli Hayiaksi nimetty taifuuni, joka Filippiineillä Taclobanin kaupungissa tappoi yli 6 000 ihmistä. Lisääntyvät ja voimistuvat luonnonkatastrofit ovat yksi osa globaalia ilmastomuutosta, joka kytkeytyy jatkuvan talouskasvun ideologiaan.

Markkinatalouteen kytkeytyvässä yhteiskuntafilosofiassa yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen edellytyksenä on jatkuva talouskasvu. Länsimaisessa yhteiskuntafilosofiassa merkittävässä asemassa oleva ajatus tasa-arvoisuudesta ja erityisesti sen toteuttamisesta edellyttää myös taloudellista kasvua. Globaali tasa-arvoisuus amerikkalaisen ja eurooppalaisen kulutusyhteiskunnan tasolla tarkoittaisi sellaista tuotannon kasvua, jota ihmiskunnan historia ei vielä tähän asti ole nähnyt. Tuskin kukaan voi kiistää, ettei köyhyysrajan alapuolella elävillä ihmisillä olisi oikeutta vaihtaa köyhyydestä johtuvia sairauksiaan elintasosairauksiin.

Modernisaation ympäristöongelmat

Globaalin talouskriisin keskellä maailmantalouden kehityksen kannalta Intian ja Kiinan talouskasvu on ratkaisevassa asemassa. Molemmat maat ovat 20 vuodessa nostaneet yli 400 miljoona ihmistä köyhyydestä kuluttavaan keskiluokkaan. Kiinan ja Intian lisäksi kasvun odotukset kohdistuvat muihin BRICS-maihin ja niiden vanavedessä yhteentoista muuhun nousevaan talouteen. Talouskasvun myötä uusien kuluttajien elämäntavassa ja kulutustottumuksissa tapahtuu muutos, joka kytkeytyy modernisaatioon. Modernisaatio ja talouskasvu puolestaan lisäävät yhdessä niukkenevien luonnonvarojen kysyntää, mihin tehokaskaan kierrätys ei ole vastaus.

Maailmantaloudessa tapahtuvan muutoksen väistämättömänä seurauksena on kasvihuonekaasujen päästöjen lisääntyminen, mikä edistää ilmaston lämpenemistä. Kioton tavoitteita on jo nyt mahdotonta saavuttaa, ja ympäristö tulee muuttumaan merkittävästi menossa olevan vuosisadan aikana eri puolilla maapalloa. Monin paikoin asuttavat alueet tulevat supistumaan ja makean veden saatavuus tulee vaikeutumaan. Vuoteen 2050 mennessä 15–37 prosenttia nykyisistä eliölajeista on ilmastomuutoksen myötä tuomittu kuolemaan sukupuuttoon. Niinpä edessä on tilanne, jossa myös miljoonat ihmiset joutuvat muuttamaan pois perinteisiltä asuinalueiltaan, ja mitä ilmeisimmin pakolaisvirrat kasvavat.

Talouskasvun kannalta keskeisessä asemassa ovat niukkenevat energiavarat. Vuoteen 2050 mennessä ei näköpiirissä ole puhdasta vaihtoehtoa kasvavan energian tarpeen tyydyttämiseksi. Noin 80 prosenttia energiasta tuotetaan lähitulevaisuudessakin hiilivedyistä. Niinpä öljyvaroihin kohdistuvaa kilpailua voi arvioida siitä lähtökohdasta, että tällä hetkellä vielä 1,3 miljardia kiinalaista kuluttaa maailman öljyvaroista vain noin 9 prosenttia, kun vastaavasti 310 miljoonaa yhdysvaltalaista kuluttaa niistä 25 prosenttia. Entä kun kiinalaiset kuluttavat yhtä paljon energia varoja kuin yhdysvaltalaiset? Vastaukseksi ei riitä esimerkiksi lisääntyvä biopolttoaineiden käyttö. Niiden kohdalla törmätään muun muassa vesiongelmaan, sillä biopolttoaineiden tuotanto kuluttaa vesivaroja.

Vedestä hyödyke

Inhimillisen elämän kannalta vesi on ratkaisevassa asemassa, ja vedestä on tulossa niukka hyödyke. Sen määrä ei lisäänny, vaikka sen kulutus kasvaa elintason nousun myötä. Sen sijaan osa niukkenevista vesivaroista käy käyttökelvottomaksi, ja osalta maapallon väestöä vesi katoaa ulottumattomiin. Jo vuonna 2025 mahdollisesti noin 3 miljardia ihmistä tulee kärsimään veden niukkuudesta. Vuonna 2050 kenties 1,1 miljardia ihmistä tulee olemaan lähes kokonaan vettä vaille. Kulutustottumusten näkökulmasta on hyvä tietää, että yksi kupillinen kahvia on vaatinut 140 litraa vettä kahvin tuotannossa, ja vastaavasti teekupilliseen on kulutettu vettä 35 litraa. Tuota vettä tarvitaan tulevaisuudessa kipeästi ravinnontuotantoon ihmisten ruokatottumusten muuttuessa talouskasvun myötä.

Ei ole vaikea kuvitella, että valtiot ja yritykset tulevat kilpailemaan hupenevista resursseista samalla kun ihmiset eri puolilla maapalloa tulevat taistelemaan pääsystä sellaisille elintärkeille resursseille kuten vesi ja ravinto, joka on myös käymässä niukaksi ilmastomuutoksen seurauksena eri puolilla maapalloa. Samalla talouskasvu ja ruokakulttuurien muutos lisäävät elintarvikkeiden kysyntää muun muassa Kiinassa ja Intiassa, joissa molemmissa elintarvikkeiden tuotantoon soveltuva maa-ala supistuu myös kaupungistumisen seurauksena. Niinpä jo nyt esimerkiksi Kiina ja kiinalaiset yritykset ovat pitkillä vuokrasopimuksilla ottaneet haltuunsa viljelys- ja laidunmaita muun muassa Afrikassa.

Lisää luhistuvia yhteiskuntia

Kysymys ei ole vain kiristyvästä kilpailusta luonnonresursseista. Köyhät ihmiset ja köyhät maat kestävät huonosti ilmasto- ja ympäristömuutoksen aiheuttamia haasteita. Mitä ilmeisimmin tulemme näkemään luhistuvia yhteiskuntia, joissa on vaikea pitää yllä lakia ja järjestystä. Lisääntyvät konfliktit ovat enemmän kuin todennäköisiä. Kysymys ei välttämättä ole avoimista ja väkivaltaisista konflikteista, jotka nekin ovat mahdollisia. Vuosina 1950–2010 maapallolla on ollut ainakin 72 väkivaltaista ympäristökonfliktia, joista 27 liittyi maahan ja 15 veteen.

Kansainvälisen yhteisön ongelmana ei ole vain jatkuvan talouskasvun aiheuttama paine suhteessa luonnon asettamille rajoille ja kestävälle kehitykselle. Samalla, kun kestävä kehitys on uhattuna ja sitä kautta koko inhimillinen elämä sellaisena kuin sen tällä hetkellä ymmärrämme, vallitseva kansainvälinen järjestelmä ja sen hallintainstituutiot ovat muutoksen edessä. Nousevat valtiot ja erityisesti Kiina ja Intia haluavat lisää valtaansa kansainvälisessä yhteisössä ja ne haluavat muuttaa järjestelmän rakenteita palvelemaan paremmin omia etujaan.

Kansainvälisessä politiikassa on kehittymässä kilpailu vallasta ja johtajuudesta samalla kun ilmaston- ja ympäristönmuutos edellyttäisivät selkeitä ratkaisuja kestävän kehityksen hyväksi. Järjestelmänmuutoksessa ei kuitenkaan ole sellaisia kansainvälisiä instituutioita tai regiimejä, jotka mahdollistaisivat tarvittavien ratkaisujen tekemisen. Kestävän kehityksen retoriikasta ja loputtomista neuvotteluista on päästävä tekoihin. Tieteen ja teknologian huimasta kehityksestä huolimatta on ymmärrettävä, että luonto määrittää ihmiskunnan selviytymisen edellytyksiä paljon enemmän kuin teknologia. Me olemme nyt ehkä paljon enemmän riippuvaisia luonnon ehdoista kuin mitkään aikaisemmat sukupolvet.

Kestävän kehityksen sijaan on kenties aika ryhtyä puhumaan kokonaan uudenlaisesta taloudesta ja elämäntavasta. Ehkä yksilöllisen kulutuksen sijaan on nostettava etualalle kollektiivisempi kulutus. Tarvitseeko jokainen talous tiskikoneen ja pesukoneen? Tai tarvitseeko jokainen ihminen oman kännykän tai parhaassa tapauksessa kenties kaksikin, jotka vanhentuvat kaiken lisäksi muutamassa vuodessa? Jo vuoteen 2005 mennessä pelkästään Yhdysvaltain markkinoille oli tuotettu sellainen määrä kännyköitä, että niiden tarvitsemalla metallin määrällä olisi tuotettu 747 jumbo jet -matkustajakonetta. Tuon metallimäärän tuottamiseksi oli kaivettava ja louhittava miljoonia tonneja maata.

Lähteet

Homer-Dixon, Thomas (2006), The Upside of Down. Catastrophe, Creativity, and the Revival of Civilization.

Moyo, Dambisa (2013), Winner Take All. China’s Race for Resources and What It Means For Us.

Smith, Lawrence C. (2011), Uusi Pohjoinen – Maailma vuonna 2050.

Welzer, Harald (2012), Climate Wars. Why People Will Be Killed in the 21st Century.

von Wright, Georg Henrik (1987), Tiede ja ihmisjärki.

Artikkelikuva: Allan Joyner / Pixabay

Julkaisu Myytti kestävästä kehityksestä ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.