Sosiaali-ja terveyspalveluista ja ennen kaikkea niiden riittävyydestä on oltu huolissaan pitkään. Pohjoismaisessa hyvinvointimallissa universaali sosiaaliturva on ollut perinteisesti olennainen yhteiskuntia kantava voima. Julkisia palveluita on Suomessa tällä hallituskaudella kuitenkin leikattu merkittävästi.

THL:n asiantuntijoiden mukaan hallituksen esittämät toimet kasvattavat tuloeroja ja köyhyysriskiä merkittävästi vuoteen 2027 mennessä. Paitsi julkisia palveluita myös kansalaisjärjestöjen taloudellisia toimintaedellytyksiä on leikattu kovalla kädellä. Yhteiskunnallisena haasteena kyse ei kuitenkaan ole pelkistä taloudellisista reunaehdoista vaan siitä, millaisia yhteiskunnallisia arvovalintoja tehdään ja millaisia poliittisia ratkaisuja priorisoidaan. Turvataanko esimerkiksi kansalaisten perusoikeudet ja niitä tukevat palvelut, kuten koulutus ja sosiaaliturva? Vai ajatellaanko, että on yksilön vastuulla huolehtia omasta hyvinvoinnistaan? 

Yksilön näkökulmasta kriittiseksi kysymykseksi voi muotoutua se, mitä pitää tietää, jotta saa oikeita palveluita. Mitä pitää osata tehdä, että oman tai läheisen asian hoitaminen etenee? Jos jotakin, niin ainakin pitää osata vaatia.

Sosiaali- ja terveysministeriön keväällä 2025 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille toteuttamassa priorisointiperiaatteita käsittelevässä kyselyssä enemmistö ajatteli, että vaatimalla voi saada parempaa hoitoa ja palvelua. Käytännössä asia on ollut tiedossa, mutta nyt se on myös selvitetty. Näkökulma on kuitenkin jäänyt yllättävän vähälle huomiolle julkisessa keskustelussa. Entäpä jos ei asiakkaana tai potilaana tiedä, mitä vaatia? Tai mitä jos ei osaa etsiä tietoa siitä, miten kuuluisi toimia?

Riittävätkö voimavarat?

Marja-Liisa Honkasalo, Leila Jylhänkangas ja Anna Leppo kirjoittavat toimittamansa teoksen Haavoittuva toimijuus (2022) johdannossa, kuinka nykyisissä yhteiskunnallisissa keskusteluissa inhimillinen hauraus saattaa tulla nähdyksi heikkoutena ja kyvyttömyytenä kantaa vastuuta. Hyvinvoinnin turvaamista on siirretty entistä enemmän markkinoiden tai yksilöiden itsensä vastuulle. Kaikki eivät tällaisessa tilanteessa pärjää.

On jo entuudestaan tiedossa, että kaikki eivät hae heille kuuluvia sosiaalietuuksia tai palveluita. Kansalaiset eivät tiedä oikeuksistaan etuuksiin tai monimutkaisuus tekee etuuksien hakemisesta hankalaa. Esimerkiksi hakeminen saatetaan kokea liian vaivalloiseksi. Vaihtoehtoisesti hakemuksesta saatuun virheelliseen kielteiseen päätökseen ei jakseta hakea oikaisua. Tuuli Paukkerin ja Tuomas Matikan tutkimuksessa (2016) henkilökohtaisen informaatiokirjeen ja hakulomakkeen saaminen postissa vaikutti merkittävästi takuueläkkeen hakemiseen. Takuueläkkeitä haettiin enemmän, kun asiasta tuli ilmoitus kotiin.

Kun etuja jää joko tiedon tai voimavarojen puutteessa hakematta, taloudellinen tilanne vaikeutuu. Se taas vaikuttaa laajasti hyvinvointiin ja esimerkiksi perheiden jaksamiseen.

Palvelua tarvitsevat eivät toisin sanoen ole samalla viivalla. Toiset osaavat paremmin kuvata tilanteensa kuin toiset. Toisia neuvotaan enemmän kuin toisia. Heli Tiirolan, Leena Leinosen ja tutkimusryhmän mukaan osassa tilanteista voi myös sosiaalityöntekijöiden mukaan seurata sarja toisiinsa vaikuttavia ongelmia.

Tällaisessa ketjureaktiossa etuuksia voi jäädä niin hakematta kuin saamatta. Kun etuja jää joko tiedon tai voimavarojen puutteessa hakematta, taloudellinen tilanne vaikeutuu. Se taas vaikuttaa laajasti hyvinvointiin ja esimerkiksi perheiden jaksamiseen.

Näin rakentuu eriarvoisuuksia, joiden keskiössä ei ole pelkästään se, millaisia aineellisia resursseja on, vaan se, millaista tietopääomaa on. Monilla ei ole yksinkertaisesti voimavaroja vaatia, jos oma toimintakyky on eri syistä rajoittunut. Vaatiminen voi myös itsessään olla aikaa ja voimia verottavaa työtä ja johtaa pitkiin käsittelyprosesseihin. Käytännössä toiminnalliset eriarvoisuudet voivat muuntua palveluiden saamisen eriarvoisuuksiksi.

Osaava saa apua 2020-luvun Suomessa

Palveluiden tulisi periaatteessa olla kaikkien tarvitsevien ulottuvilla, ja lainsäädäntö turvaa potilaiden ja asiakkaiden oikeuksia. Perustuslaissa taataan oikeus perustoimeentuloon. Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista  ja Laki potilaan asemasta ja oikeuksista antavat selkänojaa palveluita ja apua tarvitseville.

Käytännössä tilanne on kuitenkin toinen. Esimerkiksi lapsiköyhyysaste on pysynyt Suomessa vuoden 2012 jälkeen ennallaan. Osan vanhemmista näkemys myös on se, ettei tilanne tulevaisuudessa ei kohene. MLL:n Perhepulssikyselyssä (2025) peräti 87 % kyselyn 1527 vastaajasta oli sitä mieltä, että asiat ovat menossa huonompaan suuntaan. Vastaajat kaipasivat tukea muun muassa vanhemmuuteen, apua lastenhoitoon sekä taloudellista tukea. Etenkin toimivaan terveydenhuoltoon kaivattiin huomiota.

Erityisesti lasten tai ikääntyneiden hoivan asioissa ennen kaikkea omainen on se, jonka pitäisi osata sukkuloida palvelujärjestelmän kiemuroissa. Ulla Halosen, Lina Van Aershotin ja Tomi Oinaan muistisairaiden läheisille tarjottua tukea käsittelevässä tutkimuksessa (2021) havaittiin, etteivät muistisairaan läheiset ole tasavertaisessa asemassa tuen saajina. Esimerkiksi palveluohjaukseen pääseminen oli epätasaista ja sattumanvaraista. Tutkimuksessa havaittiin, että puolisoille oli tarjottu enemmän tukea ja palveluita kuin aikuisille lapsille. Ne, jotka pääsevät palveluohjaukseen, tietävät paremmin, mitä palveluita on tarjolla. Käytännössä palveluohjaukseen pääseminen edellyttää sitä, että on osattu sanoittaa avun tarve oikein.

Palveluiden tulisi periaatteessa olla kaikkien tarvitsevien ulottuvilla, ja lainsäädäntö turvaa potilaiden ja asiakkaiden oikeuksia.

Samankaltaisia havaintoja on muissakin tutkimuksissa. Mervi Leppäkorven yhteiskuntapolitiikan väitöskirjatutkimuksessa (2022) mukana olleet siirtolaiset painottivat normaalin elämän tavoittelua, mutta heidän oletettiin osoittavan haavoittuvuutta avun ansaitsemisen kriteerinä. Tutkittavat joutuivat toisin sanoen tuomaan esille sitä, kuinka heikosti heillä menee, jotta tulivat asiassaan kuulluiksi. Leppäkorpi muotoileekin asian niin, että “voidakseen menestyä vaatimuksessaan pitää palvelua tarvitsevan olla riittävän sairas, riittävän haavoittuvassa asemassa voidakseen saada jotain”. Leppäkorpi myös huomauttaa, että pitää tietää, miltä taholta pyydetään ja mitä. Se on taito, jota kaikilla ei yksinkertaisesti ole.

Palveluja saadakseen on osoitettava heikkouden lisäksi halua parantaa omaa tilannettaan. Laura Blomgrenin heikossa työmarkkina-asemassa olevien toimijuutta koskevassa tutkimuksessa (2023) tuli esille, kuinka ”avun hakijoilta odotettiin kaikissa vaiheissa omatoimisuutta, mikä uuvutti jaksamisensa äärirajoilla olevia entisestään”. Blomgren kuvaakin, kuinka tutkittavien voimavaroja verottivat näennäispalvelut tai palvelut, joita ei oikeasti ollut olemassa. Esimerkkinä näennäispalveluista Blomgren mainitsee pitkäaikaistyöttömien kokemukset toiminnasta, joka heille näyttäytyi vain toiminnan itsensä takia organisoiduksi.

Kaikilla ei ole myöskään uskallusta vaatia. Pohtia voi, mihin kaikkeen se johtaa, kun tietotaidot ja kyvyt vaatia eriytyvät lisää.  

YTT Pia Lundbom on tutkijatohtori Itä-Suomen yliopistossa.

Kirjoitus on osa Koneen säätiön rahoittaman hankkeen Temppurata vai kaikkien turva? – selviytymisen strategiat ja uudet eriarvoisuuden rakenteet murenevassa hyvinvointivaltiossa toimintaa. Tutkimushankkeessa pureudutaan viiden osatutkimuksen keinoin tarkastelemaan haurastuneen hyvinvointivaltion kehyksessä pärjäämistä ja selviytymisen tapoja. Lähestymme hankkeessa tilannetta niin, että hyvinvointivaltio ja palvelujärjestelmä eivät rakennu vain ylhäältäpäin vaan vuorovaikutteisissa käytännöissä palveluiden käyttäjien ja järjestelmän välillä.

Artikkelin kuvituskuva: Annie Spratt / Unsplash

Julkaisu Vaatimisesta on tullut palveluiden priorisoinnin väline ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Koronapandemian aikana havaittiin kouriintuntuvasti, että osa kansalaisista ei luottanut terveysviranomaisten suosituksiin. Erityisesti koronarokotteisiin ja niiden ottamiseen kannustaviin tai velvoittaviin politiikkatoimiin liittyi epäluuloa ja vastustusta.

Koronarokotteiden vastustaminen onkin tuoreimpia esimerkkejä terveysviranomaisiin kohdistuneesta epäluottamuksesta, jota osa väestöstä koki myös ennen pandemiaa. Yksi epäluottamusta jo aiemmin kokenut ryhmä on lastensa rokottamisesta kieltäytyvät vanhemmat.

Epäluottamuksen taustalla voi olla useita syitä. Esimerkiksi terveysviranomaisten ja -asiantuntijoiden kytkökset lääketeollisuuteen ja sen taloudellisiin intresseihin saavat jotkut epäilemään rokotetutkimusten luotettavuutta.

Terveysviranomaisten mukaan luottamuspulaan tulee puuttua, jotta luottamus rokotteisiin ja niitä tarjoaviin tahoihin saataisiin palautettua. Epäluottamukseen vaikuttaminen voi kuitenkin olla hankalaa, jos luottamuksen katoamisen syyt jäävät kartoittamatta ja käsittelemättä.

Tässä tekstissä paneudumme niihin polkuihin, jotka johtavat rokotteisiin liittyvän luottamuksen menettämiseen ja epäluottamuksen kasvuun. Kirjoitus perustuu vertaisarvioituun tutkimusartikkeliin, jossa tarkastelimme, miten ja miksi jotkut suomalaiset vanhemmat ovat menettäneet luottamuksen rokotteisiin ja niitä kehittäviin, valmistaviin ja tarjoaviin toimijoihin.

Tutkimuksen aineistona oli 38 suomalaisvanhemman haastattelut, jotka tehtiin vuosina 2016–19. Lisäksi kahdeksan vanhempaa osallistui lisähaastatteluihin vuonna 2021. Kaikki haastatellut olivat valikoineet tai täysin kieltäytyneet lapsilleen tarjotuista, Suomen rokoteohjelman mukaisista rokotteista. Suurin osa haastatelluista oli naisia. Tekstissä haastateltavien nimet on vaihdettu.

Epäluottamuksen kaksi muotoa

On syytä erottaa toisistaan kaksi epäluottamuksen muotoa: epäluottamus epäilynä (mistrust) ja epäluottamus epäluulona (distrust).

Epäily kuvaa varovaista ja skeptistä asennetta. Epäilijä voi uuden tiedon karttuessa muuttaa ajatteluaan. Epäilevä asenne rokotteita kohtaan kehittyy vaiheittain.

Epäluulo sen sijaan kuvaa kyynisempää ja melko pysyvää epäluottamuksen tilaa. Epäluuloon voi liittyä pelkoa ja jopa vihaa. Jokin selkeä tilanne tai tapahtuma johtaa usein epäluulon kehittymiseen.

Analyysimme perusteella molemmat epäluottamuksen muodot ovat tärkeitä rokotteisiin kohdistuvan epäröinnin ja kritiikin kehittymisessä. Karkeasti jaotellen haastatteluista erottuu neljä polkua, jotka valottavat epäluottamuksen kehittymistä: aktivistin, epäröijän, pettyneen ja neuvottelijan polut.

Epäilyyn perustuva rokotekriittisyys kehittyy hitaasti

Tutkimuksemme osoittaa, että epäily liittyy epäluottamukseen, jossa kriittisyyttä ja epäröintiä herättävät kokemukset kasautuvat hitaasti. Hahmotamme tähän epäluottamuksen muotoon liittyviä polkuja jaottelemalla haastattelemiamme vanhempia aktivisteihin ja epäröijiin.

Haastateltavista suurin osa voidaan nähdä aktivisteina, jotka ovat varmoja rokotteista kieltäytymisen suhteen. Aktivistit ovat yleensä kiinnostuneita terveydestä sekä vaihtoehtoisista ja täydentävistä terveydenhoitomenetelmistä. He ovat keränneet tietoa rokotteiden riskeistä, mikä yhdessä lääketeollisuuden kritiikin kanssa on johtanut rokotteiden kyseenalaistamiseen. Aktivistit osallistuvat rokotekriittisten yhteisöjen keskusteluun, jakavat tietoa ja tukevat muita rokotekriittisiä.

Aineistossamme Lenan tarina kuvaa hyvin aktivistityyppiä. Oman lapsen syntymä on yleensä tilanne, jolloin rokotteiden arviointi tulee ajankohtaiseksi. Myös Lena alkoi kyseenalaistaa rokotteita lastensa syntymän jälkeen. Lenan mukaan rokotteet vaikuttivat ”absurdilta” ja hän päätti viivästyttää niiden antamista lapsilleen. 

Lenan kriittisyys kasvoi tiedonhankinnan myötä. Epäluottamusta lisäsi ymmärrys siitä, että vastuu rokotteiden mahdollisista haitoista on aina vanhemmalla. Lasten kasvaessa terveinä rokotteet vaikuttivat turhilta. Rokottamattomuuspäätöksen jälkeen Lena on osallistunut aktiivisesti keskusteluihin sosiaalisessa mediassa ja jakanut tietoa rokotteista.

Epäily liittyy epäluottamukseen, jossa kriittisyyttä ja epäröintiä herättävät kokemukset kasautuvat hitaasti.

Aktivistista poiketen epäröijä on epävarma rokotteisiin liittyvistä valinnoistaan. Epäröijät seuraavat rokotteisiin liittyviä sosiaalisen median keskusteluja, mutta eivät mielellään osallistu niihin itse. He luottavat osittain rokotekriittisten yhteisön muihin jäseniin, mutta ovat toisaalta epävarmoja sen suhteen, kuinka paljon muutkaan tietävät rokotteista.

Terveydenhuollon kohtaamisissa koettu painostus ottaa rokotukset lisää epäröijän epäluottamusta. Luotettavan tiedon puutteesta ja sen tulkinnan vaikeudesta seuraa usein ahdistusta. Epäröijän päätökset syntyvätkin osittain intuition pohjalta. Toisin kuin aktivisti, epäröijä saattaa salata lastensa rokottamattomuuden muilta.

Haastateltavistamme Hanna kuvaa epäröijän polkua. Hanna alkoi epäröidä, kun hoitaja ehdotti hänen kahden kuukauden ikäiselle lapselleen ohjelman mukaista rokotetta. Hanna koki neuvolassa painostusta rokottaa, mutta pelkäsi mahdollisia haittavaikutuksia ja päätti viivästyttää rokotteita.

Hannan mukaan luotettavan tutkimuksen löytäminen on vaikeaa. Hän epäili, että terveysviranomaiset peittelevät rokotteiden haittavaikutuksia. Toisaalta huolta lisäsi mahdollisuus, että rokottamaton lapsi saisikin rokotteilla ehkäistävän taudin. Hanna pelkäsi, että häntä tuomittaisiin rokotteiden viivästyttämisestä, ja varoi siksi puhumasta asiasta.

Pysyvän epäluulon taustalla on selkeitä syitä

Epäluuloon liittyvässä epäluottamuksessa luottamus rokotteisiin on menetetty nopeammin. ”Herääminen” tai havahtuminen rokotteiden mahdollisiin riskeihin on saanut vanhemmat kyseenalaistamaan virallisen rokotusohjelman, jota he ovat aiemmin noudattaneet.

Aineistossamme epäluuloa kuvaavat pettyneet ja neuvottelevat vanhemmat.

Pettyneet ovat varmoja rokottamattomuuspäätöksestään. Pettymyksen taustalla on lääkärin toteama rokotehaitta, kuten narkolepsia, mutta myös viranomaisilta saadun tuen puute. Pettyneiden epäluulo on varsin pysyvää ja kohdistuu laajalle.

Epäluuloon liittyvässä epäluottamuksessa luottamus rokotteisiin on menetetty nopeammin.

Haastateltavistamme Ida kuvaa pettyneen polkua. Hän ei ollut juuri ajatellut rokotteita ennen vuoden 2009 H1N1-influenssapandemiaa. Pandemrix-rokotteesta seurasi muun muassa neurologisia oireita Idalle ja hänen lapsilleen. Lääkärit yhdistivät haitat rokotteeseen.

Rokotteen tuottaman pettymyksen lisäksi Ida joutui pettymään uudestaan taistellessaan korvauksista ja sairaseläkkeestä. Hän uskoi, että viranomaiset yrittivät luistaa rokotehaittaan liittyvien korvauksien maksamisesta. Kokemustensa jälkeen Ida suhtautui erittäin kriittisesti myös koronarokotteisiin. Koronapandemiaan liittyneet toimet, kuten koronapassin käyttöönotto, saivat hänet epäilemään koko poliittisen järjestelmän toimivuutta ja luotettavuutta.

Neuvottelijat taas elävät epävarmuudessa ja epäilevät, että heidän lapsensa ovat saaneet rokotteista haittavaikutuksia.

Toisin kuin pettyneillä vanhemmilla, heillä ei kuitenkaan ole tukenaan virallista diagnoosia. Sen sijaan kohtaamiset terveydenhuollossa voivat lisätä neuvottelijoiden huolta, sillä rokotehaittaepäilyt usein ohitetaan ja niistä puhuvat leimataan. Neuvottelijat pitävät kuitenkin oven auki rokotuksille tulevaisuudessa ja voivat uskoa niiden toimintamekanismiin.

Haastateltavistamme Anna kuvaa neuvottelijaa. Annan lapsi sai rotavirusrokotteen jälkeen pitkään jatkuneen ripulin. Anna epäili, että ripuli johtui rokotuksesta, mutta neuvolassa tästä ei tehty haittavaikutusilmoitusta. Myöhemmin toisen rokotuksen jälkeen lapselle kehittyi autoimmuunisairaus, jota terveydenhuollossa ei Annan epäilystä huolimatta yhdistetty rokotteisiin. Toisen lapsensa kohdalla Anna valikoi rokotteet tarkasti ja kieltäytyi monista rokotteista. Hän kuitenkin uskoi edelleen rokotteiden kykyyn ehkäistä tauteja.

Rokotekritiikki kuvastaa laajaa luottamuspulaa

Tyypittelymme neljään epäluottamuksen kehittymisen polkuun osoittaa, että rokotteita kritisoivien vanhempien joukko ei ole yhtenäinen. Ihmiset saattavat kokemustensa myötä myös siirtyä polulta toiselle, esimerkiksi epäröijästä aktivistiksi.

Epäluottamus ei ole aina pysyvä tila, vaan rokotteiden epäily voi vaihtua luottamukseen. Vastaavasti epäily voi huonojen kokemusten karttuessa syventyä epäluuloksi, jonka jälkeen luottamusta on vaikea palauttaa.

Tuloksiimme peilaten esimerkiksi rokotteita kritisoivien leimaaminen salaliittoteoreetikoiksi yksinkertaistaa ilmiötä liikaa, eikä tunnusta kritiikin monitahoisuutta ja yksilöiden näkemysten ja kokemusten vaihtelevuutta.

Rokotteita epäröivät ja kritisoivat eivät ole myöskään yhtenäinen joukko siinä mielessä, että tietojen epäily voi kohdistua myös toisiin rokotteita kritisoiviin. Tässä mielessä rokotekritiikkiä luonnehtii niin sanottu epäilyn eetos, jossa yksilö voi lopulta luottaa vain itseensä.

Kohtaamiset terveydenhuollon henkilökunnan kanssa ovat keskeisiä paikkoja, joissa orastava epäluottamus voidaan tunnistaa ja sitä voidaan käsitellä rakentavasti, dialogin keinoin.

Epäluottamuksen syvenemistä voidaan ennakoida ja ehkäistä. Tutkimuksemme perusteella kohtaamiset terveydenhuollon henkilökunnan kanssa ovat keskeisiä paikkoja, joissa orastava epäluottamus voidaan tunnistaa ja sitä voidaan käsitellä rakentavasti, dialogin keinoin. Vanhempien erilaiset terveyteen ja rokotteisiin liittyvät huolet tulisi ottaa vakavasti.

On huomionarvoista, että epäluulon kohdalla kritiikin kohde ei ole ensi sijassa itse rokotteet vaan niihin liittyvät instituutiot, asiantuntijat ja viranomaiset sekä näihin liitetty läpinäkyvyyden puute. Näin ollen epäluottamuksen ketju voi johtaa huonoista rokotuskokemuksista koko poliittisen järjestelmän kyseenalaistamiseen.

Laajemmin tarkasteltuna rokotekritiikkiä ei tulisikaan lähestyä yksilötason ongelmana, joka kaipaa yksilöihin kohdistuvia ratkaisutoimia. Sen sijaan rokotekritiikki voidaan nähdä osana poliittista vastakulttuurista tai populistista liikehdintää, jossa kritisoidaan muun muassa lääketiedettä ja medikalisaatiota, eli lääketieteen kasvavaa valtaa eri elämän alueilla. Rokotteisiin kohdistuva kritiikki kanavoikin osaltaan laajempaa, monissa Euroopan maissa lisääntyvää yhteiskunnallisen epäluottamuksen ilmiötä. 

VTM Joni Jaakola on väitöskirjatutkija Turun yliopistossa, sosiologian oppiaineessa.

VTT Johanna Nurmi on yliopistotutkija Tampereen yliopiston yhteiskuntatutkimuksen yksikössä.

Artikkelikuva: Spencer Davis / Pixabay

Julkaisu Epäily ja epäluulo viitoittavat tietä rokotteista kieltäytymiseen ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Kehossamme olevat miljardit mikrobit hoitavat elintärkeitä tehtäviä. Ne ylläpitävät aineenvaihduntaa ja immuunipuolustuksen tasapainoa, säätelevät hormonitoimintaa ja suojelevat taudinaiheuttajilta. Siinä missä toiset mikrobit aiheuttavat tauteja, toiset mikrobit ovat tärkeitä terveydellemme. Joillakin mikrobeilla taas ei ole meille erityistä merkitystä.

Myös mikrobitasolla tehdään politiikkaa. Monet politiikan osa-alueet säätelevät sitä, millaisille mikrobeille, kuten bakteereille ja viruksille, eri sosiaaliset väestöryhmät altistuvat. Tähän liittyvät niin ympäristö- ja luonnonvarapolitiikka kuin terveys-, koulutus-, sosiaali- ja talouspolitiikkakin.

Euroopan Unionin biodiversiteettistrategia sekä muut luonnon monimuotoisuutta ja kestävää kehitystä tukevat strategiat tukevat terveyttä edistävää mikrobialtistusta. Mikrobien monimuotoisuuden turvaamista ja eri väestöryhmien oikeutta terveyttä edistävälle mikrobialtistukselle ei silti ole vielä strategisesti tunnistettu poliittisissa päätöksentekoprosesseissa.

Kansalaisten mahdollisuudesta vaikuttaa omaan lähiluontoonsa on Katulehti Roheessa julkaistu reportaasi, jonka kanssa tämä artikkeli on tuotettu yhteistyössä.

Monimuotoinen mikrobisto tukee terveyttä

Suomalaisessa terveyspolitiikassa korostettiin 1900-luvulla hygieenisyyttä. Nykyisin saatetaankin yhä ajatella, että pysyäksemme terveinä meidän tulee suojautua mikrobeilta niin tehokkaasti kuin mahdollista. Suojautuminen on tärkeää kulkutautien ja esimerkiksi koronaviruksen torjunnassa, mutta liiallinen hygieenisyys voi haitata immuunijärjestelmän normaalia kehittymistä ja toimintaa.

Nykykäsityksen mukaan yksi keskeisiä syitä immuunijärjestelmän häiriöiden lisääntymisessä onkin vähentynyt altistuminen luonnon monimuotoiselle mikrobistolle. Tämä on näkynyt etenkin kaupungistuneissa yhteiskunnissa, joissa immuunijärjestelmän häiriöt, kuten allergiat, astma ja tyypin 1 diabetes ovat lisääntyneet.

Esimerkiksi kodin lähialueen ympäristöä analysoimalla satelliittidatan avulla havaitsimme, että maatalousalueiden lähialueilla varttuvilla lapsilla on kaupunkilaislapsia pienempi riski sairastua tyypin 1 diabetekseen. Tutkimustulokset perustuvat Tyypin 1 diabeteksen ennustaminen ja ehkäisy -tutkimukseen, jossa on seurattu yli 10 000 suomalaislasta.

Jokaisella lapsella tulisi olla oikeus leikkiä terveyttä ja hyvinvointia edistävässä ympäristössä.

Toinen esimerkki on päiväkotien vihertämistutkimuksemme, jossa havaittiin muutos lasten mikrobistossa ja immuunipuolustuksessa yhden kuukauden jälkeen päiväkotipihan vihertämisen jälkeen. Kaksivuotisen seurannan tulokset viittasivat siihen, että päiväkotipihan vihertäminen, eli metsämaan pohjan, siirtonurmen ja istutuslaatikoiden lisääminen päiväkotipihaan, voi vähentää mahdollisten taudinaiheuttajabakteerien suhteellista runsautta iholla, kun terveydelle hyödylliset bakteerit monipuolistuvat. Samankaltainen vaikutus näkyi myös lumekontrolloidussa hiekkalaatikkotutkimuksessamme, jossa mikrobiologisen monimuotoisuuden osoitettiin vaikuttavan päiväkoti-ikäisten lasten immuunipuolustukseen.

Lumekontrolloitu kaksoissokkotutkimus tarkoittaa, etteivät lapset, päiväkodin henkilökunta tai tutkijat tienneet kokeen aikana, oliko hiekkalaatikkohiekka luonnonmateriaalein rikastettua vai samannäköistä hiekkaa ilman mikrobiologista monimuotoisuutta. Tässä tapauksessa vaikutus ei voi perustua luonnon vehreyden aistimiseen, vaan altistumiseen luonnon mikrobeille.

Koska yksilön varhaiselämän mikrobikosketuksilla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia hänen elinikäiseen terveyteensä, jokaisella lapsella tulisi olla oikeus leikkiä terveyttä ja hyvinvointia edistävässä ympäristössä.

Jakautuvatko vaikutukset tasa-arvoisesti?

Terveyttä edistävän mikrobialtistuksen voidaan sanoa olevan piilotettu perusihmisoikeus, jonka saavuttaminen voi olla vaikeaa tietyissä väestöryhmissä. Terveyden ja ympäristöllisen oikeudenmukaisuuden yhteyttä käsittelevässä tutkimuksessa on havaittu, että pienituloiset asuivat usein paikoissa missä lähiluonto ei ole helposti saavutettavissa ja ilman haitta-ainepitoisuudet ovat korkeammat. Nämä molemmat voivat muuntaa terveyteen liittyvää mikrobistoa huonompaan suuntaan. Myös Euroopan kattavassa tutkimuksessa todettiin, että saastuneilla alueilla asuu usein etnisiä vähemmistöjä tai ihmisiä, joiden sosioekonominen asema on huono.

Nina Hiltunen on arvioinut vuonna 2020 julkaistussa taloustieteen pro gradu -tutkielmassaan ilmanlaatua ja taloudellista eriarvoisuutta Suomessa. Hiltusen mukaan pienituloiset altistuvat korkeampia tuloluokkia enemmän haitallisille ilman partikkeleille. Huolestuttavaa oli, että pienituloiset kuuluivat usein myös ikääntyvään väestöryhmään, joka on erityisen herkkä ilmansaasteille ja joiden immuunipuolustus saattaa olla heikentynyt.

Suomen historiasta löytyy myös todisteita siitä, miten poliittiset päätöksentekoprosessit ovat johtaneet eriarvoisuuteen ja haitallisen ympäristökuormituksen kasautumiseen tietylle alueelle. Esimerkiksi voimalaitoksia ja jätehuoltoa on sijoitettu Helsingissä lähes vuosisadan ajan Sörnäisten asuinalueelle. Alueella on asunut aivan viime vuosikymmeniin saakka työväenluokkaa, joilla on ollut muita kaupunkilaisia pienemmät tulot, keskivertoa pienemmät asuintilat ja keskivertoa enemmän terveysongelmia.

Terveyttä edistävän mikrobialtistuksen voidaan sanoa olevan piilotettu perusihmisoikeus, jonka saavuttaminen voi olla vaikeaa tietyissä väestöryhmissä.

Yksi väestöryhmä, joka voi olla altis terveyttä edistävän mikrobialtistuksen puuttumiselle, on maahanmuuttajat. Tutkimuksissa on todettu, että maahanmuuttajien immuunisäätely voi heiketä suhteellisen nopeasti 10 vuoden aikavälillä, kun he muuttavat kehittyvistä maista kehittyneisiin maihin, joissa mikrobialtistus on huomattavasti yksipuolisempaa. Tästä voi koitua lisäkustannuksia myös kansantaloudelle.

Maahanmuuttajat eivät välttämättä osaa tai halua hakeutua monimuotoiseen luontoon, kuten metsään. Eri maista ja kulttuureista tulevat ihmiset ymmärtävät ja arvostavat luontoa eri tavoin. Suomalainen metsä saattaa vaikuttaa maahanmuuttajista pelottavalta paikalta, jos aiemmassa kotimaassa villi luonto on oikeasti vaarallinen paikka myrkkykäärmeineen.

Hyödyllisen mikrobialtistuksen lisäksi luonto voi auttaa maahanmuuttajia kotoutumaan. Se vaatisi kuitenkin luontosuhteen edistämistä maahanmuuttajien keskuudessa.

Astmaa ja allergiaa voidaan torjua vahvistamalla lasten yhteyttä luontoon

Luontokato ja ympäristön haitta-aineet vaikuttavat erityisesti lapsiin, joiden immuunijärjestelmä on vasta kehittymässä. Silti lasten terveyden ja immuunipuolustuksen kehittämisen mahdollisuudet on jätetty usein huomiotta, vaikka muuten leikkialueen suunnittelussa turvallisuusvaatimukset on otettu huomioon. Asfaltti, sora, turvahiekka sekä muoviset turvamatot ja tekonurmet ovat vallanneet leikkialueet.

Tällöin kuitenkin lasten riski sairastua immuunijärjestelmän häiriöihin kasvaa. Syitä ilmiöön löytyy leikkialueiden suunnittelun turvamääräyksistä ja ohjeistuksista sekä kaupunkien budjeteista.

Kansanterveydellisiä kustannuksia on vaikea arvioida tai käsittää siinä vaiheessa, kun rakennuskustannuksia lasketaan. Kansallisen allergiaohjelman (2008–2018) tulokset viittaavat siihen, että astmaa ja allergioita voidaan torjua vahvistamalla yhteyttä luontoon. Ohjelman myötä allergiasta ja astmasta aiheutuvat vuosittaiset kustannukset vähenivät 200 miljoonaa euroa (30 %) verrattaessa vuosia 2007 ja 2018. 

Kansallisen allergiaohjelman tulokset viittaavat siihen, että astmaa ja allergioita voidaan torjua vahvistamalla yhteyttä luontoon.

Samaan aikaan kun Suomessa perustellaan muovimaton ja tekonurmen käyttöä kustannussyillä, Suomea köyhemmissä maissa lapset saavat erinomaisen luontoaltistuksen leikkialueilla. Tämä johtuu siitä, että heillä ei ole varaa laittaa muovimaton kaltaisia leikkialustoja tai hoitaa yksipuolista nurmikkoa.

Viherpihojen saamisesta päiväkoteihin on tehtykin aikoinaan eduskuntaan toimenpidealoitus päiväkotien vihertämistutkimuksen myötä. Aloitteen jättänyt kansanedustaja Sofia Vikman (kok.) kertoo sähköpostitse, että ympäristövaliokunta ei ehtinyt käsittelemään aloitetta menneellä kaudella (2019–2023). Vikman kertoo kuitenkin palaavansa aiheen pariin alkavalla kansanedustajakaudellaan.

Tarvitaan siis uudenlaista suunnittelua, kaupunkialueiden villiinnyttämistä, mutta ennen kaikkea ajattelutapojen muutosta turvaamaan terveyttä edistävä mikrobialtistus. Monimuotoiselle luonnolle – myös mikrobien monimuotoisuudelle – on nimittäin usein hyödyksi hoitaa ja raivata vähemmän, ja se on monesti myös halvempi vaihtoehto.

Ratkaisuja tasa-arvoiseen mikrobialtistukseen

Jotta altistuminen terveyttä edistävälle mikrobiomille olisi tasa-arvoista, tarvitaan päätöksentekoprosesseihin ja yhdyskuntasuunnitteluun uudenlaisia menetelmiä, tietoa ja tapoja. Tutkimuksen piirissä tähän tarpeeseen on jo reagoitu. Suomen Akatemian rahoittaman strategisen tutkimuksen Elonkirjon köyhtymisen ympäristölliset ja yhteiskunnalliset yhteydet (BIOD) -ohjelma keskittyy luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseen ja elvyttämiseen sekä tarvittavien toimenpiteiden tunnistamiseen ja niiden yhteiskunnalliseen toimeenpanoon.

BIOD-ohjelma sisältää kolme hanketta. Hyvinvointia biodiversiteetti-interventioilla (BIWE) -hanke kehittää tapoja ja luo tietoa kestävän viheralue- ja kaupunkisuunnittelun sekä kaupunkiympäristön kunnostuksen tarpeisiin ottaen huomioon mikrobialtistuksen. Terveyttä edistävää mikrobialtistusta lisätään muun muassa sellaisten henkilöiden asumisympäristössä, jotka eivät kykene kulkemaan pitkiä matkoja saavuttaakseen monimuotoista luontoa. Tällaisia väestöryhmiä ovat näkövammaiset, vanhukset, autismin kirjon henkilöt ja lapset.

Politiikan uudistaminen ja kaikkia kansalaisia hyödyttävän mikrobialtistuksen varmistaminen ei ole helppoa.

Toisessa BIOD-ohjelman hankkeessa Ekologinen kompensaatio oikeudenmukaisessa siirtymässä kohti luonnon kokonaisheikentymättömyyttä (BOOST) valtavirtaistetaan luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja mahdollistetaan oikeudenmukainen siirtymä kohti luontohaittojen hyvittämistä. Tällä tarkoitetaan ympäristölle haitallisen toiminnan ”korvaamista” ympäristöä hyödyttävin toimin esimerkiksi osana kaupunkisuunnittelua. Tasa-arvoisen ja hyvän kaupunkisuunnittelun myötä voidaan vaikuttaa myös positiivisesti kaupunkiluonnon monimuotoisuuteen.

Kolmannen BIOD-ohjelman hankkeen Luonnon monimuotoisuutta kunnioittava johtajuus (BIODIFUL)-tutkimushankkeen tavoite on tukea ja mahdollistaa muutosta kohti luonnon monimuotoisuutta kunnioittavaa johtajuutta sekä yksilö-, organisaatio- että yhteiskuntatasoilla.

Politiikan uudistaminen ja kaikkia kansalaisia hyödyttävän mikrobialtistuksen varmistaminen ei ole helppoa, vaikka uudistuksella voitaisiin vähentää kansalaisten epätasa-arvoa. Tavoite tukisi samoja politiikan osa-alueita kuin luonnon monimuotoisuuden turvaaminen, kansalaisten hyvinvoinnin, perustarpeiden ja tasa-arvon, kestävien kulutus- ja tuotantotapojen ja ilmastopolitiikan osalta.

Marja Roslund on Luonnonvarakeskuksen tutkijatohtori, joka tutkii elinympäristön muutosten, kuten luontokadon ja haitta-aineiden, vaikutuksia ihmisen elimistön mikrobistoon ja terveyteen. Roslund työskentelee BIWE-tutkimushankkeessa.

Artikkelin taustoittamisessa auttoi vapaa toimittaja Sandra Järvenpää.

Artikkeli on toteutettu C.V. Åkerlundin säätiön tuella.  Artikkeli on osa Politiikasta-verkkolehden, Katulehti Roheen ja Vastapainon blogin yhteistä juttusarjaa. Kansalaisten vaikuttamismahdollisuudesta lähiluontoon on julkaistu reportaasi Roheen 4. numerossa 1/2023.

Artikkelikuva: jplenio / Pixabay

Päivitys 9.6.2023: Artikkeliin lisätty linkki äänitiedostoon

Julkaisu Poliittiset päätökset ohjaavat eri väestöryhmien altistumista hyödyllisille tai haitallisille mikrobeille ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Kun työntekijä sairastuu työpaikkansa sisäilman homeesta, hänen on yhä vaikeampaa saada vakuuttajaltaan ammattitautikorvausta. Syynä ovat muuttuneet asiantuntijakäytännöt.

Vielä 2000-luvulla homepotilaita tutkittiin herkemmin ja perusteellisemmin. 2010-luvulla tilanne muuttui, ja osa lääkäreistä alkoi pitää homeoireita psykologisina tai neurologisina.

Käyn alla läpi muutoksia, joiden myötä homesairauksien korvattavuus heikkeni Suomessa. Teksti perustuu Työsuojelurahaston rahoituksella analysoimiini Tapaturmavakuutuskeskuksen tilastoihin, sosiaalivakuutuksen ohjausdokumentteihin sekä vakuutusoikeuden päätöksiin.

Vakuutusoikeuden osalta analyysi perustuu kaikille vuosina 2003, 2008, 2009, 2011 ja 2018 vakuutusoikeudessa käsitellyille hometapauksille pois lukien alkutuotanto ja Melan asiakkaat. Aineistossa ei ole mukana vakuutusyhtiöiden tai Tapaturma-asian muutoksenhakulautakunnan jo aiemmin hyväksymiä tapauksia eikä niitä, joista ei valitettu.

Home 1990- ja 2000-luvuilla

Sisäilman home nousi 1990-luvulla Suomessa merkittävän valtiosääntelyn kohteeksi. Hometutkimus sekä homesairauksista maksettavien ammattitautikorvauksien määrät lisääntyivät myös nopeasti. Suomi nousi Web of Science -tietokantahaun perusteella homeen ja terveyden välistä yhteyttä koskevien tutkimusjulkaisujen määrässä toiseksi maailmassa Yhdysvaltain jälkeen.

Asiantuntijat olivat alkuun varsin yksimielisiä siitä, että home aiheuttaa terveyshaittoja, joihin on puututtava. Erityisesti vuonna 1998 Lääkärilehdessä julkaistu Majvik-suositus esitteli useita homealtistumisesta koituvia terveyshaittoja ja näiden diagnostiikkaa. Soraääniäkin tosin kuultiin: esimerkiksi Työterveyslaitoksen Risto Voutilainen korosti Lääkärilehdessä vuosituhannen vaihteen molemmin puolin yksinään homekorjausten kalleutta, homeongelmien ja mielenterveyden yhteyttä sekä homediagnostiikan epävarmuutta.

Sisäilman home nousi 1990-luvulla Suomessa merkittävän valtiosääntelyn kohteeksi.

Vuonna 2007 julkaistiin Majvik-suosituksen päivitetty toinen versio, joka vahvisti todistusaineistoa homeen ja terveysvaikutusten yhteydestä. Uuden suosituksen julkaisun jälkeen homeperäisten ammattitautiepäilyjen sekä vahvistettujen ammattitautien määrä lähti voimakkaaseen kasvuun. Yhä suurempi osa epäillyistä taudeista myös korvattiin.

Kuvio 1. Korvatut ja vaille korvausta jääneet homeperäiset ammattitautiepäilyt 2005–2020, pois lukien alkutuotannon työntekijät ja Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen asiakkaat. Lähde: Tapaturmavakuutuskeskuksen tilastot 11.5.2021.

Käänne korvattavuudessa

Kulisseissa homekäänne oli kuitenkin jo alkanut. Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä katsoi vuoden 2008 lokakuussa raportissaan, ettei uusi Majvik II -suositus sopinutkaan sellaisenaan vakuutusjärjestelmän käyttöön. Syyksi työryhmä katsoi homeen ja sairauden syy-yhteyden selvittämisen vaikeuden.

Majvikin vaihtoehto määriteltiin Tapaturma-asiain korvauslautakunnan kiertokirjeessä vuonna 2009. Kirje käsitteli homesairauksista ainoastaan astmaa, jonka diagnostiikka puolestaan rajattiin yksinomaan PEF-mittaukseen, jossa tutkittava puhaltaa putkeen.

Muutoksen jälkeen homesairauksien korvattavuus romahti.

Muutoksen jälkeen homesairauksien korvattavuus romahti. Ammattitautiepäilyjä tosin kirjattiin lähes entiseen tahtiin, mutta vuonna 2011 enää muutama prosentti niistä korvattiin.

Vakuutusoikeuden ratkaisujen perusteella syynä romahdukseen näyttää olleen se, että kiertokirje rajasi korvattavia homesairauksia ja heikensi niiden diagnostiikkaa. PEF-mittauksen ja astman merkitys korostui, jolloin työntekijöiden oli vaikeampaa todistaa homesairautensa työperäisyyttä.

Diagnostiikan heikentämisen sivuvaikutuksena yhä suurempi osa home-epäilyistä näytti aiheettomilta. Samalla homeen yhteys sairauteen näytti yhä epävarmemmalta.

Epävarmuus ja Käypä hoito

Vuonna 2016 epävarmuus kirjattiin Lääkäriseura Duodecimin hometta käsittelevään Käypä hoito -suositukseen. Sen mukaan ”syysuhdetta yhdenkään terveysvaikutuksen ja kosteus- ja homevauriorakennusten välillä ei ole voitu todeta”. Lääkäreitä varoitettiin lausumasta homeen ja oireiden syy-yhteydestä ilman rakennusteknistä asiantuntemusta ja todistusaineistoa.

Käypä hoito -suosituksen julkaisun jälkeen homeperäisten ammattitautiepäilyjen määrä romahti muutamassa vuodessa noin kolmannekseen.

Romahdus tuskin johtui hometilanteen äkillisestä paranemisesta, sillä rakennustemme korjausvelka on jatkuvasti kasvanut ja yhä suurempi osa suomalaisista kertoo saavansa oireita työpaikkansa sisäilmasta.

Lääkäreitä varoitettiin lausumasta homeen ja oireiden syy-yhteydestä ilman rakennusteknistä asiantuntemusta ja todistusaineistoa.

Vaihtoehtoinen selitys romahdukselle on, että Käypä hoito -suosituksen vuoksi lääkärikunta ohjasi yhä harvemmin homeesta oireilevia työntekijöitä ammattitautitutkimuksiin.

Muutos asiantuntijanäkemyksissä on ollut nopeaa. Esimerkkinä tästä toimii se, että Käypä hoito -suosituksen tekijä oli vielä vuonna 2008 ensimmäisenä kirjoittajana tutkimusartikkelissa, jossa osoitettiin työperäisen nuhan syy-yhteys homeeseen. Tuolloin artikkelin kirjoittajat katsoivat käyttämänsä syy-yhteyden varmentamismenetelmän olevan alan kultainen standardi ja pitivät selvänä, että ”lukuisat tutkimukset osoittavat kosteuden sekä homeen ja terveysvaikutusten yhteyden”.

Home oikeudessa vuonna 2018

Vuonna 2018 ammattitautikorvausten saaminen homesairaudesta näyttää vakuutusoikeuden ratkaisujen perusteella muuttuneen lähes mahdottomaksi.

Työntekijän oireet tai työpaikan käyttökielto estivät tai keskeyttivät usein PEF-mittauksen. Tällöin korvausta ei maksettu, vaikka sulkemisen syy olisi ollut työpaikan homeongelma.

Onnistuneetkin mittaustulokset tulkittiin usein työperäiseen homealtistukseen sopimattomiksi. Lääkärit eivät tosin aina olleet yksimielisiä PEF-mittaustulosten tulkinnasta. Eräässäkin tapauksessa terveydenhuollon erikoislääkäri totesi tulokset työperäisestä homeastmasta kertoviksi, mutta Työterveyslaitos tulkitsi ne uudelleen siten, ettei korvausta maksettu.

Onnistuneetkin mittaustulokset tulkittiin usein työperäiseen homealtistukseen sopimattomiksi.

Oikeus tiukensi linjaansa altistuksen toteamisessa. Toisin kuin aiempina vuosina, vakuutusoikeus ei vuonna 2018 pitänyt merkittävänä altistuksena edes vuosien työskentelyä todistetusti homeisissa tiloissa. Lisäksi oikeus viittasi korvausta evätessään toistuvasti siihen, että home ei Käypä hoito -suosituksen mukaan aiheuta sairautta.

Homesairaus: toiminnallinen häiriö vai huoliteoria?

Tulevaisuudessa korvausten saaminen työperäisestä homesairaudesta saattaa vaikeutua entisestään. Näin voi käydä, mikäli homesairaus määritellään uudelleen toiminnalliseksi häiriöksi, jolloin homeoireiden katsottaisiin olevan ensisijaisesti aivoperäisiä eikä niinkään lähtöisin ulkoisista haitta-aineista. Toiminnalliset häiriöt eivät ole tällä hetkellä Suomessa ammattitauteina korvattavia.

Homepotilaita hoidetaan toiminnallisen häiriön perusteella ainakin vuonna 2019 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alaisuuteen perustetulla Toiminnallisten häiriöiden poliklinikalla. Klinikka hoitaa potilaita, jotka kärsivät klinikan mukaan lumehaittojen kierteestä. Sen menetelmät ovat tiedon antamista, toivon luomista ja kuntoutumisen suunnittelua.

Homesairauksien määrittely ja hoito ovat kohtuullisen kiistan aiheena, mikä välittyy heikosti asiaan perehtymättömille.

Toiminnallisten häiriöiden poliklinikka on saanut osakseen kärjekästä julkista kritiikkiä. Poliklinikan potilaat ovat julkaisseet kriittisiä palautteitaan, Yle on käyttänyt haastatteluihin perustuvassa uutisoinnissaan poliklinikan lähestymistavasta nimeä huoliteoria, ja potilasaktivistit ovat jopa kutsuneet poliklinikan toimintaa aivopesuksi.

Toistaiseksi homeoireiden ja toiminnallisen häiriön välisen yhteyden kannattajat eivät ole pystyneet tuottamaan näkemyksensä tueksi näyttöä. Vuonna 2020 toimittaja pyysi näyttöä huoliteorian tueksi neljältä aiheesta kirjoittaneelta lääkäriltä. He vastasivat, että suoraa tutkimusnäyttöä ei ole, mutta että myöskään homeoireiden syitä ei aina pystytä aukottomasti osoittamaan. Toiminnalliseen häiriöön perustuvan hoidon tehoa ei pystytty osoittamaan asiaa selvittäneessä kokeellisessa tutkimuksessa. Tutkimusta kuitenkin tehdään yhä.

Homesairauksien määrittely ja hoito ovat siis kohtuullisen kiistan aiheena, mikä välittyy heikosti asiaan perehtymättömille. Tällä ei ole ainoastaan lääketieteellistä vaan myös yhteiskuntapoliittista merkitystä.

Sami Torssonen on valtiotieteiden tohtori ja yliopisto-opettaja Turun yliopiston valtio-opin oppiaineessa. Hän tutkii parhaillaan terveyden ja politiikan yhteyksiä erityisesti sisäilman ja koronaviruksen tapauksissa.

Julkaisu Työperäinen homesairaus korvataan enää harvoin – syynä käytäntöjen muutos ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Puolustusvoimat kertoi tarjoilevansa syksystä lähtien kasvisruokaa kahtena ateriana viikossa. Uudistusta on perusteltu kasvisruoan terveellisyydellä ja ilmastonmuutoksen hillitsemisellä.

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) paheksui voimakkaasti uudistusta ”ideologisena pakkotuputuksena”. Asevelvollisuus on kuitenkin instituutiona aina nojautunut ”ideologiseen pakkotuputukseen” ja ”kaikkien pakottamiseen samaan”, sillä koko historiallisen kaarensa aikana asevelvollisuudella on toteutettu kansakunnan yhdistämistä ja kansalaiskasvatusta.

Terve sielu terveessä ruumiissa

Sotatieteissä puhutaan sotilaan toimintakyvystä, sen kehittämisestä ja toimintakyvyn neljästä eri ulottuvuudesta, jotka ovat fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja eettinen ulottuvuus. Nämä toimintakyvyn eri ulottuvuudet ovat toisiinsa limittäytyneitä, sillä ihminen on toiminnallinen kokonaisuus.

Kun puhutaan toimintakyvystä, liittyvät argumentit varusmiesten kasvisruokailun puolesta erityisesti sotilaan fyysisen ja myös eettisen toimintakyvyn kehittämiseen. Ravitsemustietelijöiden mukaan kasvisruoka sopii hyvin varusmiehille ja jopa huippu-urheilijatkin voivat olla kasvissyöjiä.

Asevelvollisuus on instituutiona aina nojautunut ”ideologiseen pakkotuputukseen” ja ”kaikkien pakottamiseen samaan”.

Tutkijoiden mukaan myös sota-aikana kasvisruoan osuus sotilaiden ruokavaliosta oli huomattavasti korkeampi kuin nykyisin. On ilmeistä, ettei kasvisruokavalio ollut vielä sota-aikana politisoitunut samalla tavalla kuin nykyaikana.

Sotilaan toimintakyvyn kehittämisen ja kansalaiskasvatuksen välinen ero on veteen piirretty viiva. Sotilaan fyysisen kunnon kehittäminen on samanaikaisesti myös kansanterveydellistä työtä.

Asevelvollisuuden tapa artikuloida kansalaisuutta liittyi läheisesti sen historialliseen merkitykseen kansallisvaltioiden luojana eli kansakunnan rakentajana. Asepalveluksen kautta luotiin ja luodaan edelleen ihanteellista, maskuliinista kansalaiskuvaa. Varusmiespalvelus on miehuuskoe, jonka kautta nuori mies oppii nämä hyveelliset elämäntavat ja kiinnittyy osaksi kansakuntaa. Historiallinen kansakoulu oli armeijan kaltainen kansalaiskasvattaja ja kansakunnan rakentaja sekä armeijaan valmistava kasvatuksellinen esiaste.

Viikoittaisia kasvisruokapäiviä on jo toteutettu viime vuosina peruskouluissa, joten tässä mielessä varusmiesten kasvisruokapäivä korostaa armeijan merkitystä kasvatusinstituutiona muiden kasvatusinstituutioiden joukossa. Varusmiespalveluksen suorittaa kuitenkin reilusti alle puolet koko ikäluokasta, eli viikoittainen laitoskasvisruoka jää suurimmalta osalta nuorista kokematta.

Suomen suurin terveyskoulu?

Asevelvollisuuden tai pitkälti vain varusmiespalveluksen tehokkuus terveyskasvatuksellisena instituutiona riippuu siitä, kuinka tiukassa institutionaalisessa kontrollissa varusmiehet yksilöinä ovat. Palveluksen alussa eli p-kaudella myönteiset kasvatukselliset vaikutukset ovat suurimmillaan, mutta palveluksen edetessä muun muassa makeisten ja limonadien kulutus lisääntyy.

Hieman kärjistetysti voi todeta, että itse palveluksella on myönteisiä terveydellisiä vaikutuksia, mutta nämä myönteiset terveysvaikutukset nollaantuvat varusmiesten vapaa-ajan terveyskäyttäytymisen muuttumisella entistä epäterveellisemmäksi. Palveluksen alussa vapaa-aikaa on vähemmän ja kontrollia enemmän, mutta palveluksen edetessä kontrollia on vähemmän ja henkilökohtaista vapautta enemmän.

Ruokailun suhteen varusmiesten ruokailurytmi muuttuu säännöllisemmäksi ja kasvisten sekä kuitupitoisten ruokien osuus ruokavaliossa kasvaa. Varusmiesten laitosruokailu on tutkija Anni Ojajärven mukaan kuin teollisen mittakaavan nopeaa suorittamista ja syöttämistä. Armeijan tiukka kontrolli yksilöstä omalta osaltaan edesauttaa myös huonoa terveyskäyttäytymistä kuten tupakointia, joka tarjoaa mahdollisuuden palveluksen aikana ylimääräiseen taukoiluun.

Sotilaan fyysinen suorituskyky on edelleen sodankäynnin teknistymisestä huolimatta tärkeää, vaikka varusmiesten on uutisoitu olevan huonommassa kunnossa kuin koskaan.

Varusmiespalveluksen pitkäaikaisia terveysvaikutuksia on tutkittu vähän, mutta 1970-luvulta lähtien tehdyt reserviläistutkimukset eivät anna kovin mairittelevaa kuvaa reserviläisten fyysisestä toimintakyvystä. Vain puolet reserviläisistä on fyysisen kuntonsa puolesta sijoituskelpoisia sodan ajan tehtäviinsä. Varusmiespalvelus kasvattaa yksilöä halutulla tavalla erityisesti palveluksen alussa, vaikka pidempiaikaiset vaikutukset näyttävät jäävän laihoiksi.

Varusmiesten kasvisruokailun edistäminen onkin ennen kaikkea toisten poliittinen voitto ja toisten poliittinen tappio.

Varusmiespalvelus on intensiivisyydestään huolimatta melko lyhyt koulu verrattuna vaikkapa peruskouluun, joten siltä ei pidä odottaa liikoja. Perinteiseen liikuntakoulutukseen on panostettu tähän mennessä huomattavasti enemmän kuin kasvisruokailuun. Mikäli liikuntakoulutuksen vaikutukset ovat jääneet ilmeisen lyhytaikaisiksi, niin kahdella kasvisruoka-aterialla per viikko tuskin saadaan käänteentekeviä muutoksia aikaan. Varusmiesten kasvisruokailun edistäminen onkin ennen kaikkea toisten poliittinen voitto ja toisten poliittinen tappio.

Kasvisruoan väri

Vaikka kasvisruoan lisäämistä suosittelevat tieteelliset näkökulmat ovat teoriassa politiikasta vapaita, liitetään kasvisruokailu vihreisiin ja vasemmistolaisiin arvoihin. Takavuosina kohahduttanut Helsingin koulujen viikoittainen kasvisruokapäivä osoittaa kansallis-konservatiivisten puolueiden suhtautuvan kasvisruokapäiviin kielteisesti.

Puolustusministeri Niinistön ja muiden kielteinen suhtautuminen varusmiesten kasvisruokailuun ei todennäköisesti liitykään itse kasviksiin, vaan kasvisruoalle luotuun poliittiseen merkitykseen. Tätä tulkintaa puoltaa se, ettei Niinistö ollut myöskään Ylen haastattelussa halukas selittämään tarkemmin kielteisestä suhtautumistaan kasvisruokapäivään, vaan tyytyi tuomitsemaan toimittajan kysymykset  ilman kummempia perusteluita “ideologiseksi agendajournalismiksi”.

Puolustusministeri Niinistön ja muiden kielteinen suhtautuminen varusmiesten kasvisruokailuun ei todennäköisesti liitykään itse kasviksiin, vaan kasvisruoalle luotuun poliittiseen merkitykseen.

Asevelvollisuus yhdistetään tänä päivänä helposti konservatiivisiin arvoihin ja kasvatusnormeihin, vaikka 1800-luvun maailmassa asevelvollisuus edusti radikaaleja Ranskan suuren vallankumouksen arvoja. Sotilaat ovat usein kiinnostuneempia asevelvollisuuden sotilaallisesta merkityksestä, siinä missä poliitikot ja siviilit lähestyvät asevelvollisuutta useammin sen sosiaalisen, yhteisöllisyyden ja rauhan ajan olemuksen kautta.

Eihän varusmiesten kasvisruokapäivä ole sotilaspoliittinen vaan ympäristöllinen ja kasvatuksellinen kiistakysymys. Varusmiesten kasvisruokapäivä on ennen kaikkea kansalaiskasvatuksen keino terveelliseen ruokavalioon sekä ympäristötietoisuuteen ja täten tietyssä mielessä tapa luoda uutta ymmärrystä kansalaisuudesta ja kansakunnasta.

Nationalismin on todettu olevan poliittinen kameoleontti, ja samaa voi todeta myös asevelvollisuudesta kasvatusinstituutiona. Kasvatuksen taustalla vaikuttava ideologia pystyy vaihtamaan väriä ajasta ja paikasta riippuen – sinisestä punavihreyteen tai punavihreydestä sinisyyteen. Itse salaatti ei ole täten varusmiesten kasvisruokailun vastustuksen kohde, vaan salaatin politisoituminen vihreällä värillä.

Hannu Salomaa on valtio-opin tohtorikoulutettava Tampereen yliopistosta. Hänen väitöskirjansa tarkastelee Suomen asevelvollisuudesta käytävää poliittista keskustelua ja valtataistelua.

Julkaisu Kasvisruokaa varusmiehille – Asevelvollisuus kasvatusinstituutiona ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

”Olen jutellut paljon työssäkäyvän mutta pienituloisen isoäitini kanssa, ja tuli kerran puhe terveydenhuollosta ja sen ongelmista. Minua jäi kamalasti askarruttamaan, miksi julkinen sektori (jonka pitäisi olla kaikille, koska kaikki maksavat veroja) käännyttää kaikki työssäkäyvät yksityiselle sektorille vaikka siihen ei ole varaa? Isoäidilläni on vatsassa jotain vikaa, mutta työterveydenhuolto ei kata tämän hoitoa ja julkinen sektori käännyttää hänet yksityiselle sektorille, vaikka sellaiseen ei palkka riitä.”

Jemina, 18

Kunnat vastaavat sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä. Ne voivat tuottaa sosiaali- ja perusterveydenhuollon palvelut yksin tai muodostaa keskenään kuntayhtymiä. Kunta voi myös ostaa sosiaali- ja terveyspalveluja muilta kunnilta, järjestöiltä tai yksityisiltä palveluntuottajilta.

Erikoissairaanhoidon järjestävät sairaanhoitopiirit. Jotkut erikoissairaanhoidon palvelut järjestetään yliopistosairaaloiden erityisvastuualueiden eli niin sanotun miljoonapiirin pohjalta.

Potilaalle voidaan tarjota palveluseteli jonkin tutkimuksen tai hoidon toteuttamiseksi yksityissektorilla, jolloin potilas valitsee hyväksytyistä tuottajista itselleen mieleisen ja maksaa osan hoidosta itse. Hinta, jonka potilas maksaa, voi palveluntuottajilla olla erisuuruinen.

Potilaalla on kuitenkin oikeus kieltäytyä palvelusetelistä, jolloin tutkimus tai hoito toteutetaan julkisen tuottajan toimesta ja potilas maksaa asiakasmaksun. Esimerkiksi paksusuolen tähystys voidaan tehdä yksityisellä sektorilla palvelusetelillä tai julkisella puolella sairaalassa taikka terveyskeskuksessa.

Jokaisella kansalaisella on oikeus riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Hoidon tarpeen arvion tekee terveydenhuollon ammattihenkilö. Potilaalla ei ole oikeutta saada mitä tahansa haluamaansa hoitoa.

Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut yhtenäiset kiireettömän hoidon perusteet. Sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimii palveluvalikoimaneuvosto (PALKO), jonka tehtävänä on antaa suosituksia terveydenhuollon menetelmien kuulumisesta julkisesti rahoitettuihin terveydenhuollon palveluihin. Lisätietoja terveydenhuollon palveluvalikoimasta voi lukea PALKOn kotisivuilta.

Jos potilas tai sosiaalihuollon asiakas ei ole tyytyväinen saamaansa palveluun, hoitoon tai kohteluun, hän voi tehdä muistutuksen toimintayksikön vastuuhenkilölle tai kantelun valvovalle viranomaiselle.

Työnantajat vastaavat työssä käyvien ihmisten ehkäisevästä terveydenhuollosta, ja sairaanhoidon järjestäminen on työnantajalle vapaaehtoista. Työnantaja voi järjestää työterveyshuollonpalvelut itse tai ostaa ne terveyskeskuksesta, yksityiseltä lääkäriasemalta tai muulta palveluntuottajalta.

Kunnan on järjestettävä työterveyshuollon palvelut alueellaan oleville palveluja haluaville työnantajille. Yrittäjällä ja muulla omaa työtään tekevällä on mahdollisuus järjestää palvelut itselleen.

Työterveyshuollon tavoitteena on työnantajan, työntekijän ja työterveyshuollon yhteistoimin edistää työntekijöiden terveyttä sekä työ- ja toimintakykyä työuran eri vaiheissa, työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisyä, työn ja työympäristön terveellisyyttä ja turvallisuutta ja työyhteisön toimintaa.

Edellä mainituissa asioissa asiakas on syytä ohjata työterveyshuollon piiriin erityisesti, jos epäillään työhön liittyvää sairautta. Tilanteessa, jossa potilaan asian hoitaminen on aloitettu työterveyshuollossa tai yksityisellä sektorilla, on mielekästä, että asia hoidetaan loppuun samassa paikassa, jotta hoitovastuu olisi selvä ja hoitolinjaukset yhden tahon vastuulla.

Jos potilaan asian hoitaminen vaatii sairaalatutkimuksia tai -hoitoa niin lääkäri kirjoittaa lähetteen sairaalaan. Yksityislääkäri ja työterveyslääkäri voivat kirjoittaa lähetteen myös julkisen sektorin sairaalaan, eikä potilaan tämän vuoksi tarvitse hakeutua terveyskeskukseen. Lähetteen vastaanottavassa sairaalassa arvioidaan mitkä tutkimukset ja hoitotoimenpiteet ovat tarpeellisia ja hoitovastuu siirtyy sairaalan lääkärille.

Joissain tapauksissa hoitovastuun siirto työterveyshuollosta tai yksityissektorilta terveyskeskuksen lääkärille on perusteltua, mutta tuolloin asiasta olisi hyvä olla selkeät merkinnät potilastiedoissa väärinkäsitysten välttämiseksi. Potilaalle tulisi olla selvää, mistä hän saa kyseiseen sairauteen liittyvän hoidon ja tutkimukset, esimerkiksi diabeteksen seurannan, veren sokeriarvojen itse tehtyyn mittaamiseen tarvittavat mittarit ja liuskat sekä lääkereseptien uusinnan.

Kun potilaan oireet ovat epämääräiset ja laboratorio- tai kuvantamistutkimuksissa ei ole ilmennyt mitään hälyttävää, niin yleensä pidättäydytään jatkotutkimuksista ja jäädään seuraamaan tilanteen kehittymistä. Mahdollisesti sovitaan puhelinaika tai sähköinen yhteydenotto lääkärille jo vastaanottokäynnin yhteydessä sopivaksi katsotun seuranta-ajan päähän.

Usein oireet häviävät itsestään, mutta toisinaan oireet pahentuvat tai pitkittyvät, jolloin on syytä arvioida tilanne uudelleen eli potilaan on syytä olla yhteydessä häntä hoitaneeseen tahoon. Aina, kun oireet muuttuvat äkillisesti pahemmiksi, on syytä olla yhteydessä hoitopaikkaan välittömästi tai tarvittaessa hakeutua päivystykseen.

Yksityislääkärin lähetteellä laboratorio- ja kuvantamistutkimuksia tehdään yksityisen omassa toimipisteessä tai julkisen sektorin laboratorion niissä toimipisteessä, joissa on erikseen mainittu tämä mahdollisuus. Näytteenotto ja tutkimukset ovat yksityislääkärin lähetteellä maksullisia potilaalle.

Terveyskeskuksen lääkärin lähetteellä tehtävät laboratorio- tai kuvantamistutkimukset ovat maksuttomia potilaalle julkisen sektorin toimipisteissä. Yksityislääkärin lähetettä ei muuteta terveyskeskuksessa julkisen puolen lähetteeksi. Terveyskeskuslääkäri kuten yksityislääkärikin arvioi itse omien potilaidensa tutkimusten ja hoidon tarpeen.

Potilaat voivat hakeutua yksityislääkärin vastaanotolle. Kela korvaa sairausvakuutuslain perusteella osan yksityisen terveydenhuollon palveluntuottajan perimistä kustannuksista, kun kyseessä on tarpeellinen sairauden hoito. Tarpeellisena hoitona pidetään sairauden, raskauden tai synnytyksen vuoksi annettua yleisesti hyväksytyn hyvän hoitokäytännön mukaista hoitoa.

Tarpeellisuutta arvioitaessa otetaan huomioon kansalliset, näyttöön perustuvat hoitosuositukset (käypä hoito) ja yhtenäiset kiireettömän hoidon perusteet (STM) sekä terveydenhuoltolain 7a §:ssä tarkoitettu terveydenhuollon palveluvalikoima.

Lääkärin tai hammaslääkärin suorittama tutkimus voidaan korvata epäillyn sairauden toteamiseksi tai poissulkemiseksi ja hoidon määrittämiseksi. Hammashoidon osalta korvataan myös ehkäisevää hoitoa. Lääkärin tai hammaslääkärin määräämän tutkimuksen ja hoidon tulee perustua lääkärin etukäteen tekemään anamneesiin eli potilaan haastattelussa antamiin esitietoihin ja kliinisiin tutkimuksiin.

Kysy politiikasta on juttusarjamme, jossa tutkija vastaa esitettyihin kysymyksiin. Lähetä kysymyksesi osoitteeseen toimitus@politiikasta.fi.

Ylilääkäri, LT Tiina Hetemaa työskentelee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL). 

Julkaisu ”Miksi julkinen terveydenhuolto käännyttää työssäkäyvät potilaat yksityiselle, vaikkei heillä olisi siihen varaa?” ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Videon kuvaus Susanna Hast.

Artikkelia päivitetty 6.11.2025: Päivitetty videon linkkaus Youtube-alustalle.

Julkaisu Rokotevastaisuus terveysfundamentalismina ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Viimeaikaisissa tutkimuksissa on havaittu, että myös terveydellä on vaikutusta äänestysaktiivisuuteen. Yhteys on havaittu sekä yksilö- että aluetason tutkimuksissa. Terveydentilansa huonoksi kokevien kansalaisten äänestysaktiivisuus on terveitä matalampi. Aluetasolla vaikutus näkyy esimerkiksi siten, että niillä alueilla, joilla kuolleisuus on korkeaa, äänestysaktiivisuus on tyypillisesti matalaa. Myös vammaisuuden tai vastaavankaltaisen toimintarajoitteen on havaittu vähentävän yksilön äänestämistaipumusta merkittävästi. Terveyserot äänestämisessä eivät myöskään johdu siitä, että heikon terveyden omaavien koulutus- tai tulotaso olisi terveitä matalampi vaan terveyden vaikutus säilyy silloinkin kun sosioekonominen asema on otettu huomioon.

Toistaiseksi ei vielä tiedetä, miten terveys tarkalleen ottaen vaikuttaa osallistumiseen. Mahdollisia vaikutusmekanismeja voidaan kuitenkin esittää. Heikon terveydentilan omaavilta henkilöiltä saattaa puuttua yhteiskunnallisessa osallistumisessa hyödyllisiä resursseja, kuten aikaa, rahaa tai vaikuttamista helpottavia kansalaistaitoja. Toisaalta huono terveys saattaa rajoittaa poliittisen mobilisaation mahdollisuuksia. Ne joiden terveys on heikko, eivät välttämättä liiku yhtä paljon sellaisissa tiloissa ja sosiaalisissa ympyröissä, joihin poliittinen mobilisaatio on keskittynyt. Myös tiedon hankkiminen ehdokkaista ja asioista vaatinee enemmän ponnisteluja. Samoin varsinainen äänestystapahtuma voi olla raskaampi ja voimavaroja kuluttavampi niille, joiden terveydentila on heikko. Oletettavasti tätäkin enemmän heikkoon terveydentilaan liittyvät rasitukset voivat vaikuttaa äänestysmotivaatioon, vaikka varsinainen äänestystilanne ei tuottaisikaan ylitsepääsemättömiä vaikeuksia.

Äänestäminen on melko vähän vaivannäköä vaativa osallistumistapa. Näin ollen edellä mainitut mekanismit saattavat näkyä vahvempina, kun tarkastellaan enemmän aikaa ja vaivaa vaativia yhteiskunnallisen ja poliittisen osallistumisen muotoja. Terveyden vaikutusta muunlaiseen osallistumiseen on tutkittu vielä vähemmän kuin terveyden ja äänestämisen välistä suhdetta. Aiheesta on julkaistu ainoastaan muutama yksittäinen tutkimus. Sen sijaan aihetta on kyllä lähestytty syy-seuraussuhteiltaan päinvastaisesta suunnasta. On saatavilla runsaasti tutkimustietoa, jossa osallistumisella on yritetty selittää terveyttä. Osallistumisen on tällöin nähty kuvaavan sosiaalista pääomaa, jonka suotuisat vaikutukset näkyvät myös terveydessä.

Miksi kiinnittää huomiota äänestämisen ja terveyden väliseen yhteyteen?

Hyvän terveyden vaaliosallistumista edesauttavaan vaikutukseen on syytä kiinnittää huomiota esimerkiksi siitä syystä, että epätasainen osallistuminen eri ryhmien välillä näkyy myös edustuksellisena epäsuhtana. Päätöksenteossa painottuvat aktiivisesti osallistuvien intressit. Terveysnäkökulma saattaa antaa työkaluja myös laajemmin kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseen ja äänestysaktiivisuuden kasvattamiseen. Aktiivisella osallistumisella taas on positiivisia vaikutuksia niin yhteisön kuin yksilönkin kannalta, mistä eräs ajankohtainen esimerkki on syrjäytymisen ehkäisy. Ihannetapauksessa syntyy positiivinen kierre: väestön kohentunut terveys näkyy korkeampana osallistumisena, mikä taas puolestaan lujittaa sosiaalista yhteenkuuluvuutta, joka taas näkyy parempana yksilöiden hyvinvointina ja terveytenä.

Eri terveysryhmien osallistumiserojen tutkimisen merkitystä puoltaa sekin seikka, että ilmiön yhteiskunnallinen merkitys on todennäköisesti Suomessa kasvamassa pääosin kahdesta syystä. Ensinnäkin väestön ikääntymisen myötä myös ikääntymiseen liittyvät terveysongelmat lisääntyvät, ja näihin haasteisiin on varauduttava. Toiseksi sosioekonomisten ryhmien väliset terveyserot ovat Suomessa huomattavan suuret ja ne ovat myös kasvaneet viime vuosikymmeninä. Terveyserot voidaan nähdä yhtenä tekijänä, joka lisää esimerkiksi eri koulutus- tai tuloryhmien eriarvoisuutta yhteiskunnallisessa osallistumisessa.

Terveyttä ja osallistumista tarkastelevan tutkimuksen etu on myös käytännönläheisyys. Tutkimustieto ei hyödynnä ainoastaan akateemisia intressejä, vaan sen avulla saatetaan löytää konkreettisia keinoja, joilla terveyseroja osallistumisessa voidaan kaventaa.

”Health and political engagement” -tutkimusprojekti

Syksyllä 2013 käynnistyi Helsingin yliopistossa Suomen akatemian rahoittama nelivuotinen tutkimusprojekti ”Health and political engagement”, jonka tavoitteena on tuottaa tietoa siitä, miten terveys liittyy poliittiseen osallistumiseen. Tähän mennessä projektin tiimoilta on ilmestynyt yksi tutkimus, jossa on kartoitettu äänestämisen ja terveyden välistä yleistä yhteyttä Euroopan laajuisesti. Tutkimuksessa havaittiin muun muassa hyvän terveydentilan liittyvän korkeaan äänestysaktiivisuuteen. Kun iän ja terveyden yhteisvaikutus oli otettu huomioon, ero äänestämistodennäköisyydessä erittäin hyväksi ja erittäin huonoksi terveydentilansa arvioivien välillä oli keskimäärin noin 10 prosenttiyksikköä. Terveyssyistä johtuvat osallistumiserot olivat tätäkin voimakkaampia vanhemmissa ikäryhmissä.

Lisäksi kahdessa valmisteilla olevassa projektin tutkimuksessa on tarkasteltu erilaisten institutionaalisten tekijöiden vaikutusta terveyden ja osallistumisen väliseen suhteeseen. Toisessa niistä on tutkittu erilaisten äänestämistä helpottavien käytännön järjestelyjen (engl. voter facilitation) vaikutusta eri Euroopan maiden äänestysaktiivisuuden ”terveyskuiluun” eli siihen, kuinka suuria eroja äänestysaktiivisuudessa on terveiden ja terveysongelmista kärsivien välillä. Järjestelyihin lukeutuvat muun muassa mahdollisuus äänestää ennakkoon muuna kuin varsinaisena vaalipäivänä, postiäänestys, internet-äänestys, viikonloppuäänestys ja äänestämisen järjestäminen vanhainkodeissa tai sairaaloissa. Tutkimuksen ennakko-oletus oli, että useat näistä käytännöistä helpottavat erityisesti terveysvaivoista kärsivien osallistumista. Alustavat tulokset ovat kuitenkin olleet hieman yllättäviä. Äänestämistä helpottavat ratkaisut ovat toki yhteydessä yleiseen äänestysaktiivisuuteen: niissä maissa joissa äänestämistä helpottavia palveluita on paljon, myös äänestysaktiivisuus on korkeampi kuin maissa, joissa palveluja on vähän. Toisaalta myös terveyserot äänestämisessä ovat suuremmat silloin kun äänestämistä helpottavia järjestelyjä on paljon tarjolla. Vaikuttaisi siis siltä, että kyseiset järjestelyt motivoivat erityisesti niitä, joiden osallistumislodennäköisyys on jo lähtökohtaisesti korkeampi, ja vähemmässä määrin niitä, joiden terveydessä on ongelmia.

Toisessa tutkimuksessa tarkasteltiin hyvinvointivaltiojärjestelmien suhdetta äänestämisen terveyseroihin Euroopassa. Tutkimuksessa testataan kahta vaihtoehtoista hypoteesia. Ensimmäisen väittämän mukaan niissä maissa, joissa on paljon eriarvoisuutta tasapainottavia sosiaalipoliittisia rakenteita, äänestämisessä ilmenevät terveyserot ovat kapeampia. Toisen väittämän mukaan heikon terveyden omaavat kansalaiset ovat motivoituneempia osallistumaan maissa, joissa hyvinvointivaltio on vähemmän kehittynyt. Tämä johtuu siitä, että kansalaiset tuntevat tuolloin painetta pyrkiä itse aktiivisesti vaikuttamaan harjoitettavaan politiikkaan. Alustavien tulosten mukaan jälkimmäinen hypoteesi näyttää todennäköisemmältä, sillä tutkimuksessa havaitaan, että niissä maissa, joissa hyvinvointirakenteet ovat kapeampia, myös äänestämisen terveyserot ovat pienemmät.

Terveyden ja osallistumisen tutkimuksen haasteita

Tutkimusprojektissa on tähän mennessä käytetty aineistona European Social Surveytä (ESS). ESS-kyselytutkimus on toteutettu tähän mennessä kuusi kertaa suurimmassa osassa Euroopan maita.

Aineiston pohjalta on mahdollista tehdä analyysejä, joissa mukana olevia eri maita verrataan toisiinsa. Kyselyaineistossa on kuitenkin myös ongelmansa. Terveydentilan mittaamisessa joudutaan tyytymään subjektiivisiin terveyden kokemuksiin, jotka saattavat vaihdella kulttuurisesti. Tämä saattaa olla ongelmallista varsinkin kun vertaillaan eri maiden välistä tilannetta. Esimerkiksi kulttuurierot saattavat vaikuttaa siihen, miten ihminen ilmoittaa terveytensä haastattelijalle. Toinen ongelma liittyy äänestysaktiivisuuden mittaamiseen. Kyselyaineistojen perusteella tutkittuna äänestysaktiivisuus näyttää järjestelmällisesti korkeammalta kuin mitä toteutuneet äänestysluvut ovat. Tähän vaikuttaa ainakin äänestämiseen liittyvä osallistumisnormi, äänestäminen koetaan sosiaalisesti suotavaksi toiminnaksi, mikä näkyy jonkin verran yliarvioituna aktiivisuutena jopa nimettömissä kyselyissä, sekä vastauskadon luonne. Ne jotka osallistuvat vaaleihin, osallistuvat todennäköisemmin myös kyselyihin.

Sama ongelma korostuu, kun tutkitaan terveyttä, sillä niitä, joiden terveydentila on huomattavan heikko, on vaikea tavoittaa kyselyjä varten. Suomen osalta on kuitenkin avautunut kansainvälisesti harvinaislaatuinen tilaisuus tutkia aihepiiriä myös rekisteriaineistojen avulla. Vuoden 1999 eduskuntavaalien rekisteripohjaisen äänestysaktiivisuusaineiston lisäksi vuoden 2012 presidentinvaaleista ja kunnallisvaaleista on saatavilla yksilötason äänestystiedot niiltä äänestysalueilta, jotka ovat mukana sähköisen äänioikeusrekisterin kokeilussa. Kyseiset tiedot voidaan yhdistää Tilastokeskuksessa tiettyihin olemassa oleviin terveysrekistereihin. Näin päästään käsiksi itsearvioitua terveyttä luotettavampiin ja objektiivisempiin terveysindikaattoreihin, kuten lääkärin määräämien sairaspäivien lukumäärään.

Tutkimuksen uusia mahdollisuuksia

Projektissa on suunnitteilla myös tuoreen tutkimusmenetelmällisen innovaation hyödyntäminen. Vuonna 2015 pyritään toteuttamaan kyselytutkimus, joka käsittelee terveyteen ja poliittiseen osallistumiseen liittyviä teemoja. Tämä kysely puolestaan liitetään edellä mainittuihin yksilötason rekisteriaineistoihin, joissa äänestystiedot on yhdistetty terveystietoihin. Kyselyn avulla on mahdollista laajentaa tutkimuksen aihepiiriä äänestämisestä myös muihin poliittisen osallistumisen muotoihin, jotka ovat puolestaan puhtailla rekisteriaineistoilla saavuttamattomissa.

Parhaimmillaan uudet aineistot avaavat mahdollisuuksia entistä tarkempiin ja luotettavampiin tuloksiin, sekä sitä myötä myös erilaisten vaikutussuhteiden aiempaa tarkempaan empiiriseen tutkimukseen. Näin voidaan kasvattaa ymmärrystä sekä terveyden laajemmista vaikutuksista yksilön elämänpiiriin ja tarkemmin ottaen poliittiseen osallistumiseen. Laajemmassa mielessä uudet aineistot saattavat avata näkökulmia myös monille muille yhteiskuntatieteellisille tutkimusaloille. Tämä voi koitua merkittäväksi eduksi suomalaiselle yhteiskuntatutkimukselle kansainvälisessä tieteellisessä kilpailussa. Suomessa rekisteriaineistojen hyödyntämiseen on poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet johtuen yksityiskohtaisesta tilastoinnista, yleisestä luottamuksesta tilastointia tekeviä viranomaisia kohtaan sekä tilastoviranomaisten ja tutkimuslaitosten hyvistä yhteistyösuhteista

Lähteet

Mattila, Mikko, Söderlund, Peter, Wass, Hanna and Rapeli, Lauri. 2013. Healthy voting: the effect of self-reported health on turnout in 30 countries. Electoral Studies 32(4), 886–891.

Söderlund, Peter, Rapeli, Lauri, Wass, Hanna ja Mattila, Mikko. 2014. Health, the welfare state and turnout. Käsikirjoitus.

Wass, Hanna, Mattila, Mikko, Söderlund, Peter ja Rapeli, Lauri. 2014. Voting while ailing? The effect of voter facilitation policies on health differences in turnout. Käsikirjoitus.

Artikkelikuva: National Cancer Institute / Unsplash

Julkaisu Terveyserot heijastuvat poliittisessa osallistumisessa ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.