Venetsia on UNESCOn maailmanperintökohde ja yksi Italian suosituimmista päiväretkikohteista. Italia pitää maailmanperintöluettelon kärkisijaa 59 kohteella. Toisin sanoen Italian maailmanperintökohteet edustavat noin viittä prosenttia kaikesta maailmanperinnöstä. Italialla on kuitenkin vaikeuksia selviytyä kohteidensa riittävästä suojelusta, tämä koskee myös Venetsiaa.

Pohjois-Italiassa sijaitseva Venetsian kaupunki kattaa alueita sekä mantereelta että saaristosta. Venetsian laguunin yli sadalle saarelle levittäytyvä osa kaupungista on keskimäärin vain 80 cm merenpinnan yläpuolella. Venetsian tulvat itsessään ovat jo eräänlainen nähtävyys. Korkeavartiset muovisuojukset jaloissaan Pyhän Markuksen aukiolla poseeraavat turistit ovat olleet tuttu näky Venetsiaa käsittelevien uutisten kuvituksessa jo vuosikymmeniä, myös suomalaisessa mediassa.

Viime vuosina ilmastokriisi on voimistanut venetsialaisten arkeen kuuluvan acqua alta -vuorovesi-ilmiön vaikutuksia. Yhdistettynä merenpinnan kohoamiseen, maan vajoamiseen, ilmaston kuumenemiseen ja sään ääri-ilmiöihin, toistuvat tulvat ovat nyt entistä vakavampi uhka kaupungin asukkaille ja kulttuuriperinnölle. Venetsian laguuni puolestaan kärsii tulvien torjuntaan liittyvistä toimista.

Marraskuussa 2019 vedenpinta nousi Venetsiassa ennätyskorkealle, 187 cm merenpinnan yläpuolelle. Uutisissa Venetsia kehystettiin nyt dramaattisilla, suorastaan apokalyptisillä kuvilla hukkuvasta kaupungista. Jälleen kuvituksen päänäyttämönä oli usein Pyhän Markuksen aukio. Vain 55 cm merenpinnan ylläpuolella sijaitseva aukio on kolmanneksen vuodesta veden vallassa, ja jo vuonna 1732 venetsialaiset korottivat sitä tulvien vuoksi.

Aukio edustaa silti vain murto-osaa koko Venetsian pinta-alasta eikä siten anna tosiasiallista kuvaa ilmastokriisin vaikutusten laajuudesta kaupungin ja sen saariyhteisöjen elämäntavalle, kulttuuriperinnölle ja luontosuhteelle. Esimerkiksi noin kymmenen kilometrin ja 75 minuutin vesibussimatkan päässä historiallisesta keskustasta sijaitseva Buranon saari on yhtä lailla haavoittuvainen ilmastokriisin seurauksille.

Tässä kirjoituksessa keskityn erityisesti Venetsian saarten ja laguunin tilanteeseen. Tarkoituksenani on osoittaa, kuinka monimutkaisesta kaupungin ja luonnon välisestä valta- ja vuorovaikutussuhteesta puhumme, kun puhumme Venetsiasta. Lisäksi kun puhumme Venetsiasta, emme koskaan puhu vain Venetsiasta – Venetsia on kuvastin sille, miten kohtelemme tulevien sukupolvien perintöä.

Venetsia erityisen suojelun kohteena

Venetsia on kuulunut UNESCOn maailmanperintöluetteloon vuodesta 1987 alkaen. Se nauttii vuoden 1972 maailmanperintösopimuksen nojalla kansainvälisen kulttuuriperinnön suojelun näkökulmasta erityistä suojaa. Sopimus edellyttää Italian valtiolta suojeluvelvoitteiden sisällyttämistä omaan kansalliseen lainsäädäntöönsä, ja Venetsian turvaamiseksi on säädetty erityislaki (Legge Speciale per Venezia).

Venetsian maailmanperintökohteeksi luettava alue ei kata ainoastaan uutisista ja matkaoppaista tuttua historiallista keskustaa, vaan kaikki saaret ja niitä ympäröivän laguunin. Vuosien varrella UNESCOn tarkkailijoiden esittämistä kriittisistä huomioista huolimatta maailmanperintökomitea ei ole lisännyt Venetsiaa vaarantuneiden maailmanperintökohteiden luetteloon.

UNESCOn tarkkailijat ovat katsoneet Venetsian maailmanperintöarvojen vaarantuvan ennen kaikkea ilmastovaikutusten, massaturismin, asukkaiden poismuuton ja laguunin saastumisen vuoksi.

Toisin kuin yleisesti ajatellaan, vaarantuneiden maailmanperintökohteiden luettelo ei ole maailmanperinnön musta lista. Tämä tarkoittaa sitä, että kohteen merkitseminen luetteloon ei ole sanktio vaan tehostettu suojelukeino. Esimerkiksi vuonna 2023 luetteloon lisättiin kohteita Ukrainasta ja Jemenistä. Kohteen lisääminen luetteloon ei kuitenkaan takaa sitä, että sen suojelua aidosti tehostetaan. Tästä esimerkkinä toimii Evergladesin kansallispuisto Yhdysvaltain Floridassa.

UNESCOn tarkkailijat ovat katsoneet Venetsian maailmanperintöarvojen vaarantuvan ennen kaikkea ilmastovaikutusten, massaturismin, asukkaiden poismuuton ja laguunin saastumisen vuoksi. Maailmanperintökomitea on kuitenkin arvioinut, että Italia on UNESCOn raportteihin antamissaan vastineissa osoittanut pyrkivänsä hillitsemään riskitekijöitä konkreettisilla toimilla. Näistä keskeisiä ovat risteilyalusten pääsyn kieltäminen Giudeccan kanavaan, MOSE-tulvaporttijärjestelmä ja historiallisen keskustan pääsymaksukäytäntö.

Näistä toimista huolimatta, tai juuri niiden takia, Italiaa on vuosien mittaan kritisoitu Venetsian viherpesusta ja UNESCOn lobbaamisesta. Samankaltaista keskustelua käytiin, kun Australia onnistui vuonna 2021 välttämään Ison valliriutan lisäämisen vaarantuneiden kohteiden luetteloon.

Turismin ja veden kontrolli

Syksyllä 2023 Venetsian kaupunginvaltuusto teki päätöksen turistivirtojen kontrolloimisesta pääsymaksulla. Keväällä 2024 pääsymaksu peritään päivävierailusta historiallisen keskustan alueella tiettyinä ruuhkaisimpina päivinä, tyypillisesti viikonloppuisin. Venetsian asukkaat sekä useat muut ryhmät, kuten Venetsiassa opiskelevat tai työskentelevät henkilöt, ovat vapautettuja pääsymaksusta.

Pääsymaksu ei koske laguunin pienempiä ja syrjäisempiä saaria, kuten edellä mainittua Buranoa, vaikka se yhdessä Muranon saaren kanssa on erittäin suosittu päiväretkikohde. Nimellinen pääsymaksu siten tuskin vähentää turistien kokonaismäärää, vaan korkeintaan siirtää kuormitusta saarille, joilla pääsymaksua ei peritä.

Maailmanperintökohteeen maksullisuus ei ole poikkeuksellista. Monet suositut historialliset ja arkeologiset maailmanperintökohteet ovat maksullisia. Keskeisenä erona Venetsiaan niissä kuitenkin on se, että ne eivät ole asuinalueita. Koska ne ovat suljettuja alueita, niillä on tyypillisesti myös maksimikapasiteetti, jolla vierailijoiden määrää hallitaan. Näin ei kuitenkaan ole Venetsiassa.

Maailmanperintökohteeen maksullisuus ei ole poikkeuksellista. Monet suositut historialliset ja arkeologiset maailmanperintökohteet ovat maksullisia. Keskeisenä erona Venetsiaan niissä kuitenkin on se, että ne eivät ole asuinalueita.

Suomessakin harkittiin 2010-luvulla pääsymaksua Suomenlinnan maailmanperintökohteelle, joka on Venetsian lailla merellinen saarista muodostuva asuttu alue. Olemme tutkija Iina Järvisen kanssa todenneet vuonna 2021 julkaistussa artikkelissamme asutun maailmanperintökohteen ja kaupunginosan pääsymaksun olevan kiistanalainen kysymys perusoikeuksien näkökulmasta.

Siinä missä pääsymaksulla on esitetty rajoitettavan massaturismia, tulvariskien minimoimiseksi Venetsiassa on vuosikymmenien valmistelun jälkeen 2020-luvulla otettu käyttöön MOSE-järjestelmä. Raamatullisesti nimetystä MOSEsta on maalailtu Venetsian pelastajaa, vaikka tosiasiassa sen julmana kääntöpuolena on laguunin ekosysteemin hidas tukehduttaminen.

Tulvaportit suljetaan jo nyt useammin kuin oli alun perin tarkoitus, tulevaisuudessa todennäköisesti vieläkin useammin. Venetsian kaupungin vuorovesikeskuksen johtaja on todennut, että silloin on tehtävä päätös, ‘pelastetaanko kaupunki vai laguuni’. Kaupunki ja laguuni ovat kuitenkin erottamaton kokonaisuus; toista ei voi olla olemassa ilman toista.

Fantasia luonnon kustannuksella

Jo näytelmäkirjailija William Shakespeare on osoittanut, että kaupungit voivat olla fantasioiden ja erilaisten odotusten kohteita, vaikka niitä ei olisi koskaan kokenut tosielämässä. Shakespeare ei tiettävästi koskaan vieraillut Venetsiassa, vaikka kaksi hänen näytelmistään, Venetsian kauppias ja Othello, sijoittuvat sinne.

Nykyään erityisesti sosiaalisen median alustoille ladatut kuvat vahvistavat Venetsiaa romantisoivaa kuvastoa, jossa kaupunki esitetään Disneylandin kaltaisena teemapuistona. Sen jonotetuimpia “laitteita” ovat Pyhän Markuksen tuomiokirkko ja kellotorni, Dogen palatsi, Huokausten silta ja Rialton silta.

Vertaus Disneylandiin ei ole kovin kaukaa haettu, sillä jo vuonna 2006 taloustieteilijä John Kay ehdotti, että Venetsian pelastamiseksi kaupungin pitäisi olla sellaisen yrityksen hallinnassa, joka on tottunut tarjoamaan viihdettä massoille kuten Disney-yhtiö. Vaikka Venetsian pormestari Luigi Brugnaro on korostanut, että pääsymaksukäytäntö maksaa kaupungille enemmän kuin se tuottaa, pääsymaksun periminen saattaa vahvistaa mielikuvaa Venetsiasta ulkoilmamuseona tai huvipuistona.

Nykyään erityisesti sosiaalisen median alustoille ladatut kuvat vahvistavat Venetsiaa romantisoivaa kuvastoa, jossa kaupunki esitetään Disneylandin kaltaisena teemapuistona.

Jos pääsymaksu luo suljettuja alueita ja siirtää uhkatekijät näennäisesti pois Venetsian ydinalueilta, niin tekee myös MOSE. Se on 78 tulvaportista, kukin 20 metriä leveydeltään, koostuva kone, joka ylläpitää ihmisen ja luonnon välistä alistussuhdetta edellyttäen, että luonto joko sopeutuu ihmisen tarpeisiin tai kuolee pois.

MOSEn kautta Venetsiaa ja laguunia arvotetaan tavalla, joka synnyttää tilallista epäoikeudenmukaisuutta. Sen massiivinen koneisto aktivoi käynnistyessään hierarkian, jonka perusteella valitaan, mitkä alueet turvataan ja kenen henki säästetään. Hierarkiassa korkeimmalla vaikuttaa olevan se keskusta, joka tuottaa Venetsiasta huvipuistofantasiaa.

Yhteenvetona voidaankin todeta, että ei ole olemassa vain yhtä Venetsiaa, vaan monia. Oikeudelliset ja poliittiset suojelutoimet ovat kuitenkin vahvasti sidoksissa tietynlaisen Venetsian säilyttämisestä seuraaviin hyötyihin. Samalla ne ylläpitävät tilallista epäoikeudenmukaisuutta keskusta-alueiden ja syrjäseutujen välillä sekä vahingoittavat laguunin ekosysteemiä. 

HM, FM Sanna Lehtinen viimeistelee julkisoikeudellista väitöskirjaansa tulevien sukupolvien kulttuuriperintöön liittyvistä oikeuksista Helsingin yliopistossa Tiina ja Antti Herlinin säätiön tuella. Lehtinen on työskennellyt vierailevana tohtorikoulutettavana Ca’ Foscari -yliopistossa Venetsiassa syksyllä 2021 ja keväällä 2024. Jälkimmäisen tutkimusjakson hän vietti Buranon saarella.

Artikkelikuva: Albrecht Fietz / Pixabay

Julkaisu Mistä puhumme, kun puhumme Venetsiasta? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.