”Heidän mielestään Patomäen mielikuva taloustieteestä on vanhentunut ja perustuu alkeisoppikirjoihin […]”

”Mitä taloustiede sanoo tai olettaa on helposti todennettavissa nykyaikaisista taloustieteen oppikirjoista tai tieteellisistä julkaisuista. On erikoista, että asiasta joudutaan edes keskustelemaan.”

On kieltämättä erikoista, että joudumme Hannu keskustelemaan näistä ristiriidoista; onko siis niin, että Patomäen ja muiden kriitikoiden lukiessa noita taloustieteen luonteen selittäviä oppikirjoja ne lakkaavat olemasta helposti taloustieteen luonteen todentavia lähteitä? Vai miksi ihmeessä katsot aiheelliseksi osoittaa, että Patomäen kritiikki perustuu niille teoksille, joista taloustieteen luonne on sinunkin mielestäsi selvitettävissä?

PS. Onko Hannun lapset turvassa kurkkumädältä vai hoidetaankohan heitä homeopatialla ”aidon tieteellisen kiistan” nimissä?

”Patomäen mielikuva taloustieteestä on vanhentunut ja perustuu alkeisoppikirjoihin, joiden tavoitteet ovat lähinnä didaktisia. Modernin taloustieteen kanssa kritiikillä ei ole juurikaan tekemistä.”

Kuten Patomäki toisessa kirjoituksessaan totesi, tämä on tyypillinen väistöliike taloustieteen kritiikille, ja tilanne on sama, kuin jos maantieteen perusoppikirjoissa maan kerrottaisiin olevan litteä.
Olen Vartiaisen kanssa samaa mieltä siitä, että modernissa taloustieteellisessä tutkimuksessa, etenkin mikroteorian tutkimuksessa, ollaan varsin hyvin tietoisia oppikirjojen ristiriidasta todellisuuden kanssa. Tämä tietoisuus ei kuitenkaan ole mikään synninpäästö taloustieteelle oppialana. Päinvastoin. Minkä takia taloustieteen koulutusohjelmissa opetetaan empiriaan perustumatonta teoriaa aivan kuin (sic) se kuvaisi tai edes approksimoisi todellisuutta?

Kyse ei ole millään muotoa pienestä tai vähäpätöisestä ongelmasta. Taloustieteen yhteisö ei koostu pelkästään akateemisista tutkijoista. Erilaisista taloustieteen ja kauppatieteen koulutusohjelmista valmistuu vuosittain tuhansia opiskelijoita, jotka eivät ikinä tule olemaan tekemisissä nykyaikaisen tutkimuksen kanssa. Nämä opiskelijat saattavat viettää viisi vuotta koulutusohjelmassaan ilman, että kukaan kertoisi heille oppikirjojen rationaalisen käyttäytymisen mallin olevan paitsi täysin teoreettinen myös hyvin merkittävällä tavalla empiiristen havaintojen vastainen.

Myöhemmässä elämässään nämä taloustieteen yhteisön jäsenet esiintyvät asiantuntijoina omissa ammatillisissa sekä sosiaalisissa verkostoissaan ja toistavat taloustieteen alkeisoppikirjoista opittua kertomusta esimerkiksi minimipalkan haitallisista vaikutuksista työllisyyteen. (Tähdennettäköön, että minimipalkan vaikutukset työllisyyteen on taloustieteessä hyvin kiistanalainen aihe – paitsi oppikirjoissa, joissa empiirisestä näytöstä harvoin keskustellaan.)

***

Seuraava sitaatti Vartiaisen kirjoituksesta on hyvä esimerkki ”oikean” taloustieteen ja taloustieteestä esiintyvien käsitysten välisestä ristiriidasta:

”Taloustieteilijälle kilpailu on ainoastaan mekanismi, joka toisinaan toimii ja toisinaan ei.”

Vartiaisen väite pitää ehdottomasti paikkansa, ja kuka tahansa vakavasti otettava taloustieteilijä ymmärtää asian laidan. Jostain syystä tämä tieto ei kuitenkaan välity kaikille taloustieteellisistä koulutusohjelmista valmistuville saati ympäröivälle yhteiskunnalle.

Syitä tälle on useita, eivätkä ideologiset jakolinjat liene niistä pienin. Taloustieteen opetus ei kuitenkaan ole syytön. Taloustieteen oppikirjoissa kilpailu esitetään poikkeuksetta lähtökohtaisena työkaluna tehokkaan lopputuloksen saavuttamiseksi, ja kilpailun toimivuuden kyseenalaistaminen on toissijainen huolenaihe. Empiria loistaa poissaolollaan. Näin siitä huolimatta, että epätäydelliset markkinat ja huomattavat markkinahäiriöt ovat reaalimaailmassa sääntö, ei poikkeus. Lisäksi sääntelemättömät markkinat, mistä perusteoria poikkeuksetta lähtee liikkeelle, on niin ikään reaalimaailmassa tuntematon ilmiö.

Jälleen, taloustieteellisistä koulutusohjelmista valmistuu joukoittain opiskelijoita, joiden mielestä todistustaakka kilpailun toimivuuden kyseenalaistamisesta kuuluu kyseenalaistajalle. Edelleen, tämä ajattelutapa leviää myös muualle yhteiskuntaan eikä vähiten poliittiseen päätöksentekoon. Vaikka esimerkiksi sote-uudistuksen ympärillä käytävä asiantuntijakeskustelu on hyvin laadukasta, poliittisessa ja kansalaiskeskustelussa on vaikea välttyä kuulemasta vapaan kilpailun autuaaksi tekevästä voimasta. Kysymys kuuluu: Miksi? Taloustieteen yhteisön on syytä katsoa itseään peiliin.

***

Taloustieteen tulee ottaa vakavasti perusopetuksensa puutteellisuus ja uudistaa oppikirjojen sisältö vastaamaan nimenomaan sitä taloustieteen parissa tehtyä tutkimusta, jota voidaan kutsua tieteeksi.*) Taloustieteellä on tehtävä: tuottaa todisteisiin perustuvaa tietoa yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi. Opetus on tehtävässä onnistumisen kannalta elimellisen tärkeää.

*) Tieteellisyys on jo opetusta huomattavasti vakavampi ongelma, enkä malta olla sitä mainitsematta. Taloustieteessä ja sen opetuksessa esiintyy yhä teoreettisia väitteitä, joiden falsifioiminen osoittautuu kovin vaikeaksi. Esimerkkejä on lukuisia. Ehkäpä kuvaavimpana pitäisin Eugen Faman tehokkaiden markkinoiden hypoteesia, jota on mahdotonta kumota. Ei-falsifioitavuus ei kuitenkaan estä hypoteesin opettamista ilmeisen varteenotettavana teoriana finanssimarkkinoiden hinnanmuodostuksesta. Onko kovin yllättävää, tai virheellistä, että taloustiedettä ei pidetä tieteenä?