Näetkö samantapaisia syitä muuttaa ajatusta siitä, että päätöksentekijä pystyy tekemään vain sellaisia valintoja, jotka eivät ylitä hänen maksukykyään?

Kielioppi on konventio, joka muuttuu ajan myötä. Hiljattain sai alkaa kirjoittamaan ihan luvan kanssa. Onko budjettirajoite yhtä joustava työkalu?

”Tieteen tekemisen edellytys on, että sillä on autonomia vallitseviin poliittisiin näkemyksiin tai voimasuhteisiin nähden. Autonomiaan sisältyy olennaisesti se lähtökohta, että tiedeyhteisö itse (kr. auto) valikoi, mitkä periaatteet ja säännöt (kr. nomos) ohjaavat tieteen tekemistä. Vahvassa mielessä autonomian voi katsoa sisältävän myös tutkittavien aiheiden valikoinnin. Tästä seuraa, että esimerkiksi kulloisenkin hallinnon ideologian tai poliittisen korrektiuden ei pitäisi johtaa joidenkin tutkimusaiheiden hyljeksintään tai suoranaiseen torjumiseen.”.

Mielestäni he ovat tässä tuonut esiin olennaisia ja oikeita seikkoja tieteen autonomiasta. Taloustiedettä koskevassa osassa siteerataan Kansantaloudellisen Aikakauskirjan päätoimittaja Antti Suvantoa, joka kertoo, että minimikriteeri julkaistavalle artikkelille on, että siinä otetaan budjettirajoite vakavasti; siis, että kaikkea ei voi saada. Tätä näkemystä Wass ja Korvela kommentoivat seuraavasti:

”Kansantaloudellisen aikakauskirjan linjaus tuntuu siinä suhteessa potentiaalisesti ongelmalliselta, että se ohjaa lehden julkaisuja sisällöllisesti samanmieliseen suuntaan. ”Valtavirtaa” haastavalle argumentaatiolle ei tuolloin välttämättä jää tilaa, vaikka yksi tieteen tehtävistä on tarjota ulkokehältä tulevia tulkintoja ja ratkaisuja havaittuihin ongelmiin tai osoittaa kokonaan uusia ongelmia.”

Tämä on mielestäni varsin kummallinen mielipide, joka herättää epäilyksen, että Wass ja Korvela eivät kenties ole tehneet itselleen selväksi, mitä tarkoittaa tiedeyhteisö. Siis se olio, johon he viittaavat käsitellessään tieteen autonomiaa. Esimerkiksi Wikipedia luonnehtii tiedeyhteisöä seuraavasti: ”Tiedeyhteisö toimii erityisesti tiedejulkaisujen ja konferensseissa tapahtuvan keskustelun ja väittelyn kautta. Tiedejulkaisuihin hyväksyttävät tutkimusartikkelit käyvät julkaisijan lisäksi läpi ulkopuoliset alan asiantuntijat nk. vertaisarvioinnissa. Tällä pyritään edistämään objektiivisuutta pitämällä yllä tutkimusmenetelmien ja tulosten tulkinnan laatua.”.

Yleisellä tasolla Wass ja Korvela tuntuvat kannattavan tieteen autonomiaa, mutta kun he tarkastelevat yksittäistapausta, taloustiedettä, he heittävät ylevät periaatteet roskikseen. Taloustieteessä ilmeisesti pitäisikin toimia tiedeyhteisön ulkopuolisten kriteerien mukaan. Kunnioitettavaa on se, että Wass ja Korvela tekevät näkökantansa julkisesti tiettäväksi.

Lopuksi kommentoin budjettirajoitetta. Minulle on suuri yllätys, että koulutetut ihmiset kiistelevät siitä, onko budjettirajoite olemassa. Budjettirajoite tarkoittaa sitä, että kaikkea ei voi saada. Päätöksentekijä, kuluttaja tai valtio, ei voi saada käyttöönsä enemmän resursseja kuin mihin sillä on varaa. Yksinkertaisimmillaan tämä näkyy niin sanotussa aikabudjetissa. Päätöksentekijä ei voi mennä sekä elokuviin että muodostelmaluistelunäytökseen samaan aikaan. Valintoja on pakko tehdä. Minun on vaikea nähdä, että radikaalit tieteelliset avaukset siihen suuntaan, että päätöksentekijä voi saada kaiken (kenties heti), johtavat merkittäviin edistysaskeliin, kun pyritään ymmärtämään yhteiskunnan toimintaa.

Ajatus, että budjettirajoitteen huomioiminen johtaa sisällöllisesti samanmielisiin juttuihin on totta samassa mielessä kuin, että jutut jotka kirjoitetaan kielioppisääntöjä noudattaen ovat sisällöllisesti samanmielisiä. Budjettirajoitteen huomiotta jättäminen johtaa malleihin ja teorioihin, joissa on järkeä vain mielikuvitusmaailmassa. Kielioppisääntöjen unohtaminen johtaa liirumlaarumiin. Kummassakin tapauksessa lopputulos on yhtä kiinnostava.

Lämmin tästä erittäin hyödyllisestä taustoituksesta. On tärkeää, että tätä tapausta on nyt pääkirjoituksemme ulkopuolella avattu perusteellisesti, samalla kriittisesti pohtien sen soveltuvuutta esimerkiksi tieteellisestä itsesensuurista (tai vaihtoehtoisesti sen puutteesta).

Julkaisupäätöksen taustalla oli sitaattien metsästys ja huomion hakeminen, eli eräänlainen akateeminen ”klikkijournalismi”. Kyse oli siis puhtaan keinotekoisesta ja tarkoitushakuisesta ”kohun” nostattamisesta julkaisemalla tieteellisesti huonon tekstin. Gilleyn artikkeli nousikin mittauksissa erittäin siteeratuksi, mikä johtui siitä, että artikkeli sai osakseen erittäin perusteltua kritiikkiä ja vastauksia, jossa sen virheitä oiottiin.

Gilleny artikkelin julkaiseminen on esimerkki tieteellisen julkaisemisen ja keskustelun ongelmista, mutta ei itsesensuurista, vaan akateemisesta ”huomiotaloudesta”, jossa sitaatit painavat yhä enemmän yksioikoisen sitaattimetriikoiden seuraamisen vuoksi, mikä rohkaisee juuri yllä kuvattuun ”klikkijournalismiin”. Omasta mielestäni tämä ei edistä tieteellistä keskustelua.

Toisekseen, on virheellistä sanoa, että Gilleyn artikkelista ei voi tai voinut keskustella. Teksti sai osakseen erittäin paljon perusteltua kritiikkiä, jossa korjattiin sen heikkoa sisältöä ja käsiteltiin laaja-alaisemmin kolonialismin historiaa sekä käsiteltiin sitaattimetsästyksen ongelmia.

Ks.esim.
Toimituskunnan jäsenten avoin erokirje
https://www.facebook.com/story.php?story_fbid=10214329816989010&id=1524464438

Robinson: A quick reminder why colonialism was bad
https://www.currentaffairs.org/2017/09/a-quick-reminder-of-why-colonialism-was-bad

Roelofs & Gallein: Clickbait and impact: how academia has been hacked
http://blogs.lse.ac.uk/impactofsocialsciences/2017/09/19/clickbait-and-impact-how-academia-has-been-hacked/

Kiitos kommentista. Emme väitä muuta vaan viittaamme juttuun ”näkökulma-artikkelina”. ”Tavanomaisella arviointiprosessilla” viittaamme puolestaan siihen, että käsikirjoitus lähetettiin normaalin käytännön mukaisesti anonyymina anonyymeille arvioitsijoille. Itse julkaisuprosessi ei toki ollut tavanomainen ja sitä olisi ollut kirjoituksessamme hyvä tarkemmin taustoittaa.