Toinen koronasyksy toi energiakriisin

Fossiiliteollisuus sanoo orastavan energiakriisin olevan merkki siitä, että fossiilisista luopumista ei ole syytä kiirehtiä, kun taas energiamurroksen kannattajat näkevät tilanteessa erinomaisen perustelun katkaista fossiiliriippuvuus mitä pikimmin. Öljyvarantojen ehtyminen lähestyy politiikasta riippumatta.

Karl Marxin ja Friedrich Engelsin Kommunistisen manifestin kielikuvaa lainaten aave kummittelee pandemiasta irti pyristelevässä maailmassa – energiapulan ja inflaation aave. Kaikkien kolmen fossiilisen polttoaineen – hiilen, öljyn, maakaasun – hinta on noussut ja kahden viimeisen noin kaksinkertaistunut vuoden aikana. Koska energian hinta siirtyy ennen pitkää lähes kaikkien muiden tuotteiden hintoihin, on hintapiikki synnyttänyt pelon jopa hallitsemattomasta inflaation kiihtymisestä. Myös talouskasvu on uhattuna.

Kuten Geologian tutkimuskeskuksen erikoistutkija Simon Michaux toteaa tuoreessa raportissa, energia on avainresurssi (master resource), jota tarvitaan kaikkien muiden resurssien käyttöön. Ilman energiaa sen paremmin koboltista kuin kuusipuustakaan ei ole iloa teolliselle tuotannolle.

Koronakriisin toistaiseksi merkittävin energiapoliittinen oppi lieneekin juuri tässä. Tuotannon takkuilu, logistiikkaketjujen katkeilu ja kysynnän heilahtelut ovat saaneet monet maat pohtimaan huoltovarmuutta ja omavaraisuutta. Energian pullonkaulat ovat erityisen huomionarvoisia juuri siksi, että energia on kaiken toiminnan perusta. Niin kauan kuin fossiilinen energia kattaa noin 80 prosenttia maailman energiantarpeesta, sillä on kuristusote niin geopolitiikasta kuin yksittäisten valtioiden liikkumavarasta.

 

Hintapiikin syistä

Fossiilienergian hintapiikin taustalla on useampi koronakriisiin liittyvä syy. Keväällä 2020, kun yhteiskuntien sulkeminen alkoi globaalisti, polttoaineiden kulutus laski rajusti johtaen hetkittäin jopa negatiiviseen öljyn hintaan. Ymmärrettävästi tämän jälkeen fossiilipolttoaineiden tuottajien investoinnit olivat matalalla tasolla.

Kansainvälinen energiajärjestö IEA arvioi, että jo vuosien 2014–2019 välillä fossiiliyhtiöiden investoinnit (CAPEX) laskivat 40 prosenttia. Koronakriisi heikensi entisestään investointihalukkuutta ja -mahdollisuuksia: vuonna 2020 investoinnit laskivat arvioiden mukaan noin 30 prosenttia.

Ilman energiaa sen paremmin koboltista kuin kuusipuustakaan ei ole iloa teolliselle tuotannolle.

Toinen syy pandemia-ajan taloudellisiin vaikeuksiin on pullonkaulaefekti, joka koskee muitakin raaka-aineita ja tuotteita. Kuten professori Peter Lund Helsingin Sanomissa toteaa, tuotannon pysäyttäminen on huomattavasti helpompaa kuin sen aloittaminen uudelleen, saati kokonaan uuden tuotannon käynnistäminen. Kun koronaan liittyviä rajoituksia on purettu ja pandemian aikainen kysyntäpaine purkautuu, ei alhaisista investoinneista ja seisautuksista kärsivä fossiilituotanto pystykään yhtäkkiä vastaamaan kaikkeen kysyntään.

Paikallisesti hintapiikkeihin on vielä omia syitään. Kiina on riidellyt Australian kanssa jo pitkään ja kielsi vuoden 2020 loppupuolella australialaisen hiilen maahantuonnin. Kiinan omille energialaitoksille puolestaan on tuottanut ongelmia maassa noudatettu malli, jossa hiili ostetaan markkinahintaan, mutta sähkö myydään säädellyin pitkäaikaissopimuksin.

Kun koronaan liittyviä rajoituksia on purettu ja pandemian aikainen kysyntäpaine purkautuu, ei alhaisista investoinneista ja seisautuksista kärsivä fossiilituotanto pystykään yhtäkkiä vastaamaan kaikkeen kysyntään.

Niinpä tuottajalle voi syntyä tilanne, että tuotanto ei kannata. Jopa 70 prosentin Kiinan hiilivoimaloista arvellaan toimivan tappiolla. Tällöin voimalan paras selitys tuotannon keskeytykselle keskushallinnon suuntaan on “hiilipula”. Keskushallinto puolestaan lupaa lisää joustoja sähkön hintaan. Joka tapauksessa Kiinassa on jouduttu useammassa maakunnassa rajoittamaan sähkön saantia ja sitä tietä sulkemaan tehtaita. Energiapula on jo johtanut tuotannon vähentymiseen ja BKT:n kasvuennusteiden laskuun syksyllä 2021.

Euroopassa taustan tilanteelle muodostaa mantereen oman maakaasun ja öljyn tuotannon raju lasku. Koska maakaasua on edistetty hiiltä ja öljyä puhtaampana siirtymäkauden “siltapolttoaineena” kohti puhdasta energiajärjestelmää, riippuvuus kaasun tuonnista on kasvanut. Muutoksen rajuutta kuvaa esimerkiksi Britannia: entinen öljyn ja kaasun viejä on nykyään niiden tuoja. Samaan aikaan Britannia on ilahduttavasti vähentänyt hiilivoiman käyttöä.

Koska maakaasua on edistetty hiiltä ja öljyä puhtaampana siirtymäkauden “siltapolttoaineena” kohti puhdasta energiajärjestelmää, riippuvuus kaasun tuonnista on kasvanut.

Niinpä kylmimpään talviaikaan jopa 50 prosenttia koko brittien sähköstä tuotetaan maakaasusta, josta suurin osa on tuontitavaraa. Ylipäätään Euroopassa kaasua tarvitaan niin teollisiin prosesseihin kuin asuntojen lämmitykseen. Saksassa hintapiikki on kuristanut lannoitetuotantoa, ja kaasun hinnan nousuun liittyvä lannoitteiden hinnan nousu tuntuu Suomessakin.

Yhdysvaltojen tilanteeseen maailmanmarkkinat vaikuttavat pehmeämmin, koska niin öljyä kuin kaasuakin on kotimarkkinoilta ja Kanadasta saatavilla riittävästi. Silti Yhdysvallat painosti öljynviejämaiden järjestöä OPEC+:ia lokakuun alussa nostamaan reilusti tuotantomääriään, mistä OPEC+ kuitenkin pidättäytyi. OPEC+ katsoo, että 70–80 dollaria tynnyriltä on sopiva hinta öljylle.

 

Ratkaisuja?

Valitettavasti koronakriisi ei ainakaan vielä ole johtanut toivottuun loikkaan polttamattomiin energiamuotoihin, jota jopa IEA:n johtaja Fatih Birol on vaatinut. Fossiilipolttoaineiden 80 prosentin kuristusote on luja. Tuoreen IMF:n raportin mukaan suorat tuet, verohelpotukset ja varsinkin hinnassa näkymättömät ekologiset kustannukset vastaavat maailmassa noin 5,9 triljoonan dollarin tukea fossiilisille polttoaineille, eli noin 11 miljoonaa dollaria minuutissa. Tulevaisuuden taloushistoria voi hyvinkin pitää tätä markkinoiden epäonnistumista hinnoittelussa merkittävänä ilmastokriisin juurena.

Kiinan oma öljyntuotanto on hiipumassa. Niinpä siellä tutkitaan mahdollisuutta seurata “Amerikan mallia” eli pyrkiä tuotannon nostoon tai jopa omavaraisuuteen säröytystuotannolla. Kiinan öljyliuskeet ovat kuitenkin geologiselta rakenteeltaan erilaisia kuin Yhdysvaltain öljyliuskeet tai Kanadan öljyhiekat, joten vielä ei ole selvää, onnistuuko säröytystuotanto ja jos onnistuu, millä taloudellisella ja ekologisella hinnalla.

Suorat tuet, verohelpotukset ja varsinkin hinnassa näkymättömät ekologiset kustannukset vastaavat maailmassa noin 5,9 triljoonan dollarin tukea fossiilisille polttoaineille, eli noin 11 miljoonaa dollaria minuutissa.

Kiinalle kysymys on myös vahvasti geopoliittinen. Se pärjää muiden Aasian maiden tavoin tällä hetkellä hyvin markkinoilla. Maat pystyvät ostamaan öljyä, kaasua ja nesteytettyä kaasuakin (LNG) esimerkiksi Eurooppaa korkeammalla hinnalla. Mutta Kiinaa hirvittää sen riippuvuus haavoittuvasta tankkeriliikenteestä.

Kiina pyrkii vahvistamaan sotilas- ja kauppalaivastoaan nopeaan tahtiin, mutta tosiasia on, että vielä moniin vuosiin se ei pysty vastaamaan Yhdysvaltain mahdollisiin voimatoimiin, ja kuljetukset Malakansalmen kautta ovat Kiinalle ratkaisevan tärkeitä.

Öljyn ja kaasun ja sitä tietä myös sähkön hinnat ovat nousussa tilanteessa, jossa pitäisi samaan aikaan tehdä merkittäviä investointeja uusiin energiantuotannon muotoihin.

Niinpä Kiinan ratkaisuksi muodostuu mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen strategia: tehdään kaikkea ja täysillä. Kiina on jo maailman suurin aurinko- ja tuulivoiman tuottaja, ja ensimmäiset ultrakorkean (UHV) jännitteen sähkönsiirron superverkot (supergrid) ovat käytössä. Samalla suunnitellaan säröytystuotantoa öljylle ja pidetään kotimaisesta hiilentuotannosta huoli. Ja kauppaa käydään kaikkien kanssa, myös Venäjältä tulevien uusien kaasuputkien avulla.

Euroopalle tässä geopoliittisessa tilanteessa jää hanttikortti. Öljyn ja kaasun ja sitä tietä myös sähkön hinnat ovat nousussa tilanteessa, jossa pitäisi samaan aikaan tehdä merkittäviä investointeja uusiin energiantuotannon muotoihin. Kuluttajien kohoavat energialaskut nostavat Ranskan keltaliivien edustamien mielenosoitusten kuvia poliitikkojen mieliin.

 

Nord Stream 2

Tähän rakoon iskee näkökulmasta riippuen joko mahdollisimman hienosti tai huonosti Gazpromin uusi Nord Stream 2 -kaasuputki, jonka reitti kulkee Itämeren halki Venäjältä Saksaan. Venäjä on tehnyt hienovaraisesti ja suoraan sanoenkin selväksi, että jos Nord Stream 2 hyväksytään nopeasti käyttöön, se edistää kaasun toimituksia myös Ukrainan, Valko-Venäjän ja Puolan läpi kulkevia putkia pitkin.

Saksa haluaa Nord Stream 2 -putken, mutta Yhdysvallat vastustaa ja haluaa Venäjälle asetettavan pakotteita. Myös Ukraina ja Puola vastustavat, koska pelkäävät sekä omien kaasun läpikulusta saatavien korvaustensa laskua että Venäjän vaikutusvallan lisääntymistä. Kaiken kaikkiaan Euroopassa on monenlaisia ristiriitaisia käsityksiä maakaasun roolista ja siitä, mitä korkealle hinnalle ja sen aiheuttamille korkeille energiakustannuksille pitäisi tehdä.

Saksan ja Yhdysvaltain juuri aikaansaama laiha sopu Nord Stream 2:sta kuvastaa geopoliittista realismia: Saksa sitoutui toistaiseksi määrittelemättömillä tavoilla rajoittamaan kaasun tuontia Venäjältä, jos Venäjä käyttää energiaa painostuskeinona Ukrainaa vastaan.

“Tyhmät saksalaiset luopuivat ydinvoimasta ja joutuivat riippuvaisiksi Venäjästä. Fiksut suomalaiset päättivät rakentaa itsenäisyyden takaavan venäläisen ydinvoimalan.”

Talouslehti Bloombergin kolumnisti Andreas Kluth on todennut, että “Nord Stream 2 antaa Gazpromille (ja siten Moskovalle) juuri sellaista markkinavoimaa, jota eurooppalaisten lakien on tarkoitus ehkäistä.” Kaasu ei tietenkään ole ainoa geopoliittinen peikko, kuten pitkän linjan Venäjä-tarkkailija Antti Rautiainen ironisoi Twitterissä: “Tyhmät saksalaiset luopuivat ydinvoimasta ja joutuivat riippuvaisiksi Venäjästä. Fiksut suomalaiset päättivät rakentaa itsenäisyyden takaavan venäläisen ydinvoimalan.”

Gazprom on moittinut Eurooppaa siirtymisestä kaasukaupassa nopeaan spot-kauppaan entisten pitkäaikaisten toimitus- ja hintasopimusten sijaan. Myös Suomessa on perinteisesti ollut kaasun toimituksesta Venäjältä pitkäaikaissopimukset, joissa toimitusmäärät ja hinnat on sidottu. Niinpä toimitusongelmia tai hintapiikkejä ei ole ollut. Nyt uuden BalticConnector-putken myötä osa Suomen kaasukaupasta aletaan käydä Suomen ja Baltian välisessä kaasupörssissä. Nähtäväksi jää, aiheutuuko siitä kaasun hintapiikkejä Suomeen.

 

Tienhaarassa vai umpikujassa?

Kysymys Gazpromista kuvastaa hyvin fossiilisten polttoaineiden kuristusotetta ja energiasiirtymän hankaluutta. Kun on rakennettu eurooppalainen infrastruktuuri, jossa kokonaiset kaupungit, teollisuusalueet ja tuotannon muodot toimivat maakaasulla, on maakaasua pakko ostaa sieltä, mistä sitä saa, niin happamalta kuin kauppa muuten kenties tuntuisikin. Samaa kuristusotteen vaikutusta kuuluu myös EU-parlamentin teollisuusvaliokunnan päätöksessä, että maakaasuinfran rakentamista voidaan edelleen Euroopassa tukea – sillä “vihreällä” ehdolla, että kyseinen infrastruktuuri soveltuu tulevaisuudessa myös vetykäyttöön.

Tuottajien puolella kuristusote näkyy paitsi Kiinan säröytyssuunnitelmissa, myös yhä uudelleen nousevissa toiveissa arktisen alueen öljynporauksen avaamisesta sekä kaikkein vahingollisimmin ja takaperoisimmin myös hiilen jatkuvana käyttönä. Kun hiili on niin Kiinalle kuin Intiallekin ainut kotoperäinen, runsaasti saatavilla oleva fossiilipolttoaine, on melko ymmärrettävää, että hintapiikkien aikaan ne panostavat omaan hiilen tuotantoonsa.

Kun on rakennettu eurooppalainen infrastruktuuri, jossa kokonaiset kaupungit, teollisuusalueet ja tuotannon muodot toimivat maakaasulla, on maakaasua pakko ostaa sieltä, mistä sitä saa, niin happamalta kuin kauppa muuten kenties tuntuisikin.

Fossiiliteollisuus on huomannut tilaisuutensa tulleen ja argumentoi orastavan energiakriisin kertovan, että fossiilisista luopumista ei ole syytä tai oikeastaan mahdollistakaan kiirehtiä. Muutoin energian hinnasta tulee liian korkea, ja teollista tuotantoa voi haitata energiapula ja kansalaisia energiaköyhyys.

Puhtaaseen energiajärjestelmään siirtymisen kannattajat puolestaan näkevät tilanteessa erinomaisen perustelun katkaista fossiiliriippuvuus mitä pikimmin. EU:n päästökaupan ideahan on tehdä fossiilisista polttoaineista kalliimpia, ja nyt korkeampia hintoja on saatu. Niin Kiina kuin Eurooppakin hengittäisivät varmasti paljon helpommin – niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisestikin –, jos ne saisivat tarvittavan energian tuulesta ja auringosta.

Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin mittava infrastruktuuriohjelma tai Euroopan Green Deal eivät vielä ole käytännössä muotoutuneet. Odotettavissa tuskin on täysimittaista ja suoraviivaista hyppyä fossiilivapaaseen energiainfraan, vaan pahimmassa tapauksessa jopa suoria tukia uudelle fossiili-infralle. Jos näin on, matka pidemmälle umpikujaan jatkuu.

 

Perälauta häämöttää

Fossiilienergian tuotantoa luonnehtii tuttu vertaus matalalla roikkuvista hedelmistä: ensin on pumpattu ja porattu helpoimmin saatavissa olevat ja parhaimman laatuiset kentät. Helppoa ja hyvälaatuista öljyä on vielä saatavissa Saudi-Arabiassa, Irakissa ja muutamassa muussa paikassa, mutta toisaalla öljyä ja kaasua täytyy jo pumpata kilometrien syvyydestä meren alta tai keittää – maakaasun avulla – esiin asfalttimaisista öljyhiekoista.

Mitä pidemmälle öljyn ja muiden fossiilisten polttoaineiden tuotanto etenee, sitä vaikeampaa se on. Tällöin entistä suurempi osa yhteiskunnan käyttämästä kokonaisenergiasta menee energian hankintaan. Vaikka absoluuttinen tuotantomäärä pysyisikin ennallaan, yhä suurempi osa tuotannosta menee itse tuottamiseen. Yhteiskunnan saama nettoenergia vähenee, ja tuottajan on koko ajan juostava lujempaa pysyäkseen paikoillaan.

Tähän pakottavaan lujempaa juoksemiseen liittyy myös nykyisen fossiilituotannon ruhjovuus. Esimerkiksi Yhdysvalloissa säröytystuotanto on käytännössä säätelemätöntä, eikä yhtiöillä ole halua eikä varaa kunnolla hoitaa hylättyjä porausalueita, joista vapautuu valtavia määriä metaania.

Samaan aikaan toisella puolella palloa Kiinan hiilikaivostyöläisten olot ovat vaaralliset, ja uiguurien pakkotyönäkin aurinkopaneeleja varten tuottama polypii jalostetaan hiiltä käyttämällä. Venäjän pohjoisilla tuotantoalueilla on jatkuvia öljy- ja kaasuvuotoja, joiden jatkumisesta venäläistä öljyä paitsi käyttävä myös jalostava ja edelleen myyvä Suomi on osaltaan vastuussa.

Helposti hyödynnettävät öljyvarannot ovat pian käytetty. Sitä mukaa, kun siirrytään yhä vaikeammin hyödynnettäviin varantoihin, entistä suurempi osa yhteiskunnan käyttämästä kokonaisenergiasta menee energian hankintaan.

Nettoenergiaa voidaan kuvata suureella EROEI (energy return on energy investment), joka saadaan yksinkertaisena jakolaskuna: saatu energiamäärä jaetaan energian hankintaan käytetyn energian määrällä. Laskutoimitus on helppo, mutta muuten EROEI:n arvioiminen on hankalaa, koska on vaikea määritellä, mikä kaikki lasketaan mukaan energian hankintaan käytetyn energian määrään. Joka tapauksessa tutkimukset viittaavat samaan suuntaan: teknologisesta kehityksestä huolimatta fossiilisten polttoaineiden EROEI on kaiken aikaa laskenut.

Historiallisesti Yhdysvaltain parhailla öljykentillä (Texas, Louisiana, jne.) EROEI oli jopa luokkaa 100:1. 70-luvulle tultaessa näiden tuotantoalueiden EROEI oli laskenut 30:1 paikkeille ja 2000-luvulla lukemiin 10:1. Säröytys-tuotannon EROEI on meta-analyyseissa asettunut 7:1 ja 4:1 välille.

Tuoreessa tutkimuksessaan Louis Delannoy ja kumppanit arvioivat globaalisti kaikkien nestemäisten öljyperäisten polttoaineiden EROEI-arvoja ja päätyvät siihen, että tällä hetkellä noin 15 prosenttia polttoaineiden energiamäärästä kuluu polttoaineiden tuotantoon. Hälyttävästi tutkimus arvioi, että vuonna 2050 jo 50 prosenttia tuotannosta saadusta energiasta kuluu itse tuottamiseen (eli EROEI on 2:1).

Energiajärjestelmän siirtymällä puhtaaseen tuotantoon on kiire: nyt vielä fossiillipolttoaineet tuottavat riittävästi nettoenergiaa siihen, että mittavia puhtaan energian infrastruktuurihankkeita voidaan viedä maaliin.

Nettoenergian lasku toteutuu bruttotuotannon huipun lähestyessä. Tuotannon huippua on eri arvioissa laskettu esimerkiksi vuosille 2035 (OPEC), 2030 (Total) ja 2026 (Rystad). Yhdessä bruttotuotannon huippu ja nettoenergian lasku tietävät öljystä yhteiskunnalle koituvan energiahyödyn perälautaa.

On selvää, että jos puolet öljystä saadusta energiasta menee öljyenergian tuottamiseen, fossiiliriippuvainen infrastruktuuri ei voi toimia. Tämä perälauta lähestyy poliittisista päätöksistä riippumatta.

Delannoyn ja kumppaneiden päätelmä onkin, että energiajärjestelmän siirtymällä puhtaaseen tuotantoon on kiire: nyt vielä fossiillipolttoaineet tuottavat riittävästi nettoenergiaa siihen, että mittavia puhtaan energian infrastruktuurihankkeita voidaan viedä maaliin. Jos näin ei tehdä, vuosikymmenen tai parin sisällä on pakko peruuttaa öljyä heikompiin energialähteisiin, sillä vain hiilellä ja mahdollisesti kaasulla on riittävä nettoenergia ja saatavuus pyörittämään teollista infrastruktuuria. Tosin siinä tilanteessa ihmissivilisaatioille käypä ilmasto on jo kokonaan menetetty.

 

Dosentti Tere Vadén on BIOS-tutkimusyksikön tutkija ja toinen Energia ja kokemus -kirjan kirjoittajista.

2 ajatusta aiheesta “Toinen koronasyksy toi energiakriisin”

  1. Paluuviite: NuVatsia › Toinen koronasyksy toi energiakriisin

  2. Pekka Toikkanen

    Pieni huomautus vaan noihin fossiilisten tukeen liittyviin suuruuslukuihin. ”5.9 trillion” on suomeksi 5.9 biljoonaa. Triljoonia dollareita ei sentään maailmasta fossiilisten tueksi löydy edes epäsuorasti.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top