Turha tässä mihinkään Immanuel Kantiin asti on lähteä, kun kerran vastaus löytyy paljon lähempää.

Jostain syystä olet niin fiksoitunut tuohon itse keksimääsi uskonkappaleeseen, jonka mukaan puhe ei voi olla teko, että systemaattisesti kieltäydyt näkemästä (tai ainakin tunnistamasta) tällaisia tapauksia.

Tätä kuvaa hyvin väitteesi, jonka mukaan tässä ketjussa ei ole vielä esitetty sellaista esimerkkiä, jossa puhe toimisi tekona – vaikka todellisuudessa sellaisia on esitetty jo useampiakin. Juuri siitähän koko soppa sai alkunsa, kun rupesit ojentamaan artikkelin kirjoittajaa siitä, että hän oli muka virheellisesti antanut ymmärtää puheen toimivan myös tekona.

Johanna sitten vastasi kritiikkiisi ihan rautalangasta vääntämällä ja antoi vielä uuden esimerkin (avioliiton solmiminen). Jääräpäisesti kuitenkin jatkoit jankuttamistasi, vaikket pystynyt väitettäsi enää mitenkään perustelemaan.

Nyt kun noista esimerkeistä tuli puhetta, niin tuon avioliittoon astumisen lisäksi voidaan mainita suullisen sopimuksen tekeminen ylipäätään. Kun kaksi ihmistä sopii suullisesti jostakin asiasta, niin silloinhan puhuminen nimenomaisesti toimii tekona – eikä vain kuvaa sitä, että jotain on tarkoitus näiden kahden välillä sopia.

Itse asiassa emme tiedä kuinka kauas taaksepäin on mentävä löytääksemme yksinkertaisen symboliikan ensimmäinen havainto. Immanuel Kant lienee turha hahmo tässä tapauksessa. Kuitenkin voimme tarkastella psyykkistä ekvivalenssia. Sen mukaan asiat ovat niin kuin ne ymmärretään. Jos jonkun esittämä merkki saa meissä aikaan reaktion, merkki tai sen esittäjä kantaa vastuun seurauksista, emme me.Tässä kysymys on jo subjektisekaannuksesta.

Sana tekona ei sovi hyvin sivistyneeseen kulttuuriin, joka toki sallii väärinkäsitykset. Suppeat poliittiset ideologiat pyrkivät fuusioon, ei erittelyyn. Huonot sanateot on siis poistettava.

Et pysty antamaan esimerkkiä siitä, että sana on teko. Oletus perustuu väärinkäsitykseen jo lähtökohtaisesti.

x=juokse! ei tarkoita, että x on teko. Juokse! ei tarkoita tekoa.

Olet nyt langennut omaan ansaasi. Tai toista kielikuvaa käyttääkseni: olet maalannut itsesi nurkkaan.

Jostain syystä olet lähtenyt tarkastelemaan tätä asiaa kovin rajoittuneesta näkökulmasta. Noteeraat vain sellaiset tapaukset, joissa kieli kuvaa jotakin asiaa – mutta rajaat käsittelyn ulkopuolelle ne tapaukset, joissa kieli toimii myös tekona.

Tältä vinoutuneelta pohjalta sitten väität, että kieli toimii aina vain asioiden ja ilmiöiden kuvaajana. Totta kai tilanne saattaa näyttää tällaiselta, jos kaikki muut vaihtoehdot on jo lähtökohtaisesti päätetty jättää huomioimatta.

Menettely on sama kuin vilpillisellä tiedemiehellä, joka tietoisesti manipuloi tutkimusaineistoaan saadakseen sellaisia lopputuloksia, jotka paremmin vastaavat hänen henkilökohtaisia toiveitaan (tai tutkimuksen rahoittajan toiveita).

Annoit juuri esimerkin kehäpäätelmästä. Esität, että jonkun toisen teoria on vedetty tyhjästä, jolloinka kaikki lepää tyhjän päällä. Päätelmän ja premissin totuusarvo on sama ilman selitystä.

Symbolin ja symboloidun erottelu on perusasia lingvistiikassa, psykologiassa ja filosofiassa. Tässä toinen ei ole toisen premissi.

Näkemyksesi alkavat edustaa jo kehäpäätelmää.

Ensin vedät jostain tyhjästä tuon teoriasi siitä, että kieli ei voi olla teko. Ja sitten pyrit todistelemaan kaikenlaisia asioita juuri siihen vedoten, että kieli ei ole teko.

Kaikki lepää siis tyhjän päällä.

Lyhyt kommenti vielä. Kieli on ajatuksen ilmaisu, ei teko. Jos tämä ilmaisu ymmärretään tekona, voidaan myös kuvitella, että rumaa kieltä poistamalla maailman rumuus ja rumat ajatukset kitketään. Näinhän ei välttämättä ole. Julistuksessa sana julistus ei ole se julistus. Kuva hatusta ei ole hattu. Se, että jotain saadaan puheella aikaan ei tee symbolista symboloitua.

Symboli ja symbolin kohteen erottelu ei ole uusi asia maailmanhistoriassa. Mutta se on uusi asia jokaiselle syntyvälle ihmiselle.

Hei Ove Stenmark, kiitos kommentistasi. Puhe on teko (puheteko), koska sillä todella myös tehdään. Linkkaamassani Austinin Näin tehdään sanoilla -teoksessa (josta löytyy muuten hieno suomennos viime vuodelta) on suppeampi määritelmä siitä, mitä puheteot ovat. Austin puhuu performatiiveista, jotka voivat olla esim. julistuksellisia (”julistan sodan”) tai sopimuksellisia (”lyön vetoa”). Kuten hän suomennoksessa kirjoittaa: ”Kun henkikirjoittajan, alttarin tai vastaavan edessä sanoo: ’Tahdon’, ei anna selontekoa avioliiton solmimisesta – silloin astuu avioliittoon”. Tällöin ei vain kuvailla asiantiloja tai todeta tosiseikkoja vaan tehdään asioita. Monet muut teoreetikot käsittelevät puheakteja laajemmassa mielessä ja esimerkiksi venäläinen Mikhail Bakhtin pohtii niitä eettisestä näkökulmasta: puheaktit ovat eettisiä tekoja, dialogismia. Toisaalta Wittgenstein ja hänen teoriaansa seuraavat painottavat kielen ja maailman suhdetta – hahmotamme maailmaa niin perustavanlaatuisella tavalla kielen kautta, että tekomme ovat seurausta kielestä, kielipeleistä. Kun puhutaan politiikan kielestä ja erityisesti instituutioista kuten presidentti, Austinin performatiivit ovat relevantteja: presidenttien ensisijainen teko on monissa tapauksissa juuri puheteko (julistus, määräys, käsky, armahdus jne.). Puheteoilla siis saadaan aikaan asioita.

Ystävällisin terveisin,
Johanna Vuorelma