Vaalikampanjointi nielee kymmeniätuhansia euroja

2000-luvun eduskuntavaalit ovat osoittaneet, että rahalla on suuri merkitys vaaleissa.

Laki velvoittaa kaikki kansanedustajaksi valitut ja varasijalle jääneet laatimaan julkisen ilmoituksen vaalikampanjansa rahoituksesta ja kuluista. 2000-luvun vaalirahailmoitukset osoittavat, etteivät Arkadianmäen ovet avaudu pikkurahalla.

Samaan aikaan eri puolueiden kansanedustajien budjetit poikkeavat toisistaan suurestikin, ja eri puolueiden edustajilla on omat suhteellisen vakiintuneet rahoituksen lähteensä.

Keskibudjetti ei kasvanut viime vaaleista

Kuvio 1. Kansanedustajien (ja varakansanedustajien) keskibudjetit puolueittain vuosien 2003–2019 eduskuntavaaleissa euroissa. Huom. vuosien 2003–2011 tiedoissa mukana myös varakansanedustajat.
Lähteet: Tietoarkisto: FSD1360 Kansanedustajien vaalirahoitus 2003; FSD2412 Kansanedustajien vaalirahoitus 2007;
FSD2675 Kansanedustajien vaalirahoitus 2011; Eduskuntatutkimuksen keskus: Kansanedustajien vaalirahoitus 2015; Kansanedustajien vaalirahoitus 2019. Suomen pankin rahamuseo: Rahanarvolaskuri.

Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa valitut kansanedustajat käyttivät keskimäärin 37 000 euroa läpimenonsa varmistamiseen. Viime vaaleihin verrattuna rahaa meni noin tuhat euroa vähemmän (inflaatio huomioiden 1 900 euroa).

Keskibudjetin maltillinen lasku johtuu kahdesta asiasta.

SDP:n kansanedustajien keskibudjetti laski useilla tuhansilla eurolla. Eduskuntaan myös valittiin viimekertaista enemmän vihreiden ja vasemmistoliiton edustajia, jotka käyttävät keskimääräistä vähemmän rahaa kampanjointiin, ja vastaavasti vähemmän keskustalaisia, joilla on perinteisesti ollut hyvin suuria vaalibudjetteja.

Vuosituhannen alkuun verrattuna kampanjakustannukset ovat nousseet huimasti.

Vuosituhannen alkuun verrattuna kampanjakustannukset ovat kuitenkin nousseet. Vuoden 2003 eduskuntavaalien keskibudjetti oli vajaat 26 100 euroa. Nykyrahaan muutettuna kampanjointiin käytettiin keskimäärin 4 800 euroa vähemmän kuin näissä vaaleissa.

Vuonna 2008 alkaneesta vaalirahakohusta johtuen vuoden 2011 eduskuntavaaleissa käytettiin merkittävästi vähemmän rahaa kuin vielä vuonna 2007. Inflaatio huomioon ottaen kampanjoihin käytetään edelleen vähemmän rahaa kuin huippuvuonna 2007.

Kokoomuksen kansanedustajapaikat kalleimpia, perussuomalaisten halvimpia

Puolueiden välillä on suuria eroja siinä, kuinka paljon rahaa niiden kansanedustajat käyttivät kampanjointiin.

Kokoomuksen kansanedustajien kampanjat ovat ylivoimaisesti kalliimpia, keskimäärin noin 58 100 euroa. Myös keskustan kansanedustajien vaalibudjetit ovat suuruudessaan omaa luokkaa.

Ylivoimaisesti halvimmat kampanjat tekivät perussuomalaisten kansanedustajat, jotka kustansivat kansanedustajapaikastaan keskimäärin 19 600 euroa. Peräti 11 perussuomalaisten kansanedustajaa käytti kampanjaansa alle 10 000 euroa. Sama onnistui perussuomalaisten lisäksi vain neljältä muulta kansanedustajalta.

Valituilla suuremmat kampanjat kuin ehdokkailla

Valitut kansanedustajat käyttivät kampanjointiin monin kerroin enemmän rahaa kuin ehdokkaat keskimäärin.

Ylen vaalikoneen vaalirahoitusta koskevaan kysymykseen vastanneista ehdokkaista 62 prosenttia kertoi kampanjoivansa alle 5 000 eurolla. Ehdokkaiden mediaanibudjetti oli 1 000–3 000 euroa. Ainoastaan seitsemän prosenttia ehdokkaista kertoi käyttävänsä kampanjaan yli 30 000 euroa.

Valituista kansanedustajista taas vain neljä kampanjoi alle 5 000 euron budjetilla. Useamman kuin joka toisen budjetti oli yli 30 000 euroa.

Naisilla miehiä halvemmat kampanjat

Kuvio 2. Nais- ja mieskansanedustajien (ja varakansanedustajien) keskibudjetit vuosien 2003–2019 eduskuntavaaleissa euroissa. Huom. vuosien 2003–2011 tiedoissa mukana myös varakansanedustajat.
Lähteet: Tietoarkisto: FSD1360 Kansanedustajien vaalirahoitus 2003; FSD2412 Kansanedustajien vaalirahoitus 2007; FSD2675 Kansanedustajien vaalirahoitus 2011; Eduskuntatutkimuksen keskus: Kansanedustajien vaalirahoitus 2015; Kansanedustajien vaalirahoitus 2019.

Vaalirahoituksen suhteen miehet vaikuttavat olevan naisia paremmassa asemassa.

Miesten keskibudjetti oli 40 000 euroa ja naisten 33 700 euroa. Mieskansanedustajat käyttivät siis keskimäärin 6 300 euroa enemmän kuin heidän naiskollegansa.

Miesten vaalibudjetit ovat olleet naisia suurempia koko 2000-luvun. Pienemmillään ero oli vuoden 2011 vaaleissa, jolloin naisten budjetti oli 4 500 euroa pienempi kuin miesten.

Kevään vaaleissa ainoastaan keskustan naiset käyttivät kampanjointiin miehiä enemmän rahaa. Naisten budjetit olivat keskimäärin 1 800 euroa suuremmat kuin miesten. Kokoomuksen mieskansanedustajat käyttivät keskimäärin jopa 13 300 euroa enemmän kuin naiskollegansa.

Naiskansanedustajat saivat vähemmän ulkopuolista vaalirahoitusta kuin miehet.

Naisten vaalirahoituksesta 38 prosenttia oli peräisin naisten omista taskuista, kun taas miehillä vain 26 prosenttia kaikesta vaalirahoituksesta oli lähtöisin heiltä itseltään. Mikäli kampanjaa varten otetut lainat lasketaan mukaan, nousee naisten omavaraisuusaste 42 prosenttiin ja miesten 30 prosenttiin.

Naiset käyttivät myös absoluuttisesti enemmän omaa rahaa kuin miehet. Naiskansanedustaja käytti omaa rahaa keskimäärin noin 14 000 euroa, ja mieskansanedustaja noin 12 8000.

Kansanedustajat käyttivät vähemmän omaa rahaa kuin aiemmin

Kuvio 3. Eri rahoitusmuotojen osuus kansanedustajien vaalikampanjoista puolueittain vuoden 2019 eduskuntavaaleissa prosentteina. Lähde: Eduskuntatutkimuksen keskus: Kansanedustajien vaalirahoitus 2019.

Kun tarkastellaan sitä, mistä lähteistä kansanedustajien kampanjabudjetit koostuivat, suurin yksittäinen rahanlähde ovat kansanedustajat itse.

Vajaa kolmannes kansanedustajien yhteenlasketuista budjeteista oli peräisin kansanedustajien omista taskuista. Jos lainat lasketaan mukaan omiin varoihin, kansanedustajat kuittasivat itse keskimäärin 35 prosenttia kampanjalaskuistaan.

Verrattuna aikaisempiin vuosiin kansanedustajat käyttivät kuitenkin hieman aiempaa vähemmän omaa rahaa. Vuosina 2003–2015 kansanedustajat ovat itse maksaneet keskimäärin 35–37 prosenttia kampanjakuluistaan, lainat mukaan luettuna 43–45 prosenttia.

Myös puolueiden välillä on suuria eroja suhteessa siihen, kuinka paljon kansanedustajan tarvitsee kaivaa kuvettaan.

Valitut kansanedustajat käyttivät kampanjointiin monin kerroin enemmän rahaa kuin ehdokkaat keskimäärin.

Suhteessa eniten omaa rahaa käyttävät perussuomalaisten ja vihreiden kansanedustajat, joilla ei ole samanlaisia yhteyksiä yritysmaailmaan ja ammattiyhdistysliikkeeseen kuin perinteisillä puolueilla. Perussuomalaiset kansanedustajat maksoivat keskimäärin 57 prosenttia kampanjakuluistaan (lainojen kanssa 68 %), ja vihreät 53 prosenttia (lainojen kanssa 55 %).

Vihreiden kansanedustajat ovat kuitenkin vuosien saatossa pystyneet löytämään vaihtoehtoisia rahoituslähteitä, sillä vielä vuosituhannen alussa vihreiden kansanedustajat kustansivat vaalikampanjoistaan itse lähes 80 prosenttia.

Perussuomalaisten kansanedustajat puolestaan keräsivät suhteellisesti enemmän ulkoista rahoitusta ennen vuoden 2011 vaalivoittoa, jolloin puolueella oli vain muutama kansanedustaja.

Yrityksiltä porvareille, yhdistyksiltä vasemmistopuolueille

Oman rahoituksen lisäksi vaalikampanjoita rahoitetaan ulkoisilla lahjoituksilla. 2000-luvun vaalirahailmoitukset osoittavat, että eri puolueiden kansanedustajilla on suhteellisen vakiintuneita rahoituslähteitä.

Yritysten tuet kohdentuvat pääasiassa keskusta-oikeistoon sijoittuville puolueille, eli kokoomukselle, keskustalle, RKP:lle sekä kristillisdemokraateille. Eniten yritystukea saavat kokoomuksen kansanedustajat.

Vaalirahakohu vaikutti vuoden 2011 eduskuntavaaleihin, jolloin yritykset antoivat aiempia vuosia vähemmän vaalirahaa. Sittemmin yritysten rahahanat ovat auenneet uudelleen.

Vasemmistopuolueet saavat vaalirahaa yhdistyksiltä. Erityisesti SDP:n kansanedustajat saavat huomattavaa tukea ammattiyhdistysliikkeeltä. Myös RKP:lle erilaisten ruotsinkielisten säätiöiden ja yhdistysten tuki on tärkeää, erityisesti koska puolue sai kevään vaaleissa aiempaa vähemmän lahjoituksia liike-elämältä.

Vihreiden kansanedustajille yksityishenkilöiden lahjoitukset ovat muodostuneet tärkeäksi vaalirahan lähteeksi 2010-luvulla. Myös perussuomalaisten kansanedustajille yksityishenkilöiden lahjoitukset ovat yleisin ulkoisen kampanjarahoituksen lähde.

Vaalirahoitus kertyy pienistä puroista

Kansanedustajien on vaalirahailmoituksissaan nimettävä kaikki yli 1 500 euroa lahjoittaneet tahot. Myös pienemmät lahjoitukset voidaan nimetä, mutta siihen tarvitaan lahjoittajan lupa.

Vain pieni osa yksityishenkilöiden, yritysten ja yhdistysten jakamasta tuesta ylittää 1 500 euron rajan. Myös alle 1 500 euron lahjoituksien vapaaehtoinen nimeäminen on harvinaista.

Tämä tarkoittaa sitä, että vain pieni osa vaalirahan alkuperästä on julkista tietoa.

Vain pieni osa vaalirahan alkuperästä on julkista tietoa.

Yksityishenkilöt lahjoittivat kansanedustajien kampanjoihin yhteensä vajaat 1,5 miljoonaa euroa. 22 prosenttia näistä lahjoituksista oli yli 1 500 euron suuruisia tai muuten identifioituja. Kansanedustajille tehtiin siis vähintään 750 pientä lahjoitusta yksityishenkilöiden toimesta.

Yritysten lahjoitukset muodostivat lähes 1,6 miljoonaa euroa. Nimetyistä lähteistä oli peräisin 17 prosenttia. Yhteensä yritykset tekivät vähintään 850 pienempää lahjoitusta.

Reilun miljoonan yhdistys-, järjestö- ja säätiötuesta 40 prosenttia tuli identifioiduilta yhdistyksiltä ja säätiöiltä. Muut tahot tekivät vähintään vajaat 450 alle 1 500 euron lahjoitusta.

Perinteiset kanavat voimissaan

Kuvio 4. Eri kuluerien osuus kansanedustajien vaalibudjeteista puolueittain vuoden 2019 eduskuntavaaleissa prosentteina. Lähde: Eduskuntatutkimuksen keskus: Kansanedustajien vaalirahoitus 2019.

Kampanjabudjettien kulurakenne paljastaa, että kansanedustajat uskovat yhä vahvasti lehtimainonnan voimaan. Lähes kolmannes vaalirahasta käytetään lehti-ilmoitteluun. Vahvimmin lehtimainontaan uskottiin kristillisdemokraattien kansanedustajien joukossa, vähiten vihreiden.

Lähes kolmannes vaalirahasta käytetään lehti-ilmoitteluun.

Toiseksi suurin kuluerä oli ulkomainonta, johon upposi 18 prosenttia kaikesta kansanedustajien käyttämästä vaalirahasta. Kolmanneksi suurin kuluerä olivat vaalilehdet (13 %).

Tietoverkkojen osuus vaalikampanjoiden yhteenlasketuista menoista on vain seitsemän prosenttia. Pientä kasvua edellisvuosista on kuitenkin havaittavissa. Vuonna 2011 tietoverkkoihin käytettiin 2,6 prosenttia kaikesta käytetystä vaalirahasta ja vuonna 2015 neljä prosenttia.

Eniten tietoverkkoihin panostivat vihreiden kansanedustajat, joiden vaalibudjeteista lähes neljännes kulutettiin verkkoon.

Raha puhuu

2000-luvun eduskuntavaalit ovat osoittaneet, että rahan merkitys vaaleissa ei ole kadonnut minnekään.

Kampanjoinnin hintalappu on paisunut niin suureksi, että voidaan todeta, ettei kansanedustajaksi pyrkiminen ole kaikille mahdollista. Tai ainakin se on huomattavasti helpompaa toisille.

Esimerkiksi kevään vaaleissa äänioikeutettujen käytettävissä olevien tulojen mediaani oli 21 500 euroa. Eduskuntavaaleissa läpipääsyyn oikeuttava keskibudjetti vastaa siis niin sanotun keskivertoäänestäjän vajaan kahden vuoden kaikkia käteen jääviä ansioita.

Kuvaavaa onkin, että ehdokkaaksi asettuvat ovat toistuvasti kansaa korkeammissa työelämäasemissa ja hyvätuloisempia. Vastaavasti valitut ovat rannalle jääneitä varakkaampia ja korkeammissa asemissa työelämässä.

Kiitos Eduskuntatutkimuksen keskuksen korkeakouluharjoittelijalle Roope Kinisjärvelle vuoden 2019 eduskuntavaalien vaalirahoitusilmoitusten läpikäymisestä.

YTM Annu Perälä on yohtorikoulutettava Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksessa.

Edit 25.6.2019 klo 13:33: Kuvioon 1 on lisätty keskibudjettien inflaatiokorjaus ja tekstin otsikkoa ja sisältöä on muokattu huomioimaan inflaatiokorjaus.

1 ajatus aiheesta “Vaalikampanjointi nielee kymmeniätuhansia euroja”

  1. Paluuviite: Paljonko eduskuntavaalikampanja maksaa? - Mikko Viilo

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top