Jokainen poliittinen käsite on ”ongelmallinen”, tulkinnanvarainen ja jatkuvan kamppailun alla. Esimerkiksi arkinen käsiten kuten hyvinvointivaltio on sisällöltään varsin monimutkainen ja tarkoittaa oikeistolaisessa retoriikassa jotain muuta kuin vasemmistolaisessa, hieman yksinkertaistettuna.

Toki vasemmistoliiton Nato-kanta on siinä mielessä selkeä, että se ei verhoa kysymystä mihinkään optio-savuverhon tai vastaavan taa. Kanta on selkeä ”ei”, mikä on selvä linjaus.

Hain tuolla vaikealla takaa sitä, että vasemmiston vaaliohjelmassa esittämä kanta henkii hyvin vahvasti kylmän sodan aikaista vastakkainasettelun maailmaa, jossa olivat Naton ja Varsovan liiton vastapoolit. Naton ja USA:n imperialismin välille vedetään vasemmistoliiton vaaliohjelmassa aika voimakas yhtäläisyysmerkki, mikä henkii juuri tätä vanhaa vastakkainasettelua. Nato on huomattavasti laajempi kysymys kuin USA:n ”imperialismin” jatke, kuten sotilasliiton historia osoittaa. Sisäisiä ääniä ja erimielisyyksiä on ollut aina ja tulee varmasti olemaan.

En ota tässä kantaa jäsenyyteen tai sen vastustamiseen. Tarkastelen kysymystä nimenomaan käsitteelistämisen kautta ja vasemmistoliitto antaa vaaliohjelmassaan vanhakantaisen kuvan sotilasliittokysymyksestä. Vaaliohjelmassa käytetään aika ronskia retoriikkaa tässä kysymyksessä ja se on myös vastakkainasettelun luomista. Samoin se yksinkertaistaa koko liittoutumiskysymyksen.

Kirjoittaja esittää, että kaikista puolueista Nato-kysymys on ”vaikein” Vasemmistoliitolle. Väite on sikäli outo, ettei Vasemmistoliitossa ole sisäistä keskustelua Natosta, eikä puolueen kanta ole muuttunut missään vaiheessa. Nato on Vasemmistoliitolle helppo kysymys, toisin kuin esimerkiksi Keskustalle, joka on linjannut ettei suostu osallistumaan hallitukseen joka kannattaa jäsenyyttä Natossa, mutta ei myöskään hallitukseen joka sitä vastustaisi. Keskustelu Natosta näyttäytyy vaikeana myös esimerkiksi Vihreissä. Nato taitaakin olla nimenomaan suhteellisen ongelmaton kysymys erityisesti Kokoomukselle ja Vasemmistoliitolle jotka eivät joudu peittelemään ja empimään kantojaan.

Kirjoittaja toteaa että ”vasemmistolla on edelleen tiettyjä vaikeuksia hahmottaa turvallisuuspoliittista linjaansa kylmän sodan jälkeisessä maailmassa.” Kirjoituksen luettua tulee väistämättä kyllä mieleen, että Vasemmistoliiton turvallisuuspoliittinen linja ei tuota vaikeuksia puolueelle, vaan kirjoittajalle. Luulisi olevan jokseenkin selvää, että eurooppalaisessa kontekstissa tyypilliseltä vasemmistopuolueelta Nato-jäsenyyden kannatus olisi outo ja poikkeava asia, eikä niinkään sen vastustaminen?

Ylipäätään artikkelin tapa pitää Nato-jäsenyyden vahvaa kannattamista ”helppona” ja Nato-jäsenyyden vahvaa vastamista ”erityisen vaikeana” antaa valitettavan tarkoitushakuisen ja ei-analyyttisen kuvan puolueohjelmien tulkinnasta.