Äärioikeiston liikehdinnästä Suomessa kirjoitetaan tunteella ja tunteisiin vedoten sekä valtajulkisuudessa että sitä kritisoivassa vastajulkisuudessa. Näiden välisenä keskeisenä erona ovat julkaisujen erilainen arvopohja, ilmaisutavat ja tyyli, jotka määrittävät uutisoinnin tunnerakenteita.
Marginaalisiksi luonnehditut uusnatsiryhmät ovat viime vuosina nousseet otsikoihin, kun ryhmiin liitetty poliittinen väkivalta on puhuttanut julkisuudessa. Tuoreimpana tapauksena mediassa on kirjoitettu Kankaanpäässä ideologiaansa toteuttaneesta viisihenkisestä ryhmästä, jonka suojelupoliisi pidätti marras-joulukuussa terrori-iskun suunnittelemisesta. Supon mukaan äärioikeistolaisen terrorin uhka on syytä ottaa Suomessa nykypäivänä vakavasti. Myös maamme johtava terrorismintutkija Leena Malkki on sanonut, että kankaanpääläisten kanssa saman maailmankuvan ja asenteet jakavia ryhmiä on Suomessa enemmänkin.
Äärioikeistolaisen väkivallan uhan voidaan katsoa kasvaneen. Syyskuussa 2016 Helsingin Asema-aukiolla sattui väkivaltainen välikohtaus Kansallisen Vastarintaliikkeen (myös Suomen Vastarintaliike – SVL) mielenosoituksen yhteydessä liikkeen aktiivin ja ohikulkijan välillä. Vaikka oikeus ei katsonut liikkeen aktiivin syyllistyneen kuolemantuottamukseen – ainoastaan törkeään pahoinpitelyyn – tapahtuma nostatti voimakkaan julkisen keskustelun Suomessa, ja aiheesta kirjoitettiin myös ulkomailla. Mittavan julkisen huomion voidaan katsoa vaikuttaneen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) kieltämiseen Suomessa.
Äärioikeistolaisen väkivallan uhan voidaan katsoa kasvaneen.
Välikohtaus linkittyi noihin aikoihin kiivaana käytyyn maahanmuuttodebattiin, jossa vastakkain olivat maahanmuuttoa vastustavat ja monikulttuurisuuden puolesta puhuvat ihmiset. Tässä artikkelissa tarkastelen, miten ja millaisia tunnerakenteita yhtäältä valtamedia (Helsingin Sanomat) ja toisaalta vastamedia (verkkojulkaisu MV-lehti) hyödynsivät välikohtauksesta uutisoidessaan ja miten kirjoittelu liittyi jo olemassa olevaan, laajempaan maahanmuuttopoliittiseen keskusteluun.
Oikeistopopulismi ja vastamediat haastavat valtavirtamedian
Epäluottamus ja kielteisyys perinteistä valtavirtamediaa kohtaan alkoivat nostaa päätään erityisesti oikeistopopulististen puolueiden ja äärioikeistoon kuuluvien järjestelmävastaisten liikkeiden keskuudessa jo kauan ennen pakolaiskriisin aikoihin puhjennutta maahanmuuttokeskustelun tuoreinta vaihetta. Perinteisen median väitettiin salaavan ja vääristelevän informaatiota, jos se ei sopinut tiedotusvälineiden poliittisesti korrektiin päivälistaan. Journalistit nähtiin poliittisen eliitin kannattajina, jotka kirjoittivat yksipuolisesti ja puolueellisesti valtaeliitistä ja populisteista.
Myös Suomessa alkoi ilmestyä maahanmuuttovastaisia verkkojulkaisuja, joista yksi tunnetuimpia on MV-lehti. Vuonna 2014 perustettu julkaisu on oikeistopopulistinen vastamedia, joka kiinnittyy rasistiseen vastajulkisuuteen ja omalla toiminnallaan myös tuottaa sitä. MV-lehden suosio kasvoi samoihin aikoihin, kun niin sanottu vuoden 2015 Euroopan pakolaiskriisi toi Eurooppaan pääasiassa Syyrian sodan vuoksi enemmän turvapaikanhakijoita kuin aiemmin 2000-luvulla. MV-lehden lisääntyneet lukijamäärät antoivat aiheen ajatella, että ihmiset ryhtyivät etsimään vaihtoehtoista tietoa maahanmuutosta valtavirtamedian uutisten rinnalle.
Ihmiset ryhtyivät ehkä etsimään vaihtoehtoista tietoa maahanmuutosta valtavirtamedian uutisten rinnalle.
Liberaalidemokratioissa vastajulkisuuksien odotetaan tarjoavan vaihtoehtoja vallassa oleville julkisuuden normeille ja arvoille. Yhdysvaltalaisen filosofin ja feministin Nancy Fraserin mukaan tasa-arvoinen ja monikulttuurinen yhteiskunta tarvitsee moninaisia julkisia areenoja, jotta arvoiltaan ja retoriikoiltaan erilaisilla ryhmillä olisi tasavertainen mahdollisuus päästä ääneen. Fraser toteaa, että vaikka kaikki vastajulkisuudet eivät ole yksiselitteisen edistyksellisiä, ne laajentavat keskustelutilaa, jos niiden motiivina on vastustaa valtajulkisuuden syrjintää.
Valtajulkisuus ottaa MV-lehden tyyppiseen vastajulkisuuteen tiukan kielteisen kannan, sillä sivuston äärimmäisyyksiin menevät tekstit voivat olla lain puitteissa tuomittavia. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi MV-lehden entisen, nyt jo edesmenneen perustajan Ilja Janitskinin kaikkiaan 16:sta MV-lehteen liittyvästä rikoksesta, joiden joukossa oli törkeitä kunnianloukkauksia, salassapitorikoksia ja kiihottamista kansanryhmää vastaan.
Laillisuuden rajamailla toimivat verkkojulkaisut voivat kuitenkin saada laajaa kannatusta. MV-lehden tuottama vastajulkisuus tarjoaa yhteisen tilan ihmisille, jotka kokevat jääneensä valtajulkisuudessa maahanmuuttovastaisten ajatustensa kanssa vaille suurempaa huomiota.
Reaktiivinen vastamedia vs. journalistinen valtamedia
Oikeistopopulistiset vastamediat ovat luonteeltaan reaktiivisia, sillä ne näkevät toimintansa etupäässä valtavirtamedian korjaajina. Oikeistopopulistiselle viestintätyylille ominaiseen tapaan vastajulkaisut käyttävät emotionaalista ja puhetyylistä kieltä, dramatisointeja, liioitteluja ja verbaalista radikalismia. MV-lehti kopioi jo julkaistua materiaalia verkosta, höystää tekstiä omilla kommenteillaan ja kehystää näin juttujen alkuperäisen sisällön omaan ideologiaansa sopivaksi. MV-lehden Asema-aukion tapauksesta kertovista syksyn 2016 aikana julkaistusta 68 jutusta suuri osa oli alun perin Kansallisen Vastarintaliikkeen verkkosivuilla julkaistuja artikkeleita, jotka MV-lehti julkaisi uudelleen sellaisinaan.
Emotionaalinen ja tunteisiin vetoava uutiskerronta on aiemmin nähty journalismin ihanteiden uhkana.
Valtajulkisuudessa toimivaa ja sitä tuottavaa journalistista mediaa pidetään demokratian edellytyksenä, sillä sen tehtävä ”neljäntenä valtiomahtina” on toimia poliittisen vallan vahtikoirana. Journalistien ammatillinen legitimiteetti nojaa poliittiseen riippumattomuuteen ja objektiivisuuden normiin. Emotionaalinen ja tunteisiin vetoava uutiskerronta on aiemmin nähty journalismin ihanteiden uhkana, mutta yhteiskunnan digitalisoitumisen keskellä on alettu ymmärtää, miten suuri merkitys tunteilla uutisten tuottamisessa ja kuluttamisessa on aina ollut. Erityisen tärkeitä tunteet ovat journalismille nyt, kun elämämme on median läpitunkema ja journalistit kamppailevat samasta huomiotaloudesta kuin kaikki muutkin sisällöntuottajat.
MV-lehti heikentää luottamusta demokratiaan
MV-lehti käyttää tunnepohjaista ilmaisua erityisesti kuvatessaan eri toimijoita ja heidän tekemistään. Oikeistopopulistiselle retoriikalle ominaiseen tapaan julkaisu sulkee ”oman porukkansa” eli maahanmuuttoa vastustavien ulkopuolelle rasismia vastaan mieltään osoittavat ”suvaitsevaiset”, sallivaa maahanmuuttopolitiikkaa ajavat poliitikot ja maahanmuuttajat. Korostetun voimakasta ja värikästä kieltä julkaisu käyttää valtamediaa ja sen toimintaa kuvatessaan.
Vähättelevin, syyttävin ja moralisoivin ilmaisuin julkaisu pyrkii heikentämään yleistä luottamusta journalismiin ja perinteisiin tiedotusvälineisiin. MV-lehti kertoo, miten valtamedia peittelee ja vääristelee ”totuutta”, uutisoi Asema-aukion tapahtumista puolueellisesti ja levittää suoranaisia valheita omaa agendaansa ajaakseen.
Valtamedian parjaamisen lisäksi MV-lehti käyttää suuren osan jutuista uhrin mustamaalaamiseen.
Valtamedian parjaamisen lisäksi MV-lehti käyttää suuren osan jutuista uhrin mustamaalaamiseen. Julkaisu kirjoittaa hänen olleen ”rappiollista elämää viettänyt” ”paatunut narkomaani”, ”alkoholisti” ja ”kriminaali” ”suvakkimarttyyri”. Uhrin syyllistäminen on tyypillinen oikeistopopulistisen retoriikan menetelmä, jonka tarkoituksena on kääntää huomio välikohtauksen varsinaisesta epäillystä toisaalle ja saada uhri itse näyttämään syypäältä. Näin julkaisu häivyttää sitä tosiseikkaa, että Vastarintaliikkeen aktiivi on epäiltynä väkivallan teosta.
Aktiivin MV-lehti kuvailee olleen ”sekä järjestön sisällä että yleisesti kansallismielisessä liikkeessä pidetty, luotettu ja arvostettu henkilö”, joka tunnetaan ”työteliäänä ja luotettavana toverina, josta kaikki pitävät”. Tämäntyyppinen luonnehdinta herättää luottamusta epäiltyyn ja lisää ymmärrystä hänen tekoaan kohtaan. MV-lehti esittää aktiivin ”poliittisena vankina”, joka tulisi vapauttaa. Valtamediaa taasen suomitaan ”tragedialla rahastamisesta ja politikoimisesta”.
Eliitin ja maahanmuuton vastaisena kansan äänitorvena esiintyvä MV-lehti kertoo, miten suomalainen valtamedia ”on noussut äärivasemmiston kanssa kansan jättimäistä enemmistöä vastaan”.
Eliitin ja maahanmuuton vastaisena kansan äänitorvena esiintyvä MV-lehti kertoo, miten suomalainen valtamedia ”on noussut äärivasemmiston kanssa kansan jättimäistä enemmistöä vastaan”. Puheet kansan jättimäisestä enemmistöstä antavat ymmärtää, että todellisuudessa valtaosa suomalaisista edustaa samaa, rajat kiinni -ideologiaa ajavaa ajatusmaailmaa kuin MV-lehti. Päätökset sitä vastoin tehdään pienen mutta valtaapitävän eliitin kabineteissa, kansan katseilta suojassa. MV-lehti ohjaa tunteisiin vetoavalla ilmaisullaan lukijoitaan näkemään, miten valtamedia on kääntänyt kansalle selkänsä.
Journalistien ammattitaidon MV-lehti kyseenalaistaa henkilökohtaisuuksiin menevin epäasiallisuuksin ja karkein, alatyylisin hyökkäyksin. Julkaisu kirjoittaa Iltalehden ”journalistisista aivopieruista” ja ”logiikan riemuvoitoista”, joita ei saa arvostella, koska kritiikki leimattaisiin ”vihakirjoitteluksi” ja ”ammattitoimittajien työn häiritsemiseksi”. Tunteisiin vedoten julkaisu syyttää toimittajia uhriutumisesta, informaation vääristämisestä, myytin rakentamisesta, muunnellun totuuden puhumisesta, rikosten keksimisestä, patologisesta valehtelusta ja Vastarintaliikkeen aktiivin mustamaalaamisesta.
Helsingin Sanomat demokratian puolustajana
Myös Helsingin Sanomat lataa merkityksiä Asema-aukion tapahtumiin syksyn uutisoinnissaan (66 artikkelia) tunteisiin vetoavaa ja tunnepitoista ilmaisua käyttämällä. Perusuutisissa värikäs kieli näkyy suurimmaksi osaksi haastateltavien lausumissa sitaateissa, mutta tulee esiin myös lehden linjaa ja journalistien mielipiteitä kuvaavissa juttutyypeissä. ”Meidät” eli lukijakunnan julkaisu kuvaa yhteiskunnallisen vastuunsa tuntevana, yhteen hiileen puhaltavana joukkona, jonka pitää nyt yhdessä pohtia, mitä voidaan tehdä yhteiskunnallisen ilmapiirin parantamiseksi.
MV-lehden tapaan myös Helsingin Sanomat kuvaa värikkäästi vastapuolta, jonka julkaisu piirtää koostuvan pääosin demokraattista yhteiskuntajärjestelmää uhkaavista ihmisistä. Pohjoismaissa toimivan vastarintaliikkeen Helsingin Sanomat esittää laajasti rikollistaustaiseksi ryhmäksi, jonka tavoitteena on vallankumous ja totalitaristisen hallinnon luominen yhteispohjoismaiseen valtioon. Asema-aukion tapahtumia julkaisu kuvaa sekä poliitikkojen, silminnäkijöiden että kansalaisten suulla, jotka kaikki yksimielisesti tuomitsevat Kansallisen Vastarintaliikkeen harjoittaman väkivallan, uusnatsismin ja rasismin.
Helsingin Sanomien perusuutisissa värikäs kieli näkyy suurimmaksi osaksi haastateltavien lausumissa sitaateissa, mutta tulee esiin myös lehden linjaa ja journalistien mielipiteitä kuvaavissa juttutyypeissä.
Helsingin Sanomat mainitsee Asema-aukion epäillyn nimen ja kuvailee hänen henkilöään samalla tavoin kuin MV-lehti välikohtauksen uhria. Journalistisesta, lainopillisesta ja myös moraalisesta näkökulmasta ero on siinä, että toinen henkilöistä on syytettynä rikoksesta ja toinen on kuollut. Epäilty esitetään vaarallisena yksilönä, jonka syylliseksi tuomitseminen on yhteiskunnan edun ja turvallisuuden kannalta välttämätöntä. Näin julkaisun voi katsoa uutisoinnissaan tekevänkin – ennen kuin oikeudenkäynti on alkanut.
Helsingin Sanomat painaa tunnepitoista tekstiä poliitikkojen suulla mutta myös poliitikoista itsestään. Ääneen päästetään sekä hallituspuolueiden keulahahmot että oppositio. Julkaisu kertoo poliitikoiden olevan lähtökohtaisesti tuohtuneita ”natsipelleilystä”, tosin se mainitsee heidän vaatineen ”jämäköitä toimia” jo vuoden 2013 Jyväskylän puukkoiskun jälkeen, joka oli niin ikään Kansallisen Vastarintaliikkeen tekosia. ”Politiikassakin äärijärjestöt on kuitenkin tuomittu niin laajalla rintamalla niin moneen kertaan, että nykytilan jatkuminen olisi päättäjille jo häpeä”, Helsingin Sanomat suomii toteuttaessaan tehtäväänsä vallan vahtikoirana.
Tunneilmaisua ohjaavat erilaiset todellisuuskäsitykset
MV-lehden ja Helsingin Sanomien juttujen tunnerakenteet poikkeavat toisistaan sekä arvopohjaltaan että ilmaisutavoiltaan. MV-lehti käyttää emotionaalista kieltä valtamedian moralisoimiseen ja arvostelemiseen, journalistien ja päättäjien luotettavuuden heikentämiseen, eri mieltä olevien mustamaalaamiseen sekä omien päämääriensä esiintuomiseen. Julkaisu hyökkää tunnepitoisella tekstillään monikulttuurista yhteiskuntaa ja demokraattista yhteiskuntajärjestelmää vastaan, jota journalistinen media toiminnallaan puolestaan ylläpitää.
Myönteisiä tunteita julkaisu liittää väkivaltaiseen ja marginaaliseen uusnatsiliikkeeseen, jonka perimmäisenä tarkoituksena on perustaa pohjoismainen, totalitaarisesta yhteiskuntajärjestelmästä ponnistava valtio. Tyylilleen uskollisesti julkaisu lupaa paljastaa ”totuuden”, jota journalistinen media sen mukaan piilottelee ja muuntelee. Mielenkiintoista on julkaisun nojautuminen demokratian ideaaleihin argumentoinnissaan, vaikka sen omaa linjaa voi luonnehtia demokratian vastaiseksi.
Mielenkiintoista on MV-lehden nojautuminen demokratian ideaaleihin argumentoinnissaan, vaikka sen omaa linjaa voi luonnehtia demokratian vastaiseksi.
Helsingin Sanomat hyödyntää tunnerakenteita voimistaessaan demokratian perusajatusta, toimiessaan vallan vahtikoirana, sulkiessaan yhteisön ulkopuolelle yhteisiä arvoja uhkaavat tekijät, vedotessaan kansalaisten yhteisvastuullisuuteen ja luodessaan kertomusta yhtenäisestä kansakunnasta, joka kukistaa tämänkin vastoinkäymisen yhteisen päämäärän hyväksi. Uutisoinnin analyysin perusteella voidaan sanoa, että Helsingin Sanomien emotionaalinen tyyli ja ilmaisut ovat voimakkaat ja paikoin suorasukaisetkin, mutta julkaisu pysyy asialinjalla ja säilyttää peruskunnioittavan sävyn sortumatta henkilöön menevään halventamiseen.
Tunteisiin vetoamalla ja tunnepitoisella kerronnalla kumpikin julkaisu pyrkii saamaan lukijakuntansa asettumaan välittämänsä informaation taakse. Valtamedian päämääränä on osoittaa, että väkivaltainen uusnatsiliike ei kuulu suomalaiseen, monikulttuuriseen yhteiskuntaan, kun taas vastamedia piirtää demokratiaa heikentävää maailmakuvaa, jossa väkivalta ja vihapuhe ovat perusteltuja tapoja puolustautua eri mieltä olevien ajatuksilta. Maahanmuuttokysymys on ikään kuin ylimääräinen tai ulkopuolinen tekijä, jota MV-lehti hyödyntää oman poliittisen ideologiansa ja aatteensa agitoimiseksi.
Vastajulkisuus voi demokratian kannalta olla yhtäältä hyvä, toisaalta petollinen.
Analyysin valossa MV-lehti ei siis vastusta valtajulkisuuden syrjintää, minkä Fraser muotoili vastajulkisuuden edellytykseksi demokratiaa tervehdyttävänä julkisena tilana. Ongelmalliseksi MV-lehden tuottaman vastajulkisuuden tekeekin sen oma syrjivä ja vihamielinen maailmakuva, joka on ristiriidassa liberaalidemokratian suvaitsevaisen ja monikulttuurisen arvomaailman kanssa. Vastajulkisuus voi demokratian kannalta olla yhtäältä hyvä, toisaalta petollinen, kuten MV-lehden tapausesimerkki osoittaa.
Loppujen lopuksi kyse on erilaisista todellisuuskäsityksistä. Julkisuudesta ja julkisesta huomiosta kamppailevat toimijat ovat digitaalisen aikakauden tuotosta. Kun kenellä tahansa on pääsy verkossa julkisuuden areenalle, myös valtamedia joutuu voittamaan lukijoidensa kiinnostuksen ja luottamuksen jatkuvasti uudelleen. Tunteiden herättäminen ja samastuttava kerronta ovat tässä huomiokilpailussa toimivaksi todettuja käytäntöjä niin valtamedian kuin vastamedian toimitusprosessissa.
Salla Tuomola (YTM) viimeistelee journalistiikan väitöskirjaansa Tampereen yliopistossa. Väitöskirjassaan hän tarkastelee vastajulkisuudessa käytyä pakolais- ja maahanmuuttoaiheista julkista keskustelua suomalaisen tapausesimerkin, MV-lehden, kautta. Tuomola työskentelee myös uutistoimittajana Turun Sanomissa.
Artikkeli on kirjoitettu osana monitieteellistä BIBU-tutkimushanketta. Teksti perustuu osittain myös kirjoittajan Tampereen yliopistolle valmistelemaan journalistiikan väitöskirjaan.
