Lisäisin vielä, että tärkeää on tunnistaa ilmastokaaoksen perimmäiset syyt ja puuttua niihin. Hokema ilmastonmuutoksesta aikamme suurimpana ongelmana kiinnittää huomion oireeseen, ei sen aiheuttajiin. Siksi ilmaisut kuten ”fossiilikapitalismi on aikamme suurin ympäristöongelma” ovat paljon osuvampia. Ja ratkaisupuolella päästövähennysten sijaan tarvitsemme regiimin, jossa fossiiliset polttoaineet jätetään maankamaraan ja ekologinen demokratia on johtototähtenä.

Niin no, onhan se tietysti yksi lähestymistapa tuokin. Eli ilmoitetaan heti aluksi, että ilmastonmuutos ei ole diskurssi – mutta sen sijaan ruvetaan tarkastelemaan asian taustalla vaikuttavia poliittisia ja kaupallisia kytkentöjä.

Epäilemättä politiikan tutkijat ovat aivan keskeisessä asemassa, kun tällaista tutkimusta ruvetaan tekemään, eikä käyttäytymistieteilijöidenkään roolia voitane aivan vähäisenä pitää.

Kyse on siis melko samantapaisesta tutkimuksesta kuin vaikkapa selitysten etsimisessä siihen, miksi 1630-luvun Hollannissa pääsi valloilleen ”tulppaanimaniana” tunnettu ilmiö tai 1930-luvun Saksassa kansallissosialismin nimellä tunnettu poliittinen aatesuunta erilaisine lieveilmiöineen. Miksi suuri joukko ihmisiä rupesi toimimaan tällä tavoin, ja millaiset mekanismit heidän käyttäytymistään ohjasivat?

Esseestäkin pidin.

Timolle vastaisin, että ilmastonmuutos on juuri niitä viheliäisiä ongelmia (wicked problems), joiden ymmärtämiseen myös tarvitaan kipeästikin politiikan tutkijoita. Kuten olen aikaisemmissa kommenteissani tuonut esiin, tämä vaatii tosin jonkinasteista siilojen purkamista myös politiikan tutkijoiden toimesta. Ilmastonmuutos ei ole diskurssi.

Tilanne on yhtä absurdi kuin jos talvisodasta käytävän keskustelun alkajaisiksi ilmoitettaisiin, että Suomi aloitti kyseisen sodan ampumalla Mainilan laukaukset, ja tätä ”kiistatonta faktaa” ei olisi lupa millään tavoin kyseenalaistaa.

Jokainen ymmärtää, että mitään kovin asiallista ja varsinkaan tieteellisesti tasokasta keskustelua ei tällaiselta pohjalta voisi muodostua.