Suuret kiitokset vielä kommenttimme julkaisemisesta, vastineestanne ja keskustelun ylläpitämisestä. Tässä vielä muutama tarkennus.

Olemme tietoisia, että kommentoimamme teksti oli populaarille areenalle tarkoitettu teksti, eikä varsinainen tieteellinen tutkimus. Koska olemme kuitenkin kiinnostuneita uskonnon ja lähikäsitteiden, tai laajemmin uskontoa koskevien kulttuuristen jäsennysten käytöstä ja vaikutuksista yhteiskunnassa ja julkisuudessa, halusimme kommentoida. Kommenttiamme voi lukea yhtä hyvin teoreettisena kannanottona kuin uskontoa koskevana julkisena puheenvuorona.

Emme halua kieltää erilaisten lukuavainten käyttöä yleisesti ottaen. Esimerkiksi uskontotieteessä lähdetään usein liikkeelle jonkinlaisesta heuristisesta uskonnon määritelmästä, jonka avulla saadaan tutkittava kohde alustavasti rajattua. Tämä ei kuitenkaan oe vielä tutkimustulos. Kritiikkimme tarkoitus oli kysyä, onko jumalallisen taloudenhoidon paradigman käyttämisellä selityksenä lisäarvoa pääministeri Sipilän johtajuuden avaamisessa. Pidämme kiinni siitä, että lukuavainten käyttö olisi perusteltava, emmekä näe, että tämä liittyisi yhteiskuntatieteiden samaistamiseen luonnontieteiden kanssa.

Olemme myös samaa mieltä siitä, ettei tutkijoiden tule jättäytyä tutkittavien (tässä tapauksessa pääministeri Sipilän) asioita koskevien määrittelyjen armoille. Kuten minianalyysissämme pyrimme tuomaan esille, voi kulttuurisia jäsennyksiä tutkimalla kiinnittää huomiota Sipilän määritelmien lisäksi siihen ympäristöön jossa hän toimii, joka myös rakentuu osin uskontoa, sekulaaria ja tiettyjä uskonnollisuuksia koskevista jäsennyksistä.

Emme myöskään kiistä historiallisten jatkuvuuksien vaikuttamista tässä päivässä, emmekä niiden analysoinnin tärkeyttä. Halusimme yksinkertaisesti nostaa esiin kysymyksen siitä, kuinka hyvin tietyt jatkuvuudet selittävät nykytoimintaa. Ehkä tässä nousevatkin esiin edustamamme erilaiset aikaperspektiivit: menneisyydellä ja nykyisyydellä selittäminen.

Ystävällisesti, Jere Kyyrö, Anna Haapalainen & Tuomas Äystö

”Mielestämme hedelmällisempää on tulkita poliitikkojen ja muiden johtajien toimintaa erilaisia lukuavaimia soveltaen.”

Eli ette tutki mitä sanotaan ja tehdään, vaan tungette sanat, ajatukset ja teot etukäteen valitsemaanne muottiin. Mielestäni tästä ei seuraa mitään hyvää; nurinkurinen on tuo ajattelumalli.

Kritiikki ei kuitenkaan kaikilta osin osu maaliinsa. Viittauksemme ”luterilaisuuteen” perustuu isokatekismukseen ja Augsburgin uskontunnustukseen. Ne eivät missään nimessä ole koko luterilaisuus, mutta merkittävimmät opilliset formulaatiot löytyvät niistä. Näin ollen voitaneen olettaa, että ainakin ns. suurelle yleisölle tarkoitetussa kirjoituksessa niitä voidaan käyttää edustavina anekdootteina luterilaisuudesta. Olisi erikoista, jos niiden sisältämiä ajattelumalleja ei voisi käyttää lukuavaimina tarkoittamassamme merkityksessä Suomessa.
Toki on selvää, että kontekstualisointi tulee tehdä tarkemmin, mikäli kyseistä ilmiötä halutaan tutkia syvällisemmin kuin me omassa jutussamme teimme. Näin olisi mahdollista pureutua vaikkapa siihen, mikä on pietismin, lestadiolaisuuden ja tietynlaisen talousajattelun aatteellinen kytkös.

Kansainvälisessä tutkimuksessa onkin korostettu (https://cup.columbia.edu/book/the-origins-of-neoliberalism/9780231177764), että esimerkiksi uusliberalismin aatehistoriallisia juuria voidaan jäljittää aina 400-luvun kristillisiin teksteihin. Ko. ideologia on uskonnollista sen suhteen, miten siinä suhtaudutaan talouteen, erityisesti markkinoihin (http://www.hup.harvard.edu/catalog.php?isbn=9780674659681). Tästäkään näkökulmasta perinteiset jaottelut maallisen ja uskonnollisen välillä eivät päde, ja vaikkapa juuri Jorma Ollilaa voidaan tulkita ”jumalallisena taloudenhoitajana”, suorastaan kaitselmuksen välikappaleena. On totta, että uskonto vaatii selitystä; mutta se myös selittää.

Myös determinismistä, reifikoinnista ja essentialismista syyttäminen on liian järeä ase. Emme suinkaan väitä, että tulkintamme olisi ainoa selittävä tekijä tai että ”luterilaisuudesta” tai ”uskonnollisuudesta” väistämättä seuraisi tietynlaista johtajuutta, saati että olisi olemassa vain tietynlaista uskonnollisuutta. Haapalaisen, Kyyrön ja Äystön vihjaus, että jos tulkintaa ei voi osoittaa oikeaksi tai vääräksi, se pitää hylätä, on meidän näkökulmastamme mahdoton. Se tuntuu perustuvan vanhanaikaiseen yhteiskuntatieteiden samaistamiseen luonnontieteiden kanssa. Tulkinta on ilmiön luenta tietystä näkökulmasta käsin, ei enempää eikä vähempää. Toimme tekstissämme oman lähtökohtamme esiin.

Kriitikkomme ehdottavat esimerkiksi pääministerimme poliittisen toiminnan tutkimista katsomalla, mitä Juha Sipilä tuo esiin omasta uskonnollisuudestaan ”kulttuurisena resurssina”. Ajatus on ihan hyvä, joskin ongelmallinen. Siinä päädytään helposti ottamaan annettuna se, mitä pääministeri itse määrittelee uskonnollisuudeksi pitäytyen näin hänen jäsentelyissään. Näin ei lopulta päästä kovinkaan pitkälle, varsinkaan Juha Sipilän tapauksessa. (Tuskin kukaan tunnustautuu esimerkiksi uusliberalistiksi, vaikka viimeisen parinkymmenen vuoden ajan maamme talouspolitiikassa on pantu toimeen valtava määrä nimenomaan uusliberalistisia reformeja.)

Mielestämme hedelmällisempää on tulkita poliitikkojen ja muiden johtajien toimintaa erilaisia lukuavaimia soveltaen. Tavoitteemme ei siis ole ”paljastaa” Juha Sipilän kristillisyyttä. Sen sijaan diskurssien ja retoriikan analyysissa lähdetään siitä, että puhetekoja voi ja tulee analysoida irrallaan puhujan ”todellisista” uskomuksista. Tarkoitus ei ole ”paljastaa” puhujan päänsisäistä maailmaa tai toiminnan ”todellisia” motiiveja, vaan osoittaa, mitä puhe tekee ja miten se kiinnittyy erilaisiin merkityksiin ja aatemaailmoihin.

Ystävällisesti,
Johanna Vuorelma ja Jouni Tilli