Korvia huumaava hiljaisuus (2025). Ohjaus: Panu Suuronen, Suomi

Tämä otsikko tuli minulle mieleen neuvostolatvialaisesta dokumenttielokuvasta Onko helppo olla nuori vuodelta 1987, jossa silloisten nuorten asemaa tutkittiin Neuvostoliiton murroksen aikana. Kysymys oli retorinen, nuorilla oli vaikeaa.

Venäjän hyökkäyssodan alettua olemme eläneet uutta murrosta, eurooppalaisesta rauhasta sotaan, sääntöpohjaisesta avointen rajojen ja vapaan liikkuvuuden (uus)liberaalista maailmasta sellaiseen, jossa rajoilla suojaudutaan kansallisvaltioiden ulkopuolella ja sisällä vaanivilta uhilta. Sodan alettua nämä uhat ovat liittyneet yksiselitteisesti Venäjään.

Panu Suurosen dokumenttielokuva Korvia huumaava hiljaisuus (In Full Agreement) on kuvattu vuosina 2024–25 ja käsittelee tätä geopoliittista murrosta Suomen venäläisten silmin ja Suomen ja Venäjän välisen rajan sulkemisen kautta.

Venäläisyys äärirajoilla

Venäjänkieliset muodostavat Suomen suurimman kielellisen maahanmuuttajataustaisen vähemmistön. Avoimen rajan aikana venäläisten elämää Suomessa on leimannut vahva ylirajaisuus: ylirajaiset perheet, sosiaaliset, kulttuuriset ja taloudelliset suhteet lähtöpaikkoihin.

Useimmiten Suomeen muuttaneiden ihmisten vanhemmat, sukulaiset ja ystävät olivat jääneet Venäjälle, ja heihin on pidetty tiivistä yhteyttä ensisijaisesti käymällä siellä. Venäjältä Suomeen suuntautuvalle maahanmuutolle on ollut ominaista myös se, että tänne on siirrytty lähialueilta, joten matkailu Venäjälle on tapahtunut varsin arkisesti ja itsenäisesti, lyhyessä ajassa ja pienillä kustannuksilla.

Venäjän 24.2.2022 aloittama täysimittainen sota Ukrainaa vastaan on johtanut asteittaiseen rajaliikenteen rajoittamiseen. Raja suljettiin lopullisesti marras-joulukuussa 2023. Yhteistyöhenkiseen Venäjä-naapuruuteen ehdittiin tottua yli kolmenkymmenen vuoden aikana. Siirtyminen suljettuun rajaan sotaa käyvää arvaamatonta valtiota vastaan on ollut kivuliasta – eri ihmisille eri tarvoin. Katkeruuden, pelon ja surun lisäksi tämä muutos on synnyttänyt myös toimijuutta.

Korvia huumaava hiljaisuus lähestyy venäjänkielisten reaktioita sotaan ja rajan sulkemiseen kolmen henkilön, Anastasiian, Karinan ja Marinan kautta. Kaikki he ovat Venäjältä kotoisin ja asuneet Suomessa pitkään.

He ikään kuin antavat kasvonsa erilaisille tavoille asennoitua sotaan ja rajan sulkemiseen, mutta myös yleisemmin venäläisyyteen ja osallisuuteen suomalaisessa yhteiskunnassa sodan oloissa.

Päähenkilöt antavat kasvonsa erilaisille tavoille asennoitua sotaan ja rajan sulkemiseen, mutta myös yleisemmin venäläisyyteen ja osallisuuteen suomalaisessa yhteiskunnassa sodan oloissa.

Anastasiia edustaa äärimmäistä sodan ja Venäjän vastustamista. Hän on Ukraina-mielinen aktivisti. Rajan tulee olla kiinni ja Venäjän vaikutusta vastaan on taisteltava. Protestit rajan sulkemista vastaan hän näkee turvallisuusuhkana Suomelle. Anastasiia on katkaissut yhteydet Venäjälle ja siellä asuviin sukulaisiin, jopa venäjän kieleen. Keskusteluissa psykoterapeutin kanssa hän käsittelee päätöstensä ja toimintansa inhimillistä hintaa.

Eikä toinenkaan elokuvan sankari, Karina, jää toimettomaksi tai sanattomaksi. Aleksanterinliiton aktivistina hän järjestää rajan sulkemista vastustavia venäjänkielisten mielenosoituksia. Karinaan henkilöityy hänen kaltaistensa venäjänkielisten vaatimus taata heille mahdollisuus sellaiseen ylirajaiseen perhe-elämään, johon he ovat kasvaneet ja tottuneet: sota on pahasta, mutta miksi hänen ja hänen perheensä pitää kärsiä sen seuraamuksista?

Karina on korkeasti koulutettu asiantuntija, joka kokee, että nyky-Suomessa häntä ei arvosteta kokonaisena ihmisenä, vaan hänet nähdään ainoastaan työntekijänä, ja hänen perheeltään kielletään koko ajan yhä uusia elämän osa-alueita.

Marina, kolmas hahmo, edustaa venäläisen korkeakulttuurin syvällistä tuntemusta ja kulttuurialan toimintaa. Marinan venäjänkieliset luennot keräävät täysiä saleja. Hän kamppailee kirjaston päätöstä vastaan lopettaa hänen venäläistä kulttuuria käsittelevä luentosarjansa.

Marina kauhistelee sotaa ja haluaa rauhaa, mutta voiko venäläisen kulttuurin kieltäminen, canceling, toimia moraalisena ratkaisuna ja vastauksena Venäjän sotaan? Marina ja Karina toimivat Aleksanterinliitossa, Anastasiia ei pysty edes keskustelemaan heidän kanssaan. 

Suomalaisuuden rajalla

Miettiessään venäläisyyttä naiset pohtivat samalla jäsenyyttään suomalaisessa yhteiskunnassa, suhdetta ”venäläisyyden” ja ”suomalaisuuden” välillä (missä on mielenkiintoisella tavalla kaikuja Daniil Kozlovin vastikään julkaistun kirjan Ryssä kanssa). Riittääkö kaikesta venäläisyyteen viittaavasta luopuminen suomalaiseksi tulemiseen? Onko rajan sulkeminen ja kaksoiskansalaisten opiskelu- ja työoikeuksien rajoittaminen merkki siitä, että venäläisten maahan muuttaneiden ihmisten ja heidän lastensa asema on eriarvoinen kuin etnisten suomalaisten? Onko venäläisellä kulttuurilla sijaa Suomessa? Oliko muutto Suomeen virhe?

Dokumentissa esiintyvät ihmiset ovat aitoja, itseään alttiiksi asettavia yksilöitä. Kullakin heistä on oma totuutensa, vahva näkemyksensä ja oma kärsimyksensä. He koskettavat katsojaa tunteen ja ajatuksen tasolla. Elokuva on ajankohtainen ja kliseisesti sanottuna antaa äänen ja hahmon Suomessa asuville venäläisille sekä tuo esille ihmisten tilanteiden ja asenteiden moninaisuutta ja vaikeutta.

Mietin myös, mitä dokumentin nimi – Korvia huumaava hiljaisuus, In Full Agreement englanniksi – tarkoittaa. Viittaako se venäjänkielisten näkymättömyyteen osana Suomen väestöä? Vai kommunikaation mahdottomuuteen eri ääripäiden välillä? Vai ”suomalaisten” (näennäiseen) yksimielisyyteen rajan sulkemisesta?

Dokumentissa esiintyvät ihmiset ovat aitoja, itseään alttiiksi asettavia yksilöitä. Kullakin heistä on oma totuutensa, vahva näkemyksensä ja oma kärsimyksensä. He koskettavat katsojaa tunteen ja ajatuksen tasolla.

Rajan sulkeminen, muuttunut suhtautuminen Venäjään, venäläisiin ja venäläiseen kulttuuriin ovat pinnalla olevia sodan vaikutuksia, joihin jokainen Suomessa asuva venäjänkielinen tavalla tai toisella ottaa kantaa.

Elokuva johdattaa ajattelemaan, että syvällisemmällä tasolla on kuitenkin kyse arvoistamme ja moraalistamme. Meneillään oleva sota on kumonnut toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa vallalla olleen sotimisen kiellon – ei koskaan enää – ja ihmiselämän arvon ensisijaisuuden valtioiden intresseihin nähden. Joukkotappaminen on tullut taas mahdolliseksi.

Tästä näkökulmasta katsottuna elokuva asettaa raskaan kysymyksen kaikille katsojille – etnisyydestä ja kansalaisuudesta riippumatta – mitä on oikea toiminta, kun lähellämme kärsii, haavoittuu ja kuolee satojatuhansia, ellei miljoonia ihmisiä, ja miljoonat pakolaiset etsivät turvaa?

Olga Davydova-Minguet on Venäjän ja rajan tutkimuksen professori Karjalan tutkimuslaitoksella Itä-Suomen yliopistolla. Meneillään olevissa tutkimushankkeissa Davydova-Minguet tutkii maahanmuuton ja muistinpolitiikkojen välistä suhdetta.

Korvia huumaava hiljaisuus (Ohjaus: Panu Suuronen, 2025) esitetään DocPoint-festivaalilla 3.–8.2.2026. Tarkista esitysajat festivaalin näytösaikataulusta.

Politiikastan DocPoint 2026-ohjelmiston suomenkieliset arviot löytyvät koostetusti tämän linkin takaa.

Politiikastan DocPoint 2026-ohjelmiston englanninkieliset arviot löytyvät täältä.

Artikkelikuva: Korvia huumaava hiljaisuus (2025) / DocPoint

Julkaisu DocPoint-arvio: Onko helppo olla Suomen venäläinen? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Suomessa asuu tätä nykyä noin satatuhatta ihmistä, joiden äidinkieli tai yksi heidän puhumistaan kielistä on venäjä. He ovat Suomen, Venäjän tai jonkun muun valtion kansalaisia tai heillä on monia kansalaisuuksia. Venäjänkielisyys yhdistä heitä sekä toisiinsa että Venäjään. Suomessa he asuvat usein itärajan läheisyydessä, ja ovat usein syntyisin lähialueilta toisella puolen rajaa.

Ylirajainen elämäntapa on muokkautunut Suomen venäjän- ja suomenkielisten asukkaiden keskuudessa monen vuosikymmenen aikana. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeinen maahanmuutto Suomeen alkoi 1990-luvun alussa, jolloin ihmisiä muutti Suomeen puolisoiksi, opiskelijoiksi, töihin tai paluumuuttajina.

Hyvin toimivat rajanylityspaikat, jatkuvasti kehittyvät liikenne- ja liike-elämän yhteydet Venäjälle sekä Venäjän monipuolinen läsnäolo Suomessa ovat luoneet luottamuksen siihen, että inhimilliset ja aineelliset suhteet ja sidonnaisuudet molempiin maihin ovat hyväksyttäviä ja normaaleja. Molemmin puolin rajaa asuvat ihmiset ovat kasvaneet arkiseen ylirajaisuuteen.

Suomen hallituksen päätös sulkea ensin neljä Kaakkois-Suomen raja-asemaa, ja sittemmin koko itäraja paitsi Vainikkalan rahtikuljetusliikenne aiheutti Suomen venäjänkielisten asukkaiden keskuudessa paniikinomaisen reaktion.

Monet kokivat, että heiltä viedään oikeus poistua Suomesta tai viettää perhe-elämää. Aiheesta keskusteltiin vilkkaasti kasvotusten ja monilla sosiaalisen median kanavilla. Monet lähtivät Venäjälle heti päätöksen tultua julki, jotta ehtisivät tavata sukulaisiaan tai hoitaa asioita ennen eteläisten rajanylityspaikkojen sulkemista 17. marraskuuta.

On ilmeistä, että yhteiskuntaamme sisäänrakennettua ylirajaisuutta ei ole otettu itärajan raja-asemien sulkua koskevassa keskustelussa ja päätöksenteossa tarpeeksi huomioon. Tässä artikkelissa erittelemme suomalais-venäläisen arkisen ylirajaisuuden eri muotoja, mukaan lukien ylirajaisen mediankäytön mukanaan tuomia haasteita. Tekstimme perustuu Pohjois-Karjalassa tekemäämme monivuotiseen etnografiseen tutkimustyöhömme.

Ylirajainen arki ja hoiva

Tutkimuksemme on tuonut esille, että ylisukupolviset hoivasuhteet ovat yleisiä Suomessa asuvien venäjänkielisten naisten keskuudessa. Monet vuosina 2000–16 haastattelemamme naiset huolehtivat Venäjälle jääneistä vanhemmistaan, lapsistaan tai muista sukulaisista.

Toisilla tämä näkyy tavaroiden tai lääkkeiden ajoittaisena viemisenä Venäjälle, toiset puolestaan hoitavat vanhusten asioita heidän synnyinpaikkojensa viranomaisten kanssa. Jotkut lämmittävät äitiensä talojen uunin, valmistavat ruoan ja huolehtivat pesemisesta ja hygieniasta. Tällaiset tiiviit hoivasuhteet ovat yleisiä niillä, joiden vanhemmat ovat varsin iäkkäitä tai sairaita.

Paljon on myös niitä, joiden vanhemmat ovat vielä suhteellisen nuoria, ja Suomessa asuvat perheet odottavat heiltä apua lastensa hoitamiseen. Isovanhemmat matkustavat Suomeen, tai lapsia viedään rajan yli lomille.

Rajanylityssääntöjen muutokset ovat koskettaneet kaikkein kipeimmin juuri tavallisia ihmisiä. Rajan yli liikkuminen on tärkeää, mutta jo venäläisissä rekisterikilvissä olevien autojen maahantulon kieltäminen vaikeutti tavallisten ihmisten elämää tuntuvasti

Jotkut lämmittävät äitiensä talojen uunin, valmistavat ruoan ja huolehtivat pesemisesta ja hygieniasta. Tällaiset tiiviit hoivasuhteet ovat yleisiä niillä, joiden vanhemmat ovat varsin iäkkäitä tai sairaita.

Itärajan yli on ollut myös paljon muuta, vähemmän näkyvää liikennettä. Suomessa asuu paljon iäkkäitä venäjänkielisiä ihmisiä, jotka ovat viettäneet suuren osan työelämästään Venäjällä. Suomessa heidän työllistymisensä on ollut haasteellista, ja eläkeiän saavutettuaan he ovat siirtyneet suomalaisen takuueläkkeen piiriin. Takuueläkkeen suuruutta määriteltäessä siitä vähennetään Venäjällä työssä kertynyt eläke.

Venäläiset pankit suljettiin kansainvälisen SWIFT-maksujärjestelmän ulkopuolelle maaliskuussa 2022, jolloin rahan siirrosta Suomeen tuli mahdotonta. Tämä tarkoittaa sitä, että Venäjällä on käytävä henkilökohtaisesti nostamassa ruplaeläkettä pankkiautomaatista ja vaihtamassa sitä euroihin. Hyvin monille tämä on ollut erittäin hankalaa jo entuudestaan: vanhetessaan ihminen muuttuu vähemmän liikkuvaksi, ja usein eläkeläiset ovat olleet muiden avun varassa.  Nyt omaisten on mahdotonta järjestää tällaista apua, jos he asuvat Suomen puolella.

Vanhusten lisäksi Suomessa on paljon venäjänkielisiä opiskelijoita, erityisesti toisen asteen oppilaitoksissa. Opiskelu on ollut monille venäläisille mahdollisuus muuttaa pois Venäjältä ja aloittaa uusi elämä. Kaikilla ei heti ole mahdollisuutta alkaa ansaita palkkaa Suomessa, joten heidän perheensä tukevat heitä taloudellisesti.

Myös opiskelijat ovat toisinaankäyneet Venäjällä rahanhaussa ja perheitään tapaamassa. Rajojen sulkeuduttua he ovat joutuneet hyvin tukalaan tilanteeseen. Monille paluu Venäjälle ei ole vaihtoehto.

Ylirajaisen mediatilan haaste

Suomessa asuvat venäjänkieliset ovat ylirajaisia mediankäyttäjiä. Tämä tarkoittaa sitä, että elämäntilanteesta, perhesuhteista, kielitaidosta ja mediatottumuksista riippuen he seuraavat sekä Suomessa että Venäjällä ja muualla maailmassa tuotettua mediaa.

Harva Suomessa asuva venäjänkielinen on pelkästään yhden kansallisen mediatilan varassa. Kansallinen mediatila tarkoittaa jonkun tietyn kansallisvaltion rajojen sisälle rakentuvaa mediaympäristöä, jolla on välineellinen, sosiaalinen, kulttuurinen ja kaupallinen ulottuvuus. Nykymediatilat ovat hybridejä, yhdistäen niin perinteiset kuin uudetkin mediat, jotka rakentuvat toisistaan riippuvaisiksi ja toisiaan ehdollistaviksi.

Nämä eri mediatilat ovat sisäisesti ja suhteessa toisiinsa eritasoisia, jakautuneita ja usein ristiriitaisia. Esimerkiksi Venäjällä tai venäjän kielellä tuotetun median joukossa on sekä Venäjän valtion valvonnan alaisena toimivia propagandistisia että riippumattomia medioita. Monet riippumattomat julkaisut ja toimittajat ovat siirtyneet Venäjältä ulkomaille sotasensuuria ja poliittista vainoa pakoon.

Keskustelu suljetusta rajasta jatkuu, ja tapoja matkustaa Venäjälle ja takaisin tai hoitaa raha-asioita haetaan jatkuvasti. Sosiaalinen media toimii vähemmistöjen mielipiteiden muodostumisen ja järjestäytymisen tilana.

Suomen venäjänkielisillä sosiaalinen media – erinäiset Telegram-, Facebook-, Vk-kanavat – sekä Suomessa toimivat venäjänkieliset foorumit yhdessä venäjäksi ilmestyvien Ylen sisältöjen kanssa ovat muodostuneet keskeisimmiksi media-areenoiksi, joissa venäjänkielisten mielipiteet ja yhteisöllisyydet muodostuvat.

Hyvin nopeasti itärajan osittaista sulkemista koskevan päätöksen jälkeen näille kanaville ilmestyi rajan aukioloa puolustavia adresseja ja vetoomuksia. Niissä vaadittiin nimenomaan oikeutta ylirajaiseen perhe-elämään. Syntyi vilkasta keskustelua mielenosoitusten järjestämisestä. Mielenosoituksia pidettiinkin parissa suomalaisessa kaupungissa. Adressit keräsivät tuhansia allekirjoituksia. Keskustelu suljetusta rajasta jatkuu, ja tapoja matkustaa Venäjälle ja takaisin tai hoitaa raha-asioita haetaan jatkuvasti. Sosiaalinen media toimii vähemmistöjen mielipiteiden muodostumisen ja järjestäytymisen tilana.

Ylirajaisen mediankäytön haaste

Sosiaalisen median alustoilla on keskusteltu myös siitä, mikä on rajanylityspaikkojen sulkemisen perimmäinen syy.

Turvapaikanhakijoiden kasvaneen määrän lisäksi syyksi on some-keskusteluissa esitetty muun muassa sitä, että Suomen hallitus olisi valmistellut sulkua jo pitkään, ja että turvapaikanhakijat toimisivat vain verukkeena. Lisäksi on epäilty, että päätöksen olisivat tehneet USA ja NATO, eikä Suomi. Äärimmäiset mielipiteet tulivat usein sellaisilta keskustelun osallistujilta, joiden taustatiedot eivät näy.

Venäjänkielisten Suomessa on pystyttävä seuraamaan suomalaista politiikkaa syvällisemmin ja helpommin. Tutkimuksessamme olemme tuoneet esille, että Suomessa tarvitaan venäjänkielistä journalistista mediaa, jossa tapahtumista keskustellaan laajemmin kuin vain Ylen venäjäksi käännettyjen uutisten tai epämääräisiltä sosiaalisen median tileiltä tulevien mielipiteiden pohjalta. Ylen venäjänkielisen toimituksen resurssit yksin riitä tuomaan eri näkökulmia ja argumentteja esille venäjän kielellä.

Luotettava venäjänkielinen journalistinen media edistäisi suomalaisen yhteiskunnan yhteenkuuluvuutta, sen avulla venäjänkieliset kokisivat olevansa osa moninaista Suomen kansaa, joka osallistuu yhteiskuntapoliittiseen keskusteluun, muodostaa ja ilmaisee kantansa avoimesti keskustelussa suomenkielisen median kanssa. Näin venäjänkieliset eivät olisi niin yksipuolisesti Venäjän virallisen median ja sitä tukevan trolli- ja bottiarmeijan varassa.

Ylirajaisuus ja monimuotoisuus on otettava huomioon rajapolitiikassa

Rajanylityspaikkojen sulku vaikuttaa ylirajaista elämää eläviin ihmisiin eri tavoin. Venäjänkielisessä sosiaalisessa mediassa ja muutamassa Suomessa pidetyssä mielenosoituksessa on jopa väitetty, että rajanylityspaikkojen sulkeminen rikkoo ihmis- ja perheoikeuksia, kun ylirajaisia perhesuhteita ei voi ylläpitää käymällä Venäjällä silloin kun on tarpeen.

Tilanteen dramaattisuus kuitenkin vaihtelee: jos kyseessä ovat terveet ihmiset, he pääsevät käymään Venäjällä perheenjäseniään katsomassa, tai heidän sukulaisensa pääsevät vierailemaan heidän luonaan, mutta tämä on mahdollista vain, jos joku rajanylityspaikka Suomessa ja Viron rajanylityspaikat pysyvät auki.

Eniten kärsivät hoivan tarpeessa olevat, koska hoiva vaatii fyysistä läsnäoloa, tekeviä käsiä ja näkeviä silmiä. Hoivan tarpeessa olevilla ihmisillä on usein myös vähäiset tulot, ja eläkeläisten ja nuorten opiskelijoiden tilanne muuttuu entistä tukalammaksi. Eniten kärsivät ryhmät tuskin osallistuvat mielenosoituksiin tai kirjoittavat somessa.

Suomen nyky-yhteiskunnan ylirajaisuus ja monimuotoisuus onkin otettava syvällisemmin huomioon raja- ja sisäpolitiikkaa rakennettaessa. Näin voidaan edistää yhteiskunnallista osallistumista ja vahvistaa eritaustaisten ihmisten kuulumisen tunnetta. Nämä tavoitteet ovat edelleenkin relevantteja, vaikka Venäjä käy avointa ja hybridiä sotaa naapurimaitaan vastaan. Itse asiassa nämä tavoitteet ovat nyt relevantimpia kuin koskaan. 

FT Olga Davydova-Minguet työskentelee professorina Karjalan tutkimuslaitoksella Itä-Suomen yliopistossa.

YTT Pirjo Pöllänen työskentelee yliopistotutkijana Karjalan tutkimuslaitoksella, Itä-Suomen yliopistossa.

Artikkelikuva: Pexels / Pixabay

Julkaisu Itärajan sulkemisesta käytävä keskustelu sivuuttaa ylirajaisuuden ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Suomen naapurimaa Venäjä on osallisena Ukrainassa parhaillaan käynnissä olevassa poliittisessa kriisissä. Tässä tilanteessa Yleisradio päätti järjestää ajankohtaisen A2-illan Venäjästä ja valinnut formaatiksi viihteen.

Infotainment-formaattiin nojautuminen johti kyseenalaisiin keskustelijavalintoihin. Ääneen päästettiin nettimaailman ja lööppien esille nostamia hahmoja. Ohjelman jälkipyykissä on kiinnitetty huomiota siihen, että keskustelu muistutti monilta osin huutoäänestystä ennemmin kuin sellaista analyyttistä ja rakentavaa vuoropuhelua, jota tässä tilanteessa tarvittaisiin.

Pyrkimys viihteellistää peitti alleen myös sen, että venäläisyys on osa monikulttuurista suomalaista yhteiskuntaa. Räväkkyyden ja koukuttavuuden tavoittelussa unohtui rakentava analyyttisyys, minkä seurauksena venäläisyyden käsittelemisessä päädyttiin pitkälti samaan etnistävään logiikkaan kuin Venäjän valtion propagandassa. Ohjelma toisti ehkä tahtomattaan juuri sitä asetelmaa, jolle nyky-Venäjän maanmiespolitiikka nojaa.

Suomen monikulttuurisuutta ei otettu todesta

Monikulttuurisuus on Suomessa sekä tosiasiallinen tilanne että lainsäädännössä vahvistettu tila. Yleisradio toimii monikulttuurisen yhteiskunnan lainsäädännön mukaan ja verovaroin. Sillä on velvollisuus ottaa tämä asiantila todesta eikä vitsinä – näin erityisesti asiaohjelmissa.

Ylen Venäjä-illassa ja sen tavassa käsitellä Suomessa asuvia venäläisiä oli piirteitä, jotka räikeästi halveerasivat monikulttuurisuuden ideaa ja luonnetta. Tätä kuvaa erityisesti se, että ohjelman toisessa osassa toimittajat tekivät ”kokeen”, jossa he kysyivät läsnä olevilta venäläistaustaisilta, kenen puolella he olisivat jääkiekko-ottelussa Suomen ja Venäjän välillä tai mahdollisessa sodassa.

Tällaista urheilun kautta maahanmuuttajien lojaalisuutta testaavaa ”krikettitestiä” on tutkimuksessa kritisoitu perusteellisesti (esim. Fletcher 2011). Vastaanottajavaltio tekee väkivaltaa vaatimalla maahanmuuttajilta lojaalisuuden vaihtoa ja sen julkista tunnustamista. Se pyrkii pakkoassimiloimaan maahanmuuttajia ja tuottaa samalla väärää tietoa: monien elämät ovat monimutkaisempia kuin integraatiomallin niistä antama kuva.

Väkivaltaista tällaisessa testissä on sen yritys pakottaa useita kuulumisia salliva monikulttuurisuuden tila yhden ja ainoan lojaliteetin tunnustavan kansallisvaltion logiikkaan. Yleisradion studiossa olleiden ”venäläisten” taustat ja elämäntilanteet olivat kuitenkin selkeästi moninaisia ja moninapaisia. Ne olivat transnationaaleja (Davydova 2009).

Studiovieraiden siteet Suomeen, Venäjään sekä muualle maailmaan olivat syviä ja henkilökohtaisia. Sekä suomalaisuus että venäläisyys oli jotain syvälle persoonallisuuteen menevää ja sitä muokkaavaa. On mahdotonta ja myös tarpeetonta jättää taakseen vanhat sitoutumiset tullakseen uuden yhteiskunnan jäseneksi. Monikulttuurisessa yhteiskunnassa jäsenyyksiä ja osallisuuksia on monenlaisia.

Lojaalisuuden ilmaisun pakottamista

Urheilua vielä huonompi malli ihmisten identifioitumiselle on sota, jota Venäjä-ilta myös tehokkaasti hyödynsi. Kysymys siitä, kenen joukkoihin studion ”venäläiset” sotatilanteessa liittyisivät, oli äärimmäinen esimerkki kyvyttömyydestä ymmärtää suomalaista monikulttuurisuutta muuna kuin maahanmuuttajien ”kotoutumisena” vastaanottavan valtion ehtoihin.

Me teemme asioita sanoilla. Venäjä-ohjelman etnistävät kysymyksenasettelut tekivät vääryyttä ja hallaa yhteiskunnan elävälle monikulttuurisuudelle, johon liittyy jatkuvaa neuvottelua ja kaikkien yhteiskunnan jäsenten luovaa yhteistoimintaa. Ne yksinkertaistivat ja profanoivat sitä.

Kaikki studion ”venäläiset” pyrkivät tuomaan taustansa esille tavalla, joka osoitti, että kuvitteellinen valinta Venäjän ja Suomen välillä on heidän kohdallaan käytännössä mahdoton. Molemmat maat ovat sukujen historiassa, omakohtaisessa kokemuksessa sekä tulevaisuuden suunnitelmissa täysin kietoutuneet toisiinsa ja muodostavat niin fyysisen kuin henkisenkin elintilan.

Tutkimuksessa tällaista yhteiskunnallista tilaa kutsutaan hybridisyydeksi. Siitä on keskusteltu runsaasti paitsi akateemisesti myös laajemmassa monikulttuurisuuteen liittyvässä keskustelussa (Anthias 2001, Bhaba 1994, Brah 1996, Clifford 1994, Hall 2003). Hybridisyyttä tulee kunnioittaa, sillä juuri se tarjoaa vastalääkettä sellaiselle vastakkainasettelujen logiikalle, joka pahimmassa tapauksessa johtaa konflikteihin. Sitä tulee käsitellä jollain muulla tavalla kuin panemalla maailmanpoliittisessa kriisitilanteessa ihminen seinää vasten suorassa televisiolähetyksessä ja vaatimalla häneltä lojaalisuuden tunnustusta yhdelle valtiolle.

Etnistävää logiikaa vastaan

”Venäläisten” vastaukset toimittajien kysymyksiin olivat malliesimerkkejä siitä väkivallasta, jota tällainen kysymyksenasettelu tekee. Lähetyksessä tuli muun muassa esille, millaisia seuraamuksia vastakkainasetteluille ja pahimmassa tapauksessa sotatilalle perustuvalla kansallisen identiteetin logiikalla on.

Sekä Igor Parrin että Lauri Koposen kommenteista tuli ilmi, että heitä on kiusattu lapsina Suomessa. Tämän voidaan ymmärtää olevan seurausta siitä, että lapset omaksuvat helposti yksioikoisina sellaiset kansalliset identiteetit, joita koulu opettaa vaikkapa sodan kontekstissa (esim. Souto 2011). Tämä johtaa arkipäivän rasismiin ja mahdollisesti edelleen Igorin Parrin tapaiseen ”kompensatoriseen kansallismielisyyteen”. Yleisradion Venäjä-ohjelma osallistui tällaisen ilmapiirin vahvistamiseen.

Yleisradion Venäjä-ilta sovelsi samankaltaista etnistävää logiikkaa kuin nyky-Venäjän hallinto käyttää propagandassaan. Tämän logiikan mukaan ihmiset nähdään ennen kaikkea kansallisuutensa edustajina ja edelleen kansallisuutensa kautta valtioihin ja niiden johtoon sidottuina. Ylen Venäjä-illassa tätä tehtiin esimerkiksi luonnehtimalla studiovieraita ”putinisteiksi” tai ”antiputinisteiksi”.

Ukrainan konfliktin käsittelyssä toteutuu sama ilmiö, joka tapahtui Georgian sodan ja Pronssisotilaan jupakan aikana. Tuntuu siltä, että Suomeen muuttaneet venäläiset pyritään yhdistämään väkipakolla Venäjän valtioon ja sen pyrkimyksiin. Juuri tätä nyky-Venäjän hallinto tavoittelee esittäessään venäjänkieliset omana diasporanaan eli ”maanmiehinä”, joita juuri Venäjän valtiolla on oikeus puolustaa. Ylen Venäjä-ilta olisi voinut olla tilaisuus, jossa tällaista kansallisvaltioiden logiikkaan perustuvaa koordinaattijärjestelmää puretaan ja jossa sille etsitään vaihtoehtoja. Paradoksaalisesti se kuitenkin päätyi vahvistamaan sitä.

Lähteet

Anthias, Floya 2001. “New hybridities, old concepts: The limits of ‘culture’”. Ethnic and Racial Studies 24(4), pp. 619–641.

Bhabha Homi 1994. The Location of Culture. London: Routledge.

Brah Avtar 1996. Cartographies of Diaspora: Contesting Identities. London: Routledge.

Clifford, James 1994. ”Diasporas”. Cultural Anthropology 9, pp. 302–338

Davydova, Olga 2009. Suomalaisena, venäläisenä ja kolmantena. Etnisyysdiskursseja transnationaalissa tilassa. Joensuu: Joensuun yliopisto.

Fletcher, Thomas 2011. “‘Who do ‘‘they” cheerfor?’ Cricket, diaspora, hybridity and divided loyalties amongst British Asians.” International review for the Sociology of Sport 47(5), pp. 612–631.

Hall, Stuart 2003. Monikulttuurisuus. Teoksessa Lehtonen, Mikko & Löytty, Olli, toim. Erilaisuus. Tampere: Vastapaino.

Souto, Anne-Mari 2011. Arkipäivän rasismi koulussa: Etnografinen tutkimus suomalais- ja maahanmuuttajanuorten ryhmäsuhteista. Helsinki: Nuorisotutkimusseura.

Artikkelikuva: Pexels / Pixabay

Julkaisu Ylen Venäjä-ilta muistutti nykyvenäläistä propagandaa ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.