Ruokajärjestelmämme muuttuu jatkuvasti yhteiskunnan muutoksen mukana. Se kohtaa haastavia muutostekijöitä, muutoksia ja trendejä, jotka voivat olla peräisin niin sen tutusta toimintaympäristöstä kuin sen ulkopuoleltakin. Muutoksilla on kytkentöjä ja erilaisia aikajänteitä. Osa muutoksista voidaan ennustaa, ne voivat tapahtua hitaammin ja niihin ehditään varautumaan, kun taas osa muutoksista on luonteeltaan yllättäviä ja ne saattavat tulla eteen hyvinkin nopeasti. Ilmastonmuutos on esimerkki tällaisesta haasteesta, jonka suorat vaikutukset tuntuvat ennustamattomina sääilmiöinä ja epäsuorat vaikutukset pidemmällä aikavälillä useiden eri sektoreiden politiikkatoimissa, kuten ympäristö- ja maahanmuuttopolitiikassa ja elintarvikemarkkinoilla.

Viime vuosina olemme saaneet kokea ilmastonmuutoksen vaikutukset myös Suomessa.

Viime vuosina olemme saaneet kokea ilmastonmuutoksen vaikutukset myös Suomessa. Rankkasateet, kuivuusjaksot ja uudet tuhoeläimet ovat aiheuttaneet sadonmenetyksiä. Tuotantopanosten hintojen heilahtelut ja muuttuvat politiikkatoimet ovat heijastuneet maatilojen kannattavuuteen. Tiedotusvälineet ovat tuoneet maailmalta tietoomme poikkeuksellisia kuivuusjaksoja, joiden seurauksena sadot ja kotieläimiä on menetetty, nälänhätä on lisääntynyt, ihmiset ovat joutuneet jättämään kotinsa ja vakavia levottomuuksia on ilmaantunut.

Koronaepidemian vaikutukset tuntuvat ruokajärjestelmissä

Kasvukauden kynnyksellä rajat sulkenut koronaepidemia hankaloitti marja- ja puutarhatiloilla ulkomaisen kausityövoiman saatavuutta, vaikeuttaen niin sadon tuottamista kuin korjuuta ja uhaten pahimmillaan jopa tilojen jatkuvuutta. Ruokajärjestelmän työntekijöiden koronavirusmassatartuntoja raportoitiin erityisesti Euroopassa isoilla vihannestiloilla ja lihateollisuudessa. Talven matkustusrajoitukset ja ulkomaalaisten turistien määrien mahdollinen romahtaminen uhkaavat maaseudun matkailuyritysten toiminnan jatkuvuutta.

Monissa maissa koronaepidemia on välitön ja suuri uhka ruokaturvalle.

Monissa maissa koronaepidemia on välitön ja suuri uhka ruokaturvalle. Ruuan alkutuotannon ja elintarviketeollisuuden työntekijöiden tietämättömyys toimista, joilla viruksen leviäminen voitaisiin estää sekä työtehtävät, joissa riittävien turvaetäisyyksien pitäminen on vaikeaa tai mahdotonta, ovat uhkia taudin leviämiselle ja voivat pahimmillaan sulkea tuotantolaitoksen. Lisäksi alhainen palkkataso voi johtaa siihen, että työntekijöillä ei ole varaa jäädä pois töistä sairastuttuaan.

Toistaiseksi Suomen ruokajärjestelmät ovat kestäneet hyvin koronaepidemian vaikutukset. Epidemia kuitenkin herättelee ajattelemaan asioiden ennakoimattomuutta. Ruoan tarjontaketjun toimivuuden varmistaminen edellyttää ruokajärjestelmän kehittämistä siten, että se pystyy kohtaamaan myös yllättäviä muutoksia.

Resilientti ruokajärjestelmä ei menetä toimintakykyään häiriön takia

Resilienssillä tarkoitetaan kykyä varautua, kestää ja toipua häiriöistä. Suomen kielessä resilienssistä puhuttaessa käytetään myös käsitteitä muutoskestävyys ja muutosjoustavuus. Resilienssi ei etsi lyhytkestoisia optimiratkaisuja ennakoitaviin riskeihin, vaan korostaa järjestelmän sopeutumis- ja muutoskyvyn kehittämistä. Resilientti ruokajärjestelmä ei menetä toimintakykyään häiriön takia, vaan ruoan saatavuus pystytään turvaamaan.

Ruokajärjestelmän toimivuus on vahvasti riippuvainen teknisten infrastruktuureiden toimimisesta. Erityisesti sähkön ja polttoaineiden katkeamaton saanti, tietoverkkojen, logistiikan ja vesihuollon toimivuus ovat kriittisen tärkeitä niin alkutuotannossa, elintarviketeollisuudessa kuin kaupan alallakin. Näiden edistämistä tukevat toimet myötävaikuttavat koko ruokajärjestelmien muutosjoustavuuteen.

Ruokajärjestelmien resilienssin edistämiseen liittyy konkreettisella tavalla kansallisen huoltovarmuuden varmistaminen. Elintarvikeketjun turvaamiseksi tärkeimpien tuotantopanosten, kuten siementen, torjunta-aineiden ja rehuraaka-aineiden varastointi kriisitilanteiden varalle toteutetaan Suomessa yhteistyönä valtion ja yksityissektorin välillä.  Myös työvoiman, tuotantojärjestelmien ja -teknologioiden kriisitilannevalmiuden kehittäminen ovat tärkeässä roolissa ruokajärjestelmien kehittämisessä muutosjoustavampaan suuntaan. Erityisen tärkeää on analysoida, mikä nykyisessä ruokajärjestelmässä ylläpitää resilienssiä ja miten ruokajärjestelmän muutokset, esimerkiksi alkutuotannon rakennekehitys, tuotantopanosten tuontiriippuvuus ja ruokaketjun logistiikka, vaikuttavat muutosjoustavuuteen sitä heikentävästi tai vahvistavasti.

Resilientti ruokajärjestelmä ei menetä toimintakykyään häiriön takia, vaan ruoan saatavuus pystytään turvaamaan.

Maa- ja metsätalousministeriön 2010-luvun alussa rahoittamassa ADACAPA projektissa tarkasteltiin ruokaketjun kykyä sopeutua vaikeasti ennakoitavaan muutokseen ja valmiutta ylläpitää toimintakykynsä häiriötilanteissa. Projektin tulokset ovat ajankohtaisia edelleen. Tutkimuksessa määritettiin sopeutumiskyvyn avaintekijöitä ja niiden edistämiskeinoja. Tulevaisuuden ennakointiin perustuvassa Delfoi-tutkimuksessa  (vuonna 2011) ruokajärjestelmän toimijat ketjun eri osista sekä muut asiantuntijat tunnistivat ruokajärjestelmän sopeutumiskyvyn määrääviä tekijöitä Suomessa.

Sopeutumiskyvyn tarkastelu tuo uusia ja täydentäviä näkymiä muutokseen varautumiseen. Ruokaketjun sopeutumiskyvyn avaintekijöiksi tunnistettiin ravinne- ja energiahuollon riippumattomuus, toimijoiden välinen dialogi sekä innovatiivisuus ja oppiminen läpi ruokaketjun.

Ruokajärjestelmässä vasteiden monimuotoisuus varmistaa toiminnan jatkuvuutta

Tutkimuksessa arvioitiin myös monimuotoisuuden merkitystä ruokajärjestelmän eri tasoilla mahdollisena toimintaa varmentavana tekijänä. Resilienssin kannalta erityisen tärkeää on vasteiden eli vastauksena ilmiöön tapahtuvien reaktioiden monimuotoisuus. Käytännön esimerkki vasteiden monimuotoisuuden toimintaa vakauttavasta merkityksestä on sääoloihin, kuten lämpötilaan tai sadantaan eri tavoin reagoivien kasvilajikkeiden viljely. Näin varmistetaan, että  sääoloista huolimatta ainakin jokin viljelyssä oleva lajike todennäköisesti pystyy tuottamaan satoa.

Vasteiden monimuotoisuutta tarkastelevassa tutkimuksessa on huomattu, että huolimatta lajikemonimuotoisuuden viimeaikaisesta lisääntymisestä vasteiden erilaisuus erilaisia sääilmiöitä kohtaan on viime vuosina vähentynyt. Mikäli viljeltävät lajikkeet reagoivat tiettyyn sääilmiöön samalla tavalla, voi seurauksena olla, että esimerkiksi kuivuuden takia satotaso jää hyvin alhaiseksi, vaikka käytössä olisi useita eri lajikkeita.

Resilienssin kannalta erityisen tärkeää on vasteiden eli vastauksena ilmiöön tapahtuvien reaktioiden monimuotoisuus.

Myös ruokajärjestelmän vähittäiskaupan ruoan toimittajien monimuotoisuuden on todettu olevan yhteydessä elintarvikkeiden vähittäismyynnin säilymiseen hyvällä tasolla markkinahäiriöiden aikana. Alkutuotannossa monipuolinen viljelykasvivalikoima ja tulolähteiden monimuotoisuus voisivat myös varmentaa tulotasoa yllättävissä muutostilanteissa. Vasteiden monimuotoisuuden tarkastelu voikin siten olla hyvin arvokas väline arvioida ja kehittää ruokajärjestelmien sopeutumiskykyä eri toiminnoissa ja toimijatasoilla.

Monimuotoisuus on siis tärkeää, koska se takaa laajasti erilaisia vasteita muuttuviin tekijöihin ja varmistaa toiminnan jatkuvuutta muutoksissa, kun ”kaikki munat eivät ole samassa korissa”. Toisaalta tutkimuksessa esitettiin myös huoli, että monissa toiminnoissa monimuotoisuus voi vähentää tehokkuutta. Tämä voikin asettaa haasteita resilienssin toteuttamiselle käytännössä.

Huomattava työmäärän kasvaminen voi olla este monimuotoisuuden lisäämiselle esimerkiksi maatiloilla, sillä viljelijät ovat jo nykyisellään jaksamisen äärirajoilla. Monimuotoisuus ei ole yksiselitteisesti hyödyksi vaan mahdollisia hyötyjä tulee tarkastella tilanne-, toimija- ja muutoskohtaisesti. Olisikin oleellista tunnistaa, millainen monimuotoisuus on tehokkain puskuri eri toiminnoissa ja erilaisissa muutoksissa.

Globaalin kriisin hoidossa korostuvat paikalliset ratkaisut

Maailmanlaajuisen kriisin seurauksena paikallinen maataloustuotanto ja logistiikan toimivuus korostuvat välttämättömyyksinä. Kaukaisen pohjoisen sijainnin ja tuontiriippuvuuden takia totaalinen kansainvälinen eristäytyminen voi johtaa Suomessa vakavaan tilanteeseen, jossa ruokaturva olisi uhattuna. Tällaisessa tapauksessa erityisesti valkuaiskasvien omavaraisuus, ravinteiden kierrätys ja energian saatavuus nostettiin Delfoi-tutkimuksessa tärkeimmiksi tekijöiksi ruokajärjestelmän toimivuuden kannalta. Tilanteessa, jossa olemme vahvasti tuontiriippuvaisia, Suomen kannalta ruokaturvasta huolehtimisessa keskeistä on sitoutuminen monenkeskisen kauppajärjestelmän periaatteisiin ja sen varmistaminen, että kansainväliset sitoumukset säilyvät voimassa myös erilaisissa kriisitilanteissa.

Suomen kannalta ruokaturvasta huolehtimisessa keskeistä on sitoutuminen monenkeskisen kauppajärjestelmän periaatteisiin ja sen varmistaminen, että kansainväliset sitoumukset säilyvät voimassa myös erilaisissa kriisitilanteissa.

Tutkimuksessa pyrittiin myös tunnistamaan sopeutumiskyvyn tekijöitä. Tärkeimpinä tekijöinä korostettiin energia- ja ravinneomavaraisuutta, ruokaketjun läpinäkyvyyttä ja dialogia ketjussa sekä jatkuvaa innovatiivisuutta ja oppimista. Nämä tekijät edistävät ruokajärjestelmän toimintakykyä erilaisissa häiriötilanteissa riippumatta muutoksen luonteesta. Tällä pyrittiin ymmärtämään resilienssin ydintä: kykyä puskuroida häiriöitä ja ylläpitää toimintoja ja joustaa myös vaikeasti ennakoitavissa muutoksissa. Resilientin ruokajärjestelmän toimijakohtaiset tekijät sisälsivät biologisia, taloudellisia ja sosiaalisia voimavaroja.

Kokemuksena koronavirusepidemia on yhdenlainen yllättävä shokki, joka ravisuttaa koko yhteiskuntaa ja jonka vaikutukset tuntuvat laajasti. Se muistuttaa meitä siitä, että luonnon ja ihmisen yhteisten järjestelmien monimutkaisuuden takia emme pysty ennustamaan kaikkea tulevaa. Kulman takana saattaa olla odottamassa muitakin yllättäviä järjestelmiämme horjuttavia häiriöitä, joihin varautumista tulisi kehittää.

Ennakointia yllättäviin kriiseihin kehitetään

Ruokajärjestelmän muuttaminen kestävämmäksi edellyttää tiedon lisäksi työkaluja. Delfoi-tutkimuksessa poliittiset kannustimet, jotka tukevat energia- ja ravinneriippumattomuuteen sekä vahva maa- ja elintarviketalouden tutkimus nostettiin hyödyllisiksi keinoiksi kehittää ruokajärjestelmän resilienssiä. Näistä erityisesti uusiutuvaan energiaan ja kiertotalouteen nojautuvat ratkaisut ja kokeilut yhdessä uusien liiketoimintamallien kehittämisen kanssa voisivat poikia sekä ympäristöhyötyjä että synnyttää uusia markkinoita ja luoda uusia työmahdollisuuksia maaseudulle.

Myös ruokajärjestelmän toimijoiden ennakointikyvykkyyden kehittäminen on tärkeää. Tästä aiheesta on käynnistynyt Luonnonvarakeskuksessa Suomen Akatemian rahoittama hanke ”Menestyvän ennakointijärjestelmän tekijät ruokakriisin estämiseksi” (DEFORFO). Hanke keskittyy kansallisen ruokaturvan ennakointijärjestelmän parantamiseen, jolla tuetaan sekä lyhyen että pitkän aikavälin päätöksentekoa. Hankkeessa on tavoitteena lisätä ymmärrystä, miten ennakointijärjestelmää voidaan kehittää siten, että ruokajärjestelmä olisi mahdollisimman muutosjoustava koronaviruspandemian kaltaisten yllättävien kriisien edessä.

MMT Karoliina Rimhanen tutkii ruokajärjestelmien resilienssiä Luonnonvarakeskuksessa.

FT Sari Himanen kehittää viljelyn monimuotoistamisen ja ilmastonmuutokseen varautumisen keinoja Luonnonvarakeskuksessa.

Helena Kahiluoto on kestävyystieteen professori LUT-yliopistossa ja strategisen tutkimuksen ohjelmajohtaja Suomen Akatemian yhteydessä. Hän tutkii ja opettaa kestävyysmuutoksen mahdollistamista, etenkin resilienssiä, reiluutta ja kiertotaloutta.

MMT Jyrki Aakkula tutkii ympäristö- ja ilmastopolitiikan tulevaisuuskysymyksiä Luonnonvarakeskuksessa.

KTT Pasi Rikkonen tutkii maatalous-, ilmasto- ja energiapolitiikan ohjauskeinoja ja tulevaisuutta Luonnonvarakeskuksessa.

Kirjoittajista Karoliina Rimhanen, Jyrki Aakkula ja Pasi Rikkonen toimivat Suomen Akatemian rahoittamassa DEFORFO (Determinants of successful foresight system in preventing food crisis) hankkeessa. Karoliina Rimhanen ja Sari Himanen toimivat valtakunnallisessa koordinaatiohankkeessa Ilmastonmuutokseen varautuminen maataloudessa. Helena Kahiluoto, Sari Himanen ja Pasi Rikkonen toimivat ADACAPA-hankkeessa.

Julkaisu Koronaepidemia voi vauhdittaa muutosta kohti kestävämpää ruokajärjestelmää ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Suomessa tehdään jatkuvasti erilaisia tulevaisuuden skenaarioita poliittisen päätöksenteon tueksi.  On skenaarioita ilmastonmuutoksesta ja energiasta, liikenteestä, maataloudesta, kaupungistumisesta ja ruoantuotannosta sekä lukuisa määrä erilaisia tulevaisuudenkuvia talouskehityksestä.

Suomen tulevaisuutta luotsaava skenaariotyöskentely tapahtuu pääosin kulissien takana virkamiesvetoisesti tai tilattuina konsulttitöinä. Osin kotimaiset skenaariot perustuvat EU:n yhteisiin ennakointitöihin.

Mikä skenaarioista tekee merkittävän välineen politiikalle? Millä tavoilla skenaarioita käytetään? Miten ja miksi jotkut skenaariot jätetään käyttämättä? Käytetäänkö skenaarioita väärin?

Näitä asioita tutkii vastikään alkanut Suomen Akatemian rahoittama, kansallisia ilmasto- ja energiastrategiaa ja -skenaarioita tarkasteleva DECENT-hanke.

Miksi skenaarioita laaditaan?

Skenaarioiden kiinnostavuus perustuu siihen, että kaikki päätökset vaikuttavat tulevaisuuteen ja päätöksentekohetkellä tulevaisuus on avoin vaihtoehdoille. Skenaarioilla kuvataan mahdollisia, toivottuja tai todennäköisiä tulevaisuuden tiloja sekä niihin johtavia kehityskulkuja.

Tulevaisuutta ei sellaisenaan vielä ole olemassa, vaan se tehdään todeksi päätöksillä ja niiden toimeenpanolla tiettyjen rajoitteiden puitteissa. Suomen päättäjät eivät voi olennaisesti vaikuttaa esimerkiksi siihen, miten ilmakehä reagoi, kun siihen tulee lisää kasvihuonekaasuja, mutta he voivat vaikuttaa suuresti siihen, kuinka paljon Suomen alueelta kasvihuonekaasuja päästetään ja mistä toiminnoista päästöt syntyvät.

Suomella on mahdollisuus – ja nykyisen hallitusohjelman mukaan myös halu – olla esimerkkinä ja siten kokoaan suurempi toimija kansainvälisesti, jolloin vaikutamme Euroopan ja koko maailman kehitykseen.

Tulevaisuus on siis aidosti vaihtoehtoinen, ja skenaarioiden avulla voimme hahmottaa näitä vaihtoehtoja etukäteen. Koska skenaarioiden avulla sekä hahmotetaan tulevaa että vaikutetaan siihen, on niiden kriittinen tarkastelu tarpeen.

Koska skenaarioiden avulla sekä hahmotetaan tulevaa että vaikutetaan siihen, on niiden kriittinen tarkastelu tarpeen.

Parhaimmillaan skenaariot ovat havainnollinen tapa hahmottaa ja jäsentää pitkän aikavälin tulevaisuuden vaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia. Niissä voidaan kuvailla, miltä Suomi tiettyjen päätösten seurauksena näyttää vaikkapa vuonna 2050. Kahden tai kolmen vuosikymmenen aikahorisontti on skenaariotyölle tyypillinen. Tuossa ajassa voi tapahtua nykyhetkeen verrattuna merkittäviä teknologisia ja yhteiskunnallisia muutoksia, mutta ajanjakso koetaan usein olevan riittävissä määrin ennakoitavissa. Skenaariotyön aiheesta riippuu, kuinka nopeasti idullaan olevat muutokset ehtivät materialisoitua täysimittaisiksi muutoksiksi.

Jos skenaarioiden oletukset ovat riittävän avoimesti esitetty, oletuksia voidaan kriittisesti arvioida ja vaihtoehtojen toivottavuudesta voidaan käydä arvokeskustelua. Päätöksentekijöitä ja sidosryhmiä voidaan osallistaa jo skenaarioiden valmisteluun samaan tapaan kuin kaavoituksessa, jolloin tietopohjasta tulee moniäänisempi ja skenaarioiden yhteiskunnallinen legitimiteetti ja vaikuttavuus paranevat.

Skenaariomenetelmistä on moneksi

Skenaarioiden laatimiseen ei ole yksittäistä menetelmää vaan pikemminkin kokonainen perhe erilaisia tekniikoita ja aineistoja, joilla skenaariot laaditaan. Skenaarioita voidaan laatia esimerkiksi menneisyyden aikasarjoihin perustuvilla matemaattisilla malleilla, asiantuntijakyselyjen pohjalta tai työpajatyöskentelynä.

Julkisen vallan päätöksenteon taustavalmisteluissa käytetään erityisesti matemaattisia malleja skenaarioiden laatimiseen ja vaikutusanalyysien tuottamiseen. Mallien etuna on systemaattinen eri muuttujien välisten suhteiden kuvaus ja vaihtoehtoisten skenaarioiden keskinäinen vertailtavuus.

Haittoina on verrattain huono kyky huomioida talouden rakenteiden, teknologian, instituutioiden toimintatapojen tai ihmisten arvostusten ja elämäntapojen muuttumista. Lisäksi mallinnukseen perustuvien skenaarioiden läpinäkyvyys on usein heikko: mallien lähtöoletukset, rajaukset ja oletukset syy-seuraussuhteista voivat olla vaikeasti ymmärrettävissä menetelmiin vihkiytymättömille.

Lisäksi kaksi asiaa sotketaan usein matemaattisia malleja käyttäessä: ikä ja sukupolvi. Mallit kyllä ymmärtävät usein sen, että eri-ikäiset ihmiset käyttäytyvät eri tavalla esimerkiksi liikenteessä, mutta eivät saa kiinni sukupolviin liittyviä muutoksia elämäntavoissa.

Matemaattisia malleja käytettäessä sotketaan usein ikä ja sukupolvi.

Liikennemallit perustuvat vahvasti oletukseen, jonka mukaan suurin osa ihmisistä haluaa ajaa päivittäiset matkansa autolla, ja että keski-ikäiset hyvätuloiset ajavat autolla enemmän kuin vanhukset ja nuoret. Tulojen kasvaessa yli ajan autokanta siis kasvaa ja autoilu lisääntyy.

1960-1970 –luvuilla syntyneille X-sukupolven edustajille ajokortti ja autolla ajo olivat merkittävimpiä aikuisuuden merkkejä ja auton omistaminen statussymboli. Esimerkiksi matkapuhelin oli ani harvalla.

Nykyään varsinkin suurissa ja keskisuurissa kaupungeissa ajokortin hankkiminen on vähentynyt. Mobiililaitteiden käyttö on kätevämpää bussissa tai junassa istuessa, mikä lienee yksi merkittävimmistä syistä sille, että autoilun määrä ei ole enää vuoden 2005 jälkeen kasvanut lainkaan niin paljon kuin aiemmin ennustettiin.

Huonosti laadittu skenaario

Ongelmat skenaarioiden käyttämisessä voi jakaa karkeasti kahteen ryhmään: skenaarioiden laatimiseen liittyviin ja skenaarioiden hyödyntämiseen liittyviin ongelmiin.

Laatimisessa keskeisiä valintoja ovat muun muassa mitä skenaariossa ylipäätään käsitellään ja mitä jätetään ulos; mitkä ovat ne keskeiset muuttujat, joiden arvoja vaihtelemalla tuotetaan erilaisia tulevaisuuksia ja mitkä asiat vastaavasti tulkitaan muuttumattomiksi; sekä muutoksen dynamiikka, joka kuvaa sitä, millaiset muutokset nähdään mahdollisiksi missäkin ajassa.

Esimerkiksi kaupungin yhdyskuntarakenteen muuttaminen kestää tyypillisesti ainakin 50 vuotta, autokannan täydellinen vaihtuminen kestää noin 20 vuotta ja älypuhelinsukupolvi vanhentuu jo 5-6 vuodessa.

Huonosti toteutetun skenaariotyöskentelyn tulos voi esimerkiksi olla kokoelma hyvin toistensa kaltaisia, lähimenneisyyttä heijastavia kehityskulkuja. Vahvasti menneen kehityksen säännönmukaisuuksiin nojaava skenaario olettaa tulevaisuuden toteutuvan paljolti samankaltaisena kuin lähimenneisyys on ollut.

Skenaariotyö voi mennä vikaan myös keskittyessään epäolennaisiin asioihin. Esimerkiksi ilmasto- ja energiatavoitteiden saavuttamista pohtivissa skenaarioissa huomio saattaa kiinnittyä keinoihin, jotka nykytiedon valossa voivat jouduttaa tarvittavaa muutosta.

Skenaariotyö voi mennä vikaan, jos keskitytään epäolennaisiin asioihin.

Riskinä on kuitenkin, että näin toimien mahdollisesti lukkiudutaan toimintatapoihin ja teknologioihin, jotka eivät ole pidemmällä aikavälillä hyviä. Huonona voisi pitää sellaista ilmasto- ja energia-asioihin keskittyvää skenaariotyötä, jossa pohdinnan kärki olisi vain siinä, miten nykyisiä energiantuotannon polttoaineita korvataan vähemmän saastuttavilla polttoaineilla.

Parempaa ennakointia olisi pohtia, millaisin eri tavoin — ei vain polttaen — energiaa voidaan tulevaisuudessa tuottaa, millaisia muutoksia energian kulutuksessa saattaa tapahtua sekä millaisin kannustein päästöjä voidaan vähentää.

Huonosti hyödynnetty skenaario

Myös skenaarioiden hyödyntämiseen liittyy monia ongelmia. Ilmeisin ongelma on se, että skenaariot eivät tavoita oikeita henkilöitä oikealla tavalla oikeaan aikaan. Skenaariot voivat jäädä kokonaan hyödyntämättä, jos niistä ei viestitä aktiivisesti, osaavasti ja päätöksentekijöitä aidosti puhuttelevalla tavalla.

Ne voivat myös jäädä tulevaisuuden kuvaamisen tasolle eikä niiden vaikutuksia arvioida systemaattisesti päätöksenteon tukena. Silloinkin kun skenaariotieto tavoittaa päätöksentekijän, voivat ennakkoluulot, arvostukset tai taloudelliset intressit ohjata tulkintaa voimakkaammin kuin skenaarioiden varsinainen sisältö.

Usein päätöksenteon tueksi toteutetuissa skenaarioprosesseissa laaditaan perusskenaario eli niin sanottu. business-as-usual tai BAU-skenaario, joka kuvastaa yllätyksetöntä, lähimenneisyyden kaltaista kehitystä.

Tämän rinnalle laaditaan skenaarioita, jotka saattavat sisältää erilaisia yllätyksiä, epäjatkuvuuksia ja poliittisia keinoja. Skenaariosisältöjen vaihtelu on tärkeää, sillä monesti skenaarioita jälkeenpäin tarkasteltaessa huomataan, että toteutunut kehitys sisältää elementtejä eri skenaarioista.

Toteutunut kehitys sisältää usein elementtejä eri skenaarioista.

Perusskenaarioon keskittyvässä käsittelytavassa on kiusaus hyödyntää tuttua ja siksi uskottavan oloista BAU-skenaariota päätöksenteon pohjana ilman, että sen vaihtoehtoja otetaan huomioon. Näin tehdessä menetetään hyvin toteutetun skenaariotyön suurin arvo, eli ymmärryksen lisääntyminen tulevaisuuteen liittyvistä epävarmuuksista ja tavoista pyrkiä hallitsemaan niitä.

Laadukas skenaarioprosessi

Jos sivuutetaan laadukkaan skenaariotyön vaatimat resurssit, on keskeisenä haasteena osata tiivistää oleellinen kompaktiin muotoon ja tuottaa keskeisistä muutokseen vaikuttavista tekijöistä uskottava ja riittävän laaja kuva.

Tärkeää on välttää sitoutuminen sellaiseen kehitysuraan, jossa ei tunnisteta muuttuvia yhteiskunnallisia arvoja tai joissa ei kyetä joustavasti hyödyntämään uusia, vielä skenaarioiden laatimisajankohtana idulla olevia tekniikoita, palveluja ja toimintatapoja.

Laadukas skenaarioprosessi täyttää nähdäksemme ainakin seuraavat kriteerit:

1. Keskeisten tekijöiden vuorovaikutus esitetään läpinäkyvästi.
2. Sidosryhmiä osallistetaan laajasti skenaarioprosessin kaikissa vaiheissa.
3. Skenaariovalikko kuvaa kattavasti erilaiset näkemykset yhteiskunnallisen kehityksen tulevaisuuksista.
4. Skenaariot laaditaan tavalla, jossa formaaleja malleja rikastetaan laadullisen muutoksen analyysillä sekä tarkastelukohteen kontekstin ymmärryksellä.
5. Malleja käytettäessä tuodaan esille myös herkkyysanalyysi, jolla esitetään mallin tulosten herkkyys eri lähtöoletuksia muutettaessa. Arvovalintoja käsitellään avoimesti.
6. Annetaan aito mahdollisuus päätyä johonkin tulokseen, mitä ei odotettu tai toivottu etukäteen.

Parhaimmillaan skenaarioprosessi tuo yhteen eri intressiryhmät pohtimaan vaihtoehtoisia politiikan suuntia. On tärkeää ymmärtää, että eri ryhmillä on eri näkemys siitä, mikä on toivottava skenaario.

Parhaimmillaan skenaarioprosessi tuo yhteen eri intressiryhmät pohtimaan vaihtoehtoisia politiikan suuntia.

Kun osallistujat ovat sitä mieltä, että skenaariovalikoima kuvaa täsmällisesti näitä erilaisia näkemyksiä, ei ehkä olla saavutettu konsensusta toivottavasta tulevaisuudesta. Mutta politiikan tutkija John Dryzekin mukaan kuitenkin saavutetaan metakonsensus, joka tarkoittaa toisia kunnioittavaa yksimielisyyttä siitä, mistä ollaan eri mieltä.

Petri Tapio on tulevaisuudentutkimuksen professori Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa.

KTT Ville Lauttamäki tutkii energia-alan tulevaisuutta Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa.

FT Jari Lyytimäki tutkii tiedon hyödyntämistä ja julkista keskustelua Suomen ympäristökeskuksessa.

FM TaM Marjukka Parkkinen valmistelee väitöskirjaa kansallisen ennakointityön tulevaisuuskuvauksista ja prosesseista Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa.

KTT Pasi Rikkonen tutkii ilmasto- ja energiapolitiikan ohjauskeinoja Luonnonvarakeskuksessa.

MMT Vilja Varho tekee ennakointitutkimusta energia- ja ympäristökysymyksistä Luonnonvarakeskuksessa.

Julkaisu Toivottavat tulevaisuudet ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.