Lähiöihin on pitkään tavattu liittää merkityksiä, jotka kuvaavat niitä huono-osaisiksi, ongelmallisiksi ja asukasaktiivisuudeltaan passiivisiksi. Nämä merkitykset syntyvät siitä, että lähiöiden asukkaiden sosioekonominen asema, asuntojen hinnat ja vuokrataso ovat usein kaupunkien keskiarvojen alapuolella ja lähiöiden rakennuskanta peruskorjauksen tarpeessa. 

Lähiöiden sosioekonominen tila on luonut niistä julkista mielikuvaa sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti ongelmallisina paikkoina, joihin keskittyy työttömyyttä, rikollisuutta ja yhteiskunnallista passiivisuutta. Tutkimukset ovat tunnistaneet asuinalueiden välisiä eroja siinä, miten asukkaat osallistuvat ja vaikuttavat yhteisiin asioihin. Asuinalueilla, joilla havaitaan taloudellista ja sosiaalista segregaatiota asukkaat eivät ole yhtä kiinnostuneita yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kuin paremmin toimeentuleviksi luokitelluilla alueilla.  

Lähiöissä asukkaiden osallisuus ei välttämättä kytkeydy virallisiin hallinnon, kuten kunnan tai kaupungin tarjoamiin tapoihin osallistua, vaan saa muotonsa lähiöiden arjen sosiaalisissa käytännöissä ja kiinnittyy vahvasti paikkaan. 

Lähiöitä ei tule liian helposti leimata ongelmallisiksi ja asukasaktiivisuudeltaan passiivisiksi, vaan tunnistaa niissä muodostuvaa asukastoimijuutta ja erilaisia tapoja olla osallinen kaupungissa. Lähiöissä asukkaiden osallisuus ei välttämättä kytkeydy virallisiin hallinnon, kuten kunnan tai kaupungin tarjoamiin tapoihin osallistua, vaan saa muotonsa lähiöiden arjen sosiaalisissa käytännöissä ja kiinnittyy vahvasti paikkaan. 

Millaista sitten on arjen osallisuus lähiössä? Mikä saa asukkaat osallistumaan asuinalueellaan, ja millaisia osallisuuden muotoja voidaan havaita? Havaintoni pohjautuvat tutkimushankkeeseemme Ekososiaalinen hyvinvointi ja osallisuus. Asuinalueiden erilaistumisen uusi dynamiikka (EKOS). Osana Ympäristöministeriön lähiöohjelmaa tutkimme vuosina 2020–2023 ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden yhteen kietoutumista asukkaiden osallisuuden ja hyvinvoinnin muotoutumisessa. 

Tutkimuskohteemme ovat tamperelaiset Multisillan ja Peltolammin 1960–70-luvuilla rakennetut ”metsälähiöt”, joissa olemme keränneet aineistoa osallistuvin menetelmin, havainnoiden ja haastattelemalla asukkaita sekä pyytämällä heitä valokuvaamaan aluettaan. Samaan aikaan tutkimushankkeemme kanssa alueella on ollut käynnissä Tampereen kaupungin lähiöohjelma. 

Osallisuuden taustalla alueeseen kiinnittyminen 

Osallisuudella kuvataan olevan kaksi puolta; yhtäältä se tarkoittaa osallistumista tai vaikuttamista yhteiskunnassa (engl. participation), toisaalta taas kuulumista: kokemusta siitä, että on osa yhteisöä tai yhteiskuntaa (social inclusion). Olemalla osallinen yksilö pystyy liittymään erilaisiin hyvinvoinnin lähteisiin ja elämän merkityksellisyyttä lisääviin vuorovaikutussuhteisiin. Osallisuuteen sisältyvät vaikuttamismahdollisuudet omaan elämään ja siihen sisältyviin toimintoihin, palveluihin ja yhteisiin asioihin. 

Peltolammin ja Multisillan asukkaiden osallisuuden ytimessä on oma alue ja siihen kiinnittyminen. Asukashaastattelut tuovat esiin vahvan siteen alueeseen: vaikka aluetta yhden haastateltavan sanoin ”pidetään tämmösenä, surkeena paikkana”, asukkaat kokevat sen omaksi, tutuksi, tärkeäksi kotipaikaksi. 

Haastatteluissa asukkaat kuvaavat aluetta kotipaikakseen, jossa voi jutella ihmisille, niin tutuille kuin tuntemattomille, ja pyytää sekä tarjota apua naapureille. Asuinpaikkaan kiinnittyminen on osallisuuden ensi askel.

Asukkaat kertovat ylisukupolvisista siteistä alueeseen, joiden avulla he rakentavat sidostaan paikkaan – kuten käy ilmi seuraavasta vastauksesta:

”No se Peltolammin ranta ympäröivine metsineen on hirveen tärkee mulle että kyllä se on sellanen keidas. Mä muistan sen [Peltolammin rannan] lapsuudesta jo, ku mul on setä perheineen ja serkku asunu Peltolammilla. [–] se säväyttää mut edelleen joka kerta, se metsä, Pärrinkosken luonnonsuojelualue, kaikki ne on tosi tärkeitä mulle.” 

Vaikka asukkaat tunnistavat alueensa epäkohtia, kuten sosiaali- ja terveyspalvelujen vähentymisen, kohtaamispaikkojen puutteen tai rapistuneen Multisillan ostoskeskuksen, he arvostavat aluettaan: 

”Mun päässä ehkä asuu jonkunlainen rauha tällä hetkellä ja mä olen myös sovussa tän asuinympäristöni kanssa. Ja mun mielestä Peltolammi tukee minua ja minä tuen Peltolammia. Meillä on tämmönen synergia tällä hetkellä.” 

Asukkaat arvostavat alueensa lähiluontoa ja sen tuomia mahdollisuuksia sosiaaliselle kanssakäymiselle, liikkumiselle ja virkistäytymiselle. Lähiön erilaiset sosiaaliset yhteisöt, kuten taloyhtiöt ja niiden pihat, koulu, kirjasto tai lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia alueella edistävä Me-talo ovat keskeisiä alueelle kiinnittymisen yhteisöjä. 

Haastatteluissa asukkaat kuvaavat aluetta kotipaikakseen, jossa voi jutella ihmisille, niin tutuille kuin tuntemattomille, ja pyytää sekä tarjota apua naapureille. Asuinpaikkaan kiinnittyminen on osallisuuden ensi askel.

Kiinnittyminen edesauttaa alueen arvostamista ja siitä huolehtimista

Alueelle kiinnittymistä (engl. place attachment) tapahtuu, kun paikkaan muodostuu tunnesuhde. Tällä suhteella on sosiaalinen ja kollektiivinen ulottuvuus, kun perheen, ystävien tai muun yhteisön kanssa jaetaan kokemus fyysisestä tilasta tai paikasta ja sen merkityksestä. Asukkaiden kiinnittyminen asuinpaikkaan tapahtuu vuorovaikutuksessa paikallisen sosiaalisen verkoston kanssa. Tämä kiinnittyminen saa aikaan Multisillassa ja Peltolammilla alueen arvostamista ja halua siitä huolehtimiseen. 

Multisillassa ja Peltolammilla alueeseen kiinnittyminen ja siitä kumpuava asukkaiden kokema arvostus aluettaan kohtaan tulivat haastatteluissa esiin huolena näiden alueiden roolista Tampereen kaupunkikehityksessä. Asukkaat kokivat, että Multisilta ja Peltolammi oli jätetty kaupunkikehityksen ulkopuolelle.

Eräs haastateltava muisteli seuraavasti kaupungin alueella järjestämää asukastilaisuutta, jossa kaupungin edustajat kertoivat alueeseen liittyvistä suunnitelmista:

”Se eräs rouva siellä tuli ja sano että te ootte pitäny tän puheen aina viiden vuoden välein tosta 80-luvusta alkaen että jotain tehdään ja luvataan eikä se oo koskaan tapahtunu eikä hän usko sitä tälläkään kertaa. Mun täytyy myöntää että kyseinen rouva oli kyllä valitettavasti oikeassa, että kaupungilla on ihan todella härskin valehtelijan maine tuolla alueella. Et niin monta asiaa on luvattu, meinattu tehdä, ja niistä vain ani harva on koskaan mitenkään tehty.”   

Asukkaat kokivat, että Multisilta ja Peltolammi oli jätetty kaupunkikehityksen ulkopuolelle.

Asukkaat eivät kokeneet saavansa tarpeeksi ajantasaista tietoa alueen kehitystoimenpiteistä ja niiden etenemisestä, mitä heijastelee esimerkiksi seuraava vastaus: ”Et mielellään pääsis siihen, jotenkin edes kuulemaan niistä silleen vähän aiemmin, ennen kun ne kaikki muutokset on jo tapahtunu.” 

Kokemukset Peltolammin ja Multisillan sivuuttamisesta kaupungin kehittämisessä sekä asukkaita tavoittamaton viestintä kertovat asukkaiden halusta olla mukana vaikuttamassa omaa aluettaan koskeviin päätöksiin. Halu huolehtia asuinalueesta saa aikaan arjen osallisuutta, kun asukasaktiivisuus kanavoituu omaehtoiseen toimintaan virallisten osallistumisen väylien ulkopuolella. 

Sosiaaliset suhteet mahdollistavat osallisuutta 

Hallinnon tarjoamat viralliset tavat osallistua eivät olleet haastattelemillemme asukkaille aina kovin merkityksellisiä, eikä niiden hyödyntäminen vaikuttanut olevan kovin suosittua. 

Puhuessamme hallinnon tarjoamista osallistumisen kanavista alueella järjestämässämme työpajassa yksi asukkaista kertoi, että hän ”ei ole koskaan osallistunut mihinkään”. Osa haastateltavistamme puolestaan oli osallistunut kaupungin alueella järjestämiin asukastilaisuuksiin tai lähettänyt viranhaltijoille sähköpostia esimerkiksi läheisen moottoritien melusta tai rikotusta bussipysäkin katoksesta. 

Intoa niin sanottuun viralliseen osallistumiseen vähensi pettymys oman osallistumisen vaikutuksiin. Vaikka asukkaat olivat yrittäneet saada apua alueen epäkohtiin kaupungilta, he kokivat, ettei heidän ääntään kuunneltu tai että sillä ei ollut merkitystä. 

Hallinnon tarjoamat viralliset tavat osallistua eivät olleet haastattelemillemme asukkaille aina kovin merkityksellisiä, eikä niiden hyödyntäminen vaikuttanut olevan kovin suosittua. 

Virallista osallistumista antoisampia tapoja toimia vaikuttivat asukkaille olevan alueen ylläpitoon ja siitä huolehtimiseen liittyvät arjen toimet, joita asukkaat toteuttivat paikallisissa sosiaalisissa yhteisöissä kuten naapurien tai tuttavien kesken. Asukkaiden omaehtoinen toiminta Multisillassa ja Peltolammilla liittyy yhteiseen kiinnostukseen asuinaluetta kohtaan. 

Asukkaat haluavat huolehtia niin asuintalostaan, pihoistaan, yhteisistä viheralueista ja ylipäätään koko alueesta. Esimerkiksi taloyhtiöissä ja asukastoimikunnissa asukkaat selvittivät energiatehokkaita lämmitysratkaisuja kestävän asumisen tueksi. He kunnostivat talkoilla talojen pihanurmikoita ja viettivät samalla kesäjuhlia grillaten ja musisoiden. 

Tavaroiden kierrätysringeissä asukkaille tarpeettomaksi jääneet tavarat pääsivät kiertoon ja uuteen käyttöön toisella asukkaalla. Naapuriapua kaupassa käymiseen tai lastenhoitoon oli tarjolla tarvittaessa. 

Asukkaiden arjen osallisuus kytkeytyy Multisillassa ja Peltolammilla paikallisiin tarpeisiin, joita asukkaat huomaavat asuinalueidensa päivittäisessä arjessa. Toki kaikki asukkaat eivät omaehtoiseen toimintaan osallistuneet. Esimerkiksi vuokralla asuva haastateltavamme kertoi, ettei kokenut itseään tasavertaiseksi talonsa omistusasujien kanssa eikä sen vuoksi osallistunut asukastoimintaan.

Arjen osallisuus vastavoima ulkopuolisuudelle

Tutkimuksemme mukaan arjen osallisuus heikompiosaisiksi leimatuissa lähiöissä kiinnittyy vahvasti alueeseen. Osallisuus muodostuu vastavoimana sekä alueen huonolle maineelle että asukkaiden ulkopuolisuuden kokemukselle yhteiskunnasta, Multisillan ja Peltolammin kohdalla ulkopuolisuudelle erityisesti kaupunkikehityksestä. Asukkaiden osallisuus ei yllä kaupunkitasolle, vaan saa merkityksensä arjen kokemuksissa ja toteutuu asuinalueen sosiaalisissa käytännöissä. 

Tampereen asukkailleen suuntaamassa hyvinvointikyselyssä vuonna 2021 eteläisellä palvelualueella, johon Multisilta ja Peltolammi kuuluvat, vain 28,8 prosenttia vastaajista koki voivansa vaikuttaa oman asuinalueensa kehittämiseen. Kokemus vähäisistä vaikutusmahdollisuuksista näkyy asukkaiden omaehtoisena toimijuutena asuinalueellaan.

Mikäli asukkaat eivät koe näitä tapoja omakseen eivätkä näe osallistumisensa todellista vaikutusta alueen kehittämiseen, tuottaa virallinen osallistuminen helposti asukkaille ulkopuolisuuden kokemusta yhteiskunnasta ja sen tarjoamista tavoista osallistua. 

Lähiöitä kehitetään Suomessa yleensä hallintolähtöisesti ylhäältä alaspäin erilaisten ohjelmien ja hankkeiden avulla. Julkishallinnon toimija, kuten kaupunki valitsee tietyn asuinalueen kehittämisen kohteeksi ja tarjoaa alueen asukkaille tapoja osallistua alueen kehittämiseen.

Mikäli asukkaat eivät koe näitä tapoja omakseen eivätkä näe osallistumisensa todellista vaikutusta alueen kehittämiseen, tuottaa virallinen osallistuminen helposti asukkaille ulkopuolisuuden kokemusta yhteiskunnasta ja sen tarjoamista tavoista osallistua. 

On riski, että hallintolähtöiset osallistumisen tavat eivät tunnista asukkaiden arjen osallisuuden muotoja ja niissä syntyvän kokemustiedon merkitystä kaupungin tai asuinalueen hyvinvoinnille. Tämän kokemustiedon välittyminen suunnittelijoille ja päätöksentekijöille on kuitenkin ehdottoman olennaista, kun hallinto kehittää toimenpiteitä kestävän kaupunkikehityksen tai lähiökehityksen edistämiseksi.

Pauliina Lehtonen on yliopistotutkija sosiaalipolitiikassa Tampereen yliopistossa. Hänen tutkimuksensa käsittelee osallisuuden, vuorovaikutteisen hallinnan ja kestävän kaupunkikehityksen kysymyksiä.

Artikkeli on osa Kestävä kaupunkikehitys -juttusarjaa.

Artikkelin pääkuva: Antti Wallin.

Julkaisu Osallisuus muodostuu vastavoimana ulkopuolisuuden kokemukselle ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

”Ulkomaalaisena tämä oli minulle ainoa mahdollisuus käyttää ääntäni, joten tartuin mahdollisuuteen. Vaikka päätettävät asiat ovat aika vähäpätöisiä, se tuntuu silti voimaannuttavalta.”

Näin kokemustaan kuvasi kuusi vuotta Pariisissa asunut amerikkalainen, kun sanomalehti The Guardian haastatteli häntä liittyen kaupungin osallistuvaan budjetointiin. Vastaus tuo esiin yhden osallistuvan budjetoinnin eittämättömän vahvuuden: se voi avata vaikuttamisen mahdollisuuden sellaisille asukkaille, joilla ei ole perinteisiä, edustukselliseen demokratiaan sisältyviä vaikutusmahdollisuuksia.

Osallistuva demokratia ja sen käytäntöjen kehittäminen on yksi länsimaisen demokraattisen hallinnon keskeisiä tavoitteita. Viimeaikaiset yhteiskunnalliset tapahtumat, kuten Ukrainan sota ja kotimaan maakuntavaalien laimea äänestysinnokkuus ovat nostaneet kysymyksen demokratiasta jälleen entistä ajankohtaisemmaksi.

Millaisilla keinoilla ja välineillä voimme tukea demokraattisen yhteiskunnan toimintaa ja mahdollistaa kuntalaisille roolin vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon?

Osallistuva budjetointi antaa valtaa asukkaille

Demokratiainnovaatiot mielletään julkisesti demokratian kehittämisen välineiksi. Demokratiainnovaatioiksi kutsutaan käytäntöjä, joiden tarkoituksena on uudistaa vallitsevia demokratian toimintatapoja. Tällaisia innovaatioita voivat olla esimerkiksi kansalaisraadit tai kansalaispaneelit, joissa joukko tavallisia, yleensä satunnaisotannalla valittuja kuntalaisia perehtyy ja keskustelee yhteiskunnallisesta kysymyksestä – ja tuottaa tämän pohjalta suosituksia päätöksentekijöille.

Maailmalla yksi suosituimmista demokratiainnovaatioista on osallistuva budjetointi, joka on saanut jalansijaa myös Suomessa. Se on osallistumisen menetelmä, jossa kuntien asukkaat pääsevät kehittämään asuinympäristöjä ja julkisia palveluja sekä päättämään, millaisia kehitystoimia julkisilla varoilla toteutetaan.

Demokratiainnovaatioiksi kutsutaan käytäntöjä, joiden tarkoituksena on uudistaa vallitsevia demokratian toimintatapoja.

Osallistuva budjetointi tarkoittaa sitä, että esimerkiksi kunta varaa tietyn verran määrärahaa tai prosenttiosuuden vuosibudjetistaan sellaisiin hankkeisiin, joiden toteuttamisesta saavat päättää asukkaat. Asukkaat tekevät ensin ehdotuksia budjetin käytöstä, minkä jälkeen he päättävät esimerkiksi äänestämällä, mitkä ehdotukset toteutetaan. Osallistuvan budjetoinnin järjestäjätaho, esimerkiksi kunta, sitoutuu toteuttamaan ehdotukset äänestystuloksen mukaisesti.

Prosessin suunnittelu käynnistää osallistuvan budjetoinnin. Sen jälkeen asukkaat pääsevät ehdottamaan käyttökohteita yhteisten varojen käytölle. Ideoiden esitarkastusvaiheessa ideat tarkastetaan tiettyjen ennalta sovittujen periaatteiden pohjalta: niiden tulee esimerkiksi olla laillisia, eettisesti hyväksyttäviä tai sopia kokoluokaltaan määriteltyyn budjettiin.

Tämän jälkeen ideoita yleensä jatkojalostetaan täsmällisemmiksi kustannusarvioiduiksi suunnitelmiksi, joista äänestetään. Äänestyksessä voittaneet ehdotukset toteutetaan. Lopuksi tärkeää on arvioida prosessin kulkua.

Osallistuva budjetointi voi muodostua hyvin monenlaiseksi kuntien vuosibudjeteista paikallistason yhteisöavustuksiin. Vaihtoehtoja prosessin toteutukseen on lukuisia, ja osallistuvaa budjetointia onkin sovellettu eri paikoissa eri tavoin.

Porto Alegresta liikkuvaksi demokratiainnovaatioksi

Osallistuva budjetointi kehittyi Brasilian Porto Alegressa, missä sotilasvallan kukistuminen avasi mahdollisuuden hallinnon uudistamiselle 1980-90-lukujen taitteessa.

Se syntyi vasemmistoaktivistien pyrkimyksestä antaa asukkaille päätösvaltaa yhteisiin asioihin sekä uudistaa hallintoa vapaaksi sitä vaivanneesta korruptiosta. Porto Alegressa yhtenä keskeisenä tavoitteena oli päätöksentekomahdollisuuksien ulottaminen erityisesti yhteiskunnan syrjäytyneille ryhmille.

Osallistuva budjetointi kehittyi Brasilian Porto Alegressa, missä sotilasvallan kukistuminen avasi mahdollisuuden hallinnon uudistamiselle 1980-90-lukujen taitteessa.

Sittemmin osallistuvaa budjetointia on hyödynnetty ympäri maailman erilaisissa yhteiskunnallisissa konteksteissa, arvioiden mukaan jo yli 7000 kaupungissa. Siitä käytetään nimitystä liikkuva demokratiainnovaatio, jolla viitataan siihen, että Porto Alegressa syntynyt menetelmä on kulkeutunut käyttöön uusiin ja erilaisiin kulttuurisiin konteksteihin.

Suuri rooli osallistuvan budjetoinnin kansainvälistymisessä on ollut isoilla kansainvälisillä toimijoilla. Esimerkiksi Maailman Sosiaalifoorumi, Maailmanpankki, Taloudellisen kehityksen ja yhteistyön järjestö OECD, Euroopan unioni ja Yhdistyneet kansakunnat ovat pitäneet sitä hyvänä kaupunkipolitiikan käytäntönä.

Globaali leviäminen on muokannut menetelmää ideologisesti neutraalimmaksi. Erityisesti länsimaisissa demokratioissa sitä käytetään nykyisin yhtenä monista asukkaille tarjotuista osallistumisen välineistä.

Kenen tietoa välittyy prosessiin?

Osallistumismenetelmien uudistamisen taustalla on yleensä normatiivinen oletus siitä, että osallistumisen kehittäminen on tasavertaisesti kuntalaisia hyödyttävää ja heitä osallistavaa.  Myös osallistuvaan budjetointiin liitetään tavoitteita, joissa sen nähdään vahvistavan kuntalaisten osallisuutta ja paikallisia yhteisöjä, edistävän sosiaalista oikeudenmukaisuutta, kehittävän asuinalueita ja tuottavan yhteistä hyvää.

Tutkijoiden mukaan osallistuva budjetointi onkin ollut yksi menestyksekkäimpiä demokratiainnovaatioita 1990-luvulta lähtien. Sen on huomattu vähentäneen korruptiota ja taloudellisia väärinkäytöksiä ja tehostaneen paikallishallinnon toimintaa, kun tehdyt päätökset ovat vastanneet paremmin kuntalaisten tarpeisiin. Toisaalta menetelmää on kritisoitu sen demokraattisten vaikutusten epäselvyydestä sekä osallistumisen inklusiivisuuden toteutumattomuudesta.

Siirtäessään hallinnon valtaa asukkaille osallistuva budjetointi on hyvin erityinen osallistumisen väline, joka nostaa esiin osallistumisen inklusiivisuuden kysymyksiä erityisesti tiedon, osallistumisen eriytymisen ja osallistumisen resursoinnin näkökulmista. Inklusiivisuudella tarkoitan tässä päätöksenteon tueksi räätälöityjä osallistamisen prosesseja syvälle luotaavampia ja asukkaita voimaannuttavia prosesseja. Nämä prosessit vahvistavat asukkaiden osallisuutta ja kyvykkyyttä toimia osallistuvassa budjetoinnissa yhdessä kehitetyn tiedon pohjalta.

Osallistuvan budjetoinnin on huomattu vähentäneen korruptiota ja taloudellisia väärinkäytöksiä ja tehostaneen paikallishallinnon toimintaa, kun tehdyt päätökset ovat vastanneet paremmin kuntalaisten tarpeisiin.

Osallistuvaa budjetointia toteutettaessa on kiinnitettävä huomiota siihen, mitkä asukasryhmät käytännössä pääsevät mukaan prosessiin. Haasteeksi voi tällöin muodostua se, kenellä on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin, ja kenen tieto asuinalueestaan lopulta etenee osallistuvassa budjetoinnissa toteutettavien ehdotusten pohjaksi. Olennaista on tarkastella osallistuvan budjetoinnin vuorovaikutusprosessia erilaisten tiedonmuotojen ja tiedon tavoittavuuden näkökulmasta.

Eri vuorovaikutuksen tavat mahdollistavat erilaisten ryhmien osallistumisen ja siten erilaisten tiedonmuotojen esiintuomisen. Esimerkiksi suomenkielinen viestintä sulkee ulos ne, jotka eivät puhu suomea ja heidän näkemyksensä siitä, millaisia asioita osallistuvalla budjetoinnilla tulisi kehittää.

Usein asukkaiden ideoita jatkojalostetaan työpajoissa täsmällisemmiksi ehdotuksiksi, mikä puolestaan antaa työpajoihin osallistuville asukkaille muita enemmän valtaa vaikuttaa osallistuvassa budjetoinnissa äänestykseen eteneviin ehdotuksiin.

Osallistuvan budjetoinnin työpajat vaikuttavat myös usein keskittyvän vahvasti suusanalliseen viestintään, mikä edellyttää osallistujilta valmiuksia keskustella esimerkiksi pienryhmissä. Myös vuorovaikutustilanteiden ajankohta vaikuttaa siihen, millaista ja keiden tietoa osallistuvaan budjetointiin välittyy: esimerkiksi iltaisin järjestettäviin työpajoihin osallistuminen voi olla haasteellista perheellisille, jos työpajoissa ei tarjota mahdollisuutta lastenhoitoon.

Osallistumisen eriytymisen riski

Tutkimukset ovat viime vuosina nostaneet esiin sen, että yhteiskunnallinen osallistuminen eriytyy voimakkaasti sosioekonomisen aseman mukaan. Myös osallistuvassa budjetoinnissa on viitteitä tästä. Osallistuvan budjetoinnin yksi ongelma on osallistumisen kasautuminen jo muutenkin aktiivisille ihmisille, hyväosaisille ja koulutetuille osallistujille.

Taloudellinen ja sosiaalinen eriarvoisuus tuottaa vinoumaa poliittiseen osallistumiseen. Tutkijat käyttävät poliittisen osallistumisen eriarvoistumisesta termiä ”eliittikehä”: parempi sosiaalinen ja taloudellinen asema tarkoittaa suurempaa poliittista osallistumista. Tämä heijastuu myös demokratiainnovaatioihin, joihin osallistuminen vaatii erilaisia voimavaroja ja resursseja kuten aikaa, määrättyjen osallistumistapojen hallintaa, lastenhoitoapua, monitahoista tietoa sekä verkostoja.

Osallistuvan budjetoinnin yksi ongelma on osallistumisen kasautuminen jo muutenkin aktiivisille ihmisille, hyväosaisille ja koulutetuille osallistujille.

Osallistuvan budjetoinnin prosessi, jossa valinnat tehdään äänestämällä kannustaa kilpailuun ehdotusten välillä. Se voi asettaa ehdotukset epätasa-arvoiseen asetelmaan sen suhteen, miten kyvykkäitä ehdotusten jättäjät ovat oman ideansa julkiseen markkinointiin ja kannatuksen keräämiseen. Menetelmään sisäänrakennettu kilpailuasetelma herättääkin kysymyksen siitä, miten tasavertaisessa asemassa erilaiset ehdotukset ja niiden esittäjät ovat osallistuvassa budjetoinnissa?

Esimerkiksi Helsingin ensimmäisessä koko kaupungin osallistuvassa budjetoinnissa äänestysjärjestelmä johti paikoittain kiivaaseen kilpailuun ja taktikointiin ehdotusten jättäjien kesken. Samalla erilaiset vähemmistöryhmät olivat prosessissa aliedustettuina.

Tämä pakottaa pohtimaan, millainen osallistuminen tai aktiivisuus on osallistuvassa budjetoinnissa hyväksyttävää tai toivottua. Suosiiko osallistuva budjetointi osallistujia, jotka ovat kyvykkäitä lobbaamaan omaa ehdotustaan ja hankkimaan sille ääniä? Onko oman ehdotuksen lobbaaminen hyväksytty ja tasavertainen tapa osallistua?

Osallistumisen resursointi haastaa inklusiivista osallistumista

Kunnat ovat avaintoimijoita inklusiivisen osallistumisen turvaamisessa. Hyvinvointivaltiojärjestelmän mukaisesti niillä on vastuu paitsi tasavertaisten palvelujen, myös tasavertaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien järjestämisestä asukkailleen.

Kuntien resurssit tarjota asukkailleen erilaisia osallistumisen ja vaikuttamisen välineitä vaihtelevat Suomen sisällä kuitenkin merkittävästi. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, millaisia panostuksia vaikkapa osallistuvan budjetoinnin järjestämiseen on kohdistettu.

Kuntien resurssit tarjota asukkailleen erilaisia osallistumisen ja vaikuttamisen välineitä vaihtelevat Suomen sisällä kuitenkin merkittävästi.

Osallistuvassa budjetoinnissa jaettavat määrärahat vaihtelevat suuresti kunnasta riippuen. Toisissa kunnissa osallistuvaa budjetointia myös järjestetään muun osallisuustyön ohessa ilman lisäresursseja, kun taas toisissa sitä toteutetaan useamman työntekijän tiimillä.

Kuntien erilaiset osallisuustyöhön kohdennetut resurssit voivatkin näkyä riskinä kuntien ja niiden asukkaiden eriarvoistumiseen suhteessa siihen, millaisia osallistumisen välineitä kunnat pystyvät asukkailleen tarjoamaan ja miten inklusiivisiksi osallistumisen prosessit muodostuvat.

Pauliina Lehtonen on yliopistotutkija sosiaalipolitiikassa Tampereen yliopistossa. Hänen tutkimuksensa käsittelee osallisuuden, vuorovaikutteisen hallinnan ja kestävän kaupunkikehityksen kysymyksiä.

Artikkeli on osa Studia Generalia: Demokratiatutkimus -juttusarjaa.

Julkaisu Kaikki mukaan? Pohdintoja osallistuvan budjetoinnin inklusiivisuudesta ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.