Suomi on asettunut selvästi tukemaan Ukrainaa sen puolustautuessa Venäjän hyökkäyssotaa vastaan. Suomen poliittinen linja mukautuu suuriin ja vaikeisiinkin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin muutoksiin, ja maan päätös tukea Ukrainaa yhdessä laajemman kansainvälisen yhteisön kanssa nauttii laajaa kansan tukea mielipidekyselyissä. 

Tähän peilaten Suomen venäjänkielisen väestönosan poliittiset sympatiat ovat herättäneet kysymyksiä – Venäjähän lähti hyökkäyksellä virallisen väittämänsä mukaan pelastamaan venäjänkielisiä maanmiehiään ja yhdistämään laajempaa venäläistä maailmaa. Niin kutsuttujen maanmiesten käyttäminen vipuvartena Venäjän ulkopolitiikassa on huolettanut jo vuosia aiemmin, esimerkiksi Viron Pronssisoturi-muistomerkin kiistaan liittyen. 

Suomen päätös tukea Ukrainaa yhdessä laajemman kansainvälisen yhteisön kanssa nauttii laajaa kansan tukea mielipidekyselyissä. 

Venäjänkielisten kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan edistävä Cultura-säätiö julkaisi 29. syyskuuta Suomen venäjänkieliset 2022 (SVK-2022) -selvityksen, joissa selvitetään asenteita Suomen yhteiskunnallisiin instituutioihin, omiin tulevaisuuden näkymiin sekä Ukrainan tilanteeseen liittyviin näkemyksiin. Innolink toteutti kyselyn puhelinhaastatteluilla kesä-heinäkuussa ennen Venäjän puolittaista liikekannallepanoa. Tuloksissa ei ole mukana Ukrainan venäjänkielisiä pakolaisia, joista puolestaan Sisäministeriö on julkaissut hiljattain erillisen kyselytutkimuksen.

Tutustuimme kyselyn vastauksiin ja niihin liittyviin kommentteihin Cultura WEEK-konferenssissa pitämäämme esitystä varten. Tässä tekstissä käsittelemme yhtä keskeisimmistä havainnoistamme, eli suomalaista uutismediaa kohtaan tunnetun luottamuksen yhteyttä Venäjän sotatoimiin suhtautumiseen.

Sota ja luottamus mediaan

Osa SVK-2022-selvityksen kysymyksistä tehtiin vastaaviksi Valtioneuvoston kanslian noin kuukauden välein tehtävän Kansalaispulssi-kyselyn kanssa. Luottamuksesta suomalaista mediaa kohtaan kysyttiin molemmissa kyselyissä, joten vertailimme näiden kahden kyselyn kesäkuun 2022 vastauksia tämän kysymyksen osalta. 

Kuten kuvasta 1 käy ilmi, Suomen venäjänkieliset luottavat muuhun väestöön verrattuna selvästi vähemmän suomalaiseen uutismediaan riippumatta ikäryhmästä. Tämä olikin yksi selvistä eroista institutionaalista luottamusta mittaavien kysymysten osalta vertailtaessa venäjänkielisten ja muun väestön asenteita Suomessa.

Luottamuksessa mediaa ja muita yhteiskunnallisia instituutiota kohtaan on hyvä muistaa, että sokeassa luottamuksessa auktoriteetteihin on omat vaaransa. Esimerkiksi politiikan tutkimuksessa kriittisiä kansalaisia on jo pitkään pidetty osaltaan myös tärkeinä vallan vahtikoirina. 

Vaikka tämä argumentti keskittyi alun perin kansalaisten kriittiseen suhtautumiseen erityisesti poliittisia vallanpitäjiä kohtaan, voidaan samaa periaatetta soveltaa myös muihin yhteiskunnallisiin instituutioihin, kuten mediaan. Kuitenkin Suomen venäjänkielisten osalta epäluottamus suomalaista uutismediaa kohtaan näyttää olevan yhteydessä Venäjän sotatoimien hyväksymiseen. 

SVK-2022-raporttiamme vetää yhteen kuva 2, jossa on kuvattu esimerkiksi iän ja koulutustason kaltaisten sosiodemografisten tekijöiden ja suomalaista mediaa kohtaan tunnetun luottamuksen yhteyttä Venäjän sotatoimien oikeutukseen Ukrainassa. 

Suomen venäjänkielisten osalta epäluottamus suomalaista uutismediaa kohtaan näyttää olevan yhteydessä Venäjän sotatoimien hyväksymiseen. 

Tätä mitataan ”riskiluvulla” jokaisen tekijän kohdalla: katkoviivalla kuvaan merkityn riskiluvun ”1” ylittävien sosiodemografisten tekijöiden kohdalla ”riski” pitää Venäjän sotatoimia oikeutettuna kasvaa. Kuten kuvasta ilmenee, moni tekijä myös vaikuttaa riskiluvun jäämiseen sen alapuolelle, eli on yhteydessä sotatoimien hyväksymättömyyteen. 

Kuten kuvasta 2 näkyy, ikä ja luottamus suomalaista mediaa kohtaan ovat kärkiselittäjiä suhtautumisessa Venäjän sotatoimiin. Iän kasvaessa riski pitää sotatoimia oikeutettuina kasvaa, kun taas suurempi luottamus suomalaista mediaa kohtaan pienentää merkittävästi riskiä hyväksyä Venäjän sotatoimet. Tulos on myös osaltaan linjassa Venäjällä tehtyjen kyselyiden kanssa, joissa luottamus Venäjän televisiota kohtaan heijastunut korkeampaan sodan kannatukseen ikäryhmästä riippumatta.

Myös SVK2022-raporttiimme pohjaavasta kuvasta 3 voidaan puolestaan nähdä, että luottavaisesti suomalaiseen mediaan suhtautuvat eivät hyväksy huomattavasti todennäköisemmin Venäjän sotatoimia Ukrainassa verrattuna epäluottavaisesti tai neutraalisti suomalaiseen mediaan suhtautuviin. Medialuottamuksen myötä Venäjän sotatoimien hyväksyntä laskee ikäryhmästä riippumatta.

Uutisista ja politiikasta etääntyjät

SVK2022-kyselyn vastaajista vain 57 prosenttia kertoi seuraavansa ainakin jokseenkin aktiivisesti Suomen yhteiskunnan asioita, eikä matala kiinnostus aina kohdistu pelkästään Suomeen. Jo vuosina 2015–2016 tehdyissä Suomen Venäjänkieliset mediankäyttäjinä-hankkeen haastatteluissa selvisi, että monet Suomen venäjänkieliset ovat päättäneet kokonaan lopettaa uutisten ja politiikan seuraamisen. 

Vaikka Venäjän sotilaallista toimintaa Ukrainassa oikeutettuna pitävien 18 prosentin joukossa oli Venäjää puolustavia kommentteja, osa vetosi myös tilanteen monimutkaisuuteen ja saatavilla olevan tiedon epäluotettavuuteen. Tällä perusteltiin kantaa, jonka mukaan Suomi tai vastaaja itse eivät voisi tuomita Venäjää. Taustatietojen epävarmuuteen vetoamisesta voi päätellä, ettei hyökkäyssodan aloittaminen sinänsä ole kaikkien mielestä lähtökohtaisesti väärin. 

Kommenteissa ilmaistu varautuneisuus poliittiseksi nähtyä julkista keskustelua kohtaan voidaan nähdä liittyvän Venäjälläkin yleiseksi tunnistettuun etäännyttävään ja apaattiseen politiikkasuhteeseen, minkä on esitetty tukevan Venäjän hallinnon toimien passiivista hyväksyntää.

Puolueettomuutta ja lisää näkökulmia kaivataan

Kyselyn kommenteissa harmiteltiin myös siitä, etteivät suomalaiset ymmärrä suomalaisen uutisoinnin olevan puolueellisen pelkistävää. Suomalaisten uutisten puolueellisuuskritiikkiin liittyy useissa avoimissa kommenteissa toistuva kaksoisstandardeja kritisoiva whataboutismi siitä, kuinka Ukrainan ja länsivaltojen omat aiemmat sotatoimet eivät aiemmin saaneet yhtä jyrkkiä vastareaktioita kuin nyt Venäjä.

Vaatimus tasapuolisuudesta voi tuntua oudolta etenkin nykyisessä tilanteessa, missä Suomi ei ole puolueeton ja venäläisen median puolueellisuus on ollut pitkään räikeää. Lisäksi esimerkiksi Venäjän propagandaan erikoistunut mediatutkija Sarah Oates on arvioinut, että Venäjällä median kuluttajat usein hyväksyvät uutisoinnin puolueellisuuden, kunhan he pitävät sitä kannustavana ja oikeamielisenä. Tätä saattaa selittää Suomen venäjänkielisillä keskustelufoorumeillakin esiin nouseva ajatus siitä, että kansallisesti omaksi asiaksi käsitettyyn aiheeseen voi suhtautua hyväksyttävästi puolueellisesti.

Kuten monilla niin sanotun Paasikivi-Kekkosen linjan kaipaajilla Suomessa, myös usealla venäjänkielisellä on Suomen menneisyyden maakuvaan sidottu idealisoitunut kuva puolueettomasta Venäjän ystävästä. 

Venäjän intressi Ukrainassa voidaan nähdä välittömämpänä kuin Suomella, mitä puolestaan ei nähdä samoin “omana” ja siksi ymmärrettävänä. Kuten monilla niin sanotun Paasikivi-Kekkosen linjan kaipaajilla Suomessa, myös usealla venäjänkielisellä on Suomen menneisyyden maakuvaan sidottu idealisoitunut kuva puolueettomasta Venäjän ystävästä. 

Tällaisesta Suomi-kuvasta voi olla vaikeaa päästää irti, sillä siihen kytkeytyvät sekä tietynlainen käsitys “asioiden luonnollisesta tilasta” että kuva maasta, johon moni on emotionaalisesti kiintynyt. Tämä kuva on voinut jopa vaikuttaa päätöksiin muuttaa Suomeen.

SVK2020-kyselyn kommenteissa kritisoitua eri näkökulmien vähyyttä voi arvioida myös uutissisältöjen määrän näkökulmasta. Venäjän TV:n pitkien uutislähetysten voi tiedonnälkäisen katsojan näkökulmasta nähdä tarjoavan laajemmin näkökulmia suomalaiseen uutissisältöön verrattuna, vaikka näitä näkökulmia ei keskenään tasa-arvoisesti esitetäkään.

Venäjän valtiouskollisella medialla on resursseissa valtava etulyöntiasema tuottaa uutissisältöjä verrattuna kilpailijoihinsa esimerkiksi Virossa ja Latviassa, mutta myös Saksassa, missä venäjänkieliset ovat vähemmistönä. Näissä eri maissa tuotettujen venäjänkielisten aineistojen yhdistäminen yhteiseen mediamaisemaan voisi periaatteessa auttaa lisäämään sisältöjä ja näkökulmia Venäjän valtiollisen mediatuotannon ulkopuolella.

Riitelevät mediamaailmat lähellä

Riippumatta ihmisen omasta suhteesta Venäjään, voi pitkään jatkunutta ja sodan voimistamaa Venäjän arvostelua olla raskasta kuulla, jos se yhdistetään omaan itseen. 

Ennen sotaa Suomen julkisessa mediakeskustelussa korostettiin usein, että Venäjän valtiota kohtaan esitetty kritiikki ja vastenmielisyys ei saisi yhdistyä ”tavallisiin venäläisiin”. Erityisesti kaksoiskansalaisuuskysymysten ja maakauppojen uutisoinnin kohdalla uhkakuvat kuitenkin ovat kohdistuneet suoraan venäläistaustaisiin ihmisiin. “Venäläistausta” taas voi olla hyvin mielivaltaisesti ihmisiin yhdistetty leima. Oletetut sidokset Venäjään ja sen politiikkaan voivat monista tuntua vastenmielisen keinotekoisilta.

Kyselyn mukaan myös monille rakkaisiin ajanvietteisiin, ihmisiin ja muistoihin liittyvät venäjän kieli ja kulttuuri ovat joutuneet antipatian kohteiksi Suomessa. SVK2022-kyselyn vastaajista 17 prosenttia on kokenut Suomessa vihapuhetta tai syrjintää venäjänkielisyytensä vuoksi Venäjän aloitettua suurhyökkäyksensä. Jos uutiset Venäjästä johtavat suoraan itseen tai läheisiin kohdistettuun vihaan, turvattomuuden voi nähdä johtuvan mediasta.

Monille rakkaisiin ajanvietteisiin, ihmisiin ja muistoihin liittyvät venäjän kieli ja kulttuuri ovat joutuneet antipatian kohteiksi Suomessa.

Useassa avoimessa vastauksessa mediaa syytettiin ihmisten jakamisesta kahteen leiriin. Aiemmin Suomen venäjänkieliset mediankäyttäjinä -hankkeen haastatteluissa selvisi kuinka jo Ukrainan vuoden 2014 vallankumouksen myötä voimakkaan ristiriitaiset maailmankuvat ovat vahingoittaneet ihmisten suhteita jopa perheiden sisällä. Ristiriitaisia mediamaailmoja yritetään sovittaa yhteen niin omassa tilannearviossa kuin myös kansainvälisissä ihmissuhteissa.

SVK2022-kysely tuo esiin Suomen venäjänkielisten monimuotoisuuden. Vastaukset Venäjän sotatoimien hyväksymisestä ymmärrettävästi kiinnostavat kyselyssä, mutta monilla vastaajista oli selvästi monimutkaisempi suhtautuminen konfliktiin kuin kahden vaihtoehdon vastaukset riittävät kertomaan. Heidän asenteillensa löytyy varmasti myös useampia taustasyitä kuin tässä artikkelissa olemme maininneet. 

Kyselyn tulosten perusteella voisikin olla mielenkiintoista tutkia enemmän suomalaiseen mediaan epäluottavaisesti suhtatutuvien ja Venäjän sotatoimia oikeutettuina pitävien venäjänkielisten mediankulutusta ja lähdekritiikkiä. SVKK-2022 kysely on tärkeä panos Suomen venäjänkielisten asenteiden kartoittamisessa, ja se herättää paljon lisäkysymyksiä tulevaa selvitys- ja tutkimustyötä ajatellen.

YTT Teemu Oivo on vieraileva tutkija Helsingin yliopistossa ja tutkijatohtori Itä-Suomen yliopistossa.

VTM Eemil Mitikka on väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston Poliittisten, yhteiskunnallisten ja alueellisten muutosten tohtoriohjelmassa sekä Aleksanteri-instituutissa.

Artikkeli on osa Ukrainan sota -juttusarjaa.

Artikkelin pääkuva: Marjan Blan / Unsplash.

Julkaisu Suomen venäjänkielisten suhtautuminen mediaan ja sotaan ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Tämän vuoden elokuussa tulee kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun Yle julkaisi uutisen sisäministeriön osaston työstämästä selvityksestä kaksoiskansalaisuuden tilasta Suomessa ja lähimaissa.

Tuolloin pääministeri Alexander Stubb kiisti keskustelut kaksoiskansalaisuudesta luopumisesta ja sisäministeri Päivi Räsänen vakuutteli kommentissaan uutisyleisölle, ettei Venäjän julistuksella suojella maanmiehiensä etuja ulkomailla ollut erillistä roolia asian kokonaisuuden kanssa: ”Ei se ainoa tekijä tässä taustalla ole mutta totta kai tämän tyyppiset keskustelut herättävät kiinnostuksen.”

Kokonaisuudessaan vastuuministerit taustoittivat kaksoiskansalaisuusselvitystä vähän, mikä antoi tilaa monenlaisille spekulaatioille. Aiheesta ensimmäisenä uutisoinut Ylen toimitus taustoitti juttua viittaamalla Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisten suureen edustukseen Suomen monikansallisten joukossa sekä Venäjän maamiespolitiikasta. Aiheeseen liitettiin Venäjällä samassa kuussa voimaan tullut laki, joka rangaistuksen uhalla velvoitti venäläisiä rekisteröimään viranomaisille hankkimansa kansalaisuudet.

Alkuvuodesta 2017 nykyisen hallituksen puolustusministeri Jussi Niinistö kertoi lehdistölle valmisteilla olevasta, hänen mukaansa kansallista turvallisuutta lisäävästä hankkeesta, jossa kaksoiskansalaisuudesta tulisi este sotilasvirassa työskentelylle.

”Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kun puhutaan sotilasviroista, niin kaksoiskansalaisuuden poissulkemiselle on painavat perusteet. Tätä tullaan nyt hankkeen kautta selvittämään. Puolustusvoimia koskevaan lainsäädäntöön valmistellaan tarvittavat ehdotukset, miten kansallista turvallisuutta parannettaisiin sotilasvirkoihin nimitettäessä ja silloin kun henkilö hakeutuu upseerivirkaan johtaviin opintoihin”, Niinistö totesi.

Kun syrjintäepäilyt kohdistuivat juuri Suomen ja Venäjän kansalaisuudet omaaviin henkilöihin, on politiikkojen ollut entistä vaikeampaa kehystää kaksoiskansalaisuusasiaa yleisluontoisena toimintatapa- ja turvallisuuskysymyksenä.

Samoihin aikoihin tiedotusvälineissä tuotiin julki useita syrjintäepäilyjä, jotka liittyivät Venäjän kansalaisuuden omaavien kaksoiskansalaisten rekrytointiin ja varusmiesten kohteluun Puolustusvoimissa. Epäilyjä esitettiin myös ulkoministeriötä sekä myöhemmin Puolustusvoimien käyttämän henkilöstövuokrausyrityksen työntekijöitä kohtaan.

Kun julkisuutta saaneet syrjintäepäilyt kohdistuivat juuri Suomen ja Venäjän kansalaisuudet omaaviin henkilöihin, on politiikkojen ollut entistä vaikeampaa kehystää kaksoiskansalaisuusasiaa yleisluontoisena toimintatapa- ja turvallisuuskysymyksenä.

Heinäkuussa 2017 ollessaan pääministerivierailulla Pietarissa Juha Sipilä joutui vastaamaan toimittajien kysymykseen siitä, koskeeko vireillä oleva selvitys kaksoiskansalaisuuden tilasta vain venäläisiä: ”Se koskee kaikkia kaksoiskansalaisia. Tämä ei mitenkään ole suunnattu mitään maata vastaan.”

Vaihtoehtoisia perspektiivejä

Kuinka tulkita politiikkojen lausuntoja ja hankkeita kaksoiskansalaisuudesta, kun ne jättävät reilusti tulkinnan varaa?

Muun muassa Rainer Bauböck, Thomas Faist ja Peter Kivisto ovat käsitelleet tutkimuksissaan sitä, kuinka Euroopassa kaksois- ja monikansalaisuusinstituutioita on poliittisissa keskusteluissa kyseenalaistettu useista eri lähtökohdista. Näihin ovat lukeutuneet esimerkiksi yksi ääni per henkilö sekä ei veroja ilman edustusta -periaatteet, kotoutumisen kannalta toimivin kansalaisuuspolitiikka ja kansalaisuusinstituution inflaatio.

Puheenaiheeksi olisi voitu vaihtoehtoisesti nostaa myös ideologiset tavoitteet siitä, minkälaista yhteiskuntaa tavoitellaan kansaisuuden ihanteiden perusteella. Kansalaisuuskriteereiden avulla voidaan määrittää yhteiskunnan täysjäsenyydelle kova painoarvo valtion niin sanotussa sisäpiirissä tai avartaa jäsenyyttä kevyempien kriteereiden avulla myös ulkopiirille.

Puheenaiheeksi olisi voitu nostaa myös ideologiset tavoitteet siitä, minkälaista yhteiskuntaa tavoitellaan kansaisuuden ihanteiden perusteella.

Kuitenkin pitkäaikaiset käsitykset Venäjästä yhdessä päivänpoliittisten tilannekuvien kanssa ovat vaikuttaneet Suomessa siihen, että juuri Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaiset on nostettu mediassa ja aiheesta keskusteltaessa keskiöön.

Internetin keskustelufoorumeilla ajatus mahdollisten rajoitusten kohdistumisesta yleisesti muihinkin kaksoiskansalaisiin kuin venäläisin on esitetty lähinnä sarkastisena vitsinä. Tällöin erityisesti suomenkielisissä keskusteluissa on nojattu oletettuun yleistietoon siitä, kuinka Suomessa turvallisuudesta on tapana puhua kierrellen mutta useimmiten lopulta Venäjästä.

Venäläisiin kohdistunut huomio

Tutkimukseni ensisijaisena aineistona ovat olleet erään venäjänkielisen internetfoorumin keskusteluketjut, joissa käydyt keskustelut perustuivat Ylen venäjän kielelle käännettyihin uutisiin. Kyseiset keskustelut sisältävät monenlaisia näkemyksiä ja mielipiteitä.

Uskallan kuitenkin yleistää ainakin sen odotettavissa olleen havainnon, ettei venäläisen tai yleisesti ulkomaalaistaustan liittämistä turvallisuusriskiksi ole otettu näissä ryhmissä innolla vastaan. Sitä on myös tulkittu yhteiskunnasta vieraannuttavana tekijänä.

Toisaalta kaksoiskansalaisuussäännösten uudistaminen sai kyberkentältä jopa tukea sikäli, kun mahdollisten uudistusten uskottiin olevan kansainvälisessä vertailussa normaaleja eivätkä ne yleistyisi koskemaan muita yhteiskunnan alueita kuin pientä ja tarkkaan määriteltyä virkaryhmää.

Monien asianomaisten huolet liittyvät oman laillisen, taloudellisen ja sosiaalisen statuksen epävarmuuteen.

Vajaan neljän vuoden aikana huomio kaksoiskansalaisuuskysymystä kohtaan on tiedotusvälineissä vaihdellut suuresti. Silti venäjänkielisissä internetkeskusteluissa on korostunut se, kuinka monille asiassa ei välttämättä ole kyse niinkään lojaliteetista, idealismista tai valtion turvallisuuspolitiikasta. Sen sijaan monien asianomaisten huolet liittyvät enemmän oman laillisen, taloudellisen ja sosiaalisen statuksen epävarmuuteen – yleisesti siihen, kuinka muutokset voivat vaikuttaa jokapäiväiseen elämään.

Kun tarkastellaan yhteiskunnallisille kysymyksille annettuja merkityksiä, ratkaisujen lisäksi tärkeää on niiden käsittelytapa. Tutkimusaineistossani suomalaista mediaa kohtaan esitetyssä kritiikissä ilmeni usein huoli siitä, kuinka journalistien tapa esittää asioita voi heikentää venäläistaustaisten yhteiskunnallista mainetta Suomessa. Näin oli siitäkin huolimatta, että journalistien voidaan myös tulkita nimenomaan puuttuneen mahdolliseen syrjintään ja toimineen vallan vahtikoirina.

Venäläistaustaisten yhteiskunnallinen asema Suomessa koettiin näissä tapauksissa ilmeisesti entuudestaan haavoittuvaisena.

Päätöksiä odotetaan, mutta mihin kysymyksiin ne vastaavat?

Loppuvuonna 2017 eduskunnassa päätettiin muutoksista virkamieslakiin ja turvallisuusselvityslakiin, joiden avulla rekrytoitavan henkilön ulkomaan sidonnaisuudet voitaisiin selvittää ja huomioida aiempaa paremmin.

Nämä vuonna 2018 voimaan tulleet uudistukset eivät ole riittäneet kaikille, vaan muun muassa puolustusministeri on edelleen vaatinut kaksoiskansalaisille täysikieltoa sotilasvirkoihin. Uudet lakiesitykset ovat puolustus- ja sisäministeriöiden käsittelyssä.

Jos kaksoiskansalaisia kohtaan tullaan kohdistamaan rajoituksia, niin keitä nämä rajoitukset tulevat koskemaan ja millaisia ne tulevat olemaan? Onko Suomessa syyllistytty yhdenvertaisuusoikeuksien rikkeisiin vai onko vain tilastollista sattumaa, että epäilty syrjintä on kohdistunut juuri Venäjän kansalaisiin?

Kun eduskunnalta ja oikeusistuimelta aikanaan saadaan näihin kysymyksiin liittyviä päätöksiä, on vaikeaa uskoa niiden poistavan venäläistaustaisiin liittyvää ei-toivottavaa leimallisuutta lähitulevaisuudessa. Huonoilla ratkaisuilla tätä leimallisuutta voi tietysti pahentaa.

Ennen kuin viimeisimmistä kansalaisuuslakimuutoksista alettiin edes spekuloida julkisuudessa Suomessa, käytiin keväällä 2014 eräällä venäjänkielisellä foorumilla keskustelua Venäjällä työn alla olleesta lakiesityksestä, joka velvoittaisi maan kansalaisia rekisteröimään hankkimansa ulkomaiden kansalaisuudet.

Tuolloin erään viestin kirjoittaja arvioi, että isänmaallisista tunteistaan riippumatta moni valitsisi lopulta kahden kansalaisuutensa väliltä suomalaisen johtuen kaksoiskansalaisten Venäjällä saamasta ”petturileimasta”. En ole törmännyt saman nimimerkin myöhempiin kirjotuksiin, mutta olisi mielenkiintoista tietää, onko hänen käsityksensä Suomen suhtautumisesta kaksoiskansalaisiin muuttunut nyt, kun täälläkin kaksoiskansalaisuutta on alettu kyseenalaistaa.

Kirjoitus on osa Katse rajaan ja yli rajojen -sarjaa.

YTM Teemu Oivo on väitöskirjatutkija Itä-Suomen yliopistossa.

Julkaisu Keskustelu ja kehystäminen kaksoiskansalaisuuskysymyksessä ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.